Suomen suurkuntauudistuksen valmistelun perusta ei ole ollut ihmisläheinen. Kansaa edustava yhteiskunnallinen valtaeliitti on painanut uudistuksella kansan eteensä ”rähmälleen”.
Tässä ei ole kysymys pelkästään ”oikeudenhoidosta” eli siitä, että maamme oikeusasiantuntijat (normien ja lakien ”vartijat”) ovat huolissaan perus- ja ihmisoikeuskysymysten hoidosta sekä lakihankkeiden perustuslaillisuuskontrollista Suomessa.
Tässä on kyse paljon syvällisemmästä ongelmasta.
Kyse on maailmassa ”vapaana ihmisenä olemisen” perustan loukkaamisesta. Kansalaisille kuuluu oikeus päättää itse heitä eniten koskettavista asioista.
*
Yhteiskunnallisen toiminnan ja siihen liittyvän suunnittelun päämääränä sanotaan olevan ihminen. Niin ei ole kuitenkaan tapahtumassa.
Moderni vallankäyttö on monessa suhteessa epäinhimillinen.
*
Suunnittelun ja valmistelun päämäärän tulisi olla pelkän ”ihmisen” sijasta ”ihminen ja eläin”. Nyt eläimet nähdään pelkkänä riistana ja hyödyn irtioton kohteena.
Moderni luontosuhde merkitsee elollisen luonnon alistamista ihmisten syötäväksi.
2000-luvun teollis-kapitalistista yhteiskuntaa ”vaivaa” konemaisuus. Kohta robotit toimivat kirjojen ja sanomalehtien lukijoinakin.
Opin ymmärtämään sairaan yhteiskuntamme piirteet alun perin virkatyöpaikallani Turussa, keskellä ”Turun tautia”. Samojen havaintojen tekeminen on jatkunut viimeksi Etelä-Pohjanmaalla.
*
Suomen valtiolaitoksen ”henkinen tila” tapahtuu parhaillaan syvässä demokratiakriisissä keskellä vakavia kansainvälisiä taloudellisia ja poliittisia kriisejä.
Yhteiskuntien ”edustukselliset kattorakenteet” pitävät nytkin perinteisesti yhteiskunnallista valtaa hallussaan ja alistavat valtio-organisaation yksilöt (kansalaiset) orjikseen ja tekevät elollisesta luonnosta hyödyn irtioton kohteen.
Ilmastosopimuksiakin sovitaan ja romutetaan liukuhihnalla.
Ihmisläheinen yhteiskunta ja luonnon seuraaminen ei voi onnistua ilman vanhoista käsityksitä irtaantumista ja aivan uudenlaisiin päämääriin sitoutumista.
*
Sodan aikana suomalaiset fasistit haaveilivat Suur-Suomesta, toisen maailmansodan jälkeen harjoitettiin aluesuunnittelussa jopa ”valtakunnansuunnittelua” (kohteen koko Suomen alue), nyt Suomessa harjoitetaan suurkuntauudistusta ilman suurkunnan aluesuunnittelua.
Esimerkiksi viimeksi toteutetut valtakunnalliset osallisuushankkeet, nykyinen suurkuntauudistus sekä uusi maakuntahallinto luotiin edustuksen yhteiskuntajärjestelmän päälle uutena edustuksellisen keskitetyn vallankäytön lisäkerroksena.
Edustaminen tapahtuu nyt kaksinkerroksisena eliittivaltana.
Siinä valtaeliitti paisuu ja vahvistuu entisestään ja ”alamaiset” kutistuvat heikoiksi kääpiöiksi. Siinä tehdään kansalaisvaikenemisesta ”kultaa”.
*
Vanhaan kuntalakiin pohjautunut edustuksellinen paikallisvalta (valtuusto) ei voi toimia huomenna enää alkuperäisen yhteiskuntasopimuksemme mukaisena vallankäyttönä, josta sovittiin perustuslaissa.
Suurin ongelma tapahtuneessa uusimmassa kehityksessä on se, että eksistentialistisesti vapaata yksilöä ”itselleen olemisessa” pidetään vieläkin yhteiskunnan kannalta vaarallisena. Myös ”tietovaltaa” pyörittävät ”tiedemiehet” pitävät eksistentialistista ajattelua yhteiskunnan kannalta haitallisena.
Maailmassa olemista ei pidä kuitenkaan ”harjoittaa” yhteiskunnan tai esimerkiksi sukumenneisyyden tai ”suositun paikan ja alueen” kautta.
Ihminen ei ole ainoastaan ”maailmaan heitetty” vaan myös ”maailmassa heitettynä oleva”.
*
Kauhavalaiseen kulttuuriin ja porvarilliseen valtapeliin liittyy kaikkien erilaisten ajattelutapojen yhdistäminen yhdeksi monoliitiksi ”yhteisöksi”. Sen sisältä ei kuulu pienintäkään dialektista tai anarkistista soraääntä.
Tuolla yhdistämisellä ”koko paikalliskansa” saadaan painettua rähmälleen kansaa edustavan valtaeliitin ja kartanokulttuurin edessä.
Tämän taustalla ei ole salainen ”sisäpiiriklubi” tai ”paikallisklaani”, johon kuuluisi sanomalahtien toimittajista lähtien kaikki paikallisen valtaeliitin edustajat. Tuo ilmiö syntyy paikan omalaatuisesta maaseutukulttuurista.
Tuon tempun taustalla on ns. ”joululehti”.
*
Joulu liittyy alun perin kristillisen uskon harjoittamiseen. Roomassa tuo uskonto liimattiin maalliseen valtapeliin.
Joulu liittyy vapahtajan syntymään ja ”Jumalan armolahjaan”. Joululehdessä yhtyy paikan henkinen ja materialistinen ”todellisuus”. Siihen liittyy ajatus vapauttamisesta ilman ”todellista” vapautta.
”Joululehti” ilmestyy kerran vuodessa, joulukuussa. ”Kauhavan Joulun 2016” sisältö paljastaa paikallisen kulttuurin peruspiirteen.
Joululehden 2016 sisältö alkaa kuntapoliitikon pääkirjoituksella (valtuutettu Ville Virrankoski, keskustalaisen ”yksinvaltiaan” Kyösti Virrankosken poika, edustaen entistä maalaisliittolaista ajattelua).
Ville aloittaa kirjoituksensa fatalistisesti ”lapsuudesta ja perinnöstä”.
Toinen kirjoitus on Suur-Kauhavan (virkakunnan) kehitysjohtajan laatima. Hän on otsikoinut kirjoituksensa ”Kehittämisen vuodet jatkuvat” ja jatkaa tuon jälkeen ”Kauhavalla on ollut käynnissä rakentamisen vuodet”.
Kuluneet vuodet ovat olleet kuitenkin entisellä Kirkonkylä-Kauhavalla täysin päinvastaisia, valtaosin hylättyjä taloja ja niiden purkamista. Lakkautettu ilmasotakoulu, militarististen monumenttien pystyttäminen mennyttä ”kulta-aikaa” haikaillen jne.
Seuraavat joulukirjoitukset ovat seurakuntapastorin ja kansankirkkojen edustajien tekemiä.
Niiden jälkeen hypätään isänmaallis-militaristiseen ilmasotakouluartikkeliin ”Pyryt Kauhavan taivaalla”.
Seuraavaksi huudahdetaan joululehdessä ”Hyvä Suomi”. Ja kyläläisten yhtenäistäminen monoliitiksi kappaleeksi vaikuttaa jo tuossa vaiheessa onnistuneelta.
Jutut jatkuvat tuon jälkeen niin että sivuja on julkaisun lopussa yhteensä 72.
Kirjoittajista nousee ylimmäksi paikallisten ”arvosukujen” edustajat.
*
Yleisradio (uutiset yle.fi, 23.1.2017) kysyi maakunnan muutosvaikuttajilta mielipidettä siitä miten palvelut muuttuvat Suomen maakunnissa. Mikset samaa asiaa kysytty kuntien nykyisiltä valtuutetuilta?
Seuraavassa vaiheessa terveyspalvelujenkin tuottajiksi on tulossa yksityinen sektoria edustavat, tähänastisen yhteiskuntasopimuksen periaatetta loukkaavat tietoja panttaavat osakeyhtiöt.
Kohta kaikki entiset ”julkiset palvelutoimet” on yhtiöitetty ja yksityistetty. Ja vanhustentalojen palvelijoina ja sanomalehtien lukijoina toimii robotit.
Oli vastaava yhteiskunnallinen muutos sisällöltään millainen tahansa se synnyttää joka kerta vastareaktion.
Tuolloin koko yhteiskuntarauha on uhattuna.
*
Monet kauhavalaiset eivät ole huomanneet sitä, että entistä Kirkonkylä-Kauhavaa (nykyistä ns. Kanta-Kauhavaa) ei ole enää, eikä siihen ei voi palata enää.
Neljän entisen kunnan yhteen liittyminen (Kauhava, Kortesjärvi sekä Ala- ja Ylihärmä) merkitsee kokonaan uuden toiminnallisen kunnan ja alueellisen kokonaisuuden rakentamista.
Sille tullaan suunnittelemaan yksi ainoa pääkeskusta, ”neljän keskustan Kauhava” on pelkkä väliaikaisratkaisu.
*
Vuonna 2016 alkoi Kauhavan suurkuntauudistukseen liittyvä ensimmäinen kova kädenvääntö.
Kanta-Kauhavan terveysasema joudutaan purkamaan hometalona.
Entisellä Kirkonkylä-Kauhavalla ajatellaan, että Kanta-Kauhavan vanhan terveysaseman paikalle pitää rakentaa uusi ns. ”sosiaali- ja terveysasema”. Toiseksi kantakauhavalaisille rakas kuntayhtymä ”Kaksinevoinen” lopetetaan vuoden 2017 lopulla.
Yhtymän vanhoilla kirjekuorilla, joissa on päällä käsityökauhavalaisen kaksineuvoisen eli puukon kuva, ei ole kohta mitään käyttöä.
Myös uuden ”sote-talon” uudisrakentaminen Kanta-Kauhavan vanhan terveysaseman kohdalle sekä myös muiden uusien palvelupisteiden kuten uusien koulujen sijoittaminen on avoin kysymys. Uusia julkisia rakennuksia voi nousta eniten vaikka Alahärmään.
*
Kanta-Kauhavan ja Härmien perinteinen ”monoliittikulttuuri” on pirstaloitumassa. Ensimmäinen ”silmiinpistävä ristiveto” tapahtui äskettäin (kts. ilmaisjakelulehti Aviisi 19.1.2017).
Kunnanhallituksessa tuli äänestystulos 11-1, se halkaisi ”puun kahtia”.
Ainoastaan Petri Hietamäki kannatti uuden kunnanjohtajan Lumion esitystä, jonka mukaan ainoastaan Ylihärmän terveyskeskusta kehitetään LÄHIPALVELUKESKUKSENA. Kh:n päätökseksi tuli kuitenkin (11 jäsentä), että lähipalvelukeskpalvelukeskuksia tulisi kolme (Alahärmä, Kortesjärvi ja Ylihärmä).
K
Kaupunginvaltuusto teki tämän mukaisen päätöksen 23.1.2017. Sen päätös ei ole kuitenkaan viimeinen sana tässä asiassa.
Ajatuksena on, että Kanta-Kauhavalle rakennetaan uusi iso sote-talo ja muihin Suur-Kauhavan keskuksiin tulee lähipalvelukeskukset. Siis arki jatkuisi huomennakin samanlaisena.
Ei riitä, että vanhan kuntalain mukainen kunnanvaltuusto päättää, että tästä palvelurakennemallista sovitaan jatkossa yhdessä sote-hallinnon kanssa ”maakunnalliset tarpeet huomioiden”.
Lopullinen päätös tehdään uuden maakuntahallinnon sisällä osana koko maakuntaa koskevia tarpeita (samaan aikaan on voimassa uusi kuntalaki).
”Puun halkeamisen” syy on se, että kuntaliitossopimuksen yhteydessä (entisen kunnanjohtajan Harri Mattilan aikana) syntyi väärinkäsitys . Sen mukaan entiset pikkukunnat (Kauhava, Kortesjävi ja Härmät) voivat jakaa entistä elämäänsä.
Suur-Kauhavan neljässä kuntakeskuksessa on nyt tekeillä samanaikaisesti keskustojen osayleiskaavatkin (4 kpl).
Kaikki entiset pikkukunnat joutuvat kuitenkin luopumaan vanhasta kuvittelustaan, kulttuuristaan ja myytistöstään.
Uusien suurkuntavaltuustojen pitäisi tehdä päätökset (lainsäätäjän eli valtiolaitoksen puoluevalta-eduskunnan mielestä) huomioiden valtakunnallisen suurkuntauudistuksen tärkein päämäärä ”säästäminen” sekä uuden maakuntahallintovallan tavoitteet (1, ”halpa suuraluerakenne”) sekä aluesuunnittelun näkökulma, jossa uusi maakuntavalta ja -kaavoitus ”ohjeistaa ja määrää” uusien suurkuntien kokonaisvaltaisen aluerakenteen (2, suurkuntien yleiskaavat ja aluerakenteet on tehtävä maakuntakaavoituksen pohjalta).
*
Valmisteilla oleva uusi vallankäyttöelin, maakuntavaltuusto tulee päättämään jatkossa monista asioista, jotka ovat kuuluneet tähän asti (vanhan kuntalain mukaan) kuntien valtuustoille. Tämä muuttaa tähänastista demokratiaa oleellisesti.
Samaan aikaan yksityiset terveysasemat tulevat valtaamaan rahakkaita toimipisteitä itselleen.
Koko aluerakenne on kapitalisoitumassa entisestään.
Entisten pikkukuntien lähipalveluja joudutaan lopettamaan. Tämä merkitsee jatkoa kehitykselle, jossa entisten kylien pikkukaupat ja muut kylien palvelut (kyläkoulut jne.) on jo lopetettu.
