IHMISENÄ ”OLEMINEN” ON ARVOITUKSELLINEN PROSESSI. MUTTA MAAPALLON ”ELÄMÄ” ON KAIKISTA ARVOITUKSELLISIN ILMIÖ.
KAIKEN ALKUPERÄ ON ”ELÄMÄ”.
EHKÄ JOHTUU TÄSTÄ NYKYAJASTA SE KUN MINUSTA TUNTUU SILTÄ, ETTÄ KAIKKI VOI OLLA AIVAN TOISIN KUIN OLEN TÄHÄN ASTI KUVITELLUT.
MITÄÄN LOPULLISTA. TODELLISTA JA VARMAA EI VOI OLLA OLEMASSA.
*
MIKÄ ERO ON ESIMERKIKSI SOSIALISMILLA, KOMMUNISMILLA JA MARXILAISUUDELLA?
TAI MITÄ KÄSITE ”VIERAANTUMINEN” TARKOITTAA?
KUN MARX AJATTELI ”VIERAANTUMISTA” (ILMIÖNÄ) KÄVÄISIKÖ HÄN MYÖS PSYKOLOGIAN LISÄKSI MYÖS EKSISTENTIALISMIN ALUEELLA (VRT. ”MASSAYHTEISKUNNAN JA YKSILÖVAPAUDEN YHDISTÄMINEN”, SARTRE / ”MINÄN ULKOISUUS”, ”SUBJEKTIN KUOLEMA” SEKÄ ”TEOLLISEN KAPITALISMIN MUKAINEN KONEELLINEN TAVARATUOTANTO MASSOILLE”)?
TÄMÄN TYYPPISIIN KYSYMYKSIIN ON PALATTAVA AINA UUDESTAAN.
VIIMEKSI KUVITTELIN, ETTÄ MYÖS TODELLISUUSKÄSITYS SAATTAA VAIHTUA JOKA HETKI.
**
GRETA THUNBERG (syntynyt 2003) TUNNETAAN KOULULAISTEN KANSAINVÄLISEN ILMASTOLAKKOLIIKKEEN PERUSTAJANA. OSOITTAESSAAN 2018 LÄHTIEN TUKHOLMASSA MIELTÄ ILMASTONMUUTOKSEN JOHDOSTA HÄN OLI PITKÄÄN POIS KOULUSTA. HÄN ON VARAKKAASTA AKATEEMISESTA TUKHOLMALAISKODISTA.
THUNBERG ON OSALLISTUNUT NUORENA KOULULAISENA ERI PUOLILLA MAAPALLOA MONIIN TAPAHTUMIIN. HÄNEN TOIMINTANSA ON MYÖS KIISTANALAINEN.
ESIMERKIKSI VENÄJÄN PRESIDENTTI VLADIMIR PUTIN ON VIHJANNUT, ETTÄ JOTKUT TAHOT KÄYTTÄVÄT THUNBERGIA TARKOITUSPERIENSÄ AJAMISEEN.
THUNBERG EI VOI OLLA OLEMATTA MYÖS JONKUN PUOLESTA. HÄN EI OLE NYT AINOASTAAN HUOMISPÄIVÄN AIKUISTEN PUOLELLA. HÄNET ON PALKITTU JA HÄNELLE ON EHDOTETTU JOPA NOBELIN RAUHANPALKINTOA.
*
MIKSI ”LAKKO” JA ”KOULU”? MIKSI OSOITTAA MIELTÄ ESIMERKIKSI JUNALLA MATKUSTAMISEN PUOLESTA SEKÄ KIELTÄYTYÄ LENTÄMISESTÄ?
GRETA THUNBERG HYVÄKSYY LÄNSIMAISEN KULTTUURIN ALKUPERÄN, AJATTELUTAVAN SEKÄ LÄNSIMAISEN TEKNOLOGISEN ELÄMÄNTAVAN (MUUTETTUNA MUUTAMIN KOHDIN).
VAIKKA MAAPALLON KAIKKI IHMISET AJAISIVAT SÄHKÖAUTOILLA JA MATKUSTAISIVAT SÄHKÖJUNILLA NYKYINEN ILMASTO-ONGELMA JATKUISI.
NYT VALLITSEVAA ONGELMAA EI VOI RATKAISTA TARKISTAMATTA LÄNSIMAISEN KULTTUURIN ALKUPERÄÄ, AJATTELUTAPAA JA LUONTOSUHDETTA.
HYVÄ, ETTÄ THUNBERG ON SAANUT KANSAINVÄLISESTI IHMISJOUKOT LIIKKEELLE.
**
MINUA ÄRSYTTÄÄ NYKYISIN EHKÄ ENITEN SE, KUINKA KONEVOIMAA HYÖDYNTÄVÄ TEOLLISEN TOTAALIKAPITALISMIN BISNESMAAILMA ISKEE ”TIETOYHTEISKUNTAUSKON” (ATK) VOIMALLA JOKA HETKI PÄÄLLENI ERI SUUNNISTA MUUTTAAKSEEN RAHAKSI UUSIMMAN TAVARANSA (TUOTTEENSA), VAIKKA EN EDES TARVITSE KYSEISTÄ TUOTETTA.
KOKO ”TIETOKONEMAAILMA” ON TEHTY TAVAROIDEN MARKKINOIMISTA JA OSTAMISTA AJATELLEN (EI IHMISTÄ VARTEN).
EN VASTAA ENÄÄ MYÖSKÄÄN MOBIILIPUHELIMEENI KOSKA MYÖS PUHELU VOI PALJASTUA MAINOKSEKSI JA YRITYKSEKSI RAHASTAA.
KUN KYTKIN HETI SITTEN OSTAMANI UUDET KORVAKUULOKKEET ATK-LAITTEESEENI, ENSIMMÄISEKSI MINUUN OSUI MARKKINOINTI-ISKU ”OSTA HETI”. IHMINEN ON BISNESMAAILMALLE PELKKÄ RAHANLÄHDE.
TÄSTÄ PITEMMÄLLE EI VOI PÄÄSTÄ.
*
LÄNSIMAINEN KULTTUURIMME ON MURENEMASSA KOKONAISUUDESSAAN ”HIENOSÄÄTÖÄ” MYÖTEN. JOS TARKASTELUN KOHTEENA ON JOKU YKSITTÄINEN SEIKKA SE EI RIITÄ.
KAIKKI ON ALOITETTAVA NYT ”KAIKEN ALKUPERÄSTÄ” (IHAN ALUSTA, ELÄMÄSTÄ).
*
TIETEEN JA TEKNIIKAN LIITTO ON SYNNYTTÄNYT MONENLAISIA ”TIETOTEKNISIÄ SYSTEEMEJÄ”. NIISTÄ ERÄS ON ”YOU TUBE”.
AINOASTAAN ”JUMALUUDEN KALTAINEN OLENTO” PYSTYY EROTTAMAAN NIISSÄ HYVÄN (YKSILÖN VAPAUDEN AJATELLA JA TOIMIA OMILLA EHDOILLA JNE.) JA PAHAN (NETTIIN KÄTKEYTYVÄN VÄKIVALLAN, PORNON, RIKOLLISUUDEN JNE.) RAJAN.
IHMISEN EI PIDÄ KUVITELLA VOIVANSA PUHDISTAA NETTI MYÖS PAHASTA.
IKIVANHOISTA KIRJOITUKSISTA NÄKYY SE, ETTÄ IHMISLAJIA ON VAROITETTU MONTA KERTAA YRITYKSESTÄ TULLA ”JUMALUUDEN KALTAISEKSI OLENNOKSI”, MUTTA IHMINEN EI OLE PIITANNUT NOISTA VAROITUKSISTA.
IHMINEN ON ITSE POHJIMMILTAAN PAHA.
*
OLEN YHDISTÄNYT BLOGISSANI ”ITSELLEEN OLEMISEN TAITEEN” EKSISTENTIALISTISEEN FILOSOFIAAN. YKSILÖLLÄ ON EKSISTENTIALISMISSA VAPAUS MUTTA SIIHEN (VAPAUTEEN) SISÄLTYY MYÖS VASTUU.
KUN PYRITÄÄN LIITÄMÄN ”JOUKKOVOIMA-KOMMUNISMIIN” YKSILÖVAPAUTTA ON PAKKO OTTAA HUOMIOON MYÖS SIIHEN LIITTYVÄ VASTUU (JOUKKOVASTUU JA YKSILÖVASTUU).
IHMISTEN VALTAPELIT (esimerkiksi TALOUS JA POLITIIKKA) PELATAAN VASTUUTTOMASTI KOSKA ELÄINKUNTAAN KUULUVA IHMINEN EI OLE ”JUMALUUSOLENTO”.
TEOLLISEN TOTAALIKAPITALISMIN MUKAINEN ”BAILAAMINEN” ON VASTUUTTOMUUDEN RUUMIILLISTUMISTA.
*
KÄSITTEESTÄ ”VAPAUS” ON MONENLAISIA TULKINTOJA.
”VAPAUS” VOI MERKITÄ ESIMERKIKSI ”ESTEIDEN PUUTTUMISTA” JA SITÄ, ETTÄ VALTIO-ORGAANILLA EI OLE MUUTA OIKEUTTA ”RAJOITTAA VAPAUTTA” KUIN ESTÄÄ TOISTA LOUKKAAMASTA TOISEN VAPAUTTA.
SUOMEN PERUSTUSLAILLA ON PYRITTY ESTÄMÄÄN ”VAPAUDENMENETYS” MUTTA YKSILÖ VOI MENETTÄÄ VALTIOTA KOSKEVAN YHTEISKUNTASOPIMUKSEN POHJALTA ”SISIMMÄN EKSISTENTIALISTISEN VAPAUTENSA” SEKÄ MYÖS ”ELÄMÄNSÄ TARKOITUKSEN”.
SUOMESSA VALTIO EI SUOSI YKSILÖIDEN (KANSALAISTEN) ”EKSISTENTIALISTISTA AJATTELUA JA VAPAUTTA”. EHKÄ KAPITALISTISESSA SUOMESSA EKSISTENTIALISMIA PIDETÄÄN YHTEISKUNNALLISENA UHKANA (VRT. KOMMUNISTINEN NL ENNEN SEN VALTIO-ORGAANIN HAJOAMISTA).
**
SUOMEN PERUSTUSLAISSA MAINITTTU ”HENKILÖKOHTAINEN VAPAUS” (7 §) JA ”EKSISTENTIALISTINEN VAPAUS” OVAT KAKSI ERI ASIAA.
YKSIÖVAPAUTTA KOROSTAVAA EKSISTENTIALISMIA PIDETÄÄN ”YHDENMUKAISENA JA YHTENÄISENÄ MASSANA TOIMIMISEEN PERUSTUVAN NATIONALISMIN” VASTAKOHTANA (NATIONALISMISSA ON PELKÄSTÄÄN ”KAIKILLE YHTEINEN YKSI JA SAMA”).
MUTTA ERILAISUUTTA KOROSTAVA EKSISTENTIALISMI MAHDOLLISTAA MIELEKKÄÄN ELÄMÄN.
MYÖS MARXILAISUUDEN JA EKSISTENTIALISMIN YHDISTÄMISEEN SUHTAUDUTAAN SUOMESSA KRIITTISESTI. SIIHEN ON TÄÄLLÄ VAHVA PERINNE, AINOASTAAN PORVARI ON SUOMESSA HYVÄ IHMINEN.
*
HEGELIN JA SNELLMANIN FILOSOFIAAN PERUSTUVAN SUOMEN KANSALLISEN VALTION PERUSTUSLAISSA MAINITTU ILMAISU ”HENKILÖKOHTAINEN VAPAUS” (kts. KULTTUURIVIHKOJEN blogini ”UUSI TODELLISUUSKÄSITYS JA LUONNOSTA VIERAANTUMINEN, 7.2.2021) ON LUONTEELTAAN ”YLEISPERUSOIKEUS”.
”OIKEUS” EI OLE KUITENKAAN SAMA KUIN ”VAPAUS”.
”YLEISPERUSOIKEUTEEN” SISÄLTYY ESIMERKIKSI SE, ETTÄ SUOMEN VALTIOSSA ”IHMISET OVAT YHDENVERTAISIA LAIN EDESSÄ” (SUOMEN PERUSTUSLAKI, YHDENVERTAISUUS, 6 §).
*
EKSISTENTIALISMILLA TARKOITETAAN ”ELÄMÄNFILOSOFIAN JA KIRJALLISUUDEN” SUUNTAUSTA, JOSSA KOROSTETAAN ”TIEDOSTAVAA MINÄÄ” (”MINÄN OLEMASSAOLOA JA VAPAUTTA” JA MYÖS ”VAPAUTTA ITSELLEEN OLEMISEEN”).
MUTTA EKSISTENTIALISTISESSA AJATTELUSSA IHMINEN SAATTAA OLLA KIINNOSTUNUT MAAILMASTA MYÖS ”TIETOISUUDESTA RIIPPUMATTA” (”INTENTIONAALISUUS”).
NIIN SANOTTU ”TIETO JA TIEDE” ON EKSISTENTIALISMISSA MERKITYKSETÖN (”TIETOUSKO” ON SARTREN MUKAAN ”HUONO USKO”).
*
KOSKA IHMISELLÄ EI OLE ”PERINNÖLLISTÄ KYKYÄ TIETÄÄ”, IHMISEN ”MAAILMASSA OLEMINEN” ON POHJIMMILTAAN ”KUVITTELEMISTA”.
”TIETOUSKO JA TIETEELLINEN MAAILMANKUVA VANGITSEE YKSILÖN”, MUTTA ”TUNNE-ELÄMYS VAPAUTTAA KUVITTELEMISEN JA MIELEN”.
”EKSISTENTIALISTISESSA VAPAUDESSA” ON KYSE ENNEN MUUTA ”MIELIKUVITUKSEN JA LUOVUUDEN VAPAUTTAMISESTA”.
*
ON PALJASTAVAA, ETTÄ ”EKSISTENTIALISTISEN AJATTELUN LUONEET HENKILÖT EIVÄT OLE OLLEET ”TIETOUSKOISIA JÄRKIFILOSOFEJA” VAAN ”KULTTUURIMYYTTISTEN USKOMUSTEN MERKITYKSIÄ KOROSTANEITA LUOVIA YKSILÖITÄ JA TAITEILIJOITA”.
EKSISTENTIALISMIN POHJALTA VOI AJATELLA MYÖS ETTÄ ”ELÄMÄ ON SATTUMA” (jokainen meistä ihmisistä on ”maailmaan heitetty”).
EKSISTENTIALISMI ON EHKÄ SYNTYNYT IHMISENÄ OLEMISESTA, HAVAINNOIMISESTA JA ELÄMÄNKOKEMUKSESTA. ESIMERKIKSI SEURAAVAN KALTAISISTA KONKREETTISISTA TAPAHTUMISTA:
”…Jean-Paul herää yöllä hytissä hälyäänin (junamatkalla NATSISAKSAN Berliinistä Ranskan Pariisiin). Hän nousee ylös vuoteesta ja avaa makuuvaunun ikkunan. Juna on pysähtynyt ratapihalle ja junan viereen on pysähtynyt karjavaunuja kuljettava toinen juna. Hän kuulee karjavaunusta tulevia ääniä. Joku itkee…Jean-Paul ymmärtää sen mistä siinä on kyse. Karjavaunujuna on matkalla ”roskakansojen” teolliselle tuhoamisleirille. Jean-Paul ymmärtää, että ROTUOPIT OVAT KUVITELMIA JA ETTÄ RASISMI ON USKOMUS. ”
IHMINEN ELÄÄ PAHANA KESKELLÄ PAHUUTTA.
VAIKKA ”MAAILMANSOTA ON LOPPUNUT” SODANKÄYNTI JATKUU NYTKIN. VIHA JA SOTA EIVÄT HELLITÄ HETKEKSIKÄÄN KONEELLISESSA TEOLLISESSA TOTAALIKAPITALISMISSA.
*
SUOMEN VALTIOTA KOSKEVA YHTEISKUNTASOPIMUKSEN MUKAAN YLIN VALTA ON ”SUOMEN KANSALLA”. JA ”SUOMEN KANSAKUNNALLA”?
KANSALLISTA SUOMEA JOHTAA KUITENKIN MONISTA SUOMEN SISÄLLÄ VAIKUTTAVISTA KANSANRYHMISTÄ ”JOHTAVA KANSANRYHMÄ” (TÄÄLLÄ SUOMALAISET), MUUT TÄÄLLÄ ASUVAT KANSANRYHMÄT OVAT NIIN SANOTTUJA ”VÄHEMMISTÖJÄ”.
VALTIO ON KEKSITTY KEINOTEKOINEN ORGANISAATIO JA YLIMPÄÄN VALTAINSTITUUTIOON (KONKREETTISEEN EDUSKUNTAAN) LIITTYVÄ SEIKKA.
MUTTA KÄSITE ”KANSAKUNTA” ON PELKKÄÄ KUVITTELUA.
*
SUOMEN VALTIO AIHEUTTAA TÄÄLLÄ KOKO AJAN YKSILÖVAPAUDEN JA AHVENANMAALAIS- JA SAAMELAISVÄHEMMISTÖN SYRJIMISTÄ.
VALTIO TOIMII NORMIEN JA LAKIEN POHJALTA (OIKEUS). AINOASTAAN EDUSKUNNALLA ON OIKEUS SÄÄTÄÄ LAKEJA. KANSALAISTEN ON RANGAISTUKSEN UHALLA PAKKO NOUDATTAA MAAN LAKEJA.
*
MUTTA SARTREN EKSISTENTIALISMIN MUKAAN IHMISEN TÄYTYY TEHDÄ ITSE RATKAISUT JA KANTAA NIISTÄ ITSE VASTUU (AHDISTUS, INHO).
