Vappupäivänä 2026 äärioikeistolaisen Valkoinen vappu -marssin osanottajat pahoinpitelivät vastamielenosoittaja Tytti Hynnisen (s. 2000) viiden nuoren miehen voimin Tampereella. Poliisi kieltäytyi tapahtumapaikalla puuttumasta tilanteeseen ja epäonnistui myöhemmin tapauksen tutkinnassa. Antifasistinen Helsinki paljasti 13. toukokuuta pahoinpitelyn epäillyn päätekijän kasvot ja nimen – ja menetti tämän jälkeen äkillisesti instagram–tilinsä.
Jokainen meistä on törmännyt uutiseen, artikkeliin tai tilastoon, joka käsittelee kyseisenkin tapauksen taustalla olevaa ongelmaa: nuorten miesten radikalisoitumista äärioikeistolaiseen aatteeseen. Tamperelainen videoalan yrittäjä Dimitri Ollikainen (Kriittinen uusinta -podcast) oli vappupäivänä dokumentoimassa tapahtumia ja julkaisi kanavillaan muun muassa videoita, joissa natsitervedyksiä tekevät kameroille reippain mielin naamioituneet nuoret pojat, keski-iältään hädin tuskin kaksissakymmenissä.
Flooran päivänä 2026 istumme veljeni Träumerein kanssa perinteemme mukaisesti Helsinkiläisessä karaokebaarissa, ja saan yllättäin Antifasistiselta Helsingiltä syntymäpäivälahjaksi kaapista revityn uusnatsin. Kerron Traumalle, että vastoin yleistä ymmärrystä, jokainen alle 25-vuotias nuori mies on vielä lapsi. Hän pitää Tampereen poikia vastuussa teoistaan, enkä itsekään sitä kiellä. Miten suojelemme suomalaisia poikia fasistiselta aivopesulta, kysyn minä.
Me ennen 1990-luvun puoliväliä syntyneet käsitämme äkisti keskustelun kirvoittaneen yhteiskunnallisen kontekstin absurdiuden, ja olemme hetken aikaa erityisen hiljaa. Elämme juuri nyt sitä hetkeä, jossa tällaisistakin asioista on keskusteltava niin päivälehdissä kuin baaripöydissä. Me itse kerkesimme täpärästi katsella maailman lipsuvan siihen pisteeseen, johon diginatiivien sukupolvi on syntynyt vastoin tahtoaan. Heidän iässään me ylläpidimme opintotuillamme Helsingin yöelämää vailla huolen häivää tai järjen hiventä.
Veljeni kertoo tarinan kahdesta nuoresta pojasta vastaanottokeskuksessa vuoden 2015 pakolaiskriisin aikana, Albaniasta ja Irakista. Toinen oli homotellut toista, joka olisi kunniansa pitimiksi pahoinpidellyt solvaajansa. Tilanteen ratkaisi lopulta kokeneempi kollega, jonka puhuttelu väkivaltaiselle osapuolelle oli seuraavanlainen: vaikka hän olisikin ansainnut väkivaltaa, sinä et ole ansainnut syyllistyä siihen.
Ihminen, joka tekee väkivallanteon, kantaa sitä mukanaan lopun elämäänsä, oli katumusta tai ei. Träumerei jatkaa puhumalla kasvuympäristöistä, joissa kasvaa vähäosasia nuoria miehiä, jotka lietsovat katkeria ajatuksia ja väkivaltaisia aatteita toinen toisissaan. Jotka etsivät roolimallejaan ja omaa maskuliinisuuttaan omien kykyjensä mukaan sieltä, mistä ikinä sen löytävät. Ihmiset, jotka näitä vihamielisiä ja problemaattisia käytösmalleja heille tarjoavat, ovat lähes poikkeuksetta aikuisia ja monesti ruudun takana, joskus tuhansien kilometrien päässä. Tavanomaisesti vaikutteet joka tapauksessa tulevat kodin ulkopuolelta. Me tiedämme, että ihminen, joka on aktiivisesti tuskissaan, aiheuttaa tuskaa myös toisille sen yhä jatkuessa. Tiedämme, ettei kukaan synny natsiksi.
Minusta ei koskaan tule vanhempaa, sillä filosofinen vakaumukseni kieltää sen. Minusta ei tule opettajaa, koska en uskaltanut ryhtyä siihen. Minulla on kuitenkin kummipoikia, jotka ovat hyvin nuoria. Kysyn veljeltäni, mitä juuri minä voin tehdä, jotta he ja heidän ikätoverinsa saavat kasvurauhan fasistisilta aatteilta. Päädymme siihen, että tämä keskustelu on käytävä miesten kesken.
Kysyn, mikä minä siinä tilanteessa olen. Sinä olet liittolainen. Kuten minäkin olen ollut Sinun kauttasi feministisen aatteen liittolainen. Näin puhui veljeni.
Tiia Porkka
Kirjoittaja on filosofian maisteri, kotimaisen kirjallisuuden alumni, feministi ja neljännen polven vasemmistolainen. Hän seuraa Pariisin Marian (1891-1945) viitoittamalla tiellä.
