A. Tietäminen ja kuva (1 ja 2)
1. TIETÄMINEN
Ensimmäisen Mooseksen Kirjan mukaan ”Aatami varoitti hänen (Eevan) kuolevan pelkästään sen (hyvän- ja pahatiedon puun hedelmän) koskettelemisesta, mutta käärme taivutteli häntä sanomalla, että kuoleman sijasta hedelmä antaisi heille tiedon, joka tekisi heistä jumalien kaltaisia. Tämä lupaus, yhdessä puun kauneuden kanssa, ajoi Eevan syömään puusta.
Hän antoi hedelmästä myös Aatamille – – Kun Jumala sai heidät kiinni, Aatami syytti Eevaa ja Eeva puolestaan käärmettä.
Eevan rangaistukseksi tuli kivulias synnytys ja haavoittuvaisuus miehen suhteen – – mies on vallitseva naista – – halun kautta” (Martin Woodrow ja E. P. Sanders, Raamatun henkilöitä, 1987, suomennos Tuomas Nevanlinna, sivu 19).
(kursivoinnit JP).
*
Käärme ja nainen on liitetty tässä myytistössä ”pahuuteen”.
Vanhoissa myyteissä varoitetaan ihmistä tietämisestä, sen pohjalla on ikivanha elämänkokemus, mutta evoluutiossa muotoutunut ihmislaji ”ei ole ottanut opiksi” noista viisaista varoituksista.
2. KUVA.
”Taaborinvuoren opetus on täysin päinvastainen (kuin Siinainvuoren, lisäys JP).
Jeesus on siihen asti elänyt ihmisen hahmoon kätkeytyneenä ja paljastaa itsensä vuorella koko jumalallisessa kirkkaudessaan – – ’Hänen kasvonsa loistivat niin kuin aurinko’, Matteus kertoo meille.
Ja kuin vahvistaakseen kuvan voiton merkistä (eli sanasta, lisäys JP) Jeesus kehottaa opetuslapsiaan vaikenemaan siitä mitä ovat nähneet, selkeämmin ei voisi asettua Vanhaa testamenttia vastaan – – Kristitty länsimaailma onkin sittemmin jatkanut tällä kaikkialla läsnä olevan, riivaavan, palvotun kuvan tiellä – –” (Michel Tournier, Taaborinvuori ja Siinainvuori, 1990, sivu 14).
(kursivoinnit JP).
B. Sana (merkki) ja kuva (3 ja 4)
3. SANA
Israelin kansa oli asettunut nälänhädän takia Egyptiin. Egypti tunnettiin muinoin ”tietoviisaudesta, varsinkin oman aikansa kulttuurin hengessä kuvatusta ”maailmankaikkeutta selvittäneessä avaruustieteestä” ja maataloudesta, jossa kuiva erämaa oli muutettu kastelujärjestelyin reheväksi (JP).
Toisen Mooseksen kirjan mukaan ”Siinain vuorella hän (Jumala, lisäys JP) antoi Israelille kymmenen käskyä (tai oikeastaan muut paitsi kaksi ensimmäistä…) sekä monia muita lakeja, jotka koskivat etiikkaa (’rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi’…), sukua, kansalaiselämää, juhlia, ruokavaliota, uhrauksia, rituaalista puhtautta ynnä monia muita asioita.
Hän välitti Jumalan käskyn rakentaa kannettava pyhäkkö ja palveli sen ensimmäisenä pappina…” (Martin Woodrow ja E. P. Sanders, Raamatun henkilöitä, 1987, sivu 43, vrt. temppeleiden ja kirkkojen rakentaminen kautta aikojen)
4. KUVA.
Kymmenen käskyn jälkeen Israelin kansa kohtasi ”kullatun vasikan” (kuvan). Danielin kirjan mukaan Juudaan kansa oli joutunut maanpakoon Babyloniaan. Babyloniassa kukoisti kaupunkikulttuuri.
Sanherib oli hyökännyt myös Juudaan (juutalaisten maanpakoon joutuminen). ”Danielin antaman unitulkinnan jälkeen Nebukadnessar hyväksyi Herran korkeimmaksi Jumalaksi (Jumala joka oli antanut sanaan pohjautuvan uskonperiaatteen, lisäys JP). Tämän kanssa ristiriitainen tarina löytyy – – kerrotaan, että hän tuomitsi kuolemaan jokaisen, joka kieltäytyi kumartamasta pystyttämäänsä suurta kultaista kuvapatsasta…” (Martin Woodrow ja E: P. Sanders, Raamatun henkilöitä, 1987, sivu 95)
5. RAKENNUS
Sen jälkeen, kun Rooman valtakunnan johto oli valinnut uskonnokseen kristinuskon, kristilliset symbolit alkoivat tulla yleiseen käyttöön ja lopuksi syntyi kristillisiä rakennuksia.
Kristittyjen uskonto edellytti rakennuksia, joihin isot ihmisjoukot saattoivat sijoittautua. Esimerkiksi roomalaisten kauppahallien tarjoamista esikuvista alettiin muokata kristillisiä kirkkoja. Roomalaiset (vrt. kreikkalaiset) osasivat insinööreinä rakentaa isoja kaaria ja holveja ja samalla kookkaita sisätiloja.
Kun tein Kauhavalla dadaistisia töitä (dada ei liity koskaan järkeilyyn ja tietämiseen eikä sääntöihin vaan ”sattuman valuun”) tein havainnon, että dadailuni on synnyttämässä myös arkkitehtuurimuotoja. Havaitsin, että ”tästä on tulossa kokonainen temppeli”.
Tein dadaa ja säilytin dadaistisia töitä vanhassa riihessä. Sitä kautta alkoi syntyä riiheeni funktioita ja lopuksi riihen sisätila muotoutui temppelimäisten muotojen tilaksi.
Kirjoitin lopuksi riihen julkisivupäätyyn harjan alle valkoisella värillä ”DOM” (vrt. Turun Tuomiokirkko Suomen valtiokirkkojärjestelmässä).
*
Kun kristillinen kirkkoinstituutio tuli muinaisessa Roomassa valmiiksi myös siitä tuli osa kaikkea muuta hierarkkista järjestelmää, osa maallista vallankäyttöä.
Valta luokittelee ja ryhmittelee samalla hierarkkisuusperiaatteella myös ”taidekenttien ja -gurujen galleriakirkot”. Ylin ”tuomiokirkko” siinä on rahalle ja turismille eniten haisevat Guggenheim-temppelit.
Teollisen kapitalismin valta on soluttautunut nyt ihan kaikkeen.
*
Käskyt hakattiin tekstinä kiveen. Raamatun myyttikertomuksen mukaan Jumalan tahdosta annetut laintaulut liittyivät sanan (merkin) käyttämiseen uskonnon harjoittamisessa ja arjen viettämisessä.
Kuvan käyttämistä paheksuttiin. Ylitsepursuavan monimerkityksellinen kuva oli pahuutta ja syntiä.
