Tamperelaisen Legioonateatterin lähtökohtana on ehkäistä nuorten aikuisten syrjäytymistä ja sosiaalista pahoinvointia teatteritoiminnan avulla. Toiminta on mullistanut, jopa pelastanut, monen elämän.
”LEGIOONATEATTERI SYNTYI aikoinaan haaveista perustaa oma, yhdenvertainen yhteisö, joka pitää yhteiskunnan pieniosaisten puolta. En olisi uskonut, että haave muuttuu todeksi ja elää näin pitkään”, toteaa tamperelaisen Legioonateatterin perustaja Virpi Koskela.
Legioonateatteri sai alkunsa vuonna 1993, kun vastavalmistunut maisteri, nykyinen tohtori Koskela päätti perustaa musiikkiteatterikurssin laitosnuorille. Silloinen kaupunginjohtaja Kaarina Suonio innostui asiasta ja lupasi järjestää toiminnalle rahoituksen vuodeksi:
”Toiminta lähti käyntiin vauhdikkaasti ja kulki aluksi Tampereen Kriminaaliteatterin nimellä. Toiseksi vetäjäksi tuli käsikirjoittaja-ohjaaja Timo Seppälä ja keväällä 1994 sai ensi-iltansa Minä muistan! -niminen näytelmä. Opetusministeriöstä saatu rahoitus vaihtui Raha-automaattiyhdistyksen avustukseen ja toiminta vakiintui”, Virpi muistelee.
Vuodesta 2008 alkaen Legioonateatterissa on toiminut nuorten työpaja. Nyt palkittu teatteri on toiminut jo yli 30 vuotta. Ensi-iltoja on ollut noin 90, joista suurin osa on ollut kantaesityksiä.
”Olemme onnekkaita, että saamme Timon kanssa elää tätä laajennettua perhettä. Toisaalta nykypolitiikka vaikuttaa siihen, että tarve säilyy.”
Teatteri on turvapaikka
Heidi Rauhanen hakeutui Legioonateatteriin vuonna 2016. Motiivina ei kuitenkaan ollut kiinnostus teatteriin, vaan ennen kaikkea tarve päästä eroon jännittämisestä ja esiintymiskammosta, siis pelkojen voittaminen. Taustalla oli myös halu opiskella.
”Syksyllä aloitettiin ja minulla oli heti pieni rooli, ja yhtäkkiä olinkin jo lavalla enkä oikein tajunnut mitään. Minua jännittää edelleenkin, mutta olen jännityksen kanssa nykyään tosi sinut.”
Heidi on nyt kolmatta kertaa mukana Legioonateatterissa. Ensimmäisen kerran jälkeen hän sai lapsen, ja kun lapsi meni päiväkotiin, Heidi palasi teatterille. Hän tunsi tarvitsevansa täytettä päiviin, ja nyt monen mutkan kautta hän on jälleen mukana.
Heidille Legioonateatteri on koti, johon voi aina palata ja josta hakea eväitä, turvaa ja inspiraatiota. Ensimmäinen asia, johon Heidi ihastui näyttelijän työssä, oli mahdollisuus voida itse käydä läpi tunteita turvallisesti näyttämöllä.
”Se teatterin tekeminen vain pärähti kokonaisuudessaan. Alkoi löytää oikeita ystäviä, kun aikaisemmin on ollut aika väärissäkin piireissä.”
Kun Heidi katsoo noin kymmenen vuotta taaksepäin ja vertaa mennyttä nykyiseen, hän toteaa eriarvoistumisen lisääntyneen. Hän kokee oikeistovallan pelottavaksi; köyhiä ja vähävaraisia poljetaan. Ihmiset ovat nykyään myös huonokuntoisempia kuin aiemmin.