POLIITTINEN PUOLUE VAIKUTTAA VALTIOSSA RATKAISEVASTI PÄÄTÖSTEN TEKEMISEEN. KUITENKIN PUOLUEEN JÄSENIÄ (MYÖS KANSANEDUSTAJIA) SAATETAAN JOPA KIELTÄÄ PUHUMASTA JOSTAKIN ASIASTA (RYHMÄKURI). SE ON TÄYSIN EKSISTENTIALISTISEN VAPAUSKÄSITYKSEN VASTAISTA.
VALTIOON KUULUVANA YKSILÖNÄ (IHMISENÄ) OLEMINEN JA TOIMIMINEN ON ENNALTA MÄÄRÄTTYÄ, EHDOLLISTA JA TARKKAAN RAJATTUA (YLINNÄ SIINÄ ON VALTION NORMIT JA LAIT).
EKSISTENTIALISTI PYSYY KAUKANA ”VALLAN NATIONALISTISESTA KÄYTTÄMISESTÄ” JA ”KANSAKUNTAAN KUULUMISESTA”.
**
TEOLLISEN TAVARATUOTANNON SYNTYMINEN 1800-LUVULLA ON OLLUT SEURAUSTA ”KAPITALISTISEN MAAILMAN POLIISINA” PIDETYN LÄNSIMAISEN KULTTUURIN PERINTEESTÄ (”TIETOUSKOSTA” JA ANALYYTTISEN JÄRJEN KÄYTÖSTÄ). NYT SE ON UMPIKUJASSA.
”KONEELLIS-TEOLLISEN KAPITALISMIN” SYNTYMINEN MUUTTI KOKO ELÄMÄN MAAPALLOLLA. KONEITTEN PALVOMINEN SYNNYTTI UUDEN ”ELÄMÄNTAPA- JA YHTEISKUNTAKONEEN”. IHMINEN MUUTTUI SIINÄ TÄYSIN.
TOTAALINEN TEOLLIS-KAPITALISTINEN TALOUSJÄRJESTELMÄ SYNNYTTÄÄ NYT KATKEAMATTA JATKUVIA TALOUSKRIISEJÄ SEKÄ AIHEUTTAA VÄHÄN VÄLIÄ UUSIA KRIISEJÄ JA SOTIA.
KOLMAS MAAILMANSOTA SAATTAA HERÄTTÄÄ EPÄILIJÄT UNESTA MUTTA SE VOI OLLA JO LIIAN MYÖHÄISTÄ.
MAAILMANSODAT OVAT YHTÄ JA SAMAA TEOLLIS-KAPITALISTISEN SYSTEEMIN SODANKÄYNTIÄ. TÄMÄN TAUSTALLA ON SE, ETTÄ LÄNSIMAINEN KRISTITTY IHMINEN TAHTOO YLLÄPITÄÄ ”IKUISESTI SAMANLAISINA” OMAKSUMIAAN MYYTTEJÄ HYVÄSTÄ JA PAHASTA.
*
VAIKKA ”KAPITALISTIT OVAT NYT KIINNOSTUNEET MYÖS KOMMUNISTIEN NÄKÖKULMISTA” JA ”KOMMUNISTIT KAPITALISTIEN NÄKÖKULMISTA” SE EI KUITENKAAN VAIKUTA AIKAMME YLEISEN NÄKÖKULMAN MUUTTUMISEEN.
TEOLLISEN TOTAALIKAPITALISMIN HARJOITTAJAT HALUAVAT JATKAA ”KUTEN AINA ENNENKIN” JA ”KOMMUNISTIT HALUAVAT VIELÄKIN JULISTAA ”ENTISTÄ JOUKKOVOIMALITURGIAANSA”.
NYKYISESSÄ VASEMMISTOSSA ON NIITÄKIN JOTKA TAHTOISIVAT HÄVITTÄÄ MYÖS KOKO MARXILAISEN FILOSOFIAN JA LIIKKEEN.
*
ENSIN OLI HITAASTI EDENNYT KÄSITYÖ.
TEOLLIS-KONEELLINEN TUOTANTO KIIHDYTTI TAVAROIDEN JA KONEIDEN MASSIIVISTA VALMISTAMISTA SEKÄ AIHEUTTI RAAKA-AINEIDEN ENNEN NÄKEMÄTÖNTÄ KULUTTAMISTA SEKÄ UUSIEN KEMIKAALIEN MASSIIVISTA VALMISTAMISTA JA KÄYTTÄMISTÄ.
SE AIHEUTTI MYÖS ELÄMÄNTAVAN MUUTOKSEN SEKÄ MONENLAISIA RISTIRIITOJA.
KONEELLISTA KAPITALISMIA SEURASI ENSIN HYVÄÄ (TALOUSKASVUA JA ”HYVINVOINTIA JA MIELIHYVÄÄ”) MUTTA UUSI TEKNIIKKA JA SYSTEEMI KULKI KOHTI ONGELMIA JA PAHOINVOINTIA (YMPÄRISTÖKRIISI JNE.).
LÄNNEN KULTTUURISEEN MUUTOKSEEN SISÄLTYI MYÖS ”ALKUVOIMAISUUDEN RAPPIOTILA”. TÄMÄ ON HELPPO HAVAITA KUN VERTAA ELÄYTYEN ”ALKUPERÄISTÄ MUSIIKKIA” (MUSIIKKIA ENNEN PERINTEISEN MUSIIKIN JA UUDEN ATK-TEKNIIKAN YHDISTÄMISTÄ).
**
ILMASTONMUUTOKSELLA
TARKOITETAAN IHMISEN TOIMINNASTA (TEOLLISEN KAPITALISMIN AIKAKANA) AIHEUTUNUTTA MAAPALLON ILMASTON LÄMPENEMISTÄ. SITÄ ON SEURANNUT POIKKEUKSELLISIA SÄÄILMIÖITÄ. SIKSI ON ALETTU PUHUMAAN ”ILMASTONMUUTOKSESTA”.
ILMASTONMUUTOS (LÄMPENEMINEN) ULOTTUU NYT MAAPALLON KOKO ILMAKEHÄÄN (noin 100 km paksuun ilmakehään).
MAAPALLON ILMASTOLLE AIHEUTETTU ”VAURIO” EI JOHDU YHDESTÄ ILMIÖSTÄ TAI MUUTAMASTA ERILLISESTÄ SEIKASTA VAAN AVARUUDESSA SIJAITSEVAN MAAPALLON KOKONAISTILANTEESTA.
MAAPALLON ILMAKEHÄN ALIN KERROS ”ILMAKERROS” on maan pinnalta noin 10 km korkeuteen ulottuva kerros. Se on meille tutuinta ”ELÄMÄN ALUETTA” (kasvit, nisäkkäät, ihminen jne. elävät siinä).
PUHDAS ILMA ON HAJUTONTA, VÄRITÖNTÄ JA MAUTONTA. SEN VAURIO NÄKYY NYT ESIMERKIKSI HAJUNA JA VÄRINÄ.
ILMAKEHÄN LÄMPÖTILA vaihtelee kerroksittain. ILMAKEHÄN ERI KERROKSET LIITTYVÄT MONIIN ERILAISIIN ILMIÖIHIN (AVARUUDESSA JA MAAPALLOLLA).
*
IHMISEN TOIMINNASTA AIHEUTUNUT ”ILMAKEHÄN ERÄS VAURIO NS. ”OTSONIAUKKO” SIJAITSEE MAAPALLON ILMAKERROKSEN (alimman kehäkerroksen) YLÄPUOLELLA.
”OTSONIKERROS” sijaitsee maan pinnalta noin 15–50 km korkeudessa ja se suojelee MAAPALLON ELÄMÄÄ liialliselta Auringon ultraviolettisäteilyltä.
IHMINEN ON EHKÄ AIHEUTTANUT JO OTSONIAUKON JA ILMASTON LÄMPENEMISEN LISÄKSI MYÖS MUITA VAURIOITA ILMAKEHÄN MUISSA KERROKSISSA.
JOS NIIN ON MAAPALLOSTA SAATTAA OLLA TULOSSA ELOTON KUOLLUT AVARUUSPALLO.
*
TERVEYDELLE VAARALLISEN ”OTSONIAUKON” SYNTYMISEN SYYKSI ON KUVATTU IHMISEN KEKSIMIÄ KEMIALLISIA YHDISTEITÄ.
ONGELMAAN RATKAISEMISEN ON USKOTTU TAPAHTUVAN LUOPUMALLA KANSAINVÄLISESTI ”OTSONIKERROKSELLE VAARALLISISTA YHDISTEISTÄ” (TÄMÄN TAUSTALLA ON POHJIMMILTAAN ”USKO ANALYYTTISEN IHMISJÄRKEEN”).
”OTSONIAUKON” ON USKOTTU KORJAUTUVAN MYÖS ITSESTÄÄN MUTTA HYVIN PITKÄN AJANJAKSON PÄÄSTÄ.
VUONNA 2018 HAVAITTIIN KUITENKIN, ETTÄ OTSONIAUKON ELPYMINEN ON VAARANTUNUT.
ILMAKEHÄN TUHOUTUMINEN ON SIIS JATKUMASSA.
*
IHMINEN ON TÄHÄN ASTI VIERASTANUT ESIMERKIKSI OTSONIAUKON JA VIRUSPANDEMIAN PERIMMÄISTEN SYIDEN SELVITTÄMISTÄ (”KOKO ILMASTO-ONGELMAN ALKUPERÄN AVAAMISTA”).
NYKYISTEN ILMASTO-ONGELMIEN TAUSTALLA ON LÄNSIMAINEN KULTTUURI. SITÄ PIDETÄÄN LÄNNESSÄ VIELÄKIN ”MAAILMAN PARHAANA”.
*
Sana FYSIIKKA tulee Kreikan kielen sanasta ”LUONTO” (”fysis”).
MAAPALLON ”KAAOSMAINEN LUONTO”, JOHON SISÄLTYY MYÖS ILMAKEHÄ, ON IHMISLAJILLE ARVOITUS.
MYÖS IHMINEN ON OSA ”KAAOSMAISTA LUONTOA”. IHMINEN ON SAMALLA OSA ELÄMÄÄ MAAPALLOLLA.
IHMINEN ON PYRKINYT LÖYTÄMÄÄN MYÖS MAAPALLON LUONNOLLE ”JÄRKIPOHJAISEN SELITYKSEN” OMAKSUMALLAAN ”TIETOUSKOLLA” (sen mukaan ihmisellä on ”SYNNYNNÄINEN KYKY TIETÄÄ”).
FYSIIKAN (”ERÄS TIEDESEKTORI”) AVULLA PYRITÄÄN SELITTÄMÄÄN MYÖS MAAILMANKAIKKEUDEN SYNTYÄ (”ALKURÄJÄHDYSTÄ”) JA ”LUONNONLAKEJA” SEKÄ LÖYTÄMÄÄN SELITYKSIÄ SILLE, MITÄ AVARUUS JA LUONTO ON JA MITEN AVARUUS JA LUONTO OVAT SYNTYNEET JA TOIMIVAT.
IHMINEN KUVITTELEE SIINÄ VOIVANSA MUUTTUA ”JUMALUUDEN KALTAISEKSI KAIKKITIETÄVÄKSI JA -HALLITSEVAKSI OLENNOKSI”, VAIKKA IHMISTÄ ON VAROITETTU TÄSTÄ LUKUISIA KERTOJA IKIVANHOISSA TARINOISSA.
*
OTSONIAUKKOA JA ILMASTONMUUTOSTA ON ”TUTKITTU” ”FYSIIKAN FILOSOFIAN” POHJALTA (varsinkin HIUKKASFYSIIKAN pohjalta). ”FYSIIKAN FILOSOFIA” POHJAUTUU ”ANALYYTTISEEN TIETEENFILOSOFIAAN”.
”ANALYYTTINEN JÄRKI” EI KUITENKAAN VOI AVATA ”ELÄMÄN PERIMMÄISIÄ KYSYMYKSIÄ”, KUTEN ”MITÄ ELÄMÄ ON”?
FYSIIKAN YHTEYDESSÄ hyödynnetään myös MUITA ”TIETÄMISEN ALUEITA” kuten esimerkiksi MATEMATIIKKAA JA KEMIAA. ”FYSIIKAN FILOSOFIAAN” SISÄLTYY MYÖS TODELLISUUSKÄSITYS (USKOMUS). SIINÄ ”MAAILMA ON MATERIALISTINEN JA IHMISJÄRJELLÄ SELITETTÄVISSÄ”.
HIUKKASFYSIIKKA (SUUR-ENERGIAFYSIIKKA) on kokeellista ja teoreettista fysiikka-tutkimusta. Sillä tutkitaan AINEEN JA SÄTEILYN HIENORAKENNETTA JA VUOROVAIKUTUKSIA.
NÄIN USKOTAAN RATKEAVAN MYÖS ”ILMASTONMUUTOSVAURIOIDEN TERVEHDYTTÄMINEN”.
*
”NORMAALIEN OLOSUHTEIDEN” ULKOPUOLELLA ESIINTYVIÄ ALKEISHIUKKASIA TUTKITAAN HIUKKASKIIHDYTTIMILLÄ.
KUITENKIN YMMÄRTÄMÄTTÄ KYSYÄ MITÄ NS. ”NORMAALIT OLOT” TARKOITTAA. JA ”MITÄ ON ELÄMÄ?”.
ON EREHDYS KUVITELLA, ETTÄ ”ELÄMÄN KEHTO” (MAAPALLO AVARUUDESSA) ON KONEEN KALTAINEN SYSTEEMI. IHMINEN EI PYSTY RATKAISEMAAN AIHEUTTAMAANSA ILMASTON LÄMPENEMISTÄ HIUKKASFYSIIKANKAAN (JA SEN SISÄLTÄMÄN ”TIETOUSKON”) AVULLA.
LUONTOA VOI VAIN SEURATA.
ME VOIMME VAIN SEURATA ESIMERKIKSI ”KISSOJEN ELÄMÄÄ”. MUTTA EMME VOI YMMÄRTÄÄ SITÄ KOSKAAN EMMEKÄ VOI OSALLISTUA JA VAIKUTTAA SIIHEN.
ELÄMÄ ON SATTUMA JA ARVOITUS.
**
LÄNSIMAINEN KULTTUURI ON TOIMINUT VUOSITUHANNET HYVIN VÄKIVALTAISESTI ”MAAPALLON JÄRKIHERRANA”.
KONEELLISESTI TOIMINUT VAPAAMIELINEN TALOUS (KAPITALISMI) SYNNYTTI ENSIN LÄNSIMAISEN KULTTUURIN KUKOISTUKSEN.
VIIMEKSI KAPITALISMI ON KUITENKIN RIEHUNUT MAAPALLOLLA HIRVIÖNÄ AIHEUTTAEN KULTTUURIMME NYKYISEN RAPPIOTILAN. ”TOTAALIKAPITALISTINEN KONEHULLUUS” JA TEKNOLOGISEN ELÄMÄNTAVAN MUKAINEN ”BAILAILU” ON AJAMASSA LÄNNEN LOPULLISESTI KARILLE.
LÄNNESSÄ HUUDAHDETAAN VIELÄKIN ”TIETO ON VALTAA”.
*
NYT KUN (SAMAAN AIKAAN) OTSONIAUKKO, ILMASTONMUUTOS, MOMEAALLOT, VIRUSPANDEMIA JA MUUT ”ELÄMÄN VITSAUKSET” RIEHUVAT PETONA IHMISKUNNAN KIMPUSSA NIIN KUTSUTTU ”ILMASTONMUUTOS” ON JOHTAMASSA ”ILMASTOHÄTÄNÄ” LÄNSIMAISEN VALTAKULTTUURIN PÄÄTTYMISEEN.
TERMIN ”ILMASTOHÄTÄ” SIJASTA ”ILMASTONMUUTOKSESTA” ON KÄYTETTY JULKISUUDESSA MYÖS ESIMERKIKSI ILMAISUA ”ILMASTOTALKOOT”. JA ”ILMASTOLAKKO”.
SIIS ”MUUTOS”, ”HÄTÄ”, ”TALKOOT” JA ”LAKKO”. NIIHIN KAIKKIIN SISÄLTYY OMA SUBJEKTIIVINEN NÄKÖKULMA.
KÖYHÄT JA AUTOTTOMAT IHMISET OVAT AIHEUTTANEET VAIN VÄHÄN ILMASTO-ONGELMIA, MUTTA KAPITALISTISET SUURYRITTÄJÄT OVAT AIHEUTTANEET KONEELLISELLA TEHDASTUOTANNOLLAAN SUURTA VAHINKOA MAAPALLON ILMAKEHÄLLE.
MIHIN SUUNTAAN ”MUUTOS”? MIKSI JA KENEN ”HÄTÄ”? KENEN EDUKSI TEHDÄ TALKOOTYÖTÄ (HYVÄNTAHOISTA ILMAISTYÖTÄ)? MIKSI ”LAKKOILLA”? SIKSIKÖ, ETTÄ TOISET VOISIVAT JATKAA KAIKESSA RAUHASSA ”KAPITALISTISTA RIISTOA”?
*
EI OLE MIKÄÄN SATTUMA, ETTÄ KAIKKI ”ELÄMÄN PEDOT” OVAT NYT SAMANAIKAISESTI IHMISKUNNAN KIMPUSSA. ”MAAPALLON ELOLLINEN LUONTO” ”HOITELEE” NYT TÄMÄN KAIKEN OMALLA TAVALLA.
MYÖS ”KOMMUNISMIN AAVE” ON HAIHTUMASSA ILMAAN.
MARXIN JA ENGELSIN ENNUSTUKSET LUOKATTOMASTA KANSAINVÄLISESTÄ YHTEISKUNNASTA OVAT ALKANEET TOTEUTUA (NYT ”JÄLKIKÄTEEN”).
*
MUTTA TÄSSÄKÄÄN KRIISISSÄ EI PIDÄ RYHTYÄ HARJOITTAMAAN VÄKIVALLAN KÄYTTÖÄ KUTEN YMPÄRISTÖTERRORISMIA, JOSSA ”OIKEAT, HYVÄT JA VIISAAT” JAHTAISIVAT ”VÄÄRIÄ, PAHOJA JA TYHMIÄ”.
