Pirkanmaalle syntyy uusi kulttuuripalvelu. Kulttuuritoimitus.fi ilmoitti torstaina 25. huhtikuuta Kulttuuritalo Telakalla tulevista suunnitelmistaan. Tiedotustilaisuutta oli kerääntynyt seuraamaan miltein satapäinen joukko kulttuurin ystäviä, kulttuurin tekijöitä ja mediaa.
Kulttuuritoimitus.fi on journalistinen verkkomedia, jonka tärkein painopiste on Pirkanmaalla tapahtuva, Pirkanmaalla kulutettava tai muuten vain pirkanmaalaisia kiinnostava kulttuuri. Kulttuuritoimituksen verkkosivut aukeavat 10. toukokuuta. Palvelu on alusta lähtien käyttäjilleen maksuton, eikä vetäydy maksumuurien taakse jatkossakaan.
Taustalla huoli kulttuurijournalismin tilasta
Kulttuuritoimituksen ovat ideoineet Pilkku-Tuotanto Oy:n toimitusjohtaja, tuottaja Marita Salonen sekä toimittaja, projektijohtaja ja blogisti Minna Lymi. Kehitystyöhön ovat osallistuneet myös muun muassa toimittajat Marja Aaltio ja Antti Lähde sekä graafinen suunnittelija Eetu Haverinen.
”Tänään oivalsimme, että taidamme olla Suomen suurin kulttuuritoimitus. Tuntuu, että olemme synnyttämässä jonkinlaista ilmiötä”, Marita Salonen sanoi tiedotustilaisuudessa.
Yksi tärkeimmistä kimmokkeista Kulttuuritoimituksen kaltaisen palvelun perustamiseen on kulttuurijournalismin tila. Resurssit media-alalla ovat tiukassa, mikä näkyy monin tavoin, myös kulttuurijournalismin määrässä ja laadussa.
”On puhuttu paljon kritiikin kuolemasta. Nyt voimme alkaa puhua kritiikin paluusta”, Marja Aaltio iloitsee.
”Uskomme vilpittömästi, että kulttuuriin keskittyvälle journalistiselle julkaisulle on tilaa ja tilausta. Kulttuuritoimitus pelastaa lukijan päivän, palkitsee taiteilijan työn ja tuo kulttuurilaitoksille lisää asiakkaita”, Minna Lymi sanoo.
Hyvää tekevä yhdistys
Kulttuuritoimitus.fi alkaa toimia kulttuuria edistävän ja kulttuurijournalismia vaalivan yhdistyksen, Kulttuurin perikunnan, suojissa. Yhdistys perustetaan toukokuun aikana.
Kulttuurin perikunta tekee muutakin kuin tukee kulttuurijournalismia. Yhdistyksestä aiotaan muodostaa aktiivinen toimija, joka kokoaa kulttuurilaitokset, kulttuurin tekijät ja kulttuurista kiinnostuneet yhteen. Yksi yhdistyksen tavoitteista on saattaa kulttuuripalveluiden äärelle niitä, joilla ei ole siihen mahdollisuuksia esimerkiksi taloudellisista tai muista syistä.
”Suomen Kulttuurirahaston tutkimus kertoo, että ihmisten suurin yksittäinen este kulttuurin kuluttamiselle on seuran puute. Uusi kulttuuripalvelu ratkaisee myös tämän ongelman”, Marita Salonen sanoo.
Kulttuurin perikuntaan voi liittyä jäseneksi ja sen toimintaa voi tukea kannatusmaksuilla.
”Jokaisesta kulttuuripalvelun saamasta eurosta tietty osa käytetään konkreettiseen hyvän tekemiseen. Innokkaimmat ovat jo kysyneet tilinumeroa”, Salonen kertoo.