Moottorituulettimen katkeileva hyrinä puhaltaa valtavan kankaan alle ilmaa ja luo samanaikaisesti äänitaustan Espoon kulttuuritalon Louhisaliin. Matkaajat haaksirikkoutuvat ulapalla ja jäävät keinahtelemaan aalloille. Kari on elottomien maailmanmatkustajien lähtökohta ja sysäys tuntemattomaan vielä paljastumattomaan maahan. Kohtauksien alussa maisemasta kuoritaan kerroksia tai sinne esitellään uusia yksityiskohtia, mutta koko esityksen ajan horisontti ja taivas pysyvät tyhjänä.
Philippe Gentyn objektiteatteria, tanssia ja maagisuutta yhdistävä ryhmä on esittänyt Voyageurs Immobiles -esitystä jo viisitoista vuotta, vuodesta 1996. Esiintyjien yhtenäisyys lavalla on käsinkosketeltavaa, vaikka niin ryhmä kuin esityskin ovat vuosien aikana osin muuttuneet. Esiintyjät liikkuvat ja tanssivat saumattomasti. Koreografia, joka hyödyntää paperin ja läpinäkyvän muovin ominaisuuksia, on herkkää, mutta useimmiten jostakin löytyy katapultti tai teräaseita. Puhuttu kieli, joka on osittain suomea, ranskaa ja englantia, ei ole kokemuksen kannalta merkityksellistä.
Onnistuneessa animoinnissa molempien elämä on yhtälailla todellista: nuket ja esiintyjät asuttavat samaa maailmaa lavalla, eturampin ja seinien rajaamassa omalakisessa tilassa. Lavalla tapahtuu mahdoton ja nukke saa yhdessä kannatellun elämän. Illuusio luodaan tarkalla ajoituksella, kohdevaloilla sekä esiintyjien myötäelämisellä suhteessa toisiinsa ja elottomiin kappaleisiin. Illuusion saa rikkoutumaan vasta katsomalla tallenteita, joissa toiston ja kelaamisen avulla katsojan on vihdoin mahdollista osoittaa tarkka hetki, joissa vaihdot tapahtuvat. Mutta miksi kukaan haluaisi herätä kiehtovasta unesta?
Voyageurs Immobilis -esitys viettelee katsojansa tiheisiin metaforisiin tulkintoihin, mutta olisi liioittelua ja tarpeetonta sanoa, että esitys kertoisi kokonaistarinan. Tulkinnat ja moniyhteiset kertomukset ovat katsojan, mutta eivät esityksen ominaisuuksia. Eri kerronnan tapoja käyttävä ja näyttämökuvia tuottava illuusiokone on yöunen kaltainen puolitoistatuntinen fantasia, jossa yksittäiset tarinat voivat olla kauniita tai kauheita, mutta kokonaisuutena yhtä miellyttävän järjettömiä. Ei ole mitään tarvetta selittää esityksen outoutta pois: lyhyet kohtaukset ovat juopuneita ja lumoavia, hetkittäin rivoja ja hölmöjä. Maisema ja mittasuhteet vaihtuvat, vauvanuket syntyvät aavikkohiekasta ja takapuolesta, niitä tyhjiöpakataan, paiskotaan ja lopulta niiden pienemmät kappaleet satavat laskuvarjoilla maahan.
Compagnie Philippe Genty: Voyageurs Immobiles, Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa 11.–15.10.
Espoon kaupunginteatteri tekee yhteistyötä Kiasma-teatterin järjestämän /teatteri.nyt -tapahtuman kanssa.
http://www.espoonteatteri.fi/?page=516
