1. ”TIETÄVÄ IHMINEN”.
Tietämiseen liittyviä kysymyksiä pohdittiin jo muinaisessa Babyloniassa ja Egyptissä. Euroopassa sitä on harjoitettu varsinaisesti vasta Sokratesista ja Platonista lähtien.
Tietämisen synnynnäiseksi ominaisuudekseen kuvitellut ihminen on ajatellut, että kaiken takana on yksi ”kaikille yhteinen todellisuus” ja sen mukaisesti myös esimerkiksi yksi ainoa kaikille yhteinen ”todellinen historia”.
Ihmisenä olemisen perusta on kuitenkin muutoksessa ja yksilön vapaudessa ”itselleen olemiseen”, ei determinismissä.
Todellisuus- ja historiakäsityksiä on äärettömän monia. On erehdys pyrkiä ryhmittelemään ja luokittelemaan saman mallin pohjalta ”todellisuutta ja menneisyyttä”.
Jokainen tähän maailmaan syntynyt ihminen on oma olemisensa, maailmansa, todellisuutensa, historiansa ja taiteilijansa.
*
René Descartes (1596-1650) väitti, että tieto on peräisin selvistä ja tarkoita ideoista, jotka olivat valmiina ihmismielessä. Sitä vastoin nykyaikaisen liberalismin perustaja John Locken (1632-1704) mukaan tietoa ei voi olla olemassa ennen kokemusta.
Tämän tyyppinen yhteiskunnalliseen vallankäyttöön liittyvä ajattelu on eri asia kuin auktoriteeteista riippumaton yksilövapaus itselleen olemisessa.
Jean-Paul Sartren eksistentialismissa korostetaan ”yksilön vapautta itselleen olemiseen”. Siinä luovutaan kokonaan tietouskosta.
Kun Sartre korosti yksilön vapautta ”itselleen olemiseen” ja vapaan yksilön merkitysten tulkitsemista itselleen olemisessa, hän vastusti tällä esimerkiksi nationalistisen valtion asemaa ”yksilöllisten vapauksien auktoriteettina”.
Eksistentialistisen ajattelun omaksuminen johtaa siihen, että tietämisen korvaa taide.
*
Iskulauseen tieto on valtaa loi alun perin englantilainen valtiomies ja filosofi Francis Bacon (1561-1626). Puhuessaan ”tiedon vallasta” hän viittasi tällä siihen, että luonnonvaroja hyväksi käyttävä (luontoa alistava) sekä tiedettä ja tekniikkaa hyväksi käyttävä ihminen pystyy hallitsemaan todellisuutta ja että tuo kehitys koituu tieteen ansiosta ihmiselle onneksi. (Tämä tulkinta käy ilmi Baconin teoksesta A New Atlantis.)
Luonnostaan tietäväksi olennoksi itsensä kuvitellut ihminen on synnyttänyt tieteen.
Teollisen kapitalismin aikana tiede paisui kokonaiseksi tietotuotantoteollisuudeksi. ”Tieteellistä tietoa” tuottaneista yliopistoista ja tutkimuslaitoksista tuli uuden kapitalistis-teollisen koneyhteiskuntakoneen tärkein ”polttoaine”.
Lukemattomat kapitalistis-teollisen yhteiskunnan sektorit käyttävät nykyisin ”tieteellistä tietoa” toimintansa perustana.
*
Helsingin yliopiston filosofian laitoksen julkaisussa Johdatus tieteelliseen ajatteluun (Leila Haaparanta ja Ilkka Niiniluoto, 1986) sanotaan: ”TIEDE poikkeaa muista inhimillisen kulttuurin alueista, kuten TAITEESTA ja USKONNOSTA juuri EDISTYNEISYYTENSÄ perusteella. Tieteen TOTUUSSISÄLLÖN KASVU lisää tavallisesti myös tieteen käytännön sovellutuksia….” (kts. sivut 17 ja 80, suurennokset JP)
*
Mutta onko ihmisen hyvä tietää sekä käyttää hyväksi tiedettä ja tekniikkaa luonnon alistamiseksi ja pyrkiä ”todellisuuden hallitsemiseen”?
Nykyajan ympäristökriisi ja yhteiskunnalliset kriisit (sodat, pakolaisuus, nälänhätä jne.) todistavat vakuuttavasti siitä, ettei ihmiskunta voi tulla onnelliseksi ”tieto on valtaa” -periaatteen ja -ajattelutavan pohjalta.
*
Kysymys siitä mitä merkitsee se kun ihminen kehittää rationaalisia kykyjään (”kehittää järkeään”) on kuvattu useissa vanhoissa myyteissä ja myyttien symboliikassa.
