Karl Marx ymmärsi jo teollistumisen alkuvaiheessa, että käynnistynyt kone- ja tavaratulva tulee aiheuttamaan todella syvällisiä muutoksia ihmisten elämässä.
Marxin ajatukset ”vieraantumisesta” ovat tänä päivänä entistä ajankohtaisempia.
Marx ajatteli, että kun ihmisten välille muodostuu teollisessa yhteiskunnassa ”esineellinen yhteys”, yksilö vieraantuu itsestään ja muista ja inhimillinen olemassaolo ajautuu ”täydelliseen tyhjyyteen”.
Marx herätti yksilöstä ja yhteisöstä monia tärkeitä kysymyksiä, mutta mitä kaikkea käynnissä oleva kehitys merkitsee? Se on vielä monessa kohtaa avoin kysymys.
Minulle on arvoitus sekin, miksi Sartre luki eksistentialistina usein Marxin kirjoituksia.
Nytkin kun maailmankirjat ovat todella sekaisin, ihmiset etsivät vastauksia siihen mitä tällä hetkellä on tapahtumassa.
Minulla on tähän oma näkökulma.
Ensinnäkin vanhat kirjoitukseni ”kaupunkikoneesta” ja ”katukoneesta” eivät ole jääneet turhiksi. Nekin liittyvät tämänhetkiseen teolliseen yhteiskuntaan ja nykyajassa olemiseen.
Robottiauton (autot liikkuisivat katuverkossa ilman ihmisohjaajia) käyttöön ottaminen pudottaisi ”tietoyhteiskuntakoneemme” helevetin portille.
Kun puhun ”yhteiskuntakoneesta”, tarkoitan ”talouskoneen” (rahavalta jne.) ja ”politiikkakoneen” (puoluevalta jne.) yhdistämistä ”ihmisjärjen pääperiaatteella ”tieto on valtaa”.
Euroopan unionin aiheuttama Ukrainan sota ja unionin toimet Kreikan taloudellisten ja yhteiskunnallisten olosuhteiden haltuun ottamiseksi ovat hyviä esimerkkejä siitä, mihin periaate ”tieto on valtaa” johtaa. Se johtaa ristiriitoihin ja hallisemattomuuteen.
Kansallisvaltioiden velkakierteet saattavat olla merkki nationalististen valtioiden lopun alusta. Edessä voi olla pohjaton suo.
EU:ssa viimeksi suuren innostuksen vallassa toteutettu ”tieto on valtaa” -periaate on kääntynyt unionia itseään vastaan.
Unionin suomalaisedustajat ovat ehkä ”viimeisiä”, jotka uskovat ”tieto on valtaa” -erehdykseen. He tahtoisivat myös kuristaa kovimmin Kreikkaa (vaatimus: ei lisätukia Kreikalle).
Mutta Suomikin on saamassa Kreikkansa. Eli luultavasti myös Suomi joutuu anomaan jatkossa unionilta taloudellista tukea.
Ajauksen ”tieton on valtaa” isä on keskiajan ja uuden ajan siirtymävaiheen valtiomies Francis Bacon. Hän uskoi, että vallankäyttö, jossa ihminen alistaa luonnon ei ole yksilölle ja yhteiskunnalle pelkästään hyväksi, vaan se merkitsee myös ”todellisuuden hallitsemista”.
Elämme parhaillaan keskellä Baconin (1561-1626) ja René Descartesin (1596-1650) konehelvettiä.
Olemassaolonsa aistiva vapaa ihmisyksilö ei ole kuitenkaan konemainen olento.
Koska toivo paremmasta maailmasta voi elää ainoastaan vauvoissa ja lapsissa, heille kuuluu oikeus olla vapaita olentoja. Heitä ei saa kasvattaa länsimaisen kulttuurimme ”perusvirheiden perillisiksi”.
Järkeilyyn pohjautuva idea ”tieto on valtaa” on virheistä vaarallisin.
