Sisällissodan punaisia uhreja muistettiin lauantaina 9. kesäkuuta Suomen suurimman joukkohaudan muistomerkillä Tammisaaressa. Tilaisuuteen osallistui yli 3 500 ihmistä.
Tie Tammisaareen -muistotilaisuudessa puheen piti emeritusarkkipiispa Kari Mäkinen. Koiton laulu esitti juuri tätä tilaisuutta varten sävelletyn teoksen. Paikalla olivat kaikkien vasemmistopuolueiden liput tekemässä kunniaa sata vuotta sitten kuolleiden tovereiden muistolle.
Tammisaaren vankileirin vangeista noin kolmannes kuoli nälkään ja tauteihin. Menehtyneitä kirjattiin vuoden 1918 aikana lähes 3 000. Punavankien joukkohauta oli pitkään unohduksissa. Hautapaikka oli hoitamatta 1950-luvulle saakka, jolloin paikalle pystytettiin muistomerkki. Haudassa olevat vainajat siunattiin vasta vuonna 1993.
Kari Mäkinen muistutti puheessaan, että Tammisaaren punaisten muistomerkin hiljaisuus on hiljaisuutta niiden yli 3 000 ihmisen kohtalon edessä, joiden muistoksi se on pystytetty.
”Kun heidät suljettiin vankileirille, heidät suljettiin yhteiskunnan ulkopuolelle. Niissä olosuhteissa, mielivaltaisen väkivallan ja arkisen selviytymistaistelun oloissa, elämä oli vain vaivoin ihmisen elämää. Sitten nälkä, taudit tai teloitukset veivät heiltä senkin. He jäivät pitkäksi aikaa nimettöminä yhteisen historian ulkopuolelle. Niin kaikki ihmiselle kuuluva arvo ja arvokkuus otettiin heiltä pois. Heistä tuli historian hiljaisuuteen unohtunut sivulause, ei enää ihmisiä.”
Mäkinen jatkoi: ”Tunnistan hiljaisuutta, joka on syntynyt sadan vuoden aikana tietoisesta vaikenemisesta ja valikoiden muistamisesta. On kerrottu, mutta ei kaikkea eikä kaikille. Eri perheissä ja suvuissa on kerrottu erilaisia kertomuksia. Eri tahoilla ja eri aikoina on kerrottu kertomuksia, jotka sopivat kulloiseenkin aikaan ja tarkoitusperiin. Vasta vähitellen ja vähä vähältä eri kertomuksille on tullut tilaa ja oikeutusta. Nyt, kun kyseessä on kolmas ja neljäs sukupolvi, on halu päästä kerrottujen ja vaiettujen kertomusten taakse, enemmän ymmärtämään kuin suojaamaan omaa kertomusta.”
”Muistomerkin takaa näen kaiken tämän. Kaikki se on meidän yhteistä historiaamme, sekä kerrottu että hiljaisuuteen kätketty. Ennen muuta näen ihmisiä, ihmisiä niin kuin me, ihmisiä, joille kaikille kuuluu ihmisen arvo, arvokkuus ja oikeus tulla muistetuksi.”
”Ainutlaatuinen tunnelma”
Suomen kommunistisen puolueen piirikomitean jäsen Yrjö Hakanen halusi osoittaa kunnioitusta työväenliikkeen ihmisille, jotka sata vuotta sitten nousivat puolustamaan työväen oikeuksia, ihmisarvoa, kansanvaltaa ja sosialismin ihanteita.
Hakaselle Tammisaaren vankileirillä on myös henkilökohtainen merkitys.
”Täällä kuoli isoäitini nuori veli. Isoäitini yritti auttaa häntä matkustamalla junalla Helsingistä tuomaan ruokapaketteja, mutta vartijat estivät niiden antamisen vangeille. Toinen, vanhempi veljistä puolestaan kaatui Tampereen taisteluissa, mutta hänen hautapaikkaansa ei tiedetä. Hänkin sai tavallaan muistopaikan tänne, kun Tammisaaren muistomerkkiin liitettiin laatta, jossa muistetaan kaikkia tuntemattomissa haudoissa lepääviä sisällissodassa kuolleita.”
Tunnelma tilaisuudessa oli Hakasen mukaan ainutlaatuinen.