Georg Henrik von Wrightin kirjassa Humanismi elämänasenteena (1987) on pääkappale ”Humanismin rappio” ja se alkaa kappaleella ”Tiedon puu”.
Von Wright kuvaa sivuilla 27-55 ”Kolme myyttiä”. Yksi niistä on Raamatun paratiisikertomus ”hyvän ja pahan tiedon puusta”.
Tuo puu antaa Raamatun kertomuksen mukaan tietoa hyvästä ja pahasta. Kertomuksen mukaan ”tiedon puun” hedelmiä syödessään ihminen antautuu suunnattomiin vaaroihin.
”Tiedon puu” sisältää syystä tai toisesta myös seksuaalisymbolin.
*
Viimeksi kuluneiden vuosisatojen aikaiset tapahtumat todistavat vakuuttavasti siitä, ettei ihmiskunnalle ole löytynyt ”onnelaa”, päinvastoin ihminen on vaeltanut ”tiedonhimoisena ja tietouskoisena” kohti ”HELVETIN PORTTIA” ja ”KAIKEN LOPPUA”.
Ilmastonmuutos sekä siitä aiheutuva ympäristöpakolaisuus etenee nopeammin kuin luullaan, ja sen seuraukset tulevat olemaan paljon haastavampia ja järkyttävämpiä kuin tänä päivänä tavallisesti kuvitellaan.
Yhä harvemmat uskovat enää siihen, että ihminen pystyy vastaamaan ”tieteen edistyvyyden ja totuussisällön kasvun” avulla vallitseviin ongelmiin ja haasteisiin.
Tämän ymmärtää myös sen pohjalta, että ihmisen käytössä ei ole nykyongelmaan pureutuvaa tehokasta maapallon laajuista poliittista vallankäyttöorganisaatioita.
Odotettavissa on mitä todennäköisimmin maapallon laajuinen kaaos ja sekasorto.
*
Mitä ”tietäminen” (”tosi uskomus”) on ja merkitsee?
Ihmisen käyttämä sana ”tietäminen” viittaa enemmän ”eläimeilliseen hotkimiseen kuin sivistyneeseen syömiseen”.
Ihmisenä olemista leimaa samalla tavalla kuin on muidenkin eläinten kohdalla eniten evoluution mukainen ”elekieli”.
*
Ranskalainen sanataiteilija (kirjailija) ja ihmiskeskeisen eksistentialistisen filosofian luonut Jean-Paul Sartre hylkäsi kokonaan ”tieteellisen maailmanselityksen” ja skientismin.
Esa Saarisen mukaan ”fenomenologian silmin arvioituna tiedemies tarkastelee irrallisia faktoja, ilman että hän kykenee tavoittamaan niiden olennaisia merkitysfunktioita – – Husserl – – tuo esiin tieteen rajoitukset” (Ilkka Niiniluoto ja Esa Saarinen, Vuosisatamme filosofia, 1987, sivulla 134, suurennokset JP).
Sartren mukaan ”– – tieteellinen asennoituminen on yksi tyyppi erityistä ITSEPETOKSEN LAJIA, josta Sartre käyttää nimitystä ’HUONO USKO’ – –” (tämä on sanottu samassa teoksessa sivulla 137, suurennokset JP)
2. SANA.
Puhuminen on ihmislajin ominaisuus. Mutta sanoilla kirjoittaminen on jo jotain muuta.
”Syvällinen ajatteli” eli niin sanottu ”filosofia” on turhaa sillä Ludwig Wittgensteinin mukaan ihmisen käyttämä kieli ei edusta mitään ”totuuden maailmaa”.
Wittgensteinin mukaan kaikki mahdolliset ”totuudenmukaiset väitteet” sisältyvät ”arkikielen loogiseen rakenteeseen” (Martyn Oliver, Filosofian historia, 1997, sivulla 145).
*
”Runoilijoiden tapana on olla välittämättä todellisuudesta. Toimimisen sijasta he UNEKSIVAT. Se mitä he tekevät on vain KUVITTELUA…” (Martin Heidegger, Esitelmiä ja kirjoituksia osa II, 2006, sivu 71, suurennokset JP).
Runoilija on sanataiteilija. Kuvitteleminen on hänen tärkein ”työkalunsa”. Pienikin ”tietoviisas järkeily” tahrii hänen sanateoksensa pilalle.
Taiteilijan paras ominaisuus on aistiminen, mikä ei liity ”tietämiseen”.
