Hanna Lantto (2025): Bilbao. Tammi. 324 sivua.
Ville Hytönen (2025): Bilbao! Aviador. 63 sivua.
Keväällä 2025 ilmestyi kaksi kotimaista teosta, joiden miljöönä vaikuttaa Baskimaan suurin kaupunki Bilbao. Vieläpä niin vahvasti, että kaupunki on nostettu kummankin teoksen nimeen. Ville Hytösen Bilbao! on piinaavaan helteeseen asettuva runoelma, jossa kaksi ihmistä tapaa kaupungissa omistaakseen hetken aikaa vain toisilleen. Hanna Lanton Bilbao-romaani puolestaan kertoo suomalaisesta kielitieteilijästä, joka kohtaa jatkuvaa seksuaalista ahdistelua ja väkivaltaa entisessä opiskelukaupungissaan.
Salarakkautta kuumassa kaupungissa
Bilbao! on fragmentaarinen runoelma helteisestä Bilbaosta. Asteita on 48, mikä ilmoitetaan jo alaotsikossa nimiösivulla. Se on toistaiseksi Euroopan lämpöennätys. Ilmastonmuutokseen ei kuitenkaan oteta suoraan kantaa. Kuuma kaupunki jää taustakankaaksi keski-ikäisten salarakkaiden tapaamiselle, vaikkakin ajattomuudessaan miljöö rinnastuu myös universaaliin maailmantilaan.
Salaparin kaupunkilomassa on rakkauden mutta sitäkin enemmän nautinnon kaipuuta. Aikaa heillä on toisilleen vain rajoitetusti. Lempi kukoistaa siitä huolimatta, että ympärillä ihmisiä pökertyy ja lintuja putoaa taivaalta. Pari viilentää itseään kylvyillä, virvoittavilla juomilla ja ilmastoidulla museolla (tietenkin Guggenheim).
Museossa mies nostalgisoi vanhoista autoista ja ajohansikkaista. Nainen vastaa kiusoittelulla. Ihastus pilkistää esiin niin teoissa kuin sanoissa. Silti samaan aikaan ajatuksiin hakeutuu kuolema, kenties muistuttamaan sodasta jossakin muualla. Hahmojen taustat avautuvat vain aavistuksen omaisesti.
Helle muuttaa olemisen laiskaksi. Monesti runoelman kerronta hyllyy paikoillaan kuin rasvatyyni Nervión – virkistämättä mutta upottaen. Vaikka parin välinen kujeilu on hetkittäin imelän siirappista ja tavattoman notkeaa, painava helle tasoittaa annostelua.
Teosta heinäkuun ummehtuneessa ilmassa ja tuulettimen pauhussa lukiessani vastaan tulee samastuttavia kohtia, joiden painosta tekisi mieli ummistaa silmät: ”Puoliääneen lausuttuja sanoja, sillä enempää ei jaksa, jos haluaa olla tässä vielä tunnin, kaksi. Auringonpaine on loputon, kirkonkellot soivat.” Paahde tuo kehollisen läsnäolon korostetusti esiin, pakottaa havaitsemaan oman ruumiin. Tunnistan väsymyksen, joka on myös voimavara. Teoksen loppupuolelta löytyy tunnelman tiivistymä:
”Kieli on aikailmiö, joka saa kirjoitetussa muodossa tilallisen ulottuvuuden. Ilman lämpötila on yhtä kaikki samanlainen, joskin ilman kirjoitettua muotoa. Nämä yhdistettäessä saadaan aikaan Bilbao, kaksi haavaumilla olevaa ihmistä.”
”Me olemme kaikki historian kansalaisia”
Hytösen edelliseen runoelmaan, Välimeri (Sammakko 2018), verrattuna Bilbaossa! rytmi jää vähemmän merkitykselliseen rooliin. Teos on vaihteeksi enemmän kerrontapainotteinen. Teksti asettuu katkonaisiksi proosarunoiksi, ja runoelma rakentuu tirkistelyaukkoina kahden ihmisen intiimiin suhteeseen. Yksittäiset runot muodostuvat osin miehen ja naisen välisestä vuoropuhelusta. Repliikit ovat usein itsessään kuin aforismeja – paikoin toisensa kumoavia, lempeän ironisia: ”Elämä on aina viimeinen aamu ja ensimmäinen ilta, nainen sanoi. Hän oli muuttunut maailmankansalaiseksi.”