Tämän murros johtuu globaalin kapitalistisen rahavallan jatkuvasta voimistumisesta ja kansallisvaltioiden demokraattisen poliittisen päätöksenteon jatkuvasta heikkenemisestä.
Mutta suurkuntauudistuskaan ei pelasta Suomea ”puutostaudista”.
Suomen valtionvelkakin kasvaa kasvamistaan ja ay-liike on terävöitymässä.
Suurkuntien Etelä-Pohjanmaasta on tulossa täysin erilainen kokonaisuus kuin oli lakeuden aikaisempi kunta- ja maakuntarakenne. Koko Suomi muuttuu toiseksi.
Kasvava uusi globaali kapitalistinen kulttuuri ja myytistö ahdistaa monia. Mutta lopputulos voi olla koko ihmiskunnan kanalta hyvä.
*
Entisten pikkukuntien päättäjille ja paikalliselle väestölle tuottaa tuskaa tunnustaa näitä ”tosiasioita”. Seuraavat kuntavaalit ovat 2017.
Väestölle on ”tärkeintä” se, ettei mikään muuttuisi, mutta uudistus etenee vaalin jälkeen.
”Lakeudenkaan rahvas” ei tunne suurkuntauudistuksen sisältöä ja taustaa.
Kansalaiset luulevat, että kaikki jatkuu huomenna kuten ”aina ennenkin”. Mutta se on harha.
Maailma on muuttumassa taas kerran radikaalisti.
*
Turun yliopistossa vaikuttanut kauhavalaistaustainen historian professori Pentti Virrankosken muistelmateos Historian professori ja laulajapoika (2013) on täynnä hänen tuntemia suomalaisia valtaeliittihenkilöitä. Tuollaisiin muistoihin keskittyy ainoastaan nuoruudessaan kauhavalaiseen maatilakartanokulttuurieliittiin kasvanut henkilö.
Kaiken huippu on ollut Kauhavalla se, että kun tulimme Kanta-Kauhavalle 2011 kunnan internetsivuilla ei ollut mainintaa valtuutettujen puolueestakaan!
Kaikki oli siihen asti Kauhavalla ”yhtä tuppukylämössöä” ja kaikenlainen toisinajattelu oli kielletty. Tuo ”rähmälläänolokulttuuri” on tyypillistä maaseutukulttuureissa.
*
Yhteiskunnalliset ristiriidat pirstaloitumiset ovat kuitenkin kuuluneet aina demokraattiseen kehitykseen. Terveessä yhteiskunnassa on aina myös dialektiikkaa ja anarkiaa. Parhaat esimerkit löytyvät tästä suurkaupungeista.
*
Kirjailija eksistentialisti Simone de Beauvoirin muistelmasarjan osassa Loppujen lopuksi (1972) kerrotaan Pariisin ylioppilasmellakoista 1967. Hän kertoo (sivuilla 238-239), että kirjailija ja filosofi Jean-Paul Sartren mielestä tuossa ”räjähdyksessä” oli ainutlaatuista se, että ”Kun vallankumouksen motiivina oli ennen ollut puute (köyhimpien ihmisten varattomuus, esimerkiksi ravinnon puute, asuntopula jne./lisäys JP), opiskelijat olivat korvanneet sen uudella vaatimuksella: itsemääräämisoikeudella – – opiskelijat vaativat valtaa: valtaa määrätä itse omasta kohtalostaan. He ymmärsivät, että epäinhimillistyneessä maailmassa yksilön määrittää – –” (Tässä viimeksi mainitsemassani kohdassa on kyse Sartren eksistentialistisesta ajattelusta. Siinä vapaalle yksilölle, nuorelle, opiskelijalle kuuluu oikeus määrittää itse se mitä tuottaa tai minkä tehtävän itse täyttää.)
Valinnat ja ratkaisut eivät saa tapahtua yksilöiden ulkopuolella ”yhteiskunnallisen valtaeliitin” sisällä ja toimesta ”yhteiskunnallisissa kattorakenteissa”.
De Beauvoirin kuvaus jatkuu:
”Työläisnuoret seurasivat heidän (muiden kapinoivien opiskelijoiden/lisäys JP) esimerkkiään ja kapinoivat proletariaatin asemaa vastaan, mikä oli aivan uutta ja merkitsevää – todellisuudessa oli kyse yhteiskunnan eikä sukupolven kriisistä…uuskapitalismin ristiriitaisuudet kärjistyivät opiskelijoissa räjähdyspisteeseen asti, ja koko järjestelmä joutui vaakalaudalle, ei proletariaatti voinut jäädä välinpitämättömäksi – – 9-10 miljoonaa työläistä oli aloittanut lakon – oli – – nostettu esiin kysymys vallankumouksesta j sosialismiin siirtymisestä”.
(kursivoinnit alkuperäistekstiin ovat Jukka Paason tekemiä).
Tässä (Pariisin nuorisomellakoissa 1967) on kyse seikasta, mitä ei ole valitettavasti tapahtumassa juuri nyt 2017 (puoli vuosisataa Pariisin mellakoiden jälkeen) kun Suomessa pinnalla on suurkuntauudistus, sote ja kiky.
Vastaavan tyyppistä kapinointia kaivataan juuri nyt erityisen paljon.
Ranskan nuorisovallankumouksessa 1967 oli kyse ”ajan hermolta” tapahtuneesta protestista, se ei ollut pelkkä yhden nuorisosukupolven kapina. Tuota nuorisovallankumousta voi syystä verrata Ranskan suuren vallankumoukseen (1700-luvun lopulla).
*
1960-luvun nuorisokapinan tausta liittyy toisen maailmansodan jälkeiseen jälleenrakentamiseen. Opetus- ja koulutoiminta merkitse henkisen pääoman lisäämistä yhteiskunnalliseen talouskasvuun. Alati paisuva opetustoimintaa muuttuu siinä vallaksi.
Nuorisokapinassa nuoret havaitsivat, että heitä (koululaisia ja yliopisto-opiskelijoita) hyödynnetään yhteiskunnallisen eliitin toimesta ilman, että nuorilla itsellään on valtaa.
Kyse oli siis valtataistelusta.
Heti kun puolueiden poliittinen valtaeliitti havaitsee jossakin uuden ”vallan lähteen” se syöksyy heti paikalle kaapatakseen sen siipiensä alle. Suomessa tämä nähtiin kun puolueet kaappasivat teiniliiton ja tekivät yliopistonuorista uuden kanavan lisätä poliittisten puolueiden valtaa.
Toisaalta nuoret kokivat tuossa valtakapinassa uuden ”eksistentialistisen kanavan” repiä itsensä irti vanhempiensa ohjauksesta ja suojasta uuteen maailmaan, jossa tehdään itse omat valinnat ja päätökset.
*
Nuoret katkaisivat tuon mellakan aikana välinsä konservatiivisiin vanhempiinsa. Monet nuoret irtaantuivat porvarillisista kotioloista ja ryhtyivät marxilaisiksi. Myöskään jyrkkään neuvostoliittohenkiseen kommunismiin heräämistä ei voinut olla tuolloin huomaamatta.
Ja uusi radikaali aate ja liike levisi joka puolelle maapalloa nuorten keskuudessa. Ensin Pariisista esimerkiksi Länsi-Saksaan Berliiniin.
Kapinan jälkimainingit osuivat Suomeen asti mutta eivät muuttaneet paljonkaan nationalistista suomalaista yhteiskuntaa.
*
Pariisin mellakoissa oli kyse porvarillis-kapitalistisen valtaeliitin sekä uusien eksistentialistististen ja marxilaisten ajattelusuuntausten välisestä valtariidasta yhteiskunnallisten käytäntöjen uudistamiseksi.
1800-luvun alkupuoliskon aikana yhteiskunnalliseen liikehdintään suuresti vaikuttanut Karl Marx oli ennen muuta filosofi.
Marx ei esittänyt kuitenkaan koskaan ”käytännön mallia” siitä ,miten ”kommunistinen yhteiskunta” tulisi organisoida.
Siksi on tärkeää lukea Marxin alkuperäisiä kirjoituksia.
*
Noita käytännön ”kommunistivaltiojärjestelyjä” (malleja) ovat esittäneet eri puolilla maapalloa eri tavoin monet yksittäiset henkilöt (kuten Vladimir Lenin) tulkitsemalla Marxin filosofiaa.
Esimerkiksi kiinalainen Mao (kommunismi) ja keskiamerikkalaiset vallankumoukselliset ovat päätyneet erilaisiin käytännön yhteiskuntamalleihin.
Marxin arvokkaimmat filosofiset havainnot koskevat porvarillista perhettä ja kapitalismia sekä kapitalistista talouselämää ja poliittista vallankäyttöä (kts. esimerkiksi Marxin ”Pääoma”, 1. osa).
Pariisin nuorisovallankumouksessa ratkaistiin kapitalismin pohjalta organisoidun porvarillisen yhteiskuntavallan sekä ajan muutoshermolta ponnistaneen radikaalin uudistusliikkeen välejä.
*
Suomen kommunistinen liike sai alun perin vaikutteita ”pietarilais-leniniläisestä vallankumousmallista” (bolsevismi, Leninin ja hänen ystäviensä johdolla luotu puoluevalta- ja yhteiskuntaorganisaatio).
Heti Suomen valtiollisen itsenäistymisen 1917 jälkeen ratkaistiin tuon vallankumousmallin ja porvarillis-kapitalistisen vallan suhde sisällissodalla.
Leninin suostumus oli Suomen itsenäistymisen kannalta ratkaiseva seikka. Jos Lenin olisi vastustanut ”ei” asiat olisivat alkaneet tapahtua myös täällä aivan toisin.
Paperille saadun suostumuksen jälkeinen Suomen punaisten (valta-1) ja valkoisten (valta-2) yhteenotto johti täälläkin porvarillisuuden ja kapitalismin voittoon. Sama valtariita jatkui 1918 jälkeenkin (lapuanliike jne.).
Suomesta alkoi muotoutua porvarillis-kapitalistinen valtio mutta marxilainen ajattelu ja filosofia jäi kukoistamaan.
*
Toisen maailmansodan jälkeen syntyi tuon perinteen pohjalta SKDL:ssä ”enemmistöläisten” ja (jyrkkien konservatiivien) vähemmistöläisten” vasemmistolainen liike (stalinistit).
Saman ”pietarilais-leniniläisen” perinteen pohjalta alkunsa saanut ja myöhemmin ”revisionisteiksi” ristitty liike sosiaalidemokraatit, pääsi suomalaisen vallanjaon yhdeksi osapuoleksi varsinaisesti vasta toisen maailmansodan jälkeen.
Nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa tapahtuu ”yleisen sirpaloitumisen ja viihteellistymisen” lisäksi monia muitakin uusia ilmiöitä ja -liikkeitä.
Ne ovat kaikki käynnissä olevaa uusinta kapitalistisen yhteiskunnan muutosta. Siinä murtuu samalla vanhan maailman ja kulttuurin perusta.
*
Sen jälkeen kun suomalais-kansallinen valtaeliittimme menetti ylikansallisen kapitalistisen rahavallan teräksenkovassa kuristuksessa poliittisen valtansa maamme ”kattorakenne” on ryhtynyt ”järjestelemän suomalaisen valtiolaitoksen asioita” entistäkin omavaltaisemmin.
Pelastaakseen itsensä eli ”oman valtion ja vallan”. Kansalaisten yksittäisille näkökulmille ei ole siinä varaa antaa ”osaa eikä arpaa”.
Käynnissä olevaa valtaeliitin vallankäyttöä lisäävää ”uudistusta” kutsutaan irvokkaasti ”edustukselliseksi demokraattiseksi”.
*
Suurkuntauudistuksen yhteydessä puhutaan taas kerran ”suomalaisesta rakennemuutosuudistuksesta” mutta siinä on kyse jo epäonnistuneeksi todetun vanhan yhteiskuntasopimuksen romuttamisesta.
Uudistusta valmistellaan irrallaan kansalaisista ja hyvin abstraktilla ja tieteellis-teoreettisella tasolla ja tavalla. Kansalaisia ei edes informoida kaikesta yleistajuisesti.
Käytännössä uudistusta totutetaan taloutta (rahaa) ja matemaattisia malleja (tilastoja) tarkastellen. Myös uutta tietotekniikkaa käytetään uudistuksen toteuttamisessa.
Mutta ihmisläheisyys puuttuu uudistusprosessista.
Ja kaiken uskotaan etenevän oikein hyvin, ikään kuin ilmassa leijuisi ”simsalabim”.
*
Suukuntauudistuksen pohjalla on ”ihmisen elämismaailman” tarkastelemisen sijasta ”moderni tiede ja konemaisuus”. Uudistuksen pohjalla on kuvitelma ”tietävästä ja hallitsevasta ihmisestä”.
Uudistuksessa on mukana kaikki ainekset sen epäonnistumiseen.
*
Suurkuntauudistusta ja (myös esimerkiksi nykyajan pakolaisuutta) voi tarkastella myös samalta pohjalta kuin Edmund Husserl tarkasteli tiedettä 1930-luvulla (E. Husserl Die Krisis der europäischen Wissenscheften und die transzendentale Phänomenologie, 1936, katso siihen liittyvää suomenkielistä julkaisua: Markku Satulehto: Elämismaailma tieteiden perustana, Edmund Husserlin tieteen filosofia, 1992).
Husserl arvosteli tuolloin 1930-luvulla ennen toista maailmansotaa ns. ”positiivista tiedettä”. Sanalla ”tiede” viitataan varmojen tietojen kokonaisuuteen.
Suomessa tehdään nyt ”positiivista suurkuntauudistusta”. Luodaan taas kerran yhtä ”varmojen tietojen kokonaisuutta”, ilman että kansa ja ”sen elämismaailma” pääsee sitä sorkkimaan.
*
Nyky-Suomi on kultivoitumattomien kone- ja robottihullujen kaukainen barbaarimaa.
Täällä on kuviteltu voitavan pelastaa ”oma valtiokone” yksinkertaisesti Nokia-kännyköillä ja suomalais-nationalistiseen nerouteen pohjautuvan ”korkean teknologian osaamisella”.