NYT TARVITAAN VÄKIVALLATON RAUHANOMAINEN
ILMASTOKAPINA,
KAPINA KAIKKEA SITÄ ALKUPERUSTAA VASTAAN MIKÄ ON SYNNYTTÄNYT NYKYISEN YMPÄRISTÖKRIISIN,
KAPINA ”MAAPALLON ELÄMÄN PELASTAMISEKSI”
MAAPALLON NYKYISET KRIISIT OVAT JOHTAMASSA ILMASTOKAPINANA MAAPALLON LAAJUISIIN PROTESTEIHIN SAMALLA TAVALLA KUIN TAPAHTUI AIKAISEMMIN (MAAILMANSODAN JÄLKEEN 1960-luvulla) KANSAINVÄLISESSÄ NUORISOKAPINASSA.
EI RIITÄ, ETTÄ VAIN JOKU OSA MAAPALLOA PELASTETTAISIIN (esimerkiksi ILMAKERROS) PUHUMATTAKAAN SIITÄ, ETTÄ JOKU ONNISTUISI KOHOAMAAN ILMASTOKAPINAN JÄLKEEN KANNATTAJINEEN MAAPALLON UUDEKSI VALTIAAKSI (vrt. esimerkiksi Hitler ja Stalin).
ILMASTOKAPINASSA ON KYSE LÄNSIMAISEN KULTTUURIN UUDENLAISESTA TARKASTELEMISESTA. NYT ON ETSITTÄVÄ AIHEUTETUN ONGELMAN ALKUPERUSTAA.
*
SARTRE PITI EKSISTENTIALISTINA 1960-LUVUN maapallon laajuista NUORISOKAPINAA MERKITTÄVÄNÄ YHTEISKUNNALLISENA TAPAHTUMANA.
OLIMME TÄÄLLÄ SUOMESSA JO ENNEN TUON ”KAPINAN RÄJÄHTÄMISTÄ” HULLAANTUNEET ESIMERKIKSI RENEGADESIN MUSIIKISTA (NOIN 1963).
SYY NUORISOKAPINAAN OLI TUOLLOIN RASISMIN VASTUSTAMINEN (puolustamalla monikulttuurisuutta ja suvaitsevaisuutta), SODANKÄYNNIN VASTAISUUS (militarismin kuten YDINASEIDEN käytön vastaisuus) SEKÄ KANSAINVÄLISEN RAUHAN PUOLUSTAMINEN SEKÄ YKSILÖVAPAUDEN JA SEKSUAALISEN VAPAUTTAMISEN EDISTÄMINEN.
”ITSELLEEN OLEMISEN TAIDE JA RUNOUS” kosketti meitä jo 1960-luvulla NUORISOKAPINAN AIKANA.
Piirsin tuolloin piirroksia TEINILEHTEEN JA HELSINGIN YLIOPPILASLEHTEEN. Loviisan lukiossa (koulussa) laatimamme PASIFISTINEN JULKAISU (lehti) ”KIPINÄ” sensuroitiin noin vuonna 1966 koulun opettajien toimesta, Kari Suomalainen piirsi tapauksesta pilakuvankin Hesariin.
Perustimme Lapinjärvellä myös OMAN BÄNDIN, sen nimi oli ”NOT YET”. Soitin siinä KOMPPIKITARAA. Kunnan KULTTUURIKILPAILUSSA oli kaksi osanottajaa, saimme nationalistis-regionalistisessa kamppailussa toisen palkinnon. Soitimme kilpailussa englanninkielisenä kappaleen ”SEIS NYT SOITTO”.
PASIFISTINA liityin jäseneksi Helsingin Sadankomiteaan ja ainoastaan minulle tuli kotiin (nykyiseen Lapinjärven sivarikeskukseen) YDIN-lehti. Ydinsodan uhka oli noihin aikoihin hyvin ajankohtainen (esimerkiksi KUUBAN KRIISI).
*
KAIKKIEN MUUTOSTA TAHTOVIEN TULEE RYHTYÄ NYT ILMASTOKAPINOIJIKSI.
KAPINASSA TARVITAAN YHTÄ LAILLA ESIMERKIKSI FEMINISTEJÄ KUIN OPISKELIJOITA.
”MAAPALLON KAIKKI ”NÄYTEIKKUNANSÄRKIJÄT” LIITTYKÄÄ YHTEEN!”.
*
MAAPALLON LAAJUISESSA UUDESSA KAPINASSA TODETAAN EREHDYKSEKSI IHMISLAJIN TÄHÄNASTINEN ”UTILISTINEN LUONTOSUHDE” (LUONNON RIISTÄMINEN) SEKÄ IHMISEN USKOMUS ”TIETÄÄ, HALLITA JA EDISTYÄ” SYNNYNNÄISESTI.
KAPINALLA TUETAAN YKSILÖVAPAUTTA JA ”KANSALLISIA VÄHEMMISTÖJÄ” NIIN, ETTÄ NE SAAVAT LOPULTAKIN KAIKESSA JA KAIKKIALLA INHIMILLISEN KOHTELUN.
KAPINAN PERUSTA ONGELMIEN ALKUPERÄN TUNNISTAMINEN SEKÄ VALTIOKSI ORGANISOITUMISEN ESTÄMINEN JA ”NYKYISEN ”VALTIOIDEN MAAPALLON” HÄVITTÄMINEN
SEKÄ KAIKKIEN SOTIEN LOPETTAMINEN JA MAAPALLON LAAJUISEN PYSYVÄN RAUHANTILAN AIKAANSAAMINEN.
*
TÄHÄN ASTI YKSIKÄÄN ”KANSA” EI OLE SAANUT PERUSTETTUA MAAPALLOLLE OMAA ORGANISOITUA VALTIOTA ILMAN VÄKIVALTAA. KOSKA ”VALTIOIDEN MAAPALLOSTA” ON TULLUT ”PYSYVÄ ITSEKKYYS- JA VÄKIVALTAONGELMA” MAAPALLON KAIKKI VALTIOT TÄYTYY HÄVITTÄÄ.
*
SUOMESSA PERUSSUOMALAISET (PUOLUE) ON KANSALLISMIELINEN JA EU-KRIITTINEN. MUTTA KANSAINVÄLISEEN YHTEISTYÖHÖN SUUNTAUTUNUT VALTIO ”RANSKA HALUAA EUROOPAN KUKOKSI” (kts. Yle 15.3.2021). EHKÄ RANSKA TAHTOO TEHDÄ KOMMUNISTISESTA KIINASTA SEURAAVAKSI EUROOPPALAISTEN VALTIOIDEN ”HALPATUOTANTOTEHTAANKIN”.
KOSKA NÄMÄ MOLEMMAT (SUOMEN PS JA RANSKA) PYRKIMYKSET OVAT ITSEKKÄITÄ KONSERVATIIVISIA VALTAPELEJÄ NIISTÄ EI OLE UUDEN KANSAINVÄLISEN MAAILMANJÄRJESTYKSEN ESIKUVAKSI.
OMA VALTIO ON AIKANSA ELÄNYT OHI KIITÄVÄ AJATUS.
YRITYS PALATA ALKUPERÄISEEN KANSALLISEEN VALTIOIDEAAN EI AUTA TÄMÄN UUDEN HAASTEEN KOHDALLA.
”VALTIOIDEN MAAPALLO” ON TUHOTTAVA!
ILMASTOKAPINAN YHTEYDESSÄ ON ORGANISOITAVA KOKONAAN UUDELTA POHJALTA UUSI KANSAINVÄLINEN ”LUOKITTELUTON JA LUOKATON MAAILMANVALTA” (uusien periaatteiden ja käytäntöjen pohjalta).
*
TÄTÄ VÄHEMMÄN EI KELPAA. JOS IHMISKUNTA EI TÄHÄN PYSTY, IHMISLAJI TULEE SAAMAAN SEN MINKÄ SE ANSAITSEE –
ELÄMÄN PÄÄTTYMISEN JA MAAPALLON AUTIOITUMISEN.
*
VALTAOSA KAIKESTA SIITÄ MITÄ IHMISLAJI ON TEHNYT MAAPALLOLLA, ON OLLUT PAHAA JA RUMAA. LÄNNEN MARKKINOIMA KUVITELMA HYVÄSTÄ JA KAUNIISTA IHMISLAJISTA ON HARHA.
UUDESTA MAAPALLON LAAJUISESTA LUOKATTOMASTA KANSAINVÄLISESTÄ VALTAELIMESTÄ EI SAA ORGANISOIDA VALTION KALTAISTA SYSTEEMIÄ (UUSI MAAILMANSOTA VÄLTETÄÄN SITEN).
UUDESSA MAAILMANVALLASSA KAIKEN TÄYTY LIITTYÄ YHDEKSI KOKONAISUUDEKSI KOKONAAN UUDELTA POHJALTA.
UUDEN MAAILMANVALLAN ORGANISOITUMINEN TULEE TOTEUTTAA MAAPALLON KAIKKIEN YKSILÖIDEN JA YHTEISÖJEN ”IHMISYYSLIITTONA”
JA ILMAN ”VANHOILLISIA VALTIO-ORGAANISIA USKOMUKSIA JA VALTIOIDEN VÄLISIÄ LIITTOUMIA” (vrt. Hegelin kansallisfilosofia sekä nykyisen kahtia jakaantuneen Yhdysvaltojen talous ja politiikka).
”IHMISYYSLIITON” LÄHTÖKOHDAN ON OLTAVA EKSISTENTIALISTISESTI
”IHMISESTÄ IHMISELLE”.
**
MAAPALLON ELÄMÄLLE AIHEUTUVISTA SEURAUKSISTA VOI OLLA MONTAA ERI MIELTÄ. KAIKKI EI JOHDU YKSISTÄÄN LÄNSIMAISEN IHMISEN TOIMINNASTA.
ESIMERKIKSI UUTISTA ”Hiiriongelma ryöpsähti Australiassa…” (Yle 19.3.2021) VOI TULKITA MYÖS SEURAUKSENA ILMASTONMUUTOKSESTA. HIIRTEN ÄKKINÄINEN LISÄÄNTYMINEN SAATTAA OLLA TAPAHTUNUT ESIMERKIKSI osana ”KETJUREAKTIOTA”, johon sisältyy myös ilmaston lämpeneminen.
JOS TÄTÄ HIIRIONGELMAA LÄHESTYTÄÄN IHMISEN EDUN EDISTÄMISESTÄ MAANVILJELIJÖILLE TULISI ANTAA LUPA HÄVITTÄÄ KAIKKI AUSTRALIAN HIIRET.
*
MAAPALLON ILMASTO ”SEKOILEE” NYT YHÄ TIUHEMMIN. MYÖS TÄSTÄ ON OLLUT PALJON MERKKEJÄ.
VUODEN 2021 ALUSSA ENSIN YLLÄTTI LUMISATEIDEN JA ANKARIEN PAKKASTEN LEVIÄMINEN KAUAS ETELÄÄN SEKÄ SAHARAN HIEKAN LEVIÄMINEN KAUAS POHJOIS-EUROOPPAAN.
MAALISKUUN PUOLIVÄLISSÄ ”VUOSIKYMMENEN PAHIN HIEKKAMYRSKY VÄRJÄSI PEKINGIN KADUT”, hiukkaset ovat olleet nyt äärimmäisen pieniä ja äärimmäisen vaarallisia hengittää, hiekkamyrsky on iskenyt idässä myös Mongoliaan (Yle 15.3.2021).
*
NYT ”GOLFVIRTA ON TUTKIJOIDEN MUKAAN HEIKOIMMILLAAN YLI TUHANTEEN VUOTEEN –
”EUROOPPA SAA JATKOSSA VÄHEMMÄN LÄMPÖÄ ETELÄSTÄ” (Yle 27.2.2021). Euroopan tähän asti LEUTO ILMASTO muuttuu ehkä KYLMEMMÄKSI ja pakottaa Euroopan valtiot moniin taloudellisiin ja muihin muutoksiin.
MYÖS SUOMEN MAATALOUSELINKEINOSSA TULEE TAPAHTUMAAN MUUTOKSIA.
*
NOPEA KONELIIKKUMINEN ON KESKEINEN OSA TEOLLISTA KAPITALISMIA. ”Turunväylän KETJUKOLARISSA oli mukana 88 ajoneuvoa – SYYNÄ onnettomuuteen oli liian kova VAUHTI, myöskään TURVAVÄLEISTÄ ei piitattu” (Yle 10.3.2021). ONNETTOMUUDEN SYISTÄ ON MONIA ARVIOITA MUTTA taaskaan ei ole puhettakaan ILMASTONMUUTOKSESTA SYYNÄ NOPEAN KONELIIKKUMISEN HÄIRIÖÖN.
Bill Clintonin havainto MAAILMANTALOUDEN muutoksesta sen johdosta että ”ILMASTONMUUTOS MUUTTAA KAIKEN ” menee vielä ”kuuroille korville” (kts. OTETAAN SUOMI TAKAISIN – 2, Jukka Paason blogi Kulttuurivihkoissa 21.11.2020).
*
SVEITSI ON AIVAN ERITYISEN SISÄÄNPÄIN KÄÄNTYNYT KANSALLISMIELINEN VALTIO.
”Kansa äänestää Sveitsissä ”BURKAKIELLOSTA” – Kielto on voimassa lähes kymmenessä Euroopan maassa” (Yle 7.3.2021). Jos kieltäytyy paljastamasta tilapäisesti kasvojaan viranomaiselle Sveitsissä voi saada 9000 euron suuruisen sakon. Vaikka burkan käyttäjiä asuu Sveitsissä vain muutama kymmenen kielto saattaa tulla voimaan. Sveitsin oikeistopopulistit kannattavat kieltoa.
Burkakiellolla ei ainoastaan vastusteta islamilaisuutta, kieltoa pidetään myös rasistisena ja seksistisenä.
Toisten mielestä yksilöllä täytyy olla vapaus pukeutua, miten itse tahtoo.
BURKA on kasvot peittävä kankainen kaapu (se peittää koko vartalon). Pahuuteen liitettyjen NOITIEN on uskottu käyttävän pitkää vaatetta, joka ulottuu kaulasta jalkoihin asti).
*
ENSIN kasvoja peitettiin HENGITYSSUOJAIMILLA eli MASKEILLA terveydellisistä syistä VIRUSTARTUNNAN ESTÄMISEN TAKIA. SEURAAVAKSI TERVEYSMASKEISTA alettiin tekemään MUOTIMASKEJA. Ne tuottivat monille tahoille hyvin RAHAA (valmistus ja myynti). KOLMANNEKSI on alettu kieltämään kokonaan kasvojen peittäminen julkisilla paikoilla (moraalisista ja uskonnollisista syistä, esimerkiksi Sveitsi).
TÄMÄKIN PALJASTAA LÄNSIMAISEN IHMISEN PERUSPIIRTEEN – ”AHNE JA ILKEÄ ELÄIN”, JOKA UNOHTAA NOPEASTI ”ALKUPERÄISET MERKITYKSET” JA KEKSII NIIDEN TILALLE KOKONAAN UUDENLAISIA ”TEMPAUKSIA”.
*
KUUNTELEN TUOMARI NURMION KAPPALETTA ”VALO YÖSSÄ” JA LUEN NETISTÄ uutisen kuinka (Suomen pääministeri, SDP) ”MARIN SÄIKÄYTTI sanomalla, että KORONAKRIISI voisi kestää VUOSIA – ASIANTUNTIJAT arvioivat, MILLOIN ARKI VOI PALATA NORMAALIKSI” (Yle 12.3.2021).
**
MYÖS ”TIETO-, HALLITSEMIS- JA EDISTYSUSKON” KOHDALLA ON TÄRKEINTÄ SE ”MITEN USKOO” (IHMINENHÄN OSAA AINOASTAAN KUVITELLA), EI SE ”MIHIN USKOO” (vrt. Kierkegaard).
USKOA VOI VAIN KUVITTELEMALLA. KRISTITYT EIVÄT OLE USKOSSAAN (KUVITTELUSSAAN) ESIMERKIKSI ISLAMISTEJA PAREMPIA IHMISIÄ.
*
MAA ON SYNTINEN LAULU.
KRISTILLINEN SYNTIEN ANTEEKSIANTAMINEN ON OLLUT ROOMAN MAAILMANVALLAN RAPPIOTILASTA LÄHTIEN UUSI LÄNNEN VALTAPELITEMPPU, JONKA AVULLA ENSIN PAHUUS ON ONNISTUTTU KOHDISTAMAAN KIEROON JA SEN JÄLKEEN ON SAATU IHMISET TEKEMÄÄN ENEMMÄN PAHAA KUIN HE YLEENSÄ TEKEVÄT.
MUTTA USKONNON HARJOITTAMINEN JA USKOMINEN ON KUVITTELEVALLE IHMISELLE LUONNOLLISTA.
”TIETOUSKON” VOI MURSKATA MUTTA EI USKOMISTA. USKOMINEN PYSYY IKISESTI.
*
IHMINEN EI OLLUT ALUKSI MUINAISESSA KREIKASSAKAAN KIINNOSTUNUT ”TIETÄMISESTÄ”.
IHMINEN VOI PELKÄSTÄÄN KUVITELLA MYÖS ”TIETÄMISTÄ”. IHMINEN USKOO (KUVITTELEE) MYÖS ”TIEDON”.
MYÖS USKONNON HARJOITTAMINEN ”PYHIEN TEKSTIEN” POHJALTA (LUKEMALLA) ON KUVITTELEMISTA.
KUVITTELEMINEN ON IHMISLAJIN PÄÄPIIRRE.
**
MAAPALLON ILMAKEHÄ JA IHMINEN OVAT MOLEMMAT KAAOSMAISIA JA ARVAAMATTOMIA. NIIDEN KOHDALLA IHMINEN JOUTUU KUVITTELEMAAN JA USKOMAAN.