Hytöselle tyypilliseen tapaan Bilbaossa! eletään vahvaa eurooppalaisuutta. Maanosan historia on kaikkien Euroopan kansojen yhteistä historiaa. Jo esikoiskokoelmassaan Kuolema Euroopassa (Tammi 2006) runoilija nosti esiin Clifton Fadimanin lainauksen: ”Me olemme kaikki historian kansalaisia.” Sama ajattomuus ja paikattomuus tuntuu vaikuttavan edelleen Hytösen kirjoittamisessa.
Teoksen kansikuvassa esiin piirtyvät lattea joki ja ankea kaupunki. Rakennukset on tiiviisti istutettu, ne ovat pienempiä, yksitotisempia ja yksivärisempiä kuin todellinen Bilbao. (Kannen henkilöt puolestaan näyttävät geneerisiltä tekoälyn tuotoksilta.) Tekstisivuja lukuun ottamatta kirjan sisäsivut ovat hiilenmustat. Valkoiset tekstisivut tuntuvat kuin pieniltä häikiviltä välähdyksiltä. Sekaan on upotettu virolaisen graafikon Eduard Wiiraltin (1898–1954) teoksia, jotka osaltaan rikkovat tekstin kytköksen nykypäivään.
Kuten lomailu, vieraassa kaupungissa oleilu tai rakastelu, myös kokoelman eteneminen on kauttaaltaan viipyilevää. Parin suhde kietoutuu teoksen muotoon ja viivyttelee sen päättymistä. Runoelman maailma on vain hetkellinen. Kaksi ihmistä luo toisilleen rakkauden maiseman, joka on molemmille jollain tapaa vieras ja lopulta päättyvä.
Suhteen päätöstä tai lopullista tuhoa enteilee kuumuus, 48 astetta, joka sekä herkistää haluille että manaa esiin ajatukset sodasta ja pommitetuista kaupungeista, kuten ohimennen mainitut Guernica ja Mariupol. Havaittavissa on (kuolin)kamppailua maailman menoa vastaan. Teoksen epäajanmukainen asetelma näyttäytyy sotimisena aikaa vastaan. Sen ikiajatonta sisäistä kamppailua on jotenkin herkistävää seurata.
Nainen syleilee vaaraa
Siinä missä Bilbao! kertoo kahden ihmisen lempivästä suhteesta, Hanna Lanton Bilbao kuvaa toistuvasti seksuaalisen häirinnän ja väkivallan uhriksi päätyvää Elinaa, joka ei kuitenkaan suostu asettumaan perinteisen uhrin rooliin.
Aluksi päähenkilö hakeutuu opiskelijavaihtoon Bilbaoon. Helsingin yliopistossa espanjaa opiskeleva nuori on innostunut baskin kielestä, vaikka kotimaassa opetusta on saatavilla vain pari kurssia partasuisen professorin omalaatuisessa opetuksessa.
Bilbaosta Elina löytää välittömästi henkisen kotinsa ja Idoiasta, Xabierista ja Cristinasta sielunkumppanit, joiden kanssa jakaa asunto, tuttavat, illat, kalimotxot, pintxot ja zuritot. Opiskelija-aika on euforista ja tyydyttävää. Elinan ei juurikaan tarvitse kipuilla ulkopuolisena paikallisten seurassa. Koska hän on innokkaana opiskellut kielen, häneen suhtaudutaan lähes kuin baskina.
Espanjan ja Ranskan rajalla sijaitseva Baskimaa jakautuu kahden valtion puolelle. Baskeilla on oma kielensä ja kulttuurinsa muttei omaa valtiota. Baskimaa on itsehallintoalue. Vielä sinä aikana kun Elina aloittaa vaihto-opintonsa 2000-luvun alussa, baskien oikeuksia poljetaan, terroristiepäiltyjä viruu espanjalaisissa vankiloissa, sanomalehtiä lakkautetaan eikä baskipuolueita hyväksytä. Baskimaan itsenäisyyttä ajava ETA-järjestö jatkaa edelleen aseellisia iskuja, ja kansallisaate elää vahvana, tosin vain osassa Bilbaon baskeja; osa suhtautuu Espanjaan myötämielisemmin.
Kun opinnot on opiskeltu, Elina saa töitä baskin kielen opettajana Helsingin yliopistossa. Hän ottaa partasuisen professorin paikan ja alkaa tehdä väitöskirjaansa tämän johdolla, vaikka mies onkin siirtänyt toimistonsa lähikapakkaan. Aineistonkeruuta varten Elina palaa puolisonsa kanssa vuodeksi Bilbaoon. Tarkoitus on elää vielä hetki huolettomasti ja aikuistua vasta sen jälkeen, mutta kaupunki ihmisineen vaikuttaa muuttuneen ennen heitä.
