Kirjurinluodossa kuultiin Pori Jazzin mukavan laaja yhdistelmä rytmimusiikin eri genreistä: jazzia, funkia, soulia, bluesia, fuusiojazzia – ja näiden lisäksi tietty poppia, kuten Porissa päin tapana on.
Pori Jazzin pääkonserteissa hämmästeltiin legendaarisia ja nousevia tähtiä – tarjontaa riitti päälavalla sillisalaatiksi saakka, mutta ei tässä mausteseoksessa mitään pahaa ole: jatsia ja muuta jokaiseen makuun. Viime vuoden yleisökato kääntyi tänä vuonna voitoksi, josta ennen kaikkea on kiittäminen ajoissa julkistettua korkeatasoista ohjelmistoa; eipä myöskään auringonpaahteesta yleisöltä pahaa sanaa kuultu.
Ikärajavapaa perhealue oli toimiva kompromissi, joka mahdollisti päälavan tarjonnasta nauttimisen kaikenikäisille, toisin kuin viime vuonna, jolloin alaikäiset käännytettiin tylysti portilta pois.
Kotimaan tutut kärjet
Porin perjantai tarjosi tasapainoisen yhdistelmän: Kotimaisista klassikoista esiintyivät niin ikitähti J. Karjalainen kuin toisen määräaikaisen comebackinsa tehnyt Ultra Bra. Kansainvälisistä solisteista kuultiin muun muassa Gregory Porteroa, joka edusti soulahtavaa jazz-vokaalia.
Pori Jazz kantoi yhä vieläkin asemansa Suomen suurimpana rytmimusiikkifestivaalina juuri ohjelman monipuolisuudella ja niillä jatsiin päin edes vähän hakevilla artisteilla, jotka pystyivät silti tavoittamaan jokaisen. Vaikka puritanistisimpien jazzdiggareiden sävelkorvat saattoivat särähtää, vähemmän tunnettujenkin artistien ja yhtyeiden annettiin soittaa. Nämä antoivat mannaa kaikkien korville: genrejen rajat ylitettiin tänäkin vuonna rohkeasti. Jazz kohtasi funkia, soul kohtasi popin, fuusiojazz sai breikkejä elektronisesta groovesta ja nostalgiasta.
Ohjelman painopiste oli erinomainen, mutta ehkä nopeampi rytmijakautuma tai aikataulutuksen selkeys olisi voinut helpottaa kulkua eri lavojen välillä. Lisäksi mukaan olisi kaivannut enemmän nuoria, eksperimentaalisia jazz-tulokkaita pääkonserttien ohjelmistoon – vaikka toki Lokkilava-ohjelmisto piti tuota virettä yhä yllä.
Arppa & Summer Sextet – kesän festivaaliteatteri
Arppa, suomalaisen indie-popin moderni kertojapersoona, juhlisti kesää eri festivaaleilla. Hän vieraili myös Pori Jazzissa laajennetun Summer Sextet -kokoonpanonsa kanssa, jossa vakiyhtye (Ville-Veikko Airaniemi – kitara, Eero Seppä – basso, Okko Saastamoinen – rummut) vahvistui Mikko Antilan vibrafonilla ja Riitta Paakilla jazzpianistina.
[Juttu jatkuu kuvan jälkeen.]
Arpan musiikki ammensi indie-popin, suomirockin ja jazzin elementeistä. Porin Lokkilavalla oli mukana Arpan omaa, persoonallista, todella yllättävää tulkintaa pop- ja jazzlegendojen hengessä, liikaakin. Toden totta, hänen jokainen keikkansa on aina oma uniikki teatterinsa – yleisö tempautui silti artistin mukaan hänen herkkyyteensä ja energiseen vuorovaikutukseensä; eikä suotta.
Arpan teksteissähän, jota kuulimme Lokkilavalla hyvin vähän, yhdistyivät tarkkanäköinen kuvailu ja tarinankerronta, mikä näkyi kappaleissa, kuten Peppuni kanssa ja Kavereita, Hilma. Esiintymislavalla kuultuna Arppa näyttäytyi improvisaatiopainotteisena esiintyjänä, joka nostatti viipyilevän välittömän ja läsnäolevan tunnelman.
