Kulttuurivihkot 6/2018
Sivuvalo on kirjallinen yhteisö, joka nostaa esille Suomessa asuvia, muilla kuin kansalliskielillä julkaisevia kirjoittajia. Perussa syntynyt suomalaisrunoilija Roxana Crisólogo kävi esittelemässä saamelaisrunoutta Meksikon kirjamessuilla.
Voiko sieniä pakastaa? /
totta kai /
täällä pakastetaan kaikki.
”Pimeys, valkeat yöt, kylmyys, luonto, yksinäisyys ja hiljaisuus ovat koskettaneet minua, ne ovat muuttaneet runouttani. Suomi on ujuttautunut runoihini. Tämä on erikoinen hybridi, koska kirjoitan espanjaksi”, suomalainen runoilija Roxana Crisólogo sanoo. Hän on syntynyt Perussa, mutta asunut ja työskennellyt Suomessa yli 15 vuotta.
Crisólogon perustama monikielinen kirjallisuusprojekti ”Sivuvalo – onko tämä suomalaista kirjallisuutta?” sai viime vuonna Nuori Voima -palkinnon. Sivuvalo on tuonut yhteen Suomessa asuvia, mutta muilla kielillä kuin suomeksi tai ruotsiksi julkaisevia kirjoittajia. Palkintoperusteluiden mukaan projekti on laajentanut suomalaisen kirjallisuuden käsitettä.
”Havaitsin vuosia sitten, että Suomessa oli minun tapaani paljon runoilijoita, jotka kirjoittavat omalla äidinkielellään. He ovat kuitenkin olleet pimennossa, koska heitä ei suomenneta. Halusin koota heidät yhteen. Ryhdyin toimeen, koska synnyinmaassani Perussa ihmisillä on tapana keksiä itse omat julkaisufooruminsa ja runotapahtumansa.”
Aluksi Crisólogo työskenteli yksin, myöhemmin mukaan tulivat meksikolainen runoilija ja multimediataiteilija Daniel Malpica, sitten kääntäjä Anne Ketola ja runoilijat Aya Chalabee, Polina Kopylova ja Zoila Forss. Sivuvalo on järjestänyt Koneen Säätiön tukemana työpajoja, runoiltoja ja muita tapahtumia sekä julkaissut kirjoja.
Äidinkielellä tasokkaampaa runoutta
Arabia, burma, farsi. Espanja, kiina ja venäjä. Suomessa kirjoitetaan muun muassa näillä kielillä. Sivuvalon tapahtumissa kaikki teokset esitetään alkuperäiskielellä sekä suomeksi tai ruotsiksi käännettyinä. Käännösten avulla teosten taiteellinen taso pysyy korkeana.
”Voisin runoilla myös suomeksi, mutta en yltäisi samalle tasolle kuin äidinkielelläni. En ala kirjoittamaan suomeksi vain rahoittajia miellyttääkseni”, Crisólogo kertoo.
Käännösten rahoittaminen on kuitenkin ollut kiven alla. Alkuperäiskielen täytyy pääsääntöisesti olla suomi tai ruotsi, jotta apurahan voi saada.
”Minusta se on erikoista, sillä olen kuitenkin suomalainen runoilija. Taiteellinen tuotantoni on Suomessa, asun täällä ja minulla on Suomen kansalaisuus. Siksi minulla pitäisi olla samat oikeudet kuin muillakin suomalaiskirjoittajilla”, Crisólogo sanoo.
Kokonaista kulttuuria ei voi kuljettaa paikasta toiseen /
kun yllä on niin paljon vaatetta
Kolonialistinen kirjallisuusnäkemys
Aluksi Crisólogo laati listauksen Suomessa julkaisevista kirjoittajista. Crisólogo halusi valikoida listaukseensa mahdollisimman kattavan otoksen erilaisia kulttuuri-identiteettejä ja ääniä eikä pelkästään vakiintuneita nimiä.
”Etsin esimerkiksi klassisen arabian konventioita mukailevia runoilijoita ja kokeilevampia kirjoittajia.”
Ongelmaksi muodostui kuitenkin kirjailijuuden määritteleminen. Crisólogo väittää, että Suomessa kirjailijaksi tai runoilijaksi valmistutaan kulkemalla tietynlaista urapolkua pitkin, mutta monessa muussa maassa polku on kivikkoisempi. Koululaitos on puutteellinen, kirjastotoimea ei ole eikä taidetta tueta valtion varoista.