Ensimmäisen kerran Elina kohtaa seksuaalista ahdistelua baarin vessassa. Hän on juuri istunut pytylle, kun tuntematon mies astuu uhkaavasti hänen eteensä ja alkaa heilutella penistään hänen edessään. Mutta kun Elina nappaakin miehen elimen suuhunsa, mies vetäytyy hämmentyneenä. Kun Elina kertoo tarinaa puolisolleen, hän nauraa hihittää voitokkaana, mutta mies ei näe tapauksessa mitään hauskaa.
Kun puoliso matkustaa välillä Helsinkiin, Elina istuu iltaa pitkään, kittaa olutta, drinkkejä, käyttää huumeita ja tutustuu uusiin ihmisiin. Miesten nimet ovat ironisen lempeitä heidän käytökseensä verrattuna. Yksi on Ángel, toinen Salvador. Molemmat vaikuttavat aluksi ystävällisiltä, mutta kun Elina lähtee miesten matkaan, käytös muuttuu radikaalisti. Pian miehet raiskaavat Elinan. Sama toistuu monena iltana, mutta Elina ei tunnista kohtaamaansa väkivaltaa. Hän syleilee vaaraa ja elää siitä tunteesta, jota uhkaavat tilanteet hänessä herättävät. Kunnes palaa verisenä ja rähjäisenä kotiin opiskelemaan kielikokeeseen tai jatkamaan väitöskirjan parissa.
Näin syntyy kaksi Elinaa, joista toinen sukkuloi sulavasti akateemisissa piireissä ja saa osakseen arvostusta tutkijana. Toinen riehuu tissit paljaana ruotsinlaivalla ja aiheuttaa yleistä pahennusta. Käytös muuttuu yhä arvaamattomammaksi, ja persoonan rajoja on vaikea olla ylittämättä, kun toinen Elina alkaa puskea päätään esiin myös siellä, missä ei pitäisi.
Elinan identifioitumisesta baskeihin tulee myös rinnastus, joka koskettaa laajemmin hänen elämänsä eri osa-alueita. Kieli- ja kansallisuuskysymys hallitsee etenkin romaanin ensimmäistä osaa. Elina on tyytyväinen, kun ystävä kutsuu häntä euskaldunaksi, ihmiseksi, joka hallitsee baskin kielen. Kuten Elina asian toteaa: ”[Se on i]dentiteetti, joka määrittyy kielen kautta ja jonka minäkin voin saavuttaa, vaikka en ole täällä syntynyt.”
Toisaalta Elina kertoo Miguel de Unamunosta, baskikirjailijasta ja -filosofista, joka muutti aikoinaan pois Baskimaasta. Hänestä tuli Salamancan yliopiston professori, joka myöhemmin kirjoitti, ettei baskin kieli sovellu tieteen kieleksi ja että sen olisi parempi kadota. Elina mainitsee Unamunon paheksuen, mutta silti Bilbao on täynnä sitaatteja tämän teoksista.
Vastaavanlainen ristiriitaisuus on tyypillistä koko romaanille. Todellisuuden vinoumia ja harhoja heijastuu siellä täällä. Teoksen tarkoituksena ei kuitenkaan ole vallitsevan ristiriidan selittäminen tai purkaminen vaan pikemminkin sen hyväksyminen.
Romaani kuvaa peittelemättä seksuaalista väkivaltaa ja sen uhriksi joutuneen asemaa. Kerrontaa motivoi ensisijaisesti näyttämisen tarve. Kun somessa joku kritisoi raiskaustapauksia kuvaavaa artikkelia, että miksi tapauksia pitää kuvata niin yksityiskohtaisesti, Elinan vastaus kuuluu: ”no juuri siksi!”. Elina itse lukee kuvauksia oivaltaen: ”Tämähän on aivan kuin silloin, kun! Tämä on kuten se kerta, jolloin!”
Aluksi Elina ei osaa rinnastaa itseään seksuaalisen väkivallan uhreihin. Vasta kun hän lukee kuvauksia raiskauksista, hän tunnistaa analogian.
