Ulkoministeri Elina Valtonen totesi tiistaina 9.12.2025 yhdysvaltalaiselle yleisölle: ”Viimeisen sadan vuoden aikana ei yksikään Venäjän naapurivaltio ei ole hyökännyt Venäjälle”. Esittääkö Valtonen väitteensä tosissaan? Putinin Venäjä kirjoittaa omaa historiaansa uusiksi ja se on ollut liikaa monelle venäläiselle historioitsijalle, jotka ovat paenneet maasta. Trump yrittää tehdä samaa USA:ssa hyökätessään maansa yliopistoja vastaan ja muokatessaan maansa museoita. Ja nyt valtiojohtomme on tekemässä samaa lausunnoillaan. Olemme todella siirtyneet totuuden jälkeiseen aikaan.
Putinin vanhemmat elivät Leningradin (Pietarin) piirityksen kauhut 8.9.1941–27.1.1944 (872 päivää), jolloin yleisimmin hyväksytyn arvion mukaan noin 1 miljoonaa siviiliä kuoli nälkään, kylmyyteen ja tauteihin. Uhreista yksi on Vladimir Putinin isoveli Viktor. Lisäksi kuoli satojatuhansia neuvostosotilasta. Putinin isä, myös Vladimir, haavoittui vakavasti ja oli vähällä kuolla ja kärsi koko loppuelämänsä vammoistaan. Putinin äiti Maria pelastui äärimmäisen heikossa kunnossa nälkäisenä. Putin on kertonut että äiti julistettiin kerran kuolleeksi ja vietiin muiden ruumiiden mukana pois, mutta hän heräsi ja pelastui. Äiti Maria oli uskonnollinen ja hän kastoi vuonna 1952 Vladimirin isältäkin salaa ortodoksiseen uskoon ateistisessa Neuvostoliitossa.
Leningradin saarto on yhä yksi historian pahimmista humanitaarisista katastrofeista. Kai ulkoministerimme tämän tietää????? Sukunsa vaiheet eivät voi olla vaikuttamatta Vladimir Putinin maailmankuvaan ja toimiin Venäjän diktaattorina. Venäläiset kokivat Valtosen mielipiteen pyhäinhäväistyksenä.
Kuultuaan venäläisten ärtyneistä kommenteista Valtonen totesi: ”Näköjään osui ja upposi. Mielestäni meni aika hyvin” (Ilta-Sanomat 11.12.2025). Historian vääristelyään hän ei ole korjannut. Ulkopolitiikkamme perustana on ollut pelotella Venäjää. Enää se ei näköjään riitä, kun ulkoministerimme tarkoituksellisesti ärsyttää Venäjää. Ilmeisesti uusi ulkopoliittinen linjamme on paitsi pelotella, sen lisäksi myös ärsyttää Venäjää välittämättä totuudesta.
Hitler hyökkäsi 22.6.1941 Venäjälle ja totesi puheessaan hyökkäävänsä liitossa yhdessä suomalaisten ja romanialaisten kanssa: ”…im Bunde mit finnischen und rumänischen Verbündeten…“ . Suomessa oli tuolloin noin 200 000 saksalaista sotilasta, jotka olivat suoraan Saksan poliittisen ja sotilaallisen johdon alaisuudessa. Suomalaisten ja saksalaisten sotilaiden yhteistyö oli tiivistä. Välittömästi Hitlerin puheen jälkeen suomalaiset ja saksalaiset aloittivat Itämerellä miinoitusoperaation. Suomen ja Saksan aseveljeys ei alkanut Hitlerin puheesta vaan aiemmin. Hyökkäsimme tarkoituksella yhteisvoimin Neuvostoliittoon. Suomi osallistui myös Leningradin piiritykseen katkaisemalla kaikki maantieyhteydet pohjoisesta Leningradiin, mutta emme suoraan saksalaisten tavoin hyökänneet Leningradiin. Valtiojohtomme yritti esittää että käymme erillissotaa.
Suomalaiset historioitsijat ihmettelivät Valtosen puheita (ks. esim. hs.fi 10.12.) , mutta sosiaalisessa mediassa monet kiittelivät häntä upeasta kannanotosta. Suuressa osassa kansaa on vahva usko, että Venäjä on yksinkertaisesti pahuuden ilmentymä ja mitä enemmän Venäjää haukutaan, niin sen parempi – osa kansaamme on sotaisessa mielentilassa. Totuudesta ei niin väliä. Viha ohittaa totuuden ja synnyttää myös vastapuolesta vihaa.
Jo ennen Valtosen puhetta Venäjän ulkoministeri Lavrov 3.12.2025 totesi Suomen ulkopolitiikan ilmentävän ”eläimellistä russofobiaa”. Valtosen puheen jälkeen Venäjän ulkoministeriön edustaja toisti Lavrovin kielikuvan ”eläimellisestä russofobiasta”. Vihasta syntyy vihaa. Lavrovin mukaan Suomi on nykyään yksi “Venäjä-vihamielisimmistä” maista Euroopassa. Tämä on nykyisen ulkopolitiikkamme tulos. Olemme vihakilpailun kärkikastissa.
Kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäki kirjoitti 16.12.2025 blogitekstin ”Suomen tila 2025; Globaalipolitiikka”. Sen loppupuolella on kappale:
”Kolme vuosikymmentä sitten haastattelin rauhantutkija Johan Galtungia. Hän totesi, että ’länsi ei vielä ole löytänyt vastavuoroisuutta, se ei ymmärrä, että se mitä toinen tekee, johtuu myös sen omista tekemisistä’. Hän vertasi tätä pienen lapsen kognitiiviseen kehitysvaiheeseen ja jatkoi, että ’dialogiin antautuminen olisi jo itsessään terapiaa lännelle’. Lännellä on taipumusta nähdä paholaisia ympärillään, mutta sen pitäisi ’aloittaa dialogi paholaisten kanssa, joiden kuvitellaan väijyvän keskuksen – siis lännen – ulkopuolella’. Galtung alleviivasi, että ’kognitiivisen ja moraalisen kehityksen portailla voi nousta’.
Olen samaa mieltä. Ulkopolitiikkamme on Sanna Marinin hallituksesta lähtien ollut taantuvaa kognitiivisen ja moraalisen kehityksen portailla.
Risto Suvanto
Varatuomari, Hämeenlinna
