0. Mikä filosofia ja taide?
Minulle ajatteleminen ja ”filosofointi” on sitä, että ihmettelen olemista.
Tarkkailen elämäni aikana eniten itseäni (omaa olemistani) ja vasta sen jälkeen tarkkailen muita ihmisiä voidakseni tehdä havaintoja ihmisenä olemisesta ”täällä jossakin”.
Tarkkailen myös esimerkiksi yhteiskuntaa sekä vallankäyttöön liittyvää käytäntöjä.
Yhteiskunnan ja yhteisöllisen elämän vastakohta on yksilöllinen olemassaolo.
*
Harjoitettu ”virallinen filosofiatiede” ei ole johtanut yhteen yleisesti hyväksyttyyn ”tietoon ja viisauteen tai maailmankatsomukseen”, kuten on kuiviteltu ja toivottu.
Kun filosofia määritellään ”maailmankatsomukseksi”, erilaisia filosofisia suuntauksia voi olla yhtä monia kuin on ihmisiä maapallolla.
Myös esimerkiksi historiaa voidaan kirjoittaa lukemattomilla eri tavoilla.
Kaikki historiat ovat ”yhtä tosia”.
Ihminen ei ole mielestäni muusta luonnosta poikkeava ”tieto-olento” vaan muuhun maapallon luontoon tiiviisti sisältyvä eläinlaji.
Filosofien käyttämää käsitettä ”todellisuus” vastaa parhaiten käsite ”elollinen luonto”.
Kaikki se mikä näkyy elollisessa luonosssa on ”totta”.
”Tieteellinen filosofia” on kuvittelua.
*
Vapaa yksilä on ”itselleen olemisessaan” luovuuden ja taiteellisuuden perusta.
Nykyaikana ”taide on valtaa”, vielä jokin aika sitten se oli ”tieto on valtaa”.
Tämä nykyaika on ”musta valu”, hallitsemattomuuden ja sattuman vyöryn yhteiskunta.
Kun ihminen ymmärtää, että ihminen ei ”tiedä”, jäljelle jää uskominen ja taide.
*
Filosofian harjoittaminen järjen ja tietouskon pohjalta ei ole tuottanut tietoa ”yhdestä lopullisesta totuudesta”.
On alettu ymmärtämään, että ”totuuksia” on lukemattomia. Tämä koskee myös ”estetiikan teoriaa”.
Taiteestakaan ei ole löytynyt eikä tule löytymään yhtä ”lopullista selitystä”.
Ihminen on kuvittelut olevansa ”tieto-olento”, joka voi hallita (”tieto on valtaa”) kaikkea, mutta nyt ihmisen on pakko tunnustaa, että kaikki tuo on ollut harhaa.
Taide ei pohjaudu ”tietämiseen” eikä ”estetiikkaan” vaan ihmisenä olemiseen.
Se, että taide liittyy ihmisenä olemiseen, merkitsee samalla sitä, että ”taide on nyt valtaa”.
Taideteoksen tekeminen on ”konkreettisinta filosofointia”, sillä ”uusi taidefilosofointi” tapahtuu alitajunnan, ei ”tietämisen” pohjalta.
Vaistonvaraisesti tapahtuva teoksen tekeminen eli ”sattuman taide” vastaa parhaiten ihmisenä olemista.
Olemiseen liittyvää ”tietoa” voi hankkia vain olemalla vapaa yksilö, joka tekee itse kaikki ratkaisunsa.
”Tietävä ihminen” on myytti ja erehdys.
Ihminen ja luonto (eli todellisuus) on ihmiselle ikuinen arvoitus.
Tähän on ihmisen pakko tyytyä.
1. Mytologinen eläin
Ihminen on kuvitelmissa ja uskomuksissa elävä ”mytologinen eläin”.
Länsimaisen kulttuurin ja lännessä omaksutun kristillisen uskon perusta on antiikin kreikkalaisten uskonharjoituksessa sekä ihmisjärjen hyödyntämiseen pyrkineessä ”tietofilosofoinnissa” (dialogi).
Kristillistä ”syntien anteeksi saamista” vastaa muinainen ihmisen tekemien ”virheiden korjaaminen” uhraamalla ihmisen kaltaisille jumalille maanpäällisiä ihmisiä.
Kreikkalaiset kuvittelivat esimerkiksi, että ihmisen ja jumalien väliseen vuoropuheluun sisältyy viestinviejinä toimivia ”väliolentoja”. Kristillisen uskon kohdalla niitä vastaa ihmisen kaltaiset valkoiset enkelit (vrt. valkoinen valta).
”Tietäminen” on kuvittelua.
Ihminen on kuitenkin kuvitellut olevansa ”puhdas tieto-olento”. Ihminen alkoi uskoa voivansa tulla järkeillen jumaluuden kaltaiseksi kaikkitietäväksi ja kehityksen kulkua hallitsevaksi olennoksi.
Tämän perusvirheen seuraukset näkyvät nyt luonnon ja ihmiskunan massiivisena kärsimyksenä.
Antiikin Kreikan filosofit uskovat ihmisen järkeilykykyyn ja viisauteen eivätkä antiikin jumalat olleet sattumalta ihmisen kaltaisia olentoja.
2. Traumaattinen eläin
Ihmisen olemassaoloon vaikuttaa kuvitteellisten uskomusten (myyttien) lisäksi myös esimerkiksi jossain elämäntilanteessa syntynyt henkinen trauma, vaurio ja vamma.
