Hornetit ovat sitoneet Suomen Yhdysvaltojen globaaleihin pyrkimyksiin. Resurssien keskittäminen hyökkäyskäyttöön varustettaviin hävittäjiin on tuhoisaa sekä Suomen valtiontaloudelle että maanpuolustukselle, varoittaa tietokirjailija Pentti Sainio.
Pentti Sainio on sotilassukua ja kasarmien kasvatti. Hän on elänyt lapsuutensa Kuopion kasarmilla, josta perhe muutti sittemmin Kajaanin kasarmille. Varusmiespalveluksensa Sainio suoritti Kainuun prikaatin tykistörykmentissä 1970-luvun alussa. Sen jälkeen hän työskenteli vajaan vuoden opetusupseerina tiedustelupatterissa ja opiskeli kadettikoulussa merisotalinjalla.
Enemmän kuitenkin kiinnosti toimittajan tai diplomaatin ura. Tie vei 1974 Helsingin yliopistoon opiskelemaan historiaa ja seuraavana vuonna Sanoma Oy:n toimittajakouluun. Sainio on tehnyt pitkän uran toimittajana muun muassa Helsingin Sanomissa, Turun Sanomissa ja Aamulehdessä ja kirjoittanut kymmenen tietokirjaa.
Sainio on erittäin huolissaan Suomen turvallisuuspolitiikan nykytilasta.
”Eniten huolestuttaa se, että olemme solmineet viimeisten 25 vuoden aikana virkamiestasolla salaisia sopimuksia, joissa puolustusvoimia on kehitetty Yhdysvaltojen ohjauksessa amerikkalaisten ja Naton tarpeisiin. Ne tarpeet eivät koske Suomen välitöntä puolustusta”, Sainio tiivistää Kulttuurivihkoille.
Kuvioon liittyvät olennaisesti Hornet-hävittäjät ja niiden suunnitteilla oleva korvaaminen uusilla monitoimihävittäjillä.
”Hornet-ostos vuonna 1992 oli portti Natoon ja vakuutus siitä, että Yhdysvallat haluaa monella tavalla ohjaamaan Suomen puolustusta”, Sainio toteaa.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Natottamista kulissien takana
Kirjassaan Armeijan hukatut miljardit (Into 2016) Sainio käy seikkaperäisesti läpi virkamiestasolla tapahtuneen prosessin, jossa McDonnell Douglasin Hornet-hävittäjät tulivat yllättäjinä mukaan Suomen tarjouspyyntöprosessiin ja taitavan lobbauksen tuloksena veivät voiton kalleudestaan huolimatta.
Hornetit olivat valtava taloudellinen ja puolustuspoliittinen vedätys. Eduskunnalle kerrottiin vain hankintahinta, ei elinkaarikustannuksia, jotka olivat moninkertaiset. Koneita esiteltiin torjuntahävittäjinä, vaikka sisäpiireissä oli jo tuolloin ajatuksena hankkia niihin tulevaisuudessa rynnäköintiaseistus. Hornetien varustaminen amerikkalaisella ilmasta maahan -aseistuksella, kuten pitkän kantaman JASSM-risteilyohjuksilla, maksoi enemmän kuin itse Hornetit.
Uusimmassa kirjassaan Minne Suomi pommittaa? (Into 2018) Sainio piirtää tarkan kuvan siitä, miten pieni eliitti on hivuttanut Suomea yhä likemmäs Yhdysvaltoja ja Natoa ilman kunnollista julkista keskustelua, demokraattiset toimintatavat sivuuttaen ja jopa ilman laillista perustaa. Sainio on käynyt läpi tuhansittain raportteja, jotka on äskettäin vapautettu salausajan jälkeen tai vuodettu julkisuuteen.
Nato-lähentymisen perustana on ollut Suomen liittyminen Naton rauhankumppanuusohjelmaan (josta sittemmin poistettiin sana rauha) vuonna 1994. Mitään kumppanuussopimusta ei kuitenkaan solmittu – se olisi vaatinut eduskunnan hyväksynnän. Arkistoista löytyy vain pöytäkirja, jossa kerrotaan presidentti Martti Ahtisaaren päättäneen Suomen osallistumisesta – sekin ilman Ahtisaaren allekirjoitusta. Asia ei ollut Ahtisaaren yksin päätettävissä. Ulkoministeri Heikki Haavisto puolestaan kävi allekirjoittamassa kumppanuusasiakirjat ilman laillista valtuutusta allekirjoittaa ne Suomen puolesta.
Kumppanuutta perusteltiin alkujaan rauhanturvaamisella, mutta nyt viikunanlehti on siirretty syrjään. Yhteisistä sotaharjoituksista on tullut arkea. Tämänkeväinen Bold Quest -sotaharjoitus on ensimmäinen, jossa Yhdysvallat johtaa harjoitusta Suomen maaperällä.
Käänteentekevä oli vuonna 2014 solmittu isäntämaasopimus, sekin juridisesti kyseenalainen. Sopimusta ei käsitelty eduskunnassa, ja ”yhteisymmärryspöytäkirjan” allekirjoitti Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg. Ulkoministeriön ja puolustusministeriön muistiossa isäntämaatuki esiteltiin Natolta saatavana tukena, vaikka pöytäkirjassa se merkitsee päinvastoin Suomen Natolle antamaa tukea.
Hornetit maailmalle pommittamaan?
