Kirja-arviot, Kulttuurivihkot 6/2011
Mikael Böök (2011): Sammansvärjning, om konspirationsteori och sanningssökande. Into Kustannus. 172 sivua.
»Salaliitto – salaliittoteoriasta» on provokatorisen pamfletin nimi, jonka tarkoitus on johtaa lukijaa »harhaan» ja käsitellä totuuden etsimistä aiheenaan viime vuosikymmenen suurimman sensaation faktoja ja taustaa. Kirjan esittely pitäisi luultavasti kirjoittaa englanniksi, jotta useammilla olisi mahdollisuus ymmärtää asiat niin kuin on tullut tavaksi – oikein eli väärinpäin. Pamfletti on kirjoitettu ruotsiksi, mutta julkaistu Suomessa, jossa ruotsin kieli käy harvinaisemmaksi ja monen mielestä tarpeettomaksi.
Syyskuun 11. 2001 Manhattanin saarella New Yorkin liikekeskustassa sortuu muutamassa tunnissa kolme pilvenpiirtäjää, nimittäin kaksoistornit WTC 1 ja 2 ja kolmas pilvenpiirtäjä, WTC 7 haudaten raunioihin yli 3 000 ihmistä. Kun pöly on laskeutunut – myös raivaustöiden jäljiltä – ja kun todistusaineisto, sortuneiden rakennusten jätteet on kuljetettu pois tapahtumapaikalta, virallinen onnettomuuskomissio julkaisee raporttinsa (heinäkuussa 2004). Pilvenpiirtäjät sortuivat raportin mukaan törmäysten ja tulipalojen seurauksena. Osama bin Ladenin johtama al-Qaida terroristiverkosto oli näin onnistunut täydellisesti yllättämään Yhdysvaltojen sekä tiedustelupalvelun että puolustusvoimat. Joukkotuhon, uskomattoman rikoksen tekijöiksi epäillyt 19 ulkomaalaista miestä kaappasivat neljä matkustajalentokonetta, joista kaksi törmäsi kaksoistorneihin, kolmas Pentagonin päärakennukseen Washingtonissa ja neljäs syöksyi maahan Pennsylvaniassa. Miehet olivat tulleet maahan eri puolilta Lähi-itää suorittamaan rikosta, josta tuli median mammuttispektaakkeli ja joka näyttää ylittäneen epäiltyjen omatkin aikomukset.
Virallinen raportti on varsinainen salaliittoteoria, jonka kudelma osoittautui koostuvan totuuden säikeistä ja tyhjistä aukoista, olettamuksista ja päätelmistä. Niiden heikkous on siinä, että ne eivät perustu todistusaineiston tekniseen tutkimukseen eivätkä asiantuntijoiden kuten fyysikkojen, kemistien, rakennusinsinöörien, paloturvallisuuseksperttien tai arkkitehtien asiantuntemukseen tai tutkimustuloksiin. Mutta lisäksi myös tavanomainen rikostutkimus ja siihen erikoistuneiden ammattilaisten tutkimustyön osuus on vastaavasti jäätetty puutteelliseksi. Monet keskenään ristiriitaiset johtopäätökset on jätetty tutkimatta ja oikaisematta.
Suuronnettomuudesta on kymmenessä vuodessa julkaistu runsaasti kirjallisuutta. Pamfletti perustuu pääasiassa viralliseen raporttiin (The 9/11 Report. The National Commission on Terrorist Attacks Upon the United States) ja erityisesti sen tunnetuimman kriitikon David Ray Griffinin teosten (The New Pearl Harbor. Disturbing questions about the Bush Administration and 9/11, 2004 ja The 9/11 Commission Report. Omissions and Distortions, 2005) esilletuomien, mutta vastausta vaille jääneiden kysymysten tarkasteluun. Merkillepantavaa on, että alkuperäisen onnettomuusraportin sisältöä on jouduttu muokkaamaan asiantuntijakritiikin jälkeen.
Keskeisiä, mutta tyydyttävää vastausta vaille jääneitä kysymyksiä ovat: Miksi hävittäjiä ei lähetetty kaapattuja matkustajakoneita vastaan vallitsevien turvalloisuusrutiinien mukaisesti? Miten pilvenpiirtäjät sortuivat siinä järjestyksessä ja siten kuin sortuivat, muistuttaen nykyaikaisella imploosiotekniikalla purettavien rakennusten sortumista? Miten NYC:n pormestari tiesi, että kaksoistornit sortuisivat? Miksi onnettomuuskomissio sivuutti kolmannen rakennuksen, WTC 7:n (The Solomon Building) sortumisen? Osuiko Pentagoniin todellakin matkustajakone Boeing 757? Pudotettiinko neljäs matkustajakone ohjuksella? Mitä tiedetään konekaappareista? Kysymykset Osama bin Ladenin sairaalahoidosta Dubaissa heinäkuussa 2004 on jätetty vastaamatta. Näiden ongelmien kautta lukija johdatetaan tapahtumien ytimeen, johon Griffinin teoksen otsikko »Uusi Pearl Harbor» viittaa. Mutta mikä olikaan Pearl Harborin salaisuus? Kysymys Cui bono? on olennaisesti kysymys motiivista.