*
Kone on länsimaisen teollisen kulttuurin palvotuin myytti- ja kulttiesine.
Kone on ihmisen käden, jalan, ajatusten ja uskomusten jatke.
Usko ihmisen ja koneen väliseen hedelmälliseen vuorovaikutussuhteeseen on kuitenkin horjumassa. Konemiljööstä on tullut ihmiskunnan olemassaolon kannalta vakava uhka.
Konetta ei olisi ilman ”ihmisen uskoa tietämiseen”.
Kone luotiin ”tieto on valtaa”-periaatteen pohjalta.
*
Kone synnytti teollisen kapitalismin, tavaratulvan ja aiheutti ristiriitoja kuten vieraantumisen sekä luonnon kurjistumisen.
Koneet ovat hävittämässä nyt koko elollisen elämän (ja samalla myös ihmiskunnan) maapallolta.
Konemaisesti toimiva moderni yhteiskunta on aiheuttanut kieron luontosuhteen. Siinä ihminen on ryhtynyt riistämään luontoa aiempaa tehokkaammin. Maapallon ilmakehäkin on vaurioitunut pysyvästi, ei tullut ainoastaan otsoniaukko kohti pikimustaa avaruutta, tulossa saattaa olla totaalinen tuho.
Mutta usko ”koneiden taikaan” ei hellitä täälläkään.
Tieto- ja tiedeusko hallitsee koko teollista kulttuuriamme. Tietoteknisillä koneilla aiotaan parantaa seuraavaksi jopa ihmisten psyykkisiä sairauksia ja tuhota tietokonehyökkäyksillä kokonaisia vihollisvaltioita. Suomen koulut lisäävät tietoteknisten välineiden käyttöä.
Koneilla voi tehdä tarpeettomaksi kokonaisen kansan (ei hävittää vain työpaikkoja) ja hävittää koko yhteiskuntasopimuksellisen demokratian.
Koneen uskotaan korvaavan lopuksi ihmisaivotkin. Hyvästi kansa, demokratia ja inhimillisyys.
*
Vanhan vallitsevan virheen korjaamiseksi kaikki pitää aloittaa alusta.
Kun ihminen ajattelee, kyselee ja ihmettelee itseään (subjektia, minää), elollista luontoa, rakennettua ympäristöä, arkkitehtuuria, menneisyyttä (historiaa), nykyisyyttä ja tulevaisuutta siinä on kyse olemassaoloon liittyvästä pohtimisesta.
Koska olemis-, katsomis- ja näkemistapoja on ääretön määrä, ihmisenä oleminen koetaan jatkuvasti lukemattomilla eri tavoilla.
Me ihmiset olemme hyvin erilaisia ja samaan aikaan täysin samanlaisia.
*
On rikos ihmisyyttä vastaan, jos valta onnistuu pakottamaan kokonaisia ihmisjoukkoja seuraamaan yhtä ja samaa maailmassaolon katsomis- ja näkemistapaa.
Maailmassaolo on kuitenkin moninaistumassa. Konemaisesti yhtenäisyyteen pyrkimisellä ei ole enää tulevaisuutta.
Taiteessakin yhä useammat ”taidesektorit” kohtaavat ja synnyttävät nykyisin yhä enemmän uusia katsomis- ja näkemistapoja.
*
Olen kokenut elämäni aikana lukuisia olemiskäsityksiä.
Vaikka olemassaolokäsityksiä on yhtä monia kuin on ihmisiä maapallolla, monilla on taipumus tukeutua pakonomaisesti keinotekoisesti luotuihin, kuvitteellisiin ja suvaitsemattomuutta synnyttäviin olemassaolokäsityksiin.
Siinä kaikki on ikään kuin kaikki yhtä ja samaa ”tosiolemassaoloa”.
Sekä ”tietämistä” ja ”hallitsemista”.
Siinä maailma näyttää ennalta ohjelmoituna matemaattisena numerosarjana ja koneena.
2.
Kaupunkisodankäynti sekä ympäristökriisi ja ilmastonmuutos on aiheuttanut massiivisen sota- ja ympäristöpakolaisuuden.
Se on järisyttänyt kaikkialla vanhoja nationalistisia valtioita ja pyrkimys palauttaa entinen ”isänmaallinen järjestys” on johtanut suvaitsemattomuuden voimistumiseen ja uusiin fasismin muotoihin.
Näin on tapahtunut vaikka aikamme suurimpiin haasteisiin kuuluu kansainvälisten ihmisoikeuksien asiallinen kunnioittaminen ja suvaitsevaisuuden lisääminen.
Ihmislaji on aiheuttanut omilla virheillään itse sen, että maapallolle on syntynyt ennen näkemätön ihmismassojen liikehdintä alueilta toisille. Tuo uuden kodin etsintä sakenee koko ajan.
Kun hätää kärsivät miljoonat ihmiset etsivät turvaa vanhoista kansallisvaltioista, heitä tulee kuitenkin ensimmäiseksi vastaan korkea piikkilanka-aita (vrt. natsien kuolemanleirit). Suuri ihmisjoukko on parhaillaan paleltumassa kuoliaiksi kaakkoiseurooppalaisissa pakolaisteltoissa.
Noita ihmisiä ei tarkkailla ihmisinä vaan nationalistisen valtion työvoimareservinä, ”työperäisinä maahanmuuttajina”. Pääasiaksi tulee siinä nationalistisen valtion talouskasvu (jatkuvan talouskasvun ideologia), ei ihmismäinen kohtelu. Pakolaisihmisiä jaellaan eri valtioihin samalla tavalla kuin mitä tahansa tavaraa.
Tuon jälkeen sotaa ja ilmastonmuutosta pakoon lähteneiden pakolaisten otsaan lyödään usein vielä leima ”terroristi”.
”Työperäiseksi kansalaiseksi” joutuminen” ja inhimillinen ”ihmisenä oleminen” ovat kaksi eri asiaa.
*
Tohtori Halla-Ahon (PS) johtamien ”uusperussuomalaisten” uskontunnustukseksi on tulossa lausahdus ”ONKS TIETOO?”. Siis ”tietoa”.
Maahanmuuttovastaisten mielipiteiden taustalla on kuitenkin myyttisiä uskomuksia, ei ”tietäminen”. Tohtoriväitöksen tekeminen voi edistää auktoriteettiasemaan pääsemistä mutta ”väitös” ei ole sama kuin ”tietäminen.”
”Kansanryhmiä vastaan kiihottamiseen” syventynyt Halla-Aho haluaa, että hyvän ja pahan välinen taistelu jatkuu ikuisesti.
Jos hyvä kuitenkin voittaisi ja paha loppuisi kansanryhmää vastaan kiihottaminen olisi sen jälkeen mahdollista ainoastaan kun ”vanhan viholliskuvan” tilalle saataisiin ”uusi viholliskuva” (kts. Turun yliopiston julkaisu ”Pahuuden perinne”, 1989, Kari Immosen artikkeli ”Viholliskuvien viettelys” jossa kerrotaan Sartren ajatuksista mitkä liittyvät natsien aikaiseen juutalaisvihaan).
Tuota ”uutta viholliskuvaa” Halla-Aho ei kuitenkaan osaa keksiä. Häneltä voi odottaa ainoataan uusia ja taas uusia hyökkäyksiä nykyisiä ”maahantunkeilijoita” (pakolaisia) vastaan.
Hyvää Halla-Ahossa on se, että hän leikkaa perussuomalaiset kahtia.
*
Omaan paikalliseen ympyrään sulkeutuminen ja ”ulkopuolisten” torjuminen hävittää viimeisetkin rippeet jokaisen ihmisen inhimillisestä maailmassa olemisesta.
Maapallo on kuitenkin kehittynyt kautta aikojen kansainvälisessä vuorovaikutuksessa ilman rajoja.
Koska maapallosta on kuitenkin tehty eräänlainen ”tiheä kalaverkko” (pirstalomalla maapallon pinta äärettömän monilla rajoilla ja reviireillä) tämä ei voi merkitä mitään muuta kuin uusia sotia.
Tuo ”pahuusverkko” on siksi tuhottava.
*
Ari Turusen kirja Maailman kukoistavimmat kaupungit (2015) kertoo siitä miten erilaisuuden sietäminen synnyttää vaurautta ja sivistystä. Turusen teos opettaa lukijan ymmärtämään, että elinvoimaisuuden ja luovuuden alku on vähemmistöjen, mielipiteiden, kritiikin, uusien ideoiden sietäminen.
Teos opettaa ymmärtämään sen, että kun ympäristö sallii vapauden ja vieraat vaikutteet tuloksena on talouden, tieteen ja taiteen menestystarina.
*
Ari Turusen ajattelutavan toivosi olevan yhtenä lähtökohtana ja tavoitteena myös Suomen SUURKUNTAUUDISTUKSESSA.
Mutta niin ei ole kuitenkaan tapahtumassa.
Suomen suurkuntauudistuksen ”uusin nationalismi” ei tavoittele läheisyyttä vaan panee palvelupisteet yhä kauemmas kansalaisista.
Uudistuksen aiheuttaa maapallon laajuisen kapitalismin voimistuminen ja sen jälki näkyy nationalististen valtioiden kurjistumisena.
Etäisyydet sairaalapalveluihin (SOTE-suunitelma) ovat nyt ”suurkuntasuunnittelullisen suomalais-valtiollisen leikkausohjelman” mukaisesti niin suuret, että vanhukset tuodaan yksityisten firmojen ambulansseilla ruumiina sairaaloihin.
*
Daniel Poron mielipidekirjoitus ”Otetaan meille Tanskasta mallia” (Ilkka 23.12.2016) on pelkkä kupla. ”Tanskan malli” ei sovi Suomen olosuhteisiin.
Nationalistisen valtion kansanedustajat ja ”asiantuntijat” suhtautuvat kuitenkin julkisuudessa suurkuntauudistukseen ikään kuin siinä olisi kyse toimivan yhteiskuntakokonaisuuden nurkkien viilaamisesta ja pinnan hiomisesta.
Monista suurkuntauudistukseen liittyvistä ilmiöistä ja seikoista ei haluta edes keskustalla julkisesti. Arimmat uudistusta koskevat keskusteluaiheet halutaan kieltää.
Suurkunnan tuleva kokonaisvaltainen aluerakenne on uudistuksen yksi arimpia puheenaiheita.
3.
Suomen eduskunnassa istuu päivästä toiseen yksi ja sama harmaiden happamanaamaisten miesten ja naisten joukko uudistamassa matemaattisine kaavioineen Suomen kuntarakennetta.
He uskovat omaan aallonpituuteensa vaikka se upottamassa Suomen suohon.
*
Insinöörimäisesti sekä talous- ja tilastotieteellisesti maailmaa tarkastelevan, Suomen vihreiden perustajajäsenen, Osmo Soininvaaran mukaan Suomen suurkuntauudistuksen päällimmäisin kysymys kuuluu: ”SUURKUNTA vai YHTEISTOIMINTA?”.
Soininvaara näkee suurkuntauudistuksen ennen muuta ”päivänpolitiikkateknisenä” rahanjakokysymyksenä.
Soininvaaralle yhteiskunta ja suurkunta on ”konkreettinen kone”, jota täytyy vain rasvata muutamista oikeista kohdista niin tuo yhteiskuntakone alkaa hurista kuin rasvattu.
*
Kauhavan suurkunnan synnytystuskat poikivat heti alkumetreillä kansallisen ja kansainvälisen lainsäädännön vastaisen maantien, Kangas-Annalan. Tämä esimerkki todistaa siitä, että Suomessa ”paikallisen eliitin intressi” voi polkea täällä kansainväliset sopimuksetkin, siinä IBA-lintujensuojelualue saa jäädä uuden liikenneyhteyden (maantien ja betonisillan) alle.
Tuon jälkeen Kauhavan suurkunnan uusi valtuusto lakkautti kaikki kyläkoulut ja siirsi niiden oppilaat Kauhavan keskustassa peruskorjattuun suureen kouluun, mikä oli hometalo.
Modernien rakennusten home juontaa elollisiin olioihin. Tämäkin ilmiö todistaa ihmisen ja luonnon välisestä ristiriidasta.
*
Maamme porvarilliset puolueet ovat parhaillaan amerikkalaistamassa Suomea myös ”yrittäjävaltioksi” ja ”vapaaehtoisen palvelutuotannon maaksi”.
Suomen yhteiskuntasopimuksen (perustuslain) mukaan kansalaisoikeuksiin kuuluu enää sananvapaus.
Perinteinen ”julkinen valta” on hävitetty Suomesta. Kohta Suomella ei ole valtion velkaakaan eikä nationalistisia puolueita.
Suomi on jo liittynyt Euroopan ”tulevaan liittovaltioon”. Ja seuraavassa vaiheessa Suomi sulautetaan tulevaan maailmanvaltioon.
Vanha valtiovalta ei pysty kuitenkaan pysäyttämään globaalin raha- ja pääomavallan kasautumista. Ainoastaan maailmanvaltio pystyy vaikuttamaan tuohonkin ilmiöön.
*
Hyvästi kaikki tämän päivän ”käytännön miehet ja naiset” tietokoneinenne, tilastoinenne ja prosenttitaulukoinenne.
Valtiokoneenne perusta on virheellisissä lähtökohtaoletuksissa. Inhimillinen olemassaolo on valtiokoneessanne merkityksettömyyttä.
4.
Kirjoitin sanomalehti Ilkkaan 8.12.2016 seuraavan mielipidekirjoituksen:
KULTTUURINEN MYYTTI JA ALUERAKENNE
Ihminen jättää jäljen olemassaolostaan myös fyysiseen aluerakenteeseen.
Myytti on paikallinen tarina, jonka kaikki tunnistavat. Myytti on paikallinen malli, jolla asukkaat luovat hahmon ihmisyydelleen.
Käsitys omasta minästä (identiteetti) syntyy kulttuuristen myyttien kautta.