3. KUVA.
Uuden testamentin mukaan Jeesus eli ”maallisen elämänsä” ihmisenä tavallisen ihmisten keskellä. Tuon kertomuksen mukaan Taaborin vuorella Jeesus paljasti itsensä koko jumalallisessa kirkkaudessaan – ”Hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko”. Michel Tournierin mukaan ”…kuin vahvistaakseen KUVAN VOITON MERKISTÄ (eli sanasta/lisäys ja suurennos JP)” (Michel Tournier, Taaborinvuori ja Siinainvuori, 1988, kts. sivut 8 ja 14).
Jeesus kehotti opetuslapsiaan vaikenemaan siitä, mitä he olivat nähneet. Michel Tournierin mukaan ”Selkeämmin ei voisi asettua Vanhaa testamennttia vastaa” (samassa teoksessa, sivuilla 8 ja 14).
Siinainvuorella Jumala (Jahve) luovutti Moosekselle kymmenen käskyä. Michel Tournierin mukaan ”…tehtävän välittivät YKSINOMAAN SANA JA MERKKI (samassa teoksessa, sivulla 7, suurennokset JP).
Jeesus varoitti (omasta mielestäni) tällä opetuslapsia ”tietämisestä ja siihen liittyvästä sanankäytöstä”.
Ihmisen, kulttuuristen myyttien varassa elävän luontokappaleen, ei pidä kuvitella olevansa ”tietävä ja kaikkivaltias olento”.
Myös kuvantekijä on ”runoilija”.
Kuvantekijäkään ei kiinnosta todellisuus vaan olemassaolon aistiminen ja kuvitteleminen sekä uneksiminen.
*
Samalla tavalla kuin sanataiteeseen sisältyy sanallisen teoksen tekijä ja tekstin lukija, samalla tavalla kuvataiteeseen sisältyy (näköaistia käyttäneen) kuvan tekijä ja kuvan katsoja.
”Erilaisista yhteyksistä johtuen” kuvateoksen katsoja katsoo kuvaa ”pyhyyden takia” (ikoni) tai esimerkiksi kuvan ”näköisyyden takia” (esimerkiksi muotokuva).
Jos kuvateosta kutsutaan dadaksi, teoksen tekijä kieltää katsomasta kuvateosta ”tietämisen pohjalta”.
Arvostelun kohteena on tuolloin ensisijaisesti tieteellisesti asennoituva taidetutkija ja taiteesta ”tietävä” taidekriitikko.
*
”Kuvateos” voi olla mikä tahansa ”näkyvä olio”, se voi olla yhtä hyvin luonnosta löydetty puunkappale kuin ihmisen tekemä kuvateos.
Ihmisenä olemiseen liittyviä ”merkityksiä tulkitsevat” ihmiset ovat kaikki yhtä arvokkaita luovia olentoja ja samalla ”itselleen olemisen taiteilijoita”.
Puhe ”tietopohjaisesti koulutetuista taiteilijalahjakkuuksista” on ennen muuta yhteiskunnallinen valtapeli.
*
Olin 1980-luvulta lähtien jonkin aikaa kiinnostunut myös ”tieteellisestä tutkimuksesta”. ”Tietousko” alkoi kuitenkin elämänkokemusteni kasvaessa (osallistuttuani Turussa virkavallan ja poliittisen vallan käyttöön) tuntua aina vain inhottavammalta.
Ymmärsin, että minun täytyy loikata tuolloisesta ”tietouskostani” huomisen ”taidevaltaan”.
Olen ollut teininuoruudestani lähtien eniten kiinnostunut modernista ekspressionismista. Siitäkin huolimatta, että minua on kehuttu usein eniten piirtämistaidostani (näköiskuvan tekemisestä jne.).
*
Michel Tournier on kirjoittanut (katso mainitsemani teoksen sivu 17), että ”– – he (kuvataiteilijat / lisäys JP) eivät pärjää ilman siivekästä sanaa (verba volant) ja vuolasta kirjoitusta, jotka varmistavat heille paikan ihmisten mielissä – –”.
Minulla on ollut kolme ”Factorya”. Niistä ensimmäinen sijaitsi Turussa varhaisen teollistumisen aikaisen ”tehdastyöläisten Raunustulan” (vanhan punaisen esikaupungin) vaaleanharmaalla tiilellä muuratussa Samos-nimisessä tehtaassa. Samos-nimi on lainaus kreikkalaisesta saaresta.