Griffin kertoo Zbigniew Brzezinskin, USA:n presidentin Jimmy Carterin entisen turvallisuusneuvonantajan teoksessaan The Grand Chessboard 1997 paljastavan, että CIA oli alkanut kouluttaa islamilaisia kapinallisia Afghanistanissa jo ennen Neuvostoliiton miehitystä 1979. Yksi näistä oli nimeltään Osama bin Laden. Brzezinski totesi muun muassa, että vain »äkillinen uhka tai haaste, joka kohdistuisi väestön turvallisuudentunteeseen kotona USA:ssa» saattaisi herättää maan väestön keskuudessa oikeansuuntaiset intohimot, joita suuri (varustelu)tavoite vaatii. Mikael Böök toteaa, että 9/11 näyttäsi luoneen juuri tällaisen uhan ja haasteen. Se teki mahdolliseksi valtavien puolustusmäärärahojen hyväksymisen Afganistanin ja Irakin sotien käymiseksi ja ylipäätään »sotaan terrorismia vastaan». Presidentti Bush kirjoitti päiväkirjaansa 11.9.1001 illalla: »Tänään tapahtui 21. vuosisadan Pearl Harbor.»
Pamfletti liittää traagiset tapahtumat laajempaan, maailmanpoliittiseen ulottuvuuteen, sodanjälkeisen ajan poliittiseen historiaan. Ajanjakso sisältää luonnollisesti Yhdysvaltojen keskeiset sotilas- ja valtapoliittiset näkökohdat, osana johdonmukaisia ja avoimesti ilmaistuja pyrkimyksiä hallita maailmanpolitiikan ja -talouden ydinalueita. Yhdysvaltojen presidentti Dwight D. Eisenhower varoitti läksiäispuheessaan 1961 kansakuntaa voimakonstellaatiosta, joka on siitä lähtien kantanut nimeä sotilaallis-teollinen kompleksi (Military-Industrial Complex). Samalla syntyi käsite »kultainen kolmio», jonka kolmantena tekijänä on akateeminen kompleksi (Military-Industrial-Academic Complex).
Böök toteaa, että kuusi vuotta sitten tapahtumien järjestys 11.9.2001 tuntui hänestä yhdentekevältä, toisin kuin nyt. Oivallus, joka vaikuttaa itsestäänselvyydeltä, mutta jonka lehdistö myös Suomessa on käsittämättömästi sivuuttanut, on vaatimus, että tapahtumasarjaa on tutkittava rikoksena ja tutkimuksen paljastamat syylliset on saatettava edesvastuuseen. Hän toteaa yksikäsitteisesti, ettei hän itse enempää kuin Griffin tai muut vakavasti otettavat tutkijat tiedä vastausta, ketkä olivat katastrofin takana.
Pamfletilla, jota sävyttää perusteellisuus, viisas harkinta ja itsekriittinen huumori, on useita ansioita: Se johdattaa 9/11-iskujen salaliittoteorian taustoihin soveltaen Griffinin oivallusta virallisesta raportista salaliittoteoriana, jonka kautta ongelmaa pitääkin tarkastella, jotta hämäryys ja käsittämätömyys muuttuisi näkyväksi ja ymmärrettäväksi. Se esittelee maailmanlaajuisen 9/11-totuusliikkeen. Se tekee tunnetuksi aihetta koskevaa kirjallisuutta ja nettisivuja, mikä on korvaamaton apu lukijalle, joka haluaa tietää enemmän, seurata tutkimusten kehitystä ja itsekin osallistua.
Mutta pamfletin suurin ansio ja arvokkain asia on ajatus, jonka Böök tuo johdonmukaisella ja sitkeällä työllään lukijan eteen: Lähtökohtana on käänne, joka tapahtui atomisodan ensikokeilun myötä Hiroshimassa ja Nagasakissa. Maailmanpolitiikassa on alkanut uusi vaihe. Ennen uskoimme, että vain jumala kykeni tuhoamaan koko maailmamme. Nyt kykenemme siihen itse ja olemme, ellei muuten niin alitajunnassamme, kipeästi tietoisia siitä, että olemme itse aiheuttaneet tämän tilanteen. Hän kirjoittaa: » – – 6.–9.8.1945 ja 11.9. ovat nykyaikaisen poliittisen järjestyksen tärkeimpiä käännekohtia: ehkäpä atomikaudeksi kutsutun aikakauden alun loppua tai lopun alkua. Atomikausi on toisin sanoen Salaliittoteorian korollaario.» Mikael Böök lainaa yhdysvaltalaisen kirjailijan David Swansonin avainotsikkoa: War is a Lie. Näkemyksellä ei ole vain metaforista merkitytä, vaan täysin käytännöllinen: »Toisenlainen maailma on mahdollinen.»
Martti Berger