Nyt koneteollisen kapitalismin aikana länsimainen ihminen on hemmoteltu pilalle jokaiseen aistihermoon iskevillä (ei ainoastaan sanan ja kuvan avulla vaan myös esimerkiksi maun ja tuoksun avulla) ruokakauppojen hyllyillä sekä turismikeskusten baaritiskeillä ja hiekkarannoilla.
*
Mutta maailma muuttuu sitenkin koko ajan.
Raamatun ikivanha käsky ”rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” tulisi kuulua tänä päivänä ”rakasta pakolaisia kuin kansaasi”.
*
Vanhat myytit varoittavat ihmistä ”tietämisestä”. Jo tuhansia vuosia sitten monet ovat nähneet miten surkeasti ihmisen käy innostuessaan ”tietämisestä”.
Myös ”kieli” ja ”sana” on osoittautunut ongelmaksi (uskonto ja filosofia).
Filosofi Lugwig Wittgensteinin mukaan kieli (sanankäyttö) ei edusta mitään totuuden maailmaa, yritys ylittää (sanoista rakentuvan) kielen looginen rakenne on turhaa, filosofia on tullut tiensä päähän (filosofia on ”turhanpäiväistä ajattelupyörittelyä”).
Kun sana houkuttelee tekemään hyvää, aiheuttaa se samalla pahaa.
Kuvan käyttämisellä on teollisen kapitalismin tavaratulvan pyörittämisessä keskeinen merkitys.
Myös kuva houkuttelee tekemään hyvää ja pahaa.
Länsimaisen teollisen kapitalismin nykyaika on pullollaan ahnetta sana- ja kuvatulvaa.
*
Maailmassa oleminen ei ole pinnalla pysyttelemistä vaan sisäiseen syöksymistä.
Figuratiivinen ”näköistaide” (pinta) on estänyt ihmissilmää tajuamasta numeenia (juhlallista / lisäys JP). Figuratiivisen kuvanaamion takaa vaikuttava numeeni luo maalauksen eli kuvan arvon (Michel Tournier, Taaborinvuori ja Siinainvuori, 1990, sivu 10).
Transsendenssi, ”jumaluuden läsnäolo taideteoksessa” (maailmasta riippumatomana), ”esteiden ylittäminen” ja täysillä sisäiseen henkiseen suuntautuminen luon maalauksen (kuvan) arvon.
Abstrakti taidemaalaus on pinnalta syvyyteen sukeltamista, sisäistä esteiden ylittämistä ja syvyyden näkyväksi tulemista pinnalla maalauksessa.
Abstraktin maalauksen tekijä ja hänen teoksensa katsojat voivat nähdä aivan eri seikkoja teoksen. Yhden mukaan teoksessa näkyy ”istuva hahmo”, toisen mukaan ”peltomaisema”.
Näköiskuvan kohdalla tätä ”ikuisesti jatkuvaa moniruokaisuutta” ei tapahdu.
*
Ihminen (yksilö) on ”kuvitteleva olento”, jolle ”maailmassa oleminen” (aistimus) on mahdollinen kuvittelemisen (mutta ei ”tietämisen”) tasolla.
Ihminen on myyttien varassa elävä kulttuurieläin. Elekielellä (semiotiikka) on paljon suurempi merkitys ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa kuin osataan kuvitella. Ele sanoo aina enemmän kuin sana.
Suomalaiset ovat eläneet nyt sata vuotta sinivalkoista myyttiväriä. Seuraavan sadan vuoden ajaksi töllöttimen uutislukijoiksi ja urheiluselostajiksi aiotaan valita runoilijat.
*
Lintujen muuttoparvea seuraamalla voi aavistaa lintuyksilöiden yhteisen lentosuunnan olemassaolon (oikean suunnan aistimisen). Tuossa sunnistamisessa ei tarvita ihmisen järkeilemiä ja keksimiä ”navigaattoreita”.
Ihmiskunnan muuttosuunta on sattuman vyöryn sisälle kätkeytyvä arvoitus.
*
Ihmislajin ”ryhmäolemista” ja ”kaikille yhteistä todellisuutta” ei ole olemassa.
Kommunistisessa Neuvostoliitossa ja natsien Saksassa kokeiltiin ¨”kaiken lopulliseen tietoon uskomista” ja ”kaikille yhteistä todellisuutta” mutta nuo kokeet epäonnistuivat.
Natsien kansallissosialismi eli ”kansallinen sosialismi” (todella järkyttävä ajatus ja sana) ja kansallisvaltioideologia ”nationalismi” pohjautuvat samaan kuvitelmaan ”tietävästä ihmisestä sekä koko kansalle yhteisestä todellisuudesta”.
*
Vapaa ihmisyksilö kykenee aistimaan ainoastaan sen, mikä on ”konkreettista itselleen olemisessa” (vrt. olemiskokemus ja kuvitteleminen).
Olemassaolo ei ole ”tietämiskysymys”.
Maailmassa oleminen on sattuman vietäväksi heittäytymistä.
*
Täydellinen yksilövapaus on arvokkain asia, sillä vapaa kuvitteleminen panee murtamaan kaikki lukot ja avaamaan kaikkien vankilasellien ovet.
Mikä on ”realistista”?
Siitäkään ei voi olla yhtä kaikille yhteistä totuutta.
*
Kuvitelma ”yhteisestä todellisuudesta” syntyi kun muutama yksilö kokoontui yhteen uskomiseen liittyneen asian merkeissä ”hengen läsnäollessa”. Tämä ”henkiuskomusmyytin alku” on lausuttu Uuden Testamentin kertomuksessa (Jeesuksen sanat).
Nationalistien puhe ”yhteisestä kansanhengestä” ja ”yhteisestä kansakunnasta” perustuu tuohon kristilliseen käsitykseen.
Suomen satavuotisjuhlallisuudetkin aloitettiin 2017 jumalanpalveluksella, aivan ensimmäiseksi yhteisellä virrenveisuulla.
Isänmaallisuus on uskomus.
*
Kun ajattelee, että ”sisäinen abstrakti ekspressiivinen taideteos” syntyy jostakin tuntemattomasta näkymättömyydestä syvyydestä, tulee pintaan näkyväksi ja jatkuu tuon teoksen yksilöllisissä katsojissa ikuisesti voi kuvitella, että myös tämä liittyy ”hengen läsnäoloon”. Siinä jatkuvuus ponnistaa eteenpäin jokaisesta katsojasta (yksilöstä) erikseen, ei yhteisöllisesti koettavasta ”hengen läsnäolosta”.
*
Rakennuksen rakentamisessa rakennuttaja, suunnittelija ja rakentaja voivat tyrkyttää kukin itseään esimerkiksi niin, että rakentaja antaa jossain työvaiheessa rakennustyömaalla käyntiä koskevan porttikiellon suunnittelijalle (arkkitehdille) ja jopa rakennuttajalle.
Tuolloin jälkeen kuuluu yksinomaan laulu ”mää mää, mää, et sää”. ”Pahan hengen läsnä ollessa” rakennuttaja alkaa suunnitella ja rakentaa aivan itse rakennusta.
