On 11.9.1981. Presidentti Urho Kekkonen jää sairauslomalle. Välittömästi sen jälkeen kirjakauppoihin ilmestyy kirja Tamminiemen pesänjakajat: Kekkonen lähtee – kuka tulee? (Kustannus-Vaihe Ky, 1981). Kirjassa esitellään 22 tunnettua poliitikkoa Kekkosen seuraajaehdokkaina ja pohditaan heidän mahdollisuuksiaan menestyä seuraavissa presidentinvaaleissa. Kirjan keskeiset teemat ovatKekkosen heikentynyt terveys, joka salattiin julkisuudelta, poliitikkojen kulissien takaiset valtapelit ja Neuvostoliiton puuttuminen Suomen sisäisiin asioihin. Kirjassa kerrotaan ennennäkemätömällä tavalla, miten politiikkaa Suomessa todellisuudessa tehdään. Kekkosta ja muita päättäjiä kritisoitiin röyhkeästi.
”Mikäli joku kansanedustaja on syöppö, juoppo ja naippo, ei lehdistö sitä kirjoita. Ehdolla, että hänen pöytänsä ja vuoteensa riemut tapahtuvat omin varoin”, kirjoitti Suomen Sosialidemokraatin päätoimittaja Seppo Heikki Salonen, Tamminiemen pesänjakajat -kirjasta.
Kirja oli myyntimenestys ja aiheutti skandaalin, jonka seurauksena poliittisten toimijoiden ja toimittajien välinen suhde muuttui. Tamminiemen pesänjakajat oli kirja, jonka poliitikot halusivat polttaa, kansalaiset ahmia ja kirjoittajien kollegat mitätöidä.
Huomenna torstaina (30.9.2021) Yle TV1:ssä esitetään Arthur Franckin ohjaama dokumenttielokuva Pesänlikaajat – erään kirjakohun anatomia (Suomi 2021), joka kertoo Tamminiemen pesänjakajat -kirjan synnystä ja merkityksestä. Se on sukellus kylmän sodan Suomen poliittisille pelikentille, hetkeen, jolloin maamme etevimmät toimittajat nousivat kapinaan suomettumista ja itsesensuuria vastaan. Dokumentti näyttää, kuinka Tamminiemen pesänjakajat räjäytti poliittisen journalismin Suomessa, ja se muistuttaa, millaista peliä politiikassa pelattiin vielä muutama vuosikymmen sitten.
”On kulunut 40 vuotta Tamminiemen pesänjakajien ilmestymisestä. Se oli taitekohta. Se hetki oli hyvin tärkeä sananvapaudelle ja suomalaiselle journalismille. Jälkipolvienkin on hyvä tietää, miten hankalat ajat olivat ennen Tamminiemen pesänjakajia. Miten paljon piti salata tietoa ja hyssytellä poliitikkoja. Vaikka Kekkosen vointia kytättiin, siitä ei saanut kertoa ilman hänen lääkäreidensä lausuntoja. Ja niitähän ei saatu. Kirjakin saattoi vaikuttaa siihen, että Kekkosen jälkeen tasavallan presidentti alkoi antaa terveydentilastaan lausuntoja”, kertoo Ritva Remes, yksi kirjan kirjoittajista ja Pesänlikaajat-dokumentin haastateltavista.
”Tamminiemen pesänjakajien käänteentekevä merkitys on myönnetty laajasti, vaikka kritisoijia on yhä. Sanottavaa oli paljon. Se oli pakko tehdä.”
Historiallinen teko
Tamminiemen pesänjakajat-kirjan kirjoitti Lauantaiseura-ryhmä, joka koostui Helsingin Sanomien politiikan toimituksesta. Siihen kuului toimittaja Ritva Remeksen lisäksi idean isä ja kehittäjä, toimituksen esimies Aarno Laitinen sekä toimittajat Anneli Sundberg, Arto Astikainen, Kalle Heiskanen, Hannu Savola ja Janne Virkkunen.
”Muistan hyvin, kun Aarno Laitinen ehdotti kirjan kirjoittamista. Olin juuri tullut eduskunnasta toimitukseen, kun Laitinen tuli huoneestaan ja kutsui kaikki koolle. Ehdotuksen jälkeen tuli hiljaista. Moni katsoi minua, olin kai viimeinen, joka kuuli asiasta. Laitinen oli pohjustanut kirjaa Janne Virkkusen kanssa. Ajattelin etten voi muuta kuin olla joukossa mukana”, Remes kertoo.
Kun lisäksi tulossa oli eduskunnan kevätistuntokausi, paljon lainsäädäntöä, istuntoja ja muuta – silloin oli yöistuntojakin –, Remes ajatteli joutuvansa suureen urakkaan. Kaiken lisäksi hän oli lähdössä Yhdysvaltoihin muutamaksi viikoksi, joten kiirettä pitäisi.