Taide syventää näkökulmaa järjenkäytön ja tietämisen vaarohin.
”Musta valukin” voi toimia siitä yhtenä esimerkkinä.
Kolme vanhaa myyttiä eli Vanhan testamentin kertomus paratiisin ”tiedon puusta”, kreikkalainen Prometheus-myytti sekä saksalainen kansansatu tohtori Faustista todistavat vaakuuttavasti tietämisen varoista (katso Georg Henrik von Wrightin Humanismi elämänasenteena, 1987, ”Kolme myttiä” sivut 27-32).
Saksalaiseen tarinaan tohtori Faustista (Faust on elänyt ”uskonpuhdistaja” Lutherin aikalaisena) liittyy pimeyden mahdin edustaja Mefistoles.
Faust oli tehnyt paholaisen kanssa sopimuksen saadakseen tietoa, hallitsemisen voimia, valtaa ja rikkauksia. Mahdin hinnaksi tuli kuitenkin lopulta ahdistava tuska.
Minulla tulee tästä varoittavasta myytistä mieleen saksalanen Merkel-mahti? Sakasan sisäpoliittista muutosta on syytä seurata jatkossa tarkkaan.
Mainittujen myyttien varoitus koskee myös yksilöä, ja myös itseäni.
Vannoin nelisenkymmentä vuotta sitten, etten hanki koskaan omaa autoa.
Turun tautiin törmättyäni halusin muuttaa pois kaupungista, mutta koska vieraiden paikkakuntien työpaikat edellyttivät autoilua, kävin autokoulun. Sain oman ajokortin. Jäin kuitenkin Turun työpisteeseeni.
Eläkkeelle siirtyminen vei minut Turusta luonnonläheiseen syrjäkylään. Uusissa korpiolosuhteissa elämisen helpottamiseksi hankin ensimmäisen kerran ”liikkumiskoneen” eli henkiöauton.
Ensin panin pikkusormeni peliin suunnittelemalla mopon ostamista. Mutta ostinkin mopoauton. Pieni tyttäremme ihastui punaiseen ”koppikseen” hetkessä.
Seuraavassa vaiheessa vaihdoin mopoautoni henkilöautoon.
Käytetty autoni reistaili jatkuvasti ja jouduin korjauttamaan autoani usein ja kalliisti.
Olin teini-iässä huippu-urheilija, mutta viimeksi autoiltuani pystyin välillä tuskin kävelemään. Jalkahermojani tutkittiin, mutta ne todettiin terveeksi.
Autonkorjaajani sanoi viimeksi minulle, ettei autoani kannata enää korjata, koska korjaus tulee yhtä kalliiksi kuin uuden käytetyn auton ostaminen.
Pakokaasu oli savuttanut autossani aina vain paksumpana ja mustempana, koska öljynpaine oli moottorin kulumisen takia liian matatala.
Jonain päivänä pamahtaisi rikki ensimmäiseksi kesken ajon autoni tubo.
Minusta alkoi tuntua siltä, että hermoni romahtavat. Olin ehtinyt kasvaa teknologisen elämäntavan makuun eikä muita elämäntapavaihtoehtoja tuntunut olevan olemassa.
Siirsin ”autovanhukseni” takapihalle.
Syrjäkylässä asuminen on suurkuntauudistuksen johdosta autottomana aiempaa eriarvoisempaa, sillä etäisyydet palvelukeskuksiin kasvavat entiestään.
Segregaatio pahenee ja kuilu hyvä- ja huono-osaisten välillä syvenee Suomessa. Riippuvuus oman auton käytöstä kasvaa ja ympäristökriisi (ilmastonmuutos) syvenee.
Oli kaunis kesäaamu,kun ajoin polkupyörälläni verkalleen kohti kunnan keskustaajaman palveluja.
Syrjäkylämme ainoa ruokakauppa ja koulu lopettivat jo vuosikymmeniä sitten.
