Oleminen, kulttuuri ja myytti, uusi yhteiskunta ja luontosuhde

0. MIELIPIDE

Kirjoitin seinäjokilaiseen sanomalehti Ilkkaan seuraavan mielipidekirjoituksen (päivätty 1.1.2017):

”KAUHAVAN MALLI

Kävin katsomassa viime torstaina (22.12.2016) liikenteelle avattua Kangas-Annalan tie- ja siltahanketta. Ensimmäiseksi näin valtavan lintuparven lentävän tiealueen ulkopuolella. Voi olla, että kyseinen parvi jäi laskeutumatta kyseiselle IBA-alueelle, koska tiellä oli autoja kirkkaat ajovalot päällä. Kevätmuuton 2017 aikana näemme miten lintumaailman käy.

TVL piti jo 1990-luvulla kyseistä tielinjausta tarpeettomana, eikä hanke saanut valtion rahoitusta. Mutta hankkeeseen upposi kauhavalaisten verotuloja, joilla olisi voinut olla tarpeellistakin käyttöä.

Lintujensuojeluun liittyvä näkökulma on tuossa tiessä vain eräs minua kiinnostava seikka.

Suurkuntauudistus tulee herättämään kauhavalaiset unestaan. Nyt aluesuunnittelu on laiminlyöty ja neljään entiseen kuntakeskukseen hajautettu palvelumalli ei voi toimia koskaan.

Miksi alueen kaavallinen, suunnittelullinen ja juridinen tutkimus laiminlyötiin heti hankkeen käynnistämisvaiheessa (kuntaliitosneuvottelut)?

Tuon laiminlyönti merkitsi kauhavalaisten suunnitteluun osallistumisen ja demokratiaan sisältyvän asukasosallistumisen ja -vaikuttamisen laiminlyömistä.

Aluetta olisi pitänyt tutkia osayleiskaavallisesti (kansallinen ja kansainvälinen lainsäädäntö, liikennetarve ja -määrät jne.)

Kuuluin 1980-luvun lopulla Turun ”apulaiskaavapäällikön” virassa vuosia Turun kaupunkiseudun yleiskaavalliseen yhteistyöryhmään. Tuolloinen työtehtävä sisälsi kuntien välisten raja-aluekysymysten tutkimisen ja ratkaisemisen.

Kauhavan Kangas-Annalan kohdalla vallitsi alun perin vastaava ongelma. Osa väestöstä suuntautui suurkunnan rajalla Lapuaan mutta valta käänsi kyseisen suuntautumisen päinvastaiseksi.

Vuonna 2000 tuli voimaan kuntien yhteinen yleiskaavoitus ja maakuntakaavoitus (MRL-laki). Samalla tuli voimaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS).

Nyt kun tähän maahan on syntymässä noin sadan suurkunnan suurkuntavaltio, senkin suunnittelun kohdalla on tuhansia samantyyppisiä suurkuntarajakysymyksiä kuin oli Kangas-Annalan kohdalla.

Niiden ratkaiseminen täytyy tapahtua demokraattisesti. Myös maakuntakaavoitukselle tulee antaa siinä merkittävä rooli.

”IBA-Kangas-Annala” ja suurkuntauudistus ”Kauhavan mallina” on varoittava esimerkki.”

*

Kun näin ensimmäisen kerran Kangas-Annalan tien ja sillan valmiiksi rakennettuna sekä liikenteeseen otettuna, näky oli hyvin traumaattinen ja ahdistava.

Porvarillinen eliittivalta on alkanut taas raivoamaan. Raivon kohteena on nyt ihminen ja luonto.

Ihminen oli vallannut koneilla ja valtapelillä kyseisen alueen luonnon ja maiseman, johon on pyritty suuntamaan toimia, joilla voitaisiin edistää suojelua.

Toinen suojelualue koskenut toimenpide olisi liittynyt kansainväliseen lintujensuojeluun (IBA), toinen kulttuurihistoriaan (lakeusmaiseman säilyttäminen), mikä liittyy myös kauhavalaisten omaan toimintaan.

*

Ihmisen (traumaattisen eläimen) taloudellinen ja poliittinen vallankäyttö aiheuttaa jatkuvasti traumaattisia kokemuksia ihmiselle ja samalla kärsimyksiä elolliselle luonnolle.

Kangas-Annala-tien näkeminen (rakennettuna läpi IBA:n) avasi minussa ”vanhat haavat” eli Turun virkatyöni aikaiset säryt (1990-luvun alun Turun Aurajokisuu ja yleiskaavoitus).

Sekä myös jo 1960-luvulla teininuorena Lapinjärvellä tuntemani tunnot ja ajatukset ”hiljaisesta luonnosta” (linnuttomasta miljööstä) keskellä teollista konemaailmaa.

*

Kauhavalainen valtaeliitti on onnistunut hiljentämään Kangas-Annala tiellä koko paikan luonnon ja paikallisen väestön.

Nytkään ei voi olla huomaamatta sitä, että ”paikallisen rahvaan” rähmälleen painaminen on kauhavalaisen maatalousvaltaisen valtapelikulttuurin peruspiirre.

Mieleeni tulee myös 1960-luvun varoitukset sukupuuttoon kuolevista lintulajeista (lintujen olemassaolon lopusta) ja luonnon linnun laulusta hiljentymisestä ahneen ja vallanhimoisen ihmislajin takia.

Mutta linnuthan ovat sukulaisiamme, saman evoluution samaa eläinkuntaa kuin me ihmiset.

Maatalousvaltaisella Kauhavalla eläintä pidetään kuitenkin rahavallan (agraariväen navettakarja) ja poliittisen vallan (Suomen keskusta/puoluevaltaorganisaatio) sekä vapaa-ajanviettovallan (yrittäjäbisnes) ”hyötykaluna”.

Eläin on heille ”olemattomuutta”. Ainostaan ihminen on heille ”olemisen arvoinen” olento.

Kauhavalaisille eläimen suurin arvo on riistana ja rahana.

Samasta kierosta luontosuhteesta johtui se, että merikotkat olivat kuolla 1960-luvun alussa ympäristömyrkkyjen takia sukupuuttoon. Mutta sama ihmisen aiheuttama uhka jatkuu edelleenkin, nyt metsätalouden ja tuulivoimaloiden takia. Lakeudella joku oli tappanut jokin aika sitten seudun ainoan merikotkaparin poikasineen.

*

Kauhavalaiset ovat oppineet ”kuolemaan elävänä” ja painumaan ”maan koloon” ja moraalisina olentoina.

Isäntä on Kauhavalla rengin vastakohta. Kauhavalainen valtaeliitti painaa palvelusväkensä alistajana alleen ihmisyyden.

Sanomalehti Uudessa Suomessa (kok) oli äskettäin kirjoitus, jossa sanottiin, että porvarillinen keskustapuolue on ollut aina ”rähmällään rikkaiden edessä”.

Keskusta on varakkaiden suosimisessa kokoomusta pahempi puolue.

Entinen Maalaisliitto jatkaa rikkaiden suosimista. Puolueella on nyt puolueensa puheenjohtajana ja Suomen pääministerinä miljonääri.

Tässä näkyy keskustalaisten äänestäjien suurin arvo: tulla upporikkaaksi.

”Tie Tampereelle” elää vieläkin (kts. Heikki Ylikankaan kirja).

Keskustan suurin arvo on muuttaa suomalaisen yhteiskunnan valtarakenteita ja polkea alleen varsinkin ay-liikkeen vahvimpia rakenteita ”reformina”.

*

Moderniin teollisen yhteiskuntaan sisältyy kuitenkin köhien puolustaminen (palkkatyöllä elävät). Eteläpohjalaisten porvaripuolueiden mielestä, varsinkin Suomen keskustan mielestä, teollisen aikakautemme työläisiä ei saa edes ymmärtää.”Tie Tampereelle” satuttaa sitä vieläkin.

Eteläpohjalainen jankutus ”lakeuden komiasta maatalouskartanokulttuurista” on kuitenkin kansallisesti ja kansainvälisesti vakava ongelma.

*

Kulttuurista on runsaasti erilaisia määritelmiä.

Sivistyssanakirjan mukaan sanalla ”kulttuuri” viitataan ”hengenviljelyyn”. Kulttuuriin liittyy nousu, kukoistus ja rappio.

Käytännössä ”kulttuurissa” on kyse opituista myyteistä, arvosta, asenteista, käsityksistä ja tavoista.

Kulttuurifilosofialla tarkoitetaan filosofiassa lähellä kulttuurihistoriaa ja historianfilosofiaa olevaa filosofian haaraa.

Yhtään ikuista kulttuuria ei voi olla olemassa. Myös nykyinen kapitalistis-teollinen kulttuurin tulee lopuksi ruohottumaan ja katoamaan näkyvistä.

*

Kauhavalainen kulttuuri ei aukene lukemalla pelkästään paikkakunnan vanhoja tarinoita. Esimerkiksi…”Kaksi on ilonpäivää miähellä, kun akan ottaa ja sitten kun siitä pääsöö…

Kyllä köyhä kualla saa, muttei kauvaa sairastaa (Jukka Paason huomautus: vertaa Kauhavan terveysaseman lopettamista koskeva riita Kauhavalla nyt vuonna 2017)…

No, jos on tautia, niin on pullojakin, sanoo Ylli, kun atteekin hyllyjä katteli” (näiden sananparien lähde: Rentua elämää, Kauhavan Visan julkaisu vuodelta 1978).

Nyt 2000-luvun alussa Kauhavalla vallitsee vanha ”maatalouskartanoiden diktatuuri”.

Siinä kauhavalaiset jakautuvat jyrkästi kahtia kartanoiden vauraaseen väkeen ja ”kylien köyhiin”.

Kulttuurihistoriallisesti arvokkaan vanhan rakennuskannan annetaan siinä maatua keskellä kartanoita.

Huomion arvoisinta kauhavalaisessakin maatalouskartanokulttuurissa on kuitenkin vieläkin ikivanha ”perhe-suku-klaani-heimo”-jako.

Kauhavalla ”porvarillinen yrittäjäperhe” luuduttaa koko suvun.

Kauhavalla kaikki riippuu ”pyhästä perheestä ja suvusta”. Tämän vastakohta on työläisperhe.

*

Suurten kulttuurien nousu on tapahtunut tavallisesti kuivalla ”hedelmättömällä alueella”. Sillä on ryhdytty suunnitelmalliseen viljelemiseen ja viljan kastelemiseen. Siitä on seurannut viljan (siementen) ylituotantoa ja nopeaa väestönkasvua.

Tuon systeemin rakentamista varten on jouduttu tekemään teknisiä järjestelyjä ja kyseiseen toimintaan on liittynyt uskonnollista, taiteellista ja muuta vastaavaa toimintaa sekä vallankäyttöä (verotus jne.).

*

Eteläpohjalaisen maatalouskulttuurin synnyttämät ja jälkeensä jättämät jäljet löytyvät maakunnan kulttuurin ja myytistön historiasta. Siinä on keskeistä pienten suljettujen ihmisryhmien väliset suhteet perheiden, sukujen, klaanien ja ”eteläpohjalaisen heimon” sisällä.

Nuijasodasta on tehty ennen ja jälkeen Suomen itsenäistymistä myytti.

Kyseinen sota ja samalla siihen liittyvä myytti on tulkittu monella eri tavalla.

Ehkä varhaisimman tulkinnan nuijasodasta on kirjoittanut Yrjö Koskinen, alkuperäiseltä nimeltään Georg Zachrias Forsman. Hänen laatimansa nuijasotahistoria on kirjoitettu alun perin ehkä jo 1840-luvulla.

Kyseinen nuijasodan historia (sodan ”syyt ja tapaukset”) löytyy suomenkielisenä teoksesta Suomen kansan historia, kirjoittanut Yrjö Koskinen, 2. osa – 1933, sivut 220-260 ”Nuijasodan ajat vv. 1592-1600″).

Nationalisteista ainakin J. V. Snellman on pitänyt Koskisen nuijasotatulkintaa (syytä ja toisesta) arvossa. Koskisen nuijasotatulkinta sekä nationalistisen historiankirjoituksen nuijasotatulkinta on kuitenkin syytä kyseenalaistaa.

On ollut mielenkiintoista havaita se, että rikollisuuteen syyllistynyt puukkojunkkari Isotalo (Storgård) on Alahärmässä paljon arvostetumpi henkilö kuin Snellman.

Eteläpohjalaiset ovat ymmärtäneen väärin suhteessa nuijasotaan, sisällissotaan 1918 ja lapuanliikkeeseen ja väärin koko suomalais-kansallisen nationalismiaatteen.

Jos joku väestöryhmä ottaa kaiken vallan käsiinsä ja vetää valtionpäämieheltäkin housut jalasta (kuten tapahtui) kyseistä tekoa ei voi hyväksyä organisoidussa laillisessa valtiossa.

Nuijasotaa ei pidä tulkita regionalistisen ”heimohenkiajattelun” eikä nationalistisen suomalaishenkiajattelun pohjalta. Asiallinen nuijasotatulkinta tulee tehdä siltä pohjalta, että kaikki tuon ajan tapahtumat liittyvät Ruotsiin. Suomea ei ollut tuolloin valtiona olemassa.

Yrjö-Koskinen kirjoittaa (sivut 224-225) kuitenkin mainitussa lähdekirjoituksessa, että ”Vaan ennen kuin sotapilvet Ruotsin ja Suomen välillä ennättivät puhjeta, oli Suomen omassa keskuudessa syttynyt SISÄLLINEN SOTA (JP: sisällissota) …mutta ENEMMÄN KUIN MISSÄÄN MUUALLA oli talonpoikainen kansa Pohjanmaalla valmis VASTARINTTA TEKEMÄÄN sotaväen LAITTOMALLE MENETTELYLLE.

Tässä maakunnassa oli RAHVAAN ITSENÄISYYS ikivanhoista ajoista ollut erinomaisen suuri; aatelistoa siellä ei milloinkaan ollut, ja KUNNALLISHENKI (JP: paikallinen vallankäyttö) oli POHJAN MIEHISSÄ (JP: liittyy nationalistiseen heimoajatteluun) virkeämpi kuin maamme muissa asukkaissa…” (Tekstisuurennokset ja -lisäykset suluissa ovat Jukka Paason tekemiä).

Nuijasodan aikana ainoa laillisuus oli Ruotsin kruunu ja sen tahtoa Österlandissa toteuttanut aatelisto. Eteläpohjalaiset talonpojat eivät edustaneet mitään laillisuutta, vaan päinvastoin.

Suomen kirjakielen perusta olisi voinut olla savon murteessa, mutta kirjakieleksemme pohjaksi tehtiin Turun seudun murre. Uuden perustettavan valtion rakenne koostuu nationalismin ja hegeliläisyyden mukaan kielen lisäksi monesta muustakin seikasta.

Niiden on ajateltu juontavan Varsinais-Suomeen. Tämä on kuitenkin myytti. Viipurin seutu on ollut aikoinaan Etelä-Suomen tärkein seutu, joka säteili kauas ympäristöönsä kaupunkikulttuurista hedelmää. Viipurin seutu säteili vuosisadat Suomenniemelle itäistä kulttuuria ja myytistöä. Suomea ei ollut.

Turun seutu suuntautui henkisesti Ruotsin kruunun läntisen keskuksen eli Tukholman suuntaa. ”Varsinainen Suomi” valittiin keinotekoisesti ”Suomen valtiolaitoksen” kulttuuriseksi ja myyttiseksi keskukseksi koska tulevan Suomen keskuksen haluttiin edustavan ”kiistarajan valtana” läntistä kulttuuripiiriä.

Toiseksi myös Suomen valtiolaitoksen muoto (Suomen osa-alueet ja valtion raja kokonaisuutena) on syntynyt ”villisti”.

*

Etelä-Pohjanmaa oli vuosisatoja tiiviissä vuorovaikutuksessa Merenkurkun kautta Ruotsiin eikä kyseinen alue sisältynyt Kustaa Vaasan määräämään Juhanaherttuan herttokunta-alueeseen.

Juhan loi tänne kruunuvaltaa palvelevan aateliston. Tuon herttuakunnan rajassa oli lakeuden kohdalla ”syvä monttu”.

Eteläpohjalaiset jätettiin ”toiseksi maaksi”. Suomenniemen eteläinen ja pohjoinen osa kehittyivät kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti aivan eri suuntiin.

Lisäksi esimerkiksi Lappi ja Ahvenanmaa muodostivat omat erilliset saarekkeet nationalistisen ”Suomi-neidon” sisällä. Nuo kaikki erilliset osa-alueet kytkettiin kuitenkin väkivalloin yhteen yhdeksi nationalistiseksi Suomi-valtioksi (organisaatioksi ja iistituutioksi).

Kyseinen pirstaleisuus voi vaikuttaa omalta osaltaan myös koko valtiomme lopettamiseen. Stalin ehti kehottaa sotilaitaan katkaisemaan ”Suomi-neito” kahtia, Lenin oli tehnyt Stalinin mielestä virheen.

*

Eteläpohjalaisen maatalousvaltaisen maaseutukulttuurin peruspiirre on sosiaalinen ja alueellinen eriytyminen ”maatalousvaltaisten kartanoiden” yhteydessä.

Noiden kartanoiden väki jakaantuu ”isännöiviin ja isännättömiin”.

Kartanoisännät muodostavat ”ylimmän määräilijäryhmän”. Tuossa sosiaalisessa ja kulttuurisessa yhteisössä ”jyvät erotellaan tarkoin akanoista”.

Tällä rakenteella on myös valtapoliittiset jäljet. Ensin nuo vallankäytön jäljet todettiin kun maaseutukulttuurinen väestö synnytti Maalaisliiton (poliittisen valtapuolueen, nykyinen Suomen keskustan) harjoittamalta (rikkaita kartanoisäntiä) suosivalta ideologiselta arvo- ja asennepohjalta TORPPARILAITOKSEN.

Tähän vaikutti Santeri Alkion (ruotsalaisen Vaasan viereisen Laihian Filanderin) puoluepoliittinen ajattelu. Filanderin luoma aate on osaksi mystistä.

Mainittu vastakohtapari on synnyttänyt pienpuolueita kuten SMP:n ja viimeksi PS:n.

Keskusta teki Perussuomalaisista miljonääripääministerimme oikean käden, ”parivaljakon” (Keskusta ja PS). Suomi sai näin ikioman ”Trumpin”. Eteläpohjalaisessa kulttuurissa palvotaan amerikkalaisuutta ”hyvyysmyyttinä”. Sen taustalla on seudun amerikansiirtolaisuus.

*

Eteläpohjalaisen maatalouskulttuurin taloudellinen perusta on kapitalistis-protestanttisessa yrittäjyydessä (yrittäjyyden ja rukoilevaisuuden yhdistelmässä) ja poliitinen ideologia nykyisin Suomen keskustan puoluevallankäytössä.

Kauhavalla Yrittäjäopisto on ollut pitkään kunnan henkisen rakenteen keskipiste.

Eteläpohjalaisen maatalouskartanokulttuurin jäljet näkyvät myös monella muulla tavalla kauhavalaisessa paikalliskulttuurissa.

Tuon kulttuurin isoin epäkohta liittyy siihen, että se synnyttää jatkuvasti isoimpaan vallankäyttöön liittyvällä ”yksipuolisella käskytyksellä” kokonaisen ”alistetun ja vaiennetun rahvaan”. Ja sen jälkeen ”koko kylä alkaa supista”.

*

Nationalistisen Suomen valtio-organisaation peruskivet rakennettiin ”varsinaisessa Suomessa” (Turun seudulla, pienessä Åbo-nimisessä kaupungissa).

”Suomi syntyi Suomessa” mutta Turun seutu (sana Turku tulee muinaisvenäläisestä sanasta ”turgu”, kauppapaikka) poikkesi sosiaalisesti ja kulttuurisesti muusta Suomenniemestä jyrkästi. Turun alkuperäiset kulttuurisuhteet suuntautuivat Viroon (Saarenmaa jne.) sekä Venäjälle (tästä todistaa veriryhmätutkimus).