MUTTA NYKYAJAN ”TIETOUSKOISEN ANALYYTTISEN JÄRJEN” MUKAAN MAAPALLO JA SEN ILMAKEHÄ ON KUITENKIN ”KONEEN KALTAINEN” JA IHMISLAJI ON SIINÄ ERÄÄNLAINEN ”ELÄVÄ KONE”.
TÄMÄ ON KUITENKIN HARHAKUVITELMA.
IRRALLISIIN OSIIN JAKAMISEN SIJASTA IHMISENÄ OLEMISEEN SISÄLTYY OSIEN KASAAN PURISTAMINEN KOKONAISUUDEKSI.
*
SÄÄTÄ JA IHMISTÄ KOSKEVAT ”NYKYAJAN TULKINNAT” OVAT RISTIRIITAISIA TUNTEITA HERÄTTÄVIÄ. NIISSÄ ON ”ANALYYTTISEN SELITTELYN MAKU”.
ILMASTONMUUTOKSEN JA IHMISKUNTAA UHKAAVIEN ”LUONTOVITSAUSTEN” yhteyksiä saattaa olla kohta paljastumassa. ESIMERKKI: SIITEPÖLYLLE ALTISTUMINEN HEIKENTÄÄ IMMUUNIJÄRJESTELMÄN PUOLUSTUSREAKTIOITA TIETTYJÄ KAUSILUOTOISIA VIRUKSIA VASTAAN (kts. Yle 9.3.2021).
”TIETOUSKOINEN TIETEELLINEN TUTKIMUS” ON ”TODISTAA SIVUTUOTTEENA” MYÖS ”TIETOUSKOVASTAISUUTTA”.
”TIETOUSKO” JA ”ELÄMÄ” OVAT VASTAKOHTIA.
ELÄMÄ ON SATTUMA JA ARVOITUS, JOTA IHMINEN EI PYSTY IKINÄ RATKAISEMAAN.
*
WIKIPEDIAN ARTIKKELIN ”ILMASTONMUUTOS” (ATK) POHJALTA VOI PÄÄTELLÄ, ETTÄ ILMASTONMUUTOKSELLA ON SUURI VAIKUTUS TEOLLISEEN TOTAALIKAPITALISTISEEN TALOUSKASVUUN (KATKEAMATTA JATKUVAN TALOUDELLISEN KASVUN IDEOLOGIAAN).
KAPITALISMI ON MENETTÄMÄSSÄ SUOSIONSA, MITÄ ENEMMÄN ILMASTO LÄMPENEE. KOHTA EHKÄ TOTEUTUU MYÖS LIBERAALIN TEOLLISEN TOTAALIKAPITALISMIN LOPPU.
WIKIPEDIAN MUKAAN ”ILMASTONMUUTOS” JOHTUU IHMISEN TOIMINNASTA EIKÄ ILMASTON LÄMPENEMISTÄ VOIDA PYSÄYTTÄÄ MUTTA ILMASTON LÄMPENEMISTÄ VOIDAAN
HILLITÄ JA HIDASTAA.
TÄMÄN TYYPPINEN ”TIETO- JA HALLITSEMISUSKOINEN” PUHE PALJASTAA SEN, ETTÄ IHMINEN KÄSITTÄÄ ”MAAILMASSAOLONSA” VÄÄRÄLLÄ TAVALLA.
EI ELÄMÄÄ VOI HILLITÄ JA HIDASTAA.
*
IHMINEN ON ALKANUT KUVITTELEMAAN VOIVANSA VAIKUTTAA ITSEENSÄ JA MAAPALLON ILMASTON TILAAN KUIN KONEESEEN. ILMASTO-ONGELMAN KÄYTÄNNÖN RATKAISUEHDOTUKSET (kuten valtioiden välinen PÄÄSTÖKAUPPA) HERÄTTÄVÄT KUITENKIN EPÄLUULOA ”TIETOUSKOISTA IHMISTÄ” KOHTAAN. Kritiikin kärki pitää kohdistaa tässä yhteydessä ”tietouskon alkuperään” ja ”analyyttisen järjen käyttöön”.
ILMASTONMUUTOKSEN HIDASTAMISEN SANOTAAN OLEVAN IHMISELLE MAHDOLLISTA YKSINKERTAISESTI VÄHENTÄMÄLLÄ ILMAKEHÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖJÄ (1) JA LISÄÄMÄLLÄ ILMAKEHÄN HIILINIELUJA (2).
TÄMÄKIN SISÄLTÄÄ AJATTELUA, JOSSA MAAPALOA TARKASTELLAAN ERÄÄNLAISENA ”KONEENA”.
*
MAAPALLON KESKILÄMPÖTILAN NOUSUA ON OLETETTU TAPAHTUVAN SEURAAVINA VUOSIKYMMENINÄ VAIN MELKO VÄHÄN (”ANALYYTTISEN FYSIIKAN” POHJALTA TULKITTUNA).
”ANALYYTTISEEN JÄRKEILYYN” LIITTYY FYSIIKAN KOKEILUJA, MATEMAATTISIA LASKELMIA JA KESKENÄÄN KILPAILEVIEN (KEINOTEKOISESTI ORGANISOITUJEN) VALTIOIDEN JA PUOLUEIDEN HARJOITTAMAA VALTAPELIÄ (”TIETOUSKOPOLITIIKKAA VALLANKÄYTÖN VÄLINEENÄ”).
*
”ILMASTOWIKIPEDIA” ON OSA LÄNSIMAISTA KONEELLIS-TEOLLISTA KAPITALISMIA.
”ILMASTOWIKIPEDIA” SISÄLTÄÄ ”TIETOUSKOA”, JOLLA PYRITÄÄN TUKEMAAN TÄHÄNASTISTA LIBERAALIA TEOLLISTA TOTAALIKAPITALISMIA. ”ILMASTOWIKIPEDIA” SISÄLTÄÄ AJATUKSIA ILMASTONMUUTOKSESTA KONEELLISTETUN KAPITALISTISEN YHTEISKUNNAN JA TALOUDEN HYÖTYAJATTELUN HENGESSÄ.
PERIAATTEELLA ”MITÄÄN EI SAA MUUTTAA”.
KAPITALISTISTA YRITTÄJYYTTÄ PIDETÄÄN SIINÄ AINOANA OIKEANA TOIMINTATAPANA JA ”DEMOKRAATTISEN YHTEISKUNNAN” KULMAKIVENÄ.
*
MUTTA EI PIDÄ TULKITA ”KAAOKSELLISUUTTA VARMUUTENA” EIKÄ PYRKIÄ OPETTAMAAN SINNE TÄNNE LUONNOSTAAN HARHAILEVALLE ILMIÖLLE ”OIKEAA SUUNTAA”.
ANALYYTTINEN JÄRKIVALTAPELI EI AUTA ”ILMASTOHÄDÄSSÄ”.
**
ELÄMME VIELÄ JONKIN AIKAA VALTIOIDEN MAAPALLOSSA. VALTIOIDEN VALTA EI JATKU KUITENKAAN IKUISESTI. VALTIO ON IHMISEN KEKSIMÄ KEINOTEKOINEN FILOSOFIA JA ORGANISAATIO.
KAPITALISTINEN VALTIO KOROSTAA ORGANISAATIOTAAN PARHAANA RATKAISUNA IHMISELLE JA ”DEMOKRATIALLE”.
VALTIOTA KANNATTAVAT TEKEVÄT NATIONALISMI-KONSERVATIIVISIA ”NÄPERTELYJOHTOPÄÄTÖKSIÄ” SIITÄ, MISTÄ TÄMÄN PÄIVÄN YHTEISKUNNALLISET MUUTOKSET JOHTUVAT.
ESIMERKIKSI KANSALLISMIELISTEN PUOLUEIDEN KANNATUSMUUTOKSET OVAT HEIDÄN MIELESTÄÄN ”PELKKIÄ SIIRTYMISIÄ” PUOLUEESTA TOISEEN KANSALLISEN VALTIO-ORGAANIN SISÄLLÄ.
*
NYT TARVITAAN KUITENKIN KOKONAAN UUDENLAISIA TULKINTOJA SIITÄ, MITÄ VALTIOISSA JA MAAILMALLA ON NYT TAPAHTUMASSA.
NYT PUOLUEITA TUHOUTUU JA UUSIA VALTAELIMIÄ SYNTYY NIIDEN TILALLE.
USA:N TRUMPIA VIHATTIIN KAPITALISTISESSA LÄNNESSÄ ”RÄKSYTTÄMÄLLÄ HÄNESTÄ RUMAA PÄIVITTÄIN”, KOSKA TRUMP UHKASI VALTAKAUTENAAN MAAPALLON SIIHENASTISTA VAPAATA KONEELLISTA TOTAALIKAPITALISTISTA JÄRJESTYSTÄ.
PELKKÄ VIHAAMINEN EI KUITENKAAN AVAA VIHAAMISEN KONKREETTISTA SYYTÄ. LIIAN MONET PITIVÄT TRUMPIA YKSINKERTAISESTI ”PAHANA IHMISENÄ”.
*
VALTIO EI OLE ITSESTÄÄNSELVYYS JA IKUINEN VAAN RAJALLINEN. VALTIOIDEN TÄYTYY OLLA VALMIITA MYÖS KUOLEMAAN, JOTTA ”MAAPALLON ELÄMÄ” VOIDAAN PELASTAA.
KANSALLISVALTIOON SISÄLTYY ”KANSAKUNTAVALTA”, JOTA SUOSITAAN ”VALTIOSYSTEEMIN HENKENÄ” VAIKKA SIINÄ ON KYSE PELKÄSTÄ KUVITTELEMISESTA.
*
PÄÄASIA VALTIOSSA ON ”OMIEN SUOJELEMINEN JA PELASTAMINEN”.
KANSALLISVALTIOSSA KAIKKI ”PIKKUPIERUTKIN” REKISTERÖIDÄÄN JA NIIHIN USKOTAAN KUIN TAIKAAN. KOSKA NE OVAT ”OMIEN PIERUJA”.
PIKKURUPATTELU ON NYKYISEN ”BAILAILUAIKAKAUDEN” SUOSITUINTA VIIHDETTÄ.
*
VALTIO ON KUITENKIN MYÖS VELVOLLISUUKSIA, VAPAUKSIA, VAPAUDENRIISTOA, VALVONTAA SEKÄ RANKAISEMISTA. ESIMERKIKSI SOTILASKOULUTUSTA, LASTEN OPPIVELVOLLISUUTTA SEKÄ KULKUTAUDIN TAKIA TAPAHTUVAA VÄESTÖN VAPAUDENRIISTOA (VALVONTAA, KIELTOJA JA RANKAISEMISTA) ”YHTEISEN VALTIOVOIMAN” HYVÄKSI. JA VALTIOIDEN VÄLISESSÄ KILPAILUSSA PÄRJÄÄMISEKSI.
SUOMEN NYKYINEN VIRUSTORJUNTATOIMINTA ON HYVÄ ESIMERKKI SIITÄ KUINKA ”KEINOTEKOINEN VALTIOKONE” TOIMII. Siihen sisältyy myös esimerkiksi HIERARKKISUUS. YLINNÄ SIINÄ ON VALTIO (eduskunta). Mutta VALLANJAKO ei kuitenkaan toimi aina toivotulla tavalla. Esimerkiksi LAPUANLIIKE on todistanut tästä.
**
VIIMEAIKAISET OIKEUSKANSLERIN ESIINTULOT JULKISUUTEEN OVAT HERÄTTÄNEET YLEISTÄ LEVOTTOMUUTTA. ONKO SUOMI OIKEUSVALTIO VIRUSTORJUNNASSAKAAN?
SEURAAVAT KUNNALLISVAALIT (uusi vallanjako) OLISI TULLUT PITÄÄ 18.4.2021. SUOMEN OIKEUSKANSLERI HALUSI JO ENNEN SITÄ, ETTÄ VAALIN SIIRTÄMISTÄ SELVITETTÄISIIN PIKAISESTI, koska hänen mielestä VIRUSPANDEMIA saattaa vaikuttaa ongelmallisesti ÄÄNESTÄMÄSSÄ KÄYMISEEN (suuri tartuntavaara äänestyspaikoilla).
MUTTA KUNTAVAALI voitaisiin siirtää myöhemmäksi myös muista syistä, esimerkiksi siksi, että ”KILPAILU VIRUSHALLINNASTA” (puolueiden välisessä kilpailussa ”TIETO ON VALTAA”) vaikuttaisi huhtikuussa kuntavaaliin aivan liikaa.
*
KUNTAVAALIT SIIRRETTIINKIN KESÄÄN 2021. (vaalipäivä on 13.6.2021).
Tuoreessa muistissa on vielä sekin, että
Kauhavan ILMAILUNÄYTÖKSEEN (elokuun lopulla 2020) odotettiin peräti 20 000 kävijää, vaikka muualla Suomessa ei voitu samaan aikaan edes kuvitella vastaavasta maskittomasta massatapahtumasta. Mutta koko tapahtuma (paljonko näytöksessä oli kävijöitä ja monellako yleisöstä oli maski, miten päätöksenteko tapahtui jne.) ei ole saanut vielä paljonkaan huomiota.
Koko aiheesta on ehkä vaiettu näytöksen jälkeen.
*
POLIITTISTEN PUOLUEIDEN VÄLINEN ”KILPAILU VIRUSHALLINNASTA” ON JO KÄYNNISTYNYT. PUOLUEPOLIITTINEN VIRUSVALTAPELI OLISI HEIJASTUNUT AIVAN LIIKAA KUNTAVAALEIHIN, JOS NE OLISI JÄRJESTETTY PIKAISESTI.
”Marinilta kovaa kritiikkiä aluehallintoviranomaisille ja kunnille: PAKKOTESTAUS RAJOILLA ei ole hallituksen vallassa, Yle 13.3.2021) ja ”Tarkistimme faktat: Suomi on koronan kolmannessa aallossa, mutta nämä keinot poliitikot jättivät hyödyntämättä koronan torjunnassa”, Yle 13.3.2021).
NYT TÄYTYY TULKITA MERKITYKSIÄ, TÄSSÄ ON KYSE VALTION SEKÄ VÄLIPORTAAN (entisen lääninhallitusvallan) JA KUNNAN HALLINNON VÄLISESTÄ KÄDENVÄÄNNÖSTÄ. VALTIO kokee olevansa nyt ”hampaaton”?
RIIDAN AIHEENA ON PÄÄASIASSA ”LIIKKUMISVAPAUS”. VAPAUKSIA KOSKEVAT KYSYMYKSET ovat nyt suurimpia riidanaiheita kansallisvaltioissa.
<’
Kauhavan ILMAILUNÄYTÖKSEN MASSAYLEISÖJÄRJESTÄMISESTÄ (ILMAN MASKEJA) on ehkä tehty päätös kunnassa (Seinäjoen väliportaan tuella?)?
Valtionhallinnolta (THL ja hallitus) lupaa ei olisi tullut?
**
Seurasin aikaisemmin NOKIAN KÄRKIVERKOSTON toimintaa. KIRJOITIN Kärkiverkostoon blogin ”KULLATTU VASIKKA”. Olin JAANA VENKULAN kanssa samaa sitä mieltä siitä, ettei HERMENEUTTISEN ihmisen pidä ryhtyä koskaan ”TIETOYHTESKUNTAINTOLIJAKSI”. Mutta toisin kävi.
Viimeksi on uutisoitu paljon ATK-ETÄKOULUN JA -TYÖNTEON aiheuttamista psyykkisistä ongelmista koululaisille ja työntekijöille, mutta miksi SUOMALAISEN TIETOYHTEISKUNTAKOKEILUN EPÄONNISTUMISESTA (ATK) ollaan vaiti? TUO KOKEILUHAN KIIHDYTTÄÄ KULTTUURIMME MURENEMISTA.
*
TUNKUA RIITTÄÄ. MOBIILIPUHELIMENI PIENEN KUVARUUDUN PÄÄLLE ILMESTYY JATKUVASTI UUSISTA SIVUSUUNNISTA (UUSIA HYVIN PIENIÄ) MAINOKSIA.
ATK ON KEHITETTY PALVELEMAAN ENSISIJAISESTI TOTAALIKAPITALISTISTA BISNESTÄ. MUTTA IHMISYYTTÄ SE EI VOI PALVELLA.
IHMISEN JA KONEEN ”LUONNOLLINEN VUOROPUHELU” ON KUOLLUT AJATUS JO LÄHTÖKOHTANA. Ihmisen pitää kommunikoida pelkästään (olemista aistivan) ihmisen (ei koneen) kanssa.
**
SUOMESSA KÄYTÖSSÄ OLEVA ”VIRUSHALLINTA” PERUSTUU ISKULAUSEESEEN ”TIETO ON VALTAA” SEKÄ ”TIETOUSKOISEEN ANALYYTTISEEN JÄRKEEN”.
KUN UUTISOIDAAN, ETTÄ ”(tautitapausten) ILMAANTUMISLUKU on Suomessa esimerkiksi 110,1” sen tyyppiset ”KOMEAT ANALYYTTISET JÄRKILUVUT” synnyttävät ihmisissä mielikuvan kaiken tietävästä ja hallitsevasta ihmisestä (siinä on kuitenkin kyse ”TIETOUSKOMUSMYYTISTÄ”). Ne eivät poista VIRUSONGELMAA koska ihmisellä ei ole SYNNYNNÄISTÄ ”TIETÄMIS-, HALLITSEMIS- JA EDISTYMISKYKYÄ”.
**
ELOLLINEN LUONTO KOETTELEE NYT ”IHMISEN VIISAUTTA”. Vuoden 2020 alussa Suomeenkin ilmestyi uusi tappava virus, johon ei ollut rokotetta.
SUOMEEN JULISTETTIIN KORONAVIRUKSEN LEVIÄMISEN JOHDOSTA KEVÄÄLLÄ 2020 POIKKEUSTILA. LAISSA ELI VALMIUSLAISSA MAINITAAN sana ”POIKKEUSTILA” KULKUTAUDIN KOHDALLA.