Myytit toimivat kulttuurin symbolisissa systeemeissä kuten kielessä, tieteessä (”tietouskossa”), vallakäytössä sekä taiteessa ja arkkitehtuurissa.
Aluerakenteen symbolisella ulottuvuudella viitataan siihen, että esimerkiksi kaupunkirakenne voidaan ”lukea” SANOMANA (Pentti Tuovinen, Kaupunkirakentamisen symbolisesta ulottuvuudesta, YJK-julkaisu, 1978).
Esimerkiksi Rooman, Pariisin ja Helsingin keskustojen aluerakenteesta voi lukea myös myyttikertomuksia. Nuo myytit liittyvät esimerkiksi ”uskontovaltaan” (UV), maalliseen poliittiseen valtaan (PV) ja abstraktiin tietovaltaan (TV).
Roomassa on Vatikaanivaltio, jossa valta on papistolla (UV), Pariisin vanhan keskustan kortteleiden läpi 1800-luvulla rakennetut Hausmannin ”luotisuorat läpileikkaukset” eli kapinoiden vastaiset ”järjestyksenpalautuskadut” (PV) sekä Helsingin, ”Suomen Pikku-Pietarin” vanhan monumentaalikeskustan aluerakenne (aukion kolmella reunalla PV=mallisen hallintovallan pääpaikka, UV=kirkko ja TV=yliopisto) käy tästä hyvänä esimerkkeinä.
Myyttien jäljet näkyvät myös seutujen aluerakennekehityksessä. Siinä suuralueen paikat kilpailevat maakuntansa ”pääkaupunkiasemasta” ja kun joku voittaa siihenastinen myytti uudistuu.
Vaikka Alvar Aallon modernista katedraalista (Lakeuden Risti) ei tullut Seinäjoen hiippakuntakirkkoa monta muuta elementtiä sen aluerakenteessa on selvä viittaus kasvusta kohti ”seudun pääkaupunkiasemaa”.
*
Heti tuon mielipidekirjoituksen jälkeen (11.12.2016) kirjoitin vielä TOISEN mielipidekirjoituksen (päivätty 10.12.2016), se on tässä:
”MITEN UUSIEN SUURKUNTIEN ALUERAKENNE RATKAISTAAN?
Ihmisen olemassaolo tässä maailmassa tapahtuu henkisessä ja materialistisessa miljöössä. Siihen sisältyy samalla ilmiöitä mitkä liittyvät jo tapahtuneeseen (historia), nykyhetkeen sekä tulevaisuuteen suuntautumiseen.
Esimerkiksi kysymys identiteetistä ja kulttuurisista myyteistä liittyvät tähän. Tämä koskee samalla ihmisen henkistä kykyä uudistua tai/ja pyrkimystä pidättäytyä vanhassa.
Kulttuuristen myyttien ja identiteetin kannalta on keskeistä kyky uudistua henkisesti, kyky omaksua uusissa olosuhteissa uusia asioita. Eli muuttaa omaa suhtautumista aiempaan eli jokaisen on pakko tarkistaa identiteettiään ja myytistöään.
Henkinen miljöö voi liittyä esimerkiksi taloudelliseen elämään. Jos ihmisellä on rahaa lompakossa, se on eri asia kuin se, että on ostanut tuolla rahalla jonkun esineen (tavara, rakennus jne.).
Sen jälkeen kun on ostanut rahalla esineen, suhde taloudellisia arvoja sisältävän rahan ja rahalla ostetun esineen välillä muuttuu toiseksi.
Ihminen pelkästään rahan haltijana ja rahalla hankitun fyysisen esineen omistajana ovat kaksi eri asiaa.
Rajatun alueen toiminnallinen ja fyysinen rakenne ovat kaksi eri asiaa. Niihin liittyy myös taloudellisia arvoja. Alueen yhteen laskettu toiminnallinen ja fyysinen kustannus muodostavat kokonaiskustannuksen. Rajatun alueen kokonaiskustannus riippuu myös käyttökustannuksista. Kustannus on erilainen maankäytön eri sijoitteluvaihtoehdoissa.
Esimerkiksi Suur-Kauhavalle rakennettavan uuden terveysaseman voi sijoittaa toiminnallisesti ja taloudellisesti eri tavalla. Ja jokaiseen sijoitteluvaihtoehtoon sisältyy samalla väestön henkinen murros mutta tuota ”kipua” ei voi hävittää.
Lainsäädännön mukaan maakuntakaava on ohjeena laadittaessa kunnan lakisääteistä yleiskaavaa. Kauhavan uudelle terveysasemalle ei saa tehdä siksi aluevarausta samalla kertaa entisen Kauhavan ja Ylihärmän osayleiskaavoihin. Sijainnin oikea arvioija on maakuntasuunnittelija ja sijoittamisesta päättää maakuntahallinto, ei Suur-Kauhavan kunnanvaltuusto.
Suomen suurkuntauudistusta on toteutettu tähän asti yksipuolisesti taloudellisen ja toiminnallisen tarkastelun pohjalta jättäen sivuun aluerakenteen muutokseen (maakuntakaavoitukseen ja yleiskaavoitukseen) sisältyvät kysymykset.
Tämä on monessa suhteessa iso epäkohta.
Uuteen suurkuntaan liittyneet pikkukunnat eivät voi jatkaa enää elämää kuten ennen. Entisten pikkukuntien on nyt pakko uudistua, henkisesti ja fyysisesti.
Uuden suurkunnan uusi aluerakenne merkitsee henkistä ponnistusta väestölle. Mutta pikkukuntien väestön on pakko kestää se ja uudistua sisäisesti.”
*
Heti tämän kirjoitukseni jälkeen laadin Ilkan toimitukselle vielä KOLMANNEN mielipidekirjoituksen. Tein tämän kolmannen kirjoitukseni (12.12.2016) painokkaammin ”rationalistisen ”tieto on valtaa”-tradition” pohjalta:’
MITEN UUSIEN SUURKUNTIEN ALUERAKENNE RATKAISTAAN?
Jos ihmisellä on rahaa lompakossa, se on eri asia kuin se, että on ostanut tuolla rahalla jonkun esineen (tavaran, rakennuksen yms.).
Sen jälkeen kun on ostanut rahalla esineen, suhde rahasumman ja rahalla ostetun esineen välillä muuttuu toiseksi.
Ihminen pelkästään rahan haltijana ja rahalla hankitun fyysisen esineen omistajana toimiminen ovat kaksi eri asiaa. Jos on ostanut rahalla itselleen kokonaisen kiinteistön sen rakennusten korjaamiseen, kunnossapitoon ja ylläpitoon pitää olla lisärahoitusta, tämä heijastuu asukkaan (väestön) kukkaroon, sitäkin varten täytyy olla rahaa.
Rajatun alueen kuten kunnan toiminnallinen ja fyysinen rakenne ovat kaksi eri asiaa. Alueen yhteen laskettu toiminnallinen ja fyysinen kustannus muodostavat kokonaiskustannuksen. Kokonaiskustannus on erilainen maankäytön eri sijoitteluvaihtoehdoissa.
Esimerkiksi Suur-Kauhavalle rakennettavan uuden terveysaseman voi sijoittaa toiminnallisesti ja taloudellisesti monella eri tavalla eri paikkoihin suurkunnan sisällä. Jokaiseen sijoitteluvaihtoehtoon sisältyy samalla väestön henkinen murros mutta tuota ”kipua” (muutospakkoa ja identiteettikriisiä) ei voi sivuuttaa.
Lainsäädännön mukaan maakuntakaava on ohjeena laadittaessa kunnan lakisääteistä yleiskaavaa. Kauhavan uudelle terveysasemalle ei saa tehdä siksi aluevarausta samalla kertaa entisen Kauhavan ja Ylihärmän osayleiskaavoihin. Uuden terveysaseman sijainnin oikea arvioija on maakuntasuunittelija ja sijoittamisesta päättää poliittinen maakuntahallinto, ei Suur-Kauhavan kunnanvaltuusto.
Suomen suurkuntauudistusta on toteutettu tähän asti yksipuolisesti taloudellisen ja toiminnallisen tarkastelun pohjalta jättäen sivuun aluerakenteen muutokseen (maakuntakaavoitukseen ja yleiskaavoitukseen) sisältyvät kysymykset. Aluerakennekysymys liittyy luonnollisesti myös alati muuttuvaan väestörakenteeseen.
Suurkunnan aluerakenteen ”unohtuminen” on suurkuntauudistuksen suuri epäkohta.
Uuteen suurkuntaan liittyneet pikkukunnat eivät voi jatkaa enää elämää kuten ennen. Entisten pikkukuntien on nyt pakko uudistua, henkisesti ja fyysisesti.
Uuden suurkunnan uusi aluerakenne merkitsee henkistä ponnistusta väestölle mutta sen on pakko kestää se ja uudistua suurkunnan asukkaina myös henkisesti.”
Tämä (ennen Kangas-Annalan tien liikenteelle ottoa) sanomalehti Ilkkaan 24.12.2014 kirjoittamani mielipidekirjoitus julkaistiin vasta 5.1.2017.
Liikenteelle 22.12.2016 avatusta Kangas-Annala-tiestä ei ole käyty Ilkan mielipidesivulla keskustelua.
Tuosta tiestä puhuminen on ”kielletty puheenaihe” sillä ”Kauhavan malli” (maantie läpi kansainvälisen lintujensuojelualueen) ravistelee liikaa eteläpohjalaiskartanoiden biopuukauppiaan (Suomen keskustapuolueen) ”kunniaa ja kannatusta”.
*
Kansalaiset, kauhavalaiset mukaan lukien, eivät ole ymmärtäneet sitä, millaisesta valtavasta muutoksesta nyt on kyse. Ja että siinä painetaan ihminen ja ihmisläheisyys aina vain pienemmäksi
Kauhavan uusi kunnanjohtaja Lumio vaikuttaa olevan ”terveysasemakysymyksestä” osittain ”samoilla linjoilla” kuin minä (kts. Ilkka 14.1.2017).
*
Miksi kirjoitin sanomalehteen samasta aiheesta kolme mielipidettä?
Kirjoitteluni taustalla oli ajatus siitä, että suurkuntauudistus on johtamassa Suomessakin aiempaa ongelmallisempaan yhteiskuntaan. Voittajaksi sinä tulisi ”vahvistuva edustuksellinen valtaeliitti” ja häviäjäksi ihmisläheisyys ja ihmisyys.
Kyseinen rakennemuutos (suurkuntauudistus) saattaa olla tarpeen mutta uudistus perustuu nyt lähtökohdissaan niin suppeaan näkökulmaan, ettei sitä pidä toteuttaa.
Päällimmäisenä on ollut nyt taloudellinen näkökulma, se liittyy puolestaan globaalin kapitalismin ylivaltaan suhteessa poliittisiin kansallisvaltioihin.
Suurkuntauudistuksesta puuttuu esimerkiksi psykologinen, kulttuurinen, mytologinen, hermeneuttinen ja eksistentialistinen näkökulma kokonaan.
*
”Globaali kapitalistinen talousmaailmanjyrä” makaa nyt jättiläisenä Pikku-Suomen päällä. Kapitalistinen maailmantalous sanelee nyt kaiken, mitä Suomessakin tapahtuu.
Suurkunta-ajatus liittyy tuohon puristukseen ja samalla ”edistyksen myyttiin” eli ajatukseen siitä, että kaikki kehittyy yhteiskunnassa kohti parempaa kunhan vain jo olemassa olevia rakenteita ”rassataan ja rasvataan”.
Uusin kehitys todistaa kuitenkin siitä, että vallitsevien ongelmien ydin on yhteiskuntamme perusrakenteissa, varsinkin sairaassa ihmis- ja luontosuhteessa.
Ilmastonmuutoskin etenee uusimpien käsitysten mukaan paljon nopeammin kuin tähän asti on ajateltu. Pariisin ilmastosopimus on kaatumassa ja Suomen vuotuinen ilmasto on lämpenemässä nopeasti jopa yli viiden asteen. Se mullistaa kaiken, myös maatalouselinkeinojen harjoittamisen.
*
Ihmiskunnan pahin erehdys liittyy siihen, että ihminen on kuvitellut olevansa ”tietävä eläin”.
”Tietämys ja tieto” ei lisäänny vaan ”tieto” vanhenee koko ajan ja uudet tiedon murusten kasat pelkästään kasvavat aina vain korkeimmiksi ja lisäävät samalla ihmisen ”tietämishimotuskaa” entisestään.
Ihminen ei onnistu kasaamaan koskaan ”kaikkia välitietokasoja”, ”lopullisten tietojen” saavuttamisesta puhumattakaan.
*
Luonnon tilan kurjistuminen ei ole ihmiskunnan ainoa huoli. Maapallolla tapahtuu myös väestönräjähdystä ja pakolaisvirtoja. Ihmiskunta on lisääntynyt jo ”yli reunojen”, sodat sekä luonnon kurjistuminen panee jatkuvasti miljoonia ihmisiä etsimään itselleen uutta kotia.
Mutta heitä ei haluta ottaa vastaan nationalististen valtiokarsinoiden sisälle.
Valtaeliitti ajattelee samaan aikaan vieläkin, ettei ”kasvun rajoja” ole olemassa.
*
Samalla kun Suomenkin väestön tarpeet kasvavat jatkuvasti Suomen valtion velka lisääntyy räjähdysmäisesti. Sipilän hallitus ei saanut valtionvelan kohdalla vähääkään jarruja päälle.
Suomen valtion ottamien lainojen takaisinmaksua ei voi tapahtua ikinä täysmääräisesti.
Suomen tulevaisuus ei näytä valoisalta.
Kaikki kansallisvaltiot (ei vain Kreikka) roikkuvat kohta samassa ”globaalien kapitalististen pääomavuorien” hirressä.
Ja seuraavaksi koko vanha poliittinen valtiosysteemi romahtaa hetkessä kasaan.
Tuo hetki on myös kapitalistisen talousmaailman loppu (Karl Marx).