Turun Samos oli alun perin karamelli- ja limonaaditehdas
*
Kun käytin Raunistulan Samoksessa kesällä 1993 lastulevyn palasta ”palettinani” havaitsin, että siitä on tulossa paljon mielenkiintoisempi kuin teos jota ”rakensin”. Jatkoin siksi tuon jälkeen värinsekoituslevyni ”työstämistä teokseksi”. Tämä tapahtuma sisälsi varhaisimman dadaistinen suuntautumiseni. Sec syntyi ”hulluudesta”.
Tein Samoksessa myös töitä myös ”graffititekniikalla”. Tämäkin viittaa siihen, että olin irtaantumassa ”tieteellisen taiteentekemisen ja estetiikan arvomaailmasta ja perinteestä”.
*
Turun Samos-tehtaan nimeksi laitoin ”Factory” sen jälkeen kun olin käynyt 1997 Helsingin Taidehallissa katsomassa Andy Warholin alkuperäisiä teoksia.
Näyttelyn esittelykirjan esipuheessa sanottiin, että Warhol on aina ”nyt” (ajattomuus) ja että Warhol mainitaan usein Picasson ja Durchampin rinnalla yhtenä ”suurista”.
Seuraavaksi naulasin kyltin ”Factory” Lapinjärven kesäpaikalla sijainneen vanhan heinä- ja hevosladon ulko-oven yläpuolelle (ostin kyseisen ”pakopaikan” kotiseudultani 1996 lopulla, talon alkuperäinen omistaja oli ollut ”arbetare” ja paikan omistajan renki).
Olin aloittanut ”syvimpien sisäisten henkisten liikahdusteni” kuvana kertomisen erilaisten kokeilujen jälkeen 1990-luvun lopulla ”action painting” -maallaamisella.
Teokseni ”Aamuhetki” (Transsendenssi) on maalattu Lapinjärven mökillä kesällä 2000. Samana vuona päättyi valtuustokauteni ja koko valtapoliittinen urani Turun valtuustossa.
Kolmas ”Factoryni” sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla Kauhavalla, jonne muutin eläkkeelle lähdettyäni uuden perheeni kanssa keväällä 2011.
Kolmas ”Factoryni”, eteläpohjalaisen maatilakeskuksen riihi, on dadaististen teosteni syntymäpaikka.
Tuolloin syvennyin seikkaperäisemmin myös Sartren eksistentialismiin.
*
Samana vuonna (2014) kun tein ”Kauhavan factoryssa” Ukrainan sodan syttymisen järkytyksessä ”Mustan valun” tein monia dadaistisia kuvateoksia sekä kirjoitin useita omakustanteita taiteesta.
Kun tein esine- ja sattumavaluteoksia kehitin myös piirtämällä ”dadagrafiikkaa” (tehty kynällä ja mustalla tussilla), jossa kuvantekijän käsi herpaantuu kesken kaiken ”mustaksi voimattomaksi valuvaksi viivaksi”.
Kirjoitin vuonna 2014 useita omakustanteita, esimerkiksi ”Vieras on äänesi”, ”Pirstaleita”, ”Näin ajattelin ja kirjoitin”, ”Filosofia-taide-arkkitehtuuri”, ”…”Taiteen” alkuperä”, ”Viivan alkuperä”, ”Rite Reiter”, ”Taide on valtaa” sekä ”Anarkismin runous”.
Seuraavana vuonna (2015) dadaistinen kuvatekeminen ”vakiintui” osaksi yksilöllistä ”itselleni olemista”.
Tein tuona vuonna kotimme rikkoutuneen vessanpytyn sisäosista ”avaruusaiheisen” teoksen”. Muihin tuolloin tekemiini töihin lukeutui myös esimerkiksi ”Katedraalin valu”.
Myös ”Dadavaluni” syntyi samana vuonna kirveen iskuilla kattopeltiin niin, että ajattelemastani teoksen etupuolesta tulikin teoksen takapuoli ja takapuolesta teoksen ”kauniit kasvot” (etupuoli).
Tein dadaistisia töitä yhteensä satakunta.
Kauhavalle Turusta muutettuamme minulle sanottiin heti tervetuloa- kättelyvaiheessa, että ”me emme tarvi muita” eli minua Jukka Paasoa ei Kauhavalla tarvita.
Minäkään en ole tarvinnut Kauhavaa. Minulle on riittänyt se, että olen tarkkaillut maatalousvaltaisen Kauhavan ”hyvin outoa” kulttuuria ja myytistöä.
4. MINÄ JA YHTEISKUNTA.
Lapsuudessani en kysellyt ”olemassaolosta ja todellisuudesta”. Kaikki maailmassa oleminen oli lapsuudessani itsestäänselvää.