”Onhan se pelottavaa jakaa aika avoimesti asioita, koska näytelmä tehdään ryhmän yksilötason ongelmista. Toisaalta se on myös äärimmäisen palkitsevaa, että ryhmän tuella voidaan käydä näitä asioita läpi. Olen saanut teatterilta ystäviä ja perheen. Saattaa kuulostaa vähän joltain lahkolta ja se onkin kaunis, iso yhteisö. Itse ainakin koen sen tällaisessa maailmantilanteessa tosi vertaistuelliseksi, että muutkin kärsivät näistä samoista haasteita.”
”Ryhmänohjaaja, käsikirjoittaja Timo Seppälällä on taito laittaa mutkat suoriksi ja ilmiömäinen kyky opettaa ennätysajassa teatterintekemisestä elämänhallinnallisia asioita unohtamatta. Laitat kengät jalkaan, liikut kaksi kertaa päivässä, teet ne jutut ja se on paljon se.”
Käsikirjoittaminen on haasteellista ja vaativaa.
”Ihmisiä ei laiteta repimään traumojaan auki vain siksi, että tehdään teatteria, vaan huolehditaan siitä, että se on turvallinen prosessi. Jokaisessa esityksessä on omakohtaisten juttujen taso, demo-osuus ja improvisoituja kohtauksia, joista poimitaan sekoitus kaikkien juttuja ja isompaa yhteiskunnallista tasoa. Timolla on myös hyvä taito keventää huumorin keinoin sekä kärjistää tilanteita ja tapahtumia.”
Legioonateatterilla on ollut suuri vaikutus Heidin elämässä.
”Nyt tiedän mitä haluan elämältä ja mikä on mahdollista. Muusikon ura on ollut aina haaveena, rohkaistuminen ja omaksi itseksi tuleminen ovat auttaneet siinä, että olen lähtenyt tekemään sitä mitä haluan.”
”Koen itseni etuoikeutetuksi, kun olen saanut olla mukana. En olisi [muuten] äiti tai taiteilija, en edes tiedä missä olisin tai olisinko missään – sitä on hurja miettiä. Legioonateatteri on aivan ainutlaatuinen paikka, ja pelottaa ajatella, mitä maailma olisi ilman sitä.”
Kokemuksesta kantaaottana työ
Mika Vartia on Legioonateatterin alkuperäisjäsen ja työskentelee nykyisin teatterin yksilötyön koordinaattorina. Hänen vanhempansa olivat päihteidenkäyttäjiä ja hän itse oli lastenkodissa.
”Olin mukana heti alussa vuonna 1993. Syntyi hirveä palo tekemiseen, ja ensimmäistä kertaa elämässä oli sellainen hetki, että tulevaisuudessa voisi olla muutakin kuin esimerkiksi alkoholinkäyttö ja muutenkin epäsosiaalinen elämä. Ei ollut niin näköalatonta, vaan tuli tavoitteita elämään ja tekemiseen”, Mika toteaa.
”Vaihtoehtoinen tulevaisuus olisi ollut mahdollisesti päihteiden viemää elämää. Olisin ehkä jo kuollut, ei voi tietää, mutta ei se näyttänyt millään lailla siltä, että selviän siitä voittajana.”
Mika oli mukana teatterin ensimmäisessä esityksessä, mutta lapsen syntymä herätti hänet miettimään, mitä hän todella haluaisi tehdä. Oli alettava miettiä muitakin vaihtoehtoja kuin teatteri.
”Ihmisten parissa tehtävä auttamistyö kiinnosti, koska olin itse nähnyt niin paljon kaikenlaista. Opiskelin ensin päihdetyön ammattitutkinnon ja sitten lähihoitajaksi.
Työskentelin kymmenen vuotta A-klinikkasäätiöllä piikkihuumeita käyttävien ihmisten parissa. He ovat lytätty kansanosa, mikä näkyy toivottomuutena, kun ei anneta mitään mahdollisuuksia kivuta mihinkään. Tässä työssä taas näen nykyään enemmän toivoa ja mahdollisuuksia, mutta kyllä mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat lisääntymässä ainakin omasta näkökulmastani katsottuna.”
Elokuussa 2024 Mika palasi Legioonateatteriin yksilötyön koordinaattoriksi.
