Vasemmistoliiton ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Porissa pidettävässä puoluekokouksessa on valittu helsinkiläinen kansanedustaja Veronika Honkasalo. Hän sai jo ensimmäisellä äänestykierroksella yli puolet annetuista äänistä, 154 ääntä. Toisen ehdolla olleen kansanedustajan, Pia Lohikosken, äänimäärä oli 122.
Valinnan jälkeisessä tiedotustilaisuudessa Honkasalo totesi olevansa ”tinkimättömästi ihmisoikeuksien puolella”.
”Olen tyytyväinen moniin hallituksen uudistuksiin, mutta ihmisoikeuksissa riittää parannettavaa. Kunnianhimon tasoa on nostettava myös poliittisissa teoissa.”
Nato-kysymys oli Honkasalon mukaan yksi aspekti valinnan edellä käydyissä keskusteluissa. Honkasalo oli yksi kuudesta vasemmistoliiton kansanedustajista, jotka äänestivät eduskunnassa Suomen Nato-jäsenyyshakemusta vastaan. Honkasalo piti kuitenkin puolueen poliittisen tavoiteohjelmaluonnoksen turvallisuuspoliittista linjausta hyvänä.
”Linjaus on tehty taitavasti niin, että huomioidaan puolueen moninaisuus tässä kysymyksessä.”
Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu Jouni Jussinniemi Pyhäjärveltä ja kolmanneksi varapuheenjohtajaksi sote-alalla työskentelevä Minna Minkkinen Tampereelta. Heidän järjestyksensä vaihtui, sillä Jussinniemi toimi edellisellä kaudella kolmantena ja Minkkinen toisena varapuheenjohtajana.
Opetusministeri Li Andersson valittiin ilman vastaehdokkaita jatkamaan puheenjohtajana. Hän on ilmoittanut alkavan kolmannen puheenjohtajakauden olevan hänen viimeisensä.
Aiheesta aiemmin:
Vasemmistoliiton varapuheenjohtajaksi tunkua – teemoina muun muassa ilmasto, Nato ja työelämä