*
Tuleeko uusista suurkunnista kaupunkimaisia paikkoja, Suomen keskustan (puolueen) suosimia maaseutumaisia ”kartanosuurkuntia” vai aivan muunlaisia uusia taajamia?
Millaisten myyttien pohjalle uudet suurkunnat aiotaan suunnitella ja rakentaa?
Uutta suurkuntaa ei pidä rakentaa missään nimessä vanhojen myyttien varaan, ei varsinkaan maaseudun alkutuotannon ja ”alkiolaisen kartano-itsellisyyden” pohjalle sillä uudistuksen täytyy edistää myös inhimillisyyttä, tasa-arvoa ja demokratiaa.
*
Suurkuntauudistuksen yhdeksi isoksi ongelmaksi on noussut ”epäonnistunut moderni rakennustekniikka”.
Sitä koskeva suuri kysymys siinä koskee modernin rakennuksen monikerroksellista ulkoseinärakennetta, sisätilan ja ilmakehän elävää kohtaamispintaa. Se ei toimi vaan aiheuttaa esimerkiksi koulurakennuksissa vakavia terveysongelmia.
Valtaeliitti rakennuttaa parhaillaan uusia hometaloja ja aiheuttaa lastemme sairastumisen astmaan.
Tämäkin todistaa siitä, että ihminen ei ole ”tieto-olento” vaan mytologinen eläin, joka on arvoinut väärin koko maailmassaolonsa.
Maailmassa oleminen ei ole ikään kuin ”kellonkoneistotikitystä”.
Suomikin joutuu purkamaan kaikki ”uudetkin koulut” ja muut vastaavat ”rakennusteknisesti” väärin rakennetut julkiset rakennukset sekä esimerkiksi kaupunkien betonilähiöiden kerrostalokehät.
Ja rakentamaan niiden tilalle uudet taas toimimattomat uudisrakennukset ja lähiökehät.
Purkamisessa ja uudisrakentamisessa pyörii valtavat rahasummat yhteiskunnan verovaroja ja tuo prosessi myös työllistää mutta vie samalla Suomelta viimeisenkin ropon.
*
Mikä ilmakehä on?
Onko ilmakehäkin elollinen olento, evoluutio-olento samalla tavalla kuin esimerkiksi eläimet ja eläinkunnan ihmislaji?
*
Vaikka tämän tyyppiset ”suomalaiset kysymykset” ovat pikkujuttuja käynnissä olevaan maapallon laajuiseen kehitykseen nähden (laajenevat sodat, ilmastomuutos jne.) niitäkin on syytä tarkastella.
Kirjoitin jo vuosia sitten Ilkkaan useita mielipidekirjoituksia mitkä liittyvät suurkuntauudistukseen, Ilkka julkaisi esimerkiksi 2.8.2015 mielipidekirjoitukseni siitä kuinka suurkuntauudistus lisäsi alueiden välistä eriarvoisuutta.
Mutta sama puutteellinen ja virheellinen suukuntauudistusvalmistelu jatkuu.
*
Yhteiskunnallisen systeemin (valtaeliitti) ja elämismaailman (kansalaisten arki) välinen ristiriita oli syvenemässä entisestään.
Systeemi vetäytyy nyt yhä kauemmas ruohonjuuritasosta.
Eliitti pelkää jo omaa kansaa. Ja on siksi olevinaan aina vain hauskempi ja viihteellisempi.
Mutta Suomeakaan ei pelasta enää mikään.
Vaikka valtiolaitoksellamme olisi kokonainen liuta ”miljonääri-rahasampoja” (muitakin uusia ”suuren luokan” valtapelureita kuin Juha Sipilä ja sotaisa itälaajentumispoliitikko Olli Rehn).
*
Alueellinen palvelujärjestely (syrjäkylien lähipalvelut jne.) on suurkuntauudistuksen heikoimpia kohtia.
Isoin ongelma liittyy tässä kysymyksessä ylisuuriin alueellisiin etäisyyksiin.
Suomen valtionalue on liian laaja ja alueella asuu ylikalliiksi käyvä pieni väestö.
Suurkuntauudistus pahentaa tätä ongelmaa.
Helsingin metropolikasvu on säännön vahvistava poikkeus.
*
Tämänhetkisen suomalaisen suurkunta-ajatuksen perimmäiset kysymykset avautuvat myös seuraavan filosofisen näkökulman pohjalta.
Siitä käy ilmi se, kuinka nykyinen eliittivalta on organisoinut ”edustusvaltakoneensa” hyvin päällikkö- ja käskytysvaltaisesti. Se on ominaista keskitetylle ”edustusdiktatuurimaiselle” vallankäytölle. Se estää tehokkaasti kaikenlaiset soraäänet ja toisinajattelut.
Aluesuunnittelun rationalistinen hallinto (valmistelu ja päätöksenteko) pohjautuu sosiologi ja filosofia Max Weberin esittämään tavoiterationaalisuuteen.
Siinä keinot mukautetaan asetettujen tavoitteiden savuttamiseen.
Siinä päällikkövaltaisesti organisoidun ja rationalisoidun kaavoitusviraston (suunnitteluelinvirasto = keino) (keino) täytyy toimia täysin siten kuin kaavoista päättävä PUOLUEpoliittinen kaavaelin (kaavalautakunta = päättäjä) päättää ja tahtoo.
Esimerkiksi kaavan suunnittelija-arkkitehdilla ei ole oikeutta lausua suunnitelmastaan mielipidettään. Sen voi lausua ainoastaan hänen esimiehensä, joka makaa puoluepoliittisen valtakoneen alla.
*
Tuossa ”rationalistisessa koneessa” myös kaavoituksen rationalistinen suunnitteluideologia yhtyy joka tavalla rationalistiseen puoluepoliittiseen valtaan.
Siinä pieni hammasratas liittyy ”kuolleena sieluna” viereisiin isompiin hammasrattaisiin.
Siinä ollaan toinen toisensa sokeita orjia.
Tuo kone on nykyinen Suomen valtio.
Tästä näkyy se, että puolue nationalistisena valtaorganisaationa on ”kaiken pahan pahin alku”.
Suomen Keskusta (kristillis-nationalistinen valtapuolue) käy tästä hyvänä esimerkkinä.
*
Rationalistisen suunnittelun ja vallankäytön yhteys ilmenee myös länsimaiden harjoittamassa rationalistisessa sodankäynnissä (mytologisen eläimen väkivalta).
Sodan aikana testataan (kaupallisesti) markkinoituja aseita kuten panssarivaunuja, jotta niitä voitaisiin myydä enenevästi eri valtioihin.
Siinä siviilit noudetaan sota-alueelta, kaupunkiraunion keskeltä busseilla vasta kun väkivaltaprosessi (koe) on päättynyt.
*
Ja käynnistetään (ennalta tiedetyt muodolliset) tuloksettomat rauhaneuvottelut, joita seuraa välittömästi uusi väkivaltainen yhteenotto.
Tällainenhan ihminen on. Julma eikä alkuunkaan ”jumaluus”.
Länsivalta-armeijoiden sotaoperaatiossa sivuutetaan kulttuurisiin myytteihin liittyvät näkökulmat. Kulttuurisista myyteistä ei haluta tuolloin edes keskustella.
Länsi tahtoo joka kerta tappaa kaikki vihollisensa. Ja mahdollisimman nopeasti.
Kaiken lisäksi länsi muokkaa länsimaisessa modernissa teollisessa arkikulttuurissa sodankäynnillä, tietouskolla ja järjellä (”tieto on valtaa”) omatkin kansalaiset ”kuolleiksi subjekteiksi”.
*
Yhteiskunnallista valtaa käyttävä puoluepoliittinen kaavoitusvalta ja myös puoluepoliittinen mediavalta (esimerkiksi sanomalehti Ilkka) soveltaa luonnontieteeseen pohjautuvaa rationalistista ”tieto on valtaa”-periaatetta.
Puolue käyttää valtaa yksittäisten ”(fakta)tietomurusten” pohjalta.
Puoluepolitikoinnin pojalla on myös lakeihin ja ennalta yhteisesti sovittuihin normeihin pohjautuva vallanjakolinja mutta ne unohdetaan jatkuvasti kesken valtapelien.
Yhteiskunnallinen puoluevalta ”syrjii” humanistisen maailmassaolemistarkastelun merkitystä vaikka nationalistis-rationalistinen yhteiskuntavalta (puolueiden edustama nationalistinen valtiovalta) pohjautuu alun perin humanistien luomaan nationalistiseen valtioideologian (perusaineena: filosofia, historia ja kieli).
*
Franz Kafkan Oikeusjutussa on kuvattu se kuinka valistuksen jälkeisessä modernissa teollisessa ”tieto on valtaa”-yhteiskuntafasismissa jokaista yksilöä valvotaan ja kuritetaan jatkuvasti vaikka ei olisi tehnyt mitään väärin tai laitonta.
Ihmiset ovat oppineet siinä lähtemään syyttöminäkin tarkkailijoidensa mukana kuuluteltavaksi tietämättä miksi ja minne ja kenen kuulusteltavaksi he joutuvat.
Yksilövapaus on tuossa valvonnassa nationalismiuskoisen valtio-organisaation ”valtiovankeutta”.
Nykyisestä ”pehmeästä fasismista” johtuu se, että sotia syttyy jatkuvasti ja ”pehmeitä vankileirejä” rakennetaan aina vain tiuhemmin. Nyt sotapakolaisille. Nationalististen ääriliikkeiden torjumiseksi.
Valvontaa on viimeksi kiristetty entisestään, tietoteknisillä järjestelmillä vakoillaan nykyisin jokaista yksilöä maapallolla. Koneusko ei kuitenkaan hellitä eikä auta.
Näkymätön silmä, ”virallisen yhteiskuntafasismin valta” murtautuu nyt kenen tahansa sähköpostiinkin.
*
Modernin valvontayhteiskunnan syntymistä valituksen jälkeen on kuvannut osuvasti Michel Foucault. Valistuksen ideologia johti myös kaupunkisuunnittelun (aluerakenteen) kaappaamiseen ”tieto on valtaa”-eliitin teräskouraan.
Arkkitehtuurin tehtävä on toimia yhtenä modernin fasistisen yhteiskunnan valvontakoneena ja kurittaa ihmisiä suuntautumaan ainoaan oikeaan yhteiskunnalliseen uskoon.
Suomen suurkuntauudistuksessa yhteiskunnallinen valtaeliitti päätti vaientaa aluerakenteesta keskustelemisenkin.
Valtaeliitti on parhaillaan siirtämässä vastuuta tähänastisesta ”suuresta yhteiskuntavirheestä” (ympäristökriisin aiheuttaminen, kuluttajat) kansalaisille.
Nykyisin ihmiset valvovat myös itse (”puolustettava tila”, Oscar Newman). Siinä siviiliväestö toimii itse ”vartiomiehenä ja poliisina”.
Nykyihmiset valvovat myös itse itseään ja tuomitsevat lopuksi myös itse itsensä tietämättä miksi ja mistä.
Subjektin loppu on ollut. Elämme ”modernia subjektitonta massayhteiskuntaa”
Yksilövapautta pidetään nykyaikana modernin valvontayhteiskunnan kannalta vaarallisena, varsinkin eksistentialistista vapausajattelua (vapaana yksilönä ”itselleen oleminen”).
Viimeinen jäljelle jäävä yksityisyys on ajatus, jota ei ole suostunut paljastamaan.
Vaarallisia yksilöitä kuvitellaan asuvan vähiten nationalistisesti organisoiduissa kansallisvaltioissa. Mutta se on harhakäsitys. Kaikista vaarallisimmat yksilöt asuvat kansallisvaltioissa.
Vaikka rautakanslerin Bismarck onnistui yhdistämään ”Saksan Saksaksi” maa on narahdellut monta kertaa liitoksissaan (verta vuotavana) tuon jälkeenkin.
Saksan kasassa pysyminen ole tänä päivänäkään itsestäänselviö. Jos Saksa murtuu, Euroopan unionikin on mennyttä.
Joka suhteessa toimivaa ja kassa pysyvää yhteiskuntakonetta ei voi rakentaa. Yllätyksiä tapahtuu aina, sillä ylinnä kaikessa on sattuma.
Ei pidä kuvitella, että nyky-yhteiskunnassa kaikki toimii ja on pohjimmiltaan kunnossa, luontosuhdetta myöten.
*
Jos kansanedustajaa pidetään samana asiana kuin kansanedustajaryhmää Suomen valtiossa on ”puolue-edustuslaitos”, ei kansanedustuslaitos.
Lukee perustuslaissa mitä tahansa sillä ei ole mitään tekemistä oikeuden tai totuuden kanssa.
Perustuslain valmisteluun liittyvät asiakirjat ja varsinainen lakiteksti ovat kaksi eri asiaa. Valmistelu on pelkkää valmistelua (vuorovaikutusta jne.).
Perustuslaki ei pakota kansanedustajaa noudattamaan ryhmäkuria (siis KURIA, vrt. järjestöneuvos Heikki Santalan mielipidekirjoitus ”Kansanedustajien ryhmäkuri perustuu perustuslakiin”, Ilkka 15.12.2016).
Tästäkin huomaa sen, että Suomessa on ”maan tapoja” mutta ei tervettä demokratiaa.
*
Samaan aikaan, kun nationalismi pohjautuu uskomukseen ja on hämäräperäistä ”henkihuuhaata”, nationalistisen valtion toimintaa ylläpidetään rationaalisesti ja konemaisesti skientismin (tietouskon) varassa.
Ihminen ei ole kuitenkaan tieto-olento vaan myytteihinsä uskova eläin.
Vaikka ihmisen Raamattuun on kirjoitettu älä tapa” ihmislaji tappaa koko ajan enemmän kuin mikään muu eläinlaji maapallolla. Kristittyjen metsäkirkossa (kansanuskovaisten eteläpohjalaisessa Kurikassa) julistetaan joulurauhaa myös eläimille (Ilkka 24.12.2016). Voiko olla mitään irvokkaampaa.
