Miksi Stubb uskoo vuorenvarmasti Ukrainan voittoon?

Venäjä sulkee Ukrainan satamat, tuhoaa nopeaa tahtia rautatiekalustoa, huoltoasemia, varastoja, datakeskuksia ja tehtaita sekä valtaa yhä uusia kyliä ja kaupunkeja. Siitä huolimatta Ukraina voittaa sodan. Tätä mieltä on presidentti Alexander Stubb. Syyskuun lopulla presidenttimme sanoi Norjan pankin sijoitusrahaston johtajan Nicolai Tangenin podcastissa: ”(Sota) päättyy hyvin Ukrainalle… Näen korteissa Ukrainan saavuttavan puolustusvoiton… Ukrainalla menee sotilaallisesti, poliittisesti ja taloudellisesti paremmin kuin koskaan tämän sodan aikana.”¹

Ukrainaan uskovia lausuntoja Stubb on antanut jo pitkään. Esimerkiksi 9.2.2024 hän sanoi MTV:n haastattelussa Ukrainan jo voittaneen sodan². Tämän vuoden helmikuussa hän kertoi tanskalaiselle Politiken-lehdelle, että Ukraina on voittamassa sodan³.

Kun Suomi ja muut länsimaat ovat tukeneet Ukrainaa miljardeilla euroilla yli neljä vuotta, on luonnollista, että Ukrainan toivotaan voittavan. Alusta lähtien kuitenkin monet Ukrainan ja Venäjän resursseja verranneet sotilasasiantuntijat ovat pitänee Ukrainan voittoa erittäin epätodennäköisenä. Näitä ovat esimerkiksi Yhdysvaltain asevoimia johtanut kenraali Mark Milley⁴, Saksan armeijan entinen komentaja (Generalinspekteur) Eberhard Zorn⁵, Angela Merkelin entinen neuvonantaja, prikaatikenraali (evp) Erich Vad⁶ ja entinen Naton sotilaskomitean puheenjohtaja kenraali (evp) Harald Kujat⁷.

Mistä siis tulee Stubbin ja monien muiden Länsi-Euroopan poliitikkojen ja toimittajien usko Ukrainaan? Yksi syy voittoon uskomiseen on luottamus länsimaiseen teknologiaan. Yhä uusien USA:n, Britannian ja EU-maiden aseteollisuuden tuotteiden on pitänyt ratkaista sota Ukraina hyväksi. Näitä ihmeaseita ovat olleet esimerkiksi Himars- ja Storm Shadow -ohjukset, Leopard- ja Abrams-panssarivaunut sekä F-16-hävittäjät. Uusin ratkaisun tuova asejärjestelmä on pitkän kantaman droonit, jotka ovat pommittaneet Venäjän öljynjalostamoja.

Stubb uskoo, että länsimaiden tuella organisoidun droonivyöryn seurauksena Venäjän taloudelliset menetykset ovat paljon suuremmat kuin Ukrainan⁸. Tämä ei voi pitää paikkansa, koska öljyjalosteista tuli esimerkiksi vuonna 2024 vain noin 12 prosenttia Venäjän vientituloista⁹. Sitä paitsi vaikka öljyjalostamoiden kapasiteetti on ainakin tilapäisesti pienentynyt, Venäjä on jatkanut öljyjalosteiden vientiä¹⁰. Sen sijaan Ukrainan koko vienti on tyrehtynyt lähes täysin satamien sulkemisen takia¹¹.

Toinen syy Stubbin ja kumppaneiden Ukraina-optimismiin on ilmeisesti se, että he uskovat Ukrainan sotapropagandaan, vaikka tunnetusti totuus on aina sodan ensimmäinen uhri. Heti Venäjän hyökkäyksen alettua Ukraina käynnisti yli 150 kansainvälisen PR-toimiston avustamana mittavan sotapropagandakampanjan, jonka tuotoksia kansainväliset uutistoimistot ovat levittäneet ympäri maailmaa¹². Tämän harhaanjohtavan uutisoinnin keskeinen teema on vähätellä Ukrainan tappioita ja liioitella Venäjän menetyksiä. Ukrainan onnistuneiden operaatioiden merkitystä suurennellaan ja Venäjän onnistumisia vähätellään tai niistä vaietaan¹³. Venäjän todellisia tai luuloteltuja sotarikoksia korostetaan, ja Ukrainan rikoksista ei puhuta¹⁴.

Stubbin näkemykseen vaikuttanee paljon se, että hänellä on läheiset suhteen presidentti Zelenskyihin ja hän uskoo tämän sanaan. Esimerkiksi heti oltuaan heinäkuussa puhelinyhteydessä Zelenskyihin Stubb kertoi Ukrainan aseman olevan vahvempi kuin koskaan sodan alkamisen jälkeen¹⁵. Kuitenkaan Zelenskyi ei selvästikään ole kaikkein luotettavimpia tietolähteitä. Hän on esimerkiksi valehdellut toisen maailmansodan tapahtumista Ukrainassa ja kieltänyt ukrainalaisten osuuden juutalaisten kansanmurhaan.

