Kulttuurivihkot 4/2013
Tiedekeskus Heurekassa parhaillaan esillä oleva Body Worlds -näyttely on aiheuttanut kohua kaikkialla missä se on ollut esillä – paitsi Suomessa. Koko konsepti joutui lähtemään Saksasta voimakkaan julkisen kritiikin takia, ja siksi se matkaa nyt kodittomana ympäri Eurooppaa.
Body Worlds on saksalaisen tohtori Gunther von Hagensin luoma näyttelykokonaisuus, jossa aidot plastinoidut ihmisruumiit ja elimet »mahdollistavat ainutlaatuisen tavan tutustua ihmisen anatomiaan. Von Hagensin keksimässä plastinointimenetelmässä ruumiin nesteet ja rasvat korvataan nestemäisillä muoveilla», Heureka hehkuttaa internetsivuillaan.
Body Worlds -näyttelyissä käytetään oikeiden ihmisten ruumiita, mihin lahjoittajat ovat antaneet suostumuksensa. Ruumiiden alkuperä ei kuitenkaan aina ole ollut von Hagensin tiedossa: vuonna 2004 hän joutui palauttamaan seitsemän kiinalaista ruumista takaisin Kiinaan, koska niiden alkuperää ei voitu todentaa. Ainakin kahden ruumiin kallossa oli luodinreikä, minkä takia kuolleiden epäiltiin joutuneen teloitetuiksi.
Heurekan viime lokakuussa eläkkkelle jääneen toiminnanjohtaja professori Per-Edvin Perssonin mukaan Heurekalla ei ole syytä epäillä ruumiinlahjoitusohjelman aukottomuutta tai ruumiiden alkuperää:
»Meille on esitetty Plastinointi-instituutin (Institut für Plastination, Heidelberg) raportti ruumiin luovutuksesta. Se pitää sisällään muun muassa lahjoituslomakkeet, valokopioita allekirjoitetuista luovutuslomakkeista sekä saksalaisen notaarin virallisen todistuksen lahjoitusasiakirjojen aukottomuudesta ja paikkansapitävyydestä. Alkuperäisten asiakirjojen näkeminen edellyttäisi vierailua Heidelbergiin.»
Von Hagens on herättäyt huomiota myös shokeeravilla julkisuustempauksillaan. Vuonna 2002 hän suoritti ruumiinavauksen julkisesti Lontoossa. Ruumiinavaus kuvattiin ja esitettiin televisiossa, mikä johti lukuisiin kanteluihin televisioyhtiötä vastaan. Vuonna 2012 von Hagens toteutti plastinoiduista verisuonista ja ihmisen luista koostuvan versionsa Jeesuksen ruumiista ja ristiinnaulitsi tämän, mikä aiheutti pahennusta kristityissä. Von Hagens on jopa luvannut plastinoida paavi Johannes Paavali II:n ruumiin.
Tirkistelyä vai tiedettä?
Body Worldsia markkinoidaan opetuksellisena. Sitä se ei kaikin osin ole, sillä perusidea on selkeän kaupallinen. Von Hagens on kasvattanut näyttelyllään itselleen suuren omaisuuden. Lisäksi oleellinen kysymys on, mitä ihmisille todella jää näyttelystä mieleen: opetuksellinen anti vai vain tirkistelynhalun ja uteliaisuuden tyydyttäminen.
Tärkeää on myös miettiä millä tavoin näyttelyn ruumiiden alkuperästä voidaan varmistua. Onko ruumiilla jonkinlainen sertifikaatti? Maksettiinko ihmisille korvausta heidän elinaikanaan ruumiin luovuttamisesta?
Heurekan pressimateriaalissa eritellään kehonsa lahjoittaneiden ihmisten kertomia syitä lahjoitukselle: seitsemän prosenttia lahjoittajista kertoo syyn olevan »halun säästää hautajaiskuluissa». Pitääkö Per-Edvin Perssonin mahdollisena, että köyhät ihmiset ovat myyneet oman tai omaistensa ruumiin Gunther Von Hagensille rahapulan vuoksi, ja näkeekö hän tässä mitään eettistä ongelmaa?