Ihan samalla tavalla toimii modernin ihmislajin moderni yhteiskunta.
Isoin virhe arkkitehtuurissa ja yhteiskuntapolitiikassa (mikä ei ole sama kun ”vapaa taiteilu”) tapahtuu kun erehdytään uskomaan ”ihmisen alkuvoisiin kykyihin” (vrt. Rousseau).
*
Vaikka ihminen on yksinkertainen, eläimellinen olento, ihminen erehtyy luonnostaan kuvittelemaan itsestään liikoja.
Jääräpäisyydestä ponnistava kuvitteleva ihminen ei kestä toista ihmistä ja toisinajattelua.
Mutta turha kuvitella, että kaikki toimii suunnittelussa ja yhteiskunnassa kaikessa, kunhan vain saa päättää aina ja kaikessa ihan itse.
Itselleen olemisen taide on aivan eri asia.
Ihmisen on syytä tunnistaa ja tuntea myös itsensä.
Maailmassa oleminen ei ole kone.
*
Maapallonlaajuisesti ajatellessa teollisen kapitalismin aikakauden ihmiset voivat ainoastaan KUVITELLA säilyvänsä hengissä tässä ihan itse aiheuttamassaan sekasorrossa.
Tuota ”syntiä” ihmiskunta ei saa ikinä anteeksi.
*
Kuitenkin kun ylinnä pidetään jokaisen ihmisyksilön ”vapautta itselleen olemiseen”, on sallittava myös se, että toiset meistä tahtovat kuitenkin uskoa ”hengen läsnäoloon”.
Uskoa ”hengen läsnäoloon” ei pidä kieltää uskonnon harjoittamisen kohdalla niiltä, jotka haluavat uskoa ja olla uskovaisia.
Jokaiselle kuuluu vapaus uskoa. Uskominen on myös ihmiselle luonnollinen ilmiö.
*
Uutta kansainvälistä maapallon laajuista yhteiskunnallista mahtiorganisoimista, jonka keskipiste on ”luonnon seuraaminen” sekä ”vapaa ihmisyksilö itselleen olemisessa”, ei saa perustaa siten, että yhteiskunnallista vallankäyttö korostava organisointi johtaa pelkotiloihin (vrt. Neuvostoliitto).
Mutta koska uudessa maailmanvaltiossa on kyse ”maanpäällisestä organisoimisesta” ajatus ”maailmanvaltion vallankäyttäjien vallankäytöstä hengen läsnäollessa” on hylättävä.
Ihminen on tehnyt anteeksiantamattoman virheen liittäessään kansallisvaltionationalistisessa ajattelussa ”hengen läsnäolon” maalliseen organisoitumiseen ja yhteiskunnalliseen vallanjakoon.
*
”Hengenfilosofisen tai hengentieteellisen ihmiskäsityksen mukaan ihmisessä vaikuttaa luova henkinen olemus, jota voidaan tutkia tai josta voidaan ainakin muodostaa perusteltuja käsityksiä. Ihmisen kulttuurikehitys nähdään tämän luovan olemuksen ilmauksena. Tällainen näkemys tuli esiin Friedrich Hegelin (1770-1831) ja Snellmanin hengenfilosofiassa (kursivoinnit JP)” (Reijo Wilenius, Ihminen, luonto ja tekniikka, sivu 25, 1987).
”Ajattelu itse luo itselleen tietämisen mahdollisuuden. (Rudolf) Steinerille ajatus oli jotakin vahvasti objektiivista; sikäli hän oli hegeliläinen. Mutta toisaalta kokemus ja toisaalta ajatus asettuvat sopusointuun; vasta yhdistyneinä ne tavoittavat kokonaisuuden (JP:n lisäys: vertaa Hegelin hengenfilosofiset ajatukset kokonaisuudesta ja ”maailmansuunnitelmasta”, siinä ”henki toteuttaa maailmansuunnitelmaa”). (Kari E. Turunen, Ihminen ja tiede, 1987, sivu 73, kursivoinnit JP).
”Tieto-opillisista perusasenteista – – Tieto-opin peruskysymyksenä pidetään tajunnan suhdetta todellisuuteen – – objektiiviseksi todellisuudeksi (Kari E. Turunen, sivu 68).
”Jyrkin muoto realismia on materialismi, jonka mukaan maailma koostuu elementistä, jota kutsutaan materiaksi.
Tajunnan toiminnotkin selitetään materian liikkeeksi…
Karl Marx (1818-1883) oli hyvin perehtynyt Hegelin ajatteluun (JP:n lisäys: ”hegeliläiseen hengentieteeseen”) ja ymmärsi ajatuksen tasolla tapahtuvan todellisuuden hahmottamisen, todellisuuden ajatuksellisen haltuunoton merkityksen.
Marx pyrki ymmärtämään yhteiskunnallisen tapahtumisen materiaalisissa olosuhteissa tapahtuvana liikkeenä (lisäys JP: kts. ”dialektinen materialismi” ja ”dialektinen historiakäsitys”). (Kari E. Turunen, Ihminen ja tiede, 1987, sivu 70)
(Kursivoinnit JP).
*
Jokaiselle ihmisyksilölle täytyy antaa vapaus uskoa omalla yksilöllisellä tavalla.
Kirkkoja ei saa muuttaa enää koskaan tehtaiksi (vrt. NL-malli) eikä yhdistellä henkiuskoa ja maallista valtapeliä (vrt. ”hegeliläinen kansallisvaltiomalli”).
Ihmisyksilöiden yhteiskunnallinen pelotteleminen ja järkyttäminen pitää kieltää.
*
Tärkeintä on se, miten yksilö uskoo, ei se mitä yksilö uskoo.
Tärkeintä ei ole harjoittaako uskomista yhdessä muiden kanssa ”hengen läsnäollessa”.
*
Uskomisessa on tärkeintä uskominen, ei ”uskoonsuuntautumisen asiasisältö”.
”Ammattimaiset oppineet uskovaiset” ovat tästä eri mieltä koska he kilpailevat systeemivallasta.
Kirkko on hierarkkinen valtajärjestelmä.
Uskominen on ihmiselle luonnollista mutta uskonnon ja uskomisen harjoittamisen sisällöstä voi olla aina eri mieltä.
Erilaisia uskontoja (uskomisen muotoja ja asiasisältöjä) on yhtä monia kuin on ihmisiä maapallolla.
Uskontoja on ääretön määrä ja eri uskontojen luokitteleminen on erehdys.
*
Teollisen kapitalismin aikaiset yhteiskunnalliset ongelmat alkoivat siitä, kun ihmiset ryhtyvät kuvittelemaan ja uskomaan ”kansanhengen läsnäoloon”.
Nationalismi on ”kuvitteellista yhteisöuskomista” ja ihmiskunnan paremman tulevaisuuden kannalta erehdys.