Romaani kutsuu lukijaa tirkistelemään
Raiskauksen esittämistä taiteessa on myös kritisoitu viime vuosina. Anna Paavilaisen Play Rape (2014) herätteli kysymään, mitä raiskauskohtauksilla teatterin näyttämöllä halutaan ilmaista ja miksi raiskauksia ylipäätään esitetään. Bilbaossa raiskauskertomuksilla on selvä tendenssi: mitä enemmän ja mitä erilaisempia tapauksia näytetään, sitä helpompi niitä on tunnistaa – myös raiskattujen itsensä. Tällä romaani motivoi omaa olemassaoloaan.
Tarkoitushakuisuudestaan huolimatta Bilbaolla on myös kaunokirjalliset ansionsa. Tekisi mieli verrata sitä Saara Turusen Järjettömiin asioihin (Tammi 2021), mutta vertaus jäisi pinnallisuudessaan latteaksi. Romaaneja yhdistää Espanjan valtion vähemmistökielen ja -kulttuurin alueelle sekä vuoroin Suomeen sijoittuva kerronta sekä minäkertojan oman elämänsä ulkopuolisuuden tunne, mutta tyylissä ja kerronnassa on myös huomattavia lähtökohtaisia eroja. Järjettömiä asioita on avointa ja kohtauksellista, havainnoivaa kerrontaa elämästä, kun taas Bilbao on jossain määrin suljettu, substanssipainotteinen tapauskertomus.
Romaanin odotushorisontti on mielenkiintoinen. Vaikka seksuaalinen häirintä ja väkivalta ovat romaanin keskiössä, ne ilmaantuvat kuvaan vasta puolivälin jälkeen. Alkuun lukija voi rauhassa myötäelää minäkertojan rentoa opiskelijaelämää ja uuden omaksumisen intoa. Kenties siksi Elinan ensimmäiset ”ristiriitaiset” seksuaaliset kokemukset järkyttävät niin voimakkaasti. Vaikka niitä osaisi odottaa, ne tulevat sittenkin yllättäen. Kokemus on riitaisa myös lukijalle.
Toisaalta odotushorisonttiin liittyy asema, jonka romaani lukijalle tarjoilee. Rellestäessään minäkertoja tuntuu kuin huutavan lukijalleen: Katso nyt, tirkistele! Tällainen minä olen, yritäpä analysoida minut! Romaani kutsuu lukijan asettumaan kyökkipsykologin keittiöjakkaralle ja sieltä tuomitsemaan, milloin on kyse päihdeongelmasta, milloin traumaperäisestä stressihäiriöstä. Vai onko hahmolla itsetunto-ongelmia, kenties perfektionismin aiheuttamaa syyllisyyttä ja itseinhoa? Syömishäiriönkin joku varmaan diagnosoisi.
Vaikka seksuaalirikoslaki muuttui vuonna 2023 suostumusperusteiseksi, raiskausnarratiiveihin linkittyy edelleen vahva ulkopuolinen tulkinta: katse, joka arvioi ja toteaa, onko uhrin kokemus varmasti väitetynlainen. Ihmisellä on usein tarve esittää mielipiteitä myös asioista, joita ei mielipiteillä ratkaista. Romaanin lopputulos ei kuitenkaan ratkea ulkopuolisilla arvioilla. Vaikka läheiset ja ammattilaiset yrittävät tukea, Elina ei heidän apuaan huoli.
Loppua kohden lukijalle tarjotaan oppilaan tuolia, kun kerronta etenee kohti loppupäätelmiä ja yhteenvetoa. Lopulta romaani päättyy baskilaisen Berria-sanomalehden lainaukseen, jonka loppua hallitsee me-muoto: ”He raiskaavat meidät, koska he voivat tehdä niin.” Ulkopuolinen tarkkailija riuhtaistaan osaksi Elinan maailmaa, koska se on kaikille yhteinen, yhteiskunnallinen. Elinan matkan voikin lukea myös laajemmin kuvauksena lähihistoriassamme vaihdelleista tavoista suhtautua seksuaalirikoksiin sekä asenteiden muutoksista aivan viime vuosina.
Yhteistä ja erilaista
Siinä missä Hytösen Bilbao on ristiriitaista ajattomuutta henkivä tausta kahden ihmisen kohtaamiselle, Lanton Bilbao saa samoin monenlaisia, yhteensopimattomiakin ulottuvuuksia ja tulkintoja, joiden ajattelu jätetään kiitettävästi lukijan harteille. Molemmat teokset herättävät lukijassa syviä tuntemuksia, mutta täysin eri keinoin. Bilbaon kaupunkia teokset hyödyntävät kumpikin omiin tarpeisiinsa mutta kuitenkin Baskimaan historiaa ja perinteitä kunnioittaen.
Emmi Ketonen
