Rauni Anita Martikainen: Motti

Motti-näytelmä sijoittuu 1970–80-luvun Suomeen. Anni käy koulussa ja tanssitunnilla, purkaa tuntojaan kirjoittamalla ja työskentelee äitinsä omistamassa Kahvio Muusissa. Keittiössä aherretaan – ja keskustellaan.

”Maalta tänne muutin tyttö kainalossa. Ostin kahvion. Hain ilmoituksella keittäjää. Tuon sain. Jossakin vaiheessa köksä laski eläkeikiä. Kymmenen vuotta meidän pitäisi vielä jaksaa seistä hellan edessä. Ettäs tiiät sano.”

”Se on tää elämä ku tää peruna. Toisissa kuorta nimeksikään, toiset paksukuorisia ja kestäviä. Toiset liian kauan olleet pimeässä, toisten laariin satanu liikaa. Ne pehmiää. Potut saattaa olla vihertäviä tai raakoja. Rupisia. Niitä on vaikea kuoria. Pitää kovertaa. Leikata. Siinä menee paljon perunaa hukkaan. Toisia tartte ku vähän rapsuttaa niin paljastuu pelkkää mustaa. Hajoavat käsiin. Eivät kelpaa jalostettavaksi. Keitettäväksi. Toisilla ei ole mitään itua, toisilla leikkaa heti. Kaikki eivät kuki. Kaikki eivät saa mukuloita. Jos ei ole siemenvoimaa. Tai löydy yhteensopivaa. Luonnolla on keinonsa, ihmisellä yrityksensä.”

Rauni Anita Martikainen (s. 1964) on runoilija ja filosofian maisteri. Häneltä on aiemmin ilmestynyt runokokoelma Maailmalaiset (2012), aforistinen teos Puiden (2018) ja näytelmä Hotti (2021). Motti on Hotin sisarteos. Motti tapahtuu ennen Hottia.

ISBN 978-952-411-019-8 (painettu), ISBN 978-952-411-020-4 (pdf). Kirjastoluokka 83.2. Pehmeäkantinen. Noin 60 sivua. Ovh. painettu 21,90 e, pdf 9,90 e. Hinnat sisältävät alv:n, 10 %. Jälleenmyyntialennuksenne 40 %. Ilmestyy 10.4.2024.

Verkkokauppa

Tilaa painettu kirja

Osta sähkökirja