”Rahoittajat ja kirjallisuustapahtumat pyytävät aina näytille ehdottamani kirjailijan kustantamoa. Entä jos taiteilija on joutunut pakenemaan kotimaastaan vainoa? Mitä jos hänen kustantamonsa on pommitettu maan tasalle? Ei niillä silloin ole kotisivuja. Ei kirjoittajilta silloin voi vaatia samaa kuin suomalaisilta, vaikka he olisivat erinomaisia kirjailijoita. Esillä oli länsimaisen kulttuurin näkemys hyvästä kirjallisuudesta. On valtavan kolonialistista edellyttää muista kulttuureista tulevilta kirjailijoilta täsmälleen samaa kuin suomalaisilta.”
Kirjallisuusrahoituksen suunta näyttää kuitenkin kääntyneen. Taiteen edistämiskeskuksen viimeaikaisissa linjauksissa korostetaan maahanmuuttajataustaisten taiteilijoiden mahdollisuutta osallistua suomalaiseen taide-elämään.
Saameksi kirjoittavat eivät pääse Kirjailijaliittoon
Suomen Kirjailijaliitto on kaunokirjailijoiden ammatillinen järjestö, joka toimii samalla suomalaisen kirjallisuuden portinvartijana. Portsari on varsin tiukka: täytyy kirjoittaa suomeksi, muuten ei pääse sisään. Crisólogo kysyy, miksi jäseniksi ei voitaisi ottaa kirjoittajia, joiden Suomessa kirjoitettua tuotantoa käännettäisiin kansalliskielille.
”Aluksi olin tyrmistynyt. Sitten ajattelin: okei, ehkä meitä maahanmuuttajia ei nyt vain haluta mukaan. Mutta kun kuulin, että saamen kielillä kirjoittavat eivät myöskään pääse jäseniksi, leukani loksahti auki. Hehän ovat Suomen alkuperäiskansaa!”
Crisólogo kertoo tunteneensa sielujen sympatiaa saamelaisten kanssa, sillä Latinalaisessa Amerikassa alkuperäiskansat ovat kaikkialla näkyvillä.
”Me ymmärsimme heitä, he ymmärsivät meitä. Päätimme tehdä yhteistyötä.”
Sivuvalon tapahtumassa Crisólogo tapasi pohjoissaameksi kirjoittavan Inger-Mari Aikion. Hän alkoi kääntää Aikiota espanjaksi yhdessä Zoila Forssin kanssa.
Kirjallisuudentutkija Olli Löytyn mukaan suomalainen kirjallisuus on keskittynyt kansakunnan kuvailemiseen. Kuvaus on ollut Väinö Linnasta ja Eino Leinosta lähtien varsin yhdenmukaista, tilaa moninaisuudelle tai kulttuurienvälisyydelle ei ole ollut, Löytty kirjoittaa Ihmisiä muuttoliikkeessä -sivuston kolumnissaan. Saamelaisia tai vaikkapa romaneja ei ole kansakunnan kaapin päällä näkynyt.
Löytyn mukaan etnisillä vähemmistöillä on kuitenkin ollut kirjallisuudessa tärkeä rooli rajavartijoina, jotka paljastavat yhteiskunnan valtahierarkioita. Lisäksi ”vähemmistöjä edustavat hahmot tarjoavat valtakulttuurille itsetutkiskelua helpottavan kontekstin”, Löytty kirjoittaa.
Nyt lisääntynyt maahanmuutto ja kulttuurienvälisyys horjuttaa asetelmaa. Kahteen kulttuuriin kuuluva, kaksikielinen taiteilija edustaa samalla sekä valtaväestöä että vähemmistöä.
Tyttäreni kierii /
lumen huokoisella selällä /
kuin vyöryvä valo /
vailla rajoja.
Hyvä kääntäminen on kohtalonkysymys
Suhteellisen lyhyessä ajassa Suomeen on muuttanut tai Suomessa on alkanut toimia kirjailijoita ja runoilijoita, jotka kirjoittavat muilla kuin kansalliskielillä. Samalla he tekevät ilmaista työtä kääntäessään suomalaista kirjallisuutta omille kielilleen – monessa tapauksessa talkootyönä.
Suomelle on oltava myös armollinen, sillä muutos on tapahtunut nopeasti. Vain parissakymmenessä vuodessa Suomeen on muuttanut tai Suomessa on alkanut toimia kirjailijoita ja runoilijoita, jotka kirjoittavat muilla kuin kansalliskielillä. He tekevät ilmaista työtä kääntäessään suomalaista kirjallisuutta omille kielilleen ja markkinoidessaan suomalaista kulttuuria omilla kielialueillaan – monessa tapauksessa talkootyönä.
”Jos nyt ajateltaisiin strategisesti, voitaisiin nähdä, että tulevaisuudessa kulttuurienväliset kirjailijat ja runoilijat voivat kääntää suomalaista kirjallisuutta omille kielilleen. Ammattimaisten kääntäjien löytäminen on hyvin vaikeaa”, Crisólogo huomauttaa.