Nationalismi perustuu kuvitelmaan, että ”uskominen ja todellisuus” ovat yhteisöllisiä ominaisuuksia. Mutta niin ei ole. ”Yhteinen uskominen ja todellisuus” ei ole koskaan ”tosi”.
”Yhteistä kuvitelmaa” ei voi olla olemassa.
Kuvitelma on aina ”minun kuvitelmani”.
*
Ihminen ei ole ”tietävä olento”.
Mitä ”tiede” ja ”taide” on? Tämä aukeaa parhaiten tekemällä itse ”tiedettä” ja ”taidetta”.
”Tieteen” kohdalla olen kiinnostunut muun muassa ”historiasta”, ”taiteen” kohdalla synnytän katsojille kuvateoksia ja kirjoitan niistä lukemista varten tekstejä.
”Tietoyhteiskunta” riisuu kaiken ihmisten välisen vuorovaikutuksen, sosiaalisen elämän ja ihmisten välisten palvelujen tarjoamisen. Minun ja koneen välillä on ”eri kemia” ja ihmisten nettiin ajaminen on vääryys (kts. Ilkka 26.11.2017, ”Vain muisti kiristää digin ympärillä”).
*
Mitä tämän päivän filosofit sanovat ”tieteestä” ja ”taiteesta”?
”Taiteellinen toiminta ja esteettinen kokemus. On sanottu, että todellisuuden tavoittamiseen on kaksi tietä: tieteellinen ja taiteellinen – – ’Tieteessä ei saa olla sopan makua’ (Albert Einstein), toisin sanoen tieteen lauseet eivät pyri ilmaisemaan välitöntä havaintoa – – Taide sen sijaan harjoittaa ja ilmaisee herkkyyttämme todellisuuden havaittavaan moninaisuuteen, jonka tajuamiseen tarvitaan tunnetta” (Reijo Wilenius, Ihminen, luonto ja tekniikka, 1987, sivut 41-42).
(Kursivoinnit JP, tässä filosofisessa puheessa ”todellisuuden havaittavasta moninaisuudesta” kirjoittaja tunnustaa ”ihmisen tietämättömyyden” siihen nähden mikä liittyy ”maailmassa olemisen kokonaisuuteen”, huomautus JP)
”– – Tiede tavoittaa todellisuudesta ensi sijassa sen määrällisen, mitattavan puolen, taide laadullisen puolen – – Taiteilija tajuaa nämä laadut ja lainmukaisuudet – – hän antaa niiden toteutua jossakin havaittavassa materiaalisessa (esim. väri. ääni) tai kielessä ilmaistuina mielikuvina. Näin syntyy tavallaan uusi todellisuus, taiteen maailma, jota voidaan eräässä suhteessa väittää todemmaksi kuin ”tavallinen todellisuus” – – hyvä taide paljastaa ja syventää tajuntamme todellisuutta, huono peittää ja latistaa sitä – –
– – Mitä on ns. esteettinen kokemus? Kantin mukaan se on ”kokemusta ilman intressiä”. Intressi tarkoittaa tässä suurin piirtein omistamiseen pyrkimistä – – esteettiseessä kokemuksessa tajutaan kohteen oma laatu, ”nautitaan sen kauneudesta”, joka voi tavallisin mittapuin olla myös rumuutta. Esteettisellä asenteella tarkoitetaan kontemplatiivista eli tarkastelevaa suhtautumista kohteisiin – – antaa niiden itsensä puhua” (Reijo Wilenius, Ihminen, luonto ja tekniikka, 1987, sivut 42-43).
(Kursivoinnit JP, tässäkin kirjoittaja tunnustaa ”tietämättömyyttään suhteessa maailmassa olemisen kokonaisuuteen”. Tässä filosofitekstissä paljastuu myös kielenkäytön rajat -ongelma filosofisia kysymyksiä kuvattaessa (kts. Ludwig Wittgenstein)).
*
Myös taiteilijoiden, taidetutkijoiden ja taidekriitikoiden kirjoituksia ”analysoimalla” voi saada käsityksen siitä mitä taiteesta on ajateltu ja ajatellaan.
Kanta-Kauhavan pääkirjaston hyllyssä havaitsin lehden ”Taide 5/2017″. Kiinnitin lehden tuossa numerossa ensimmäiseksi huomiota kansikuvaan (taideteos) ja kannen otsikkoon ”Taide ja nationalismi”.
Nationalismi ”kuvassa ja sanassa”.
Tuon jälkeen kiinnitin huomiota lehden pääkirjoitukseen, julkaisun tekstiin jossa väitettiin, että enää ei ole olemassa perinteistä kuvanveistoam sillä sen on ”korvannut” muun muassa ”sosiaalinen kuvanveisto” (Kaikin tavoin, toimittanut Timo Valjakka, 2017), kiinnitin huomiota taidekriitikon tekstiin, jossa kuvattiin samaan galleriaan yhtäaikaisesti ”tungetun” kolmen eri tavalla suuntautuneen taiteilijan teoksia, kiinnitin huomiota kuluneen vuoden uusimpia taidekirjoja koskeviin teksteihin sekä Suomen eri kunnissa nähtävillä oleviin taidenäyttelyihin.
Taide-lehdessä 5/2017 Leena Kumola kirjoitti (sivulla 52, kritiikit, näyttelystä nautinto), että ”– – Olisikin ehkä osuvampaa puhua taiteellisesta intohimosta, johon sisältyy myös tuska, ihmetys ja hallitsemattomuus. Tämänkaltaisen olemisen hahmottaminen taiteen avulla alkaa olla harvinaista arjessa, jossa motiivit taiteen tekemiseen monesti löytyvät taiteen ulkopuolelta – –” (kursivoinnit JP).
Taide ei ole itsetarkoitus eikä haaveisiinsa nukahtaneiden boheemien autonominen saari keskellä merta.
Minusta on itsestään selvää se, että taiteen tekemisen motiivit täytyy löytyä aina ”taiteen ulkopuolelta”. Tämän aikakauden ongelmat eivät selity pelkästään raamatullisella sanan ja kuvan käyttöön liittyvällä ristiriitaisella ajattelulla.
Vilkaisu nykyaikaiseen ruokakauppaan paljastaa sen, että sana- ja kuvatulvan lisäksi kaupan hyllyt ovat notkollaan esimerkiksi makuja ja tuoksuja. Siinä ihmisistä otetaan irti kaikki bisneksen pyörittämisen takia. Samaan aikaan maapallon sadoilla miljoonilla pikkulapsilla ei ole syödä edes perusruokaa. Meillä kotieläimillekin on kaupoissa tarjolla kaikkea mahdollista nautinnollista. Miljoonat muut taidekriitikot ympäri maapalloa voisivat kirjoittaa samasta näyttelystä nautinto lukemattomia muita täysin vastakkaisia ajatuksia. Moderni taidekriitikko ei ole kuitenkaan myös itse taiteilija, ei edes ”itselleen olemisen taiteilija”.