Huomasin tien vieressä seisovan maatalousrakennuksen ulkoseinästä roikkuvia sähköjohtojen pätkiä.
Rakennuksessa oli kauan sitten sähköllä toimiva viljankuivuri, mutta rakennemutos teki kuivurin tarpeettomaksi.
Pölkupyörällä hitaasti liikkuessani tein maiseman yksitykohdista kaiken aikaa uusia ja uusia havaintoaja.
Lähi-informaatio on liikuttava elämys.
En tiennyt autolla nopeasti tietä pitkin kiitäessäni tienvarren detaljeista mitään.
Mieleeni juolahtaa Aristoteleen liikeoppi (G. H. von Wright, Humanismi elämänasenteena, 1987, sivulla 68).
Aristoteleen mukaan liike on pyrkimystä luonnolliseen paikkaansa. Olemassa on luonnollisia ja luonnottomia liikkeitä.
Kreikkalaisten käsitteistön mukaan tekniikka ei pohjaudu luonnontieteeseen vaan luonnottomuuksia käsittelevään tieteeseen.
Ajattelin, että autolla nopeasti eteenpäin kiitäminen täytyy olla ”itselleen olemisessa” elävälle vapaalle ihmiselle luonnotonta liikettä.
Kun ajattelin tarkemmin koko arki on nykyaikana täynnä koneita ja luonnottomuuksia.
Esimerkiksi auto, kännykkä, tietokone, televisio, pesukone ja jääkaappi mahdollistavat monien arjen toimintojen tekemisen helpommin ja nopeammin, mutta teknologisen elämäntapamme hinta tulee meille kalliiksi. Eikä pelkästään ympäristökriisin muodossa.
Nyt kun konesiin on yhdistetty tieteotekninen järjestelmä, koneita ei voi korjata itse eikä niiden toimintaa voi aina edes ymmärtää. Täytyy vain uskoa, että kaikki ”hyrrää mukavasti” tässä elämässä.
Täytyy vain uskoa koneisiin, koneenkäytön avustajiin ja koneiden korjaajiin. Ja maksaa laskut jos siihen on varaa.
Sartre on yhtä merkittävä ajattelija kuin Aristoteles.
Sartren mukaan ihmiset ovat hölmöjä kuvitellessaan kaiken toimivan kun käytetään teknisiä ”kojeita ja koneistoja”.
(Katso Sartren Inho sekä Esa Saarisen kirjoitusta ”Fenomenologia ja eksitentialismi” kirjassa Vuosisatamme filosofia, sivulla 138 manitaan tieteelliseen asennoitumiseen liittyvästä ”valmiin maailman ideasta”, kirjan ovat toimittaneet Ilkka Niiniluoto ja Esa Saarinen, 1987).
Eksistentialistinen ”itsellen oleminen” tökkii pahasti modernissa konehelvetissä.
Alkaa sataa vettä kuin saavista kaatamalla enkä näe enää eteeni.
Pysähdyn ja painaudun läpimärkänä tien vieressä seisovan ison koivun juurelle sateensuojaan.
Sade katkeaa ja valmistaudun jatkamaan matkaa polkupyörälläni koti palvelualuetta.
Kun ajoin aikaisemmin koko kesän polkupyörällä, niin kuntoni oli jatkuvasti hyvä. Talven jälkeen olin rapakunnossa koska en ollut pyöräillyt pitkiin aikoihin.
Teknloginen elämäntapa on aiheuttanut minussa viimeksi pahaa mieltä lähes joka päivä.
Ehkä minulla ja tietokoneella on ”eri kemia”. Tätäkin ilmiötä on tutkittu.
Jos jollain on ”sama kemia” koneensa kanssa, kyesellä henkilöllä saattaa ehkä olla taipumusta peliriippuvuuteen tai konehulluuteen.
Peliriippuvuus on alkoholismia pahempi ongelma.