Minä en innostu myöskään nationalismi-hurmoksesta” enkä rationalistisista tietovaltapeleistä. ’
Vähiten innostun uskomuksellisista ääriliikkeistä, orjamoraalisista yhden totuuden natseista.
*
Suomen valtiolaitoksen perustamisvaiheeseen sisältyi sokeaan uskomukseen pohjautunut ”totuusvaltapeli” (sisällissota ja sen jatkosota eli lapuanliike).
Tuo prosessi on kostautunut jälkikäteen useaan otteeseen, viimeksi perussuomalaisuutena ja kiihkomielisinä vastarintaliikkeinä.
Sisällissota jatkuu Suomessa loppuun asti.
Niin sanotun ”valkoisen vallan” historia (”mukamas viaton valkoinen Suomi”) muistuttaa uskomusliikkeiden vaaroista.
”Lapuanliike oli – – eikä sallinut voimaansa mitattavan parlamentaarisesti. Liikkeen aktivistit kokivat ruumiillistavansa puoluerajat ohittavaa ”isänmaallisuutta” ja julistavansa kansan enemmistön perimmäistä tahtoa politiikan hajoittavasta vaikutuksesta riippumatta.” (Juha Siltala, Lapuanliike ja kyyditykset 1930, 1985, sivut 497-498)
Pahempaa kuin on uskoa nationalismiin, on uskoa maaseututuppukyläkulttuuriseen ”väärin ymmärrettyyn eteläpohjalaiseen nationalismiin”.
*
Olen ajatellut, että Ilkan toimituksen mielestä vasta kolmas mielipidekirjoitukseni liittyy riittävästi ”nykyaikaisen vallankäytön rationalistiseen kerrontaan”, kaksi ensimmäistä kirjoitustani olisivat paikallisen median mielestä liikaa ”yli hilseen meneviä”.
Niistä olisi siksi vaiettava regionalistisessa valtamediassa. Ajattelin, että ”katsotaan nyt kuinka tässä käy”?
Media on valtakone. Ilkan toimitus julkaisi ensimmäisen kirjoitukseni, jossa käsittelin kulttuuristen myyttien näkymistä aluerakenteessa.
Suurkunnan aluerakenteesta keskusteleminen olisi kuitenkin nyt äärimmäisen tärkeää. Pelkästään siksi, ettei ”kansaa saa kusettaa”.
*
Kirjoitukseni valitsemiseen on vaikuttanut eniten lakeuden maakuntamedialle mieleinen ”päivänpoliittinen realismi”. Tässä tapauksessa tärkeä seikka oli kannanottoni, jossa kehun Seinäjoen kaupungin kehittyvän kohti lakeuden pääkaupunkiasemaa.
Päivänpolitiikka ratkaisee nyt. Mutta suurkuntauudistukseen liittyvää aluerakenteen käsittelyä halutaan vältellä koska tuosta tarkastelusta on tulossa ”kuuma peruna kylmään sylkykuppiin”.
Samalla tavalla kuin on jo tapahtunut SOTEn kohdalla.
*
Entinen maalaisliitto on parhaillaan menettämässä monessa valtapelissä aatteellisen arvovaltansa. Sipilän media- ja sidonnaisuusselvityssotkukin ovat levällään. Veikkaan, että keskusta ei istu Suomen seuraavassa hallituksessa.
*
Kolmen mielipidekirjoitukseni sarja kuvaa myös sitä, että on tarve luoda siltoja erilaisten maailmankäsitysten välille siten, että ”rationalistisen suurkuntatarkastelun” rinnalla huomioidaan myös uudistukseen liittyviä ”hermeneuttisia näkökulmia”.
Tuolloin tulee esiin uudistuksen aiheuttaman väestön identiteettikriisin lisäksi myös nykyiseen luontosuhteeseen liittyvät ongelmat (utilistinen luonnosta ”kaikki irti -luontosuhde”).
Kolme kirjoitustani auttavat valaisemaan myös ”luontosuhdetta ja eläinontologiaa” koskevia pohdintojani (katso tämän kirjoitukseni lopussa oleva luontokysymyspohdinta).
*
Suomen suurkuntauudistus käynnistettiin ylätasolta kansallisen valtaeliitin toimesta Suomen alati kiristyvässä kansainvälisessä taloustilanteessa.
Suurkuntauudistusta ei käynnistetty alhaalta ruohonjuuritasolta vaan ”pakottamalla” valtaeliittimme toimesta myös ruohonjuuri (kansalaisyhteiskunta) ylikansalliseen muutospainerytmiin.
Valtaeliittimme mielestä muuta vaihtoehtoa ei ollut.
5.
Pikkukuntien Suomen (nationalistisen Suomen) ja ylikansallisen globaalin kapitalismin välinen jännite on kasvanut viimeksi niin suureksi, että nyt tuo paine murtaa kaikkialla maapallolla kansallisia valtioita, ensimmäiseksi pikkuvaltiota kuten Suomea.
Suomeen on tulossa valtiollinen satavuotisjuhla (1917-2017).
Tuon juhlan yhteydessä on syytä keskustella myös valtion lopusta.
*
USA:n uusi presidentti, miljonääri Donald Trump, kuuluu saman sarjaan maapallon valtioiden uusia miljonäärijohtajia, jotka synnytti uusin laajeneva ja paisuva kapitalistinen globalisaatio. Suomessa meillä on pääministeri Juha Sipilä.
Maapallon kehitykseen vaikuttaa nyt entistä mammuttimaisemmat organisaatiot, pääomat ja ne murtavat parhaillaan nykyvaltioita. Ja hävittävät samalla tähänastiset demokratiat.
Kapitalismin sekä nationalistinen valtion ja muiden vahojen valtiomuotojen loppu lähenee.
*
Marxilaisen talousajattelun mukaan kapitalismi syntyminen, kehitys ja loppu (pääomakasautumisen päättyessä) liittyy pääomien kasautumishistoriaan.
Kapitalismin loppuvaiheessa kansainvälisten pääomien kasautuminen aiheuttaa nationalististen valtioiden kasaan kuihtumisen. Globaalit pääomavuoret aiheuttavat katkeamatta laajenevan tarpeen tuottaa kansallisvaltioissa ylijäämää mutta kansallisvaltioilla ei ole lopuksi voimia vastata globaaleihin haasteisiin.
Jos ottaa tarpeiden kasvun kiihtyessä valtiovelkaa äärettömästi, valtio häviää olemattomaksi. Juuri niin on käymässä.
*
Keskustapuolue sortaa kaikkia niitä ihmisiä, jotka omistavat pelkästään oman työnsä, ja suosii yksipuolisesti rikkaita.
Suomen talouselämässä ”kilpailukykyisen ylijäämän tuottamiseen” on liittynyt esimerkiksi eteläpohjalaisten suurmaatilojen ”kartanoiden”, suurkauppakeskusten (novagroup-hypermarkettien) ja mammuttimaisen metsähiilinielujen suunnittelemisen (maatalousyrittäjyyteen liittyvän puunkaadon) taloushistoria ja valtapoliittinen historia.
Porvarillisten puolueiden tehtävä on ollut siinä edistää kapitalistisen yrittäjä- ja rahavallan pyrkimyksiä niin voimakkaasti, että se polkee alleen koko tähänastisen ”tuhlailevan demokratian ja tasa-arvon”.
*
Perheellä on tietty ”ravinnon tuottamisen perustarve”. Torppariperheen pelto (renki, piika ja lapset) pelto on kuitenkin aivan liian pieni sen tuottamiseksi, seurauksena on jatkuva ruuanpuute. Lakeuskartanon omistajaperheellä on sitä vastoin ravinnon tuotantoa paljon enemmän kuin oman suurperheen elättäminen tarvitsee (suurtilojen isännillä oli ennen lapsiakin usein lähes 20).
Suurkartanoiden omistajat pyrkivät tänä päivänäkin pärjäämään ylituotantonsa avulla kiristyvässä globaalissa kilpailussa. Mutta niiden voimat ei tule riittämään.
Suomen suurkuntauudistus liittyy myös tähän samaan ilmiöön.
Eteläpohjalainen Suur-Kauhavan perustaminen liittyy siihen, että neljä ”kukkaroa” on yhdistetty yhdeksi isoksi kassaksi, jotta sillä pystyttäisiin kilpailemaan paremmin rajantakaisen globaalin ja jatkuvasti paisuvan ylikansallisen pääomakehityksen kanssa. Mutta nuokaan voimat eivät riitä huomisessa vielä vaikeammassa taloustilanteessa.
”Himashurmos” (Pekka Himanen/oma poika suomalaiskansallisen myytin rakentajana: nerokas ”suomalainen tietoyhteiskunta” jne.) ei vaihtunut ”sattumalta” muutama vuosi Suomessa sitten säkkipimeäksi yöksi. Ylikansallinen kapitalismi hoiteli Pekka Himasenkin pois Suomesta.
*
Suomen suukuntauudistusta on käsitelty tähän asti ”kylmäverisesti” taloudellisista, toiminnallista ja teknisistä näkökulmasta käsin.
Uudistukseen olisi pitänyt kuulua alun perin myös aluerakenteen sekä luontosuhteen tarkastelu.
Mutta muita näkökulmia suurkuntauudistukseen ei uskalleta avata koska ”suurkuntauudistuksen lopputulos” alkaa pelottaa vallan kahvassa hääriviä ”käytännön miehiä” (valtaeliitti, talouselämän ja puoluepolitiikan johto).
*
Vaasa ja Seinäjoki käyvät jatkuvasti kilpailua lakeuden seuturakenteen pääkeskusasemasta.
Helsingin Sanomat vertasi vuosia sitten Seinäjoen uusinta kehitystä ilta-auringon laskuun. Nyt HS ylistää Seinäjokea (HS, 8.12.2016).
Suomen metropolieliitin mammuttimedia on havainnut sen, että myös Seinäjoelle on nousemassa kansainvälisen kehityksen myötä ensimmäiset KORKEAT KERROSTALOT.
Tästä opimme sen, että ”luonnon lait” hoitelevat kaiken omalla painollaan. Eli että Seinäjoen kaupungistumiskehitys syvenee ja samalla vanha ilmajokihenkinen agraarikulttuuri painuu arvoineen ja -myytteineen taustaan ja häviää lopuksi kokonaan näkyvistä.
Lakeuskin on urbanisoitumassa.
Mutta samaan aikaan lakeudella mutkittelevaa jokea (1) seuraa maantie (2) ja sitä pitkin pörrää autoletka (3), ikään kuin ”pyhä kolmio, isä (1, alkuperä) – poika (2, jälkeläinen) ja – pyhä henki (3, suku- ja heimoklaani). Viimeksi jouluruuhkana 2016.
*
Helsingissä puhutaan nykyisin 130 eri kieltä.
Samaan aikaan Etelä-Pohjanmaan lapualaiset vaativat kuntajohdolle osoitetussa 700 nimen kuntalaisaloitteessa pakolaisten vastaista linjaa (kansanäänestystä pakolaisten vastaanottamisesta).
Lapuan valtuusto hylkäsi kuitenkin kyseisen aloitteen.
Lapuan valtuustokokoukseen oli pyydetty vartijakin järjestyshäiriöiden pelossa mutta kokous sujui ilman häiriöitä. Kun kyseinen kansanäänestysesitys oli hylätty, aloitteen tekijät ihmettelivät sitä miksi nyt halutaan pakolaisia Lapuan keskustaan kun aikaisemmin pakolaisia ei haluttu edes Simpsiölle (Ilkka, 13.12.2016).
Simpsiö sijaitsee Lapuan keskustassa aivan Lapuan hiippakuntakirkon kyljessä. Simpsiön pakanavuori” on lapualaisille myytti alueella muinoin vaikuttaneista pahoista voimista.
Tämän esimerkin pohjalta ymmärtää sen, että tuppukylälapualaiset roikkuvat eilispäivässä, metropolihelsinkiläiset suuntautuvat taas tulevaisuuteen.
Mutta mihin suuntaan kehittyy seuraavaksi Lapuan takana sijaitseva superagraarivaltainen Suur-Kauhava?
Syntyykö Kauhavalla kohta ”lapuanliikkeen” jatkoksi kokonainen ”kauhavaliike”?
*
Kauhava oli ensin maaseutuvaltainen kirkonkylä (1), sai ”maaseutuvaltaisena kylänä” kaupunkitittelin (2) ja viimeksi kuntaliitossopimus (3) teki maaseutu-Kauhavasta suurkunnan (entiset Kauhavan Kortesjärven sekä Ala- ja Ylihärmän kunnat). Suur-Kauhava on Suomen maatalousvaltaisin suurkunta.
Pelkälle sopimuspaperille rakentuvan nykyisen Suur-Kauhavan ison ongelma on kuitenkin vielä pitkään se, että alueen väestö ”hengittää” vielä pitkään vanhan sisäisen myyttimaailmansa pohjalta.
*
Jos kuntia on alun perin jossain valtiossa yli neljäsataa (kuten oli täällä sodan jälkeen) ja tuossa valtiossa tehdään päätös uudesta alle sadan kunnan valtiosta tuon idean toteuttaminen käytännössä yllättää ikävästi.
Suurkuntauudistukseen täytyy liittyä samanaikaisesti väestön (1), toimintojen (2) ja aluerakenteen (3) sekä esimerkiksi kulttuurimuutosta ja myytistöä koskevat tarkastelut (4).
Uudistusta ei saa käynnistää esimerkiksi pelkästään kuntakoon kasvattamisen tarkasteluna (taustalla SUURUUS- ja MAHTIPONTISUUSpyrkimys).
Syyn ja seurauksen sekä kokonaisrakenteen tarkastelu jää mahtipontisessa suurkuntatarkastelussa puutteelliseksi.
Rationalistisen ”konesuunnittelufilosofian” mukaan aluerakenteen suunnittelun täytyy sisältää myös väestörakenteen sekä esimerkiksi perheinstituution (ydinperhe jne.) mahdollisten muutossuuntien tarkastelut. Me emme ole kuitenkaan väestönä ja yksilöinä ”koneenosia”.
