Kulttuurivihkot 2/2025, pääkirjoitus
Opetus- ja kulttuuriministeriö lähetti maaliskuun puolivälissä viikonloppukuulumisina kulttuurikentän yhteisöjen avustuspäätökset. Silmiinpistävää oli monien valtakunnallisten ammattiliittojen kaltaisten toimijoiden rahoituksen lakkauttaminen. Pelkästä leikkaamisesta ei voi puhua, jos rahoitus lopetetaan täysin. Kyseessä on alasajo.
Listan mukaan muun muassa Suomen Arkkitehtiliitto, Suomen elokuvaohjaajaliitto, Suomen Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto, Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijat sekä Suomen Tietokirjailijat menettivät kaiken avustuksen. Temen kotisivuillaan julkaiseman tiedotteen mukaan esimerkiksi ”Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijat ry:n avustus oli 38 000 euroa vuonna 2010 ja 15 000 euroa vuonna 2020. Vuonna 2024 avustus putosi 10 000 euroon ja tänä vuonna nollaan”.
Moni liittoihin kuuluva työskentelee taiteen kentällä freelancerina, ilman kunnollista sosiaaliturvaa tai muita turvaverkkoja. Usealle taiteen kentän liitot ovat nimenomaan paikanneet näitä puuttuvia rakenteita, sillä niistä on mahdollista saada erilaisia koulutuksia ja esimerkiksi oikeudellista neuvontaa. Liitot ovat olleet myös tärkeä yhteys taidekentän ja poliittisten päättäjien välillä.
Kuka tulevaisuudessa ajaa vapaan kentän ja taiteilijoiden etua, jos alan liitoilta viedään toimintaedellytykset?
Aiemmin tänä vuonna Taiteen edistämiskeskuksen kulttuurilehtitukipäätös iski ilmat pihalle monelta pieneltä toimijalta. Useat lehdet siivottiin tuensaajien listalta täysin. Päätöstä perusteltiin sillä, että haluttiin ennemmin tukea suuremmalla summalla harvoja kuin jakaa vähän rahaa kaikille. Pienempiä tukisummia saavia pudotettiin kokonaan pois.
Sama logiikka ei näytä pätevän OKM:n yhteisöjen avustuksiin, sillä sieltä on siivottu myös huomattavan suuria tuensaajia. Ainoa yhteinen tekijä näyttäisi olevan ammattiliiton kaltainen toiminta, eli yhteisten asioiden edistäminen ja edunvalvonta.
Näyttää siltä, että OKM:n näkemyksen mukaan taiteilijat eivät siis tarvitse kollegiaalisuutta, turvaverkkoja tai ketään ajamaan asiaansa. Lienee myös hyvä, jos taiteilijoilla ei ole minkäänlaista yhteyttä poliittisiin päättäjiin tai mahdollisuutta organisoitua.
On vaikeaa olla ajattelematta, että edunvalvonnan edellytyksiä halutaan kenties heikentää tulevaisuudessa tapahtuvien lisäleikkausten takia.
Sosiologiystäväni totesi viikko sitten, että demokratian logiikka ei perustu luottamukselle – kuten moni saattaa luulla – vaan nimenomaan epäluottamukselle. Koska emme luota päättäjiin, pääsemme äänestämään tasaisin väliajoin. Ajatus on yllättävän motivoiva.
Kuntavaaleissa moni kulttuurin puolesta puhuva nostaa esille kulttuurin vaikutukset hyvinvointiin ja työllistymiseen sekä alueen vetovoimaan. Viime aikojen leikkausrumbassa on mainittu yhä myös vapaan median ja taiteen merkitys demokratialle. Niin tein myös minä edellisessä pääkirjoituksessa.
Nyt mietin, ettei strategia ehkä ole oikea. Sen sijaan, että toistelisimme näitä virkkeitä, pitäisi lopulta havahtua todellisuuteen ja hyväksyä, ettei demokratia enää näytä kiinnostavan päättäjiä – ja toimia sen mukaan.
Yksi mielilauseistani on, että on aika heittäytyä hankalaksi. Erityisen tärkeää se on tällä hetkellä, kun se pyritään tekemään aiempaa hankalammaksi rapauttamalla taiteen ja kulttuurin kentällä työskentelevien edunvalvontaa ja joukkovoimaa.
Marissa Mehr