Kun aloin teininuorena tekemään ”ihmisenä olemiseen” ja ”todellisuuteen” liittyviä kiperiä kysymyksiä uskoin edelleenkin ”yhteiskunnalliseen hyvään ja edistykseen”.
Mutta kun valmistui arkkitehdin ammattiin ja aloitin arkkitehdin ammatin harjoittamisen, kaikki ympärilläni alkoi näyttämään hyvin huolestuttavalta.
Konkreettinen vuoropuhelu minun ja yhteiskunnan välillä johti siihen, että aloin näkemään, että ”edistykselliseksi” kehuttu ”hyvä yhteiskunta” sisältää myös pahan. ”Rehelliseksi” markkinoidun taustalta alkoi paljastua yhä enemmän julkisuudelta salattua ”epärehellisyyttä ja pahuutta”.
*
Aloin ymmärtämään se, että vallitsevat ongelmat ja pahuus on rakenteellisia. Ne sisältyvät nykyaikaisen yhteiskunnan taustaan, kuten vallitsevaan ajattelutapaan sekä arvoihin ja asenteisiin.
Havaitsin myös sen, että myös omassa henkilökohtaisessa elämässäni alkoi tapahtua muutoksia, jotka aiheuttivat omassa arjessani ja lähiympäristössäni henkisen kriisin.
Aloin siksi ottamaan selvää siitä mistä kaikesta tapahtunut käänne johtui.
Käänne ”lapsuuden nousutunteesta kohti konkreettisen alaslaskun havaitsemista” ahdisti minua jatkuvasti.
*
Käynnissä olevien ”yhteiskunnallisen rapautumisen ja romahtamisen” tausta on mielestäni selvästi havaittavissa.
Kansallisvaltiossa ”tietouskon ja kaiken hallitsemisen kulttuuri” johtaa kansan massoittamiseen ja yksilövapauden riistämiseen ja yksilön sitomiseen ”tieto on valtaa”-periaatetta soveltavan valtiokoneistoon.
Lopuksi tämä prosessi johtaa totalitaariseen vallankäyttöön ja sotaan.
Kommunistinen Pohjois-Korea ei ole tästä paras esimerkki. Myös Suomen kansallisvaltio käy tästä yhtä hyvänä esimerkkinä.
*
Ääritapauksessa yhtä kansaa ja kulttuuria puolustavassa nationalismissa valtiorajojen sisältä ”siivotaan ulos” kaikenlaiset ”ulkopuoliset väestöryhmät” ja kaikki muu kuin nationalistinen ajattelu ja arvomaailma.
Tuossa ääritapauksessa oikeus on itsestäänselvyys, oikeus kuuluu ainoastaan ”omalle kansalle”.
Natsien harjoittama juutalaisvaino (kokonaisen kansan hävittämiseen tähdänneet teolliset kuolemanleirit) on tästä paras esimerkki.
Tuossa maailmankatsomuksessa juutalaisten hyveetkin ovat paheita ja rakennettu silta yli joen on vaarallinen jos se on ”juutalainen silta” (Sartren artikkeli ”Juutalaiskysymys”).
*
Ihmiskunnalla ei voi olla parempaa tulevaisuutta ilman, että ”lukitut nationalismikarsinat” avataan ja puretaan sekä korvataan eri kulttuurinen kohtaamiseen perustuvalla yhdellä uudella karsinattomalla ja rajattomalla monikulttuurisella maailmanvallalla.
Uudessa yhteiskunnassa maapallon jokainen yksilö on vapaa ”itselleen olemiseen”.
Tuossa maailmanvallassa kokonaisia kansoja yhtenäisiksi joukoiksi massoittamiseen pyrkimisen sijasta jokainen on vapaa yksilö tulkitsemaan merkityksiä oman olemassaolonsa pohjalta.
Tämän päättää lopullisesti tähän asti nähtyjen totalitaaristen yhteiskuntien rakentumisen.
Uusi parempi yhteiskunta ei voi olla muuta kuin monikulttuurinen maailmanvalta, jossa maapallon lukemattomat eri kansat ja kulttuurit kohtaavat toisensa ystävinä ja toimivat yhdessä paremman huomisen hyväksi.
Kaiken uudistumisen perusta täytyy kuitenkin olla nyt se, että ihminen luopuu tähänastisesta ”tietouskosta” sekä kuvitelmasta ”maapallon perusrakenteiden hallitsemisesta (ilmakehä, elollinen luonto jne.) ”tiedeuskon pohjalta” ja aloittaa ”luonnon seuraamisen”.
