Giuseppe Verdin Aida on tyypillinen verdiläinen kansallishenkinen sankaridraama maustettuna ripauksella romantiikkaa, kielletyn hedelmän makua ja epäsovinnaista rakkautta. Kansallisoopperan versio oli erityisesti naissolistien juhlaa. Claire Rutter Aidana ja Lilli Paasikivi Egyptin kuninkaan tyttärenä Amneriksena pitivät yllä jännitettä sekä draamallisesti että äänellisesti. Radamèsin omana aikanaan radikaali rakkaus yli säätyrajojen toteutettiin tälläkin kertaa aikakaudelleen uskollisena visuaalisesti häikäisevissä ja epookille uskollisissa hovilavasteissa.
Karita Mattila sopi Leoš Janáčekin Tapaus Makropuloksen monisärmäisen laulaja Emilia Martyn osaan erinomaisesti. Jokaisessa näytöksessä mystisestä Martystä ja hänen luonteestaan paljastuu uusia puolia, fasetteja, jotka Mattilan käsittelyssä synnyttivät moniulotteisen draamallisesti ja musiikillisesti sykkivän persoonan.
Alun kohteliaasta femme fatalesta hänestä kuoriutui toisen näytöksen laulajavamppi-klovni, ilkeäksi piikittelijä ja miehillä leikkijä. Kolmas näytös edusti Capekin tekstiin perustuvan oopperan laulullista huipentumaa. Marty-Makropuloksen paljastaessa totuuden itsestään rempseästi viskipullo kädessä näyttävällä varrellaan ympäri lavaa hurjastellen miehistä tuli statisteja lavan reunalle ja jo tuhansia lapsia maailmaan saattaneesta Emilia-Elinasta profeettamaisia tuomioita maailman menosta lausuva vakavahenkinen teologi.
Jokaisen luonteenpiirteen Mattila esitti täydesti heittäytyen tavalla, jota Kansallisoopperassa saa harvoin kokea. Laulaja ja näyttelijä – Mattila tosiaan on niitä molempia. Onpa hän säilynyt luonnonlapsenakin. Karita Mattila jätti oopperan kaikki mieshahmot varjoonsa; hänen vahva ja jopa ”eläimellinen” feminiinisyytensä tuntui pelottavan joitakin mieslaulajia.
Aida Suomen Kansallisoopperassa. Ohjaus Georg Rootering, koreografia Marilena Fontoura, musiikinjohto Stefano Ranzani, lavastus Bernd Franke.