Tamminiemen pesänjakajien kirjoittaminen alkoi keväällä 1981.
Remes sai ensimmäisenä valmiiksi oman osuutensa kirjasta ja luovutti sen. Aarno Laitinen kokosi ja viimeisteli tekstit. Kun Remes palasi Yhdysvalloista ja halusi katsoa mitä oli kirjoittanut, kirja oli jo painossa.
Kukin kirjoittaja teki oman osuutensa salaa työajan ulkopuolella. Remes kirjoitti kotona töiden jälkeen.
Tamminiemen pesänjakajat edusti uutta, itsesensuurista vapaata tyyliä. Politiikan toimittajille kertyi henkilökohtaisten suhteidensa kautta paljon tietoa, joille ei ollut julkaisukanavaa 1970- ja 1980-luvun vaihteen Suomessa. Tietoa kertyi paljon muustakin kuin päivänpolttavista poliittisista aiheista. Poliitikot pelasivat politiikan ohella omia valtapelejään. He olivat voineet luottaa siihen, etteivät arkaluontoiset asiat päässeet julkisuuteen, koska toimittajat eivät voineet kertoa niitä. Tamminiemen pesänjakajat rikkoi ensimmäisenä tämän käytännön.
Kun se ilmestyi, sitä ahmittiin. Se oli syksyn 1981 Suomen myydyin kirja. Se myytiin toistuvasti loppuun. Kirjoittajatiimiin kuulunut Hannu Savola oli iloinen. Hän oli veikannut, että kirjaa voisi myydä peräti 9 000 kappaletta erikoisessa tilanteessa Kekkosen kaaduttua. Savola kiersi kirjakauppoja, seurasi menekkiä ja intoili Ritva Remekselle posket punoittaen: ”Nyt on myyty 30 000, nyt 50 000, nyt 70 000…”
Kirjaa kirjoittaneet miehet olivat erityisen innoissaan.
”Kun olimme paljastuneet ja meitä syytettiin hybriksestä, Arto Astikainen naureskeli: ’En tiedä mitä hybris on, mutta siltä se tuntuu!’”
”Emme olleet odottaneet, että kirjaa myytäisiin niin paljon, joten olimme riemuissamme. Mutta taustalla kummitteli, että paljastumme. Olin aivan varma että jäämme kiinni, odotin milloin se tapahtuu.
He paljastuivat.
”Emme tienneet, miten meidän käy.”
Tamminiemen pesänjakajat herätti pahennusta etenkin poliitikkojen keskuudessa ja varsinkin kielteisen informaation levittämistä salanimen takaa arvosteltiin.
”Sellainen kirja pitäisi polttaa, en tosin ole lukenut sitä, mutta olen kuullut”, kommentoi Paavo Väyrynen.
Kirjoittajat tiesivät odottaa poliitikkojen tyrmäystä, mutta heidän yllätyksekseen myös monien lehtien päätoimittajat ja muut toimittajat puoluekannasta riippumatta antoivat tuomionsa.
”Kollegat olivat ilkeitä ja poliitikot pitivät etäisyyttä. Jouduimme paitsioon monin tavoin. Odotin, miten meidät kolkataan.”
Kirjoittajat kutsuttiin yksitellen päätoimittajien puhutteluihin. Remeksen vuoro oli viimeisenä.
”Meitä haukuttiin siitä, että olimme pettäneet lehden, kun olimme tehneet toiselle kustantajalle, Sanoma Oy:n kilpailijalle, laatulehtien inhokille Lehtimiehet Oy:lle. Se oli kai kuulustelu, mutta paikalla olleista päätoimittajista toinen istui hiljaa, toinen käveli edestakaisin ja puhui vihaisena. Minä katselin ikkunasta näkyvää Tullihallituksen hienoa seinää ja annoin päätoimittajan purkaa itseään. Vaikutti siltä, että asia oli heidän osaltaan selvä.”
Eduskunnassa oli toinen meininki.
”Yhtenä päivänä vastaava päätoimittaja Heikki Tikkanen tuli luokseni ja sanoi minulle: ’Ritva, tiedän että sinulla on kurjaa eduskunnassa, mutta koeta kestää’.”
Eduskunnan puhemies Johannes Virolainen oli soittanut Tikkaselle. Virolainen vaati, että Tamminiemen pesänjakajien kirjoittajat eivät tule eduskuntaan. Tikkanen vastasi, että eduskunta ei valitse Helsingin Sanomien toimittajia, Ritva Remes tulee eduskuntaan kuten ennenkin.
”Se oli kova juttu. Selvä railo poliitikkojen ja toimittajien välille.”
”Ikävää kohtelua kesti muutaman kuukauden, sitten se loppui. Politiikot tarvitsevat meitä, mediaa.
