Yksi Sodankylän elokuvajuhlien (11.–15.6.) tämänvuotisista kansainvälisistä vieraista oli englantilainen elokuvaohjaaja Chris Petit. Hän aloitti uransa teollisen Englannin jättömaita kuvaavalla draamaelokuvalla Radio On (1979) ja jatkoi 1980-luvulla rikosaiheisilla elokuvilla, joissa kuitenkaan syyllisten etsiminen ei ollut olennaista. Sittemmin hän hylkäsi perinteiset fiktioelokuvat ja siirtyi esseistiseen tyyliin, jota edustaa vahvasti myös hänen uusin teoksensa, osittain Suomessa kuvattu D is for Distance (2025).
Olaf Möllerin vetämässä aamukeskustelussa Petit kertoi lukeneensa lapsena paljon ja olleensa kiinnostunut erityisesti historiasta. Elokuva-alalle hän kertoi päätyneensä ”takaoven kautta”: hän aloitti lontoolaisessa Time Out -lehdessä ilmoitusmyyjänä ja pääsi sitä kautta myös kirjoittamaan lehteen elokuva-arvioita. Sittemmin hän sai eräältä elokuva-alan instituutilta rahoituksen, jolla saattoi toteuttaa Radio on -käsikirjoituksensa elokuvaksi.
”En tiennyt, kuka ohjaisi elokuvan. He sanoivat [instituutissa], että minä ohjaisin”, Petit muisteli. Niin myös tapahtui.
”Elokuvassa on hyvin vähän näyttelemistä ja dialogia. Oli hyvin vähän tarvetta ohjata.”
Seuraavissa elokuvissa, kuten P. D. James -sovituksessa Sopimaton tehtävä naiselle (1982) sekä Agatha Christien romaaniin perustuvassa elokuvassa Neiti Marple ja lomahotellin murhat (1989), ohjaamisen tarvetta olikin sitten enemmän. Jälkimmäisessä piti Petit’n mukaan luoda eksistentiaalisen painajaisen tuntua.
”Ohjeeni näyttelijöille oli: ’Älkää ainakaan tehkö campia!’”
Petit on paitsi elokuvaohjaaja myös romaanikirjailija.
”Kun jokin projekti toisella alalla kuivuu kokoon, voi siirtyä toiselle.”
D is for Distance on Petit’n ja Emma Matthewsin yhdessä ohjaama esseistinen elokuva heidän yhteisen poikansa poikkeuksellisen vaikeasta epilepsiasta, johon tämä 12-vuotiaana sairastui.
”Sairaus oli hallinnut elämäämme viimeiset yhdeksän vuotta. Tuntui, että epilepsiasta ei ollut kerrottu tarpeeksi. Elokuva kertoo muistista ja sen menetyksestä. Poikani on menettänyt osan lapsuusmuistoistaan.”
Matthews oli kuvannut epilepsiakohtauksia lääkärien pyynnöstä. Petit ja Matthews joutuivat pohtimaan, missä määrin heidän on yksityisyyden suojaa ajatellen sopivaa käyttää elokuvassa tätä aineistoa.
D is for Distance sai Sodankylän elokuvajuhlilla Suomen ensi-iltansa, ja se oli yksi festivaalien mieleenjäävimpiä teoksia. Nuoren ihmisen sairauskertomuksen ja muistojen menettämisen lisäksi se saa pohtimaan myös yhteiskunnallisia rakenteita ja esimerkiksi lääkekannabiksen vaikeaa saatavuutta – juuri se kun vihdoin toi Petit’n pojalle avun.