Osaksi maaseudun kulttuurivaikutuksessa kasvanut Turun kaupunkikulttuuri (Åbo) synnytti omanlaisensa kulttuurisen ja myytistöllisen kokonaisuuden.

Turun linnassa kasvoi ja kypsyi kaupunkikulttuuri ja länsipalaistyyppinen aatelisto. Juuri se nujersi 1500-luvun lopulla verisesti siitä irrallaan kaukana pohjoisessa kehittyneen ja eriytyneen eteläpohjalaisen talonpoikayhteisön.

*

1800-luvulla valtiollista järjestyksenpitoa ylläpitänyt nimismies (”pakkovaltapoliisi”) ruoski pohjoisessa (Kauhavalla ja Härmässä) hevospiiskalla ”häjyilevää eteläpohjalaisheimoa”.

1918 ”Tiellä punaiselle Tampereelle” eteläpohjalaiset todistivat itse itsestään sen, ettei ”komia kartanoeteläpohjalainen” kestä toisinajattelua.

1900-luvun teollinen yhteiskuntakehitys (uusin valtapeli) on johtanut siihen, että Varsinais-Suomi tunnetaan nykyisin parhaiten ”Turun taudista”, Ja Etelä-Pohjanmaa ”Seinäjoen taudista”.

Nuo isoimmat taudit näkyvät poliittisten puolueorganisaatioiden vallankäytössä. Kumpikaan noista taudista ja puolueiden vallasta ei ole ottanut hellittääkseen. Päinvastoin.

*

Kauhavalaiset ovat muokanneet viimeksi Kangas-Annala-tiemonumentillaan sairaan luontosuhteensa äärimmäisyyksiin.

”Väärin ymmärrettyyn suomalais-kansalliseen nationalismiin kasvaminen” on puhjennut Kauhavalla taas kerran kukkaansa.

Luonnon riistämisellä ei ole kauhavalaisessa tuppukylämaatalouskulttuurissa enää mitään rajoja.

Tapahtunut kehitys todistaa sen, että lakeuden agraariyrittäjillä on nyt isoin hätä. Tällä hetkellä se on sitä, että äskettäin kaatui unionin määräyksestä ”biotalousbisnes”.

*

Suomen valtion jakaminen kahteen, kolmeen tai neljään (Ahvenanmaa, Varsinainen Suomi, Lakeus ja Lappi) itsenäiseen osaan ei hävittäisi sekään tuota isoa ”agraariylpiää eteläpohjalaisista erehdystä”.

Suuri erehdys ja vahinko on sisäänrakennettu Etelä-Pohjanmaalla sen maatalous- ja tuppukyläkulttuuriin pysähtymisellä.

Lakeuden kulttuurissa tarjoillaan nyt päivittäin lukemattomia pieniä uutisia, detaljeja, ”suuria linjoja” ei suvaita. ”Rähmällään olo” vallitsee joka välissä.

Lakeus sopii viimeisenä maailmanvaltiovallan esimerkkialueeksi.

*

Sosiologisella ja antropologisella tutkimuksella sekä eläin- ja luontosuhdetutkimuksella riittää vielä paljon töitä eteläpohjalaisen kulttuuri- ja myyttipiirteiden avaamisessa.

Eteläpohjalainen kartanokulttuuri poikii jatkuvasti ”syrjäsusia”. Noita seudun rutiköyhiä ”moderneja torppareita” kyllä kaulaillaan julkisilla paikoilla mutta näyttäen joka kerta ”kuka on kukin”.

Tuo kulttuuri on synnyttänyt seudun yksinäisistä ”syrjäsusista” toisinaan myös merkittäviä toisinajattelijoita. Seudun valtaeliitti eli ”kartanoväki” hyökkää siksi jatkuvasti noiden toisinajattelijoitten kuten historioitsija Heikki Ylikankaan kimppuun.

Eteläpohjalaiset arvostavat eniten niitä henkilöitä, joka ”voitelevat ja kirkastavat” töikseen eteläpohjalaisia. Taiteilijat Juhani Palmu (kuva) ja Antti Tuuri (sana) ovat siinä parhaat esimerkit.

*

Kauhavalaiseksi voi tulla ainoastaan opettelemalla alistumaan ”omien vahvojen vallankäyttöön” (raha ja politiikka). Köyhä väki alistetaan sitoutumaan alistettuina rikkaiden kartanovaltaan. Yksilöllinen vapaus ei ole sen jälkeen mahdollista.

Tämä on täydellinen vastakohta eksistentialistiselle yksilövapaudelle.

*

Kauhavalaiseen paikalliskulttuurin sisältyy yhteen ja samaan mustavalkoiseen ”totuushiileen” napisematta puhaltaminen.

Tuo ”totuus” on kuitenkin ainoastaan kauhavalaisten korvien välissä.

”Kauhavalainen laumahenkisyys” ylläpitää ”paikallisten kartanoiden” eliittisukuja ja -klaaneja tiukasti vallassa niin, ettei yksikään köyhä uskalla napista tai arvostella.

Köyhät ovat vaientaneet Kauhavalla itse itsensä orjamoraalisesti.

Kauhavalainen demokratia perustuu siihen, että oppii vaientamaan itse itsensä paikallisten valtaeliitin hyväksi.

Noiden kartanoherrojen mielestä köyhille riittää ”Jumalan armolahja” (syntien anteeksi saaminen ja taivaaseen pääsy).

*

Henkinen ”komia kauhavalainen maisema ja maailma” on valmiina valmiiksi valettu.

Ja sellaisena se halutaan pitää ikuisesti. Välillä sivunurkkia pikkuruisen viilaillen.

Ja kaikki rullaa joka päivä yhtä ja samaa rataa osuen aina samoihin ”tuttuihin ja turvallisiin” ihmisiin ja paikkoihin, aina tietysti samalla kellonlyömällä.

*

Kauhavan lentosotakoulun lentomelukin oli kauhavalaisille puoli vuosisataa nautinnollista ”musiikkia”. Lentomelun sietäminen sisältyi paikalliseen alistumiskulttuurin.

Lentomelun terveysvaaroista, kuten infarktivaarasta, kauhavalaisilla ei ollut hajuakaan.

Mutta kauhavalsisten ”korvat ovat soineet” lentosotakoulun lakkauttamisen ”2014) jälkeenkin. Siinä ihmiset jaetaan kahtia omiin ja ulkopuoilisiin, täysin samalla tavalla kuin sotilaiden militaristisissa kasarmikulttuurissa.

Entiselle kasarmialueelle on suljettu nyt pakolaiset, ”ulkopuolisina ja erilleen omista”.

Mieluiten ”mustalaaset ja pakolaaset” (joita ei kuulemma uskalla eikä saa katsoa edes silmiin) haluttaisiin karkottaa paikkakunnalta. Sitä ei kuitenkaan voida tehdä koska se herättäisi muualla maassa liikaa negatiivista huomiota.

Muualla erilaisuuden suvaitsemista pidetään yhteiskunnan ja yksilön voimavarana.

Sitä kauhavalaiset eivät ole kuitenkaan huomannet, että monilla kauhavalaisilla on ulkomaalaistaustainen aviopuoliso. Hyvä.

Ulkomaalaisavioliitot tekevät hyvää ”sisäsiittoisen kartanolakeuden” DNA:lle.

*

Villi eläin luonnossa on kauhavalaisille pelkkä ”lihankimpale”.

Kauhavalaiset uskovat raamatullisesti olevansa itse Jumalan valitsemia ”luomakunnan kruunuja”. Ja kansankirkossa ”kansanrahvaan” uskotaan edustavan aidointa ihmisyyttä.

Niin kutsuttu ”ihminen” on kuitenkin mytologinen eläin, jolla on kyky aistia myös ”itselleen olemista”.

Eksistentialistisen ajattelutavan omaksuminen avaisi kauhavalaistenkin silmät näkemään luonnossa ja muussa eläinkunnassa ”enemmän”.

*

Kauhavalaiset ovat omaksuneet oudon ”ihmiskäsityksen”.

Eri kielten sana ”ihminen” kuvaa hyvin ihmisen, mytologisen eläimen käsitystä itsestään.

Tuo käsitys on syntynyt vuorovaikutuksessa uskontoon ja muihin vastaaviin henkisiin ilmiöihin, ajattelutapoihin ja opittuihin (myyttisiin) seikkoihin.

Viron kielessä ihminen on ”inimene”. Ruotsissa ”människa”. Saksassa ”Mensch”. Englannissa ”man”, ”person”, ”new man”, ”civilized manner”, ”respectable people”.

Esimerkiksi näissä sanoissa voi nähdä viittauksia siihen, että sanalla ”ihminen” viitataan nimenomaan miessukupuoleen (englannin ”man” jne.).

*

Moderni psykologia ja sosiologia (”tieteenalat”) ovat pyrkineet ratkaisemaan ihmisen sisäisiä ”hengenliikahduksia” tuottamalla ”rationaalista tietoa” ihmisen ”sielunelämästä” ja sen ”liikahduksista ja hoidosta”, esimerkiksi niin kutsutusta ”traumasta”.

Modernin psykologian ”tulokset” kuitenkin uusiutuvat nopeasti. Tämä johtuu siitä, että psykologia tukeutuu ”tietomyyttiin” ja pyrkii olemaan ihmisen yksi keino muiden keinojen joukossa ”tietää ja hallita kaikkea”.

Eksistentialistinen minä- ja ihmiskäsitys on psykologeille aivan erityisen hankala ongelma.

*

”Tietämisen” perimmäisiä kysymyksiä kauhavalaiset eivät ole kyselleet koskaan.

Koska ihminen ei ole ”tieto-olento” ja ihmisen tuottama ”tieto” vanhenee koko ajan eikä ”tiedontuottamiselle” löydy päätä (kokonaisselitystä, metateoriat) kaikki psykologinen tiedonhankina ja psykoterapia vaikuttaa eniten ”lohduttamiselta”.

Esimerkiksi Syyrian sotaa käydessään ihminen aiheuttaa pienille lapsille elinikäisiä traumoja (pelkotiloja jne.) mutta modernit psykologit eivät kykene noita traumoja selittämään eikä psykoterapeutit parantamaan.

(Sivuhuomautus: esimerkiksi saksalaiset ja suomalaiset myyvät Syyriaan myös panssarivaunuja, äskettäin oli mediassa uutinen minkä mukaan ISISin on onnistunut vaurioittamaan noita uusia vaunumalleja, siis Syyrian sota toimii myös sotakoneiden kehittämisen ja bisneksenteon koekenttänä, voi lapsiparat, Syyriassa ja muualla maailmalla).

*

Kun käyttää hyväksi kirjoittamisessa ”tieteellisesti tuotettuja tiedon murusia” (kuten minäkin teen) se ei todistaa mitään siitä, että ihminen olisi ”tietäjäolento” puhumattakaan siitä, että ”minä” säätelisi kaikkea ”maailmassa olemista”.

*

Sanomalehden etusivulla oli iso mainos: ”Komia Seinäjoen kaupunkiseutu”. Rohkeus ja yrittäminen ei tee ketään komeaksi, tuossakin lausahduksessa on kyse myytistä.

”Tässä syylliset Nuorten Leijonien katastrofiin”, Suomen ”valtiollinen olemassaolo” ja kansainvälisessä kilpailussa menestyminen, ei riipu vähääkään jääkiekosta. Tuossa erehdyksessä on kyse nationalistisesta myytistä.

Nationalistinen valtio on täynnä vastaavia kulttuurisia myyttejä.

 

1. KAIKKI LIITTYY OLEMISEEN

Muuttomme Turusta Kauhavalle keväällä 2011 merkitsi siirtymistä teollisen kaupunkikulttuurin ympäristöstä (myytit ja tyylit-1) keskelle maatalouskulttuuria ja sen vanhoja myyttejä (myytit ja tyylit-2).

Tuo ”hyppy” johti kohdallani siihen, että ryhdyin tarkkailemaan Kauhavan ja Etelä-Pohjanmaan paikallista arkea sekä tarkistamaan vanhoja käsityksiäni ”maailmassa olemisesta”.

Tämä merkitsi uusien filosofisten kysymysten ja taidekysymysten äärelle siirtymistä.

Vasta Kauhavalla aloin ymmärtämään vapaana yksilönä ”itselleen olemissani” eläessäni sen, että ”kaikki liittyy olemiseen”.

*

”Pikkuongelma, tästä ei saa puhua, ei saa valittaa, nyt pitää olla tästä hiljaa, ei julkisuuteen, miksi te annatte tälle julkisuutta”. Näin toimii alistajien eli kauhavalaisen valtaeliitin sekä ”käskytykseen alistuvan” paikallisen rahvaan välinen suhde tässä vanhassa tuppukylämäisessä maatalouskulttuurissa.

*

Mutta ihminen tahtoo päättää myös itse. Jokaiselle ihmisellä on myös omia toiveita ja tavoitteita elämässä.

Niiden kanssa voi elää ainoastaan kun voi tehdä itse omia valintoja ja asettaa omia tavoitteita.

Ihmisenä olemisen ja elämisen mielekkyys huipentuu yksilölliseen vapauteen ”itselleen olemisessa”. Ja juuri siinä tunnistaa parhaiten tielle tulevia erilaisia esteitä.

Nuo esteet voivat löytyä yhtä lailla omien korvien välistä kuin yksilöä ympäröivästä maailmasta.

*

Olen ihmetellyt usein sitä, onko ”Seinäjoen kaupunki”, lakeuden keskus, ”lintu vai kala”?

Kun kirjoitin maakuntalehti Ilkkaan (15.7.2014), että ”Mistä kulttuurista haitarinsoiton säestyksellä ”oluttuopista rokaten nielaistu Seinäjoen tangomarkkinat oikein kertoo?” viittasin tällä ristiriitaan, jossa yhtyy romanttinen tunnelmavirittäminen ja ”häjyjätkä- ja rönsyleinikkipanotteinen pubikaljottelu”.

Eli siihen ristiriitaan, jossa yhtyy Seinäjoen viereinen ilmajokilainen maaseutukulttuuri ja seinäjokilainen kaupunkikulttuuristen alkeiden harjoittelu. Seinäjokihan (kaupunki) on perustettu vasta vuonna 1960.

Seinäjoelle ei ole takanaan pitkää kaupunkikulttuurista traditiota lainkaan. Ja sitä muukalainen ei voi olla huomaamatta.

Jonkin matkaa Seinäjoesta pohjoiseen sijaitsevassa ”Kauhavan kaupungissa” vallitsee vastaavanlainen kulttuuri.

Nyt kun entinen ”Kirkonkylä-Kauhava” (nimellisesti ”kaupunki”) on liitetty Härmiin ja Kortesjärveen uusi Suur-Kauhava on sekoittanut kauhavalaisten päät täysin.

Saman tien on heitetty ”lapset pesuveden mukana”.

Suur-Kauhavakin on nyt täynnä tyhjiä julkisia rakennuksia kuten kyläkouluja. Uuden suurkunta-aluerakenteen tekemiseen sisältyy uusien koulujen rakentaminen mutta se tulee rutiköyhälle Suomelle ylikalliiksi.

Ja kaiken lisäksi uudetkin koulut rakennetaan vanhan rakennustekniikan mukaisesti uusiksi ongelmataloksi.

Siinä ilmakehän ja ihmisen tekemän ”pesän” (rakennuksen) välinen suhde on ulkoseinän kohdalla luonnoton. Ongelman ydin on myös tässä esimerkissä ihmisen kiero luontosuhde.

Eteläpohjanmaata voisi markkinoida ulkomaalaisille turisteille viimeisenä ”modernina muinaisjäänteenä” sillä eteläpohjalainen kulttuuri ja myytistö pohjautuu uskomuksen ”tieto on valtaa” ja kristillisen uskon yhdistämiseen.

*

Koska olen oppinut omia tekstejäni kirjoittaessani ja Wittgensteinia ajatellessani ymmärtämään sen, että ”kaikki totuusväitteet” sisältyvät kielen rakenteeseen ja että ”lopullista tietoa” ei voi olla olemassa, en halua olla kirjoittamisvaiheessa koko ajan varpaillani ”todistaakseni sitä ja tätä”.

Olen huomannut, että pienikin muutos tekstiini ja sen elementteihin (lauseisiin, sanoihin jne.) muuttaa koko kertomistani aivan toiseen suuntaan.

En halua käyttää ”luovuuttani” liikaa noihin ”muotoilupohdintoihin”. Minulle tärkeämpää on esimerkiksi se ”mistä ilmiöstä tai asiasta” minä kulloinkin kirjoitan.

*

Ihminen voi kysyä elämänsä aikana jatkuvasti ”mitä tämä maailmassa oleminen on ja merkitsee?”.

Oleminen on ”yksilöllisessä itseellen olemisessani” kaikki kaikessa.

Eksistentialistisen ajattelun mukaan tässä ”maailmassa oleminen” merkitsee ”kokonaisvaltaista aistimismaailmaa”. Siinä kaikki koetaan yhtenä monoliittina kokonaisuutena yhdellä kertaa.

Eksistentialistille ”maailmassa oleminen” ei ole väkinäisesti ja loogis-analyyttisesti (rationaalisesti) useatasoinen maailma.

Mytologisen eläimen ”maailmassa oleminen” ei ole habermasmaisesti kahtiajaettu elämismaailmaan (Lebenswelt) ja systeemiin (systeemi = yhteiskunnallinen organisaatiovalta ja yhteiskunnallisten valtapelien aistiminen).

Uskominenkin liittyy mytologisen eläimen ”itselleen olemiseen”, mutta ei ”tietäminen” (järkeily).

Tämän pohjalta voi sanoa sen, että esimerkiksi käsite ”kansalaisyhteiskunta” voidaan ymmärtää monilla eri tavoilla.

Esimerkiksi maailman materiaalisuutta korostanut filosofi Karl Marx tuli idealistifilosofi Hegelin ajattelun pohjalta siihen käsitykseen, että ”kansalaisyhteiskunnan anatomiaa on etsittävä poliittisesta taloudesta”.

Mutta mihin kaikkeen lausutut termit ”kansalaisyhteiskunnan anatomia” ja ”poliittinen talous” liittyy?

*

Vaikka kasvoin varhaislapsuuteni Pohjois-Pohjanmaalla (Oulun yläpuolella) protestanttis-lestadiolaisessa kodissa kotonamme suhtauduttiin kuvan tekemiseen hyvin vapaamielisesti.

Se oli toisenlaisen kulttuurivaikutuksen ansiota, luultavasti sitä, että isäni harras uskovainen isoäiti oli saksankin kielen taitoinen, vanhan böömiläisen lasinpuhaltajasuvun jälkeläinen.

Minua kiehtoi lapsuudessa ja teini-iässä (Turun seudulla Perniössä ja Uudellamaalla Lapinjärvellä) eniten KUVA sillä kuvan katsomiseen ja kuvan tekemiseen sisältyi jotain hyvin kiehtovaa ja salaperäistä.

*

Minua kehuttiin Loviisan lukiossa kuvantekijänä, kirjoittajana ja historiaan liittyvien uusien oivallusten tekijänä.

Haaveilin parikymppisenä nuorena kuvataiteilijaksi tai arkkitehdiksi ryhtymisestä. Lisäksi muina ammatillisina vaihtoehtoina ainakin sosiologia ja biologia.

Eniten minua kiinnosti eläinten, lintujen käyttäytymisen selvittäminen koska linnuilla on samantyylinen näkö- ja kuulohavainto kuin ihmisellä.

Etologinen näkökulmani (eläinten käyttäytymisen tarkkaileminen) on syventynyt tuon jälkeen.

*

Luin teininuorena kotonani jostain piirtämisen opettamiseen liittyneestä kirjasta, että kuvataidetta ei voi opettaa (piirtäminen, maalaaminen, kuvanveisto jne.).

Ja että on suorastaan vaarallista opettaa toiselle esimerkiksi piirtämistä.

Itse tekemän kuvan kiehtovuus ja salaperäisyys jää taideopetuksen johdosta ”koukkuun”.

Kaikki ihmisenä olemisen aistiminen ja ihmisen ”taiteelliset ilmaisuponnistelut” täytyy nousta kustakin yksilöstä itsestään, kunkin ”itselleen olemisesta”, ei miltään muulta pohjalta.

