Kulttuurivihkot 4-5/2011
Samuel Beckett (1906–1989) osasi käsitellä ihmiselämän kärsimyksiä. Hänen Godota odottaessa -näytelmässään ihmisen työ nähdään Sisyfoksen työnä ja ihmisen elämä puolestaan kuoleman odotuksena. Tämä näytelmä, jota on esitetty suomeksi useilla eri nimillä, nousee traagiseksi kuvaukseksi ihmisen jokapäiväisistä ja aina hyödyttömiksi osoittautuvista ponnisteluista.
Beckettin hirtehinen huumori uppoaa suomalaiseen yleisöön, sillä Kansallisteatterin näytöksessä höristiin naurusta tämän tästä. Tämä johtui tosin osin näyttelijöiden ilmeistä ja elehdinnästä, sillä ne korostivat esimerkiksi hahmojen itsemurhakeskustelujen sarkastisempaa puolta. Tämä Godota odottaessa on mustan huumorin sävyttämä, mutta synkempiäkin Beckettin tekstien tulkintoja on nähty. Huumorin suurta määrää lukuun ottamatta Kansallisteatterin Godota odottaessa on alkuperäistekstille uskollinen aina riisuttua lavastusta myöten.
Godota odottaessa ei mielestäni edusta absurdia teatteria, jonka merkkipaaluksi se yleensä lokeroidaan, vaan nä’ytelmä on pikemminkin symbolinen. Päähahmot Vladimir ja Estragon odottavat tienhaarassa, että mystinen herra Godot saapuisi pelastamaan heidät elämän tyhjyydeltä. Koskaan saapumaton Godot on helppo tulkita ihmiskunnan heitteille jättäneeksi Jumalaksi, vaikka Beckett tämän näkemyksen jyrkästi kielsikin. Tarina jää avoimeksi. Se vihjailee hienovaraisesti, että näytelmän katsojatkin odottavat kuolemaansa ja ovat sitä teatterissa paossa.
Godota odottaessa Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä. Alkuperäisteos Samuel Beckett, ohjaus ja suomennos Arto af Hällström. Rooleissa Esko Salminen, Eero Aho, Hannu-Pekka Björkman, Janne Reinikainen, Amos Brotherus ja Elias Majander. Lavastus Katri Rentto. Pukusuunnittelu Anna Sinkkonen. Valosuunnittelu Aslak Sandström. Naamiointi Heikki Nylund.
