Saamelaisesta elokuvataiteesta harva suomalainen tietänee juuri mitään. Arktisen Upeeta -elokuvafestivaaleilla Jyväskylässä (13.–17.2.) siihen oli kerrankin mahdollista tutustua katsomalla kaaresuvantolaissyntyisen Paul-Anders Simman (s. 1959) elokuvia. Hän on Nils Gaupin rinnalla merkittävimmän uran luonut saamelaisohjaaja. Hänen tuotantonsa, johon kuuluu sekä fiktiota että dokumentteja, valaisee monilta kanteilta saamelaiskansan menneitä kohtaloita ja nykypäivän tuntemuksia. Simma oli festivaalin päävieraana.
Simman dokumentti Antakaa meille luurankomme! (1999) kertoo norjalaisen saamelaisaktivistin Niillas Sombyn pitkäaikaisista yrityksistä saada esi-isänsä jäännökset haudatuiksi kristillisin menoin. Mons Somby, joka oli yksi Kautokeinon kapinan johtajista, teloitettiin vuonna 1854, ja siitä lähtien hänen kallonsa on kuulunut Oslon anatomisen museon kokoelmiin, kuten 900 muutakin kalloa.
”Minulle oli sokki huomata, kuinka jotkut olivat keränneet luurankoja ympäri Pohjoiskalottia”, Simma muisteli elokuvansa esityksen yhteydessä.
Aluksi, kun Somby kertoi hänelle kymmenen vuotta kestäneestä kamppailustaan, se kuulosti Simman mielestä jopa hauskalta. Simma halusi tehdä hauskan elokuvan, mutta historia, johon hän joutui perehtymään, oli vähemmän hauska, pikemminkin jopa pelottava. Hän ei ollut koskaan aiemmin nähnyt ruumista eikä luurankoa.
”Maailmankuvani muuttui paljon tätä elokuvaa tehdessäni. Lopuksi ymmärsin, miksi Sombylle oli niin tärkeää saada luuranko.”
Synkkää historiaa Pohjoismaista
Elokuva valottaa laajemminkin Pohjoismaiden rasismia saamelaisväestöä kohtaan, etenkin 1930–40-lukujen rotupuhtausoppeja. Haastateltavana on muun muassa Suomen puolelta iäkäs saamelaisnainen, joka muistelee lapsuudestaan, kuinka viranomaiset tulivat perheen kotiin tekemään mittauksiaan. Ihmisiä pakotettiin riisuutumaan eikä syytä kerrottu.
”Sen ajan rotuajattelua on vaikea ymmärtää, jollei ole itse sitä kokenut. Siitä ei ole helppo kertoa niille, jotka ovat eläneet toisenlaisessa maailmassa”, Simma pohti.
Dokumentissa sivutaan myös kussakin maassa kymmeniintuhansiin naisiin kohdistunutta pakkosterilointia, joka jatkui esimerkiksi Ruotsissa 1960-luvulle asti. Se kohdistui laajasti juuri saamelaisiin ja lisäksi muun muassa mielisairaiksi diagnosoituihin.
Dokumenttien teko mieluisinta
Jyväskylässä nähtiin myös Simman uusin elokuva Poron surma (2012), jossa liikutaan Kuolan niemimaalla Luujärven kylässä, jonka 3 000 asukkaasta noin puolet on saamelaisia. Köyhyys riivaa aluetta, jnka luonnonvaroihin ylikansalliset yhtiöt ovat iskeneet kyntensä. Dokumentin päähenkilönä on Norjassa opiskellut ja kotikyläänsä palannut nuori toimittaja Aleksandr Paul.
”Rakastan dokumenttien tekemistä. Fiktiota tehdessä on kuin tehdastyöläinen, joka toteuttaa käsikirjoitusta. Dokumenttia tehdessä kohtaa aina yllätyksiä ja moraalisia dilemmoja”, Simma vertasi.
Hän on kuitenkin tehnyt myös fiktioelokuvia, joita niitäkin katseltiin Jyväskylässä. Täyspitkiä saamenkielisiä näytelmäelokuvia on toistaiseksi tehty vain kaksi. Niistä järjestyksessä toinen on Simman käsikirjoittama ja ohjaama Sagojogan ministeri (1997), joka sijoittuu toisen maailmansodan loppuaikoihin ja kertoo maattoman saamelaiskansan asemasta.
Lyhyt tanssiaisromanssi Let´s Dance (1991) oli puolestaan menestys Tampereen elokuvajuhlilla vuonna 1992 ja oli siten Simman läpimurtoteos.
Simman dokumenteista nähtiin festivaaleilla vielä Koiranelämää (1996) ja Riekonpyynti – yön ja päivän tarina (1988).
Pääpalkinto dementia-aiheiselle elokuvalle
Arktisen Upeeta -festivaalit järjestettiin nyt neljännentoista kerran. Simman elokuvien lisäksi festivaalien merkittävimpään antiin lukeutuivat muun muassa ruotsalaisen Ruben Östlundin ahdistava ja rankka Play (2011), joka kertoo tositapahtumiin pohjautuen nuorten välisestä kiusaamisesta, norjalaisen Jan Troellin lähes kolmituntinen Hamsun (1996) sekä Matti Kassilan Kaikki pelissä (1994). Kassilan Haapamäellä kuvatun thrillerin kylkiäisenä nähtiin myös sen tekemisestä kertova dokumentti Hollywood tuli Haapamäelle.
Tämänvuotinen elokuvakilpailu oli suunnattu pohjoismaisten naisohjaajien elokuville. Pääpalkinto meni Islantiin: sen sai Ásthildur Kjartansdóttirin iäkkäiden ihmisten maailmaan sijoittuva lyhytelokuva In Sickness and in Health. Tuomaristo kiitti dementiasta kertovaa elokuvaa koskettavaksi ja ajankohtaiseksi. ”Elokuvan kruunaavat vahvat näyttelijäsuoritukset ja onnistunut toteutus.”
500 euron suuruisen pääpalkinnon jakoi Pohjola-Nordenin Keski-Suomen piirijärjestö.
Kunniamaininnat saivat norjalaisen Marja Bål Nangon opiskelijaelokuva Juletrollet sekä suomalaiset Salla Hämäläisen ohjaama Metsänpeitto ja Katja Gauriloffin ohjaama Säilöttyjä unelmia.
Metsänpeitto-dokumentissa päähenkilönä on syvää yhteyttä luontoon ja erityisesti metsään kokeva Markku. Se on myös tulevien Tampereen elokuvajuhlien ohjelmistossa. Jo aiemmin paljon huomiota saanut Säilöttyjä unelmia perustuu lihasäilyketölkin ainesten matkaan alkutuotannosta eri puolilta maailmaa suomalaisen kaupan hyllylle. Keskeisessä osassa ovat matkalla kohdattujen työntekijöiden kertomukset elämästään ja unelmistaan – kaivoksella, maatiloilla, teurastamoissa.