Taiteen opettaminenkin pohjautuu kuitenkin vieläkin ”tietämiseen”.

”Tietäminen taiteesta” on vaarallisinta vallankäyttöä.

*

Olemiseni on ”minun olemistani” (yksilövapautta ja yksilöllistä ”itselleen olemista”).

Taide liittyy maailmassa olemisen kokemiseen ja äärettömään mahdollisuuteen ”liikkua” joka suuntaan.

Yksikään taiteilija ei voi nousta toisten taiteentekijöiden yläpuolelle, ”taiteen kokijoiden” yläpuolelle nousemasta puhumattakaan.

Me ihmiset olemme kaikki ”itselleen olemisen” taiteilijoita sellaisina kuin me itse olemme.

Vaikka ”tietäminen” ei sisälly taiteeseen, taidetta tutkitaan tästä huolimatta ”tietämisen” eli estetiikkatieteen pohjalta.

Ja tietousko vaikuttaa siksi minin tavoin taiteen alueeseen.

Mutta koska ihminen ei ”tiedä” eikä ole ”tieto-olento” ja koska ihmisellä ei ole pienintäkään ”hajua totuudesta” ihmisen on viisainta olla taiteenkin kohdalla vaiti ja kokea pelkää maailmassa ”itselleen olemista”.

*

Tutustuin teini-iän jälkeen ensimmäisen kerran myös ”estetiikkaan”. Estetiikassa on kyse tieteellisen tutkimuksen haarasta, joka tutkii rationaalisesti valmiita taiteteoksia ja taiteen tekemistä.

Estetiikka pohjautuu ”tietämiseen” mutta kaiken taidetutkimuksen isoin ongelma on se, että ihminen ei ole ”tieto-olento”.

Viimeksi olen ajatellut, että myös arkkitehtuuri liittyy olemiseen.

*

Minua on kiinnostanut nuoruudestani lähtien myös sana.

Syy tähän saattaa liittyä siihen, että kävin ensimmäisen luokan ruotsikielistä koulua vaikka en osannut ruotsia kuin muutaman sanan. Seuraavaksi kävin suomenkielistä koulua ja kirjoitin Loviisassa ylioppilaaksi suomen kielellä. Lukiossa jouduin lukemaan (teoreettisesti opettelemaan) ”lyhyen englannin” kurssin.

Lukion jälkeen aloitin arkkitehtiopinnot saksankielisessä yliopistossa Länsi-Saksassa.

Minun oli katsottava noihin aikoihin jatkuvasti sanakirjasta, mitä joku suomalainen, ruotsalainen, englantilainen tai saksalainen sana tarkoittaa ja merkitsee (merkitys, käsite, sisältö).

Ihmettelin myös sitä, mihin se liittyy kun sanat muodostavat sarjana (sanoja peräkkäin) merkityksen. Havaitsin, että esimerkiksi saksalainen virke rakentuu aivan erilaisen ajattelun pohjalle kuin vastaava suomalainen virke.

Virke on ajattelukokonaisuus, minkä taustalla on joku ”tietty” kulttuuri. Nuo molemmat seikat herättivät minussa jatkuvasti isoja kysymyksiä.

*

Ihmettelin myös sitä mihin kokonainen ”hyvin tehty kertomus” (kirjoituksen kappale, essee, novelli jne.) perustuu.

Nykyisin ajattelen, että nämä kolme seikkaa sana, virke ja kertomus liittyvät ihmisenä olemiseen.

Minua kiinnostaa taiteen lisäksi myös historian (jo eletyn), politiikan (valtapelien) ja filosofian (erityisesti eksistentialistisen filosofian) yhteydet.

Haluan myös olla ja elää ajan hermolla sekä yliopistojen ja akateemisten piirien ulkopuolella.

*

Ymmärrrän, että sanoissa, virkkeissä ja tarinoissa oli kyse kulttuurisidonnaisesta ajattelusta, mikä on erilainen eri yksilöillä sekä eri tilanteissa ja eri kulttuureissa.

Tästä (ajattelu- ja kulttuurierosta) ei kuitenkaan mainittu koulussa vaikka juuri siitä olisi kouluissa pitänyt puhua oppilaille eniten.

Kun ajattelutapa on ”omanlaisensa” koko kulttuuri ja myytistö on ”omanlainen” (kaikkeen toisenlaiseen ajatteluun ei löydy edes osuvia sanoja).

Ajatusta, sanaa ja tarinaa ei saa tarkastella ”teknisesti ja konemaisesti” vaan inhimilliseen olemiseen liittyvänä seikkana.

*

”Sanankäyttö” sekä ”sanataide” liittyy samalla tavalla kuin kuvataide olemiseen

(Käytössä oleva termi ”sanankäyttö”, yhtenä esimerkkinä, muistuttaa mielestäni koneen käyttämiseen liittyvää puhetta ja kuvaa nykykulttuuria, jossa monet ilmiöt ja asiat on ymmärretty mielestäni aivan väärin.)

*

Vilkaisen kirjailija Henrik Janssonin sanataideteosta Hyvää yötä, kolmosen raitiovaunu (ruotsinkielestä suomennos Torsti Lehtinen, 2001) ja luen kohdan

”Valtatie kahdeksan muuttuu sateessa kiemurtelevaksi kurakäärmeeksi…” (sivulla 7). Tässä eloton ja mitään sanomaton ”valtatie kahdeksan” vaihtuu elollisen luonnon eläväksi ”kurakäärmeeksi”.

Jansson on kertonut minulle, että koska hän ”ei muistanut lapsuudesta paljon mitään” hänen ”oli pakko kirjoittaa kirja”. Minä ymmärrän tämän siten, että hän koki olemiskokemukseen liittyvällä luovalla sanataiteella lapsuutensa olemisen, herätti sen ikään kuin uudestaan henkiin.

Jansson on kokenut luovana sanataiteilijana kirjailijana omalla tavalla hänen lapsuuden olemisen, suomennoksen tekijä ”kääntäjä” on kokenut tuon olemisen ja minä olen kokenut suomennoksen lukijana tuon olemisen.

Ja miljoona lukijaa kokee samasta kohdasta miljoona erilaista lapsuuden olemista. On tapahtunut lukemattomia olemiskokemuksia, ja ne kaikki ovat lapsena olemisen kokemista. Ja kaikki yhtä arvokkaita.

Mainitun teoksen takakannen maininnasta käy ilmi se, että Jansson käyttää sanataiteessaan vastakohtaisuutta (dialektiikkaa), se on mielestäni eräs merkki siitä, että hän kokee ihmisenä olemisen vasemmistolaisena.

*

Kirjailija ja eksistentialisti Simone de Beauvoir on kirjoittanut muistelmateokseensa (sivulla 485) Maailman meno (1991), että ”keskiluokallehan sitä kirjoitetaan, halutaan tai ei. Porvareissa on toki niitä, jotka irrottautuvat tai ainakin yrittävät irrottautua luokkansa normeista…”.

Jean-Paul Sartren teoksesta Mitä kirjallisuus on? (1967) käy hyvin selville, mitä on kirjoittaa eliitille ja millaista vallankäyttöä kirjallisuus tuolloin edustaa. Suomen nykyinen suurkuntauudistus muistuttaa suuresti tuota huijausta.

*

Kaikki inhimillinen maailmassaolo liittyy monoliittiin ”itselleen olemiseen”.

Mihin muuhunkaan maailmassaolo voisi perustua?

Esimerkiksi ”henkeen”, ”materiaan” tai ”järkeilyyn” (”tietämiseen”)?

*

Myös arkkitehtuuri liittyy inhimilliseen olemiseen. Ja sillä on samalla ”yhteyksiä” enemmän vallankäyttöön kuin estetiikkaan ja taiteeseen.

Esimerkiksi asuinrakennuksessa sekä uskonnollisessa rakennuksessa on hyvin eri tyyppiset sisätilat. Nuo tilat heijastavat ihmisenä olemista, mikä liittyy esimerkiksi asumiseen ja uskonnon harjoittamiseen.

”Arkkitehtuurioleminen” ilmenee rakennuksen muotojen kautta tapahtuvana ”muoto-olemispuheena”.

Esimerkiksi asuinrakennuksessa voi tuntea ”kotona olemista”, kirkkorakennuksessa voi tuntea taas ”uskonnollista olemista”.

*

 Eksistentialistinen oleminen, vapaan yksiön ”itselleen oleminen” on sitä, että irtaantuu ”harhaisista ja kuvitteellista olemisaistimuksista”, ylittää ne ja irtaantuu niistä saavuttaa ”konkreettinen oleminen” (käytän tässä sanaa ”konkreettinen” sanan ”todellinen” ”vastineena”).

”Harhaista olemista” on hyvin monenlaista. Se voi olla esimerkiksi aviopuolison kautta olemista tai paikan ja sen myyttien kautta olemista.

Se voi olla myös nationalismin ja suomalaisuuden kautta olemista. Tai menneisyyden kautta olemista. Tai urheilun tai kaukaisen ”paikan kautta olemista” irrallaan tuosta paikasta.

”Arkkitehtuurioleminen” ilmenee rakennuksen kautta tapahtuvana olemiskokemisena.

*

Mikko Lahtisen kirjassa Snellmanin Suomi (2006) oli monia mielenkiintoisia ajatuksia. Snellmania vieroksuvien alahärmäläistenkin kannattaisi tutustua tuohon teokseen.

Kirjoittajan mukaan monet nationalismin ideologiaan liittyvät tulkinnat ovat ongelmallisia. Ne ovat kirjoittajan mielestä omiaan jopa häivyttämään yhteiskunnallisten säätyjen ja luokkien välisten jakojen ja ristiriitojen organisoimista koskevien kysymysten yhteydet suomalaiseen nationalismiin ja kielitaistelun ”kansallisiin” ongelmiin (kts. kirjan kappaletta Eliitti ja massat, sivu 69).

Mikko Lahtinen kirjoittaa: ”Mikäli nationalistisille ideologioille tyypillinen totalisoiva, ristiriitoja häivyttämään tai ”sovittamaan” pyrkivä ajattelutapa halutaan välttää, kieli- ja kansallisuuskysymyksiä ei tule tarkastella erillään sääty- ja luokkasuhteiden historiasta. Se taas on hahmotettava yhteyksistään – – lyhyesti sanottuna suomalaisen kapitalismin kehitykseen” (sivut 69-70).

”Suomalainen kapitalismi” alkoi esivaiheesta, jolloin tällä ei vielä edes ollut teollis-kapitalistista yhteiskuntaa työläisjoukkoineen ja tehdaskoneineen. Nyt tuo ”suomalainen kapitalismi” makaa pikkuruisena jättiläismäisen globaalin kapitalismijyrän alla. Kapitalistisen maailmatalouden heilahtelut voivat murskata nyt minä hetkenä tahansa nationalistisen Suomen valtiolaitoksen.

”Dialektiikan laki” vaikuttaa koko ajan yleiseen kehitykseen. Minulle anarkistinen, kriittinen ja dialektinen ajattelutapa on yhteiskunnallisten kysymysten kohdalla itsestäänselviö.

*

Nykyisen teollisen ja modernin kulttuurin ja yhteiskunnallisen vallankäytön iskulause on ”tieto on valtaa”. Tuohon ajatukseen sisältyy sana ”tieto” ja sana ”valta”.

Uskoessaan ”tiedon ja tietämisen taikaan” (myyttiin, ”tietää” on myytti) sekä hallittuun kehitykseen (”hallittu” on myytti) ja edistykseen (”edistys” on myytti) valtaeliittimme käyttää hyväksi myös käytännöllisen ja teoreettisen filosofian ”tietoasiantuntijoita”.

Miksi ”tietouskoiset” haluavat hyödyntää käytännöllisen filosofian lisäksi myös ”teoreettista filosofiaa” hallitsevia henkilöitä? Miksi valta menee niin pitkälle, tunteeko se myös epävarmuutta?

Ehkä tämän takia: vallankäytön eräs ongelma liittyy siihen, että ”miten saada kansa vakuuttuneeksi” (uskomaan) se, että ”tieto ja tietäminen on tosi”.

Vallankäyttäjän on pakko toitottaa koko ajan: uskokaa puoluepoliittiseen vallankäyttöön kun sovellamme politiikassa ajatusta ”tieto on valtaa”.

”Tieto” on modernin filosofian ja ”tieteen” perussana.

Tuolla käsitteellä viitataan antiikista periytyvän kulttuurisen määritelmän mukaan sitä, että ”tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus” (Filosofian sanakirja, asiantuntijana Eero Ojanen, 1999, sivu 204).

Tieto on siis uskomus. Mutta mitä on hyvin perusteltu?

*

Loogis-analyyttisen filosofiasuuntauksen edustajan Ilkka Niiniluodon kirjoittamassa filosofisessa käsiteanalyysissä Informaatio, tieto ja yhteiskunta (Valtionhallinnon kehittämiskeskus, 1989) kuvataan myös käsitettä ”tieto”.

Käsitellessään käsitettä ”tieto” Niiniluoto ei saa minua vakuuttuneeksi siitä, että alkaisin ”uskoa tietoon”.

Mutta siitä hän saa minut vakuuttuneeksi, että uusi ”tietokoneyhteiskunta” (tieto-kone-yhteiskunta) tuottaa kylläkin äärettömästi DATAA mutta se ei todista mitään ”tiedon ja tietämyksen kasvusta”.

Ääretön määrä dataa merkitsee pohjatonta tyhmyyttä, eniten henkistä tyhjyyttä.

*

Opiskelijoille tieteellisiä toimintamenetelmiä yliopistossa opettanut Jaana Venkula on sanonut tietoyhteiskunnasta ”suorat sanat” väittäessään hermeneutiikkaan vedoten, että ”tietoyhteiskuntaa ei tule” (kts. Jaana Venkula, Tiedon suhde toimintaan, 1993).

*

Filosofi, jonka ajatukset ”tietämisestä ja hallitusta” on helppo hyväksyä, on eksistentialisti Jean-Paul Sartre.

Filosofi Esa Saarisen on lainannut kirjoituksessaan ”Fenomenologia ja eksistentialismi” (Toimittanut Ilkka Niiniluoto Esa Saarinen, Vuosisatamme filosofia, 1987, sivu 138) Sartren sanataideteosta Inhoa…

”He eivät PELKÄÄ (suurennos/JP), sillä he tuntevat olevansa KOTONAAN (suurennos/JP) – – He saavat sata kertaa päivässä nähdä, että MAAILMA TOTTELEE (suurennos/JP) kiinteitä, muuttumattomia lakeja ja kaikki sujuu, kun käytetään kojeita ja koneistoja – –”.

Tuossa ”valmiin maailman idean” ruoskimisessa on tärkeintä muistaa se, ettei uskoudu hetkeksikään poroporvarismin alalajin, skientismin (tietouskon) kannattajaksi.

*

Nykyistä ympäristökatastrofia (ilmastonmuutos jne.) ei olisi, jos yhteiskuntamme perusta olisi terve. Elollisen luonnon pahoinvointi on tulosta virheellisestä perusrakenteesta.

Jotkut tieto- ja tiedeuskon kannattajat haluavat levittää maapallolla propagandaa, jossa ”viisas ihminen” kykenee luomaan nopeasti etenevän keinotekoisen evoluutiovalinnan avulla täältä kauan sitten kadonneita eläinlajeja ja voittamaan luontomiljöön saastuttamiseen (myrkyttämiseen, kemikaalit) ja ilmastonmuutokseen liittyvät ongelmat.

Tuon amerikkalaisen utopian mukaan ihmiskunnan kehitys on kulkemassa tieto- ja tiede-edistyksen kautta kohti luonnonilmiöiden hallitsemista.

Tuon utopian harrastajat ovat kuitenkin vaiti ihmislajin toimintaan liittyvistä ongelmista kuten ihmisen aiheuttamista valtariidosita ja massakuolemaan johtavista moderneista sodista.

*

Yhteiskuntamme perusrakenteen korjaaminen on aloitettava luontoa, olemista ja tietämistä kokevien erehdysten korjaamisella.

Luonnon hallitseminen on korvattava luonnon seuraamisella, tähänastinen olemattomuus on korvattava huomisen eksistentialistisella ”itselleen olemisella” ja ”tietäminen” on korvattava yrityksellä ymmärtää ilmiöitä ja asioita.

Luonnon seuraamisen tulee merkitä sitä, että ihminen tunnustaa sen, että myös muilla eläimillä kuin vain ihmislajilla on ”olemiskokemus” ja että kaikki eläimet (mytologinen ihmiseläin mukaan lukien) ovat tällä planeetalla yhtä ja samaa ”olemisjuurta”.

Maapallolla on joka hetki ainakin tuhat miljardia olemista. Ja jokaisessa ulkotilassa ja rakennetussa huoneessa voi kokea vuorokauden aikana tuhansia erilaisia olemiskokemuksia.

Konkreettinen yksilöllinen ”itselleen oleminen” on ani harvoin runollista. Tähän ”mielettömään maailmaan” heitetyn vapaan ihmisyksilön ”itselleen olemisesta” saa parhaan käsityksen eksistentialististen kirjailijoiden ja kuvataiteilijoiden teoksista.

Eksistentialistisen kuvataiteen olemusta voi tutustua katsomalla Alberto Giacomettin ”Kävelevää miestä” (1960) teoksessa Moderni taide (Amy Dempsey, 2008, valokuva tuosta miehestä on sivulla 178).

*

Käsitykseni ihmisestä ja ihmisenä olemisesta on muuttunut viimeksi radikaalisti.

Nykyisin ajattelen, että ihminen on mytologinen eläin, jolla on kyky aistia vapaana yksilönä ”itselleen olemista” mutta ihminen ei ole siinä vähääkään ”tieto-olento”.

Menneisyys (historia) ei liity olemiseen, mennyt on ”jo ollutta olemista”. Menneeseen ei voi palata, mennyt on nyt-hetkelle olemattomuutta.

Menneisyydessä tapahtuneesta voi tehdä äärettömän määrän erilaisia tarinoita ja kertomuksia mutta yksikään niistä ei ole ”konkreettinen tosi”.

Mennyt ei voi toimia koskaan myöskään ”uuden olemiskokemuksen ponnahduslautana”.

*

Minua askarruttaa eniten sanojen ja käsitteiden ”tieto” ja ”tietäminen” sisältö ja merkitys sillä kysymys siitä mitä ”tieto” ja ”tietäminen” on, on jatkuvasti kiistanalainen ja ”ratkaisematon kysymys.

*

Myös esimerkiksi sanat/käsitteet kuten ”tietoisuus” ja ”tosi” sekä ”todellinen” sekä ”tajunta” ja ”todellisuus” sekä ”järki” ja ”viisaus” herättävät ihmisessä minussa jatkuvasti uusia kysymyksiä.

Näihin käsitteisiin liittyvien kysymysten pohtimisessa voi auttaa ihmisen ja eläimen vertaaminen. Kun ”eläin” ”ymmärretään” uudella tavalla alkaa katsomaan myös ihmistä uudella tavalla.

Nämä kysymykset liittyvät kysymykseen sitä mitä on ”oleminen” ja miten kokee olemisen.

Ainoastaan eläimeen tutustuminen ja eläimen ”eläinolemassaolon” havaitseminen ja sen tunnustaminen voi muuttaa tähänastista suhdettamme luontoon ja uudistaa luontoon liittyvää vanhaa myytistöä kokonaisuudessaan.

 

2. ARKKITEHTUURI OLEMISENA JA LUONNON SEURAAMISENA

Sain teininuorena vanhimmalta veljeltäni (helsinkiläiseltä arkkitehti Esa Paasolta) lahjaksi vuonna 1971 pienen kirjasen nimeltä Arkkitehtuurin tarina (Alkuteos ”The Story of Architekture”, alkuperäinen teos on akateemisen englanninkielisen toimituskunnan tekemä 1968/1969).

Kirjassa on seuraavat kappaleet:

taloja jumalille, taloja hallitsijoille, turvassa viholliselta, arkkitehtuurin perusosat, holvirakenteet, savesta ja oksista ja uudistuva arkkitehtuuri.

