Suomen työlaitosten historia on ollut pitkään suurelle yleisölle tuntematon, vaikka se on osa monen perheen ja suvun tarinaa. Työlaitokseen saattoi päätyä jos tuli luokitelluksi irtolaiseksi, ei maksanut takaisin saamaansa köyhäinapua tai vaikkapa laiminlöi elatusvelvollisuutensa. Suurin osa hoidokeista oli päihdeongelmaisia miehiä, mutta työlaitoksiin passitettiin niin satamakaupunkien laivatyttöjä kuin kunnalliskotien rauhaa rikkovia varttuneempia naisia.
Henkilöt eivät olleet oikeudessa tuomittuja rikollisia, mutta heidät voitiin lukita työlaitokseen, mikäli he olivat eläneet elämäänsä ajan yhteiskunnallisiin normeihin sopimattomalla tavalla. Heitä raskautti myös pakkotyön tuottama häpeäleima. Työlaitokset kasvattivat ja ojensivat heitä ja muita sopeutumattomia 1920–1980-luvulla. Vapautensa saattoi ansaita pisteitä keräämällä, mutta monet joutuivat olemaan työlaitoksissa vuosia.
Työlaitoksia voidaan pitää yhtenä historiamme vaiettuna aiheena.
Sekä huoltoa että kuria
Työväenmuseo Werstaalla Tampereella 30.4.2026 yleisölle avautunut Rikoksetta rangaistut -näyttely kertoo, miksi työlaitoksia perustettiin, kuka niihin joutui ja miten niissä elettiin. Näyttely perustuu historiantutkija ja kriminologian dosentti Katariina Parhin ja valokuvaaja Vesa Rannan Rikoksetta rangaistut -tietokirjaan (Siltala 2026). Esillä on Rannan valokuvia työlaitosmiljöistä sekä historiallisia kuvia ja esineitä.
Näyttelyn toteutusta ovat tukeneet Oulun kulttuurisäätiö, Museovirasto, Suomen tiedetoimittajain liitto ja Taiteen edistämiskeskus. Näyttely on osa Oulun kulttuuripääkaupungin ohjelmistoa ja siirtyy Tampereelta Ouluun 9. lokakuuta museo- ja tiedekeskus Tiimaan.
Rikoksetta rangaistut -kirja perustuu Katariina Parhin monivuotiseen tutkimukseen Suomen työlaitosten historiasta. Hänestä työlaitoksissa erityisen kiehtovaa on niiden ristiriitainen rooli sekä huollon tarjoajana että kurin ylläpitäjänä. Usein ihmisillä on tarve ajatella historiaa yksinkertaistetusti joko pahana tai hyvänä.
Työlaitokset haastavat pohtimaan hyvinvointivaltiomme menneiden vuosikymmenien rakennuspalikoita.
”Työlaitokset ovat kuuluneet monien elämään, mutta harva niihin joutunut on kertonut omasta elämästään. Työlaitosmenneisyys on ollut monille salattua ja hävettyä menneisyyttä. Yksi viesti jonka me kirjan tekijöinä olemme halunneet tuoda esille – myös näyttelyssä – on se, ettei työlaitosten historia ei ole pelkkää synkkää menneisyyttä vaan siinä on myös monenlaisia sävyjä, kuten monenlaisia elämäntarinoita ja työlaitosten muutosta. Toivottavasti olemme muuttaneet sitä, ettei työlaitoshistoria ole enää unohdettua menneisyyttä”, Parhi kertoi kirjan julkistustilaisuudessa näyttelyn avajaisten yhteydessä.
Parhi kertoo, ettei kirjaan ja näyttelyyn saatu kaikkia muistoja ja että Työväen Arkisto kerää muistitietoa työlaitoksista, esimerkiksi lapsuudesta työlaitosalueella, siellä työntekijänä työskentelystä tai menneisyydestä asiakkaana.
”Sen lisäksi, että tuomme sävyjä monipuolisesti esiin, muistutamme, että kirjan ja näyttelyn aihe ei ole menneisyyttä. Toivottavasti sen myötä esiin nousee monia asioita pohdittavaksi.”
Muistumat ja kerrostumat kiehtovat kuvaajaa
Pakkokeinoja vähennettiin 1960-luvulta lähtien ja sosiaalipolitiikan muutoksen myötä työlaitokset jäivät historiaan 1980-luvulle tultaessa. Osa paikoista on jäänyt tyhjilleen, osa on uudessa käytössä. Vesa Ranta taltioi näkymiä entisissä työlaitoksissa ja niiden ympäristöissä.
”Aihe kiinnosti minua, mutta en tiennyt siitä paljon. Olen tehnyt tietokirjoja ja kuvannut, ja jos en ole tiennyt aiheesta, olen ottanut siitä selvää. Aihe tempaisi minut mukaansa. Entiset työlaitokset ja niiden ympäristöt pursusivat kiinnostavaa kuvattavaa”, hän kertoo.
Valokuvaajana Rantaa ovat aina kiehtoneet hylätyt paikat, joissa aika on ikään kuin pysähtynyt ja ihmisten toiminnan jäljet ovat jääneet paikoilleen. Työlaitosten miljöissä eri aikojen kerrostumat ja jäljet ovat näkyvissä kiinnostavalla tavalla. Työlaitoshistorian lisäksi paikoissa ja rakennuksissa on muistumia myöhemmistä käyttäjistä, kuten vastaanottokeskusten toiminnasta.
”Nykypäivän keskusteluissa tulee esiin se, että toiminnan pitäisi olla vastikkeellista, jos haluaa jotain yhteiskunnalta. Tuntuu, ettei olla kaukana siitä, että työlaitoksia aletaan uudelleen perustaa. Toivottavasti niin ei käy.”
Rikoksetta rangaistut – Sopeutumattomat Suomen työlaitoksissa Työväenmuseo Werstaassa Tampereella 20.9.2026 saakka.
