• Tilaus
  • Irtonumerot
  • Mediakortti
  • Yhteystiedot
  • Avustajille
  • Arvostelupalvelu
  • Yhdistys
  • Info
  • RSS
No Result
View All Result
Kulttuurivihkot
  • Etusivu
  • Jutut
    • Uutiset
    • Artikkelit
    • Mielipide
      • Pääkirjoitus
      • Lukijan sana
    • Videot
      • Vaalistudio
      • Videoreportaasit
      • Studio e
  • Blogit
    • Holokaustin taiteesta
    • Kaspar Hauser
    • Kinosilmä
    • Nettiteos
    • Penkkiaktivisti
    • Susirajan virallinen Öisinajattelija
    • Vaikuttajaviestijä Älijas Gröön
    • Yksilön ja taiteen vapaus
    • Blogiarkisto
      • Diletantti klassisen…
      • Jontti avautuu
      • Lasikenkä piparkakkutalossa
      • Saman taivaan alla
      • Sivuikkuna
      • Työnimi blogille
  • Lehtiarkisto
  • Kauppa
  • Kirjat
  • Etusivu
  • Jutut
    • Uutiset
    • Artikkelit
    • Mielipide
      • Pääkirjoitus
      • Lukijan sana
    • Videot
      • Vaalistudio
      • Videoreportaasit
      • Studio e
  • Blogit
    • Holokaustin taiteesta
    • Kaspar Hauser
    • Kinosilmä
    • Nettiteos
    • Penkkiaktivisti
    • Susirajan virallinen Öisinajattelija
    • Vaikuttajaviestijä Älijas Gröön
    • Yksilön ja taiteen vapaus
    • Blogiarkisto
      • Diletantti klassisen…
      • Jontti avautuu
      • Lasikenkä piparkakkutalossa
      • Saman taivaan alla
      • Sivuikkuna
      • Työnimi blogille
  • Lehtiarkisto
  • Kauppa
  • Kirjat
No Result
View All Result
Kulttuurivihkot
No Result
View All Result
Etusivu Jutut Artikkelit

Suhtautuminen väkivallan ja päihteiden käytön kuvaamiseen on ristiriitaista

Katja Mäki-Kuutti kirjoittanut Katja Mäki-Kuutti
21.2.2020
kategoriassa Artikkelit
Lukuaika: 2 min
Suhtautuminen väkivallan ja päihteiden käytön kuvaamiseen on ristiriitaista

Kuvassa keskellä Jeppe Niilonpoikaa esittävä Joonas Heikkinen, Kaisa Sarkkinen ja Anne-Mari Alaspää (eturivissä), Netta Morottaja, Tianna Valta, Kiira Halenius, Jyrki Mänttäri, Juha-Matti Koskela, Hilja Penttinen, Shanti-Tuulia Erriah. Kuva: Kari Sunnari.

Helsingin Sanomat ja Aamulehti uutisoivat 19.2., että Tampereen Työväen Teatteri on joutunut perumaan kolmanneksen Jeppe Niilonpojan esityksistä negatiivisten yleisöreaktioiden ja kritiikkien takia. Varsinkin väkivaltakohtaus, jossa nähdään litroittain verta ja ruumiinkappaleita, on saanut yleisön lähtemään pois kesken näytöksen. Myös tapa, jolla Jepen alkoholin käyttöä kuvataan, on herättänyt pahennusta.

Kirjoitin Jeppe Niilonpojan arvostelussa, että yksi näytelmän pääteemoista on tekopyhä suhtautuminen päihteisiin ja vallan käyttöön. Siksi tiettyjen näytelmässä esitettyjen kuvastojen tuottamat voimakkaat reaktiot ovatkin mielestäni mielenkiintoisia. Mielenkiintoista on sekin, että monissa näytelmästä kirjoitetuissa kritiikeissä väkivaltakohtausta ei ole kovin paljon analysoitu. Paheksunta, inho ja sivuuttaminen kertovat kuitenkin siitä, että näytelmässä esitetyt kohtaukset osuvat kipuhermoon – joudumme katsomaan jotakin, mitä emme haluaisi nähdä – ainakaan suuren teatterin päänäyttämöllä. Samaan aikaan supersankaritarinat vetävät yleisöä elokuvateattereihin sekä fiktiiviset rikosdraama- ja reality-sarjat ovat suosittuja televisiossa ja erilaisissa suoratoistopalveluissa. Erilaiset väkivaltakuvastot ovat niissä peruskauraa.

Miksi tekoveren roiskuminen elokuvassa on vähemmän kauheaa kuin teatterissa? Ehkä kyse on esitystavasta, ehkä yleisön odotuksista. Kun katsomme Nuoren Morsen kaltaista rikossarjaa tai perinteisiä Agatha Christie -filmatisointeja tai vaikkapa Sorjosta, kuolema näyttäytyy estetisoituna, vaikka kyse on tappamisesta. Sama pätee väkivaltakohtauksiin suurimmassa osassa toiminta- ja supersankarigenrejä: ne maalaavat kuvan ihmiskehosta ja -mielestä, joka on haavoittuessaankin särkymätön. Todellisuudessa väkivalta ja päihderiippuvuus ovat rumaa katsottavaa ja niiden esittämistä rumana tai kauhistuttavana voidaan siksi pitää perusteltuna.

En ole kuitenkaan sitä mieltä, että Jeppe Niilonpojan herättämät negatiiviset tunteet olisivat vääriä tai epäadekvaatteja. Katsojia järkyttänyt splatterkohtaus oli minustakin veret seisauttava ja todella hämmentävä. On kuitenkin eri asia, miten reagoimme tunteisiimme kuin mitä tunnemme. Ehkä olisi hyödyllisempää pysähtyä pohtimaan omaa hämmennystä tai muuta negatiiviseksi mieltämäämme tunnetta, eikä vain torjua tai ohittaa sitä. Mielipaha ei ole vaarallista. Teatteri saa herättää voimakkaita tunteita, myös negatiivisia.

Avainsanat: Agatha ChristieJeppe NiilonpoikakipuhermoNuori Morsepäihderiippuvuuspäihteiden käyttöSorjonenTampereen Työväen Teatteriväkivalta

Vasemmistolainen kulttuurilehti

Päätoimittaja (painettu lehti) Marissa Mehr
Päätoimittaja (verkkolehti) Elias Krohn
Julkaisija Domirola Oy

Kaasutehtaankatu 1 / 12
00540 Helsinki
+358941145369
ISSN 2242-6736 (verkkojulkaisu)

Mikä Vihkot?

Sivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.

 

No Result
View All Result
  • Etusivu
  • Jutut
    • Uutiset
    • Artikkelit
    • Mielipide
      • Pääkirjoitus
      • Lukijan sana
    • Videot
      • Vaalistudio
      • Videoreportaasit
      • Studio e
  • Blogit
    • Holokaustin taiteesta
    • Kaspar Hauser
    • Kinosilmä
    • Nettiteos
    • Penkkiaktivisti
    • Susirajan virallinen Öisinajattelija
    • Vaikuttajaviestijä Älijas Gröön
    • Yksilön ja taiteen vapaus
    • Blogiarkisto
      • Diletantti klassisen…
      • Jontti avautuu
      • Lasikenkä piparkakkutalossa
      • Saman taivaan alla
      • Sivuikkuna
      • Työnimi blogille
  • Lehtiarkisto
  • Kirjat
  • Tilaus
    • Irtonumerot
  • Yhteystiedot
  • Avustajille
  • Arvostelupalvelu
  • Yhdistys
  • Mediakortti
  • Info
  • Kauppa