SAMALLA TULI ensimmäisen kerran VOIMAAN SUOMEN VALMIUSLAKI.
SUOMEN HALLITUS PÄÄTTI 25.2.2021 (YHDESSÄ PRESIDENTIN KANSSA) VALMIUSLAIN POIKKEUSTILAN MUKAISESTA ”SULUSTA” (ALKAEN 8.3.2021, KESTÄEN KOLME VIIKKOA). TARTUNTALUVUT OLIVAT JO ENNEN TUOTA AJANKOHTAA (8.3.2021) ENNÄTYSKORKEALLA (päivittäin esimerkiksi yli 500). 2021 alussa niitä oli jatkuvasti jo lähes tuhat päivittäin.
JOS VIRUSPANDEMIAN NIIN SANOTTU ”KIIHTYMIS- JA LEVIÄMISVAIHE” SYVENEE, ”SULKUVAIHEEN” JÄLKEEN OTETAAN KÄYTTÖÖN KOVEMPIA OTTEITA.
KÄYTTÖÖN TULISI EHKÄ TAAS KERRAN MYÖS VALMIUSLAKI.
NS. ”NORMAALIT OLOT” VAIHTUISIVAT SAMALLA ”UUDENLAISEKSI OLO-TILANTEEKSI” (VERTAA TÄTÄ PÄÄMINISTERIN PUHEESEEN ”EPÄVARMUUDEN AJASTA”).
VALMIUSLAIN VOIMAANTULOA SEURAA UUSIA TAPAHTUMIA, MUTTA NIITÄ EI VIELÄ TUNNETA. VIRUKSEN KOLMAS KIIHTYMIS- JA LEVIÄMISVAIHE EI EHKÄ JÄÄ VIIMEISEKSI. HUOMINEN NÄYTTÄÄ JATKUUKO VIRUSONGELMA VIELÄ VUOSIA.
ONKO NYT (kts. Yle 25.2.2021) KYSE ”SULKUTILASTA” VAI ”LOPPUKIRISTÄ” TAI ”LOPPUJARRUTUKSESTA” (kts. myös Maria Stenroosin analyysi, Yle 25.2.2021)?
*
POIKKEUSTILALAIN ENSIMMÄISESSÄ VOIMAANPANOSSA (maaliskuussa 2020) VELVOITETTIIN YLI 70-VUOTIAITA eli NS. ”RISKIRYHMÄLÄISIÄ” (täytin samoihin aikoihin 72 vuotta) IRTAANTUMAAN SIIHENASTISISTA SOSIAALISISTA KONTAKTEISTA kuten ruokakapassa käymisestä. Olin muuttanut tuota ennen Loviisasta takaisin Kauhavan keskustaan.
MINÄKIN TOIMIN TUOLLOIN TÄLTÄ POHJALTA. Ryhdyin tukemaan ja auttamaan Kantolan kylässä vaimoni ja tyttäremme asumista. VAIKKA TUNSIN JOUTUNEENI ikäni perusteella ERIARVOISEEN ASEMAAN.
Mutta myöhemmin VALTION VELVOITE ”RISKIRYHMÄLÄISILLE” vaikutti unohtuneen.
**
SAMAAN AIKAAN OLI RATKAISEMATTA MM. HOME- JA ILMASTONMUUTOSONGELMA (HOMEKOULUT JA ILMASTON LÄMPENEMINEN).
YK:N JOHTAJA ON EHDOTTANUT (Yle 12.12.2020), ETTÄ KAIKISSA VALTIOISSA JULISTETTAISIIN
ILMASTOHÄTÄTILA.
HÄTÄTILAN JULISTAMINEN EI KUITENKAAN RIITÄ, KOSKA SE EI JOHDA KONKREETTISEEN MUUTOKSEEN.
*
MAAPALLON ILMASTON LÄMPENEMISEN SEURAUKSET NÄKYVÄT JO.
ETELÄ-RUOTSISSA OLI tammikuussa 2021 HETKEN TALVI. Helmikuussa SIELLÄ ON JO KESÄN ALKU, VOI MUUTTOLINTUPARAT JA KOKO MAAPALLON ELÄMÄ JA LUONTO.
Elollinen luonto on kasvanut evoluution ja ilmaston olosuhteissa eikä eläinkuntakaan voi muuttua hetkessä muuksi. Jos lintu tekee (lajista riippumatta) pesän esimerkiksi jo helmikuussa huonosti käy.
JOS TAHTOO PUOLUSTAA KAUHAVALLAKIN MAATALOUSELINKEINOA, YRITTÄJIEN TÄYTYY LIITTYÄ ILMASTOKAPINOITSIJOIHIN, JOTKA PITÄVÄT VIRALLISTA VALTIOIDEN ILMASTONMUUTOSTAVOITTETTA RIITTÄMÄTTÖMÄNÄ JA VIRHEELLISENÄ.
**
VALTIO LUPASI ENSIN (ennen joulua 2020) ”PIKANA” koko SUOMEN kansalle KORONAROKOTTEEN, seuraavaksi (joulun 2020 jälkeen) alkoi kuitenkin ”ROKOTE-MARATON” ja NYT KOLMANNEKSI pelotellaan rokotteen ottamisella, koska myös siihen saattaa sisältyä riskejä. Voi myös olla, ettei tämän päivän rokote anna suojaa uusille huomisen virusaalloille. Ehkä rokottaminen keskeytetään jossain vaiheessa kokonaan?
ILMASTONMUUTOS (MAAPALLON ELÄMÄ JA LUONTO) ON YLLÄTTÄNYT IHMISEN.
Nyt taivaalta tulee lunta, vettä ja hiekkaa. SAHARAN HIEKKAA on tullut Suomessa Etelä-Pohjanmaalle asti. Mutta monen mielestä MITÄÄN EI PIDÄ VIELÄKÄÄN MUUTTAA. TEOLLISEN TOTAALIKAPITALISMIN YRITTÄJÄT HALUAVAT JATKAA BISNESTÄ ”KUTEN ENNENKIN”.
SUOMEN kovien pakkasten ja lumisateiden lyhyen jakson jälkeen (2021 alun jälkeen) tuli uusi pakkasjakso ja sen jälkeen lämmin jakso. Lunta tuli aluksi nopeasti yhdeksi paksuksi kerrokseksi. Sen jälkeen TALOJEN KATOT RÄJÄHTELEVÄT alas putoavista LUMIKUORMISTA.
KAIKKIA SUUNNITTELUN MITOITUSLUKUJA (kuten lumikuormalukuja) TULEE MUUTTAA.
Kissamme ”PÖRRI” peputteli ja ulvoi 2021 alussa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ja valoa ja lämpöä paljon saanut TALITIAINEN lauloi samaan aikaan pihalla kirkkaammin kuin ennen.
*
NYKYISTÄ HIDASTA ROKOTUSTAHTIA saattaa seurata uusi sarja ikäviä uutisia (esimerkiksi UUSIA NOPEASTI LEVIÄVIÄ VIRUSAALTOJA sekä esimerkiksi LIIKKUMISRAJOITUKSIA, MASKIPAKKO JA NÄLÄNHÄTÄ).
KAIKKI ONGELMAT YHDESSÄ vaikuttavat siihen, että YHTEISKUNTA LUISUU KOHTI YLEISTÄ SEKASORTOA sekä MYÖS KOHTI VÄKIVALLAN KÄYTTÖÄ (lopuksi ehkä kohti SOTAA). Näin tapahtui myös esimerkiksi ennen VENÄJÄN VALLANKUMOUSTA (MONIONGELMAISEN VENÄJÄN VALTA (TSAARIN VALTA) VAIHTUI VALLANKUMOUKSEKSI JA KOMMUNISTISEKSI YHTEISKUNTAJÄRJESTYKSEKSI).
**
PERUSOPETUKSEN JA TYÖELÄMÄPUTKEN VÄLIÄ ON KUROTTU VIIMEKSI SUOMESSAKIN UMPEEN.
LASTEN JA NUORTEN INHIMILLINEN KOHTELU EDELLYTTÄÄ KUITENKIN TUON VÄLIN KASVATTAMISTA niin, että NUORET VOIVAT KASVAA JA AIKUISTUA LUONNONMUKAISESTI JA SAAVAT VAPAUDEN TOTEUTTAA ITSEÄÄN ENNEN SIIRTYMISTÄ RAHANAHNEEN ”VALTIO-ORGANISAATION TYKINRUUAKSI”.
KUN HORMONIT VAIKUTTAVAT ELÄINKUNTAAN JA IHMISEEN SE ON LUONNONMUKAISTA.
**
Pöydälläni on ”itserakkautta hehkuva” KOTIMAAN LUONTO-OPAS (vuodelta 1994: kasvit, sammalet, jäkälät, sienet, linnut, nisäkkäät ja selkärangattomat) SEKÄ ”omahyväisesti pullisteleva” 1950-luvun NATIONALISTINEN KOTISEUTUOPAS.
HENKIUSKOISESSA NATIONALISMISSA JA REGIONALISMISSA ei ole mitään hyvää.
ÄÄRITAPAUKSESSA KIIHKONATIONALISMI JOHTAA HUUDAHDUKSEEN: ”SIEG (1) HEIL (2)” (aina tässä järjestyksessä sillä tärkeintä nationalismissa on ”SIEG”).
*
”TALO (MAAPALLO) PALAA JO!” (tulessa on planeettamme ELÄMÄ).
MUTTA SYSTEEMI (KONEELLINEN VAPAA TOTAALIKAPITALISMI) JATKAA ”NORMAALIA ELÄMÄÄ” IKÄÄN KUIN MITÄÄN ERIKOISTA EI OLISI TAPAHTUMASSA.
VOIKO ”TÄTÄ TULIPALOA” EDES HIDASTAA?
*
NYT EI PIDÄ EREHTYÄ LUOKITTELEMAAN JA JAKAMAAN ELÄMÄÄ ENEMMÄN JA VÄHEMMÄN ARVOKKAISIIN OSIIN (vrt. surra esimerkiksi tiettyjen nisäkäslajien sukupuuttoon kuolemista ensimmäiseksi).
KAIKKI ON OLLUT AINA LUONNOSTAAN OSIIN JAKAMATON KOKONAISUUS SEKÄ LUOKITTELEMATONTA JA KANSAINVÄLISTÄ.
EI OLE HYVÄÄ JA HUONOA ELÄMÄÄ ERIKSEEN.
MAAPALLO TÄYTYY PELASTAA YHTENÄ KOKONAISUUTENA
TEHTÄVÄ ”ELÄMÄN PELASTAMINEN” ON YHTEINEN, KANSAINVÄLINEN JA ”INTERNATIONAALI” (kaikkien kansainvälistä yhteistyötä maapallon elämän ja luonnon hyväksi, vrt. ”SOSIALISTINEN INTERNATIONAALI”).
*
NATIONALISTIT OVAT OMAKSUNEET USEIN HARHAKUVITELMIA.
KANSANRYHMILLE EI OLE LUONNOSTAAN OMAA PAIKKAA MAAPALLOLLA. EIKÄ SAIMAAN NORPPA EI OLE ”JÄRVISEUTUSUOMALAISTEN KANSALLISVALTION NISÄKÄS”.
MIKSI ”KARHUJEN MAASSA” PALVOTAAN LEIJONAA (”SISUA”?) ? EIKÖ KARHU RIITÄ?
Tämä kuitenkin ”todistaa” siitä, että IHMINEN JA ELÄIN SUUNTAUTUU AINA JOHONKIN TAI MUODOSTAA JONKUN SUHTEEN JOHONKIN ILMIÖÖN TAI ASIAAN (KTS. INTENTIONAALISUUS).
KAIKKI ON MAAPALLOLLA JATKUVASSA MUUTOKSESSA JA LIIKKEESSÄ. LIIKE ON ELÄMÄÄ JA MYÖS KULTTUURIA.
*
MAAPALLO ON YKSI AINOA KAIKILLE YHTEINEN PAIKKA.
MAAPALLOLLA ON YKSI AINOA ELÄMÄ JA LUONTO. MYÖS IHMINEN ON ELÄIN.
LUONNOLLISUUDEN VASTAKOHTA ON LUONNOTTOMUUS, KEINOTEKOINEN VALTIOIDEN VERKKO (”VALTIOIDEN MAAPALLO”).
*
MAAPALLON ELÄMÄ ON JATKUVAA LIIKETTÄ JA MUUTOSTA.
PAIKKAAN PYSÄHTYMINEN JA PAIKAN AITAAMINEN JA SITÄ SEURAAVA LIIKKUMATTOMUUS ON LUONNOTTOMUUTTA.
KUN MUSTAT LIIKAHTELEVAT LUONNOLLISESSA LIIKKEESSÄ KOHTI VALKOISIA MUSTISTA TULEE VALKOISIA. JA KUN VALKOISET LIIKAHTELEVAT KOHTI MUSTIA VALKOISISTA TULEE MUSTIA.
MUTTA JOS LUONNOLLISTA LIIKAHTELUA RAJOITETAAN RAJAAMALLA KOMMUNIKOINTI JA VALVONTA AIDATULLE JA VARTIOIDULLE ALUEELLE (KOHDISTAEN TOIMINNOT VAIN OMIIN SISÄPUOLISIIN ”ETURYHMIIN”) KAIKKI ALKAA TAPAHTUA LUONNOTTOMASTI TOISIN.
*
JOS KELTAVÄSTÄRÄKIT ELÄVÄT PELLOLLA SYÖDEN MATOJA NE PYSYVÄT TUOLLA ALUEELLA . MUTTA JOS MADOT (ravinto) LOPPUU PELLOLLA (TALOUSMUUTOSTEN johdosta) KELTAVÄSTÄRÄKIT MUUTTAVAT TOISELLE ALUEELLE, JOSSA ON RAVINTOA.
KUN ”PAKOLAISET” (kaukaiselta alueelta hengenvaarassa pois muuttaneet IHMISET) HUOMAAVAT, että heidän ei ole hyvä olla uudessa asuinpaikassa he lähtevät muualle etsimään uutta paikkaa asua ja elää.
OIKEUS MUUTTAA SISÄLTYY ELÄMÄN VAPAUTEEN.
JOS JOLLAKIN SEUDULLA SYÖDÄÄN SILMIINPISTÄVÄN PALJON PERUNOITA JA LIHARUOKIA SYYTÄ SIIHEN KANNATTAA ETSIÄ KULTTUURIIN SUUNTAUTUMISESTA.
LUONNOTTOMUUS ON SITÄ, ETTÄ SIVUUTTAA ELÄMÄÄN SISÄLTYVÄT LUONNOLLISET SEIKAT.
**
IHMISLAJI on äärettömän monimutkainen ”kaaoksellinen kokonaisuus” – kuten ILMASTO. Ihmisenä OLEMISEEN JA ELÄMÄÄN liittyvät ilmiöt eivät aukene ”ANALYYTTISEN JÄRJEN” avulla.
”AISTIMAAILMA” ei auta ihmistä ymmärtämään kaikessa ELÄINTEN ELÄMÄÄ. Eläinten kohdalla on syytä pohtia myös ”ELÄIMENÄ OLEMISTA”.
Ihmisessä, ilmastossa ja luonnossa kaikki liittyy kaikkeen. Ihminen on luonnon evoluutiossa muotoutunut eläin, samalla tavalla kuten kaikki muutkin maapallon elävät olennot (kuten kasvit, perhoset ja nisäkkäät).
IHMINEN SYNTYY ELÄINKUNTAAN IHMISENÄ IHMISEKSI IHMISTEN JOUKKOON.
MAA ON PALLO AVARUUDESSA. SIINÄ MYÖS ILMAKEHÄ ON ”ELÄMÄN EVOLUUTIOTA”.
MYÖSKÄÄN ”DIALEKTINEN JÄRKI” ei pysty koskaan selittämään ihmisen syntymistä sekä ihmisenä elämistä ja olemista keskellä ÄÄRETÖNTÄ AVARUUTTA.
*
Tämä ajattelu herättää pohdintoja myös ”TIEDOSTA JA TIETOTEORIASTA”.
Mitä ”TIETO” on? Kuka on ensimmäisenä ”KEKSINYT TIETÄÄ”?
Jos ”TIETO” on ”HYVIN PERUSTELTU TOSI USKOMUS” se on KULTTUURISIDONNAINEN?
USKOMUS ON KUVITTELEMISTA JA PÄINVASTOIN.
VOIKO TIETO OLLA MYÖS ”VARMASTI TOSI”?
”VARMAKSI KUVITELTU TOSI” PALJASTUU MYÖS AINA USKOMUKSEKSI.
Voiko ihmisellä olla muusta elämästä ja eläinkunnasta poikkeava ”SYNNYNNÄINEN KYKY TIETÄÄ”? EI VOI.
TIEDON JA TODELLISUUDEN SANOTAAN KUULUVAN LÄNNEN FILOSOFIASSA YHTEEN.
MIKÄ ON TODELLISTA (TODELLISUUS, TOSI)?
Miksei tietämättömyys ja epätodellisuus kiinnosta ihmistä?
*
MIKSI VIIMEKSI ON USKOTTU VUOSISATOJA (puoli vuosituhatta) iskulauseeseen ”TIETO ON VALTAA”. TUOSTA ISKULAUSEESTA ON TULLUT ”ELÄMÄN VIHOLLINEN”.
KIRJA Vuosisatamme filosofia (1987, toimittaneet Ilkka Niiniluoto ja Esa Saarinen) on eräs ”MODERNIN FILOSOFIAN” perusteos, jossa esitellään 1900-LUVUN LÄNSIMAISEN KULTTUURIN vaikuttavimmat ajatussuuntaukset.
Kirja alkaa luvulla ”FILOSOFIA MUUTOKSEN TILASSA”. Seuraavassa luvussa ”POSITIVISMI” on kappale ”TIETEELLISEN TIEDON IHANNEMUOTO” (s. 15).
