Kulttuurivihkot 3–4/2024, kirja-arviot
Ulla-Kirsti Junttila (2023): Poikani Olavi. Books On Demand. 270 s.
Ulla-Kirsti Junttilan romaani Poikani Olavi kertoo riipaisevalla tavalla yksittäisen perheen kohtaloista Neuvostoliiton ja Suomen myllerryksissä 1930–40-luvuilla. Lasse ja Kerttu ovat kumpikin erikseen päätyneet lapsuudenperheidensä mukana Neuvostoliittoon, tutustuneet ja avioituneet siellä ja suuntaavat onnelliseen perhe-elämään. Heidän poikansa Olavi syntyy Leningradissa vuonna 1931. Perheonnen eteen kasautuu kuitenkin yhä pahempia esteitä.
Lasse työskentelee Moskovasta käsin toimivan Suomen kommunistisen puolueen kaaderina ja saa komennuksen Suomeen avustamaan kielletyn Kommunistisen Nuorisoliiton toiminnassa. Hän lähtee matkaan lapsensa ollessa vain kolmen kuukauden ikäinen. Kerttu odottaa turhaan puolisonsa kirjeitä lähes vuoden – kunnes joutuu salaisen poliisin Tšekan kuulusteluihin miehensä vuoksi ja hänelle kerrotaan, että Lasse on pidätetty Suomessa. Tšekassa kerrotaan, että Lasse ei voi vapauduttuaankin palata, koska Suomessa pidätettyihin tovereihin ei voi luottaa. Suomen valtiollinen poliisi pyrkii värväämään kiinni jääneitä urkkijoiksi, Kertulle kerrotaan. Hän ei silti luovu toivomasta miehensä paluuta.
Kerttu on saanut mieleisensä työpaikan Lännen vähemmistökansallisuuksien yliopiston (LVKY) suomenkielisestä kirjastosta. Stalinin kansallisuuspolitiikan kiristyessä vuonna 1936 koko yliopisto lakkautetaan. Kerttu saa uuden työpaikan Leningradin opettajaopistosta, alkaa myös opiskella englantia ja päätyy seurustelusuhteeseen kurssia vetävän englantilaisen toimittajan kanssa.
Perhe – Kerttu, Olavi ja Kertun vanhemmat – asuu kerrostalossa, jossa asuu myös monia muita suomalaisia, muun muassa LVKY:n vanhoja työntekijöitä. Loppuvuodesta 1937 he alkavat heräillä öisin mustien autojen vierailuihin ja rapusta kuuluviin ääniin. Naapureita viedään yksi toisensa jälkeen – ja lopulta myös Kerttu.
Kuulustelujen yhteydessä syytteitä tulee lukuisia. Jo pelkästään kirjeiden lähettäminen aviomehelle Suomeen on katsottu tuomittavaksi, koska Suomen valtiollisen poliisin tiedetään lukevan kirjeet. SKP:n kannatusryhmä, johon Kerttu kuuluu, on määritelty suomalaisnationalistiseksi, samoin suomenkielisen kirjallisuuden välittäminen opiskelijoille, joka on ollut hänen työtään. Raskauttavaa on ollut myös yhteydenpito vakoojana pidetyn englantilaisen toimittajan kanssa. Tuomio on raskas: karkotus Siperiaan kahdeksaksi vuodeksi.
Olavi jää isovanhempiensa hoitoon. Mutta entistä pahemmiksi muuttuvat olosuhteet, kun Saksa hyökkää Neuvostoliittoon ja Leningradin piiritys johtaa elintarvikepulaan ja nälänhätään.
Helppoa ei ole myöskään Suomessa Lassella, joka joutuu poliittisena vankina istumaan koko vuoden kuuden vuoden tuomionsa, josta kaksi vuotta vielä kommunistilakien kumoamisen jälkeen. Tutuiksi tulevat niin Konnunsuo, Huittisten varavankila, Sörnäisten ja Katajanokan vankilat Helsingissä kuin Tammisaaren pakkotyölaitoskin. Kun Tammisaaressa vankijoukko uhmaa vartijan ohjesääntöön kuulumatonta kehotusta marssia tahdissa, vartijat alkavat raahata vankeja väkivaltaisesti selleihin ja vankeja syytetään salakapinasta. Tästä tulee yksi vuosi lisää Lassen aiempaan viiden vuoden tuomioon. Jatkosodan aikaan tulee piileskelyn ja dramaattisen kiinnioton jälkeen uusi pitkä tuomio.
Romaani perustuu tositapahtumiin. Aineistona ovat olleet muun muassa Lars Junttilan (1904–1999) muistelmat elämästään Neuvostoliitossa ja poliittisena vankina Suomessa. Ulla-Kirsti Junttila on hänen miniänsä. Junttila kuvaa 1930–40-lukujen poliittista ilmapiiriä myös uunituoreessa kirjassaan Tuntematon täydennysmies (Books on Demand 2024), joka kertoo vuosina 1921–1922 syntyneiden länsiuusmaalaisten nuorukaisten varusmiespalveluksesta jatkosodan jo alettua ja sen jälkeistä taistelemista sodan etulinjassa.
Poikani Olavi -romaanin merkittävin anti on historiallisen tietoisuuden lisääminen. Valtavirran historiankirjoituksessa ja -opetuksessa Neuvostoliittoon lähteneiden kommunistien, kuten myös 1930-luvun poliittisten vankien, elämän käsittely on varsin vähäistä. Poikani Olavi tuo sitä esiin yhden perheen arjen ja elämänkulun kautta. Syvästi koskettava on myös lapsen, Olavin, näkökulma ja kohtalo kaikkeen tapahtuneeseen takuulla syyttömänä.
Kerronta on korutonta ja niukahkoa, mutta silti lukijan eläytymisen hyvin mahdollistavaa. Eri vaiheet seuraavat toisiaan melko nopeasti, mutta kertojan ääni on rauhallinen. Historiatietoisuuden näkökulmasta tyyli tuntuu toimivalta.
Nuo raskaat ajat Suomen, Neuvostoliiton ja Euroopan historiassa eivät saa unohtua. Sota-ajan siviileille aiheuttama kärsimys tulee romaanissa järkyttävällä tavalla esiin erityisesti Leningradin piirityksen yhteydessä. Viime aikoina jotakin vastaavaa on koettu niin Ukrainassa kuin Gazassakin. Kirjallisuus on parhaimmillaan vastavoima viholliskuvien lietsomiselle, joka on jälleen todellisuutta meillä Suomessakin.
Elias Krohn
