Ilta-aurinko painuu tehtaan piippujen taakse, ja edessäni aukeaa asfalttikenttä, jonka laidalla seisoo kaksi lavaa. Paperiliiton lavalla veivaa pienelle yleisölle Saimaa-yhtye luomusaundista hippi-iskelmäänsä. Tehosekoitin-mies Matti Mikkolan projekti nostalgisoi aikaa, jolloin musiikki tuutattiin lavalta puhtaan rosoisena, ilman geneeristä digihuntua.
Törmään alueella Valkeakosken omaan tyttöön, upeaan ja energiseen laulaja-lauluntekijä Salla Flinkmaniin, joka esiintyi edellisenä iltana tapahtumassa bändeineen. Salla sanoo nauttineensa ensimmäisen festarikeikkansa jokaisesta hetkestä. Hän kuvaa ’Musareiden’ henkeä ainutlaatuiseksi.
”Tapahtuma yhdistää paikallisia ja kerää meidät tänne kerran vuodessa vaihtamaan kuulumisia ja juhlimaan yhdessä.”
Kuulen sivusta, kuinka eräs kylänmies heittää pettymykseen verhotun iskurepliikin kahdelle naiselle.
Nää on kaikkien aikojen huonoimmat Musarit – taidan lähteä kotiin paljutteleen.”
Tämä keski-ikäistynyt originaali on ilmeisen pettynyt siihen, että ensimmäisten iltojen artistikattaus on suunnattu kosiskelemaan paikalle uutta sukupolvea. Tätä suuntausta edustaa myös emma & matilda -duo, joka aloittaa seuraavaksi Teollisuusliiton lavalla.
Lavan edustalle kerääntyy nuorisoa. Duo herkistelee maustetyttömäisen vähäeleisesti runollista electro-folkpoppiaan. Kaksikon läsnä oleva tulkinta on kaunista, mutta ajoittain taustanauhalta jyräävät bassot, rytmielementit ja synamatot vaativat kuulijan hyväksymään sen, että luonnollisuuden puute voi olla myös yksi live-esityksen tehokeino.
Bileet alkavat vasta illan hämärryttyä, kun Iida Paul tanssahtelee kitaransa kanssa säteilevänä lavalle. Häntä seuraa perässä duo-kumppani Kalle Lindroth ja bändin stadion-melodiat täyttävät aukion. Iidan keinuttaessa viettevästi lanteitaan ja heiluttaessa hiuksiaan kontrasti Kallen unelmavävy-olemukseen on silmiinpistävä. Kaksikko rokkaa ja hempeilee kuitenkin läpi keikan vakuuttavalla otteella. He herättävät juhlakansan eloon ja nostattavat, viimein koko alueen täyttäneen, ihmismeren kädet ilmaan.
Juuri kun bileet pääsevät alkuun, ne jo päättyvätkin. Ennen viimeistä esiintyjää, Aliisa Syrjää, kansasta valuu jo kolmannes Valkeakosken yöhön.
Aliisa on vaarallisen kaunis rääväsuu, jonka teksteissä piikitellään exiä ja juhlitaan aamuun asti, mutta pysähdytään myös rakastumisen viiltävän tunteen äärelle. Hän on poprock-uskottavuudessaan kuin Suomen Lady Gaga, jonka villi esiintymistyyli ei jätä ketään kylmäksi. Nuoren artistin settilistaan mahtuisi kuitenkin vielä muutama hitti, jotta musiikillinen puoli kantaisi läpi show’n.
Illan päättyessä kuulen jonkun kysyvän tutulta järjestysmieheltä, että oletko huomennakin töissä. Tämä vastaa, että työ on hänelle juhlaa. Toivotaan, että myös Z-sukupolvi, joka sai tänään nauttia työläiskulttuurin hedelmistä, löytää vielä työlleen yhtä ylevän tarkoituksen.
Työväen Musiikkitapahtumaa vietettiin Valkeakoskella 25.–28.7.
