Ṥostakovitṥin Nenä kuului Kansallisoopperan loppuvuoden tapauksiin. Ṥostakovitṥ koki NEP-ajan Neuvostoliitossa vainon mutta myös hyväksynnän aikoja. Oopperasäveltäjänä hän ei kumartanut ketään; Gogolin Nenään (1927–28), jossa on huomattavan daniilharmsmaisia sävyjä, on ahdettu kaikenlaista materiaalia. Mitään toposanalyysiä on turha tehdä; musiikki etenee rakenteettomasti ja vallattomasti kuin mielenjuoksu. Ainoastaan takaa-ajot, ahdistelut ja väentungokset on merkitty selkeällä rumpujen pärinä -topoksella, ja ne dramaturgi oli hyödyntänyt laittamalla kansan tai pienemmän väkijoukon aiheuttamaan kaaoksen näyttämöllä.
On turha lähteä arvioimaan esityksen kaikkia kymmeniä henkilöhahmoja. Vladimir Samsonov Kovaljovina tekee kuitenkin erinomaisen luonneroolin tinkimättä laulustakaan. Nenänsä menettävä Kovaljov on traaginen hahmo itsessään, samoin kadonneen Nenän toikkarointi valtioneuvoksena. Nenä ja sen omistaja kohtaavat kaikenlaisia koettelemuksia vallan, median ja kirkon edustajien muodossa. Gogolin absurdi satiiri ei ole juonellisesti kummoinen, mutta juuri vähäjuonisena se sopii erinomaisesti Ṥostakovitṥin tarpeisiin. Erityisesti kolmannen näytöksen juopotteluepisodi ja Nenän arvonalentamisjuonne jäävät parhaiten esityksestä mieleen.
Normaalia pienempi orkesterikokoonpano soitti päheästi; tosin dynamiikkoja olisi voinut käyttää vielä paremmin hyväksi.
Suomenlahden toisella puolella Estonia-oopperassa esitetty Carmen on takuuvarmaa viihdykettä täynnä hittejä. Helen Lokuta Carmenina oli esimerkillisen villi ja lauloi korkeatasoisesti ja hyvää, rempseää menoa saivat aikaan myös muualla kuin villeissä tanssikohtauksissa Fresquita ja Mércedès. Samaa villeyttä olisin toivonut myös kuoroon, joka vain väliaikaisesti riistäytyi irti. Don Josén (Robert Luc) aito ranskankieli paljasti, että liian monen virolaismieslaulajan ranskan diktio oli erityisesti puhuttuna erittäin kehnoa. Myös Rauno Elp Escamillona erottautui hyvällä ranskan ääntämyksellään.
Kansallisooppera: Šostakovitš: Nenä
Estonia: G. Bizet: Carmen