Kirjasen johdannossa sanotaan mm. että ”Arkkitehtuuri on rakentamista, joka heijastaa jotain ihmisen hengen laadusta”.

Tuo ”ihmisen hengen laatu” on sitä, että arkkitehtuuri heijastaa muotojensa kautta ihmisen maailmassa olemista.

Myös arkkitehtuuri liittyy olemiseen. Ja samalla luonnon seuraamiseen.

”Arkkitehtuurioleminen” on lähellä luontoa (vrt. ”lintu ja linnun pesä”).

Sitä vastoin rakentaminen merkitsee luonnosta vieraantumista.

*

Sain samana vuonna (1971) myös ensimmäiseltä suomenruotsalais-saksalaiselta vaimoltani lahjaksi pienen kirjasen nimeltä ”Finnische Architektur” (Asko Salokorpi, 1970).

Kirjan johdannossa (Einleitung) sanotaan, että ”Der Ruf der finnischen Architektur hat in den lezten Jahrzehnten auf Kosten de Wagemuts der 30er Jahre gelebt; der Wagemut der heutigen jungen Generation ist weniger heldenhaft…” (vapaasti käännettynä: viime vuosikymmenien suomalaisen arkkitehtuurin maine perustuu 1930-luvun mielenrohkeuteen, tämän päivän nuoren arkkitehtisukupolven mielenrohkeus on vähemmän sankarillinen…).

Kirjan alussa mainitaan myös se, että ”myytti suomalaisesta arkkitehtuurista” syntyi ajankohtana, jolloin kaikki voimavarat koottiin nationalistisen (suomalais-kansallisen) olemassaolon oikeuttamiseksi (Kappaleen ”Die nationale Romantik” alussa).

Tuo ”ihmisen hengen laatu” heijastaa pyrkimystä toteuttaa nationalistisen ideologian mukainen rakennus ja rakennettu aluekokonaisuus. Siinä arkkitehtuuri palvelee nationalistisen valtioinstituution valtaideologiaa (eli arkkitehtuuri on alistettuna yhteiskuntapoliittiselle valtapelille).

*

Vihkosen ”Suomen arkkitehtuuripolitiikka, Valtioneuvoston arkkitehtuuripoliittinen ohjelma 17.12.1998” alkusanoissa sanotaan, että ”Arkkitehtuuripoliittisella ohjelmalla VALTIONEUVOSTO asettaa tavoitteet arkkitehtuuria edistäville JULKISEN VALLAN toimenpiteille (suurennokset/JP)

…Suomi on tunnettu monista kansainvälistä tunnustusta saaneista arkkitehdeista…”. Tuon vihkosen alkusanat on allekirjoittanut Suomen valtion pääministeri Paavo Lipponen.

Mitä tämä ”ihmisen hengen laatu” nyt uusimpana aikana heijastaa?

Minulla tulee tuosta tekstistä mieleen se valtapeli, kun vuonna 1355 jKr. keisariksi ylennetty pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Kaarle IV pyysi saksalaisen rakennusmestarin Peter Parlerin Prahaan jatkamaan pyhän Vituksen katedraalin jo aloitettua rakennustyötä (kirkon rakennustyön aloitti ranskalaiset rakentajat).

Keisari ylensi rakennusmestari Parlerin tuolloin Euroopan ensimmäiseksi arkkitehdiksi. Tuon jälkeen arkkitehtien ja maallisen vallan välinen liitto on ollut sääntö länsimaisessa kulttuurissamme.

Arkkitehdin ylin tehtävä on palvella yhteiskunnallista valtaa.

Samaan aikaan kun arkkitehtuuri heijastaa yhteiskunnallisia valtapelejä ja ihmisenä olemista se on usein myös veristä kilpailua.

*

Käsitykseni olemisesta, arkkitehtuurista, arkkitehdin suunnittelutyöstä sekä esimerkiksi nationalismin ja arkkitehtuurin suhteesta on ollut jatkuvassa muutostilassa sen jälkeen kun aloitin arkkitehdin opinnot Länsi-Saksassa vuoden 1971 lopulla.

Nykyisin ajattelen, että esimerkiksi termi ”rakentaminen” ei tarkoita samaa kuin arkkitehtuuri.

Saksassa (TU Braunscweig) valtaosa yliopistollisesta opetusohjelmasta oli hyvin rationaalista. Opetukseen sisältyi myös taideopetusta ja ”arkkitehtuurin filosofiaa” mutta opetuksen painopiste oli rationaalis-luonnontieteellisellä pohjalla, varsinkin esimerkiksi rakennusopissa ja -tekniikassa ja statiikassa. Sanaa ”arkkitehtuuri” käytettiin kaikissa eri yhteyksissä.

Tuohon opetusohjelmaan oli vaikuttanut se, että Saksassa elettiin noina aikoina sodan jälkeistä jälleenrakentamiskautta ja tärkeintä oli tuottaa uusia rakennettuja alueita kuten teollisuusalueita ja asuinalueita. Samaan aikaan vanha Saksa oli jaettu kahteen valtioon eikä yhteiskunnallisten jännitteiden olemassaoloa niiden välillä voinut olla havaitsematta.

1970-luvun puolivälissä Suomeen palattuani ja Oulun Yliopiston arkkitehtiosastolle siirryttyäni ilmapiiri muuttui aivan toiseksi. Kaikki tuntui täällä ”uinahtaneelta” (”epäsähköinen” suomalainen yleinen ilmapiiri).

Mieleeni jäi arkkitehti Reima Pietilän ”epäautoritäärinen” persoona arkkitehtuurin filosofiaan perehtyneenä professorina.

*

Kun rationalisti- ja systeemisuunnittelugurut olivat pitäneet arkkitehtuurivaltaa hallussaan 1960-luvulla ”toisinajattelija” Pietilä joutui elämään tuolloin arkkitehtina syrjässä kaikesta. Mutta 1970-luvun alun öljykriisin ja ympäristöshokin jälkeen ”ääni vaihtui kellossa”.

Alettiin ymmärtämään (Pentti Malaska, ”Kasvun rajat” jne.), että yhteiskunnan ja ihmisen on toimittava uudella tavalla koska ”tietousko ja rationalismin tie” oli johdatellut ihmistä kohti ”kuilun reunaa”.

Olin kokenut tuon shokin jo 1960-luvun hippinuorena kasvaessani anarkistiksi ja kohti ”epäautoritääristä” arvopohjaa ja asennetta.

En ole ollut enää sinisilmäinen viimeksi näkemieni ”konevuosieni” jälkeen (Turun työsuhdevuodet). Nykyisin ajattelen kaikesta toisin kuin ennen.

Nykyisin hyökkään jatkuvasti nationalistista valtioideologiaa vastaan ja puolustan yksilön ja taiteen vapautta sekä eksitentialitista filosofiaa.

Käsitykseni ihmisestä ja ihmisenä olemisesta on myös muuttunut. Nykyisin ajattelen, että ihminen on mytologinen eläin, jolla on kyky aistia vapaana yksilönä eksistentialistista ”itselleen olemista” ja että ihminen ei ole tietävä ”tieto-olento”.

Nyt ajattelen, että myös arkkitehtuuri liittyy olemiseen.

Olemisen aistiminen sitoo ihmisen ja muun eläinkunnan yhteen, tämän taustalla on elollisessa luonnossa tapahtuva evoluutio.

Muillakin eläimillä kuin vain ihmisillä on olemiskokemus (”elimenä oleminen”, ”eläinoleminen”).

Suhteemme luontoon pitää pohjautua myös ”eläimenä olemisen” ymmärtämiseen ja tunnustamiseen.

*

Koska kaikki tässä maailmassaolossa liittyy olemiseen, erilaisia olemiskokemuksia tapahtuu joka hetki ääretön määrä kun siihen lasketaan ihmiskunnan kaikkien yksilöiden olemassaolon lisäksi koko elollinen luonto (”kaikki eläinkunnan olemiset”).

Koko maapallon elollinen luonto on ihmisen ”sukulainen”. Samoin ”elollinen ilmakehä”.

Mutta jos väittää, että ihminen on ”luomakunnan kruunu” erehtyy uskonnolliseen kuvitteellisuuteen ja aiheuttaa ”kaiken pahan alun”, aiheuttaa luonnon riistämisen ja ympäristökriisin.

*

”Eläimen olemassaolon” tunnustaminen ei voi olla vaikuttamatta radikaalisti ihmisen tähänastisen luontosuhteen uudistumiseen.

Siinä ”velvoitetaan” palaamaan takaisin antiikin Kreikan ”kosmosluontosuhteeseen”, siinä on tärkeintä ”luonnon seuraaminen”.

Samalla joudutaan tarkastelemaan myös käyttöön otettujen teknisten järjestelmien hyödyntämiseen liittyviä kysymyksiä.

*

Arkkitehtilehdissä on ollut silloin tällöin kirjoituksia myös ”eläinten arkkitehtuurista” kuten linnunpesistä. Niiden pohjalla on ollut yksipuolinen suuntautuminen ”arkkitehtuuriin esteettisenä taiteenlajina” (”tieteenä ja tietämisenä”, ”tieteenä taiteesta ja arkkitehtuurista”).

Linnunpesää pitäisi mielestäni sitä vastoin tarkastella linnunpesän luonnonmukaisuuden (”luonnon luonnollisuuden”) ja ”eläimenä lintuna olemisen” pohjalta.

Linnunpesän ja linnun tarkkaileminen rakennussuunnittelun ”esteettisenä” inspiraatiolähteenä on sitä vastoin aivan eri asia.

*

Filosofi Karl Popper (1902-1995) on ajatellut, että ihminen ei voi tehdä havaintoja tosiasioista, ellei ihmisellä ole teoreettista käsitystä tosiasian merkityksestä. Ihminen, mytologinen eläin, ei voi kuitenkaan tehdä lainkaan havaintoja ”tosiasioista” koska ”ihmisenä oleminen” (olemiskokemus) ei perustu kykyyn ”tietää”.

”Tietämiseen” pyrkiminen on ihmiselle iso ongelma.

*

Jaana Venkula on kehittänyt tieteellisten toimintamenetelmien opetusta Helsingin yliopistossa. Tuo opetus on liittynyt siihen miltä pohjalta yliopistollinen ”opinnäytetyö” tulisi laatia, jotta se olisi ”tieteellisesti tehty”.

”Tieto” (”tietäminen”) on filosofinen ja kiistanalainen kysymys. Sama koskee myös ”tiedettä”. Tämä käy hyvin selville Jaana Venkulan kirjoittamasta kirjasta ”Tietämisen taidot” (1988).

Kirjan takakannessa sanotaan, että ”Tietoyhteiskunta luottaa tiedon voimaan” ja heti tuon jälkeen kirjoittaja korostaa ”tiedon käsittelyssä tarpeellisten taitojen ymmärtämistä”. Kirjan sivulla 2 Venkula sanoo, että ”…tiede on tutkimustuloksia enemmän tai vähemmän systemaattisesti järjestynyt propositionaalisen (logiikassa asiantila, arvostelma) tiedon kokonaisuus. Jo pitkään kuitenkin filosofit…ovat alkaneet tieteen tulosten rinnalla pitää merkityksellisenä myös sitä toimintaa, prosessia, jolla tutkimustuloksiin päästään…”.

Sivulla 3 Venkula sanoo, että ”Ennen kuin loogiseen, ja siis rationaaliin, toimintaan päästään käsiksi, on kuitenkin jonkun jotenkin löydettävä tutkittava ongelma…” ja kertoo heti tämän jälkeen, että Karl Popper ”myöntää tämän, mutta pitää tieteellisen toiminnan tämän vaiheen analysointia mahdottomana…”.

Popperin mukaan ”Ei ole olemassa mitään sellaista kuin uusien ideoiden löytämisen looginen prosessi…”.

*

”Tohtori”-kunniatittelin saamisen edellytys on väitöskirjan tekeminen. Tuo titteli liittyy yhteiskunnalliseen vallankäyttöön.

Väitöskirjan tulee sisältää tieteellistä tietoa ja sen tulee osoittaa tekijän kyky itsenäiseen työskentelyyn.

Mutta väitöskirjojenkin tieto vanhenee. Ja yhteiskunnallinen valta vaihtuu tuon tuostakin.

Nämä seikat todistavat myös siitä, että ”väitoksen tekeminen” ja ”tietäminen” ovat aivan eri asioita. Ajatus siitä ihmisellä voi olla ”hallussa” joku ”tieto” on utopia.

Mytologinen eläin ei voi ”päästä selvyyteen” koskaan sanoista ”tieto” ja ”tosi”.

*

Kauhavalaislähtöisen arkkitehdin Pekka Passinmäen väitöskirjassa ”Arkkitehtuurin uusi poetiikka” (2011) sanotaan, että ”Väitöskirjan tutkimuskysymys koskee TEKNOLOGIAN (suurennos JP) ylittävän POEETTISEN ARKKITEHTUURIN (suurennos JP) mahdollisuutta nykyaikana” )sivulla ”).

Sana ”poetiikka” tarkoittaa runousoppia. ”Runous” sisältyy taiteen alueeseen ja ”oppi” liittyy ”tiedon hallitsemiseen” (”tieto on valtaa”).

Toiseksi väitöskirjassa sanotaan (sivulla 2), että ”Arkikielessä sana ”poetiikka” ymmärretään liittyvän RUNOUTEEN KIRJALLISUUDEN LAJINA. Tässä (=Passinmäen väitöksessä/lisäys JP) ei kuitenkaan ole kysymys siitä…”.

Väitöskirjan takasivulla sanotaan, että ”Kun ihminen lähestyy luontoa teknologisesti, keskeisellä sijalla on luonnon pakottaminen ihmisen tarpeisiin. ”Poeettisessa lähestymistavassa” asenne on täysin vastakkainen.

Siinä ihminen ottaa vastaanottavan asenteen luontoa kohtaan” sekä että ”Arkkitehtuurin uusi poetiikka” kartoittaa teknologian ylittävän poeettisen arkkitehtuurin mahdollisuutta nykyaikana. Lopputuloksena ei ole teknologian hylkääminen vaan lähestymistapa, jossa tekniselle maailmalle sanotaan yhtä aikaa ”kyllä” ja ”ei”.

*

Tämä on kuitenkin eri asia kuin luonnon seuraaminen (kts. luonnon seuraamisesta Georg Henrik von Wrightin kirjoja Humanismi elämänasenteena, 1987 sekä Tieto ja ymmärrys, 1999).

*

”Runollinen kirjallisuustaide” liittyy mielestäni ”vapaan taiteen alana” eksistentialistiseen olemiseen mutta ei ”estetiikkaan” (”tietämispohjaiseen tieteeseen”).

Ihmisenä oleminen on kaikkea muuta kuin runollista. Varsinkin ”itselleen oleminen”.

Mikä ”Arkkitehtuurin uusi poetiikka” (arkkitehtuuri ja uusi ja poetiikka)?

Ensinnäkin arkkitehtuuria ei voi pitää ”vapaana taiteen alana”, eikä arkkitehtuuria voi myöskään tutkia ”tieteellisesti”.

”Oleminen on olemista” (transsendenssi). Arkkitehtuuri heijastaa maailmassa ihmisenä olemista, pelkkää olemista.

Kirjallisuuden (sanataiteen) tehtävä on valaista ihmisen universaalista olemassaoloa. De Beuvoiria lainatakseni ”…puhuessani kaikkein yksilöllisimmästä olen savuttanut kaikkein yleisimmän…” (Simone de Beauvoir, ”Onko Sade poltettava?”, 2007, sivu 129).

Universaalinen, ei nationalistinen tai regionalistinen ajattelu, on vapaan yksilön ”itselleen olemisessa” arvokkain asia.

*

Ihmisen puhe ja kieli aiheuttaa jatkuvasti sekaannusta. Eräs syy tähän on se, että esimerkiksi sanoja ”arkkitehtuuri”, ”rakennustaide” ja ”rakentaminen” käytetään eri yhteyksissä tarkoittamaan kulloinkin mitä mitäkin.

Kun käytän sanaa arkkitehtuuri viittaan sillä olemiseen. Myös sana RAKENNUSTAIDE liittyy ajattelutavassani olemiseen. Mutta sana RAKENTAMINEN kuvaa enemmän jotain muuta.

Sopisiko Passinmäen väitöskirajan nimeksi paremmin otisikko ”Rakentamisen uusi poetiikka”?

*

Loogis-analyyttisen filosofisen suuntauksen edustaja Georg Henrik von Wright on kirjoittanut, että arkkitehtuuri liittyy luonnontieteeseen, sosiaalisuuteen ja moraaliin sekä vastuun kantamiseen ja että arkkitehtuuri ja ”vapaa taide” ovat eri asioita. Tämä puhe juontaa hänen edustamaansa filosofiseen suuntaukseen (hän sai vaikutteita ainakin Wittgensteinilta).

Käytän tuossa yhteydessä sanan ”arkkitehtuuri” sijasta sanaa ”rakentaminen”.

Sana rakentaminen kuvaa ajattelutavassani yhteiskunnallisesta valtapeliä, johon sisältyy esimerkiksi luonnontiede, valta ja moraali.

Von Wright piti myös edistystä myyttinä. Ja suhtautui kansallisvaltioiden poliittiseen vallankäyttöön sekä nykyiseen yhteiskuntakehitykseen hyvin kriittisesti. Hän näki nykykehityksessä ”lopun merkkejä”. Näissä suhteissa eksistentialistitkin ajattelevat samansuuntaisilla ”aallonpituuksilla”.

Usko edistykseen ja hyvään yhteiskunnalliseen kehitykseen sisältyy keskeisesti rakentamiseen.

Rakentamissuunnitteluun sisältyy utopistinen usko kehittää tähänastista parempi maailma. Arkkitehtuuri sisältyy ennen kaikkea yhteiskunnalliseen vallankäyttöön.

*

Jos puhuu ”arkkitehtuurin uudesta runollisuudesta” siihen sisältyy mielestäni viittaus ”arkkitehtuuriin taiteena” ja ”positiivisena yhteiskunnallisena valtapelinä”. Tässä yhteydessä on mielestäni parempi käyttää sana ”arkkitehtuuri” sijasta sanaa ”rakentaminen”.

Siis ”Rakentamisen uusi runollisuus”.

Rakentaminen liittyy ajattelutavassani vallankäyttöön (Michel Foucault) mutta arkkitehtuuri ei.

Jos näkee arkkitehtuurin ja taiteen suhteen läheisenä se merkitsee sitä, että suhtautuu nykyiseen yhteiskuntakehitykseen edistysuskoisesti.

Passinmäen näkökulmassa nykyistä yhteiskuntapohjaa tulisi ”runollistaa” jotta sitä tulisi parempi. Uuden paremman maailman loisi ”uusi runollinen rakentaminen”.

Itse en usko, että se johtaisi parempaan yleiseen kehitykseen.

*

Passinmäen väitöskirjan johdannon mukaan väitöksen lähtökohtana on kaksi esseetä, saksalaisen filosofin Martin Heideggerin essee ”Bauen, Wohnern Denken (1954). Tuo essee on julkaistu suomen kielellä (suomentanut Vesa Jaaksi) teoksessa ”Martin Heidegger Esitelmiä ja kirjoituksia osa II” (2006?). Toinen essee on suomalaisen arkkitehdin Alvar Aallon kirjoitus vuodelta 1947 ”Taimen ja tunturipuro”.

Väitöksen lähtökohtana on filosofi Martin Heideggerin fenomenologinen tutkimusote sekä nationalistinen ”suomalainen arkkitehtuurinerous” alajärveläisen (eteläpohjalaisen) arkkitehti Alvar Aallon edustamassa muodossa.

Tulkintaa korostanut filosofi Martin Heidegger oli filosofi Edmund Husserlin assistentti ja ilmiöitä korostaneen Husserlin fenomenologisen suntauksen ihailija. Sartre sai ykslöllistä (subjektiivista) olemista korostaneesen ajatteluunsa vaikutteita noilta molemmilta ajattelijoilta.