Kirjoitin heti tuon jälkeen (21.11.2017), kun oli lukenut kyseisen Taide-lehden, seuraavan kirjoituksen:
”TAIDE JA NATIONALISMI
Taide-lehden 5/2017 kannessa luki ”Taide ja nationalismi”. Lehden pääkirjoituksessa mainittiin myös itsenäiseksi julistautuneesta Kataloniasta.
Miksei Suomessa edes keskustella (väittelemisestä puhumattakaan) ”suomalaisessa julkisuudessa” vastaavasti ”Saarimaan” ja ”Saamemaan” vähemmistökansallisuuksien oikeuksista?
Miksi pyhin ja ylin on Espanjan ja Suomen kansallisvaltio?
*
Nationalististen myyttien rakentamisessa kirjallisuudella (kieli) ja kuvataiteella on ollut keskeinen merkitys.
Nyt taiteilijoiden täytyy puolustaa kansainvälisyyttä ja universaalisuusmyyttiä.
Käsitys taiteesta on muuttunut 1917 jälkeen moneen kertaan. Maailmassa oleminen on tänä päivänä aivan muuta kuin ennen.
Taide liittyy nyt ihmisenä olemiseen, ei ”kauneuteen”. Taiteen arvo on siinä, että taideteoksen katsoja voi tulkita vapaana yksilönä itse teoksen sisältöä ja teoksen merkityksiä sekä kokea itse teoksen sisältö yksilöllisten käsitystensä pohjalta.
Jos joku ”taiteen asiantuntija” on kuitenkin tulkinnut ensin esimerkiksi kuvataideteosten sisältöjä ja merkityksiä (1), luokitellut taiteen ammattilaisten teokset (2) sekä asettanut mielestään parhaat työt galleriaan nähtäväksi kuvan katsoja on houkuteltu uskomaan muuhun kuin kuvan katsojaan ja yksilölliseen vapauteen.
Nationalismin markkinoijat toimivat samalla tavalla. Heille on tärkeintä tehdä vapaista yksilöstä orjamoraalisen kansanmassan juoksupoikia.”
*
Kansallisvaltiossa tv-uutisten lukija (Suomessa Yle) selostaa ensin uutistapahtuman, sen jälkeen hän kertoo, että ”asiantuntija kertoo” seuraavaksi sen mitä uutinen merkitsee. Tavallisesti vasta tuon jälkeen uutisten katsoja alkaa tulkita uutista ”valmiiksi purtuna tavarana” (sisältö ja merkitykset).
Samalla tavalla tapahtuu kun filosofi A on ensin kirjoittanut filosofisen tekstin, tuon jälkeen toinen filosofi B tulkitsee filosofi A:n tekstiä. Tuon jälkeen filosofi C tulkitsee molempien laadittujen tekstien pohjalta merkityksiä ja kirjoittaa aiheesta filosofiaa käsittelevän kirjan.
Tuon teoksen lukija D on onnistuttu näin johdattelemaan ”valmiiksi purrun maailman äärelle” tulkitsemaan merkityksiä.
Tähän prosessiin sisältyy iso erehdys koska se ei edistä ”tiedon kasvua” eikä yksilövapautta.
Vapaalle yksilölle kelpaa ainoastaan alkuperäinen teksti.
*
Henkiajatteluun perustuvaan kansallisuusaatteeseen sisältyy ”todellisuutena pidettyä aatetta ja paikkaa” koskevia myyttejä.
Aatteiden ja paikkojen historiasta voi kuitenkin tehdä lukemattomia erilaisia tulkintoja ja ne ovat kaikki ”yhtä todellisia”.
Esimerkiksi ”myytti Turusta Suomen pääkaupunkina” liitettiin ensin Raamatun kertomukseen ja vasta sen jälkeen nationalismiin (aatteeseen ja paikka-ajatteluun).
Nationalistisen valtion taiteilijat ja taidetutkijat tukevat nationalistista yhteiskuntajärjestelmää.
*
Nationalistinen historiatulkinta perustuu mielikuvitukseen ja muiden taikauskoon yllyttämiseen.
Kun turisti menee esimerkiksi Prahaan hän ei halua ”tietää todellisuudesta”. Toisaalta ihmisellä ei ole siihen edellytyksiäkään. ”Turistirysä Praha” on myös tehty tältä pohjalta.
Tsekit ovat innostuneet viimeksi sota- ja ympäristöpakolaisten konkreettisesta torjumisesta. Tsekeille on tullut pääasiaksi suojella ”omaa kansaa sille varatulla paikalla.
*
Tsekkien nationalistinen ”alkukohtu” on liitetty myyttiin, minkä mukaan Premyslidien slaavilaisen hallitsijasuvun perusti prinsessa Libyse. Hän otti aviopuolisikseen tavallisen rahvaan. Tämä myytti ”naisesta ja kansasta” liittyy nationalismiin (vrt. Suomi-neito ja Suomen kansa).
Kun turisti menee Prahan linnan kukkulalle katsomaan Vituksen katedraalia, hän ihastuu Vituksen sisääntulon ”ruusuikkunaan” koska hän ”ei tiedä”, että se on suunniteltu nationalismi-innostuksessa 1925-1927. Turisti ihastuu ruusuikkunan sivuilla olevaan kahteen goottilaiseen torniinkin koska turisti ”ei tiedä”, että alkuperäisen kirkon kyljessä oli ainoastaan yksi torni.
Vaikka joku ”asiantuntija” kuinka ”todistaisi” turistille mikä hänen näkemässään on kuvittelua ja mikä on ”paikan alkuperäinen muoto ja todellisuus” nationalismiin kasvaneet turistit ottavat ”kaiken näkemänsä todellisuutena”.
Nationalismin markkinoijat ehtivät aina ”iskemään aatteellaan ja muodoillaan valmiiksi purtuja tulkintoja merkityksistä” ennen vapaan yksilön omia tulkintoja merkityksistä, koska ihmisille ei ole opetettu kansallisvaltiossa mitään muuta mahdollisuutta kuin olla vastaanottaja.”
*
”Mitä taide on?”.
”Tämähän on taideteos, katsokaa vain! Niin runsaasti kauneutta ja suloa, että sielun täyttää autuaallinen tunne ja kyynelet nousevat silmiin! Kun katselee tällaista kauneutta, unohtaa kaiken maallisen – –” (ote Anton Tšehovin novellista ”Taiteen tuote”).
Tämä kaunokirjallinen kuvaus kertoo enemmän taiteen tarkoituksesta kuin vastaa kysymykseen mitä ”taide” on.
Tämän mukaan taiteen tarkoitus on tukea ihmistä edistysuskoisissa pinnistyksissä kohti edistystä ja hyvyyttä. Esimerkiksi Juhani Palmun ”näköistaide” ylistää myyttiä eteläpohjalaista agraarimaaseutua, siinä eteläpohjalaiset palvovat yli kaiken muun itseään.
Taideteos voi kertoa myös täysin päinvastaisesta. Esimerkiksi näin: ”tämä on taideteos…ajatelkaa vain. Niin runsaasti rumuutta ja inhoa, että ihmismielen täyttää synkkyys ja kyynelet nousevat silmiin! Kun katselee tällaista rumuutta muistaa kaiken maallisen”.
