Kapitalistinen talous on saanut imperialismin kaudella yhä uusia muotoja ja kokenut nopeita ja äkkijyrkkiä vaihtelujakin – kriiseistä pikavoittoihin. Valtiomonopolistinen kapitalismi, jolla oli myös ”sosialismiin” vivahtavia piirteitä, vaihtui esimerkiksi Venäjällä Neuvostoliiton romahdettua aluksi oligarkkien ja pankkiirien hallitsemaksi privatisoinniksi, mutta on nyt Vladimir Putinin militaristisella tsaarikaudella palautettu pitkälle valtio-omisteiseksi ”käyttö- ja nautinto-oikeudeksi”.
Se on hallitsevan eliitin harvainvaltaa, missä poliittinen, taloudellinen ja lainsäätövalta ovat yksissä ja samoissa käsissä. Kirjailija Mihail Šiškin nimittää uudessa kirjassaan Sota vai rauha (2023) tätä väkivaltaan ja vangitsemisiinkin syyllistyvää nykyvenäläistä valtiomuotoa ”mafiamaiseksi prisonisaatioksi”. Kantasanana on tietysti englantilainen ”prison” eli vankila. Jotakin samansuuntaista yksin- tai harvainvaltaista klaanikehitystä voi havaita tätä nykyä jopa amerikkalaisen ”demokratian” syntysijoilla, USA:ssa. Sielläkin uusia lakeja taitaa itse asiassa säätää melko omaperäinen ja mieleltään ailahteleva superrikas diktaattori Donald Trump.
Mutta Amerikassa on tapahtunut muutakin kapitalistista uusjakoa: Kalifornian Piilaaksossa alkoi 1990-luvun viime vuosina, yli neljännesvuosisata sitten, muodostua omintakeinen harvainvalta ja plutokratia. Siinä superrikas miljardööriluokka on kaapannut leijonan osan niin taloudellista kuin poliittistakin valtaa kännykkä- ja nettiteollisuuden sekä tekoälyn yleistymisen myötä. Pieni osuus tätä kehitystä ulottui Suomeenkin, kun Nokia valtasi hetkeksi jopa globaaleja puhelinmarkkinoita.
Pian kuitenkin amerikkalainen, japanilainen ja kiinalainen osaaminen perivät kilpajuoksussa voiton. Kiinalainen valtiomonopolistinen kapitalismi on nyttemmin privatisoinut lähes täydellisesti esimerkiksi asiakkaille suoran verkkokaupan, siis rihkamateollisuuden, mitä se hyödyntää tietysti omalla miljoonaisella halpatyövoimallaan ja välivarastojen puutteella. Verkkokaupan kylkiäisenä rikastuu Suomessakin selluteollisuus, kun maailman metsät hakataan hyödyttömiksi pakkausraaka-aineiksi.
Oma lukunsa on tätä nykyä myös militarismin varjolla lisääntyvä asekauppa ja sotateollisuus, jolla on kyltymätön lähde maailman sotatantereilla. Näin tappaminen luo uutta verenhimoista omistajaluokkaa myös piskuisessa Suomessa.
Kehittyvä sotateollisuus tarvitsee myös hupenevia jalometalleja, raaka-aineita ja resursseja kautta maailman. Sen kanssa joutuu nyttemmin kilpailemaan myös tekoäly ja sen vaatimat jalometallit ja mineraalit, joten imperialistinen riisto saanee pikku hiljaa yhä raaempia muotoja, kun paitsi öljystä ja kaasusta myös luonnonvaroista joudutaan tappelemaan globaalisti.
Globaali riisto ja uuden ajan ”yrittäjät”
Kapitalismin kehityskulkuja on seurannut globaali työvoiman riisto ja uudenlainen työn orjuus. Se on saapunut Suomeenkin pikku hiljaa. Toimittaja Paavo Teittisen uusi tietokirja Pitkä vuoro – kuinka moderni orjuus juurtui Suomeen (2025) on mainio esimerkki työelämän muutoksesta ja erityisesti liikkuvan halpatyövoiman hyväksikäytöstä, jonka lonkerot ulottuvat kaikkialle. En ole lukenut kirjaa, mutta lehtiarviosta (HS 12.10.2025) voi päätellä, että kyse on matalapalkkatöihin, maatalouteen, marjanpoimintaan, siivous-, rakennus- ja ravintola-alalle houkutellusta ja tulleesta ulkomaalaisesta työvoimasta. Tätä kymmenien tuhansien joukkoa yhdistävät usein laittomat tai olemattomat työehdot, ihmiskauppa, raaka riisto, pelko ja uhkailu vähäisenkin ansion tai maassa elämisen oikeuden menetyksestä.
Suomen mediassa on esitelty usein menestystarinoina peli- ja nettiteollisuuden sekä niin sanotun ”alustatalouden” piirissä äkkirikastuneita ideanikkareita. Esimerkiksi kuljetuspalveluja organisoivan Woltin energinen toimitusjohtaja Miki Kuusi esiintyi aamutelevisiossa (11.10.2025) ja julisti suorassa lähetyksessä uudenlaisen työelämän ihanuuksia. Kuusi on kumppaneineen uuden ajan yrittäjä, joka keksi kymmenkunta vuotta sitten loistavan liikeidean – pizzojen ja muiden ravintolatuotteiden ja elintarvikkeiden laajan kotiinkuljetuksen. Halpatyövoimaa näihin vikkelästi toimiviin ruokalähettipalveluihin löytyi Suomeen viime vuosina hakeutuneiden ulkomaalaisten riveistä. Luulisin, että läpimurtovuodet ajoittuvat pandemian aikaiseen kotitalouksien eristäytymiseen ja sittemmin tietenkin suomalaisen keskiluokan lisääntyvään laiskuuteen, lihomiseen ja ”liikkumattomuuteen”.