*

Husserl arvosteli rationaalista tiedettä sanaomalla ”pelkät faktatieteet tekevät pelkkiä faktaihmisiä” ja väitti, että ”eksakti tiede” idealisoi ja abstrahoi maailmasta kaiken subjektiivisen, karsii samalla tutkimuksen ulkopuolelle juuri sellaiset kysymykset, jotka olisivat tärkeimpiä…(kts. Markku Satulehto, Elämismaailma tieteiden perustana, 1992, sivu 2).

Aluksi kristillisesti suuntautunutta Martin Heideggeria (hän opiskeli ensin kristillistä teologiaa) on (suuresti hämmästellen) arvosteltu siitä, että hän piti arvossa Saksan kansallissosialistien valtakautena myös natsien fasistisia näkemyksiä.

Eksistentialismin luonut kirjailija, taiteilija ja filosofi Jean-Paul Sartre oli ateisti ja poliittisesti kommunisti.

Husserlin fenomenologian, Heideggerin ajattelun sekä Sartren eksistentialismin välillä on isoja eroja (kts. Ilkka Niiniluoto ja Esa Saarinen Vuosisatamme filosofia, 1987, Esa Saarisen kirjoitus ”Fenomenologia ja eksistentialismi” sivu 111).

*

Passinmäki uskoo myös ”tietämisen taikaan”.

Hän on etsinyt kohtaa, ”jossa fenomenologisen lähestymistavan periaatteet olisivat luontevalla tavalla yhdistettävissä rakennussuunnitteluun” (kts. väitöskirjan sivulle 3).

Tässä yhteydessä on syytä mainita sen, että Jean-Paul Sartre pyrki dialektiikkaa ja materialismia korostaneen marxismin ja eksistentialismin yhdistämiseen (kts. Leena Subra, ”J.-P. Sartren Dialektisen järjen kritiikki”, CRITIQUE DE LA RAISON DIALECTIQUE, 1960, Leena Subran Jyväskylän yliopistossa tekemän valtio-opin tutkielma on vuodelta 1981).

Tuossa kirjoituksessa Sartre arvostelee sitä, että marxistit unohtivat huudahtaessaan puutetta kärsineelle teolliselle työläisköyhälistölle ”liittykää yhteen” (= muuttukaa voimaksi ja vallaksi) huudahduksen

”ja aloittakaa vapaina yksilöinä ”itselleen oleminen”.

*

Arkkitehti Alvar Aalto kuuluu suomalais-kansalliseen valtaeliittiin sekä liittyy nationalistiseen myytistöön – myyttiin ”suomalais-kansallisesta arkkitehtuurineroudesta” kansainvälisillä kentillä modernin arkkitehtuurin kärkipaikoista kilpailtaessa.

Viimeisen modernistiarkkitehdin Aallon ihaileminen on tänä postmodernina aikakautena patavanhoillista.

Aallon modernismi on vanhanaikaista myös Seinäjoella.

Tuosta ”Aallon muutoskärrystä putoamisesta” todistaa parhaiten Aallon omat kirjoitukset (kts. esimerkiksi Teivas Oksala, Homeroksesta Alvar Aaltoon, kappale Arkkitehtuuri ja ”pieni ihminen” Näkökulmia Alvar Aallon humanismiin, 1986).

Mainitun teoksen (Homeroksesta Alvar Aaltoon) Aalto-kappaleen alussa sanotaan, että ”Rakennustaide ilmentää aatteellisuutta monin eri tavoin…ja että

”Alvar Aallon aatteellisuus oli sitoutumatonta humanismia”. Sitä se ei kuitenkaan ole.

*

Alvar Aallon, joka toimi pitkään Suomen Arkkitehtiliiton (Safa-valtapeli) puheenjohtajana.

Alvar Aallon merkitys ei ole suomalaiselle arkkitehtikunnalle siinä, että hän olisi ollut universaalinen vaan siinä, että hän edusti kaikkialla maailmalla suomalais-kansallista joukkuetta.

Myös niin sanottu ”humanismi” on viimeksi kyseenalaistettu (ilmastonmuutos jne.). Yleinen yhteiskuntakehityshän kulkee parhaillaan maapallonlaajuisesti kohti katastrofia.

Meitä ei voi pelastaa enää mikään muu uusi luontosuhde ja yksilön vapautta ”itselleen olemiseen” korostava vallankumous.

 

3. KRIITTINEN SUHTAUTUMINEN NYKY-YHTEISKUNTAAN JA MODERNIIN ALUERAKENTEESEEN

1700-luvun lopun ranskalaiset filosofit, vallankumouksen valmistelijat ”– – vetosivat järkeen kaiken olevaisen ainoana tuomarina. Oli pystytettävä järjellinen valtio, järjellinen yhteiskunta – – näimme, ettei tuo ikuinen järki – – ollut muuta kuin – – idealisoitu järki” (Marx & Engels, Valitut teokset, 5. osa, 1979, sivu 449).

Monet Napoleonin aikana valtansa menettäneet ruhtinaat osallistuivat ylikansalliseen Wienin kongressiin 1814-1815. Se oli asettanut tavoitteekseen vanhojen hallitsijoiden valtaan palauttamisen, laillisuuden, tasapainon ja turvallisuuden palauttamisen.

Ja tietysti ruhtinaiden kannalta.

Seuraavaksi tapahtunut vuoden 1848 vallankumousaalto, Euroopan ”hullu vuosi”. Se täydensi Wienin kongresssin järjestelmän luhistumisen.

1848 kiteytti kansallisia ohjelmia, jotka tulivat mullistamaan koko politiikan kentän.

Marx ja Engels julkaisivat niille vastavetona ”Kommunistisen manifestin” 1848.

”Saksa koki viime vuosina vertaansa vailla olevan mullituksen. Straussin myötä alkanut HEGELIN järjestelmän hajoamisprosessi kehittyi maailmanlaajuiseksi käymistilaksi, joka vei mukaansa ”kaikki menneisyyden voimat”…”.

Yleisen kaaoksen keskellä syntyi mahtavia valtakuntia kohta kukistuakseen, ponnahti pinnalle hetkellisiä sankareita…Se oli vallankumous, johon verrattuna Ranskan vallankumous oli lastenleikkiä…” (Marx Engels, Valitut teokset, 2. osa, 1978, Feuerbachin kirjoittamasta kappaleesta ”Materialistisen ja idealistisen katsantokannan vastakkaisuus (Saksalaisen ideologian 1. luku, kirjoitettu 1845-1846)”, sivu 67)

Mainitsemani lähdeteoksen sivulla 146 on myös seuraava teksti ”Yksilöt ovat aina pitäneet lähtökohtanaan itseään lähtevät aina omasta itsestään. Heidän suhteensa ovat heidän todellisen elämistapahtumisensa suhteita…”.

Eksistentialistien on syytä ottaa kantaa tähänkin näkökulmaan vaikka se onkin Feuerbachin kirjoittama.

*

Vuoden 1848 vallankumousaalto (liberaalien ja nationalistien kapinat) täydensi Wienin kongressin järjestelmän luhistumisen.

1848 vallankumousaalto kiteytti kansallisia ohjelmia, jotka tulivat mullistamaan koko siihenastisen politiikan kentän.

Nationalismin aate oli alkanut levitä 1800-luvun puoliväliin mennessä myös Suomeen (suomenruotsalaiset Arwidsson, Snellman jne.). Sen taustalla oli autonomisen Suomen Ruotsista irrottaminen 1808-1809 Venäjän vallan (itä) toimesta.

*

Seuraavaksi 1900-luvulla ensimmäisen ja toisen maailmansodan yhteydessä syttyi entistä täydellisempiä kaaoksia.

Parhaillaan pelätään, että teollinen vallankumous ja kapitalismi aiheuttaa taas uuden kaaoksen. USA on saanut äskettäin miljonääri Donald Trumpista ”omaa kansan intressiä puolustavan perussuomalaisen”, Suomessa miljonääri Juha Sipilän oikea käsi on Timo Soini (PS). Noiden molempien yhtälöiden summa on sama: kiihkonationalismi.

Nationalististen valtionrajojen aitaaminen on lisääntymässä kaikkialla. Tämä viittaa siihen, että seuraavaksi on räjähtämässä uusi Euroopan ”hullu vuosi”.

Mutta vasta kun kapitalismin sekasorrosta tulee täydellinen alkaa uusi parempi tulevaisuus koko ihmiskunnalle.

*

Suomen suurkuntauudistuksen valmistelu todistaa siitä kuinka vanha nationalistinen valtiomme on kapitalistinen riistokoneisto. Siinä valtioinstituution valtaeliitti ei ole riistänyt ainoastaan yksilöiden vapautta vaan myös kaiken yhteiskunnallisen vallan.

Monen vanhan kunnan yhdistäminen yhdeksi suurkunnaksi luo kokonaan uuden toiminnallisen ja fyysisen, aluerakenteellisen rakenteen.

Uusien suurkuntien aluerakenteen muutoksesta on aiheutunut vanhojen pikkukuntien koulujen ja muiden julkisten rakennusten lakkauttamista ja purkamista. Koska niille ei ole mitään käyttöä. Niiden tilalle tulevan uuden rakentamisen laatu ja hinta leijuu ilmassa arvoituksena.

Mutta varmaa on se, että noista uusistakin rakennuksista on tulossa ongelmataloja pelkästään siksi koska ne perustuvat tähänastiseen moderniin rakennustekniikkaan, mikä heijastelee luonnon hallitsemista sekä ihmisen ja luonnon välistä ristiriitaa.

Käynnissä oleva suurkuntamuutos on valtapuolueiden välinen vallanjakopeli. Suurkuntaa, sotea ja kikyä tehdään uuden yhteiskunnallisen vallanjaon takia. Suomen keskustalla näyttää olevan tuossa kilpailussa isoin haavi käytössä.

Samaan aikaan Suomen valtion ulkomailta ottama velka kasvaa kunnes seinä tulee eteen. Tuo seinä on tuleva talousromahdus.

*

”Kansaa muka edustava” yhteiskunnallis-poliittisen valtaeliitin VALTIOKONE potee nykyisin globaalin rahavallan paineessa sisäistä suuruudenhulluutta.

Toisen maailmansodan aikaan se kärsi valtiorajojen takaisesta Suur-Suomi mielipuolisuudesta. Tuolloin Suomen itäraja haluttiin ”Saksan natsimallin mukaan” Uralille asti.

Vanhan valtion riistosta ja sodista ei päästä eroon ennen kuin maapallo elää ja toimii yhden ainoan valtion, maailmanvaltion pohjalta.

Sen puitteissa harjoitetaan maapallon laajuista ”rauhaan pakottamisen suunnittelua” ja päätokset rauhaan pakottamisesta tehdään noiden suunnitelmien pohjalta. Ja vaikka sotaa käyvien valtioiden edustajat eivät haluaisi osalllistua ”sodanlopettamisneuvotteluihin” päätös sodan lopettamisesta tehdään siitä huolimatta globaalissa valtaelimessä.

Nykyisin esimerkiksi Israelin ja palestiinalaisten välinen vihoittelu ja sodankäynti voi jatkua vielä seuraavat sata vuotta vaikka mikä tahansa nykyinen kansainvälinen elin kokoontuisi kyseisen ongelman takia.

Kaikki ymmärtävät nyt sen, ettei nykyisen valtapelin mukaan voi jatkaa.

*

Suhtautumista ihmisen muodostamaan yhteiskuntaan ja aluerakenteeseen voidaan tarkastella positiivisen (hyväksyvän ja myötäilevän) suhtautumisen ja negatiivisen (kriittisen ja arvostelevan) suhtautumisen pohjalta.

Samalla on kysyttävä sitä, millainen on koneellistettu teollinen nyky-yhteiskunta ja sen aluerakenne (arki, kulttuuri, rakennettu miljöö jne.) sekä millaisia epäkohtia siihen liittyy ja miten kyseisiin ongelmiin pitäisi suhtautua.

Samalla on arvioitava yhteiskuntafilosofisesti negatiivista ja positiivista vapautta.

Ojasta allikkoon luisumisen estämiseksi maailmanvaltiossa tarvitaan valvonta- ja pakkotoimien vastakohtaa, individualistista positiivista vapautta, eksistentialistista yksilövapautta ”itselleen olemiseen”.

Ihmisenä olemisen iloa ja riemua.

*

Teollisen yhteiskunnan kriisi jatkuu ja syvenee katkeamatta. On erehdys kuivitella, että nykyisessä yhteiskunnassa tapahtuu välillä edistystä. Kriisi koskee myös maailmansotiin ajautumista.

Ne eivät ole irrallisia tapahtumia vaan kulttuurimme kriisijatkumon ”kohokohtia”.

Myös uuteen tietotekniikkaan liittyvä rakennemuutos liittyy tähän samaan kriisiin.

Suomi ei ole ainoastaan konehullujen maa, täällä ollaan myös ”koneuskovaisia”.

*

Uuden suurkuntien Suomenkin uskotaan muuttuvan edistyväksi ja toimivaksi aluerakenteeksi tietoteknisten ”etäpalveluiden ja -työn” ansiosta.

Lopputuloksesta on kuitenkin tulossa täysin päinvastaista.

*

Monet suomalaiset ajattelevat kyselynkin mukaan myös siten, että Sipilän hallituksen tavoite on muuttaa Suomen valtarakenteita (vrt. ”keskustan työreformi”), hallituksemme keskeinen päämäärä ei ole edistää Suomen taloutta.

Valkoinen porvarivalta haluaa muuttaa Suomea tähänastisia valtarakenteita heikentämällä, varsinkin heikentämällä ay-liikettä eli työntekoon osallistuvien kansalaisten valtaa.

Eriarvoisuus eri väestöryhmien välillä on lisääntymässä suurkuntauudistuksen takia vauhdilla.

Kaikilla suomalaisilla eri ole mahdollisuutta muuttaa omaa metsää (puutavaraa) seteleiksi ja lähteä sen jälkeen oman kartanoemäntänsä kanssa suihkulentokoneella kaukomatkalle.

*

Nyky-yhteiskunnan perusrakenteessa on pahoja virheitä. Pahin nykykulttuurimme virhe koskee luontosuhde. Myös maaseutukulttuurimme perusta lepää utilistisen luontosuhteen varassa.

Kaikista isoin ongelma on ihmislaji itse.

Eteläpohjainen maaseutuelinkeinon kyllästämä ”alkiolainen kartanokulttuuri” (kyseistä kartanoa ei pidä verrata eteläsuomalaiseen aateliskartanoon) rikastuttaa rikkaita entisestään ja tekee köyhimmistä aina vain köyhempiä.

Ei ole sattuma, että ylikansallisen kapitalismin hirttonaruun joutunut Suomen pääministeri Juha Sipilä on miljonääri. Mutta Suomea ei pelasta enää edes biljonääri.

*

USA:n presidentti-instituutio todistaa siitä, että Yhdysvallat on ollut aina rikkaiden eliittivaltio (sukujen valta ja rahavalta, ongelman ydin ei liity tässä ainoastaan Trumpin presidentiksi valitsemiseen).

Uusimpien uutisten mukaan Trumpin valinta näyttää hyvin huolestuttavalta. Heti ensimmäiseksi hän aikoo rakennuttaa korkean aidan Yhdysvaltojen rajoille. Koska hän ylistää nationalismia ja arvostelee pakolaisia, hänen politiikkansa on uutta niin kutsuttua ”PS-hitlerismiä”.

Onneksi uusliberalistinen kapitalistis-porvarillinen nousu ei jatku ikuisesti. Kun sen tie katkeaa, murtuvat porvarivaltion eliitin PERHE- ja SUKUinstituutiotkin.

*

Enää ei riitä se, että puhutaan joistakin nationalistisen valtion osa-alueista tai modernin yhteiskunnan yksityiskohdista kuten esimerkiksi teollisesti tuotettujen asuinalueiden ja lähiöiden ongelmista.

Ilman kriittistä suhtautumista nyky-yhteiskuntaan ja moderniin aluerakenteeseen ”ihmiskunnan uusin miljöö ja arkkitehtuuri” alkaa muistuttaa raunioita.

*

Teollisen yhteiskunnan ja koneellisen tavaratuotannon synnyttämä kapitalistinen talousjärjestelmä vaikuttaa eniten nykyiseen yhteiskunnalliseen kehitykseen.

Kapitalismi perustuu rahaan ja rahanarvon muutoksiin. Koko inhimillistä elämää ei voi kuitenkaan rakentaa rahan varaan.
Rahan arvon laskusta ja noususta, aiheutuu jatkuvasti ja koko ajan vakavia yhteiskunnallisia ongelmia. Kapitalismin synnyttämät ongelmat leviävät ja heijastuvat ketjureaktioina joka puolelle maapalloa. Suomenkin kohtalo on nyt vapaan kansainvälisen kapitalismin käsissä.

Liberalistis-kapitalistiseen talouteen liittyvät ilmiöt eivät voi tulla koskaan ihmisen hallintaan.

Modernin talouden, villi ja ”sattuman vyöryssä” etenevä prosessi vaikuttaa eniten ihmiskunnan kohtaloon niin kauan kuin nykymuotoinen talous ja kuluttaminen jatkuu.

Talouden lisäksi yhteiskunnalliseen kehitykseen vaikuttaa poliittinen vallankäyttö. Sen perusta on puolueiden valtaideologioissa ja -organisaatioissa. Nationalististen puolueiden valtakausi on parhaillaan päättymässä.

*

Yhteiskuntasopimukset ja perustuslait eivät takaa tänä päivänäkään demokratian toimivuutta.

Rationaaliseen tehokkuuteen pyrkivä organisaatiovalta, virkavallan ja puoluevallan sekä sille alistettujen työntekijöiden yhdistelmä, syrjäyttää nyt yhteiskuntasopimukselliset (ja perustuslailliset) seikat ja vie monia asioita eteenpäin yhteiskunta- ja demokratiasopimusten ulkopuolella.

On virhe kuivitella, että vain ”kaikkea hyvää tehdään”.

*

Yhteiskunnan ja aluerakenteen uudistumista on harjoitettu aina aikaisemminkin. Myös heti toisen maailmansodan jälkeen, 1950-luvulla, käynnistyi Suomessakin tapahtuneen kansainvälisen kehityksen johdosta pyrkimystä uudistaa yhteiskuntaa ja aluerakennetta.

Turun asemakaava-arkkitehti Olavi Laisaaren ”Turun yleiskaava ja kehittämisohjelma” vuodelta 1952 on tästä hyvä esimerkki, poliitikot eivät kuitenkaan hyväksyneet tuota suunnitelmaa koska siinä otettiin väkevä kannanotto myös yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Laisaaren yleiskaava ei ollut ainoastaan ”kokonaissuunnitelma” aluerakenteen modernisoimiseksi, se pyrki uudistamaan myös yhteiskuntaa.

1960-luvulla tuli aluesuunnittelussa muotiin hallintoeliitin valtaa korostaneita rationalistisia ”suunnittelupelejä”. Niiden mukainen suunnittelu johti kuitenkin pettymyksiin.

Nykyisen suurkuntauudistuksen kohdalla näyttää käyvän samoin. Väestöllä ei ole nytkään mitään sanomista harjoitettavaan ”yhteiskunnalliseen eliittipolitikointiin”.

Väestöllä ei ole nytkään tietoa siitä mitä kaikkea käynnissä oleva uudistusohjelma sisältää ja mihin se johtaa. Se ei ole tietenkään demokraattista.

Kansa ja yhteiskunnallinen valtaeliitti etääntyvät taas toisistaan.

*

Nykyistä suurkuntauudistusta ei ole tarkasteltu tähän mennessä aluerakennekysymyksenä ollenkaan.

Aloittamalla suurkuntauudistus taloudellisista kysymyksistä ja laajentamalla kuntakokoa ja siirtymällä vasta sen jälkeen tarkastelemaan aluerakennetta on ”hyppy tuntemattomaan”.

Käynnissä on nykyisen yhteiskuntasopimuksen murtuminen. Nyt saatetaan olla siirtymässä Suomessakin amerikkalaistyyppiseen yhteiskuntaan, johon ei sisälly perinteistä julkista valtaa lainkaan.