Aluerakenteen kokonaistarkasteluun tulee sisältää myös esimerkiksi yksilöiden kohdalla uudistusta tapahtuva henkinen murros (identiteetti, uudet arvot ja myytit jne.).
Uuden suurkuntavallan tarkastelun täytyy olla monitasoinen, se ei saa perustus pelkästään nykyiseen rationalismitraditioon (tietouskoon ja valmiin maailman ideaan).
*
Suomen suurkuntauudistuksen filosofia ei saa perustua pelkkään rahan maksimaaliseen tuottamiseen ja kuluttamiseen.
Ei myöskään keskustapuolueen maaseutuvetoiseen ”kartanosuurkunta-ajatteluun” ja ”keskustalaiseen metsienkaato-oppiin” (ilmastonmuutos). Siinä ay-liike olisi lopetettu ja syrjäkylillä asuisi ainoastaan rikkaita maa- ja metsätilojen omistajia 500 neliön omakotitaloissaan.
*
Suomi voisi ottaa suurkuntauudistusta varten oppia myös Venäjältä.
Kulttuurien moninaisuutta säteilevä Venäjä ei ole kansallisvaltio kuten pikkuinen Suomi vaan entinen tsaarin ja kommunistien imperiumi.
Tänä päivänä Venäjä on kapitalismia hyödyntävä federaatio (vrt. nykyinen kommunistinen Kiina).
Venäjästä ei olisi tullut suurvaltaa ilman Pietarin Suurta. Hän liitti Venäjän (Pietarin perustaminen 1703) Itämeren kautta länsimaiseen kulttuuriyhteisöön ja länsimaisti (uudisti) koko tuolloisen Venäjän myytistön. Tapa- ja ruokakulttuurista lähtien.
”Pietari (vuoden 1703 jälkeen/JP) oli uuden, (länsimaiselle kulttuurille tyypillisen/JP) rationaalisesti järjestetyn (uudistetun/JP) Venäjän keisarillisten visioiden toteutuma.
Uuden kaupungin asemakaava (rationalistinen ruutukaava/JP) korosti lineaarisuutta ja rationaalisuutta ja perustui valistusajan ajatuksiin.
Pietarin luojat (Pietari Suuri ja länsimaiset arkkitehdit/JP) kehittivät arkkitehtonista säännöstöä, jonka tarkoituksena oli tuoda esiin kuningasvallan ehdoton YLIVALTA…” (Elerna Hellberg-Hirn, Leninburg (Leningradista Pietariin), 2010, sivu 156).
Tämä pohjalta voi väittää, että sadan suurkunnan Suomi ei voi olla keskustapuolueen omaksuman maalaisliittolais-nationalistisen ”kartanovaltaideologian” mukainen.
Keskustalaisittain puoliksi maaseutua, puoliksi kaupunkia.
*
Arkkitehti Reima Pietilällä oli tapana sanoa, että ”kaavoitus on kaiken pahan alku”.
Tuohon Pietilän lausahdukseen sisältyy suuri viisaus sillä isoimmat yhteiskunnalliset valtariidat syttyvät tuleen aluerakenteen kokonaisvaltaisessa tarkastelussa. Näin tulee tapahtumaan suurkuntauudistuksessakin.
Aluesuunnittelu ja kaavoitus on yhteiskunnallista vallankäyttöä.
Kaavoja valmistelevan työyhteisöllisen kaavaorganisaation omaksuma kulttuuri voi olla myös läpimätä.
Ja sen mädännäisyyden taustalla on joka kerta eniten kaavoista päättävä puoluevalta.
*
Suomen suurkuntauudistukseen ei sisällytetty puoluevaltataudin takia aluesuunnittelua. Suurkuntauudistus on ollut härskiä puolueiden valtakunnallista ja paikallista valtapeliä.
Nyt eletään siksi (vielä hetken) ”ruokakassi-taxien” kulta-aikaa. Siinä taksit vievät isoista taajamista ruokakasseja syrjäkylien vanhuksille ja Kela (valtio) korvaa kustannukset.
Seuraavaksi pitää olla virallinen lupa asua syrjäkylässä. Suurkunnan nurkassa, jossa ei ole palveluita eikä joukkoliikennettä.
Kohta köyhät tungetaan lähiökehien kerrostalo-pienasuntoihin.
Nykytilanne on SOTEnkin kohdalla harakanpesämäisen sekava ja hatara. Monet tutkijat ovat moittineet SOTE-ohjelmaa toimimattomaksi ja toiseksi väestöllä on vähän tietoa siitä, mitä SOTE on. Kolmanneksi SOTE synnyttää verovaratulvan yksityisen sektorin haaviin sekä ”kestämättömän säästökuurin”.
Kohti arvaamatonta tulevaisuutta kuljetaan nyt puoluevallan ”summanmutikassa”.
Suurkuntien entisiä kuntaorgaaneja on nimitelty Kauhavalla viimeksi ”kyliksi”. Se on ”kusettamista” pahimmillaan.
*
Kirjoituksessani ”Aluesuunnittelun lähtökohdat, ulottuvuudet ja vaikutukset” (Laitinen/Nyqvist/Paaso, Elinympäristö elämäntapa ja rikollisuus, Sisäasiainministeriön poliisiosasto, Poliisin oppikirjasarja 4/94, 1994) sanoin, että
”Kaavan kielen tutkimuksessa hyvin keskeinen alue on ns. mitoitus. Sen avulla määritellään monia kaavan keskeisiä ominaisuuksia. Mitoituksen taustalla on puolestaan mm. matematiikkaa, sekä rakentamisnormeja.
Mitoituksen taustalla on perimmältään moderni tiede ja tekniikka, sille on sukua mm. koneen suunnittelu – – kaavoittaminen on rationaalista sijoittelua, rajojen määrittelemistä ja vetämistä, mitan ja ulottuvuuden osoittamista, tilan ja massan muodostamista, yhteyksien järjestämistä, tehokkuuden määrittelemistä – – kaavat eivät ole pelkästään suunnitelmia vaan myös juridisia sopimuksia – –” (sivut 79-80).
Suur-Kauhavalle ei ole tehty maankäyttö- ja rakennuslain mukaista oikeusvaikutteista yleiskaavaa. Suurkuntaan on laadittu ”strateginen yleiskaava” mutta se joutaa suoraa päätä roskakoriin sillä kyseinen asiakirja kuvaa ainoataan ”hengenliikahdusten unelmia”. Ne eivät voi muuttua ikinä konkretiaksi.
*
Kun kaavaa laaditaan, jokainen paperille piirretty viiva poikii kustannuksia. Ja kun suunnitelma on kokonaisvaltaisena valmis, sillä on joku kokonaiskustannus.
Tuo kokonaiskustannus poikkeaa muiden kokonaisvaltaisesti laadittujen mallien kustannuksista. Ja kun joku malli on valittu parhaana toteutettavaksi huominen saattaa yllättää ja tehdä mallin toteuttamisesta kalleimman vaihtoehdon.
Meitä hallitsee tässä maailmassa ”sattumien rakennemuutos”.
*
Kunnassa ei voi olla neljää pääkeskustaa samanaikaisesti. Kauhavalla on kuitenkin kuviteltu sen olevan mahdollista heti kuntaliitossopimuksen jälkeen.
Ei valtiossa ei voi olla kuin yksi pääkaupunki. Eikä ihmisellä voi olla hartioiden välissä neljää päätä.
Suurkuntaan syntyy väkisin yksi ainoa ”pää”. Suur-Kauhavan pääkeskustan nimi voisi olla ”Härmänmaan pääkeskus”.
*
Sen sisällä voisi olla perinteisesti ”julkiset palvelut” kuten esimerkiksi uudet entistä suuremmat ja terveellisemmät koulut sekä uuden suurkunnan uusi suurterveysasema. Kyseisen keskuksen sijainti voisi olla entisen Kauhavan pohjoispuolisen radan ja valtatien tuntumassa.
Suur-Härmänmaan uudet ”epäkonemaiset myytit” ilmenisivät uudessa pääkeskustassa. Noihin myytteihin tulisi sisältyä esimerkiksi luonnonympäristöön, rakennettuun ympäristöön, suvaitsevaisuuteen, avoimuuteen ja vapauteen ja demokratiaan liittyviä näkökulmia.
*
Suomen suurkuntauudistus on maapallonlaajuiseen ympäristöongelmaan (ilmastomuutos, elollisen elämän kuoleminen jne.) verrattuna pikkuongelma.
Maapallon ympäristökriisin kohdalla Suomen keskustapuolue on keksinyt viimeksi superutilistisen ”ilmastorealismi”-iskulauseen.
Sairaampaa luontosuhdetta ei voi keksiä.
Kepun äskettäisenä valtapeli-ideana oli tavoite muuttaa maataloustukien tuella toimivien kartanoyrittäjien omistamat metsät isoksi rahaksi (pitkäjännitteisesti).
Suomi ”puulla pystyyn” kuitenkin epäonnistui.
Hiilen polttamisen kieltäminenkään (2030) ei vie keskustapuolueen johdolla Suomea positiiviseen maailmanmaineeseen, unionin itälaajentumisesta, Turkin jäsenyydestä sekä Ukrainan sodan syttymiseen vaikuttamisesta puhumattakaan.
Halpahintaiseen puuraaka-aine/kosiskelu/valtapeliin sisältyneeseen ”hiilinielukramppiin” törmääminen pudotti Mauri Pekkarisenkin pallilta (Seinäjokilainen Ilkka julkaisi ensimmäisenä hänen ”suruvalittelumielipidekirjoituksen”).
Suomen keskustan viimeksi keksimä ympäristövitsi kuuluu ”Pariisin ilmastosopimus on metsiemme uhka?” (mielipidekirjoitus, keskustan Lasse Huhtala, Ilkka 13.12.2016). Uusin ”tietous” ilmastomuutoksesta on johtamassa koko kyseisen sopimuksen purkamiseen, sillä ilmakehän muutos on nopeutumassa ja ohenemassa.
Keskustapuolueen valtaeliitti on joutunut toteamaan katkerana sen, että unionissa ja muualla maailmalla ollaan täysin eri mieltä kuin keskusta Suomen metsien puunkaadon bisneshenkisestä hyödyntämisestä ”hiilinieluna”.
Hiilen kieltäminen saattaa johtaa jopa Suomen valtioon kohdistuviin talouspakotteisiin. Niin voi tapahtua, vaikka Suomen johdossa olisi Suomen pankista ”löydetty” valtio- ja taloustieteen professori.
Ilkassa on julkaistu ”keskustapuolueen keksimästä puukasvuhypystä” useitakin kirjoituksia, viimeksi ”Maaseutua tarvitaan entistä enemmän energian tuottajana” (mielipide, Markus E, Myllymäki, Ilkka 17.12.2016).
*
Patriarkaaliseen protestanttis-kristilliseen maalaisliittolaiseen ”kartanokulttuuriin” sisältyy ”orjamoraalisen köyhälistön synnyttäminen ja hyväksi käyttäminen” sekä naisten ja lasten alistaminen miesten valtapelikulttuurille.
Naisen tehtävä on olla siinä ”isäntäkartanon emäntä”. Eukko muokataan tuossa mieskulttuurissa seksileluksi ja ”sisäkaluston emännyyssuorittajaksi”.
Naisen tehtävä on neuloa nappi isännän takkiin ja kestitä isännän vieraita tuvan kahvipöydässä.
Naiselle opetetaan siinä miesten määrittelemä arvo ja rooli ihmisenä.
Sana emäntä on lähellä sanaa emakko. Emakko tarkoittaa porsinutta täysikasvuista naarassikaa. Noiden sanojen samankaltaisuus on paljastava.
Huomasin äskettäin Kauhavan Infossa, että siellä myydään eurolla kirjaa.
Kirjan nimi on ”Jumalallinen mies, Kreikan mytologian miesarkkityypit ja nykymies” (Marja-Liisa Niemi-Mattila, 2008).
En ihmettele sitä, että kyseinen kirja ei mene kaupaksi asianmukaisella hinnalla patriarkaalisella maa- ja metsätalouskartanoiden Kauhavalla. Jotkut täkäläiset urokset saattavat loukkaantua siitä kun löytävät tuosta kirjasta itsensä.
*
Lasten kohdalla on epäeksistentialistista se, että aikuiset kirjoittavat lapsille lastenkirjat ja se, että lapset opetetaan nykyisin kouluissa ensisijaisesti tietotekniseen näppäryyteen. Mutta ei ”kasvateta” vapaiksi yksilöiksi eikä tuntemaan ihmisenä olemista ja eikä toista ihmistä.
Koulukiusaamiselle on kovin perusta konehullujen Suomessa.
Alistetuin asema on lapsella, joka kasvaa Kauhavan kaltaisessa agraarivaltaisessa ”palvelusväkimiljöössä” (vrt. ennen vanhaan rengit ja piiat lapsineen, maaseutuyhteisön kartanoherrojen alistamissuhteeseen ja orjamoraalikasvatukseen perustunut torppari-instituutio).
6.
Maatilakartanokulttuurissa myös ihmisen ja eläimen suhde on ”alistus ja hyödyn irtiottosuhde”. Siinä eläimelle ei sallita eläimelle ominaista ”itselleen olemista”.
Kartanokulttuurin luontosuhde on erämieshenkinen, eläin on siinä Jumalan ihmiselle lahjoittama ”lihankimpale”.
*
Ihmisellä, mytologisella eläimellä, on voimakas taipumus pidättäytyä omaksutuissa vanhoissa myyteissä, arvoissa ja asenteissa. Kaikki muutkin evoluutiossa kasvaneet eläimet kuin ihminen pysyy ”lajille ominaisessa linjassa”.
*
”Nuorten luontosuhteen hiipumisesta ollaan huolissaan. Eräkasvatusta tarjotaan kouluille ilmaiseksi – – Samaan reppuun on pakattu luontokasvatusta ja eräkasvatusta” (Ilkka 17.12.2016).