ANALYYTTISTÄ FILOSOFIAA ei ole otettu ”sen epäyhtenäisyyden takia” kirjan yhdenkään pääluvun otsikoksi (s. XIV).
Viimeksi joukko amerikkalaisia filosofeja on arvioinut kriittisesti NYKYFILOSOFIAN TILAA. ON MYÖS PUHUTTU ANALYYTTISEN FILOSOFIAN KUOLINKAMPPAILUSTA.
”TIETOUSKO TEKEE NYT KUOLEMAA”.
*
Kirjan ”Vuosisatamme filosofia” ensimmäisessä kappaleessa sanotaan (s. XXII), että ”emme pyri LOPETTAMAAN FILOSOFIAA”.
EKSISTENTIALISMI on nyt yhä enemmän SUOSIOSSA koska se kohdistuu SATTUMAAN JA KUVITTELEVAAN IHMISEEN (Ei ”SYNNYNNÄISEEN TIETÄMISEEN JA EIKÄ AJATUKSEEN TODESTA JA VARMUUDESTA”).
*
MITÄ ON ”OLLA MODERNI”?
RANSKALAINEN POSTMODERNISTI Jean-Francois Lyotard (1924–1998) on kirjoittanut jo 1979 ILMESTYNEEN KIRJOITUKSEN ”TIETO POSTMODERNISSA YHTEISKUNNASSA”.
LYOTARD tunnetaan kuitenkin parhaiten MODERNISMIN KÄSITETTÄ JA MERKITYSTÄ käsittelevästä filosofiasta.
LYOTARDIN mukaan MODERNISMIN tunnusmerkillinen piirre oli YLEISPÄTEVÄN TIEDON ja PYSYVIEN vastausten etsiminen IHMISEN OLEMASSAOLOA koskeviin kysymyksiin. Kysymyksiin on vastattu TIETEELLISEN RATIONALISMIN ja POLIITTISEN IDEOLOGIAN TERMEIN.
LYOTARDIN mukaan MODERNI TIEDE on vakuuttanut sen, että LUONNOLLA on kielensä, jonka avulla PYSTYISIMME HALLITSEMAAN täydellisesti KOHTALOAMME, jos vain ymmärtäisimme tuota kieltä (LUONNON KIELTÄ).
Tästä tulee mieleeni tämänhetkinen VIRUSTORJUNTATOIMINTA SUOMESSA.
VIRUSONGELMA ei ratkea MODERNISMIN pohjalta (siinähän ”TIETO ON VALTAA”).
MUTTA KESKENÄÄN VALLASTA KILPAILEVAT SUOMALAISET PUOLUEPOLIITIKOT TAHTOVAT YRITTÄÄ ”TIETÄMISTÄ, HALLITSEMISTA JA EDISTYMISTÄ” myös VIRUSTORJUNNASSA.
HEILLE MODERNI MERKITSEE ”TIETO ON VALTAA”.
**
IHMINEN ON EREHTYNYT KUVITTELEMAAN OLEVANSA MAAPALLOLLA ”PERINNÖLLISESTI TIETÄVÄ VIISAS ELÄIN”, ”JUMALAN KUVA”.
Esimerkiksi KISSOJEN hajuaistiin (”kissojen hajukieleen”) sekä LINTUJEN muuttoon (liikkumiseen) sisältyy paljon, josta IHMISELLÄ ei ole minkäänlaista ”KÄSITYSTÄ EIKÄ TIETOA”. ELÄINTEN JA IHMISLAJIN VÄLI ON KUITENKIN OLEMATON.
KAIKKI VOI OLLA AIVAN TOISIN KUIN TÄHÄN ASTI ON KUVITELTU.
*
Esa Saarinen on kirjoittanut ”Modernismi häkellyttää…Yritän osoittaa, että MODERNISMI EI OLE MAHDOLLISTA” (s, 328, kirjassa TULEVAISUUS, toimittaneet Ilkka Niiniluoto ja Heikki Nyman, 1986).
Suomalaiset ARKKITEHDIT puolustivat pitkään (1970-luvun lopun Oulun koulun vastaisesti) FUNKTIONALISMIN PERINNETTÄ (positivismia). SE oli ”ARKKITEHTIEMME KONSERVATIIVISTA SUOMALAIS-NATIONALISTISTA MODERNIA”.
KANSAINVÄLINEN POSTMODERNI oli heille kirous.
Mutta elämää on ollut senkin jälkeen.
ILMIÖT JA ASIAT VOIVAT OLLA AIVAN TOISIN KUN JA KUIN NYT KUVITELLAAN JA LUULLAAN.
*
SISÄÄNPÄIN KÄÄNTYNEESSÄ, KONSERVATIIVISESSA JA RASISTISESSA SUOMESSA ollaan vieläkin PERINTEISIÄ MODERNISTEJA.
PERINTEINEN MODERNI ON KUITENKIN JO PÄÄTTYNYT. ELÄMME NYT POSTMODERNIN JÄLKEISTÄ AIKAA.
*
”YLEISPÄTEVÄLLÄ TIEDOLLA” ei ole merkitystä kun yritetään ratkaista
IHMISENÄ OLEMISEN kysymyksiä. ”TIETO EI OLE OLLUT ENÄÄ PITKÄÄN VALTAA”.
*
Tietoteoreettisia kysymyksiä pidetään LÄNSIMAISEN FILOSOFIAN YDINONGELMINA.
TIEDON ONGELMASSA ei ole kyse pelkästään esimerkiksi TIEDON ”HALPAHINTAISESTA VÄÄRINKÄYTÖSTÄ” (esimerkiksi rahan ja suosion kalastelemiseksi sekä byrokratialla siivestämiseksi) vaan paljon syvällisemmästä kysymyksestä.
Tiedon ongelmassa on kyse ”ELÄMÄN VIHOLLISEN” länsimaisen ”FILOSOFIAYMPYRÄN KESKIPISTEESTÄ”. Tuo ympyrä on täynnä eriytyneitä ”tiedesektoreita”.
*
KAPITALISTISELLE TALOUSELÄMÄLLE sekä YHTEISKUNTAPOLITIIKALLE on tärkeää se, että KAIKILLA ON YKSI JA SAMA ”TIETO- JA TODELLISUUSKÄSITYS”, JOTTA IHMINEN VOISI SANOA ETTÄ TÄMÄ ON ”TOSI”.
Mitä enemmän erilaisia käsityksiä TIEDOSTA JA TODELLISUUDESTA sitä huonommin SUJUU KAPITALISTINEN TAVARABISNES JA PUOLUEVALTAPELI.
Käsityksiä ”TIETÄMISESTÄ JA TODESTA” on äärettömän monia. EKSISTENTIALISTINEN AJATTELU TUKAHDUTTAA YRITTÄJÄN TEOLLIS-KAPITALISTISEN MIELEN.
MYÖSKÄÄN RATIONALISMIN (järkiajattelun) JA EMPIRISMIN (kokemusajattelun) YHDISTÄMINEN (KANT) EI OLE RATKAISSUT ”TIEDON ONGELMAA”.
KAKISSA ERILAISTEN FILOSOFIOIDEN YHDISTÄMISYRITYKSISSÄ ESIINTYY ”RATKAISEMATTOMUUSKYSYMYKSIÄ”.
*
IKIVANHOISSA KIRJOITUKSISSA JA ”MYYTTITARINOISSA” VAROITETAAN IHMISTÄ (SUORAAN JA VÄLILLISESTI) ”TIETÄMISEN VAAROISTA”, SILLÄ IHMISLAJI OLISI SYNNYNNÄISESTI ”TIETÄVÄNÄ OLENTONA ”JUMALUUDEN KALTAINEN OLENTO.
IHMISEN EI OLE HYVÄ ”TIETÄÄ”.
LIITTYYKÖ ”TIETÄMISKYSYMYKSEN SYNTY” PELKÄSTÄÄN USKONNON HARJOITTAMISEEN (SIIHEN MITEN PITÄISI USKOA)?
*
JOS IHMINEN PYSTYISI SELITTÄMÄÄN TYHJENTÄVÄSTI ESIMERKIKSI MAAPALLON ”KAOOTTISEN ILMASTON” JA TOISEKSI JOS IHMINEN ”TIETÄÄ” MITEN ILMASTON LÄMPENEMISTÄ VOI HIDASTAA SEKIN TEKISI IHMISESTÄ JUMALUUDEN KALTAISEN OLENNON.
IHMISTÄ TÄYTYY KIELTÄÄ TUNKEUTUMASTA MAHDOTTOMUUTEEN.
ELÄMÄ PYSYY IKUISESTI RATKAISEMATTOMANA KYSYMYKSENÄ.
**
PERINTEISEEN FILOSOFIAAN SISÄLTYY PALJON ”MAHDOTTOMUUTTA JA TURHUUTTA”. NIIDEN TAUSTALLA ON IKIVANHOJA KUVITELMIA.
MITEN ESIMERKIKSI DIALEKTIIKKA-AJATTELU (USKOMUS) ON SAANUT ALKUNSA?
ESA SAARINEN antaa kirjassaan Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle Sokratesista Marxiin (1985) hyviä ”vinkkejä” ja vastauksia kysymykseen ”miten MARX ymmärsi 1800-luvun puolivälissä KÄSITTEEN DIALEKTIIKKA?”
Eri filosofeja käsittelevässä Saarisen kirjassa MARXIN kohdalla (sivulla 350) on väliotsikko ”DIALEKTIIKKA”. Saarinen kirjoittaa siinä, että ”Hänen (Marxin/lisäys JP) päämääränsä on murskata PORVARILLISEN TALOUSAJATTELUN KÄSITTEELLISET JALAT hallituilla HISTORIALLISILLA ARGUMENTEILLA.”
”MARX on kirjoittanut ”FILOSOFIAN KURJUUTEEN” että: ”Taloustieteilijät selittävät porvarillisten tuotantosuhteiden, työnjaon, luoton, rahan jne… olevan KIINTEITÄ MUUTTUMATTOMIA, IKUISIA KATEGORIOITA…mutta he ovat jättäneet selittämättä MITEN nämä SUHTEET TUOTETAAN, ts. sen HISTORIAN LIIKKEEN, joka selittää ne”
Marx etsii filosofisten käsitteiden ja kapitalismin alkuperää (JP).
Historiankirjoitus (sen jälkeen kun kaikki on jo tapahtunut) on aina ”SATUJEN SEPITTELYÄ” (kuvittelua/JP). Marx omaksui perinteisiä aikakautensa filosofisia käsityksiä kuten DIALEKTIIKAN (JP). Materialisti Karl Marx omaksui dialektisen ajattelutavan konservatiiviselta henkiuskovaiselta (alun perin papilta) Hegeliltä (JP).
*
Kaikki käsitykset ”TÄÄLLÄOLOSTA” olivat 1800-luvun puolivälissä SYVÄSSÄ MUUTOKSESSA (JP). KÄSITYSTEN UUDISTUMINEN KOSKI MYÖS TAIDETTA (esimerkiksi IMPRESSIONISMI sai alkunsa KAMERAKONETTA KOSKEVISTA VÄRIHAVAINNOISTA).
Yleistä kehitystä leimasi ”TIETO- JA KEHITYSOPTIMISMI” ja tähän vaikutti eniten koneellistuminen ja TEOLLISTUMIEN (KONEILLA toteutettu nopea ja massiivinen TAVARATUOTANTO) (JP).
TULEVAISUUDESTA ihminen ei voi tietää koskaan mitään (JP). EIKÄ HISTORIA (menneisyys) VOI OLLA PÄÄMÄÄRÄHAKUINEN PROSESSI (vrt. Marx, joka kuvitteli ja uskoi tietävänsä kuinka maailma muuttuu) (JP).
*
SAARINEN kirjoittaa kirjassaan (sivulla 351) että ”MARX ON KUITENKIN MYÖS DIALEKTIKKO.
(Saarinen kirjoittaa) ”Hänen HISTORIALLINEN TARKASTELUKULMANSA yhdistyy haluun selittää tarkastellun TALOUSKÄSITTEEN (siis TALOUSELÄMÄN/JP) SISÄINEN LOGIIKKA…” (suurennokset JP).
(Saarinen kirjoittaa) ”…esimerkiksi TAVARAN RAHAMUOTO ilmaisee tiettyä SYVEMPÄÄ VÄLTTÄMÄTTÖMYYTTÄ… PÄÄOMASSA (Marxin teoksessa KAPITAL/JP) kehitetty TAVARAN RAHAMUODON HISTORIA kuvaa samalla DIALEKTISEN PÄÄTTELYSARJAN, jonka lopputuloksena on RAHA.
Marx esittää RAHAN DIALEKTISEN KEHITYSPUUN” (suurennokset JP).
Marx ankkuroi ”käsitteen dialektiikka” MATERIALISTISIIN taloussuhteisiin, yhteiskunnallisiin suhteisiin ja Marxin luomaan materialistiseen historiakäsitykseen (JP). Muotiin oli tulossa (1800-luvun puolivälissä) myös ”ihmisen synnynnäiseen tietämiseen ja varmuuteen” uskominen (positivismin alku, JP). Ihminen oli alkanut uskomaan rajattomasti kykyihinsä (JP). Ihmisen TULEVAISUUS näytti aurinkoiselta (JP).
Mutta viimeksi on tapahtunut aivan toisin.
*
MITÄ KÄSITE DIALEKTIIKKA MERKITSEE? Onko käsite dialektiikka aikansa elänyt virheellinen ja tarpeeton?
DIALEKTIIKKA liittyy ehkä eniten kuvitelmaan siitä, että ihmisellä on SYNNYNNÄINEN TIETÄMISKYKY (vrt. PLATONIN IDEA-OPPI, länsimainen filosofia on alkanut viime aikoina irtaantua Platonin ideoista).
DIALEKTIIKKA on ehkä aikansa elänyt ajattelutapa, jossa uskotaan johonkin yleiseen tai yliluonnolliseen ilmiöön tai seikkaan (kuten ”sisäiseen liikkeeseen”, vrt. Jumala ja uskonto).
*
Mitä KÄSITE DIALEKTIIKKA tarkoittaa?
DIALEKTIIKKA ei ole ainoastaan RISTIRIITOJEN ILMENEMISTÄ (1). Onko dialektiikka MÄÄRÄN muuttumista LAADUKSI (2)? Tai LAKI ”KIELTÄMISEN KIELTÄMISESTÄ” (3)?
Jos DIALEKTIIKKA auttaa jotain henkilöä tai valtapeluria (poliitikkoa) puhumaan jostain asiasta VAKUUTTAVASTI (ja saa uskomaan häneen), se ei ole sama kuin ”TOSI”.
*
Miksi MARX ei puhunut ”DIALEKTISESTA MATERIALISMISTA” mutta puhui ”MATERIALISTISESTA HISTORIAKÄSITYKSESTÄ”?
Marx piti historiaa dialektisena ja edistyvänä prosessina MUTTA tuo prosessi ei kuitenkaan muodostu esimerkiksi ideoiden tai hengen yhteentörmäyksistä vaan TALOUDELLISEN LUOKAN TAISTELUSTA ja lopputuloksena on LUOKATON YHTEISKUNNALLINEN TILA.
*
Mutta TYÖVÄEN VASEMMISTOLAISTA VALTAA ei ole tullut. Nyt vallitseva yhteiskunnallinen tila on OMISTAJALUOKAN TEOLLINEN TOTAALIKAPITALISMI. Miksi näin on tapahtunut? Löytyykö tähän syy dialektiikasta (JP)?
Marxilaisuudessa DIALEKTIIKKA on muuntunut ”DIALEKTISEKSI MARXILAISUUDEKSI” (tuon termin keksi alun perin Georgi Plehanov).
Voiko DIALEKTIIKKA olla myös TIEDETTÄ, vaikka TIEDE on Sartren eksistentialismin mukaan ”TIETOUSKOON sisältyvä ”HUONO USKO”? (JP).
*
DIALEKTINEN ajattelutapa, (”kaiken alun yleispätevässä pakkomielteessä”, välttämättömässä liikkeessä alkaneessa päättelysarjassa toteutuu ensin ”dialektiikan laki” ja ”dialektisen prosessin” kautta syntyy lopuksi raha), johti kuitenkin käytännön elämässä aivan muuhun kuin Marx oli alun perin ajatellut (päämäärähakuisen historian ”liikeradasta” jne/JP).
Kapitalismi ”jäikin päälle” ja samalla alettiin uskomaan myös ”historian loppuun”.
Mutta kaikki on ikuisesti muutostilassa.
Ehkä vapaa rajaton teollinen totaalikapitalismi on seuraavaksi (ilmastonmuutoksen ja viruspandemioiden paineissa) päättymässä kokonaan ja sitä vaihetta ehkä seuraa ”luokittelematon sosialistinen maailmanvalta”, johon ei sisälly kapitalistista pääomien kasautumista ja luokkajakoa.
*
”KUVITTELU-EKSISTENTIALISMI” (kun eksistentialismin tarkastelussa kohteena on IHMISYKSILÖN ”OLEMASSAOLO” JA ”TODELLISUUS” JA JÄRJELLISYYS) ei voi hyväksyä MARXIN ”HISTORIA-DIALEKTIIKKA-DETERMINISMI-TULEVAISUUSOPTIMISMI”-JÄRKEILYÄ (vrt. tätä SARTREN kirjoitukseen ”DIALEKTISEN JÄRJEN KRITIIKKI”).
**
TULEVAISUUS ON AINA ARVOITUS. SE MITÄ TAPAHTUU HUOMENNA EI OLE IHMISEN VALLASSA. TULEVAA EI PIDÄ KÄSKEÄ EIKÄ HUOMISEN TILA VOI OLLA PÄÄMÄÄRÄHAKUINEN TAHTOTILA.
IHMINEN VOI VAIN TOIVOA (KUVITELLA JA UNEKSIA) TÄHÄNASTISTA PAREMPAA AIKAKAUTTA.