Suomen hallituksen ja ay-liikkeen välinen kädenvääntökin (kiky-sopimus) viittaa siihen, että suomalaisessa yhteiskunnassa halutaan toteuttaa hyvin radikaali muutos.

Uuden yhteiskunnan voittajaksi on tulossa varakkaat ja ”varallisuutta (verotuloja) tuottavat” piirit ja häviäjäksi on tulossa ”Puutteentielle” joutuvat ”köyhät kansalaiset”.

Kansallinen uudistamispolitiikka merkitsee aina samalla kulttuuristen myyttien uudistamista. Kyseinen uudistu on kuitenkin menossa kansalaisten kannalta aivan väärään suuntaan.

*

Suurkuntauudistusta valmistellaan laiminlyömällä yhteiskuntakokonaisuuteen sekä kokonaisvaltaiseen aluesuunnitteluun liittyvät näkökulmat.

Pahin virhe suurkuntauudistuksessa on kuitenkin se, ettei siinä käsitellä ihmisyyteen ja ihmisenä olemiseen sekä kulttuuriseen muutokseen ja myyttien uudistamiseen liittyviä kysymyksiä lainkaan.

*

Lainsäädäntöä ajattellen maankäyttökysymykset on kuvattu eduskunnassa vuonna 2000 valmistuneessa uudessa maankäyttö- ja rakennuslaissa, MRL. Siihen sisältyy esimerkiksi väestön suunnitteluun osallistuminen sekä suojelu (luonnonmiljöö, rakennuskulttuuri jne.).

Turun kaupunkikokonaisuuden sekä Aurajokisuun yleiskaavoituksen laiminlyöminen käy hyvänä esimerkkinä mainitusta ongelmasta.

Kauhavalla valmiiksi ”väkivaltaisesti” rakennettu ja käyttöön otettu Kangas-Annalan tie(hanke) on vieläkin parempi esimerkki siitä, sillä siihen sisältyy myös ”Kauhavan lain” (vrt. 1930-luvun ”Lapuan laki”) sekä seudun häjyilykulttuurin mukaista paikalliskulttuuripohjaista vallankäyttöä.

Kangas-Annalan hankkeeseen liittyy monia muitakin ongelmia kuin vain se, että tie rakennettiin omavaltaisesti kansainvälisen lintujensuojelualueen läpi (IBA).

Myös maamme muiden suurkuntauudistusten yhteydessä on syntymässä ”Kauhavan mallin” mukaisia ”Kangas-Annaloita”.

*

Kangas-Annalan tieprojektia ei toteutettu MRL:n mukaisesti maakuntakaavoituksen, kuntien yhteisen yleiskaavoituksen eikä kuntakohtaisen yleiskaavoituksen pohjalta.

Paikallinen valtaklikki tahtoi raivata kyseisen maantien suorimman ja lyhimmän ”tie kautta” saadakseen nopeasti ”herkkupalansa” (verovarat yhdistäneeseen kuntaliitoksen).

Samalla tehtiin kuitenkin yhteiskuntarikos väestöä kohtaan.

Tuo teko merkitsi demokraattisesti sovitun kansallisen yhteiskuntasopimuksen sivuttamista.

Suomen perustuslain mukaan ylin valta kuuluu kansalle, ei ”kansaa edustavalle” valtaeliitille.

*

”Joustavan menettelyn kulttuuri” on vallinnut myös aikaisemmin yhteiskunnassamme. Tässä esimerkki Turusta.

Turun yleiskaavoituksen 1965-1976 laiminlyömisen kohdalla (vuoden 1976 jälkeen oli noin 15 vuoden tauko, yleensä yleiskaavoituskierros toteutetaan neljän vuoden välein) merkitsi Turun tautisen ”joustavan menettelyn” suosimista (1). Samaan aikaan Aurajokisuulla tuli tärkeimmäksi ”rahakas asuntobisnes” (2). Noihin molempiin valtapeleihin sisältyi puolueiden ”turuntautinen” korruptiivinen valtapeli (3).

*

Tähän ongelmalliseen kehitykseen sisältyy myös ongelmallinen luontosuhde.

Monet eteläpohjalaiset haluaisivat tappaa haukatkin koska heidän mielestään haukat ja kotkat syövät suojeltuina eläinlajeina suihinsa kaikki ”riistalinnut.

Toisten mielestä puhe ympäristökriisistä ja ilmastonmuutoksesta on huijausta (kts. J. Pesosen mielipidekirjoitus ”Ilmastohuijaus melusaastetta”, Ilkka 31.12.2016).

Heidän mielestään jatkuvan taloudellisen kasvun ideologiaa tulee vahvistaa entisestään. Nyt kun suomalaisen yhteiskunnan kasvu on synnyttänyt pahimpia ongelmia niistä päästään eroon vain lisäämällä kasvua (filosofi Georg Henrik von Wrightin mukaan tuota ilmiötä voi kutsua ”oravanpyöräksi”).

 

Suomen keskustapuolue haluaisi kaataa rikkaiden kartanonomistajien metsät ja muuttaa puu BIOENERGIANA rahaksi. Perussuomalaiset haluavat vahvistaa nationalistista mielenlaatua ja karkoittaa täältä pakolaiset.

Perussuomalaisten mielestä yksilövapautta korostava eksistentialimi pitäisi kieltää ”kiihottamisena nationalistista aatetta ja arvomaailmaa vastaan”.

Nationalismi on eksistentialistien mielestä pelkkä uskomus, minkä varaan ei voi rakentaa mitään kestävää.

Eksistentialistit vastustavat sitä, että joku edustaa ja tekee ratkaisuja toisten yksilöiden ”puolesta ja hyväksi”. Eksistentialisti tekee itse kaikki valinnat ja ratkaisut.

*

Paikallisella tasolla Kauhavalla haluttaisiin laajentaa ”komiaa peltoalaa” entisestään ja lisätä ”joustavaa koneliikkumista pelloilla”. Jotta se lisäisi viljan ylituotantoa ja kartanoiden pääomaa arvopapereina.

Siitä aiheutuvat yhteiskunnalliset haittailmiöt korjaantuisivat (muka) sillä kun kylien köyhät pannaan siirtymän maatalouskoneita tuottaviin tehdashalleihin töihin (vrt. 1900-luvun alueen torpparilaitos).

Suomen maanpuolustusta tulisi vahvistaa ja metsästyskoirien verotusta keventää ja koirakasvatusta tehostaa.

 

4. SUUR-KAUHAVAN KANGAS-ANNALAN TIE- JA SILTAHANKE, ”VILLI KAUHAVALAINEN MENETTELY” SEKÄ YHTEISKUNTASOPIMUKSEN RIKKOMINEN

Samaan aikaan kun sodat ja pakolaiskysymykset sekä ilmastonmuutos ravisuttavat maailmaa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa on nousemassa valtaa nationalistis-regionalistis-protektionistinen äärioikeisto. Se tähtää omien kansalaisten etujen itsekkääseen ajamiseen.

Suur-Kauhavalla avattiin ilman asianmukaisia lupia liikenteelle joulukuussa maisema- ja luontoarvoja rikkova Kangas-Annalan tie- ja siltahanke. Tie rakennettiin joidenkin äijien omalla riskillä.

Valitus tien liikennöinnin kieltämisestä muutto- ja pesintäaikana on vasta KHO:ssa. Valituksen on tehnyt kauhavalaisen luonnonsuojeluyhdistyksen Valokin lisäksi Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri sekä eräs lintutiellinen yhdistys.

Luontoyhdistys Valokkiin kuuluu mitätön määrä jäseniä (40), Suur-Kauhavan väkiluku on 17 000 asukasta. Suomi on oikeusvaltio.

Kangas-Annalan tie ei syntynyt vahingossa. Kyseinen projekti käynnistettiin ja eteni vanhan paikallisen kulttuuriperinteen ja myytistön pohjalta mielivaltaisesti.

Paikallinen puolue- ja kulttuuripolitiikka aikoi syrjäyttää siinä taas kerran oikeusvaltiokysymykset. Ja käsienpesu sen kun kiihtyi ennen tien avaamista.

*

2017 pidetään kuntavaalit Suur-Kauhavallakin. Suomen keskustalla ja porvarillisella oikeistolla on myös Kauhavalla yksinvaltainen asema valtuustossa. Onneksi koko valtuusto ei ole laittoman tiehankkeen takana.

Kauhavan paikalliskulttuurinen kehitys on kulkenut viimeksi hyvin näkyvästi kohti suvaitsemattomuutta ja omavaltaisuutta.

*

Suur-Kauhavan Kangas-Annalan tiehanke käynnistettiin suurkuntaliitossopimusta laadittaessa. Tiehankkeen käynnistäminen tapahtui paikallisen kulttuurin sekä ”maan tavan” mukaisesti. Kysymättä kansalaisilta sitä haluavatko he suurkuntien Suomen vai ei.

Kauhavan kunnan Kankaan kylä oli suuntautunut ennestään Lapuan suuntaan. Kankaan kylä liitettiin kuitenkin vanhalla ”väkivaltaperinteellä” Kauhavan suuntaan.

Puukkojunkkari Antti Rannanjärvikin oli lähes samalta suunnalta, Ylihärmästi. Hänen rikostoverinsa Antti Isotalon (Storgårdin) koti oli sitä vastoin Alahärmän pohjoissivulla rannikonruotsalaisen kulttuurin vaikutuspiirissä.

Kankaan ja Annalan kylien välille ei olisi saanut piirtää kuntaliitosta koskeneissa neuvotteluissa tielinjausta ilman, että sen pohjalla olisi ollut osayleiskaavallista tutkimusta ja suunnittelua. Tie päätettiin kuitenkin tehdä ”summan mutikassa”.

Suurkuntavalmisteluun olisi pitänyt sisältyä MRL:n mukaisesti myös asukasosallistuminen (OAS) sekä suojelututkimus sekä kansainvälisen lainsäädännön tarkastelu (IBA, Important Bird Area sekä EU:n luontodirektiivit).

*

Tämä tapaus antaa aiheen suhtautua suurkauhavalaiseen virka- ja puoluevaltaan hyvin kriittisesti. Hankkeeseen liittyy todennäköisesti myös despotismia ja korruptiota. Ihmisen ei pidä olla niin sinisilmäinen, että kuvittelee: ”kaikkea hyvää vain ollaan tekemässä”.

Myös virkamiehet ja poliitikot ovat ihan tavallisia ja rajallisia ihmisiä.

*

Eteläpohjalaisten ei pitäisi ylistää maatalousvaltaisuutta ja sitä, että seudun maatalouskartanoelämä on ”niin komiaa”.

Tuo rikkaita ylistävä porvaripropaganda on järkyttänyt muista suomalaisia nuijasodasta lähtien.

Tuon kulttuurin juuret löytyvät hämäläisbarbaarien eräkulttuurista. Se on aiheuttanut jatkuvasti väkivaltaa ja toisinajattelun kieltämistä.

Luonnonvarojen hyväksikäyttöä eteläpohjalaiskartanoiden rikastuttamiseksi ei pidä harjoittaa enää yhtään päivää.

Myöskään palvelusväki-köyhälistön synnyttämistä sekä alueellisen segregaation aiheuttamista ei pidä ihailla. Moniarvoiseen nykyaikaan kuulu maatalous, teollisuus ja kaupungistuminen moderneine arvoineen ja tyyleineen. Paluu eiliseen ei ole enää mahdollinen.

Tampereen teollistuminen ja punaiseksi muuttuminen oli luonnollinen ilmiö mutta eteläpohjalaisten talonpoikien ”Tie Tampereelle” (1918) valkoisena talonpoikaisvaltana oli luonnoton koska se perustui pelkoon siitä, että nykyaika ja siihen liittyvä vasemmistolaisuus sekä teollistuminen ja kaupungistuminen uhkaa talonpoikien omaisuuksia.

Tuossa valkoisen vallan maalaamassa uhkakuvassa on kyse myytistä. Marxilaisuus on turpeeseen kiinni jämähtäneille eteläpohjalaisille kielletty puheenaihe.

*

Suomen talonpojat ja nationalistinen keskustapuolue ei voi kuitenkaan pysäyttää nykyajan syvenemistä ja uusliberalistisen riistokapitalismin romahtamista.

Suomi ei voi palata enää markkaan. Karl Marxin yli sata vuotta sitten tekemät havainnot teollistumisesta sekä kapitalismin romahtamisesta ovat edelleenkin ajankohtaisia. Eurooppaa voi ravisuttaa milloin tahansa uusi ”hullu vuosi”.

Aikooko keskustapuolue ja valkoisen valtaideologian eteläpohjalainen kartanokulttuuri pysäyttää käynnissä olevan maapallonlaajuisen kaupungistumisenkin?

Valkoiseksi maalatun valkoisen vallan Seinäjoellakin eletään vieläkin sata vuotta sitten tapahtuneen tunnelmissa.

*

Härmän häjyjen ja lapuanliikkeen (Lapuan lain) perinne elää nyt Suur-Kauhavan seudulla. Nyt sen nimi on ”kauhavanliike” ja ”Kauhavan laki”. Tästä todistaa vakuuttavasti Kangas-Annalan tien synty, toteuttaminen ja omavaltainen käyttöönotto.

Tie toteutettiin keskustalais-maatalousvaltaisen ”Kauhavan lain” pohjalta.

Ensin tehtiin päätökset, sitten rakennettiin tie valmiiksi. Sen jälkeen jäätiin odottamaan sitä mitä laki hankkeesta sanoo.

Puukkojunkkarit toimivat samalla periaatteella 1800-luvun puolivälissä. Sotilaita ja poliiseja ei ole vielä vain tänne lähetty.

Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) mukainen aluesuunnittelu (maakuntakaavoitus ja yleiskaavoitus) katsottiin tarpeettomaksi.

Härmän häjyjen ja Kauhavan herran muisto (kts. Heikki Ylikankaan kirja 1970-luvulta) sekä lapuanliikkeen ja ”Lapuan lain” perintö (Vihtori Kosola) sekä punaisen aatteen vastainen valkoinen ”talonpoikavalta 1918” (kts. Tie Tampereelle, Heikki Ylikangas 2004) kukki Kauhavan tiehankkeen rakentamisen aikana kulttuurisesti täysillä. Siis ”minä määrään täällä”.

*

Tämänkin eteläpohjalaisen ongelman taustalla on kulttiperinteen lisäksi ”väärin ymmärretty suomalais-kansallinen nationalismi”.

Se on kuvitelma, minkä mukaan vanhoihin perinteisiin tukeutuva eteläpohjalainen agraarikansa voi soveltaa kansallisvaltiossa ”omaa kirjoittamatonta lakia”.

Eteläpohjalaiset ovat erehtyneet usein kuvittelemaan olevansa maan muuta väestöä fiksumpi ja korkeatasoisempi vallankäyttäjäryhmä.

Eteläpohjalaisille pitäisi perustaa oma valtio.

*

Ei saanut Suomen keskusta rahastettua Suomen metsiä rikkaiden kartanoiden kukkaroon mutta Suur-Kauhavan onnistui rakentaa tie läpi kansainvälisen lintujensuojelualueen (IBA).

Mutta onneksi EU:lla oli parempaa tietoa metsistä kuin Suomen keskustalla.

Ja seuraavaksi nähdään, onko Suomi perustuslaillinen oikeusvaltio.

Voi tätä kansaa ja Suur-Kauhavan lintuparkoja.

*

Kauhavan Kangas-Annala tiehen, tie- ja siltahankkeeseen (suurkunta-suuruudenhulluuteen) upposi entisten kirkonkyläkauhavalaistenkin rahat vaikka niille olisi ollut ”omassa kylässä” monta tärkeämpää käyttöä.

Valtiovalta ei tukenut kyseisen tien rahoittamista. Valtio totesi jo 1990-luvulla kyseisen tien tarpeettomaksi.

Pääasiaksi tiehankkeen läpiviennistä tuli kuitenkin seudun kepulaisten ”valtaherrojen” kunniakysymys. Siinä unohtui uusien työpaikkojenkin luominenkin.

*

Sen jälkeen, kun muutin uuden perheeni kanssa keväällä 2011 Turusta Kauhavalle, Kauhavalla on menty vauhdilla alamäkeä. Nyt viisi vuotta.

Kauhavalle tullessamme rautatieaseman lähellä huusi meille tulipalossa palanut vanha puutalo ”tervetuloa Kauhavalle”.

Ja joka puolella aluetta törrötti vanhoja hylättyjä puolimätiä puisia rakennuksia.

*

Seuraavaksi kaadettiin joka puolella keskustaa puita kuin talousmetsää. Ja purettiin ilman purkulupia vanhoja arvorakennuksia. Rautatieaseman viereinen entinen lääkäritalokin (iso rapattu kivitalo).

Viimeksi on purettu valtava kokoinen entinen koulukeskus. Kohta puretaan myös entinen kunnantalo sekä terveysasema. Ja purkaminen jatkuu vielä ties kuinka pitkään.

Eräänä päivänä joku äijä kaatoi moottorisahalla täysikasvuisen koivun olohuoneemme ikkunan edestä kysymättä meiltä mielipidettä. Puunkaatoluvan anomisesta hän ei ollut ikinä kuulutkaan.

Ja jokaista erästä toisinajattelijaa haukuttiin vähän väliä kommunistiksi.

*

Opin ymmärtämään, että suvulla ja ydinperheellä on Kauhavalla liian vahva jalansija.

Ja, että paikallinen valtaeliitti haluaa pitää narun päässä ydinperhettä ja sukuja voidakseen harjoittaa diktatuuriaan. .

Perhe- ja sukukulttuuriin pakottamalla keskustan agraarivalta pyrkii liimaaman koko paikallisen väestön yrittäjä-uskoon.

Tiukimmin se pitää luontoa hanskassaan.

Olen Kauhavan ainoa eksistentialisti.

*

Huomasin heti kauhavalaisten maatilakartanoiden rakennuspäädyissä linnunpönttöjä metrin välein talon harjan alla. Kauhavalaisilla ei ole hajuakaan lintujen reviireistä, ”eläimen olemisesta” puhumattakaan.

Kauhavalaiset ovat silti itse kuin linnut. Heille on pääasia ikioman reviirin valtaaminen ja vahtiminen.

*

*

Kauhavalainen luontosuhde perustuu kristilliseen uskoon, tahtoon käyttää luontoa hyväksi niin paljon kuin ”sielu sietää” (kts. Raamatun ”vanha testamentti”).

Kuulin keväällä 2011 joltakin luonnonsuojelijalta, että kunnan virkamiehet ja poliitikot ovat päättäneet rakentaa Kauhavalla maantien ja sillan kansainväliselle lintusuojelualueen (IBA) läpi tämän seudun yhdestä laajimmista peltoaukeista.

Päätin ottaa asiasta selvää.

Kun keskustelin Kauhavan entisen kunnanjohtajan kanssa suurkuntahankkeesta, hän kertoi, että kuntaliitosta on juhlittu ja ylistetty jo vuosia mutta ”pitäisi alkaa tekemäänkin jotakin”. Hän oli kuitenkin ehtinyt tehdä ehdotuksen Kangas-Annalan tie- ja siltahankkeesta.

Onneksi paikalliset luonnonsuojelijat panivat hanttiin ja saivat kerättyä tievalitukseen tuhat nimeä.

Mutta kun tie avattiin liikenteelle joulukuussa 2016, alkoi kuulua jostain syystä omienkin joukosta ”rutinaa”. Valittamisprosessia on päätetty kuitenkin jatkaa.

Uusin kuntaliitoskehitys on johtanut valtavaan lukumäärään purettavia hometaloja ja sekä verisiä valtariitoja entisten pikkukuntien kesken uuden suurkunnan yksittäisistä uusista palvelupisteistä. Esimerkiksi Kauhavan uudesta sosiaali- ja terveysasemasta.

Nuori keskustalainen valtuutettu ja kansanedustaja on luvannut keksiä uudisrakennuksia varten uuden ulkoseinärakenteen mikä vastaa paremmin ”todellisuutta”. Mutta ei vain tiedä mistä ihmeen ”todellisuudesta” hän puhuu.