”Sen tekivät tilaisuuteen tulleet ihmiset, jotka hiljentyivät kuuntelemaan puheita ja musiikkiesityksiä. Samaa olen kokenut muissakin vuoden 1918 muistotapahtumissa. Ihmiset ovat olleet todella intensiivisesti mukana. Tuntui, että halutaan ymmärtää historiaa ja antaa ihmisarvo punaisille, joilta valkoinen terrori ja historiankirjoitus olivat sen riistäneet.”
Hakanen muistuttaa, että vuodesta 1918 on yhä vastakkaisia mielipiteitä, mutta hänen mukaansa tätä vuotta on leimannut ihmisarvon antaminen sodan hävinneelle osapuolelle ja pyrkimys ymmärtää työväen vallankumouksen ja sisällissodan syitä. ”Vuosi 1918 on ollut vahvasti esillä teatterissa ja kirjallisuudessa.”
Kiinnostavaa hänen mukaansa on sekin, että tutkimus tuo edelleen uutta tietoa. Hän kokee, että yhä riittää tehtävää.
”Olen ihmetellyt sitä, ettei valtiovallan taholta ole vieläkään esitetty anteeksipyyntöä tai edes tunnustettu, että Suomen itsenäisyyden alkuvaiheisiin liittyi hallituksen, armeijan ja oikeuslaitoksen nimissä tehtyjä rikoksia ja ihmisoikeuksien laajamittaisia loukkauksia.”
”Suomi on erilainen kuin vuonna 1918, ja se on paljolti työväenliikkeen toiminnan tulosta. Mutta eriarvoisuus, työttömyys, köyhyys ja vaikutusmahdollisuuksien puute ovat tämänkin päivän todellisuutta. Luokkaerot ovat alkaneet taas kärjistyä, ja samaan aikaan äärioikeistolaisuus nostaa päätään.”
Valppautta pahuuden varalta
Raaseporin Vasemmistoliiton puheenjohtaja Eeva-Maria Grekula osallistui myös tapahtumaan. Hänelle oli koko ajan aivan itsestäänselvää tulla paikalle ja kunnioittaa kansalaissodassa menehtyneiden muistoa.
Tilaisuudessa hänen tunnelmat vaihtelivat:
”Pohjavireen tietysti asetti tilaisuuden luonne. Herkistyimme miettimään sisällissotaa ja sen uhreja. Mutta lisäksi sitä, kuinka tuollaiset traumaattiset tapahtumat ovat vaikuttaneet heihin, joiden elämä siitä jatkui. Oli myös mukavia jälleennäkemisiä.”
Muutosta Grekulan mukaan on toki tapahtunut sen myötä, että punaisten tarinat ovat päässeet paremmin esille.
”Yhteiskuntana varmaan mieluummin muistelisimme jotain, joka yhdistää ja luo käsitystä meistä. Mutta kannattaa olla nöyrä ja valpas sen suhteen, että omassa keskuudessamme liikkuu sekä hyvän että pahan voimia, jotta jälkimmäiset eivät enää pääsisi vastaavalla tavalla valloilleen. Tämä on minusta paras tapa kunnioittaa punaisten uhrien muistoa.”
Media vaikeni
Tiedotusvälineet jättivät monituhatpäisen tilaisuuden paljolti huomioitta. Esimerkiksi Helsingin Sanomat ei uutisoinut muistovuoden päätapahtumasta lainkaan. Tilaisuudesta kirjoittivat Hufvudstadsbladet, Kansan Uutiset, Tiedonantaja ja Arbetarbladet. Myös Yleisradio jätti tilaisuuden mahdollisimman pienelle huomiolle: niin ruotsin- kuin suomenkielisiin radiouutisiin sekä verkkosivuilleen. Television puolella tilaisuutta ei noteerattu.
Toisin oli oikeiston järjestämässä tilaisuudessa 5. toukokuuta Nivalassa, jossa tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja pääminsteri Juha Sipilä osallistuivat Sovinnonpuheen juhlaan. Tilaisuudella muistettiin järjestäijen mukaan senaattori Kyösti Kallion Nivalan kirkossa toukokuussa 1918 pitämää puhetta. Tämä tilaisuus näytettiin niin televisiossa kuin Ylen Areenalla.
