Kirja-arviot Kulttuurivihkot 5/2013
Uusin Jonas Gardell -suomennos, romaanitrilogian Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin ensimmäinen osa Rakkaus, käsittelee aikaa juuri ennen suurta aids-aaltoa 1980-luvun alun Ruotsissa. Selitys trilogian nimelle käy ilmi heti romaanin alussa: nimi viittaa sairaaloiden hoitajille osoitettuun määräykseen, jonka mukaan he eivät saaneet kuivata aids-potilaiden kyyneleitä ilman suojakäsineitä. Trilogian toinen osa Sairaus ilmestyy suomeksi keväällä 2014, ja kolmas osa Kuolema syksyllä 2014. Suomessa on myös esitetty romaaneihin perustuva tv-sarja.
Rakkauden päähenkilöinä ovat kaksi nuorta miestä, Rasmus ja Benjamin. Rasmus on muuttanut Värmlannissa sijaitsevasta pikkukylästä Tukholmaan opiskelemaan taidehistoriaa. Hän asuu tätinsä luona ja on kiinnostunut Tukholman homoyhteisöstä, josta hänellä on hieman ennakkotietojakin. Benjamin on puolestaan Jehovan todistaja, joka asuu yhä vanhempiensa kanssa. Kenttätyötä tehdessään hän tutustuu sattumalta Pauliin, joka hänen lähtiessään kysyy: ”Tiedäthän, että sinä olet homoseksuaali, vai kuinka?” Benjamin toki tietää sen, mutta hän yllättyy siitä, että joku huomaa asian ja kysyy siitä suoraan.
Rasmus ja Benjamin kohtaavat vasta romaanin loppupuolella, Paulin jouluna järjestämissä juhlissa. Molemmat päähenkilöt tekevät juhliin mennessään jotakin sukunsa perinteistä poikkeavaa: Rasmus ei vietä joulua perheensä kanssa, ja Benjamin taas viettää joulua, vaikka on Jehovan todistaja. Juhlia käsitellään usean luvun ajan, jolloin niiden merkitys korostuu. Kirjan lopun perusteella voi aavistaa, että Rasmus ja Benjamin tutustuvat toisiinsa myöhemmin paremmin.
Rakkaus ei kuitenkaan kerro vain Tukholman homoyhteisöstä. Itse asiassa kirja on mielestäni ensisijaisesti kuvaus kahden miehen lapsuudesta, nuoruudesta ja homoksi kasvamisesta. Aids-epidemia on teoksessa yllättävän pienessä roolissa. Tälle on tietysti ymmärrettävä selitys: romaanin tapahtuma-aikaan aidsista alkoi vasta olla mainintoja tiedotusvälineissä. Ensimmäisiä mainintoja tuolloin vielä nimeämättömästä aidsista kuvataan teoksessa muun muassa seuraavasti:
»Kuinka olisi voitu aavistaa?
Ensimmäiset merkit, joiden mukaan kaikki ei ollut kohdallaan.
Niitä vain vilahti ohi Revolt-lehdestä, useimmat hyppäsivät tekstien yli lehteä selatessa. Esimerkiksi helmikuussa 1983 julkaistu uutinen neljästä syöpään kuolleesta tanskalaisesta, uutinen muiden uutisten joukossa, joiden aiheena oli vaikkapa Haagissa pidetty homoeroottinen näyttely tai katolisen papin saama vankeustuomio seksin harjoittamisesta nuoren miehen kanssa.
Helppo olla huomaamatta, täysin ymmärrettävää, jos hyppäsi kohdan yli tai ei edes nähnyt sitä.»
Romaania lukiessa ei voi olla pohtimatta sattuman merkitystä: on täysin sattumanvaraista, että Rasmus ja Benjamin saapuvat Tukholman homopiireihin juuri aids-epidemian lähestyessä. Kirjassa kuvataan lyhyitä, sairaalaympäristöön sijoittuvia katkelmia tulevaisuudesta: toinen mies on potilaana, toinen vieraana. Nämä katkelmat ovat koskettavuudessaan kirjan parhaimmistoa.
Itse näen Älä koskaan kuivaa kyyneleitä paljain käsin -trilogian ensimmäisen osan jatkona Gardellin teoksille Kummajainen astuu kehiin (2002) ja Koomikon synty (2005). Näissä teoksissa ei viitata aidsiin, mutta niissä käsitellään homoseksuaalin kasvua 1970- ja 1980-lukujen Ruotsissa. Myös kirjoitustyyli on osittain samankaltainen, vaikka Rakkaudessa huumoria on jo aiheensa takia vähemmän. Rakkaudessa tasapainottelevatkin viihdyttävyys sekä arka, äärimmäisen vakava aihe. Romaani tarjoaa myös tietoa tukholmalaisesta 1980-luvun homokulttuurista sekä homoseksuaalisuuden historiasta Ruotsissa.
Jonas Gardell (2013): Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin. 1. Rakkaus. Suomentanut Otto Lappalainen. Johnny Kniga. 294 sivua.