Hän ymmärtää kyllä suomalaisten huolen kielensä säilymisen puolesta.
”Meidän tarkoituksenamme ei ole uhata suomen kielen asemaa, siksi korostamme kääntämisen tärkeyttä. Ymmärrän, että suomi on pitkään ollut kieli, jonka puolesta täytyy taistella.”
Crisólogo sanoo arvostavansa Suomen kielipolitiikkaa suuresti ja vertaa sitä tuntemaansa Latinalaiseen Amerikkaan.
”Suomessa on ollut päinvastainen kehityskulku kuin Latinalaisessa Amerikassa. Siellä alkuperäiskielet on painettu unohduksiin ja koloniaalinen espanjan kieli on hallinnut. Suomessa vähemmistökieli suomi on sen sijaan noussut ykkössijalle ja kolonialismin kieli ruotsi on jäänyt kakkoseksi.”
Suomi-kuva maailman kirjamessuilla
Crisólogo matkusti lokakuussa Meksikoon, jossa hän esitteli omaa tuotantoaan ja suomalaista kirjallisuutta eri kirjallisuustapahtumissa. Meksikon kirjamessuilla hän esitteli Inger-Mari Aikion ja Niillas Holmbergin runokokoelmaa Roađđi (Pohjoinen ruusu). Messut ovat Latinalaisen Amerikan mittakaavassa merkittävä kirjallisuustapahtuma, jossa vieraili yli miljoona kävijää.
”Minä edustin Suomea Meksikossa. Ja Suomi kiinnosti ihmisiä. Minulta kysyttiin kaikesta: perussuomalaisten vaalimenestyksestä, saunasta ja koulutuksesta. Ennen kaikkea kysyttiin, miten minut on otettu runoilijana vastaan Suomessa: miten on mahdollista, että voin saada apurahan, vaikka kirjoitan espanjaksi. Suomea pidettiin upeana ja avoimena maana, paratiisin kaltaisena.”
Puhtoisessa Suomi-kuvassa on kuitenkin myös ongelmia.
”Vallalla oleva uusliberaali markkinointityyli on pulmallinen asia. Suomea markkinoidaan muun muassa Latinalaisessa Amerikassa koulutuksen ja sivistyksen mallimaana. Erinomaisen maineen korostaminen voi johtaa siihen, että tasavertainen kanssakäyminen muiden kulttuurien kanssa vaikeutuu. Ikään kuin suomalaisten pitäisi mennä muualle opettamaan, miten asioiden on oltava.”
Sivuvalo-hanke on vienyt Crisólogoa ja hänen yhteistyökumppaneitaan myös muualle Pohjoismaihin. Hän vertaa Suomea Ruotsiin ja sanoo, että Suomen pieni koko on kirjailijayhteisölle eduksi. Suomessa ei ole gettoutumista ehkä juuri siksi, että etniset ryhmät ovat kanssakäymisissä toistensa kanssa.
”Ruotsissa latinot ovat omissa yhteisöissään, venäläiset omissaan ja arabit omissaan. Suomessa olemme kaikki yhdessä, ehkä siksi että meitä on niin vähän. Se herätti kiinnostusta Ruotsissa”, hän nauraa.
Crisólogon mukaan sekä kirjoittajille että suomalaiselle yhteiskunnalle on ollut tervehdyttävää nähdä monikielisiä kirjoittajia lavalla. Hän kertoo, että Sivuvalo on osallistujilleen tärkeä yhteisö.
”Olemme ystävystyneet erikielisten kirjailijoiden kanssa. Juhlimme Nuoren Voiman liiton palkintoa järjestämällä piknikin Helsingin Tokoinrannassa. Tanssimme arabialaisia, latinalaisia ja venäläisiä tansseja. Arabit moikkasivat minua tullessaan sanomalla hola. Kotiin lähtiessämme osaan puolestani nykyisin sanoa arabiaksi yalla, yalla, lähdetäänpä jo.”
Runot Roxana Crisólogo, suomentanut Taina Helkamo.
Kulttuurivihkot 6/2018, teemana kirjalliset yhteisöt
Muokattu 30.1.2019 klo 10.15:
Väliotsikko ”Saamelaiset eivät pääse Kirjailijaliittoon” muutettu: ”Saameksi kirjoittavat eivät pääse Kirjailijaliittoon”.
Kirjailijaliiton jäsenkriteerejä koskeva maininta: ”täytyy kirjoittaa suomeksi tai ruotsiksi, muuten ei pääse sisään” muutettu: ”täytyy kirjoittaa suomeksi, muuten ei pääse sisään.”