Tamminiemen pesänjakajien koettiin ilmestyessään olevan kannanotto Mauno Koiviston presidenttiehdokkuuden puolesta, vaikka kirjoittajat kiistivät olevansa kenenkään puolella tai ketään vastaan.
Aikamatka 1960-1970-lukujen Suomeen
”Yhteiset kosteat saunaillat lisäävät riskejä yhteiskunnassa: korruption vaaraa tai liian läheisiä suhteita toimittajien ja poliitikkojen välillä. Uskalletaanko sanoa totuutta, jos poliitikko on ryyppykaveri”, sanoo Pesänlikaajat-dokumentin ohjaaja Arthur Franck (s. 1980).
Franck tutustui Tamminiemen pesänjakajiin tehdessään edellisen dokumenttinsa Olliwer Hawkin (Suomi 2019) taustatutkimusta. Olliwer Hawkin jälkeen hän alkoi ideoida Pesänlikaajat-dokumenttia.
”Keväällä 2019 tämän tekeminen alkoi. Draama ja kerronta olivat jo olemassa. Haastatteluista, kokemusperäisyydestä tulisi olennainen osa. Annoimme itsellemme luvan käyttää myös luovia keinoja.”
Pesänlikaajat-dokumentille oli tilausta. Tamminiemen pesänjakajia on käsitelty yllättävän vähän, vaikka monet ovat perehtyneet poliittiseen historiaan, lukeneet kirjan tai ainakin silmäilleet. Sitä sivutaan monissa artikkeleissa ja se on käsite, mutta sitä käsittelevää tutkimusta tai väitöskirjaa ei ole.
Dokumentin tekeminen alkoi syksyllä 2019. Franck sai kaikki elossa olevat Tamminiemen pesänjakajat -kirjan kirjoittajat haastateltaviksi. Hannu Savola kuoli vuonna 2007.
”Oli itsestään selvää, että tulin mukaan dokumenttiin. Koko porukkamme siihen lähti. Oli antoisaa olla haastateltavana, kerrankin niin päin”, Ritva Remes sanoo.
Vain Anneli Sundberg ei suostunut heti. Hän koki, että aiheesta on puhuttu jo tarpeeksi, ja sanoi sen suoraan Arthur Franckille. Puolen vuoden päästä Franck kysyi Sundbergia uudestaan ja tapasi hänet. Pitkän keskustelun jälkeen Sundberg suostui.
”Sundberg on elokuvalle tärkeä, sillä hän on keskeinen henkilö. On todella hienoa, että hän tuli mukaan.”
Elokuvan keskiössä ovat haastattelut. Koska kirjan kirjoittajien työskentelystä oli vähän arkistomateriaalia, luotiin dramatisoituja kohtauksia. Faktat on kerrottu niin tarkasti kuin mahdollista. Kevennystä on luotu pätkillä 1960- ja 1970-luvun kotimaisista elokuvista. Ne vievät dokumenttia absurdiin ja satiiriseen suuntaan.
”Se aika tuntuu nykypäivästä katsoen miltei absurdilta.”
Franck mietti, onnistuuko hän käsittelemään aihetta.
”Sellaista elokuvantekijä aina pohtii. Se on luonnollinen ja tärkeä osa jokaista tekoprosessia ja kuuluu siihen.”
”Ensimmäiset haastattelut antoivat erinomaisen pohjan. Ja kun Anneli Sundbergin haastattelu onnistui, meistä tuntui, että olimme vahvoilla. Lopulta kaikki loksahti kohdilleen. Tämän tekeminen oli mieleenpainuvaa, mielenkiintoista, haastavaa ja intensiivistä.”
Franck haluaa haastaa itsensä tehdessään elokuvia. Hänellä on liberaali suhde siihen, millainen dokumentin tulisi olla.
”Niihin valitaan näkökulmia, kuvakulmia ja sitä mitä ihmiset sanovat. Se on kontekstin palapelin rakentamista. Niissä on subjektiivisuutta ja asenteellisuutta, koko työryhmän näkemyksiä. Se on minusta vapauttavaa.”
Pesänlikaajat-dokumentin myötä Franck on oppinut paljon uutta, vaikka ajan henki oli hänelle etukäteen tuttu. Kun rakentaa elokuvaan kontekstin palapelin, sillä on vaikutuksensa.
Franck ei kuitenkaan pidä dokumentteja parhaana tapana välittää informaatiota.
”Parhaimmillaan ne tarjoavat emotionaalisia koukkuja, jotka innostavat syventymään aiheeseen muualla.”
Franck sanoo oppineensa Pesänlikaajat-dokumentin myötä paljon uutta, vaikka ajan henki on ollut etukäteen tuttu. Hänen isänsä on dokumenttiohjaaja ja toimittaja Michael Franck.
