Jyväskyläläinen Vakiopaine-baari on saanut Keski-Suomen Rauhanpuolustajien tämänvuotisen rauhanpalkinnon.
Kiertopalkinto, joka on rauhantyötä symboloiva pienoisveistos, jaettiin Rauhan helmiä -konsertissa Jyväskylän Lounaispuistossa 21.8. Perusteena oli baarin yhteistyö tilaisuuksien järjestämisessä.
Legendaarinen Vakiopaine-baari on toiminut jo vuodesta 1853. Useat kansalaisjärjestöt järjestävät siellä yleisötilaisuuksia ja ilmaiskonsertteja. Myös Rauhan helmiä -konsertin jatkojamit pidettiin Vakiopaineessa.
Kunniakirja myönnettiin paikalliselle rauhantyön veteraanille Mikko Vasaralle, joka on tuonut rauhanaatetta aktiivisesti esiin muun muassa mielipidekirjoituksillaan. Hän on aikoinaan menettänyt työpaikkansa aseteollisuuden palveluksessa rauhantyönsä vuoksi. Kiitospuheessaan Vasara korosti erityisesti rauhankasvatusta, joka on viime aikoina jäänyt kouluopetuksessa syrjään.