Verdin Otello, Stravinskin Rake´s Progress ja Orffin Carmina Burana Oldenburgin kaupunginteatterissa Saksassa
Verdin Otellon henkilöistä Jago on monipiirteisin ja mielenkiintoisin. Baritoni Krister St. Hill teki mahtavan rooli- ja laulusuorituksen Jagona muuntuen huvittelevasta narrista voitokkaaksi juonittelijaksi. Jago epäilee Otellon (Luis Chapa) vaimon Desdemonan (Angela Davis) pettävän tätä Cassion (Roberto Gionfriddo) kanssa ja saa Otellon uskomaan. Italialaistyylinen Chapa teki vaikutuksen aidolla Verdi-fraseerauksellaan ja loppua kohden intensiivisemmällä rooliin eläytymisellään. Davis aloitti ytimeen kiinnittymättömällä äänellä, joka muuntui lopun vaikuttavaksi, hurskaaksi Desdemonaksi, joka Ave Mariastaan huolimatta ei onnistu laannuttamaan Otellon rajua mustasukkaisuutta.
Globaali viihdeteollisuus luomassa todellisuuttamme
Stravinskin Mozart-vaikutteinen Rake´s Progress on säveltäjälle tyypillinen tyylihybridi, jossa on vähän kaikkea: cembalon käynnistämiä resitatiiviosuuksia (jotka viittaavat barokkiin), brittenmäistä pitkää, kertovaa linjaa, ironiaa ja absurditeetteja ja dodekafonian kaikuja. Tom Rakewell (Stefan Heibach) ja Anne Truelove (Mareke Freudenberg) ovat suuren pöydän ääressä istuvia rakastuneita, jotka unelmoivat yhteisestä tulevaisuudesta. Tomin varjo (Peter Felix Bauer) saapuu kertoen tämän sedän jättäneen hänelle perinnön. Bauer on kaikkitietävä kertoja, joka Markus Bothen ohjauksessa saa kaikki tekemään tahtonsa mukaan. Tämä hyödynsi ohjauksessaan Stravinskin musiikin ja W.H. Audenin libreton ironista potentiaalia laittamalla kaikki tanssimaan pienen tanssin, joka sysää heidät liikkeelle.
Tom lähtee Lontooseen ilotaloon, Mother Goosen (Annekathrin Kupke) hellään, muoviseen huomaan. Goosesta on tehty jättimäinen, alaston naishahmo, jonka huipulla pilkistää laulajan pää. Kuorolaiset muuntautuivat alushoususillaan hiippailevista ilotytöistä ja –pojista lopun Baba Türkia jahtaaviksi paparazzeiksi. Baba Türk puolestaan oli Tomin kiihottuneessa mielikuvituksessa syntynyt viihdeteollisuuden luomus, punatukkainen, parrakas nainen, jonka vuoksi Tom hylkää Annensa ja menee naimisiin.
Näytökset vaihtuvat oivaltavan mainosplakaatin ”Come to where the world is real” –plakaatin avulla. Ei ole olemassa yhtä objektiivista todellisuutta, jokainen meistä luo ikioman todellisuutensa, jossa apuna on globaali viihdeteollisuus, muun muassa elokuvat. Baba Türk esiintyy kuvitelmakohtauksen elokuvajulisteissa muun muassa 50 jalan korkuisena naisena tai Psychon sankarina. Seuraavassa kohtauksessa hänet myydään huutokaupassa eniten tarjoavalle ja myyjänä toiminut mies saa hirmuisen rangaistuksen. Tomin kuvitellessa Venuksen ja Adoniksen kohtaamisen ollaan jo hullujenhuoneella ja alun pöytälavastus on kellahtanut yhtä nurinpäin kuin hänen mielensisäinen todellisuutensa. Tässä äärimmäisessä kuvitelmassa Annen isä irtisanoutuu puolisosta ja Anne kuristaa entisen rakastettunsa.
Carmina Buranan fraasit kantavat
Orffin Carmina Burana on keskiaikaisten benediktiiniläismunkkien teksteistä inspiraationsa saanut kevään ja miehen ja naisen välisen rakkauden ylistyslaulu. Solistit olivat turhan ohutäänisiä, mutta kuoro ja tirolilaisasuihin ja kuoron yläpuolelle sijoitetut lyömäsoittajat pitivät mielenkiintoa yllä. Juonihan on lyhyesti: mies ja nainen etsivät toisiaan, riutuvat rakastetun kylmyydessä, juomienkin kimppuun päästään. Carmina Buranan monotoniset fraasit jaksavat ihmeellisesti kantaa yli tunnin mittaisen kestonsa. Katonrajasta laskeutuva tenori (Michael Pegher) saapuu sekoittamaan sopraanon (Inga-Britt Anderson) ja baritonin (Paul Brady) kuvioita, mutta häneltä katkaistaan siivet.
Kolme peräkkäistä oopperailtaa Oldenburgin kaupunginteatterissa tarjosivat musiikillisia ”huippuelämyksiä” solistien, kuoron ja pienen, mutta pontevan täyteläisesti soivan orkesterin toimesta bulevardimaisen tunnelmallisessa, nostalgisessa pienteatterissa.
Rita Dahl