Tämä toisenlainen teos paljastaa katsojalle ihmisen epäonnistumisen (edistysuskon vastaisuuden).
Kriitikot ja seurapiirit moittivat ensimmäisen maailmansodan aikoihin Kasimir Malevitsia ”mustasta neliöstä valkoisella pohjalla” lausahtamalla ”Kaikki mitä rakastimme on kadonnut”.
Supermatismillaan Malevitš avasi kuvan katsojalle ”abstraktin erämaan” ja ”uuden realismin” ja vaikutti osaltaan esimerkiksi käsitetaiteen syntymiseen.
Käsitys siitä ”mitä taide on?” uudistui. Malevitš ”todisti” sen, että ”taide” voi liittyä muuhunkin kuin vain ”pintaan”, kauneus- tai näköiskuvaan.
”Taide” voi sisältyä myös esimerkiksi pelkkään liikahdukseen tai huudahdukseen. Dadaistien mukaan ”taide” voi liittyä mihin vain. Tämän mukaan voi ajatella, että jokaiseen tähän maailmaan syntynyt ihmisyksilökin on ”taideteos” ja että jokainen meistä on ”itselleen olemisen taiteilija”.
Kaikki mitä meissä ihmisissä on vapaata yksilöä, on taidetta.
Kukaan meistä ei ole toista vähempiarvoisempi – eikä meitä saa luokitella ylempiin ja alempiin yksilöihin ihmisolentoina eikä ”tieto- ja taidetaitoisina osaajina”.
*
”Mitä taide on?” ei aukea pelkästään taideteoksia ja ”teosten katsomis- ja lukemistapoja” tarkastelemalla.
Kun sanon, että taide liittyy ihmisenä olemiseen, ei ”kauneuteen”, viittaan tällä myös ”maailmassa olemisen tapaan” (tässä on kyse ammattitaiteilijasta tai kenestä tahansa meistä vapaista yksilöistä).
Taiteessa ei ole kyse taiteilijaryhmien itse itselleen valtaamaan ympyrään sulkeutuneista ”sosiaalisista kentistä” (vrt. ”sosiologiatiede”) vaan taiteilijoiden yksilöllisestä ”itselleen olemisesta”. Kyse on siitä, että taiteilijayksilö on valinnut ”alitajuntaisen kuvankäytön” (ei ”tietämistä ja sanaa”) omaksi ”olemis-, kertomis- ja puhumistavaksi”.
Taiteen alkuperä ja merkitys on kuvittelevan ja luovan ihmisyksilön ja vapaan yksilön valitsemassa vapaudessa ”itselleen olemiseen”.
Ja taide voi liittyä mihin tahansa mutta aina se liittyy ”itselleen olemiseen”.
*
Maapallolla tapahtuva väestönräjähdys on vielä pitkään ”pystytyssä seisova tikku”.
Ihmisistä jokainen on yhtä arvokas ja kaikki he ovat ”itselleen olemisen taiteilijoita”.
Ammattitaiteilijayhteisöt ovat sähiseviä käärmeitä teräspurkissa, sillä heidän omasta mielestään kukaan muu ei voi tietää paremmin kuin ammattitaiteilijat itse, mikä on ”taidetta” ja mikä on ”sitä oikeaa ja hyvää taidetta”. Taidetta, josta kanttaa myös maksaa (raha).
*
Olen aina ihmetellyt sitä, että maapallo on täynnä kirjailijoita ja samalla lukemattomia tuntemattomia kirjailijanimiä.
Tämä johtuu ”kuvitteellisuuden keskeisyydestä ja myytävyydestä” ihmisten elämässä.
Vain ani harvat kirjailijat on valittu ”sanataiteen suuruuksien luokkaan” (sanataiteen tekijät on ymmärretty osana muuta palkitsemisen arvoista ”tietävää ihmistä”).
*
Nationalismin alkuperä ja perusta on ”myytissä kansanryhmän oikeudesta itsemääräämiseen” sekä uskossa ”kansanhengen läsnä olemiseen”.
*
Kaikista uusimmassa yhteiskunnassa näkyy teräväpiirteisesti se, että moderni teollis-kapitalistinen yhteiskunta on epäonnistunut kaikessa.
Kasvu- ja edistysuskoa kansalle tyrkyttävä valtaeliitti on eniten kiinnostunut anarkistisen toisinajattelun kieltämisestä mutta valtaeliittimme ei uskalla tehdä täysillä vastaiskua päin anarkisteja ”demokratian takia”.
*
Turun nationalistisessa kaupunkiyhteiskunnassa asukkailla (väestöllä ”kansalla”) on KUVITTEELLINEN käsitys omasta itsestään ja paikan menneisyydestä.
Siihen sisältyy toisenlaisten historiatulkintojen ja -käsitysten torjuminen vallan tyrkyttämän ”ainoan oikean identiteetin” säilyttämiseksi. Valta kuvittelee pysyvänsä siten ikuisesti vallan kahvassa.
Kirjoitin tästä syytä oman käsitykseni Turun menneisyydestä ja nykyisyydestä (kts. Turun kuva -julkaisusarjani sekä muut Turussa kirjoittamani kirjoitukset).
Turusta Kauhavalle muutettuamme tein Kauhavasta samoja havaintoja kuin Turussa.
Kauhavalaisillakin on kuvitteellinen identiteetti ja historiakäsitys. Sen pohjalla on nationalistinen ja heimoregionalistinen henkiajattelu (vrt. ”teologi Hegelin” käsitykset kristillisestä uskosta ja ”hegeliläinen nationalismifilosofia”).
Vaikka Kauhavallakin on vallalla hyvin ankara toisenlaisten tulkintojen torjuminen paikan menneisyydestä ja ”yhteisöllisistä ominaisuuksista” aloin kirjoittamaan tästä huolimatta ”Kauhavan kuva” -nimistä julkaisusarjaa ja muita kirjoituksia Kauhavasta ja Etelä-Pohjanmaasta ja osoitin niillä seudulla vallitsevia ”todellisuuksia kuvitelmiksi”.
Myytit ovat olemassa niiden murtamista ja uudistamista varten.
*
Valta liittyy ihan kaikkeen, ei ainoastaan esimerkiksi tieteeseen taiteeseen ja yhteiskunnallisen toimintaan.
*
Seuraavalla, Ilkassa 19.11.2017 ja (kumma kyllä jo toisen kerran) 24.11.2017 julkaistulla kirjoituksellani ”Yksinapainen Kauhava on myytti” (kirjoitettu alun perin 17.11.2017) kyseenalaistin kauhavalaisten käsityksiä maailmassa olemisesta, identiteetistä ja paikan menneisyydestä.
Ensimmäisellä kerralla kirjoitukseni oli Ilkassa ”lituskaisesti alimpana” mielipidesivulla, toisella kertaa taas näkyvämmin mielipidesivulla, sivun ”puolivälissä oikealla”.