*

Kangas-Annalan IBA-levähdysalueella (suojelualue on pari kilometriä keskellä 20 km laaja peltoaukeaa) pesii uhanalaisiksi lajeiksi joutuneita lintuja kuten peltosirkku, suopöllö, töyhtöhyyppä, iso- ja pikkukuovi sekä peltopyy. Muuttoaikoina alueella näkee monia lintuharvinaisuuksia ja uhanalaisia lintulajeja.

Tie oli päätetty toteuttaa piittaamatta alueen maisema- ja kulttuuriarvoistakaan.

Kuntalaisaloitteen tiehankkeen toteuttamatta jättämiseksi allekirjoitti harvinaisen moni kauhavalainen, he ansaitsevat kaikki hatunnoston.

*

En ollut nähdä heti Kauhavalle muuton jälkeen eteeni aluksi lainkaan. Päässäni vilisi vielä pitkään Turun vanhat tutut ”sisäiset maisemat”. Turun vuosia oli niin runsaasti ja ne olivat niin monivärisiä.

Keräsin tuolloisessa mielentilassani Kauhavan S-marketin parkkipaikalta asvaltilta maahan pudonneita pikku esineitä, noukin niitä maasta samalla tavalla kuin olin kerännyt Halisten muinaispellolla keskiajan esineitä.

Ja tein löytämistäni esineistä kuvataideteoksia.

Kukaan ei kuitenkaan ymmärtänyt tuosta ”itsepuhelustani” mitään.

Seinäjoen ”kaupunki” oli minulle noihin aikoihin pitkään eräänlainen ”Turun ruutukaavakeskusta”.

Mutta vähitellen heräsin unestani.

Seinäjoki paljastui pelkäksi tuppukyläksi. Mutta eniten minua järkytti liikenteelle ilman laillista lupaa avattu Kauhavan Kangas-Annalan tie.

*

Käsityksen Kauhavan paikallisesta valtakulttuurista ja siihen liittyvästä ”maan tavasta” syntyi heti muuton 2011 jälkeisinä kuukausina (kts. Suomen keskustan entisen puoluesihteerin Jarmo Korhosen samanniminen kirja Maan tapa, 2015).

Ymmärsin, että tämä paikka ja tämä seutu on äärimmäisen patavanhoillinen ja epädemokraattinen.

Ja myös despotistinen ja korruptiivinen.

*

Kauhavan lentosotakoulun (militarismiopetuksen) lähtöä seurasi suur-kauhavalaisten (entisten kuntien) välisiä repiviä riitoja.

Suur-Kauhava käsittää neljä kuntaa, ne ovat Kauhava, Ylihärmä, Alahärmä ja Kortesjärvi.

Entisen kirkonkylä-Kauhavan ”kaupunkikuva” oli paikkakunnalle tullessamme järkyttävän ruma. Ja alueen rakennuskanta oli täynnä rakennusteknisiä virheitä.

Ymmärsin tuon näyn taustan vasta kun oli tutustunut paikallisiin ”pienoisvaltioihin” maatilakartanoihin. Niissä on sikin sokin uusia ja vanhoja ja läpimätiä taloja. Ja kaatopaikkoja törröttää karanoissa joka välistä. Kauhavan keskustan kaupunkikuva muistuttaa suuresti tuota näkyä.

Moderni ympäristölainsäädäntö voisi kuitenkin korjata tehtyjä virheitä mutta sitä ei oltu alueella sovellettu.

*

Olen osallistunut Kauhavalla käynnissä olevaan muutosprosessiin kirjoittamalla mielipidekirjoituksia, esimerkiksi kirjoituksen ”Uusien suurkuntien aluerakenne?” (Ilkka 5.1.2017).

Kaikki kauhavalaiset eivät ole oppineet vielä ymmärtämään, että maailma on muuttumassa parhaillaan radikaalisti.

Ja että suurkuntauudistuksesta on tulossa koko maassa iso riidanaihe ja arvaamattoman kohtalokas katastrofi.

*

Olin hyvin iloinen siitä kun entisen Kauhavan taivas hiljeni hetkessä vuoden 2014 lopulla. Tuolloin ilmasotakoulu muutti pois keskeltä entistä kirkonkylää.

Niin hiljeni taivas mutta ei tullut tilalle ”Kauhavan modernia kulta-aikaa” kuten idealistisesti toivoin (kts. samanniminen omakustanteeni, Kauhava 2014, ISBN 978-952-6675-35-0).

Myöskään tuolle julkaisulleni ei ole löytynyt hyllypaikkaa Kauhavan kirjastossa.

Raskaana makaa Kauhavan vanha tuppukyläkulttuuri ja -myytistö kaiken päällä vieläkin.

*

Etelä-Pohjanmaalla vaikuttava kansankristillinen herännäisyys (körttiläisyys) perustuu Jumalan suuruuden ja ihmisen pienuuden korostamiseen. Se on täysin päinvastaista kuin on eksistentialistinen ajattelu.

Eksistentialismissahan korostetaan omia valintoja ja vapaana ihmisyksilönä elämistä sekä mytologisena ihmiseläimenä ”itselleen olemisen” suuruutta. Vapaa ihminen ei suostu orjaksi eikä anna muiden päättää itsensä puolesta mitään.

Nietzschen mukaan orajamoraalisuus on rämpimistä ja maalliseen valtaan alistumista sekä itse itsensä vaientamista.

*

Protestanttiseen maatalouskulttuuriin ja -elinkeinoon sisältyy kiero luontosuhde, jossa ihminen saa ottaa kaikista luonnonvaroista irti kaiken. Tämä on Isossa Sanassa sanottu, siis Raamatussa.

Joku paikallinen poliitikko ehdotti ”taajamametsurin” palkkaamista kaatamaan puita Kauhavan keskustassa (entisessä kirkonkylässä). Ymmärsin vasta tuon jälkeen sen, miksi joku mies kävi kaatamassa ison koivun olohuoneemme ikkunan edestä.

Täällä on usein tapana se, että jos joku kaataa kaikki puut omakototontin viereisestä metsästä (ilman lupaa tietysti), omakotitalon omistaja pyytää samaa metsuria kaatamaan saman tien myös kaikki tonttinsa puut.

Turussa puunkaato tapahtuu joka kerta valtakunnan lain mukaisesti ja luvanvaraisesti. Jos naapurin puun iso oksa ulottuu toisen tontille, tuota oksaa ei saa kaataa ilman naapurin suostumusta. Ei ilman anomusta, ilmoitusta, lausuntoa ja virallista käsittelyä.

”Kauhavalainen joustava barbaarimenettely” ei kävisi päinsä Turussa.

*

Kaikkia luonnonvaroja (”luonnon hedelmiä”) rosvotaan Kauhavalla miten kulloinkin huvittaa, sillä se on kansankirkon opin mukaista. Siinä lähtee ”liukkaasti” maasta sora ja suosta turve. Ja ”pyörähtää komiasti käyntiin” tuulessa tuulimyllyparvi.

Kangas-Annalan tie tulisi nimetä härmänmaa-kauhava-lapualaisittain ”Minä määrään täällä”-kaduksi. Maltan risti ja muut fasistiset symbolit on Kauhavalla jo ennestään.

*

Etelä-Pohjanmaan kunnissa ilmestyy runsaasti niin kutsuttuja ”joululehtiä”.

Ihmettelin vielä vuosia sitten suuresti sitä kun joku ehdotti minua lukemaan ”Kauhavan joulua” saadakseni oikean käsityksen Kauhavan historiasta.

Etelä-Suomessa ilmestyy ”Kauhavan joulun” lisäksi myös esimerkiksi ”Härmän joulu” ja ”Lapuan joulu” ja lukuisilla muilla paikkakunnilla ”joululehti”.

Noita Joulu-julkaisuja pidetään tavallisesti kotiseutulehtinä (ne sisältävät runoja, historiaa, tapahtumia jne.) mutta niiden keskeisin merkitys liittyy alueen uskovaisuuteen eli kansankirkko-kristillisyyteen. Ne ovat samassa saamaan ”suku- klaani- ja heimoarvomaailmaan” sitoutuneiden lehtiä.

Seudun Joululehti-kultti on syntynyt aikoinaan körttien pitkän joulunvieton ”ajankulukaluksi”. Se on syntynyt ehkä jo ennen kuin nykyiset viihteelliset sanomalehdet ilmestyivät. ”Pyhä Sana” ja paikkakunnan ”yhteisölliskulttuurinen arvosanoma” on tullut ensimmäisen kerran maatilakartanon tupaan Joululehden muodossa.

Käyttämäni termi ”Pyhä Sana” ei liity ainoastaan ”Jumalan sanaan” van myös maatalousyhteiskunnan paikallisen ”Pyhän suvun sanaan” eli ”paikallisagraarisen valtaeliitin viestiin”.

Joululehti ylläpitää paikallisen maatalouskartanoyhteiskunnan sosiaalista ja kulttuurista aate-, arvo- ja yhteiskuntajärjestystä.

Joululehden tarkoitus on yhdistää kaikki kuntaorgaanin sisällä olevat aatesuuntaukset yhdeksi monoliitiksi kappaleeksi. Kun jokainen eteläpohjalainen joululehti on tehnyt tuon saman tehtävänsä, koko seutu on yhtä monoliittiä kiveä. Samalla kukoistaa lakeuden vanhat yhteiset myytit nuijasodasta lähtien.

Tämä käy hyvin ilmi esimerkiksi lukemalla julkaisua ”Kauhavan joulu 2016”.

*

Kauhavasta on myös kaksiosainen paikallishistoria.

Tunnettu kauhavalainen puoluepoliittinen valtapeluri on arvostellut kyseisen historian tekijää lausahtamalla, että ”en olisi antanut hänelle tehtäväksi edes puhelinluettelon laatimista”.

Samalla tuo valtapeluri tuli paljastaneeksi oman kieron historiakäsityksensä. Hän ei osannut käsittää mitään edes nykypäivästä, tavallisesta kansalaisesta puhumattakaan.

Samaan aikaan kun kauhavalaiset vaativat ymmärtämystä itselleen ja oudolle kulttuurilleen he pilkkaavat kristittyinä jatkuvasti esimerkiksi mustalaisia ja islamilaisia.

*

Joulun pyhäpäivät, jouluaatosta loppiaiseen, on Kauhavan seudullakin kristillisen hiljentymisen sekä kapitalistis-kaupallisen ”kuluttamisjuhlan” moderni sekoitus.

Hermoja repivien joulunpyhien (kaikkien pysähtymisen ja omiin perhe- ja sukupiireihin sulkeutumisen) päättymisen kristillinen juhlapäivä on niin kutsuttu loppiainen.

Tärkeintä olisi lopettaa ylipitkään jatkuva ”ulkopuolisille sietämätön” nurkkakuntainen joulupyhien viettäminen.

*

Loppiainen on alun perin Itämaiden tietäjien Betlehemiin saapumisen muistopäivä.

Tietäjät saapuivat todistamaan, että ”vapahtaja” eli Jeesus on syntynyt.

Tuo tieto-valtaan pohjautuva ”oikean uskon todistelupäivä” on sekoitus uskomista ja järkiperäistä todistelua. Tuo vanha idea on vaikuttanut suuresti länsimaiseen kulttuurin ja myytistön muotoutumiseen.

Koska loppiainen on liitetty myös lähetystyöhön, loppiainen on samalla länsimaisen siirtomaaherruuden päivä eli kaikkien muiden maiden kansojen ”oikeaan uskoon ja valtapeliin alistamisen päivä”.

Tuo perinne liittyi alun perin muinaisen Rooman maailmanvaltaan.

Näillä seikoilla on ollut hyvin suuri merkitys myös paikallisen kauhavalaisen kulttuurin ja myytistön muotoutumisessa.

*

Heränneiden (körttiläisten) uskonnollinen mielenlaatu näkyy hyvin Juhani Palmun kuvataiteessa. Palmu on entinen uskonnonopettaja. Palmu on hyväksytty jopa Knuuttilan raitin maatilakartanoeliittiin vaikka Palmu on käsittääkseni täysin ”pelloton ja metsätön”.

Kun taide ymmärretään olemiseen liittyvänä seikkana eteläpohjalaisten suosimassa näköistaiteessa tulee ilmi se, että siinä toistuu loputtomiin myytti seudun komeasta lakeudesta ja punamultaisesta hirsitaloarkkitehtuurista (kts. Juhani Palmun taide).

Kirjailija Antti Tuurin sanataiteessa on sama ”tuttuus- ja sitoutumistendenssi”.

Tuuri pakottaa näkemään ”lakeuden peruskomeuden” ja antaa lukijalla luvan kuvitella omiaan tuon lähtökohdan puitteissa.

Toinen toisensa kyljessä ja kautta elävät eteläpohjalaiset eivät kestä täysin erilaista uutta ja ”vierasta”, eniten he pelkäävät vapaaseen yksilölliseen (eksistentialistiseen) olemassaoloon ”heräämistä”.

Eniten he pelkäävät itseään. Sitä, että kantaisivat vastuun myös itse itsestään. Tästä johtuu se miksi lakeuden kansa heittäytyy rähmälleeen ensimmäiseksi ”Herran armolupauksen” edessä.

*

Jouluaattona 24.12.2016 Kauhavan entisessä kirkonkylässä oli massiivinen ihmis- ja autoruuhka, koska ”raha haisi joka puolella” koska kaikki keskustan kaupat oli auki.

Tuo tavarafetisismi ja kulutusvimma vaihtui kuitenkin muutamassa tunnissa haudanhiljaisuudeksi.

Osuvin selitys siihen löytyy kartanokulttuuriin kiinni naulautuneesta paikallisesta kansankirkkouskovaisuudesta.

Koko Kauhava oli sulkeutunut omiin pyhiin perheisiinsä ja sukutapaamisiinsa.

*

Joulupäivänä (25.12.2016) Kauhavan keskustassa ei liikahtanut hiirikään.

Loppiaisena vallitsi Kauhavalla vieläkin täydellisempi hiljaisuus.

*

Loppiaisen jälkeen 7.1.2017 körttikansa palasi joulunpyhiltä kansanmassoina kauppoihin ja kaikki parkkipaikat olivat taas ummessa.

Nyt näki se, että ”moderni körttiläisyys” on sekoitus Jumalan suuruuteen ja ihmisen pienuuteen keskittyvää uskovaisuutta, kulutusvimmaista tavarafetismiä ja teknologisia tyylejä.

Mutta samaan aikaan kauhavalaisten ihon alta nousi pintaan patavanhoillinen paikalliskulttuuri.

*
”Vääräuskoisilla, syntisillä ja eksistentialisteilla” ei ole Kauhavalla mitään sanottavaa. Ei myöskään niillä ”ulkopuolisilla” jotka asuvat ”reservaatissa” Kauhavan vastaanottokeskuksessa (pakolaisethan ovat usein islamisteja).

”Kauhavan henki” kuuluu: ”ulkopuoliset ulos”.

*

Menin (samaan aikaan kun kauhavalaiset olivat lukinneet itsensä kartanotupiensa kynttiläntuoksuun) katsomaan muutama päivä aikaisemmin valmistunutta ja liikenteelle avattua Kangas-Annalan uutta maantietä.

Sanomalehti Ilkan mukaan Kangas-Annalan maantie avattiin liikenteelle torstaina 22.12.2016.

Tämä selvisi ”ainoastaan Ilkan tilaajille” tarkoitetusta internetin tynkäuutisesta (minä en kuulu Ilkan sanaomalehden tilaajiin).

Maakuntalehti on toteuttanut jo jonkin aikaan tuota toimituspolitiikkaa (uutisen lukeminen ”ainoastaan tilaajille”).

Osa Ilkan uutisista on kaikkien luettavissa, osan uutisista voi lukea kokonaisuudessaan ainoastaan Ilkan tilaajat. Tuo ”kahtiajaettu uutisointi” on mielestäni epädemokraattista ja loukkaavaa.

Uuden vuoden 2017 jälkeen kaivoin postilaatikostamme paikallislehti Aviisin. Siinä oli uutinen ”Viimeinkin Lapuanjoki voidaan ylittää Kangas-Annalan kohdalta” (Aviisi 29.12.2017).

Uutisen mukaan ”Alakylän kaunista lakeusmaisemaa pääsee ihailemaan (siis autoilla, Jukka Paason lisäys) kuka tahansa ja entistä helpommin, kun ”kaikki sammakot on haastateltu” kuten eräs paikalla ollut totesi…”.

Tien avaustilaisuudessa oli ainoastaan kourallinen väkeä, lähinnä vanhoja paikallisia eläkeläisäijiä.

Lehden uutisesta ei käynyt ilmi se, että tien liikennöintiä koskeva valitus on KHO:ssa ja että tie on rakennettu ilman lainvoimaista lupaa omalla riskillä läpi suojelualueen.

Aviisin uutinen oli paikallis-porvarillista valtapelipropagandaa ennen kunnallisvaalia 2017. Paikallislehti ”Komiat” julkaisi vastaavan propagandauutisen liikenteelle avatusta Kangas-Annalan maantiestä.

Tämän uutisoinnin kohokohta oli se, että ”Kauhavan Joulu 2016″-lehdessä oli kokonainen sivu valokuvia Kangas-Annalan uudesta sillasta (”Ämpin silta”). Näin kasvattaa paikallinen iso valtaeliitti uskovaista pikkurahvasta ”rähmällään olemiseen”. Kaikista asioista ei saa Kauhavalla edes keskustella.

*

Ja taas kerran tarjottiin kauhavalaisten ihmeteltäväksi uutta joen ylitystä. Ensimmäinen lukemani joen ylitykseen liittynyt uutinen koski muutama vuosi sitten Kauhavanjoen ylittänyttä, lahjoitusvaroin rakennettua ”sumujen kävelysiltaa”, mikä johdattelee lapset suoraan parkkipaikalle autojen alle.

*

Kyseisen maantien avaamispäivästä (eli torstaista 22.12.2016) tulisi tehdä ”Kauhavan kahtiajaon päivä”. Tuon kahtiajako jakaa kauhavalaiset ”diktaattoreihin” ja ”demokraatteihin”, rikkaisiin suuruuksiin rääväsuihin ja köyhiin pikkuruisiin rähmällään makaaviin tuppisuihin.

*

Liikuin joulukuun lopulla 2016 ensimmäisen kerran liikenteelle avattua Kangas-Annala-tietä pitkin (kts. myös Kulttuurivihkojen blogini ”Kauhavan syndrooma”).

En nähnyt tuolloin peltoaukealla yhtä ainutta lintua. Koko taivas oli autio.

Noin 20 km pitkän tien alussa liikennemerkki osoitti 50 km/t nopeusrajoitusta. Ely-keskuksen (valtiovallan) aiemmin antamassa lausunnossa tien nopeusrajoitus oli 60 km/t.

Kangas-Annalan tiellä hurahtelee nyt autoja kirkkaat valot päällä vauhdilla. Tien rakentaminen ei ole ainoastaan kansainvälisen lintujensuojelun vastainen. Se vähättelee myös elollisen luonnon arvoa.

*

Tien keskikohdassa on pitkä betonisilta. Se ylittää kapeana kaarena Lapuanjoen. Tie tekee sillan päässä pienen mutkan oikealle (tien päässä oli jonkun polkupyörä, jalankulku ja pyörätie ei ole mahtunut kapealle betonisillalle).

Seuraavaksi tuli vastaan suuri korkea vanha kuusi (luotisuoriin linjoihin tehty tie teki sen kohdalla, kumma kyllä, mutkan?). Loppupäässä tie päättyi Kankaan kylän kohdalla.

Kyseisellä alueella on historioitsija Heikki Ylikankaan lapsuudenkoti.

Tien päässä jäin ihmettelemään sitä, että tien ei johtanut Kankaan päässä mihinkään. Edessä oli vain sinne tänne suuntautuvia kapeita pikkuteitä ja taloja.

Ylihärmän keskustaankin on tien päästä vielä ainakin kymmenisen kilometriä.

Saatiinhan taas kerran entiselle kirkonkylä-Kauhavalle lisää yksi uusi muistomerkki.

Ja samalla ihan kansainvälinen monumentti.