[Kirjoitus jatkuu kuvan jälkeen.]
Woltin menestyksen syvimmät syyt
”Emme tekisi tätä työtä elleivät ruokalähetit olisi tyytyväisiä”, kertoo miljonääri Miki Kuusi (s. 1989). Woltin suuromistaja on supliikkimies ja erinomainen sanankäyttäjä, joka osaa vakuuttaa yleisönsä – tässä tapauksessa myös aamutelevision haastattelijan, joka ei halunnut tai ehtinyt tehdä yhtään vaikeaa kysymystä.
Missä sitten ovat Woltin menestyksen syvimmät syyt? Ensinnäkin, keskiluokkaisessa Suomessa suurelle osalle kansaa liikeidea on mieluisa – kunhan vielä saataisiin viinakin kotiinkuljetukseen!
Toiseksi, pandemian aikana lisääntynyt etätyö on ollut Woltin kuljetuksille lottovoitto. Koneen ääressä istuva etätyöläinen ja pizzaa jauhava pelinuoriso, siis se osa, jolla on varaa, nauttii kun (roska)ruoka tuodaan kotiin. Keskiluokkainen kiireinen perhe palkkaa jo nyt ulkomaalaisen siivoojan – ja hyötyy myös maahanmuuttajan suorittamasta pikaisesta kotiinkuljetuksesta. Toki myös neljän seinän sisälle pakotettu vanhus, jolla on varaa käyttää Woltin palveluja, hyötyy niistä.
Tärkein syy Woltin menestykseen ja miljoonatuloihin omistajille on tietenkin häikäilemätön ulkomaalaisen halpatyövoiman riisto. Ympäri maailmaa. Työehdot, työaika ja sosiaaliturva eivät omistajia kiinnosta. Woltin sadattuhannet lähetit ovat globaalisti ”yrittäjiä”, joiden on pakko tehdä työtä, josta maksetaan käsittämätöntä alihintaa. Heille uskotellaan työtä tarjottaessa, että saavat pitää työstään ansaitsemat eurot ja dollarit itse – kertomatta, että työehdot ovat muuten olemattomat: lomia ei voi pitää kuin omaan laskuun, työaika on rajaton, sosiaaliturvaa ei sairastuessa tunneta, verot ja eläkemaksut pitää hoitaa itse, samoin vakuutukset ja työvälineet. Vain harva suomalainen, usein köyhä opiskelija, on mukana pakosta tekemässä yhtiön omistajista miljonäärejä. Tässäpä ne Woltin omistajien täydellisen uuskapitalistisen rikastumisen syvimmät syyt, joista kannattaisi keskustella enemmänkin.
Kyse ei ole ihan pienestä joukosta työvoimaa Suomessakaan. Lähettejä on tätä nykyä Woltin palveluksessa Suomessakin arviolta yli 10 000. Heidän asemastaan (yrittäjä vs. työsuhde) kiistellään ja korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) toukokuussa tekemän ennakkopäätöksen mukaan ruokalähettien työtä tehdään työsuhteessa, mutta Wolt on hakenut päätöksen purkua. Silti maalaisjärjelläkin on vaikea pitää pyörällä usein liikkuvaa kaupunkilähettiä ”itsenäisenä yrittäjänä”. Hän omistaa korkeintaan kulkuvälineensä, ei ravintoa valmistavaa liikettä eikä lähettipalvelua järjestävää – ja siitä roimasti hyötyvää – Wolttia. Ruokalähetit ovat itsekin nousseet välillä kapinaan ympäri maailmaa, Suomessakin, kun palkkiot kehnosta työsuhteesta eivät mitenkään riitä elämiseen varsinkaan maailman metropoleissa ja suurkaupungeissa.
P.S. Woltin ruokalähetit ”alkoholitarkastajina” (?)
Suomalainen tiukka alkoholipolitiikka on kulkenut liberaalimpaan suuntaan jo 55 vuotta kun keskiolut tuli baareihin ja ruokakauppoihin. Viimeksi alle 8 prosentin alkoholia alettiin myydä ruokakaupoissa vuosi pari sitten. Nyt oikeistolainen hallitus on sallimassa myös tiukemman viinan, jopa 80 prosenttia alkoholia sisältävän juoman kotiinkuljetuksen. Hupaisin piirre tässä eduskunnassakin käydyssä ”kuljetuskeskustelussa” on ollut Woltin ruokalähettien asema – heistä kun ollaan tekemässä eräänlaisia ”alkoholitarkastajia” (?). Woltin palveluiden laadusta vastaava johtaja Lauri Hallavo julisti tyytyväisenä – lehtitietojen mukaan (Karjalainen 9.10.2025), että firmassa asiaa tullaan käsittelemään niin sanotuissa ”pakollisissa toimituspassikoulutuksissa” (?).
Ei voi kuin nauraa moiselle julistukselle! Kun Suomen alkoholilaki kieltää ensinnäkin myymästä alkoholia alkoholiliikkeissä päihtyneille – tai tarjoamassa sitä edes ravintoloissa selvästi juopuneille –, nyt yhtäkkiä usein suomea huonosti puhuva ulkomaalainen ruokalähetti kelpaisikin pikakoulutuksella ”alkoholitarkastajaksi”. Kannattaa miettiä sitäkin, millaiseen välikäteen nälkäpalkalla viinaa kuskaava lähetti joutuu ehkä jo kerrostaloasunnon ovella, jos ja kun huomaa sisällä istuvan, tuskin pystyssä pysyvän juoppojengin. Siinä ei viinan haltuunotto tai väkivaltainen yhteenotto ole välttämättä kaukana!
Pentti Stranius, Joensuun virallinen Öisinajattelija