Viereisellä sivulla (nro 22) oli Ilkan entisen päätoimittajan Kari Hokkasen kirjoitus ”Kaikki valta kansalle”, sinä hän ylistää Maalaisliiton (puolueen) perustajan Santeri Alkion yritystä estää sisällissodan syttyminen 1918.
Oma kirjoitukseni osoitti sen, että ”aluerakenne puhuu ja kertoo” jälkikäteenkin, vaikka kaikki muu puhe esimerkiksi sisällissodasta 1918 olisi paikkakunnalla vaiennettu.
Hokkasen kirjoituksen epäkohta on se, ettei siinä korostettu aikakauden yleisiä ilmiöitä mitkä löytyvät myös sisällissotien taustalta. Yleisten ilmiöiden taustalla on sattuman vyöryä etenevä muutos ja ”rakenneuudistusten ketju”.
Siinä heikosta on tulossa vahva.
*
Lapuanllikettä pidetään Suomen sisällissodan 1918 jatkosotana. ”Lapuan perinnevaateilmiö” todistaa siitä, että samat ilmiöt ovat heijastuneet tavalla tai toisella nykyaikaan asti.
Kauhavallakin kuvitellaan eteläpohjaisen ”heimokaismyytin” mukaisesti että kauhavalaiset ovat ”ainoan oikean valkoisen vallan” tärkein voimatekijä (Kauhavan jääkärimuseo, nuorisoseura jne. palvomistemppeleinä):
Mielipidekirjoitukseni oli tämä kirjoitus (julkaistu Ilkassa 19.11.2017 ja 24.11.2017):
”YKSINAPAINEN KAUHAVA ON MYYTTI
Yhteiskunnan poliittinen jakautuminen oikeistoon ja vasemmistoon sekä sosiaalinen eriytyminen (segregaatio) on luonnollinen ilmiö.
Tuohon kahtia jakautumiseen sisältyy luonnollisia ja ongelmallisia puolia.
Maatalousvaltaiselle seudulle syntyi ennen koneellistumista monirakennuksellisia maatilakeskuksia. Ne jakautuivat kahtia ”omistajien” (isäntä, perhe ja suku) sekä ”työvoiman” (rengit ja piiat) sektoreihin.
Kanta-Kauhavalla olen tehnyt havainnon, että kyseisellä seudulla eletään nyt ikään kuin alueella ei olisi tapahtunut tuota kahtia jakautumista ja ettei samalla seudulla olisi ollut koskaan ”renkien ja piikojen vasemmistoa” ja sen jälkiä kuten köyhimpien asuinpaikkoja taloineen.
Köyhyyden läsnäoloa ei voi olla kuitenkaan huomaamatta Kauhavalla. Kauhava ei ole ollut aina ”kolloo-, runnaamis- ja halloweenkunta”. Eli ”diktatuuri-, yrittäjyys- ja shokkikunta”.
Selvitin segregaatioon liittyviä ilmiöitä virassani Turun esikaupungeissa (puutaloalueet) ja betonilähiöissä (lähiökehä).
Aloitin segregaation selvittämisen Kauhavalla tarkastelemalla ensimmäiseksi Sippolan vauraiden talouskeskusten takana olevaa Torpinmäkeen (Torpintie on entinen Turuntie). Löisin asuinalueen, jossa on ollut parisenkymmentä ”torppaa”, esimerkiksi suutareiden ja kivityömiesten pikkumökkejä.
Tuon jälkeen olen löytänyt Kauhavalla useita muita ”torpinkyliä”, esimerkiksi Perttulanmäentien ”palvelusväkialueen”. Vastaan on tullut myös ”yksinäisiä sudenpesiä”. LSK:n vastaanottokeskuskin liittyy segregaatioon.
Turun Puutorin nimi tulee siitä kun torilla myytiin lyhyitä hirrenpätkiä köyhimmille. Kauhavalla on kuitenkin tekemättä rakennushistoriallinen tarkastelu, josta paljastuu myös näihin valtasuhteisiin liittyviä ilmiöitä kuten sisällissota 1918.”
*
Kirjoitin Ilkkaan heti 24.11.2017 jälkeen 25.11.2017 seuraavan jatkokirjoituksen:
”TOISINAJATTELU ON LUONNOLLISTA JA TERVETTÄ
Ajatus ”yhdestä kaikille yhteisestä todellisuudesta” ei voi olla muuta kuin kuvittelua. Tuota ajatusta pitää vastustaa aina.
Klassistisesta Neuvostoliitosta ja natsien Saksasta yritettiin tehdä ”kaikille yhteistä konkreettista todellisuutta” mutta onneksi seinä tuli vastaan.
Toimivaan ja terveeseen demokratiaan sisältyy aina vapaus vastamielipiteen esittämiseen. Jos se kielletään huonosti käy.
Kauhavalla otollinen maaperä vastamielipiteiden muodostamiseen syntyi kun sinne perustettiin 1900-luvun alussa lyhyessä ajassa useita työväenyhdistyksiä ja -taloja
Jos vastamielipiteen esittäjille käy huonosti se ”todistaa” ihmisen perimmäisestä olemuksesta. Ihminen on huono kestämään toisinajattelua.”
*
Suomen sisällissodasta 1918 voi kirjoittaa lukemattomia historiateoksia.
*
Turku on vanha kaupunkikulttuuri, jolla on nykyisin monipuoliset yhteydet nykyajan teollis-kapitalistiseen maailmaan. Tämän taustalla on usko ihmisen kykyyn kehittyä ja edistää kasvua.
Positiivinen kasvu ja hyvä edistys ovat kuitenkin myyttejä. Ympäristökriisi ”todistaa” siitä parhaiten.
*
Karl Marx puhuu kirjoittamassaan teoksessa Pääoma (Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, Petroskoi 1957) filosofisia pohdintoja myös 1800-luvun koneesta ja koneiden käytön heijastumisesta teolliseen kapitalismiin.
Marx ei voinut tuntea 1800-luvun jälkipuoliskolla nykyajan tietoteknisiä koneita ja niiden vaikututusta modernin yhteiskunnan ja talouden muutoksiin. Yhteistä vanhojen uusien koneiden käytön vaikutuksille on se, että siinä rikkaat rikastuu entisestään ja käynnissä olevien teollisen kapitalismin prosessien häviäjäksi tulee vähäosaisimmat.
*
Kaupunkikulttuurissa teollis-kapitalistinen talouskehitys etenee eri tavalla kuin maatalousyhteiskunnassa. Kapitalistinen porvaristo ja teollinen eliitti (varsinainen pääomaeliitti) syntyy aina ensin kaupunkikulttuurissa (kaupunkien tehtaat jne.).
Kapitalisoituneen ja koneellistuneen maatalousyhteiskunnan kohdalla on tärkeää kiinnittää huomiota teollisen kapitalismin heijastumiseen maaseudun maanviljelyelinkeinoon.
