Jaakko Kuusiston säveltämä Jää-ooppera Kansallisoopperassa perustuu kirjailija Ulla-Lena Lundbergin samannimiseen romaaniin. Lundbergin kirja on fiktion tuotetta, vaikka lähtökohtana sen luomiselle toimikin Lundbergin isän, pappi Pehr Lundbergin hukkuminen Kökarin jäihin 1949.
Saarelle saapuu uusi pappi, Peter Kummel (Aarne Pelkonen), hänen vaimonsa Mona (Mari Palo) ja pieni tytär Sanna. He asettuvat saarelle, ja saarnatkin alkavat sujua, ja niihin voi liittää myös luonnonvoimiin ja vuodenaikoihin liittyvää symboliikkaa. Saari jakaantuu kahtia, itään ja länteen, ja tämä symboliikka vie ajatukset tietysti myös kylmään sotaan ja maailman kahtiajakautumiseen.
Saarella aletaan suunnitella sillanrakennusta. Talvi väistyy, ja Kummel lähtee mantereelle suorittamaan pastoraalitutkintoa. Tutkintoa edeltävänä yönä sielunhoitoa saapuu hakemaan Hilda, ja hän estää pappia nukkumasta ennen tenttiä. Hilda herättää Monassa mustasukkaisuuden tunteita.
Jää-oopperaa on kritisoitu siitä, että se käyttää vain murto-osan romaanin materiaalista. Oopperan suuri teema on menetys. Meillä kaikilla on sellaisia, ja ne ovat vaikuttaneet meihin enemmän tai vähemmän. Menetyksen on kokenut Irina Gyllen (Jeni Packalen), joka laulaa vakuuttavasti kahdeksan vuotta sitten Venäjällä tapahtuneesta lapsensa menetyksestä. Mona kokee myös oopperan mittaan menetyksen, vaikka kovin syvälle teemassa ei muuten mennä.
Kyläläiset ovat kautta oopperan kuorona eräänlaisessa kertojan roolissa, joka kuvailee ennen kaikkea vuodenaikoja ja niihin liittyviä luonnonilmiöitä. Kuoron tekstuuri on kauttaaltaan melodista, kuten oli jo Jaakko Kuusiston säveltämässä Oskar Merikannosta kertovassa Elämälle-oopperassa. Varsinaisen suurtyön Kummelin roolissa teki Aarne Pelkonen, joka lauloi kauttaaltaan elegantisti, lied-laulajan tavoin selkeästi kuin puhuttua kieltä ääntäen.
Merestä muodostuu kontrolloimaton luonnonvoima, jonka hallinta edellyttää yhteispeliä, ja jonka alla vaikuttavat pinnanalaiset näkymättömät hahmot. Ne symboloivat ikään kuin ihmisen alitajuntaa. Papillakin on alitajunta, pappikin on biologiassaan kiinni oleva hahmo, jonka toimintaa joskus vietit sanelevat.
Loppunäytöksessä vaikuttavin on pastorin matka huteralla jäällä ja sen taakse loihdittu visuaalinen maailma. Projisoinnit ovat taas kautta linjan täysin turhia, katsoja ei tarvitse tapahtumien alleviivausta niiden avulla.
Jää Kansallisoopperassa 25.1.–9.3.2019. Musiikki ja musiikinjohto Jaakko Kuusisto, ohjaus Anna Kelo, libretto Juhani Koivisto.
