Kulttuurivihkot 2/2015, kirja-arviot
Juha Mehtäläinen, Tommi Taipale ja Teemu Takatalo (toim.) (2013): Pelastusalus Silakka. Silakka-työryhmä. Jakelu: Palladium-kirjat. 198 sivua.
Pelastusalus Silakka on sekä kirja, alus että projekti. Sen kolmen puuhamiehen lähtökohtana on ollut hahmottaa Itämeren heikkoa ekologista tilaa, ei vain luonnontieteelliseltä vaan ennen kaikkea yhteiskunnalliselta kannalta. Mutta tätä hahmottamista ei haluttu tehdä kokoussaleissa tai kirjoituspöytien ääressä, vaan – tietenkin – merellä. Eikä siihen sopinut mikään ”meluisa, bensalta ja pakokaasulta haiseva moottorivene”. Tekijät halusivat tehdä veneensä itse, ja myös veneenteko oli itsessään osa samaa projektia ja seikkailua.
Rakennusmateriaaleiksi kerättiin romurautaa, hylkypuuta, tyhjiä öljytynnyreitä ja paloletkua. Välineiksi riitti halpa hitsauslaite, pylväsporakone sekä kasa pultteja, muttereita, hitsauspuikkoja, kierretankoa ja köyttä. Alus rakennettiin Siuronkosken vesivoimalassa Nokialla, ja se teki neitsytmatkansa Siuron Kulovedellä. Silakka on kahdeksan metriä pitkä ja lähes viisi metriä leveä katamaraanirunkoinen purjealus. Maston korkeus on 13 metriä.
Itämeren aalloille alus laskettiin Taivassalossa elokuussa 2010. Sen jälkeen alkoi purjehtiminen – ja yhteinen pohdinta. Silakalle kutsuttiin useita asiantuntijoita ja aktivisteja alustamaan ja keskustelemaan. Kirja koostuu pääosin näistä keskusteluista ja upeista, näyttävistä valokuvista.
Vaikka mukana on tiukkaakin asiaa, lukijakin tuntee käsittelevänsä sitä kuin olisi seilaamassa merellä. Tunnelma välittyy mainiosti. Keskeisenä lähtökohtana näyttäytyy se, mitä ympäristöfilosofi Yrjö Haila Silakalla esittää: ihmisen ja luonnon keskinäisriippuvuus. Luonto ei ole jotain ulkopuolista eikä se vain elätä meitä, vaan sekin on riippuvainen meistä.
Tämän ajatuksen kanssa sopii hyvin yhteen talouden käsitteen laajentaminen, josta puolestaan puhuu tutkija Olli Tammilehto. Tammilehdon mukaan yhteisvauraus – niin ihmisten tekemä kuin luonnossakin oleva – pitäisi sisällyttää osaksi talousajattelua. Yhteisvaurautta ovat esimerkiksi juuri meret, yhteiset metsät ja laitumet, auringon valo ja lämpö – kaikki mistä voimme ainakin vielä toistaiseksi maksutta nauttia. Kun nykyisin luonnonsuojelua usein pidetään liian kalliina, laajennetun talouskäsityksen mukaan meillä päinvastoin ei olisi varaa tuhota luontoa ja sen tarjoamaa yhteisvaurautta. Tästä on Tammilehdon mukaan Itämeren saastumisessakin kysymys.
Vastuuseen ympäristöstä kytkeytyy myös vastuu toisista ja yhteisöllisyys. Paikallisen kulttuurin itsenäisyys ja yhteisöllisyys nähdään (valtaapitävien taholla) potentiaalisena vaarana, näkee pitkän linjan ympäristöaktiivi Kai Vaara. Suomessa oli itsenäistymisen aikoihin laajale levinnyt sosialistinen aate torpparien ja työväestön keskuudessa. Uudella asutuspolitiikalla tätä pyrittiin hajottamaan. Esimerkiksi toisen maailmansodan evakoille ja sodasta palanneille annettiin taloja etäältä toisistaan ja vältettiin taajamien muodostumista, joista radikalismi voisi syntyä tai vahvistua. Kun yhteisöllisyyttä pystytään tällä tavalla torjumaan, sitä pystytään vastaavasti myös kehittämään, Vaara esittää. Hän näkee tällaisen, viime kädessä vapaaehtoisen ja ihmisten omaan innostukseen perustuvan elämänmuodon, vaihtoehtona kulutuskulttuurille.
Energiakysymyksiin perehtynyt filosofi Tere Vadén toteaa, että kylmän empiirisesti ajatellen länsimaisella elämänmuodollaan ei ole yhtään näyttöä sellaisesta elämänmuodosta, jota voitaisiin pitää vuosisataisessa perspektiivissä kestävänä. Alkuperäiskansoilla tällaista näyttöä on. Länsimaisen kulttuurin aineellisen tuhoavuuden toinen puoli on Vadénin mukaan se, ettei ole vastauksia elämän merkitystä koskeviin kysymyksiin. Siksi materiaalinen puoli ylikorostuu. Kysymykset, kuten ”minkä takia eletään, miksi kuollaan tai synnytään?” auttavat rakentamaan elämäntapaa myös aineellisesti kestävämmäksi.
Kirjaan sisältyy DVD-levyllä elokuva, johon on tallennettu purjehdusretken tunnelmia ja näkymiä sekä alustajien pohdintoja.
Silakka on jatkanut seilaamistaan myös kirjan ilmestymisen jälkeen. Viime vuonna se herätti huomiota Mäntän kuvataideviikoilla. Mäntästä tehtiin purjehdusretki Virroille asti. Sittemmin alus lahjoitettiin Tampereen Pispalan nykytaiteen keskuksen eli Hirvitalon aktiiveille, ja tänä kesänä sillä purjehditaan luultavasti Pyhäjärven maisemissa.