*
UUSI KANSAINVÄLINEN MAAILMANVALTA EI TULE ITSESTÄÄN. MUUTOS ALKAA UUDENLAISEN AJATTELUN JA TOIMINNAN KAUTTA.
JOTTA MUUTOS OLISI MAHDOLLINEN SIINÄ TARVITAAN UUTTA KANSAINVÄLISTÄ KAPINAA ELÄMÄN PELASTAMISEKSI MAAPALLOLLA.
**
YHTEISKUNTA ON MAHDOLLISTA ORGANISOIDA MONIN ERI TAVOIN.
IHMISYKSILÖN JA VALTIOSSA NIIN SANOTUN ”VÄHEMMISTÖN” ORJUUTTAMINEN ”KANSAKUNNAN” JOHTAVAN KANSANRYHMÄN HARJOITTAMAAN VALTIOKOMENTOON TÄYTYY LOPETTAA HETI.
SUOMEN KANSALISVALTIOSSA ON TORJUTTAVA EKSISTENTIALISMIN VASTAISUUS JA KUNNIOITETTAVA KAIKESSA LAPIN SAAMELAISTEN JA AHVENANMAALAISTEN OIKEUKSIA.
IHMISEN TÄYTYY LÖYTÄÄ LOPULTAKIN IHMINEN. JA OTTAA IHMISENÄ OLEMISEEN LIITTYVÄT SEIKAT OSAKSI UUTTA YHTEISKUNNALLIS-KANSAINVÄLISTÄ ORGANISOITUMISTA.
*
NYKYISEN ”VALTIOIDEN MAAPALLON” PAHIN EPÄKOHTA ON ITSEKÄS ”VALTION EDUN KUMARTAMINEN” JA SE, ETTEI ARVOSTETA YKSILÖÄ JA ”VÄHEMMISTÖRYHMIÄ” NIIN, ETTÄ NE VOIVAT ELÄÄ JA KASVAA LUONNONMUKAISESTI JA ”OLLA ITSELLEEN VAPAITA” JA ITSENÄISIÄ.
EKSISTENTIALISTISEN YKSILÖVAPAUDEN JA VASTUUN TÄYTYY SISÄLTYÄ UUTTEEN KANSAINVÄLISEEN YHTEISKUNTAAN JA MAAILMANKULTTUURIIN.
*
KUHUNKIN AIKAKAUTEEN LIITTYY OMIA KÄSITYKSIÄ JA TARPEITA MUTTA NIIHIN EI SAA SUHTAUTUA KRITIIKITTÖMÄSTI (KUTEN ON TAPAHTUNUT). ERI AIKAKAUSIEN KOHDALLA ON TARKKAILTAVA UUDELTA POHJALTA YKSILÖITÄ JA YHTEISÖJÄ YHTEISKUNNASSA.
TALOUDELLISET TARPEET OVAT PÄÄLLIMMÄISIÄ YHTEISKUNNASSA JA NE LIITTYVÄT AINA SAMALLA MONIIN MUIHIN TARPEISIIN.
*
JOS YKSITYISYRITTÄJYYTTÄ JA YKSITYISTÄ OMISTAMISTA PIDETÄÄN TÄRKEÄNÄ, SE MERKITSEE MYÖS VAATIMUSTA VOIDA TUKEA MUITAKIN SEIKKOJA KUTEN YLEISIÄ VAPAUKSIA. MUTTA KÄSITE ”DEMOKRATIA” TÄYTYY HERÄTTÄÄ UUDELTA POHJALTA.
JOS KAIKILLE YHTEISTÄ YHTEISÖLLISTÄ TOIMINTAA PIDETÄÄN TÄRKEIMPÄNÄ YHTEISKUNNAN ORGANISOITUMISESSA, MYÖS TUOLLOIN KOROSTUVAT TALOUDELLISET SEIKAT. MUTTA TUOLLOIN NOUSEE PINTAAN LUKUISIA MUITA YLEISESTI TÄRKEITÄ ALUEITA, KUTEN ”IHMISARVO JA TYÖNTEON ARVO”.
*
YHDISTÄMÄLLÄ YKSITYISYYTTÄ JA YHTEISÖLLISYYTTÄ KOSKEVIA SEIKKOJA TÄRKEIDEN ASIOIDEN JOUKKO YHTEISKUNNALLISESSA ORGANISOITUMISESSA ON VAIKEAMMIN RATKAISTAVISSA.
YKSITYISTEN JA YHTEISÄLLISTEN SEIKKOJEN SAMANAIKAINEN KOROSTAMINEN JOHTAA MYÖS RISTIRIITOIHIN. NEKIN TÄYTYY RATKAISTA INHIMILLISESTI.
*
ESIMERKIKSI KAPITALISTISEN JA SOSIALISTISEN YHTEISKUNNAN JA TALOUDEN SEKÄ ”VANHAN MAASEUTUVALTION” JA ”UUDEN TAAJAMAVALTION” (kuten HELSINGIN SEUDUN METROPOLIN) VÄLILLÄ ON MONIA VAIKEASTI RATKAISTAVISSA OLEVIA RISTIRIITOJA.
REVISIONISTINEN SOSIAALIDEMOKRATIA (AATE JA LIIKE) ON MYÖS HYVÄ ESIMERKKI RISTIRIITAISUUDESTA. SOSIALISMIN JA KAPITALISMIN YHDISTÄMINEN EI VOI OLLA ONGELMATON ELÄMÄNTAVANKAAN KOHDALLA.
TOINEN HYVÄ ESIMERKKI AIKAMME RISTIRIITAISUUDESTA ON ENTINEN MAALAISLIITTO (KESKUSTAN AATE JA LIIKE/PUOLUE).
”ALKUAIKOJEN TEHDASDEMAREISTA” ON TULLUT ”KAPITALISMIHENKISIÄ BAILAAJAKULUTTAJIA” JA ”MAASEUTUALKUSUOMESTA” ON TULLUT 2000-LUVUN LUONNON RAISKAAJA (MUKAAN LUKIEN LUONTOON SISÄLTYVÄ ILMASTO, esimerkiksi metsien kaatamisen haitallinen vaikutus ilmastolle).
KAIKKIA KANSALLISEN VALTIOAATTEEN AIKANA SYNTYNEITÄ PUOLUEITA TÄYTYY RYHTYÄ TARKASTELEMAAN UUDELLA TAVALLA. SAMOIN KAIKKIA VUODEN 1917 JÄLKEEN SYNTYNEITÄ POLIITTISIA LIIKKEITÄ.
*
ILMASTONMUUTOSONGELMAN RATKAISEMISESSA EI VOI SIVUUTTAA KANSALLISET RAJAT YLITTÄVÄÄ MONIMUOTOISTA KANSAINVÄLISTÄ TOIMINTAA.
UUSI KANSAINVÄLINEN KULTTUURI ON TODELLINEN VAIHTOEHTO NYKYISELLE VALTIOIDEN MAAPALLOLLE.
*
VALTIOLLISEN ORGANISOITUMISEN SOPIVUUTTA MAAPALLON LAAJUISEN ILMASTO-ONGELMAN RATKAISEMISEKSI TÄYTYY VOIDA TARKISTAA JA MUUTTAA.
KOSKA KANSALLINEN VALTIO PAHENTAA MAAPALLON ILMASTON LÄMPENEMISEN SEURAUKSIA ”VALTIOIDEN MAAPALLO” TÄYTYY HÄVITTÄÄ HETI ENSIMMÄISEKSI.
*
SISÄÄNPÄIN KÄÄNTYNEET VALTIOT EIVÄT EDISTÄ UUDENLAISEN KANSAINVÄLISEN KULTTUURIN LUOMISTA MAAPALLOLLE VAAN TOIMIVAT ITSEKKÄÄSTI PÄINVASTOIN.
KANSALLISVALTIOSSA VALLITSEE YKSIMUOTOISUUTEEN JA SAMANLAISUUTEEN PYRKIVÄ ”YKSI YHTEINEN TODELLISUUSKÄSITYS (PERIAATTEELLA ”VAIN OMAT”)”.
UUTEEN KANSAINVÄLISEEN KULTTUURIIN SISÄLTYY SITÄ VASTOIN MONIMUOTOISUUS JA ERILAISUUS JA PERIAATE ”KAIKKI”.
HUOMISEN KANSAINVÄLISESSÄ YHTEISKUNNASSA VALLITSEE MYÖS MONIMUOTOINEN SUVAITSEVAISUUS, MINKÄ MUKAAN OLEMASSA ON ”ÄÄRETTÖMÄN MONIA TODELLISUUSKÄSITYKSIÄ”.
*
IHMISYKSILÖN ELÄMÄ ELETÄÄN KULTTUURISTEN MYYTTIEN JA KULTTUURISEN MAGIAN SYNNYTTÄMIEN MIELIKUVIEN JA KUVITTELEMISEN POHJALTA.
IHMISYKSILÖ EI OLE SYNNYNNÄISEN ”TIETÄMISUSKON”, ”HALLITSEMISUSKON” JA EDISTYSUSKON” MUKAINEN.
KUITENKIN NYKYISIN AJATELLAAN USEIN, ETTÄ RAJA ”KUVITTELEMISEN” JA ”NORMAALIN HAVAINNOIMISEN” välillä on ”hiuksenhieno”.
IHMISENÄ OLEMISESSA kaikki on kuitenkin pelkkää KUVITTELUA. USKONTOJEN PYSYVÄ SUOSIO perustuu tähän (uskonnon harjoittaminen ja uskominen on luonnollista koska siihen ei liity ”TIETOUSKOA”).
IHMISEN LUONTO- JA USKOSUHDE TUHOUTUU ”TIETOUSKOSSA”.
*
USKOVAN TÄYTYY YMMÄRTÄÄ SE, ETTEI IHMINEN VOI KOSKAAN TIETÄÄ MISTÄ ”ZEUS” (”ZEUS=ELÄMÄ JUMALUUTENA”, avaruus ja ilmakehäinen maapallo jne.) ON SAANUT ALKUNSA JA MITEN ELÄMÄPROSESSI ETENEE.
IHMINEN OSAA VAIN KUVITELLA.
*
Jos joku on esimerkiksi innokas lintuharrastaja hänen ei pidä ryhtyä tutkimaan eläinpsykologisen TIEDON (etologian) pohjalta lintujen käyttäytymistä. Kun lintuharrastaja esimerkiksi alkaa ymmärtämään, että VALON JA LÄMMÖN MÄÄRÄN LISÄÄNTYMINEN laukaisee lintujen soidinlaulun ja pesimisen lintuharrastaja tuhoaa samalla ihmisen ja luonnon suhteeseen liittyvän ”kiintymyksellisyys-alkuperustan”.
Jos on IHMINEN ON RAKASTUNUT TOISEEN IHMISEEN, siihen littyvän KUVITTEELLISEN TUNNE-ELÄMYKSEN MURSKAA nopeasti selvittämällä JÄRKIPOHJAISESTI syitä rakastumiseen.
*
Mitä enemmän olen harrastanut ”TIETOUSKON TARKKAILEMISTA JA POHTIMISTA”, sitä enemmän olen ollut kiinnostunut KUVITTELEMISESTA, MYYTEISTÄ (”jumalaistarustosta”) JA MAGIASTA (”yliluonnollisuudesta, taikuudesta”).
Viimeksi olen ollut kiinnostunut ESOTEERISUUDESTA (sisäpiiritiedosta) JA EKSOTEERISUUDESTA (yleisestä tiedosta). Ja esimerkiksi mustasta ja valkoisesta MAGIASTA.
*
”ITSELLEEN OLEMISEN TAITEESEEN” SISÄLTYY VASTUU, MUTTA ”BAILAILUUN” EI.
Mitähän kaikkea ”MUSTIIN KALSAREIHIN” liittyy?
Pitää kysyä sitä vaikka edesmenneen Pekka-veljeni pojalta JUUSO PAASOLTA (olin hyvin läheinen Pekka-veljeni kanssa).
Pojastani muusikosta JUHANISTA (”AKSUSTA”, virallisesti ”Aleksei”) olen jo kertonut (”MUUSIKOIDEN NET” jne.). Hän on hyvä esimerkki ”itselleen olemisen taiteilijasta”.
Molemmat näistä lapsenlapsista ovat RUNOILIJOITA JA MUUSIKKOJA. MUTTA PALJON PITÄÄ MINUN VIELÄ TÄTÄ KAIKKEA IHMETELLÄ JA KYSELLÄ YMMÄRTÄÄKSENI TÄMÄN.
**
HUOMAA, ETTÄ MAAILMA MUUTTUU KOKO AJAN.
LAPUA on myös eräs Suomen kristillisen evankelis-luterilaisen kirkon hallinnollinen HIIPPAKUNTAKESKUS. Seinäjoki (seudun ainoa ”kaupunki”) on himoinnut pitkään hiippakuntakaupungin asemaa itselleen (siinä on ollut kyse ennen kaikkea puoluepoliittisesta VALTAPELISTÄ), himoitsemisesta todistaa myös se, että Seinäjoen nykyisen modernin kirkon suunnittelu annettiin ”seudun omalle pojalle” Alvar Aallolle).
Lapuan SIMPSIÖ on arkeologisesti tutkimaton korkea kukkula keskellä lakeutta, mutta ”vuoren” pakanallinen historia on lapualaisille vieläkin hyvin arka asia.
Luen Etelä-Pohjanmaan maakuntaliiton julkaisusta KYTÖSAVUT III (1947) Aulis J. Alasen kirjoitusta LAPUAN ”noidat”.
Sivulla 147 on kirjoitettu 1600-luvun käräjillä kansanlääkärin hoidossa käyttämää kieltä ”TULE JEESUS (suurennos JP), ilman Herra/tule tänne, tauirtahan/tule tuskat tundemahan…”.
Sivulla 170 sanotaan, että ”Klasi-Jussi ei koskaan sekoittanut raamattua tai jumalansanaa temppuihinsa…”. Samalla sivulla kerrotaan, että ”Tietääkö (Juho/lisäys JP) Mäenpää, että minä tykkään enemmän toisen miehestä kuin omastani” mihin Mäenpää…tuumaili:
”SEHÄN ON HUORA” (suurennos jP) – mutta antoi kumminkin rouvalle lääkepullon vaivaansa…”.
KULTTUURISET MYYTIT vaikuttavat myös esimerkiksi NYKYAJAN LÄÄKÄRIN AMMATTIIN liittyviin uskomuksiin.
**
Seuraavaksi otan kirjahyllystäni KAKSI MAPPIA. Molemmissa mapeissa lukee ”LÄÄKÄRI”. Mapit ovat aikakaudelta mikä kertoo aikaisemmin omaksumastani ”tietouskosta ja todellisuuskäsityksestä”. Pidän niitä nykyisin virheellisinä.
Vielä pari kolmekymmentä vuotta sitten pidin todellisuutena sitä, että kaikkiin elämäni varrella ilmeneviin fyysisiin ongelmiin (kuten ATOOPPISEN IHON OIREILUUN) löytyy joku ”parantava lääke”.
LÄÄKETIEDE JA SÄÄTIEDE OVAT KUITENKIN ”HEIKKOJA TIETOUSKON ALUEITA”.
Ensimmäisessä mapissa on seuraava alkuosa (aineisto): Kaksineuvoinen (kuntayhtymä) suunnittelee keskittävänsä lääkäripalvelut Kauhavalle (uutinen, Järviseudun sanomat, 2.8.2017), Valokuva Jukka Paasosta edestäpäin, rinta paljaana ja atooppinen ihottuma punottaa kaulassa ja rinnassa, muuttokuorma Turusta Kauhavalle 14.3.2011, Jukka Paason silmälaseja varten mittaukset silmistä (1989 ja 2011), Lääkemääräys (hammaslääkäri), Puhelinlääkemääräys: Kauhavan kirkonkylän apteekki/Silmävoide, Perustieto- ja suostumuslomake/Terveystalo, Hermojen pinnetilat/ Terveyskirjasto netistä, Neurotutka netistä (LÄHETE SEINÄJOEN TERVEYSTALOON, neurotutkalla kipeänä olleen OIKEANPUOLEISEN JALAN HERMOT TODETTIIN TERVEIKSI), Turun kaupungin työterveydenhuolto/verinäytearvot 2010, Iskiaksen oireet netistä,
AKUPUNKTIO Seinäjoella 2014/lasku 60,00 e (HALUSIN TUTUSTUA ensimmäisen kerran MUISSA KULTTUUREISSA KEHITETTYIHIN HOITOMENETELMIIN), toimenpide saattoi vaikuttaa siihen, että kipeä jalkani parani ”itsestään”. Kuitenkin myöhemmin sama ongelma alkoi vaivaamaan minua uudestaan.
Alaraajan kivut: teksti netistä, Käteiskuitti/Terveystalo Kauhava, lääkärissä käynti jalkakipujen takia yhteensä 83,50 e, Terveystalon Oma Terveys -palvelun (pankkitunnuksin atk:n) avulla hallitset helposti terveystietojasi, Tutkimus- ja hoitomääräys fysioterapiaan (saatu lääkäriltä Kauhavan Terveystalolla), Ihotestejä haittaavia lääkkeitä (esite: Turun seudun allergiakeskus), Etenkään mielenterveysoireiden hoitoon käytettäviä lääkkeitä ei saa lopettaa omin päin luki eräässä esitteessä, Turun kaupungin työterveydenhuoltopisteestä otin mukaani useita eri sairauksiin liittyvien yhdistysten esitteitä ja yksi esitteistä käsitteli myös psyykkistä sairautta (minulla ei niitä ole ollut). ALK koivulle herkistyneen ristiallergiat,
Työterveyspsykologille kirjoitin kirjeen kokemastani työpaikkakiusaamisesta 18.11.2010 mutta sillä ei ollut mitään merkitystä kiusaamistapauksen selvittämisessä, Lääkemääräys/Kortisonihoito.