Kun varakkaat maanviljelijät (omistajat) ryhtyvät käyttämään hyväksi köyhää palkkatyöväkeä (ihmistyötä, renkejä ja piikoja) maatilantilanomistajista tuli kapitalisteja kaikkien muiden kapitalistien joukkoon.
Kun maatalous koneellistui suurviljelijät eivät työllistäneet enää muita kuin itsensä. Tärkeimmäksi tuli saada myös maataloustukia.
*
Toiseksi maatalousyhteiskunnan kohdalla on tärkeää kiinnittää tässä huomiota myös maahan ja maanvuokraan.
Siinä maan omistamisesta (rakennusmaa, pellot, metsät, suot, soramaa jne.) tuli ”talonpoikien” tärkein rikastumis- ja keinotteluväline.
Maanvuokran suuruus on aina suhteessa maatalouden ulkopuolella tapahtuvaan kaupunkikulttuuriseen kapitalismikehitykseen.
Tuossa kehityksessä suurmaatalousyrittäjyys laajenee sekä maatalouden pientuotanto ja pienmaanomistus kutistuu ja tuhoutuu.
Ja suurituloista suurmaataloutta suosivasta puoluevallasta irtaantuu omaksi valtapuolueeksi pienituloisten pienviljelijöiden joukkoja (Suomessa SMP sekä rakennemuutosten ja nationalismikriisien jälkeen kahtia jakautunut PS).
*
Maatilojen kapitalistiset pääoman omistajat ”hyväosaiset” harjoittavat Kauhavalla aktiivisesti kansankirkollista ja protestanttista rukoilevaisuutta (heränneet körtit).
He haluaisivat että myös köyhät liittyisivät samaan ”eliitin henkipeliin”.
Mutta proletariaatti on valinnut ”materialistisen maailmankuvan”. Siinä korostuu nytkin vanha vaatimus rikkaiden ja köyhien välisestä uusjaosta.
*
Syksyllä 2017 Katalonia julistautui itsenäiseksi, myytti ”yhtenäisestä kansallisesta Espanjasta” alkoi hajota.
Monet muutkin vähemmistökansallisuudet pyrkivät nyt irtaantumaan ”emävallasta”. Nettiin on ilmestynyt vasta äskettäin myös ”Tietoa saamelaisista”.
Britanniaa koskeva Brexit on paisumassa aina vain repivämpään riitaan. Nyt unionista irti repimisen juopaa syventää myös Irlanti.
Myös myytti ”Saksan rautakansleri Angela Merkelistä” on kriisissä. Ranska on nousemassa seuraavaksi unionin johtoon.
Bonnin ilmastokokous (Pariisin jälkeen) ”todisti” siitä, että teollisen kapitalismin eliitin tähänastiset toimet maapallon ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi ovat huuhaata.
Koko ilmastokysymystä ja ympäristökriisiä pidetään kuitenkin vieläkin ”matemaattisesti ratkaistavana ongelmana”, ympäristökriisiä ei pidetä ihmisen sairautena (luontosuhdeongelmana).
Suomen metsät jäävät nykynäkymin onneksi kaatamatta.
*
Maapallon elollinen luonto ja ihmislajin yhteiskunnat horjahtelevat nyt laidasta laitaan.
Mutta maapallon kansainvälistyminen syvenee. Uudesta universaalisesta maapallosta ei tule kansallisvaltioiden veristä taistelukenttää.
Elämme vielä hetken keskellä ”modernin aikakauden juutalaisvainoja”, keskellä 2000-luvun ”teollis-kapitalistista polttouuniaikakautta”.
Uusin esimerkki tästä on uutinen, jossa kerrotaan, että ”Australian kiisteltyä vastaanottokeskusta tyhjennetään voimakeinoin Manus-saarella” (yle.fi 23.11.2017). Paikan pakolaiset eivät ole suostuneet lähtemään keskuksesta ”ties minne”.
Kun ympäristöpakolaismyrsky iskee Suomen Tornioon asti, paikkakunta on taas kerran täynnä ”ulkopuolisia”. Mutta ”Tervetuloa!”, tuossa vaiheessa on jo tajuttu se, että heille jokaiselle täytyy löytyä maapallolta uusi koti koska palauttamista lähtömaahan ei voi enää edes ajatella. Nousevan vedenpinnan (ilmastonmuutos) alle on jäänyt tuossa vaiheessa kokonaisia saarivaltioita.
*
Ostin alkupesällä 2014 kauhavalaisesta kirjakaupasta kirjan ”Kanariansaarten luonto-opas” (H. Aarnio ja L. Aarnio, 2008). Kyseinen kirja oli ehkä ainoa Kauhavalla myynnissä ollut kappale, ainoastaan minä olin siitä kiinnostunut tällä maatalousvaltaisella ”avohakkuuseudulla”.
Espanja ja Katalonian väliseen kädenväännön nähtyäni opin ymmärtämään sen kuinka tiukkapipoisesti Kanariansaaret on Espanjaan kuuluva autonominen alue.
Kanariansaarten ”ylirajainen luonto” (afrikkalainen luonto ja ilmasto, esimerkiksi hiekkasateet, tuliperäinen maa, erikoinen kasvillisuus ja eläimistö jne.) tekee siitä mielenkiintoisen paikan, ei massaturismi, ei hotellit, ei kuumat uimarannat, ei kylmät eurot, ei edes kylmä olut.
Maapallo on mielenkiintoisin universaalina ja monikulttuurisena ilman kansallisvaltioita ja vartioituja rajoja.
*
Luin Kauhavan kaupunginkirjastossa Helsingin Sanomien toimittajan kirjoitusta (HS 28.11.2017) yhdysvaltalaisen kirjailijan Don DeLillon uusimmasta teoksesta Nolla kelviniä (2016).
Ostin aivan 2000-luvun alussa Turussa hänen kirjan ”Esittäjä” (The Body Artist), koska hän kuvasti siinä hyvin länsimaisessa kulttuurissa tapahtunutta ”ihmisen hajoamista” (aihe ”kone ja ihmisen hajoaminen” on kiinnostanut minua 1990-luvun alusta lähtien).
DeLillo kuvaa kulttuurisia myyttejä ja moderniin teknologiseen elämäntapaan sisältyviä (tekniikka, koneet, elämäntyyli jne.) kulttuurisia traumoja ihmisen arjessa.
Nyt DeLillo kysyy ”onko elämässä mitään mieltä ilman kuolemaa”? (Nolla kelviniä).
Hän on oivaltanut sen, että länsimainen kulttuurimme elää viimeisiä hetkiä ennen ilta-auringon laskua, juuri ennen vaihtumista säkkipimeäksi yöksi.
*
Uusin tuttavuuteni on hiiripöllö.
Se istuu joka päivä ammuhämärässä saman sähkötolpan päässä samalla paikalla ladon vieressä. Pöllö kuulee ladosta, kun hiiret liikahtavat eikä pöllöni pelkää minua yhtään kun kävelen aivan sen tähystystolpan vierestä.