Palataan hävittäjiin. Missä Suomi niiden hyökkäyskykyä voisi käyttää? Yhdysvaltojen ja Naton sotaoperaatioihin Suomen rajojen ulkopuolella, vastaa Sainio. Vuonna 2011 muun muassa silloinen ulkoministeri Alexander Stubb olisi jo halunnut Hornetit mukaan Libyan sotaan. Ilmasta maahan -hyökkäyskyvyn Hornetit tosin saivat vasta vuonna 2016. Kelpoisuuden osallistua Yhdysvaltojen ilmasotaoperaatioihin Suomi saavutti vuoden 2018 lopulla, jolloin Suomen ilmavoimat osallistui ensimmäisen kerran operaatioiden osallistuvien maiden lentäjille pakolliseen Red Flag -ilmasotaharjoitukseen.
Nyt odotellaan Yhdysvaltojen kutsua tositoimiin yhteisoperaatioihin. Sellaisesta on vaikea kieltäytyä, mikäli haluaa säilyttää hyvät suhteet Pentagoniin, arvioi Sainion haastattelema entinen Yhdysvaltojen ilmavoimien kenraali.
Yhdysvalloilla on jatkuva pula pommituslentäjistä, ja maa on myynyt liittolaisilleen ja kumppaneilleen lentokalustoa, jotta nämä voisivat antaa tukea sen pommitusoperaatioihin.
Hornetit asejärjestelmineen ollaan vaihtamassa uusiin koneisiin vuodesta 2025 alkaen. Kutsuja lienee tulossa sitä ennen, ehkä jo hyvinkin pian.
Uusista monitoimihävittäjistä tarjouspyynnöt on toimitettu Britanniaan, Ranskaan, Ruotsiin ja Yhdysvaltoihin. Hanketta valmistelevat virkamiehet ja jotkut poliitikot pyrkivät Sainion mukaan siihen, että valinta kohdistuisi jälleen amerikkalaisiin koneisiin, vaikka suorituskyvyltään kaikki ehdolla olevat konetyypit ovat suurin piirtein samanlaisia. Jälleen ollaan lennättämässä miljardeja sananmukaisesti taivaan tuuliin, eikä lopullisista kustannuksista ole tietoa. F-35-hävittäjän yksi lentotunti maksaa Yhdysvaltain ilmavoimien kenraalin mukaan 40 000 dollaria, neljä kertaa enemmän kuin Hornetin.
Suomi ei voisi myöskään käyttää amerikkalaishävittäjiä vastoin Yhdysvaltojen tahtoa. Jos näin tekisimme, niiden toiminta voitaisiin etälamauttaa Atlantin takaa, ”samalla tavalla kuin tietokonettasi päivitetään”, Sainio vertaa.
Vähäinen merkitys maanpuolustukselle
Hävittäjähankintoja perustellaan Suomen oman puolustuksen tarpeilla. Sainion mukaan niillä ei ole suurta merkitystä maanpuolustuksessa, eivätkä ne ole hintansa väärttejä.
”Ne eivät pysty torjumaan tänne ilmasta suunnattuja asejärjestelmiä, raketteja ja ohjuksia. Ilmataistelut ovat jo vanhanaikaisia. Suurin uhka olisivat erilaiset raketit ja ohjukset, joita ei pystytä torjumaan, ja maavoimien tukeminen on näille koneille arvoitus. Horneteilta se ei onnistu.”
Hävittäjien mahdollinen rooli Suomen lähialueilla liittyisi Sainion mukaan Baltian tai Barentsinmeren suunnalla olevien sotatoimialueiden auttamiseen hyökkäämällä risteilyohjuksilla venäläisten ohjustukikohtien tai laukaisualustojen kimppuun.
”Mutta se on erittäin vaativa tehtävä. Sodan aikana näillä koneilla ei ennusteta olevan pitkää elinikää – vuorokaudesta kahteen.”
Rauhan aikana koneet valvovat ilmatilaa ja tekevät tiedustelulentoja.
”Kun ilmatilan valvontakin hoidetaan käytännössä pääasiassa tutkilla, hävittäjillä on todella vähäinen merkitys Suomen kokonaismaanpuolustukselle. On täysin ylimitoitettua ajatella, että niitä hankittaisiin 64. Kohtuumäärä voisi olla 20”, Sainio linjaa.
Suunta uusiksi Hornetien jälkeen
Valtava rahallinen panostus ilmavoimiin on poissa sekä siviiliyhteiskunnan tarpeista että maavoimien kehittämisestä.
”Maavoimat ovat aika surkeassa kunnossa siihen nähden, mitä ne voisivat olla, jos olisi lähdetty korvaamaan sitä suorituskykyä, mikä 1990-luvun alussa nähtiin tarpeelliseksi. Näin ei ole tehty, koska raha on mennyt ilmavoimille Hornetien takia.”
Puolustuksen rakentaminen ilmavoimien varaan on Sainion mukaan samankaltainen virhe kuin 1920–30-luvuilla rahojen haaskaaminen tuolloin mediaseksikkäisiin kalliisiin panssarilaivoihin.
Omaan puolustukseen Suomi tarvitsee Sainion mukaan nyt hävittäjien sijasta ilmatorjuntaohjuksia, ilmatorjunnan tykistöaseita ja kenttätykistön kauas kantavia aseita.
Hornetien käyttöiän päättyminen tarjoaisi tilaisuuden suunnanmuutoksen Suomen puolustuspolitiikassa hävittäjien määrää supistamalla. Tähän asti kehitystä ovat ohjanneet virkamiehet ja sotilasjohto. Poliitikkojen olisi otettava ohjat, Sainio vaatii.
”Kansanedustajilla on kaikki valta näissä asioissa. On anteeksiantamatonta, jos he eivät osaa sitä käyttää.”