Aineistoa on tämän jälkeen ensimmäisessä mapissani vielä moninkertaisesti. En ala luettelemaan koko aineistoa. Siitä ei voi olla huomaamatta esimerkiksi KEMIAN JA RAHAN suurta merkitystä.
TOISESSA MAPISSA on vastaavaa materiaalia. Myös ne liittyvät esimerkiksi lääkärissä ja apteekissa käynteihin sekä laskujen maksamiseen. Aineistossa korostuu lääkärissä käyntien yhteydessä esimerkiksi kaupallisuus sekä yhteiskunnallinen byrokratia.
*
Sairaus- ja lääkehoitoaineistossa ihminen on jaettu analyyttisesti osiin ja niistä jokaiseen löytyy kemiallisia ja muita parannuskeinoja. Esimerkiksi iho-ongelmiin (kuten atooppiseen ihottumaan), hengityselinten keuhkosairauksiin ja seurantaan (kuten astmaan, lääkkeenä esimerkiksi symbicort ja nenäsumute), kuten koivu- ja omena-allergiaan, sisäelimiin, suolistoon (myös suolistoseuranta/ testikortit), verisuonistoon (veren rasva ja muut arvot sekä kolesterolilääkitys).
**
Kirjailija ja moniosaaja filosofi Jukka Virtasen JOULUKALENTERISSA (se on fiktiivinen TV-kertomus mutta sen taustalla on syvällistä ajattelua) mainitaan ”kirja (tai laite kuten mobiilipuhelin), jossa on vastaus kaikkiin kysymyksiin”, Ja että ”se (kirja) ei saa joutua näsien käsiin”, ehkä tällä viitataan ”tietouskoiseen näsäviisauteen”.
”Et silleen” lausahtaa jossain vaiheessa näsäviisas kaupparatsu Pentti Niikseen.
Maanviljelijä Santanen lukee tuvassa ”levyksi” pingoitettua sanomalehteä ja lausahtaa välillä lehteä vieläkin sileämmäksi levyksi pingoittaen ”SEIKKA ON SALETTI”.
Santanen kokoaa todellisuuskäsityksensä lukemalla pitkään ja hartaasti paikallista sanomalehteä. Ja isorintainen Santasen vaimo kimittää taustalla keittiöhommissa unelmoiden tekniikkaihmeellisestä ”MONITOIMIKONEESTA”.
JOULUKALENTERIN esittää kolme miestä.
**
Vilkaisen kirjahyllyni vieraskielistä kirjaa (sen tekstistä en ymmärrä sanaakaan) minkä sain kahdelta azerbaidzanilaiselta arkkitehdilta nelisenkymmentä vuotta sitten. Ymmärrän ainoastaan kirjan kuvitusta (vanhaa arkkitehtuuria, jossa näkyy sekoitus itää ja länttä).
”Armenian pääministerin mukaan armeija yrittää VALLANKAAPPAUSTA – oppositio piirittää parlamenttitaloa, PUTIN kehottaa osapuolia malttiin” (yle ulkomaat, 25.2.2021).
PITKÄSTÄ AIKAA UUTINEN ARMENIAN JA AZERBAIDZANIN välisestä SODASTA.
*
MODERNIN ROOMAN (USA:n) RAPPIOTILA SYVENEE. KAHTIA JAKAUTUNEESTA SEKASORTOISESTA YHDYSVALLOISTA ei ole ollut vuosiin MAAILMANPOLIISIKSI.
LÄNSIMAISSA ajatellaan DUALISTISESTI, että LÄNSIMAINEN KULTTUURI ON HYVÄ ja että sen vastakohta IDÄN KULTTUURI ON PAHA. TÄMÄ LITURGIA YLLÄPITÄÄ KATKEAMATTA VALMIUTTA MYÖS KOLMANTEEN MAAILMANSOTAAN.
LÄNNEN MEDIA räksytti vuosikaudet tiuhaan ”PAHASTA TRUMPISTA” ja nyt se uutisoi TRUMPISTA periaatteella ”PAHA SAA PALKKANSA”. MUTTA NIIN EI TAPAHDU.
LÄNSIVALLAT uutisoi aluksi pitkään AZERBAIDZANIN JA ARMENIAN VÄLISESTÄ SODASTA mutta sitä seurasi pitkä hiljaisuus.
NYT KUN VENÄJÄ ON SAANUT alueella aikaiseksi RAUHAN, se ei kelpaa LÄNNELLE.
LÄNSIVALTOJEN MIELESTÄ ALUEEN SOTAA PITÄÄ JATKAA.
**
”DONALD TRUMP PUHUU ILLALLA REPUBLIKAANIEN CPAC-TAPAHTUMASSA… KAKSIMETRINEN KULTAINEN PATSAS EX-PRESIDENTISTÄ KORISTAA TAPAHTUMAPAIKKAA” (Yle 28.2.2021).
Taideteos on vastaus Trumpia pilkanneille. Vaikka hän hävisi presidentinvaalin, hän on lukemattomille ihmisille suuri ihanne Yhdysvalloissa ja monissa pikkuvaltioissa.
Trump esimerkiksi arvosteli puheessaan uusiutuvaa energiaa ja esitti rasistisia kommentteja (kts. Yle ulkomaat 1.3.2021).
Mutta mikään ei tunnu vaikuttavan hänen suosionsa laskemiseen.
**
MUUTIMME TURUSTA KAUHAVALLE VUODEN 2011 ALUSSA. TURKU ON SUOMEN VANHIMPIA KAUPUNKEJA MUTTA KAUHAVA on tyypillinen suomalainen MAASEUTUKUNTA. TURUN JA UUDEN SUUR-KAUHAVAN VÄLILLÄ ON VALTAVA KULTTUURIERO. Kauhava on vain nimellisesti KAUPUNKI.
KAUHAVA on KULTTUURISILTA JUURILTAAN ”LAPUANJOKILAAKSON LAPSI”. LAPUANJOKILAAKSO (LAPUAN PITÄJÄ) tunnettiin jo kauan sitten Lapuanjokilaakson uumenissa vaikuttaneista PUUKKOJUNKKAREISTA.
LAPUANJOKILAAKSOSTA tuli LAPUANJOEN VARREN METSIEN KAATAMISEN JÄLKEEN AVOIN MAATALOUSVALTAINEN PELTOALUE.
ERÄÄN PELTOAUKEAN läpi rakennettiin vuosia sitten uusi pitkä tiesuora ja sitä edelsi iso repivä riita koska rakentamispaikka oli KANSAINVÄLINEN LINTUJENSUOJELUALUE (IBA).
KAUHAVA on perustettu 1867.
KAUHAVAN ”MAASEUTUKUNNASTA” tuli ensimmäisen kerran kaupunki-niminen paikka 1987. Vuonna 2009 solmittiin Kauhavan, Ylihärmän, Alahärmän ja Kortesjärven kesken KUNTALIITOS eli perustettiin SUUR-KAUHAVAN KUNTA (uuden suurkunnan väkiluku noin 15 500, 2020, suurkunnan väkiluku on ollut viimeksi laskusuunnassa) ja Kauhavasta tuli samalla jo toisen kerran kaupunki.
*
KAUHAVAA VOI KUVATA MYÖS ”ANALYYTTISEN JÄRJEN” POHJALTA SEKÄ ESIMERKIKSI BYROKRATIAN JA POLITIIKAN AVULLA (TILASTOTIEDE).
UUTEEN SUUR-KAUHAVAAN SISÄLTYY NELJÄ ERILLISTÄ KESKUSTAA (kunnan hallintokokonaisuus on jaettu neljään osaan, osakeskukset ovat entisiä kirkonkyliä). KAUHAVAN ALUERAKENNE (YLEISKAAVA) ON RATKAISEMATTA. Kun käy KAUHAVAN kaikissa neljässä hallintoyksikössä matkaa tulee yhteensä 100 km.
KUNTALIITOKSESTA ON AIHEUTUNUT ERIARVOISUUTTA JA POLIITTISIA RIITOJA. SYYTÖKSET OVAT KOHDISTUNEET ENITEN ENTISEEN KAUHAVAN KUNTAAN (Kauhavalle on varattu kuntien yhteisin RAHAVAROIN esimerkiksi suurkoulun ja terveysaseman paikka).
Esimerkiksi naapurikunta LAPUA ei ole halunnut liittyä KAUHAVAN SUURKUNTAAN. LAPPAJÄRVELLÄ on puolestaan kritisoitu kuntayhtymä KAKSINEUVOISEN UUDEN TERVEYSASEMAN rakentamista KAUHAVALLE. SUURKOULU on jo valmis. Ja uusi ”HYVINVOINTIKESKUS” (huomaa byrokraattien TERVEYSASEMALLE keksimä uusi ”komea nimi”) on parhaillaan rakenteilla.
*
SUUR-KAUHAVAN YKSIPUOLINEN MAATALOUS(ELINKEINO)VALTAISUUS käy ilmi hyvin VALTUUSTON kokoonpanosta. Kauhavan valtuustossa on yhteensä 43 jäsentä ja niistä KESKUSTA (eli entinen MAALAISLIITTO) on ylivoimaisesti suurin valtuustoryhmä.
Kauhavan valtuuston keskustaryhmään on kuulunut 2017–2021 yhteensä 20 valtuutettua, muita valtuutettuja on 23. Valtuustoryhmistä toiseksi suurin on KOKOOMUS (9 valtuutettua), mutta VASEMMISTOLIITOLLA ei ole ”YRITTÄJÄKAUPUNKI” KAUHAVAN VALTTUSTOSSA yhtään paikkaa.
KAUHAVALLA ELETÄÄN NYKYISIN ikään kuin KAUHAVALLA ei olisi ollut koskaan KOMMUNISTEJA (KAUHAVALLA on kuitenkin ollut aikaisemmin aktiivinen kommunistinen liike).
*
KESKUSTAN AIEMPAA YKSINVALTAA on horjuttanut viime kuntavaalista lähtien PERUSSUOMALAISET (PS). KAUHAVAN PS erotti äskettäin ”luottamuspulan takia” (kts. Yle Kauhava, 9.3.2021) vuoden 2017 KUNTAVAALIN ÄÄNIHARAVAN MIKA KANKAANSYRJÄN (hän oli ennen ps-jäsenyyttä 2017 SDP-valtuutettu Kauhavalla) ja ”perussuomalaisista potkut saatuaan” hän aikoo olla vuoden 2021 kuntavaalissa KESKUSTAN EHDOKKAANA.
KAUHAVAN KESKUSTASSA pelätään uutta takaiskua kesä 2021 kunnallisvaaleissa.
Kankaansyrjän uraa rasittaa paikallisen TAKSIYRITTÄJÄN kanssa tapahtunut ”yhteenotto” ja sitä seurannut pahoinpitelysyyte ja oikeudenkäynti.
Jos SUOMEN KESKUSTA ei menesty vuoden 2021 kuntavaalissa (nyt kesällä) puolueen tulevaisuus on koko maassa uhattuna (Keskusta jäisi maaseutusuomalaisuutta kannattavaksi pikkupuolueeksi).
PS on KESKUSTAN vakavin kilpailija, sillä kauhavalaisetkin ovat siirtyneet joukolla KESKUSTASTA PERUSSUOMALAISIIN (vrt. SMP).
KAUHAVALLA oli 2015 noin 7000 TYÖPAIKKAA. Vähän yli puolet työpaikoista on PALVELUALOILLA. Alle puolet työpaikoista on alkutuotannossa ja jalostuksessa mistä aiheutuu SEUDUN YKSIPUOLINEN ”MAASEUTU- JA MAATALOUSKULTTUURINEN HENKI JA PERINNE”.
KAUHAVALAISET OVAT KONEHULLUJA. KONEHAN TEKEE TÖITÄ NAPISEMATTA.
SAIRAANHOITOPIIRISSÄ JOHON KAUHAVA KUULUU ON OLLUT VAIN VÄHÄN VIRUSTARTUNTOJA.
**
VASEMMISTOLIITTO (poliittinen puolue) on nyt jäsenenä SUOMEN KONSENSUSHALLITUKSESSA (vallankäyttöelin).
TERMILLÄ ”KONSENSUS” VIITATAAN SIIHEN, ETTÄ MYÖS PIENET PUOLUEET ”SAAVAT OLLA MUKANA YHTEISESSÄ PÄÄTÖKSENTEKOPROSESSISSA”.
KAIKKI ON ALKANUT NÄYTTÄMÄÄN KONSENSUS-DEMOKRATIAN JOHDOSTA ” YHDELTÄ KEVEÄLTÄ MÖSSÖLTÄ”.
ILMASTONMUUTOKSEN TOTEUTUMISEN EHTO ON KUITENKIN SYVÄ JA PAINAVA.
*
VASEMMISTOLIITTO on perustettu vuonna 1990. Puolue perustettiin Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (SKDL) sekä Suomen Kommunistisen Puolueen pohjalta. Vuoden 1990 lopulla uuteen puolueeseen liittyivät myös DEMOKRAATTISEN VAIHTOEHDON kansanedustajat.
SKDL:N JA SUOMEN KOMMUNISTISEN PUOLUEEN välillä vallitsi pitkään riitoja.
Presidentinvaaleja varten perustettu LIIKE 88 sekä kirjailija (sanataiteilija ja pianisti) Claes Anderssonin toiminta on ollut merkittävä välivaihe ennen VASEMMISTOLIITON (varsinaisen uuden vasemmistopuolueen) perustamista.
Puolueen nykyinen puheenjohtaja on Li Andersson, hän on kuvataiteilija Jan-Erik Anderssonin tytär. Hänen isällään oli näkyvä rooli 2011 TURUN KULTTUURIPÄÄKAUPUNKIPROJEKTISSA.
*
VASEMMISTOLIITON IDEOLOGIA ON ”PUNAVIHREYS”. Mutta millainen ”punainen” ja ”vihreä”?
”VIHREÄ LIIKEHDINTÄ” alkoi Helsingin kaupunkisuunnitteluun liittyen (samoin Turussa) jo 1970-luvulla, mutta varsinainen ”alkuvihreä aate” (eko- ja sosiaalivihreys) muotoutui vasta 1980-luvun alkupuoliskolla. Vihreä liitto rekisteröitiin yhdistykseksi 1987 ja puolueeksi 1988. Tapasin Turun vihreitä ensimmäisen kerran 1980-luvun lopulla.
Vihreiden alkuvaiheeseen voitti SOSIAALIVIHREYS (se torjui myös tuolloisen EKOVIHREYDEN), mutta nykyisin vihreät (poliittinen puolue) pyrkii ISOKSI YLEISPUOLUEEKSI. Suomen Vihreissä vaikuttaa nykyisin vahva NAISLIIKE.
PUNAVIHREÄ VASEMMISTOLIITTO ON SYNTYNYT TÄTÄ TAUSTAA VASTEN.
Monet VIHREIDEN jotkut kärkiaktivistit ovat olleet alun perin kommunisteja (myös ”stalinisteja”). Vasemmistoliiton ideologialla PUNAVIHREYDELLÄ on yhtymäkohtia ”alkuperäisiin vihreisiin”.
*
VASEMMISTOLIITTO ON OMIEN SANOJENSA MUKAAN) PUNAVIHREÄ KANSALAISLIIKE JA SAMALLA MAAILMANLAAJUINEN LIIKE. SE KANNATTAA DEMOKRAATTISTA YHTEISKUNTAA, jossa on VAPAUS ITSENSÄ TOTEUTTAMISEEN.
VASEMMISTOLIIKE RAKENTAA EKOLOGISESTI KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIYHTEISKUNTAA. LIIKKEEN tavoitteena on VAPAUTTAA IHMISKUNTA SODASTA, SORROSTA, PUUTTEESTA JA ERIARVOISUUDESTA.
SE SIIS LUPAA TEHDÄ KAIKKEA HYVÄÄ. MUTTA EI SAA ”UNOHTAA” OLLA KONKREETTISESTI ”PUNAVIHREÄNÄ MYÖS MARXISTI”.
*
DEMARIAATE JA -LIIKE EI OLE KIINNOSTANUT VASEMMISTOLAISIA VAIKKA JOUKOSTA LÖYTYY MYÖS ALKUPERÄISEN MARXILAISUUDEN VASTAISTA MIELIALAA.
OLEN VEIKANNUT, ETTÄ KESKUSTA JA SDP PUTOAVAT AIKAMME MUUTOSKELKASTA.
*
MITEN VASEMMISTOLIITTO TEKEE MAANVILJELIJÖISTÄ JA METSÄNOMISTAJISTA (OMISTAJISTA) ILMASTOSANKAREITA?
JOS PYRKII AJAMAAN NATIONALISTISESSA VALTIOSSA SAMALLA KERTAA YRITTÄJIEN JA KANSALLISVALTION ETUA SEKÄ KOKO MAAPALLON ELÄMÄN, LUONNON JA IHMISKUNNAN PARASTA JOUTUU KESKELLE RISTIRIITAA.
ILMASTONMUUTOKSEN KOHDALLA RISTIRIIDAT ON RATKAISTAVA NYT KOKO MAAPALLON ELÄMÄN HYVÄKSI.
EIKÄ SE OLE MAHDOLLISTA ILMAN MAAPALLON LAAJUISTA KANSAINVÄLISTÄ ILMASTOKAPINAA.
KAPITALISTISEN KANSALLISVALTION HYVINVOINNIN EDISTÄMINEN SEKÄ KOKO MAAPALLON ELÄMÄN PELASTAMINEN SAMANAIKAISESTI EI OLE MAHDOLLISTA TOTEUTTAA ARVOSTELEMATTA RAJATTOMAAN TALOUSKASVUUN PYRKIVÄÄ LIBERAALIA TEOLLIS-TOTAALIKAPITALISTISTA YHTEISKUNTAA.
KASVUN RAJAT ON JO YLITETTY. EIKÄ KONSENSUS KELPAA ENÄÄ.
NYT ON MAAPALLON LAAJUISEN KANSAINVÄLISEN KAPINAN AIKA.