”Pelkästään jo se, että on auki ihmisille, on tärkeää tässä työssä. Ei tarvitse olla mitään muuta kuin mitä olet. Kaikki perustuu luottamukseen ja että toiselle ihmiselle tulee kokemus siitä, että tuo ihminen on minun puolellani. Silloin kaikki yhteistyö kaikissa muodoissaan on mahdollista. Voi kehittyä ja mennä eteenpäin. Teatterin tekemisen tärkein asia on ryhmädynamiikka, luotto toisiin ihmisiin ja se, että tehdään yhdessä asioita. Kukaan ei selviydy tästä elämästä eikä maailmasta yksin. Kaikki tarvitsevat apua jossain vaiheessa elämää, niin minäkin.”
Mika pohtii usein sitoutumista teatterintekemiseen, sillä se on osallistujille välillä todellinen haaste. Kun peruselämän taidot ovat hukassa tai energia menee sen miettimiseen, mistä saa ruuan tai miten maksaa vuokran, on selvää, ettei toimintaan yksinkertaisesti pysty osallistumaan. Omalla työllään Mika yrittää mahdollistaa sitä, että jokainen voisi olla lavalla mahdollisimman vapautuneesti.
”Kaikki ovat luottamuksen arvoisia, jokaiselle pitää antaa mahdollisuus. Ihminen ei onnistu ensimmäisellä kerralla, se on todennäköisempää kuin se, että onnistuu. Näkemykseni mukaan oikea oppi tulee sitä kautta, että tehdään virheitä ja pyritään oppimaan niistä.”
Mika toteaa, että teatterin tarkoitus on heijastaa yhteiskunnan tilaa ja juuri se oli Legioonateatterin alkuperäinen tarkoitus, jota teatteri edelleen toteuttaa. Tuodaan näkyväksi problematiikkaa, mitä katsojat eivät normaalisti ehkä edes haluaisi nähdä.
”Legioonateatteri on toiminut jo yli 30 vuotta ja sen yhteiskunnallinen vaikutus on tunnustettu. Kun kaikki lasketaan nykyään vain rahassa, on vaikea mitata arvoa sille, miten tärkeää ihmiselle on herätä todellisuuteen, jossa hän on arvokas omana itsenään ja tarpeellinen osa yhteiskuntaa.”
Asiaa voidaan konkretisoida Mikan pohdinnan avulla: nyky-yhteiskunnassa marginaalissa ja poljettuna olevien ihmisten asioista päättävät ne, joilla ei ole mitään käsitystä siitä millaista on, kun ei ole euroakaan rahaa ja on nälkä, eikä ole moneen päivään syönyt mitään. Myös häädöt ovat lisääntyneet. Todetaan vain lakonisesti, että ”tämä nyt on tätä markkinataloutta, siihen ei löydy ratkaisua”.
Mika kysyykin: ”Mikä on prioriteetti tässä yhteiskunnassa?”
Hän kiteyttää, että Legioonateatterissa tehdään teatteria sekä tekijöille että yleisölle. Ihmiset, jotka tulevat paikan päälle katsomaan esitystä, maksavat siitä, jolloin työn jäljen pitää olla laadukasta. Hän korostaa, että teatterin projekteissa tehdään valtavasti työtä tekijöiden kanssa. Kysymykseen, miksi kannattaa tulla katsomaan Legioonateatterin esitystä, Mikalla on tyhjentävä vastaus:
”Osallistujat kertovat omaa tarinaansa ja omasta elämästään. Se on tekijöiden, näyttelijöiden rohkeaa kerrontaa ja käsittämättömän hienoa tekemistä. Lisäksi näytelmissä on tietysti taiteellinen arvo ja näkökulma, yhteiskunnallinen asetelma kaikkineen. Se on monisäikeinen kokonaisuus. Legioonateatteri on ainutlaatuinen omassa tekemisessään, toista ei Suomesta löydy, eikä varmaan kovin montaa maailmaltakaan”.
