Kulttuurivihkot 6/2013
Mielikuvitusta, utopioita, teknisiä keksintöjä, elämän ja ympäristön dokumentointia. Muun muassa näistä aineksista koostuu monipuolisen Erkki Kurenniemen erikoislaatuinen näyttely.
Kiasman tämänkertainen näytteillepano tuskin täyttää odotuksia, mikäli on tottunut hakemaan taide-elämyksensä kissantappo- ja lehmänmaksansyleilyvideoista. Jos sen sijaan on valmis haastamaan itsensä mielikuvituksen ja utopian kentillä, maksaa näyttelykäynti vaivan.
Erkki Kurenniemen (s. 1941) näyttely ”Kohti vuotta 2048” taidemuseon neljännessä kerroksessa saa häkeltymään. Kuinka monipuolisen uran ihminen voi luoda? Ydinfyysikko, elektronisen musiikin pioneeri, keksijä, tieteellis-taiteellinen utopisti, robotiikka-asiantuntija, pornograafikko ja pakkomielteinen oman elämänsä tallentaja ovat vain joitakin Kurenniemelle ilmeisen oikeutetusti annettuja titteleitä. Kaikilta näiltä saroilta on näyttelyssä koettavissa jotain muodossa tai toisessa, joko käsinkosketeltavana vempeleenä tai silminnähtävänä ja korvin kuultavana teoksena. Ja joissakin töissä teknologia paitsi integroi kaikki nämä muodot toisiinsa myös sulauttaa taiteen kokijan melko konkreettisesti teoksen välttämättömäksi osaksi sen sieluna.
Ehkä hämmentävimpiä Kurenniemen keksinnöistä on seksofoni, jonka soittaminen vaatii usean ihmisen yhteistyötä. Käsiraudoilla kojeeseen liitetyt ihmiset saavat aikaan musiikkia koskettelemalla toisiaan toimiessaan virtapiirin osina. Kokeiltavana on pehmoversio, jonka käyttöliittymään eivät sentään kuulu käsiraudat. Nähtävillä on myös koko joukko muita Kurenniemen luomia soittimia, joiden tilaajakuntaan on kuulunut muiden muassa undergroundtaiteilija M. A. Numminen. Nummisen tuotantoon lukeutuva instrumentaalisoitto Kaukana väijyy ystäviä (1970) on synnytetty niin kutsutulla ”sähkökvartetilla”. Luova on myös kone, joka muuntaa ihmisen aivosähkökäyrän musiikiksi.
Master Chaynjis sitä vastoin on outo. Se on karikatyyrinomainen pää, joka vaeltaa ilmeisen päämäärättömästi suorakaiteen muotoisessa aitauksessaan, jonka rajoihin se törmää manaten »ihmisen pierua». Ei ihme, että Master Chaynjisin kohtalo oli karu ensinäyttelyssään (1982), jolloin se päätyi hurskaan näyttelyvieraan tuhoavan vimman kohteeksi ja tuli uudelleen näyttelykuntoon vasta vuodeksi 2008.
Näyttelyn yksittäisistä töistä vaikuttavin ja inspiroivin on kuitenkin Mika Taanilan elokuva Tulevaisuus ei ole entisensä (2002), jossa Kurenniemi itse kertoo omasta urastaan ja utopioistaan. Utopiat eivät ehkä tunnu niinkään mahdottomilta, jos huomioi monien taiteilijan aiemmista visioista jo jossakin muodossa toteutuneen.
Eikä kai ihan hullulta tunnu edes Kurenniemen pakonomainen oman elämänsä dokumentointi, joka kattaa kaiken mahdollisen kassakuittien keräämisestä jatkuvaan ympäristön äänittämiseen, valokuvaamiseen ja videointiin, jos uskoo taiteilijan tavoin, tätä vapaasti mukaillen, että: ”mitäpä muutakaan golfpalloissaan halki avaruuden matkaavat kvanttimielet tekisivät tapahtumaköyhissä elämissään kuin penkoisivat muinaisia arkistoja ja loisivat satunnaista videotaidetta – itse veikkaan kuitenkin, että he lähinnä katsovat pornoa.”
Kiasman tämänkertainen näytteillepano on jo Erkki Kurenniemen näyttelyn tähden ansiokas, ja juuri se erottuu kirkkaana kaikesta siitä audiovisuaalisesta vyörytyksestä, joka pahaa-aavistamattoman näyttelyvieraan osaksi on asetettu.
Erkki Kurenniemen näyttely »Kohti vuotta 2048» Kiasmassa 2.3.2014 saakka.
