Auringon värikelta näkyy paksujen pilvien läpi, jotka hetki sitten satoivat raskasvetisiä kiteitä. Nosturit ovat jo jatkaneet työtään. Keski-iän ohittanut nainen, mummoni, polttaa parvekkeellaan toppatakissa. Rosa, pinkki ja crème ovat siirtyneet mäennyppyläisen huvipuiston taakse. Seinän takana hiotaan seinää, nosturi kääntyy 270 astetta. Parvekelasin naru heiluu. Nainen, mummoni, puristaa savukkeesta irti savun ja peittää sillä ruusunpunan.
Huvipuistossa mäen päällä näköalatornin lasihissikoppi makaa puolimatkanpysäkissä kevääseen. Kirkon torni on musta.
– Tulee joulu, mummoni sanoo.
Hän viettää joulun hiljaa.
– Voi vittu tätä oikeesti, kuuluu seinän takaa.
– Voi vittu.
Parvekkeen ovi menee kiinni. Seinän läpi kuuluu selvästi jälleen alkava hionnan tasainen suhina. Alimmat pilvet väistyvät, ja niiden takaa paljastuvat utuiset kultareunat. Juuri nyt on kuin perhonen iskisi siipiään. Majakka sykkii. Korkealla mäellä nököttävä huvipuisto asettuu puhumaan. Sen keltainen kauhurata on huurtunut ja se tapailee aluksi sanoja kunnes maailmanpyörän paljas ranka muistuttaa pajukoria ja käärmeen pää vilahtaa. Valot alkavat tunkeutua. Talitintti on saapunut katsomaan puistoa. Se seisahtaa vuoristoradan parrulle. Huoltoauto ajaa vilkuttamaan keltaista valoa.
– On liian kirkasta, mummoni sanoo.
Keltaisen on peittänyt tasainen sininen, joka rakoilee nosturien takana. Majakka sykkii. Kirkontornin yksityiskohdat erottuisivat, jos niitä katsoisi joku hyvänäköinen.47
– Voi vittu, kuuluu suhinan keskeltä seinän takaa.
– Voi vittu.
Mummoni alkaa keittää kahvia ja levittää tarjolle vehnäkeksejä, joissa on sitruksenmakuinen kirkas sokeripinta. Seinällä on riikinkukkoja. Toinen nosturi kääntyy 360 astetta. Mereltä on tullut uusia alapilviä, ja keskellä kultareunojen yläpuolella näkyy goluboi. Ulkoa ei enää erotu ikkunasta hehkuva valo. On hieman kylmä ja pilvessä on reikiä.
Johan Alén: Katoavat keltaiset (Kulttuurivihkot 2018)