Instrumentaalisen rikkauden kontrasti ja intiimiys festivaaliolosuhteissa saattoivat toisinaan kaventaa suuremman yhtyeen voimavirtauksien näkyvyyttä. Arpalle vinkkinä: Ehkä festivaaliympäristössäkin voisi tarjota myös akustisempia, intiimimpiä kudoksia syvemmän maailma-soundin jakamiseksi. Yhtä kaikki, lopputulos oli yhtenäinen kerronnallinen taidekokemus. Lämmin ja improvisatorinen, samaan aikaan nostalgista suomisielukkuutta ja modernia jazz-pop-sävyä.
El Comité – Kuubasta
Arpan jälkeen Lokkilavalla kuultiin harvinaisia vieraita Kuubasta. Jazzia ja kuubalaista musiikkia yhdisti jo trumpetistilegenda Dizzy Gillespie 1940-luvulla. Tästä fuusiosta tuli musiikillinen ilo, ja sen myötä syntyi monia jazzin standardeiksi jääneitä kappaleita, kuten esimerkiksi Manteca. Afro-kuubalaisen jazzin perinnettä jatkava ja kehittävä komitea, El Comité. Yhtyeen musiikissa yhdistyi afrojazz, funk, latinalainen jazz ja kansanmusiikki. El Comité siirtää kuubalaisen jazzin hienoa tarinaa uusille sukupolville.
El Comité on kokoonpano, johon kuuluu seitsemän huippumuusikkoa kuten Rolando Luna (piano/keys), Harold López-Nussa, Gastón Joya (basso), Rodney Barreto (rummut), Yaroldy Abreu (perkusio), Carlos Sarduy (trumpetti) ja Irving Acao (saksofoni). Yksi heistä puuttui Lokin lavalta, mutta se ei soitantoa haitannut.
Yhtye on muodostunut täysin sointiseksi, vahvaksi all-star-kokoonpanoksi, jossa jäsenillä on vankka kokemus isoista jazz- ja latino-yhtyeistäm, kuten Chucho Valdés tai Los Van Van Salsa. Heidän debuuttialbuminsa ¿Y qué!? (So What) julkaistiin 2019 ja toinen albumi Carrousel vuonna 2024.
[Juttu jatkuu kuvan jälkeen.]
El Comité tunnetaan rytmisten improvisaatioiden rikkaudesta. Sen keikat ovat vivahteikkaita, kuten myös Lokkivalalla. Nämä soinnut tuovat Eurooppaan rikkautta, jota harvoin pääsemme kuulemaan: Latinalaisesta Amerikasta tuotua rumpurytmin ja basson pohjaa, jonka päälle puhaltimet ja pianot luovat vuoropuhelua. Monet kriitikot, kuten minäkin, ovatkin kuvanneet bändin live-esityksiä kuin seitsemäksi hevosen moottoriksi.
Porissa El Comité herätti yleisön tanssimaan. Lyriikka muuttui rytmissä kuubalaisiksi ääniksi ja improvisoidut soolo-osuudet vaihtuivat lukuisiin huippukohtiin. Ne eivät olekaan pelkkiä ääniä, vaan rytmejä – jäsenten rytminen yhteispeli kasvoi yleisön yhteiseksi kokemukseksi.
Live-ohjelmistossa yhdistyivät dynaamisuus ja kantaaottavuus. Harold López-Nussan Gran Vía ja E’ Cha avaavat intensiivisiä teemoja. Carlos Sarduyn Alamar 23 ja Carlito’s Swing nostavat esiin vapaan jazzin.
Miles Davisin So What uudistettiin latinojazzin keveydessä ja vauhdissa. Nämä kappaleet toivat Lokkivalle musiikillisen rikkauden kirjon: afrobeat-rytmejä, klassisia cuban-vetoja ja jazzin improvisaatiota täytenä kokonaisuutena: eli kaikesta irtaantunutta korvia hivelevyyttä. Yhtyeen jokainen muusikko loisti omassa roolissaan mutta sulautui kokonaisuuteen, joka on monipuolinen musiikillinen paletti: latinojazzia, funkia, afrobeatia ja pop-covereita yhdistettynä kuubalaisen musikalisuuden perintöön.
El Comité on moderni kuubalainen yhtye, joka yhdisti runsaasti rytmiä, improvisaatiota ja jazzin syntymailta sen historiallista vahvuutta. Heidän live-keikkansa oli intensiivisinen, tanssittava ja sävykäs. Jokainen soittaja toi omat lahjansa – mutta kokonainen taideteos heillä oli enemmän kuin minkään osien summa: ihaltava festivaaliluokan kokemus. El Comité tunnelmoi, oppi ja yllätti.
