Kulttuurivihkot 5/2010, pääkirjoitus
Kirjailija Marja-Leena Mikkola kuvaili yli 40 vuotta sitten näytelmälaulutekstissään, millainen kerjäläisen on oltava:
»Sen on oltava alistuva, inhimillinen. Sen on oltava murheellinen, ei vihainen. Se ei saa olla kookas, lapsi käy oikein hyvin. Sen teitä pitää katsoa silmin kyyneltyvin. Sen täytyy esiintyä yksin eikä joukoissa. – – Mitä siitä tulee, jos katukerjäläinen nousisi ylös aivan edessä? Jos se oisi voimakas ja pystypäinen ja sillä oisi ase kädessä?»
Laulu tuntuu ajankohtaiselta tämän päivän kerjäläiskeskustelua seuratessa. Erona vain on se, että enää ei suvaita edes Mikkolan kuvailemaa alistuvaa ja murheellista kerjäläistä. »Häiritsevä kerjääminen» on ollut järjestyslaissa kiellettyä tähänkin saakka, mutta nyt sisäministeriön työryhmä esittää kaiken kerjäämisen kieltämistä.
Kieltohanke liittyy muutamien kymmenien tai enintään satojen Suomeen tulleiden Romanian romanien kerjäämiseen, josta on noussut heidän määräänsä nähden suhteeton kohu. Kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok.) perustelee kieltoa sillä, että »kerjääminen ei ole ihmisarvoinen tapa hankkia elantoa» (Helsingin Sanomat 28.7.).
Romanian romanien lisäksi Suomessa näkee myös suomalaisia kerjäläisiä, ja leipäjonoissa seisoo säännöllisesti tuhansia suomalaisia. Niissäkään jonottaminen tuskin on ihmisarvoinen tapa hankkia elantoa. Ehkä kokoomus ehdottaa seuraavaksi leivän jakelun ja vastaanoton kriminalisoimista?
Kukaan ei tosissaan uskone, että tällainen kieltolinja helpottaisi köyhyyttä, vähentäisi rikollisuutta tai tekisi kenenkään elämää ihmisarvoisemmaksi. Tarkoituksena näyttääkin olevan ylläpitää kiiltokuvamaista julkisivua, virheellistä mielikuvaa siitä, että Suomi olisi kaikille asukkailleen hyvinvointivaltio. Samankaltaisesti varjeltiin kulisseja entisessä Neuvostoliitossa; sielläkään ei kerjäämistä suvaittu.
On irvokasta, että kerjäämistä on kieltämässä juuri poliitikkojen ammattikunta, joka on itse täysin riippuvainen vaalirahoituksen kerjäämisestä. Ei olekaan ihme, että työryhmä esittää kriminalisoitavaksi nimenomaan »julkisella paikalla itseään elättääkseen» tapahtuvan kerjäämisen. Hyväosaisten väliset avunpyynnöt ja lahjonnan kaltaiset rahansiirrot on rajattu kiellon ulkopuolelle.
Paradoksi on sekin, että kerjäämiskiellon kaltaisia »ratkaisuja» ajavat poliitikot ovat pääosin samoja, jotka ovat innokkaimmin kannattaneet Suomen EU-jäsenyyttä, EU:n itälaajentumista muun muassa Romaniaan ja niin sanottua vapaata liikkuvuutta unionin sisällä. Nyt, kun näiden päätösten seuraukset näkyvät katukuvassa, he laistavat sosiaalisen vastuun ja pyrkivät lakaisemaan ongelmat maton alle.
Kieltolinja paljastaa osaltaan uusliberalismiksi kutsutun ideologian autoritaarisuuden: Enää ei riitä, että torjutaan verovaroin rahoitettavat palvelut ja tulonsiirrot eli niin sanotut positiiviset vapaudet. Nyt myös negatiiviset vapaudet, kuten istuskelu kadunlaidassa hattu kourassa, ovat uhattuina. Lopulta tulee vastaan myös kysymys siitä, onko alistetuimmilla ihmisillä oikeutta elää. Ikäviä kaikuja historiasta kuultiin jo Unkarissa, jossa paikallinen oikeistopuolue esitti romanien eristämistä leireille.
Romanian romanit ovat yksi Euroopan syrjityimmistä, ellei syrjityin kansanryhmä. Romaniassa he elävät nälkäkuoleman ja mielivaltaisen väkivallan uhan alla. Muut EU-maat, Suomi mukaanlukien, miltei kilpailevat keskenään sillä, mikä maa on heille muuttokohteena vähiten houkutteleva.
Ensisijaista on tietysti puolustaa ihmisten oikeuksia heidän kotiseuduillaan. Romaniaa on painostettava tässä ihmisoikeuskysymyksessä huomattavasti nykyistä voimakkaammin. Ensisijaista on kuitenkin myös kohdata jokainen hädänalainen hänen yksilöllisessä tilanteessaan, missä tahansa hän onkin. Romaneja majoittavat ja heidän asiaansa perehtyvät harvat kansalaisaktiivit eri maissa tekevät tässä arvokasta työtä virallisen »menkää pois» -linjan vastapainoksi.
