Pääkirjoitus, Kulttuurivihkot 3–4/2010 (lehden teemana pelit)
Pelit ovat erinomaista ajanvietettä, ja ne voivat olla myös taidetta. Erityisesti roolipelit ovat yksi fiktion, tarinankerronnan ja -kokemisen muoto, joka parhaimmillaan avartaa harrastajiensa ajattelua ja ymmärrystä maailmasta. Vaihtoehtoisten maailmojen kuvitteleminen ja kokeminen toimii vastavoimana valtaapitävien hokemalle, ettei vaihtoehtoja ole.
Myös vallitseva talousjärjestelmä perustuu eräänlaisiin peleihin. Yhä mielikuvituksellisemmilla sijoitustuotteilla pelattavat suuren luokan uhkapelit tuottavat tappioita, joiden maksajiksi tiukan paikan tullen joutuvat sivulliset.
Viimeisimmän maailmanlaajuisen finanssikriisin yhteydessä kaikki ovat puhuneet sääntelyn tarpeesta. Teot ovat kuitenkin jääneet vaatimattomiksi.
Eduskunnan puhemies Sauli Niinistökin (kok.) varoittaa Uutispäivä Demarin haastattelussa (4.6.2010) uskomasta sääntelyn riittävyyteen: uusia voitontavoittelun keinoja keksitään sitä mukaa kun vanhoja tukitaan. »Ihmismieli – – on niin tuottelias, että sitä ei pysty ennakoimaan. Sääntely on jälkitoimintaa.»
Sikäli Niinistön puheissa on totuudensiemen, että talouskuplat, kriisit, lamat ja työttömyys ovat erottamaton osa kapitalismia, sen tavaramerkkejä. Tätä hän ei tosin sano. Hän puhuu »vietävänmoisesta voitonhimosta», mutta kapitalismi ei taida kuulua hänen sanavarastoonsa.
Pitkälle kehitellyt johdannaistuotteet, joista uusin finanssikriisi kehittyi, ovat kuitenkin monimutkaisuudessaan aivan uutta kapitalismin historiassa.
Omistaminen on ketjutettu niin kauas reaalitaloudesta, etteivät edes alan asiantuntijat aina pysty jäljittämään finanssituotteiden yhteyksiä siihen eivätkä arvioimaan niiden riskejä oikein.
Lisäksi bonukset ja optiot kannustavat yritysjohtajia riskeihin. Ne palkitsevat yrityksen lyhyen aikavälin menestyksestä, mutta eivät rankaise epäonnistumisista. Tämä mahdollistaa uhkapelin, jossa voi vain voittaa. Häviämisen riskin kantavat yrityksen työntekijät ja yhteiskunta, pelin ulkopuoliset.
Tutkijat ja valistuneet kansalaisaktiivit ovat tehneet keinottelutalouden kuriinsaamiseksi on lukuisia konkreettisia ehdotuksia, veronkierron suitsimisesta yritysten koon rajoittamiseen. Niiden toteuttamisen esteet eivät ole teknisiä vaan poliittisia: toisenlaista maailmaa vaativilla ei ole vielä riittävästi poliittista voimaa.
Ennemmin tai myöhemmin perusteelliset muutokset ovat kuitenkin väistämättömiä. Luonnonvarat ehtyvät, ja immateriaalisenkin vaurauden kaupallistamisessa tulee jossain vaiheessa kipuraja vastaan. Tähän liittyy myös pelottavia näköaloja: tapahtuuko järjestelmän luhistuminen hallitusti vai hallitsemattomasti, ja keiden ehdoilla syntyy mahdollinen uusi järjestys?
Hyvässä yhteiskunnassa jokaisella, aikuisellakin, on tilaa myös leikkiin. Kilpailun ja pelien tulisi rajoittua nimenomaan leikin sfääriin. Jos koko elämästä tulee peliä ja menestymiskamppailua, homo ludescens tukehtuu. Monopolikin on erinomainen peli, kunhan sitä ei sovelleta tosielämään.
Hyvää ja leppoisaa pelikesää kaikille!