Suomi on konehullujen maa.
Ennen vanhaan jokaisessa kodissa oli yksi lankapuhelin. Nyt meillä on kotona kolme kännykkää, mutta homma ei kuitenkaan toimi.
Pisara sadevettä voi hiljentää kännykän. Samoin virran yllättävä loppuminen akusta.
Viimeksi yksi kännyköistämme hiljeni kokonaan jostain kummasta syystä.
Myöhemmin selvisi, että puhelinfirman robotti oli sammuttanut puhelimen maksamattoman puhelinlaskun takia.
Kännykän sukemisesta ei ilmoitettu meille etukäteen.
Ongelman syy ratkesi vasta yli viikon päästä. Asia oli tolloin jo lakiasiaintoimistossa.
En löytänyt kysesesitä puhelinlaskua mistään, se oli ehkä kadonnut postijakelun yhteydessä.
Tapahtuman selvittämien maksoi melle ainakin sata euroa (puhelinsoittoina jne.).
Roomalaiset insinööriteknikot ja teolliset konehullut.
Fritz Baumgartin kirjassa Stilgeschichte der Architektur (1969) sanotaan, että roomalainen arkkitehtuuri oli toisenlaista kuin Kreikassa. Romalaista arkkitehtuuria leimaavat esimerkiksi massiiviset muurit, kaaret ja holvit. Rakennusten koristeet kopioitiin kerikkalaisten luomista tyyleistä.
Siinä missä kreikklaset olivat uutta luovia ajattelijota, roomalaiset olivat maailmanherruuteen pyrkineitä kovia valtapelureita ja insinöörejä.
Roomalaset kehittivät teknikkaa voidakseen rakentaa luonnonkivestä laajoja muuri-, vesi- ja tieverkostoja.
Romaan valtakunta tuhoutui sisäisiin valtariitoihin. Ei ulkopuoliseen hyökkäykseen.
Roomalaisinsinöörien kiviset talot ja verkostot jäivät jäjelle, mutta luonto jatkoi elämää jokaisessa kivensaumassa.
Teollisen yhteiskunnan asvaltoitu ja motorisoitu katuverkkokonehelvetti repii sitävastoin auki taivaan kanttakin.
Luonnosta ei jää tässä vauhtikonehulluuudessa jäljelle yhtikäs mitään.
Ihminen on erehtymässä taas kerran ikivanhoille varoituksille sokeana ja kuurona kaikkitietävyteen ja kaikkivaltaisuuteen.
Kreikka on saamassa Euroopan unionita apua taloudelliseen ahdinkoon mutta ongelmat jatkuvat.
Suurmmat ongelmat ovat todennäköisesti vasta alkamassa. Nyt kun astuu askeleen eteen tai taakse lopputulos on molemmilla kerroilla helvetillinen.
Jos nationalisteisen valtion kansanedustuslaitos kääntää viikon välein kelkkansa täysin se herättää kysymysen kansalaisten edustamisen mielekkyydestä ja toimivuudesta.
Kansallisvalton loppu on jo ollut Kreikassa.
Seuraavaksi voi olla vuorossa koko länsimaisen kulttuurimme loppu.
Piip.
Mielessäni on käväissyt viime viikkoina ajatus siitä, että hyväksyisin tästä kaikesta huolimatta yhden koneen. Se olisi tv-uutisten automaattinen valheenpaljastuslaite.
Joka kerta kun joku vallankäyttäjä puhuu uutisessa, kone tulkitsee hänen semioottiset eleet ja alkaa heti piipittämään ja vilkkumaan punaista valoa jos puhuja valehtelee.
Joku kommentoi ideaani lausahtamalla, että kyseinen laite piipittäisi ja vilkkuisi koko uutisten ajan.
Rehellisyys ja luotettavuus kuuluvat vallankäyttöön, oli sitten kyse taloudellisesta, poliittisesta tai mediavallasta.
