Suomen tämän hetken puhutuimpiin rap-artisteihin kuuluvan, älykköräppäriksikin mainitun, suursuosioon nousseen Paperi T:n eli Henri Pulkkisen esikoisrunoteos post-alfa ilmestyi syyskuun alussa. Nyt hän on ensimmäistä kertaa kirjailijana kirjailijoiden joukossa. Pulkkinen on tottunut julkisuusmyllyyn kahden Emma-palkinnon, Teosto-palkinnon ja kultalevyyn asti myyneen esikoisalbuminsa Malarian pelko kautta, mutta vastaanotto runoilijaskenessä hermostuttaa.
”Runon tekeminen vaatii tiettyä vakavuutta, sillä on vahva korkeakulttuurin leima. Sen maailma on ahdas ja sulkeutunut, eikä se juurikaan päästä ulkopuolisia huutelemaan”, Pulkkinen miettii.
Kuitenkin juuri sen hän aikoo tehdä: tuulettaa urakalla suomalaista runoutta. Saman Pulkkinen on halunnut tehdä aikoinaan rapmusiikin kanssa, ja tämän lopputulos ainakin yleisön silmissä on kaikkien nähtävissä.
Ylikorostunut ironia
Rehellisyys pyrkimyksissä on Henri Pulkkisen ehdoton vahvuus. Hän ei kuitenkaan omien sanojensa mukaan ole koskaan miettinyt, millainen taiteilija haluaa olla, sen kummemmin musiikissa kuin runoudessakaan.
”Olen sellainen kuin olen. Vastaanottaja sitten päättää, mitä tai minkälaista taiteeni on. En näe järkevänä pohtia tätä sen enempää.”
Post-alfa herättelee lukijan mielessä samoja mielikuvia kuin Paperi T:n rapit. Arki sateisessa Kalliossa kuvittaa pohdintaa muun muassa rakkaudesta, tyhjyydestä ja miehisyydestä. Taiteilijan omien sanojensa mukaan kirjan yksi pyrkimys on päästä ”ironiasta vilpittömyyteen”.
”Ironia on keino, jota käytän usein. Se on kuitenkin täysin ylikorostunut kaikessa tämän hetken taiteessa; sen käyttäminen tekee immuuniksi kritiikille. Kun joku sanoo, että tämä on paskaa, voit sanoa että ei ole, sinä et vain ymmärrä.”
Tällaista pakenemista Pulkkinen haluaa välttää. Kirja onkin hänen yrityksensä pysyä vilpittömänä ja kohdata kritiikki, luopumatta ironiasta.
Raskaammat sanat
Post-alfa on Pulkkisen ensikosketus runouteen, vaikka lyyrisemmän tekstin kirjoittaminen on ollut pitkään hänen mielessään. Kirjassa näkyy tietty jatkumo: sivuilta löytyy paljon viittauksia esimerkiksi artistiuteen ja julkisuuteen. Sinänsä kirjoitusprosessit ovat kuitenkin olleet erillisiä, pikemminkin Pulkkinen on naputellut muistiinpanoja puhelimeensa muun muassa kiertueella ollessaan.
Runon kirjoittaminen on Henri Pulkkisen mielestä hyvin erilaista kuin raplyriikan.
Musiikissa voi luottaa siihen, että rytmi ”tarjoilee”, tuo lyriikan esille. Kirjallisessa tekstissä sanat ovat raskaampia, niillä on paljon enemmän merkitystä.
Post-alfa on tekstikokonaisuus, jonka teemoina ovat rakkaus ja tyhjyys, miehisyys, sisqo, woody allen, kuristuminen, julkinen liikenne, black metal -teepaidat, intiaanien hautausmaat, kauhu ja porno, fomo, afrikan tähti, kuolleet idolit ja artistin pyrkimys päästä ironiasta vilpittömyyteen.
”herään leikkauspöydältä
veitsi vielä sisälläni
olemme pahoillamme
sukupolvenne oli amputoitava
terveellä jalalla voit vielä hypätä benjihypyn
narulla tai ilman”
Henri Pulkkinen (2016): post-alfa. Kosmoskirjat. 95 sivua.
