Kari Hongisto: Hengitysteillä ruuhkaa

Kari Hongiston aforismeissa – eli kaforismeissa, kuten hän itse niitä kutsuu – aihepiirit sinkoilevat ja sattumat satuttavat. Mukana on suorasukaista yhteiskuntakriittistä polemiikkia. Kun voimattomat voimaantuvat, äänettömätkin puhuvat. Kirpeiden lausumien aiheena on myös uskonto, olipa kyse markkinauskosta, johtajien ja julkkisten palvonnasta tai muista jumalista. Arvokas tyyli kohtaa arkisen ilmaisun välillä ilkikurisellakin tavalla. Mukana on fragmentteja, väittämiä, pakokaasuja ja viinaa.

Kehityksen suunta on vastaansanomaton – ellei joku sano vastaan.

Kehityksen suunnalle ei ole vaihtoehtoa – ellei joku sellaista esitä.

Pandemia-ajan tunnelmat välittyvät kirjasta vahvasti, vaikka kokoelman nimi olikin valittu jo sitä ennen.

Maailman kirjat ovat sekaisin, sanottiin ennen; virus pani kirjat kiinni, kirjastotkin.

Pandemia pääsee leviämään kokoelman lopussa, sinne vielä mahtui, muut
paikat olivat karanteenissa tai saaneet tartunnan.

Kirjailija Kari Hongisto.

Kari Hongisto (s. 1950) on eläkkeellä oleva toimittaja ja valtiotieteen maisteri Turun yliopistosta. Häneltä on julkaistu aiemmin muun muassa novelleja, esseitä, historiikkeja, laulutekstejä, aforismeja ja yksi näytelmä. Hänen aforismikokoelmansa Elämyskaruselli voitti vuoden 2008 valtakunnallisen aforismikilpailun.

Verkkokauppa:

Osta painettu kirja!

Osta sähkökirja!

Kirjastoluokka 10.8. Sivumäärä 217. ISBN: 978-952-7274-87-3 (nidottu), 978-952-7274-88-0 (pdf). Ovh. 23,90 e (nidottu), 11,90 e (pdf). Hinnat sisältävät alv:n, 10 %. Ilmestynyt 9.4.2021.

Kirjasta sanottua

”Hengitysteillä ruuhkaa kytkeytyy sellaiseen kotimaisen aforismin virtaukseen, jossa ajankohtaisia yhteiskunnallisia teemoja kommentoidaan kriittisesti. Ilmaisun käteiskassana toimivat usein totunnaiset sanonnat ja muut arkisista yhteyksistä tutut kielelliset ilmiöt. Näitä muokkaamalla asioihin tarjotaan uudenlainen, onnistuessaan oivaltava näkökulma: ’Tuulimyllyjä vastaan taisteleminen on muuttumassa meritaisteluksi.’”

Miikka Laihinen Turun Sanomissa (17.5.2021)