Pesänlikaajien ensiesitys oli Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla 23.9.2021.
”Palaute on ollut hyvää ja katsojat ovat olleet innoissaan. Minulle on sanottu, että hyvä kun teit tämän, nyt on sopiva aika. Optimistina uskon, että aidosti ollaan sitä mieltä. Myös me dokumentin tekijät, kaikki tähän osallistuneet, olemme innoissamme.”
”Olen myönteisesti yllättynyt, etteivät dokumentin tekijät kuitenkaan tehneet tästä mitään sankaritarinaa”, toteaa Arto Astikainen.
Arthur Franck on saanut hyvää palautetta myös haastateltavien aikalaisystäviltä. Hän ottaa mielellään kaikenlaista palautetta vastaan.
”Tamminiemen pesänjakajien merkitystä olisi hyvä aika ajoin päivittää. Maailma ja ihmiset muuttuvat aina, ja katsomme menneisyyttä uusin silmin. Voisimme pohtia ja keskustella esimerkiksi siitä, oliko kirja sittenkään niin paha ja miten sen teemat ovat yhä yhteiskunnassamme, ja pitää tätä kaikkea esillä.”
Tamminiemen pesänjakajat vakiinnuttanut paikkansa
Tamminiemen pesänjakajien aloittamaa teemaa jatkoivat vuoden 1982 aikana ilmestyneet Pentti Sainion Mitä tapahtui Urho Kekkoselle (WSOY), Markku Laukkasen Kekkospuolueen kujanjuoksu (WSOY) sekä Suomen Kuvalehden toimittajien Antti Blåfieldin ja Pekka Vuoriston Kun valta vaihtui: Mitä todella tapahtui presidentinvaalissa 1982 (Kirjayhtymä). Tarve kirjoille, jotka kertoivat lehdissä vaiettuja asioita, ei kuitenkaan ollut samanlainen kuin ennen Tamminiemen pesänjakajia.
”Se lopetti salailun ajan ja median kirjoitustyyli sekä asioiden käsittely muuttuivat. Alkoi olla pikku-pesänjakajia. Usein tuntui, että se meni överiksi”, Ritva Remes toteaa.
Hänen mukaansa Tamminiemen pesänjakajilla on ollut pitkäaikainen vaikutus, joka on kerrostunut ja siihen on tullut uusia ulottuvuuksia. Kun mediasta tulee vahva, eivät poliitikot pääse toimimaan salaisesti. Sananvapauden laajeneminen on muun muassa tuonut lisää kriittisyyttä poliittiseen journalismiin ja vähentänyt vallankäyttäjien yksityisyyden suojaa.
Tamminiemen pesänjakajat on vakiinnuttanut paikkansa 1980-luvun alun vallanvaihdon perusteoksena. Akateeminen historiankirjoitus vahvistaa monet likasankojournalismina tyrmätyt havainnot kestäviksi ja päteviksi.
Koiviston presidenttikaudet murrosvaiheita
Kun Urho Kekkosen presidenttikausi päättyi, alkoi Mauno Koiviston kausi. Koiviston presidenttikaudet 1982–1994 olivat murrosvaiheita. Koivisto korosti aluksi jatkavansa Kekkosen linjaa, vaikka hänen vankka kannatuksensa pohjasi myös siihen, että hän oli erilainen kuin Kekkonen. Ulkopoliittinen linja pysyi kuitenkin varovaisena, puolueettomuuspolitiikkaa noudattaen. Sisäpolitiikkaa leimasi muun muassa presidentin valtaoikeuksien rajoittaminen. Kun Neuvostoliitto syksyllä 1991 hajosi, ulkopolitiikan suuri suunnanmuutos toteutettiin Koiviston johdolla.
Aarno Laitinen kuoli 25.9.2021. Hän oli syntynyt 17.1.1943. Hän ei ehtinyt nähdä Pesänlikaajat – erään kirjakohun anatomia -dokumenttia valmiina ennen kuolemaansa.
Pesänlikaajat – erään kirjakohun anatomia to 30.9.2021 klo 19, Yle TV1. Uusinta su 3.10.2021 klo 12.05, Yle TV1. Katsottavissa Yle Areenassa.
Lähteet
https://www.yle.fi/uutiset/3-12103034/
Wikipedia: Tamminiemen pesänjakajat
https://suomenpresidentit.fi/koivisto
Muokattu 4.10. klo 10.48:
Korjattu tieto Seppo Heikki Salosen repliikistä. Hän ei ole sanonut kerrotulla tavalla Tamminiemen pesänjakajat -kirjassa, vaan -kirjasta.
Täsmennetty Arthur Franckin haastattelua osuudessa ”Aikamatka 1960-70-lukujen Suomeen.”