Puolustusvoimien ylipäällikön ympärillä pyörii tietenkin joukko sotilas- ja tiedusteluasiantuntijoita, jotka muovaavat hänen käsityksiään. Mutta mistä nämä saavat tietonsa? Vaikuttaa siltä, että suomalaisten ja muiden länsimaisten ”asiantuntijoiden” yksi keskeisistä tietolähteistä on Institute for the Study of War (ISW, Sodan tutkimuksen instituutti). Nimi näyttää viittaavan tieteelliseen tutkimuslaitokseen, mutta todellisuudessa on kysymys tiettyjä intressejä edistämään perustetusta ajatushautomosta (advocacy think tank). ISW:llä on tiiviit yhteydet USA:n aseteollisuuteen ja armeijaan. Sen johdossa on uuskonservatiivisia, aggressiivista ulkopolitiikkaa ja sotilasmenojen lisäämistä kannattavia ihmisiä. ISW:n raportointi vääristää hienovaraisesti mutta järjestelmällisesti sotatilannetta Ukrainan myönteiseksi. Se ottaa Ukrainan rintamaraportit täydestä todesta mutta sivuuttaa Venäjän raportit. ISW ei kerro Venäjän etenemisestä ennen kuin Ukraina on sen vahvistanut, mikä tapahtuu pitkällä viiveellä. Näin Venäjälle myönteiset raportit ovat aina vanhoja ja jäävät siksi uudempien tapahtumien varjoon. Lisäksi Ukrainan tappiot kehystetään usein jollakin maan kannalta myönteisellä kehityskululla.¹⁶

Varmasti suomalaisilla asiantuntijoilla on muitakin lähteitä, mutta ne lienevät ISW:n kaltaisia aseteolliseen kompleksiin liittyviä ajatushautomoita. Vähemmän aggressiivisia ajatushautomoitakin on, mutta ne eivät tarjoa yksityiskohtaista tietoa Ukrainan sodasta. Tämä johtuu osittain siitä, että niiden on vaikeampi saada rahoitusta toiminnalleen¹⁷.

Stubbin tosiasioiden vastaiset lausunnot voivat selittyä myös sillä, ettei hän tarkoita Ukrainan voitolla sitä, mitä se yleensä merkitsee. Yksi tapa muuttaa käsitteellisesti tappio voitoksi on määritellä Venäjän tavoitteet sellaisiksi, ettei se selvästikään ole niitä saavuttanut. Kiovassa helmikuussa pitämässään puheessa Stubb väitti Venäjän tavoitteen olleen tehdä neljässä päivässä Ukrainasta venäläinen. Koska Ukraina on pystynyt estämään tavoitteen toteuttamisen, se ”ei ole ainakaan häviämässä tätä sotaa”.¹⁸

Toinen Stubbin käsitteellinen temppu on alkaa puhua ”puolustusvoitosta”: Kun pieni maa on sodan jälkeen olemassa, ”toisin sanoen säilyttänyt ainakin itsenäisyytensä ja riippumattomuutensa, pieni maa on voittanut. Siksi Suomessa talvi- ja jatkosodan jälkeen kutsuimme sitä puolustusvoitoksi.”¹⁹ Tämä käsitekeikaus johtaa kuitenkin tavattomaan tungokseen voittajien palleilla. Jatkosodassa Neuvostoliittoon yhdessä natsi-Saksan kanssa hyökännyt Suomi onkin voittaja, vaikka menetti kaikki valloittamansa alueet ja myös osan ennen sotaa hallitsemistaan alueista. Ilmeisesti myös Saksa voisi puhua puolustusvoitosta, koska säilyi itsenäisenä. Stubbilaisen käsitereformin jälkeen sekä Ukraina että Venäjä voisivat sanoa voittaneensa riippumatta sodan lopputuloksesta, sillä kumpikaan maa ei halua tai ei voi liittää toista kokonaan itseensä.

Eivätkö kuitenkin Stubbin voittopuheet ole hyviä kannustimia Ukrainalle, vaikkeivät pidäkään paikkansa? Jos kysymys olisi inhimillisestä toiminnasta, joka on ollut Stubbille läheistä nuoruudesta lähtien eli urheilusta, näin voisi olla. Mutta sota ei ole urheilua. Valheellinen voittopuhe oikeuttaa yhä uudet asetoimitukset, mikä pitkittää sotaa ja johtaa Ukrainan tuhoutumisen jatkumiseen ja tuhansien ja taas tuhansien ukrainalaisten turhaan kuolemaan. Harhainen voitonusko merkitsee katastrofia ukrainalaisille.

Enemmistö ukrainalaisistakin onkin kääntynyt vastustamaan sodan jatkamispolitiikkaa. Viime vuonna tehdyn gallup-kyselyn mukaan enää vain 24 prosenttia haluaa, että Ukraina taistelee niin kauan, että se lopulta voittaa sodan. Sen sijaan 69 prosenttia ukrainalaisista haluaa, että sota lopetetaan neuvottelemalla mahdollisimman pian.²⁰Tämä enemmistö ei saa Ukrainassa juurikaan ääntään kuuluville. Onneksi kuitenkin sillä on ulkomailla joitakin huomattavaa näkyvyyttä saavia edustajia kuten Zelenskyin entinen sihteeri Juliia Mendel²¹.

Sodan jatkamisessa ei ole ukrainalaisten kannalta mitään järkeä, mutta se on kultakaivosta aseyhtiöille. Se on myös rationaalista niille tahoille, jotka ovat valmiit uhraamaan Ukrainan yritykselle heikentää Venäjää ja palauttaa USA:n ja Euroopan vanhojen siirtomaavaltojen hegemoniaa.

Vaikkei Stubb sitä tiedostakaan, hän ei todellisuudessa ole Ukrainan ystävä vaan aseyhtiöiden ja läntisen imperialismin ystävä. Toivottavasti Stubb ei tulevaisuudessa vie meitä tilanteeseen, jossa hän auttaa Suomen ”ystäviä” tuhoamaan Suomen ja tapattamaan suurimman osan suomalaisista.

Olli Tammilehto