»Plastinointi-instituutin ruumiinlahjoitussääntöjen mukaan instituutti ei maksa korvauksia vainajalle tai tämän perheelle. Instituutti ei edes maksa ruumiin kuljetuskustannuksia. Näin ollen en näe mitään eettistä ongelmaa.»
ohun aiheuttanut tapaus, jossa puolalaisen Danuta Staszewskan sisko myi heidän ätinsä ruumiin Von Hagensille, koska sisarella ei ollut varaa maksaa hautajaiskuluja, on Perssonille tuntematon, mutta tämä myöntää sen olevan selvästi vastoin instituutin omia sääntöjä.
Havainnollistamisen sijaan shokeeraavuutta
Ruumiit on aseteltu moniin eri asentoihin, jotta eri lihasten toimintaa saataisiin hyvin havainnollistettua. Miehet on nostettu atlettisiksi urheilijoiksi, naiset sen sijaan esitetään ’esteettisissä’ poseerausasennoissa, jotka voidaan tulkita eroottisiksi. Ylipäätään naiset ovat hyvin staattisissa asennoissa miehiin verrattuna; miehet kuvataan jalkapalloilijoina, naiset nuorallatanssijoina tai raskausaikana makuuasennossa. Kaikille kolmelle Heurekan naishahmolle on rekonstruoitu rinnat, vaikka millään muulla näyttelyn hahmolla ei näy huulia lukuun ottamatta rasvakudosta. Näyttelyä onkin syytetty vanhanaikaisten sukupuoliroolien toistamisesta ja vähintäänkin omalaatuisesta esteettisestä näkemyksestä. Nuorallatanssijanainen pitelee sisäelimiään päänsä päällä, jolloin kyseessä ei ole niinkään havainnollistaminen vaan shokeeraavuus.
Muissa kohteissa hahmojen elimet ovat jokseenkin oikeilla paikoillaan – milloin niitä ei ole irrotettu ruumiista – mutta tämä poseeraus on aseteltu ’esteettisen anatomian’ periaatteiden mukaisesti, kuten Turkin Body Worlds -näyttelyn internet-sivulla kerrotaan. Myös von Hagens on kertonut haastattelussa, että hahmot asetellaan hänen mielestään kauniisiin asentoihin. Tästä herääkin kysymys: kenen mielestä sisäelimiään pitelevä nainen tai anatomiseksi »räjäytyskuvaksi» silvottu ihminen on kaunis eikä irvokas?
Virtuaalimallit toimisivat tarkemmin
»Vastustamme elinkauppaa, ja näemme tämän eräänlaista elinkauppana», totesi Ruotsin yleisradiolle maansa Lääkäriliiton puheenjohtaja Marie Wedin viime vuonna nättelyn ollessa esillä Tukholmassa. Hänen mukaansa Body Worlds tekee ruumiit kauppatavaraksi. Erityisen hämmetynyt hän on siitä, että näyttely on suunnattu myös lapsille.
Per-Edvin Persson sen sijaan pitää nättelyä sopivana lapsille. »Suosittelemme että alle 8-vuotiaat tutustuvat näyttelyyn aikuisten seurassa. Tämä sen vuoksi, että se mahdollistaa keskustelun esiin nousevista kysymyksistä.»
Wedin mielestä näyttely ei ole hyvä tapa lisätä ymmärrystä ihmisen elimistön rakenteeseen. »Nykyiset muoviset mallit toimivat yhtä hyvin.»
Ruotsalainen lastenlääkäri Lars H. Gustafsson kertoo haastattelussa samasta seikasta: »Lääketieteellisessä koulutuksessa käytetään virtuaalimalleja ja näin nähdään elimet paljon paremmin ja tarkemmin. Niinpä sen vuoksi niitä ei tarvitse näyttää Body Worldsin tapaan.»
Suomesta näyttely poistuu syyskuussa, ja vain yksi asia on selvä: miljoonaomaisuuden näyttelyllään kerännyt Gunther von Hagens on jälleen hieman rikkaampi. Persson ei näe tässä ongelmaa.
»Worlds-näyttelyn sisällöntuottaminen on kallista ja aikaa vievää toimintaa. Se voidaan rinnastaa mihin tahansa opetusmateriaalituotantoon – kuten kirjan kustantamiseen. Se, että toiminta kannattaa taloudellisesti, ei tee siitä epäeettistä.»
Body Worlds -näyttely Heurekassa 22.9.2013 asti.