Vetoomus puolukan poimimisen puolesta
Puolukka on yksi Suomen metsien yleisimmistä ja laajimmalle levinneistä luonnonmarjoista. Silti suuri osa sadosta jää vuosittain metsiin, toki eläinkunnan ravinnoksi. ...
Puolukka on yksi Suomen metsien yleisimmistä ja laajimmalle levinneistä luonnonmarjoista. Silti suuri osa sadosta jää vuosittain metsiin, toki eläinkunnan ravinnoksi. ...
Rap-artisti Keiju kävi Flow Festivalin yhteydessä Kulttuurivihkojen punaisella sohvalla haastateltavana. Keiju taivuttelee musiikissaan genrerajoja: yhdistelee räppiä, laulua ja omaehtoisia äänimaailmoja. ...
Lappeenrannan kaupunginvaltuutettu ja vasemmistoliiton puoluehallituksen jäsen Sara Backman kertoo Flow Festivalin lomassa antamassaan haastattelussa muun muassa kotikaupunkinsa kulttuurikuulumisista sekä talous- ...
Flow Festivaliin kuuluu musiikin lisäksi myös kuvataidetta. Urban Art -kokonaisuus levittäytyi tänäkin vuonna festivaalialueelle. Yksi sen taiteilijoista oli Sura Kangaspeska ...
Kulttuurivihkot 3/2026 Suomen työlaitosten historia on ollut pitkään suurelle yleisölle tuntematon, vaikka se on osa monen perheen ja suvun tarinaa. ...
Helsingin Suvilahti muuttuu jälleen elokuussa 14.–16.8.2026 kolmeksi päiväksi kansainväliseksi musiikin, taiteen ja kaupunkikulttuurin näyttämöksi, kun Flow Festival kokoaa yhteen maailmanluokan ...
Monella paikkakunnalla muistetaan jälleen torstaina 6. elokuuta atomipommitusten uhreja ja muistutetaan Suomen päättäjiä mitä ajankohtaisemmasta aiheesta: siitä eksistentiaalisesta vaarasta ihmiskunnalle, ...
Kulttuurivihkoilta ilmestyy syksyllä 2026 ainakin 13 teosta, pääasiassa kaunokirjallisuutta, mutta myös esimerkiksi laulunteon saloihin opastava esseistinen tietokirja. Romaanit Kari Hongisto: ...
Syksyllä 1973 Suomeen saapui Chilestä ensimmäinen pakolaisryhmä, jonka Suomi oli hyväksynyt jo etukäteen pakolaisiksi. He olivat vajaat parisataa Augusto Pinochetin ...
Yhtenä aikamme omaleimaisimpana jazzlaulajana pidetyn Cécile McLorin Salvantin esiintyminen Pori Jazzin Lokkilavalla toi yleisölle monisävyisiä tulkintoja jazzstandardien vähemmän tunnetuista helmistä. ...
Riippumaton, vasemmistolainen kulttuurilehti
Päätoimittaja Elias Krohn
Julkaisija Domirola Oy
Kaasutehtaankatu 1 / 12
00540 Helsinki
+358941145369
ISSN 2242-6736 (verkkojulkaisu)
Sivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.