Ihminen on myös ”traumaattinen eläin”.
Esimerkiksi kun ihminen on joutunut sotilaana vuosiksi sotaan, sodasta palattuaan hän ei ole enää sama ihminen kuin ennen sotaan lähtöä.
Sodasta paluun jälkeen monet näkevät jatkuvasti painajaisia sota-ajasta, toiset saattavat taas alkoholisoitua tuolloin pahasti.
Sodasta palanneet sotilaat ylläpitävät tavallisesti hyvin aktiivisesti isänmaallista asennetta. Ja kehoittavat nuoria vastaavaan isänmaallisuuteen.
Jos korostaa kansalaisena ja valtion alamaisena hyvin yksipuolisesti suomalaisuutta tämänkin taustalta voi löytyä trauma.
Esimerkiksi alemmuudentunteeseen johtaneet kokemukset panevat ihmiset puolustautumaan tavalla tai toisella.
Jos on kokenut avioeron, siitäkin jää usein jäljelle traumoja. Traumat rakentuvat kun monet vanhat kuvitelmat ”ehyestä yhteiselämästä” murenevat.
Monet kieltäytyvät tietoisesti solmimasta avioliittoa erotuskan pelosta.
*
Nationalismin, natsismin sekä yksilövapauden orjuuttamisen pääideologi Hegel ei ymmärtänyt ihmisenä olemisen perusasioista mitään.
Kaiken hallitseminen ja ”tietohulluus” oli Hegelin trauma. Ei ollut mikään ihme, että se herätti heti vastareaktion (Kierkegaardin eksistentialismi).
Natsijohtaja Adolf Hitlerin elämään vaikutti moni trauma.
Kun hän ei päässyt kuvataidekouluun (koska oli omaksunut hyvin konservatiivisen taidekäsityksen) tuo tapahtuma vaikutti siihen, että hän nimitteli myöhemmin valtapelurina modernia taidetta ”roskataiteeksi”.
Perussuonalistenkin isoin ongelma on se, että he eivät ymmärrä modernin taiteen ja olemassaolokysymyksen yhteyttä.
Abstrakti ekspressiivinen taide on siksi heistä käsittämätöntä.
Hitler poltatti ihmisen olemassaolosta todistaneita moderneja taideteoksia natsiroviolla ja puolusti tuolla teolla muka ”ainutta oikeaa todellisuuskäsitystä”.
Kun Hitlerin ”Mein Kampf” -suunnitelma epäonnistui, hän teki itsemurhan. Hitler ei kestänyt tuona hetkenä kohdata omaa syvää traumaa, mikä sisältyi hänen virheelliseen olemiskäsitykseensä.
*
Oliko Jean-Paul Sartren luoman eksistentialismin taustalla omia traumoja?
Sartre kielsi jyrkästi isänsä (Sartre oli jäänyt pikkulapsena kahden äitinsä kanssa) ja hänen suhteensa omiin sukulaisiinsa oli viileä. Avioliittoakaan hän ei tahtonut solmia.
Hänelle oli tärkeintä kokea ”itselleen oleminen” ja tehdä tärkeät valinnat ja ratkaisut täysin omin päin ilman muiden osuutta niihin.
Sartre ei antanut myyttien ja traumojen muokata eksistentialistista ajatteluaan.
Sartre oli teollisen aikakauden nationalistisella propagandalla yhtenäistetyn ihmismassan vastakohta.
Sartre antoi yksilön vapautta korostaneella filosofiallaan uuden suunnan ”länsimaiselle demokratialle”.
Nyt alkoi tulla tärkeimmäksi seikaksi yhtenäistämisestä ja massoittamisesta vapaa yksilö omin ajatuksin ja ratkaisuin.
Toinen maailmansota sekä sanataide (kirjallisuus) vaikutti suuresti Sartren filosofisen ajattelunsa muotoutumiseen.
Eksistentialismi on hyvä perusta huomiselle vapaiden yksilöiden maailmanvallalle.
3. Vapaan yksilön ”konkreettinen itselleen oleminen”
Sartren mukaan vapaan yksilön olemisessa on tärkeintä korostaa ”konkreettista itselleen olemista” ja olla hyväksymättä ”kuvitteellista ja traumaattista itselleen olemista”.
”Konkreettisessa olemisessa” hylätään myös rationaalisen tietämisen merkitys ja korostetaan sattumaa sekä maailmaan rohkeasti heittäytymistä sekä maailmassa heitettynä olemista.
Kaikki on sattumaa.
Vapaan yksilön ”konkreettinen itselleen oleminen” on sama kuin myyteistä ja traumoista sekä yhteiskunnallisesta vallasta vapautettu vapaa yksilöllinen oleminen.
Erilaisia ajattelutapoja ja maailmoja on yhtä monia kuin on ihmisiä.
Kaikki on subjektiivista.
Kaikki meistä ovat omalla tavalla taiteellisia ja taiteilijoita.
*
Taiteen tärkein tehtävä on herättää kuolleista yhteiskunnallisten valtapelien murskaama minä ja herättää ihmisissä vapaan yksilön ”itselleen oleminen”.
Taide yhteiskunnallisena valtapelinä on fasismia.
Taiteeseen sisältyy olemisprosessin rinnalla terapia.