Tapahtunut erehdys on moninkertainen.

*

Tuo erehdys kohdistuu demokratiaan kuuluvan kansalaisosallistumisenkin vastustamiseen.

Tuo erehdys suuntautuu myös eläinten olemassaolon kieltämiseen.

Uusin ymmärrys eläimen ja ihmisen samanlaisuudesta tulee osoittamaan ”syyttävän sormensa” nykyisiä poliittisia ja taloudellisia valtapiirejä kohtaan.

Tuo syytös kohdistuu myös lainsäätäjää ja viranomaisvaltaa vastaan..

Tuo erehdys kohdistuu maakuntakaavoitusta vastaan, sen tehtävä olisi ollut tutkia suurkuntien uusilla raja-alueilla vallitsevia ristiriitoja ja etsiä niihin ratkaisuja lainsäädännön mukaisella kaavoituksella sekä järkevällä rahoittamisella (verovarat).

*

Mutta kovin henkinen tuska on vielä kauhavalaisillakin edessä. Suurkuntauudistuksen ”kukkaan puhkeaminen” ja SOTE-uudistuksen käynnistäminen tulee ravistelemaan kauhavalaisetkin hereille unestaan.

Näyttää siltä, ettei suurkuntauudistus, sote ja kiky tule toimimaan ikinä.

Suurkuntauudistus on toteutettu yksipuolisesti talous- ja tilastotaulukoiden pohjalta ilman samanaikaisesti suoritettua kokonaisvaltaista maankäytön (aluerakenteen) suunnittelua (rajakäynti viereisen suurkunnan kohdalla, suurkunnan sisäiset toiminnot, keskusverkko, yhteydet ja sijoittelu, palvelupisteet kuten terveysasemat, suojelu, jne.).

Suurkunnan isoin ongelma aiheutuu uuden suurkunnan ylisuuresta alueellisesta laajuudesta (ylisuuret etäisyydet) ja pienestä väestömäärästä.

Kun joukkoliikenne jää toteutumatta arjen toiminnot kuten ruokakaupassa ja työpaikalla käynti ei onnistu.

Riippuvuus oman auton omistamisesta ja käyttämisestä voimistuu uudistuksen takia mutta mitä tapahtuu kun oma auto menee rikki eikä ihmisellä ole varaa hankkia uutta autoa. Tuolloin ei saa ruokaa eikä voi käydä töissä.

Kuka ottaa vastuun uudistuksen puutteista ja virheistä?

*

Suur-Kauhavaa kehutaan Suomen maatalousvaltaisimmaksi kunnaksi, kauhavalaisten mielestä seudulla on siksi ”komia elinkeinorakenne”.

Tuossa maatilakartanokulttuurissa 1900-luvun alun rengit ja piiat ovat vaihtuneet koneellistumisen myötä ”moderniin urakoitsijaTORPPARISTOON”, joka koostuu pienyrittäjistä, jotka hoitavat urakkasopimuksin ja konein esimerkiksi maankaivuu- ja puunkaatotyöt maatilakeskuksissa.

Näin synnytetty maatalousvaltainen yhteiskunta on sosiaalisesti, taloudellisesti ja poliittisesti ongelmallinen. Tuo yhteiskunta perustuu köyhien sortamiseen rikkaiden hyväksi.

Samalla tapahtuu kähmintää, jossa liikkuu kädestä toiseen ”harmaa raha” ja rahaa valuu samalla myös puolueiden kassaan.

Kauhavallakin on ”tauti”.

”Urakoitsijatorpparistolta” saadulla rahalla rahoitetaan vaaleissa ehdokkaiksi valittujen henkilöiden vaalikampanjoita.

Suomen keskustapuolue synnyttää ja ylläpitää tänä päivänäkin puoluerahastuksen takia agraarikulttuuripainotteista yhteiskuntarakennetta. Se synnyttää suomalaiseen yhteiskuntaan segregaatiota, eriarvoisuutta ja tautista valtapeliä.

*

Kangas-Annalan tiehankkeen toteuttamisen yhteydessä tehtiin ainakin seuraavat virheet:

-liitossopimus käynnistettiin ja valmisteltiin virheellisellä tavalla

-kuntaliitoksesta olisi pitänyt järjestää kansanäänestys ja kuulemistilaisuudet demokratian edistämiseksi

-Kauhavan suurkunnan viereisten tulevien uusien suurkuntien väliset rajaristiriidat jätettiin liitossopista valmisteltaessa avoimiksi kysymyksiksi.

Ainostaan Lapuan suunnan yksittäinen ”rajariita” eli ”yhteys Kangas-Annala” ratkaistiin mutta epädemokraattisella ja mielivaltaisella tavalla

-valmistelu suurkuntasopimus (Suur-Kauhava) on vaarantanut alueen kuntalaisten arkielämän, esimerkiksi halvan ja sujuvan liikkumisen sekä palvelujen tehokkaan saavuttamisen

-yhteiskunnallisten palveluiden saavuttaminen kaikkien käytettävissä olevilla halvoilla liikkumisvälineillä kuuluu kansalaisoikeuksiin.

Suurkuntauudistus on kuitenkin lisännyt autoriippuvuutta (yksityisautoilua) ja vaikeuttanut autottomien asemaa entisestään.

Autokanta on Suomessa Euroopan vanhinta, tämä todistaa suomalaisten ”liikkumisen haavoittuvuudesta” ja köyhyydestä.

-valmistelun yhteydessä ei harjoitettu MRL:n mukaista aluesuunnittelua (maakuntakaavoituksen ja yleiskaavoituksen laiminlyönti), eivätkä kuntalaiset voineet osallistua asianmukaisesti kuntaliitoksen ja tiehankkeen käsittelemiseen

-osallistumis- ja arviointisuunnitelmia ei laadittu (OAS)

-valmistelulla rikottiin kansallisia ja kansainvälisiä sopimuksia ja lakeja

-tie toteutettiin utilistisen luontosuhteen pohjalta ymmärtämättä, että hanke on luonnonarvojen vastainen

-tie sijoitettiin suojelualueelle ja rakennettiin kansainvälisen lintujensuojelualueen läpi (IBA).

Myös kulttuurimiljööarvojen suojeleminen laiminlyötiin purkamalla tien tieltä parikymmentä vanhaa suojeluarvoista latoa, tälläkin toimenpiteellä rikottiin kansainvälisiä ja kansallisia suojelupyrkimyksiä, museovirastokin oli tiehanketta vastaan.

*

Pitäisikö tätä ”Kauhavan mallia” (suunnittelukulttuuri, hallintovalta jne.) ryhtyä toteuttamaan myös kaikissa muissa Suomen suurkuntaliitoissa?

*

Kirjoitukset kuten ”Suomen maaseudun kaaoksesta” (Eino Wiitalähde, mielipide, Ilkka 30.12.2016) sekä ”Onko bioenergialla tulevaisuutta?” (Sven-Olof Jakobsson, mielipide, Ilkka 30.12.2016) todistavat siitä, että Suomen keskustapuolue ei tule saamaan tahtoaan läpi rikastuttaa rikkaita maatilakartanoiden omistajia entisestään.

Myös ”Kauhavan malli” (Kangas-Annala tiehanke) todistaa siitä, että Suomen keskusta on iskenyt kirveensä kiveen.

 

5. ”ELÄIMENÄ OLEMINEN”

Metsästyskoiran arvostaminen hyvän hajuaisti takia on hyvä esimerkki eläimen olemassaolon konservatiivisesta ymmärtämisestä ja halventamisesta sekä samalla ihmisen virheellisestä luontosuhteesta.

Kannattaa lukea ”mielen toimintaa” tutkivan tutkijan Helena Telkänrannan kirja ”Millaista on olla eläin?” (2015) niin pääsee opettelemaan uudenlaista käsitystä eläimestä. Ja saa samalla käsityksen ”eläimenä olemisesta”.

Ajatus ihmisestä ”luomakunnan kruununa” on syntynyt muinaisessa uskonnollisessa yhteiskunnassa.

Tuo ”kruunu” on osoittautunut hyvin häpeälliseksi.

*

Kun olen seurannut Kauhavan Kangas-Annalan uusimpia vaiheita, isoin lohtuni on ollut pieni pikimusta kissamme nimeltä Pörri.

Olen oppinut Pörriltä jo monia kuukausia monia aivan uusia asioita.

Nuo havaintoni ”todistavat” samassa evoluutiossa kehittyneen ihmisen ja eläimen sukulaisuudesta ja samankaltaisuudesta.

*

Kissamme tulee nykyisinkin joka päivä joka kerta viereeni kun laitan kengännauhani kiinni mutta hän antaa minun solmia (toisinaan, välillä) nauhat kiinni kaikessa rauhassa yrittämättä leikkiä kengännauhojen heilahtelevilla päillä.

Mitä kauemmin kissanpentumme on ollut täällä luonamme, sitä enemmän olen oppinut havaitsemaan hänessä uusia ”ominaisuuksia” kuten oppiminen, tunteileminen ja yksilöllisyys.

Hänen naukumisensa on viimeksi lisääntynyt selvästi, kuvittelen sen liittyvän johonkin evoluution vaiheeseen. Hän käyttäytyy eri päivinä usein hyvinkin eri tavalla.

Pikku kissamme on täysin oma itsensä eikä hänen ”eläimenä olemiseensa” saa puuttua kukaan.

Hän on perheemme jäsen.

*

”Onko eläimillä olemiskokemus?”. Mielestäni on.

Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä pohtia kysymystä ”mitä yksilöllinen (minä) oleminen on”?

*

Taiteen alueella syntyneen eksistentialistisen ajattelun mukaan ihmisyksilön elämässä on keskeistä yksilöllinen (minä) olemassaolo (”itselleen oleminen”).

Tuota olemassaolon kokemista ei voi käsittää rationaalisesti, se koetaan transsendessina peruskokemuksena.

Ihmisen yksilöllinen olemassaolo ei perustu ennalta annettuihin sääntöihin, ohjeisiin tai malleihin vaan joka hetki omaan (minän) yksilölliseen vapauteen ja omiin ratkaisuihin.

Tuon ”olemisperuskokemuksen” luonnetta on kuvattu taiteessa ”olemisen särkyneisyytenä” ja ”inhona”. Sitä voi kuvata myös esimerkiksi sanoilla ”hauraus”, ”ahdistus”, ”epätoivo” ja ”yksinsäisyys”.

”Maailmaan heitetyn” ihmisen olemassaoloon sisältyy aina ”ahdistavia ja traumaattisia aistimuksia”.

Jos ihminen kuitenkin kuvittelee (mytologisena eläimenä) ”tietävänsä ja hallitsevansa”, se merkitsee ”olemisen eheyteen” (”olemisen särkyneisyyden” vastakohtaan) pyrkimistä.

Siinä on kuitenkin kyse pelkästä uskomuksesta ja myytistä.

*

Helena Telkänrannan kirja Millaista on olla eläin? herättää kysymyksen siitä, millainen on ”eläimen oleminen”.

Eläimen monipuolista kokemusmaailmaa (taustaa) vasten syntyy tunne siitä, että eläimet kokevat ”eläimenä olemista”.

Eläin on täydellisimmin tähän maailmaan heitetty olento!

Vailla turvaa.

*

Elollista luontoa ja eläimiä pitää opetella ”seuraamaan”. Eläimiä ei saa alistaa ihmisen tahtoon ja hyötykäyttöön (luonnon hallitseminen), eläimen tappamisesta puhumattakaan.

 

6. TUNTEMATON TEKIJÄ

Ihminen osaa ”nähdä taakseen” (taaksepäin katsomatta), ihminen ymmärtää kääntymättä sen, että joku katsoo takaa päin.

Ei pidä kuvitella, että ihmiselämässä kaikki sujuu ja raksuttaa ”kuin kone”, että kaikki etenee siten kuin on elämänsä aikana joskus kuvitellut elämän etenevän.

*

Rahan arvon äkkinäinen romahdus tai nopea ja äkkijyrkkä nousu merkitsevät molemmat yhtä vakavia ongelmia yhteiskunnalle. Ongelma ei liity siis pelkästään rahan arvon laskemiseen.

Noita tapahtumia seuraa ketjureaktio, mikä heijastuu kaikkeen yhteiskunnassa.

Euron arvon nousu öljyn hinnan putoamisen takia (Trumpin temppuilu on ”amerikkalaiset ensin) sekä päätös siitä, että Saksan tulee maksaa isoja summia velkoja USA:lle sekä liittokanslerin Angela Merkelin heikkous (Italia sekä Ranskakin on jo pudonnut kyydistä) on johtamassa siihen, ettei Euroopan unionia ole kohta olemassa.

Eniten tuosta kehityksestä hyötyy Venäjän federaatio. Eikä Merkelin auta myöskään muuttua ylikovaksi ”Hitleriksi”.

Merkelin lähtö vallan huipulta on jo alkanut, tämä näkyy hyvin Saksan tämänhetkisessä sisäpolitiikassa.

Tämä talouselämään liittyvä esimerkkini todistaa siitä kuinka taloudellista ja poliittista valtaa käyttävien on mahdotonta ylläpitää ikuisesti ”hallittua yhteiskuntakehitystä”.

Poliitikon puhe jostain ”hallitusta” on talouden ja politiikan kohdalla joka kerta propagandaa.

*

Hallitsemattomuus koskee myös niin kutsuttua ”yksityiselämää”. Esimerkiksi avioliittoa. Senkin sujuminen saattaa johtaa ketjureaktioon, minkä päässä on avioero, ja ”rakkaussuhteen” loppuminen.

Yhteiskuntaan, ihmisyhteisöihin ja inhimillisten yksilöiden elämään vaikuttaa vielä kolmaskin seikka. Se liittyy siihen, että joku ”tuntematon tekijä” (ominaisuus) vaikuttaa elämään.

On paha erehdys kuvitella, että ihminen ”tietää” jo kaiken oleellisen tässä ”maailmassa olemisesta” ja pystyy siksi ”hallitsemaan tapahtumia”.

*

Minua on kiinnostanut viimeksi taiteen dadaistinen ilmaisu sekä eksistentialismi ja ”olemisajattelu” (”itselleen oleminen”) sekä eläinten tutkimiseen liittyvä ”mielen toiminnan tutkimus” (kognitio).

*

Kognitioon (tajunnan sisältöön, ”mitä joku tajuaa”) perehtynyt tutkija Helena Telkänranta kertoo kirjassaan Millaista on olla eläin? siitä, kuinka ihmisapina Kanzi (bobobo, simpanssi) osaa tehdä nuotion ja kirjoittaa lyhyitä lauseita.

Kun eräs toinen ihmisapina (Tamuli) varasti eläintutkijan avaimet, tutkija sanoi Kanzille ”Pyydä Tamulia antamaan avaimet minulle”.

Heti kun Kanzi katsahti Tamula ja äänteli omalla tavallaan, Tamuli palautti avaimet tutkijalle. Tutkijat eivät ole pystyneet selittämään mitä tuossa ”vuorovaikutuksessa” tapahtui.

Tämä kuvaus on luettavissa kyseisen kirjan sivuilta 157-159.

Ehkä tuo ”tuntematon tekijä” on surkastunut ihmisessä. Samalla tavalla kuin ihmisessä on surkastunut häntä (jäljellä siitä on pelkkä häntäluun tynkä).

Tuon kyvyn (muinoin vaikuttaneen tekijän) puuttuessa ihmiskunta ”jyrää” kohti loppuaan tekemällä kaikenlaista mikä vie koko ihmiskunnalta ”jalat alta”.

*

Luin muutama päivä sitten uutisen siitä, että ihminen ei ole ainoa eläinlaji, joka osaa puhua. Apinoilla ja simpansseilla on kyky ilmaista ainakin vokaalien kaltaisia ääniä. Siinä on samalla kyse puhumistaidon esiasteesta.

*

Myös taideteoksen tekemiseen sisältyy ”tuntematon tekijä”. Se pysyy ikuisesti arvoituksena, eikä tuota tekijää voi avata ikinä ”taidetutkimuksella” tarkasteltavaksi.

Luomisprosessissa ei myöskään ajattele ”tuntemattoman tekijän” läsnäoloa, esimerkiksi piirtäessä kaikki vain vyöryy eteenpäin.

Tässä on kaksi esimerkkiä ”tuntemattomasta tekijästä”, mikä vaikuttaa ihmisenä olemiseen.

*

Muitakin esimerkkejä ”tuntemattomasta tekijästä” voi löytää. Esimerkiksi jos ihmisellä on joku trauma (katso blogini ”Traumaattinen eläin”) tuo trauma saattaa vaikuttaa yllättävästi esimerkiksi kahden ihmisen suhteen muuttumiseen.

*

Suomen keskustalaiset ja perussuomalaiset uskovat kuitenkin pelkästään ”tunnettuihin varmoihin tekijöihin” kuten suomalais-kansalliseen nationalismiin. Vaikka siinä jos missä on kyse uskomuksesta ja kuvittelusta.

Siis ”Suomalaiset ensin” helvetin portille saakka(ko)?

*

Ihmisen toiminnasta aiheutuva ilmastonmuutos tuhoaa Tyynen valtameren korallisaaret. Ihmisen yritys kehittää pieniä merieläimiä, mitkä kestävät meriveden lämpenemisen ja happamoitumisen sekä käynnissä olevan nopean ympäristömuutoksen todistaa parhaiten kuvitelmasta, että ihminen uskoo voivansa hallita luontoa. Kaikki muutkin vastaavat yritykset ”voittaa ja hallita” ovat pelkkiä harhakuvitelmia.

Tyyni valtameri on lähes kolmannes maapallon pinta-alasta. Ihminen tuntee ainoastaan murto-osan sen elollisesta luonnosta. Kun korallisaaret tuhoutuvat saarten väestö joutuu pakenemaan muualle maapalolla. Miljoonat ihmiset etsivät tuolloin uutta asuinapikkaa. Tuossa vaiheessa yksikään konservatiivinen valtio-organisaatio ei saa sanoa heille ”Omat ensin!”.

*

Ihmiskunnan on opittava uusi universaalinen ajattelutapa. Mutta se ei voi syntyä ennen kuin isänmaallis-nationalistisesta paikka- ja perinneuskosta on luovuttu kokonaan.

Uusi isänmaamme on koko maapallo ja sen väestö (maailmanvaltio).

*

Maatalousvaltaiseen (avoimeen merellisen vastaiseen) sisämaahan sijoittuva maatalouskartanoita ihaileva sulkeutunut eteläpohjalainen tuppukyläkulttuuri ja -myytistö on nationalistista ajatteluakin vaarallisempi ilmiö.

”Lakeuden väärin ymmärretyssä nationalismissa” on liimauduttu tiukasti ja omahyväisesti ”eteläpohjalaiset ensin”-vallankäyttöön sekä ”luomakunnan kruunun” rooliin (utilistinen luontosuhde).

Tuossa eteläpohjalaisessa kulttuurissa etsitään jatkuvasti kadonnutta vapaussodan aloittamiskäskyä (Lapualla) sekä kadonnutta Hakolan kirkon ulko-ovea (Kauhavalla).

Tuppukylähenkinen eteläpohjalaisuus on universaalisen ajattelun täydellinen vastakohta sekä tuntematonta tekijääkin tuntemattomampi tekijä.

*

Luin äskettäin saksalaisesta Die Welt -sanomalehdestä 7.1.2017, että muutto entisen Itä-Saksan alueelta länteen päättyi jo vuonna 2014. Saksojen yhdistämisen jälkeen muuttoliike länteen jatkui neljännesvuosisadan.

Mutta nyt itä houkuttelee taas saksalaisia. Minullakin on eräs tuttu, joka muutti jo vuosia sitten perheensä mukana Berliinistä Itä-Saksan alueelle.

Ymmärrän tämän muutoksen siten, että maailma muuttuu jatkuvasti ja yllättävin kääntein.

On iso erehdys kuvitella, että kaikki ”kiertää aina ikuisesti yhtä ja samaa samaa rataa”.

Ei siis pidä pysähtyä ja jumiutua johonkin vaan täytyy suuntautua aina eteenpäin. Joustavasti.