Mistä luontosuhteesta tuossa uutisessa puhutaan?
Eräkulttuurisessa luontosuhteessa on kyse eläinkunnan ja luontomiljöön ”kristillis-yrittäjyydellisestä luonnon kahmimisesta” (protestanttisesti) ihmisen ravinnoksi (henkisellä ja aineellisella tasolla).
Jos ihmislaji jatkaa tuolla linjalla koko maapallon elollinen luonto kuolee.
*
Suurkuntauudistusta valmisteltaessa ei ole kuitenkaan käyty keskustelua rakennetun ympäristön (ns. kulttuuriympäristön) sekä luonnon suhteesta.
Tuo suhde on ollut tähänastisessa teollisessa kulttuurissa utilistinen (luontoa riistävä). Tämä on ilmennyt esimerkiksi niin kutsutun ”puutarhakaupunkiaatteen” (modernin aluesuunnittelullisen ”luontosuhdeideologian”) soveltamisena modernissa kaupunkisuunnittelussa ja – rakentamisessa.
*
Noudimme muutama viikko sitten tänne korpiasuinpaikkaamme pienen kissanpennun.
Olen tutustunut häneen seuraamalla häntä täällä aamusta iltaan.
Olen tullut siihen johtopäätökseen, että pikku ”kissimme” (kuten täällä kissaa nimitellään) toimii siten kuin häntä kulloinkin huvittaa.
Kissamme ei kysele meiltä lupaa mihinkään vuorovaikutukseen. Emmekä me hallitse häntä, hän hallitsee meitä.
Hän on vallannut tämän paikan itselleen.
*
Joka kerta kun minä laitan lattialla kengännauhoja solmuun ja nauhojen päät heilahtelevat sinne tänne hänen edessään se merkitsee sitä, että teen tuon ”viihdyttääkseni” häntä.
Ja kun näen, että muut ottavat hänet keräävänä syliinsä, silittävät ihastuneina hänen kaunista mustaa turkkiaan, katselevat hänen suuriin kimalteleviin silmiinsä ja lausahtavat liikuttuneina ”voi raukkaa” ymmärrän, että kissamme pitää meitä ihmisiä raukkoina.
Minusta tuntuu tuona hetkenä joka kerta siltä kuin pikkukissamme ajattelisi, että ”on se hyvä, että minä huomasin sanomalehdestä sen ilmoituksen, jossa sanottiin, että ”Kissinpenulle vapaana Kauhavan Kantolan kylässä kokonainen kartano palvelijoineen”…”.
Tämä on tietysti minun (ihmisen) kuvittelua ja ”olemiskokemuksen lukijassa herättelyä”.
*
Eläin on ymmärretty tähän asti hyvin kapean sektorin kautta ja painettu alas. Samaan aikaan ihminen on nostettu aivan liian ylös korealle.
Kapitalistinen rationalistis-materialistinen maailma on tehnyt nykyihmisestä ”luontosokean”. Ja kristillinen orjamoraali on jäädyttänyt tuon asenteen ihmisissä.
Luonto on siinä pelkkä välineellinen ja valtava raaka-ainevarasto ja hyödyn irtioton kohde.
Teollinen kapitalismi on luontoa suuhunsa yötä päivää nielevä peto.
Mikään valtapoliittinen vihreys tai rationalistinen ympäristöpoliittinen ”viherviisaus” ei pelasta ihmiskuntaa ja maapallon elollista luontoa kuolemalta.
Akateeminen luontotutkija Pentti Linkola repäisi syystä itsensä rajusti irti sosiaalivihreiden luontosuhdeharhasta.
Ja nationalistinen valtioverkko repii koko ajan maailmanrauhaa. Tuo verkko pitää repiä siksi mahdollisimman nopeasti säpäleiksi.
*
Olin kiinnostunut Turussa ”rationalistifilosofi Juhani Pietarisen” (käytännöllisen filosofialaitoksen ajattelijan) luontosuhdetta käsittelevistä kirjoituksista ja luontosuhdeluokitteluista.
Niissä oli vastakkain mystinen ja utilistinen luontosuhde, vastakkain henki- ja ainemaailma.
Juhani Pietarisen ”rationalistinen luontosuhdetieto” auttaa ymmärtämään ihmisen sairaan luontosuhteen mutta se ei pysty kuitenkaan hävittämään sitä ja eikä luomaan sen tilalle uutta tervettä luontosuhdetta.
*
Ihmisen ja simpanssin DNA:n on sanottu olevan ”hämmästyttävän” samankaltaisen. Mutta toisaalta nuo DNA-erot ja -yhtäläisyydet ovat vielä (toistaiseksi) kiistanalaiset.
Eläinten käyttäytymisen tutkija ja kognitiota (tajunnan sisältöä) tutkiva evoluutiobiologi ja tietokirjailija Helena Telkänranta on kirjoittanut, että ”Jos tämä kirja kirjoitettaisiin uudestaan kymmenen vuoden päästä, sen kansien välissä olisi paljon sellaista tietoa, josta meillä ei ole tällä hetkellä aavistustakaan” (Helena Telkänranta Eläin ja ihminen, Mikä meitä yhdistää?, 2016, sivu 135). Kun ihminen alkaa ymmärtämään enemmän eläinten tavasta kokea maailmassaolo myös uudistuu myös ihmisen ja luonnon suhde (käsitys).
Telkänrannan aikaisempi teos ”Millaista on olla eläin?” (2015) on palkittu kahteen otteeseen.
Tässä on esimerkki siitä, mikä liittyy omaksumaani ajattelutapaan, jonka mukaan ihminen ei ole ”tieto-olento”. Ihminen vain kuvittelee ”tiedon”, ”tietoa” johon sisältyy ”todellisuustieto” sekä ”tietojatkuvuus ja -pysyvyys”.
Ihmislaji on olemisen omalla ihmiseläimelle tyypillisellä tavalla aistiva mytologinen eläin.
Suomen keskiaikaisten kirkkojen luonnontieteellisen ajoittamistutkimuksen mukaan keskiaikaisten ”kirkkojemme” ikä on arvioitu varhaisessa nationalistis-suomalaisessa historiatutkimuksessa sata vuotta liian vanhaksi (Markus Hiekkanen). Tuokaan uusi ”tietämys” ei avaa kaikkea vanhaan kirkkorakentamiseen liittyvää ”tietoa”.
”Mytologisen ihmiseläimen tieto” on kuin kuminauha mitä venyy ajallisesti ja monella muulla tavalla äärettömän pitkäksi nauhaksi.
Lapualaisen Teemu Mäen ”kissantappotaideteos” on ollut näistäkin näkökulmista käsin arvioituna erehdys. Tuo kissantappo tulee ymmärrettäväksi paikallisen väkivaltaperinteen (kulttuurin) pohjalta.
Ihmislajin väkivaltaisuuden olisi voinut kuvata monella muullakin tavalla kipeästi koskettavana kuin tappamalla eläin kirveellä.
*
Simpanssit ”alkoivat kehittyä” ehkä noin 5-7 miljoonaa vuotta sitten, ihmislaji ehkä noin 100 000 vuotta sitten. Nykyisen käsityksen mukaan tuon jälkeen oli useita ihmistä muistuttavia ihmislajeja mutta jäljelle jäin vain nykyihminen.
Tieteellinen (tieto/tietäminen/tiedon tuottaminen) ei voi avata ihmisen ja eläimen suhteeseen liittyviä perimmäisiä kysymyksiä koskaan.
*
Uuden Suomen (28.11.2013 esittämän) kristillispohjaisen näkökulman mukaan ”Ihmisen ja simpanssin yhtäläisyys on myytti”.
Kuitenkin ajatus siitä, että ”ihminen on luomakunnan kruunu” on myytti.
Onko myös eksistentialistinen ”itselleen oleminen” myytti? Sehän ei pohjaudu tämänpuoleiseen ”järki- ja tietouskoon” vaan ”egon (minän) transsendenssiin” (tuonpuoleiseen).
Mikä on ”todellisuus” ja ”todellista”? Mikä on sen vastakohta ”uskomus” ja ”kuvitelma” (myyttitarina)?
Onko olemassa muutakin kuin ymmärtämistä ja, että torjuu ja kieltää järjen käytön merkityksen ja ”tietämisen”, ja että ymmärtää että ihminen ei ole ”tietävä” ja ”todellisuuden” tajuava eläin?
Pitäisikö ihmiskunnan jatkaa elämänsä siinä uskossa, ettei ihmisen ja simpanssin yhtäläisyydet eivät ole ”tosi” vaikka koko elollinen luonto ja koko ihmiskunta kuolisi hetken päästä maapallolla?
Näihinkin kysymyksiin pitäisi löytää hyviä vastauksia.
Eksistentialistista vapaan yksilön ”itselleen olemista” ei tule väheksyä vaan sen suosiota tulisi vahvistaa mytologisen ihmiseläimen aiheuttamien ongelmien tarkkailemisessa.
*
Kristillisen uskon tunteellisella hartaudella ja pohdinnalla oli lapsuuteni kodissa vahva asema. En voinut olla aistimatta varsinkaan äitini voimakasta uskonnollisuutta.
Teini-iässä (”äidin poikana”) minua kiinnosti aivan erityisen voimakkaasti linnut ja lentäminen. Koin, että lintujen tarkkailemiseen liittyi jotain aivan yliluonnollista.
Samaan aikaan aloin irtaantumaan tuolloisesta ”porvarillis-kulttuurisista käsiraudoista” (nationalismista jne.) kohti omaa yksilöllistä vapauttani, koti vapaan yksilön ”itselleen olemista” (hippinuorena jne.).
*
Kotini lestadiolainen kansankristillisyys pohjautui orjamoraaliseen ”saksalais-luterilaiseen rationalismiin” (ns. ”uskonpuhdistus”, tuo termi on harhaanjohtava).
Tuo uskonharrastuksen ja rationalismin yhdistelmä on johtanut kaikkialla maapallolla protestanttiseen usko- ja luontosuhteeseen, jossa yhtyy kristillinen uskominen ja kapitalistinen riistoyrittäjyys.
*
Myös talonpoikaisen Maalaisliiton (puolueorganisaation), nykyinen ”alkiopohjainen kartanokeskustalainen puoluevaltapeli” pohjautuu tuohon ”saksalais-luterilaiseen rationalismiin”.
Sukupuoliyhteyskin on ohjeistettu tuossa maailmassaolossa ennalta kahteen kertaan viikossa. Luterilaiset kirkkosalit säteilevät tuon arkiohjeiston taustalla vitivalkoista alastomuuttaan (ihmisen ulkokuorista puhtautta).
Siinä pieni mäenkumpare keskellä laajalla peltoaukeaa näyttää vuorelta.
Ja jokainen sotapakolainen pelottaa, sillä ”muuttolaasta” (sotapakolaista) ei saa katsoa edes silmiin koska pakolainen ”voi tappaa”.
Noita pitkin Eurooppaa vaeltelevia ”pikipalloja” ei saisi päästää edes pakanalliselle Lapuan Simpsiönvuorelle.
Tuppukylien maaseutukulttuurissa ”ulkopuoliset” aiheuttavat vain ongelmia.
Kasansanluterilaisen tuppukyläkulttuurin juuret ovat todella syvällä maaseutukansan kulttuuri- ja myytistössä. Siinä pelottaa myös teollinen kaupunkikulttuuri.
Vaikka maatalousyhteiskunta ja kansallisvaltio eivät sovi yhteen (katso tieteen keskustoimikunnan puheenjohtaja ja sosiologian professorin Erik Allardtin kirjoitus tästä aiheesta (kirjassa ”Suomi muutosten yhteiskunta”, 1989) tuppukylissäkin uskotaan ”mukamasnationalismiin”.
*
Minulla oli Etelä-Suomessa Uudellamaalla 1960-luvulla kotona Lapinjärven Latokartanossa (Sjökullassa, nykyisessä sivarikeskuksessa) ”Kirkkohistorian oppikirja” (Ilmari Salomies, Ilmari Tammisto 1965).
Siinä on (sivulla 69) kuva jossa köyhiä ihmisiä puolustanut kerjäläismunkki Pyhä Franciscus saarnaa linnuille.
Minä en tahdo saarnata linnuille, tahdon, että linnut saarnaavat minulle (maailmassa oleminen ja luonnon seuraaminen – ei olemattomuus ja luonnon hallitseminen).
*
Kirjoitin kyseiseen koulukirjani tuolloisia ”mietelmiäni”.
Eräässä kirjoituksessani (päivätty 24.11.1967) sanon että
”emme todella tiedä mitään. Emme tiedä mitä teemme mitä olemme. Jokaisesta tilastamme voimme horjua sen äärimmäiseen päinvastaiseen tilaan. Emme voi olla mistään varmoja, emme mistään”.
Ajattelen tänä päivänäkin samalla tavalla.
Minulla oli Loviisan lukion penkinpainajaisissa päälläni frakki ja päässä tohtorinhattu, ja ryyppäsin saman päivän iltana elämäni pahimman karapulankin.
En tuntenut vielä tuossa vaiheessa ”tietouskon” kaikkia vaaroja.
*
Aikuistumiseni sekä kotoa ja kotiseudulta pois muuttaminen (Helsinki, Länsi-Saksa) pani minut näkemään henkiajattelun ja materialistisen maailman välisen jännitteen. En voinut sivuuttaa tuota jännitettä mitenkään.
Tuonpuoleiseen liittynyt uskonnollinen kyseleminen kääntyi tämänpuoleisen pohtimiseksi. Kiinnostuin marxilais-materialistisesta filosofiasta, Karl Marxin alkuperäiskirjoituksista.
Hylkäsin kotonani omaksumani henkisiä ilmiöitä korostaneen ajattelun. Ryhdyin puolustaman köyhiä ja sorrettuja ihmisiä. Vääryys tuntui kätkeytyneen joka nurkkaan.
Saksassa arkkitehdiksi opiskellessani luontosuhteessani tapahtui iso muutos.
Vieraannuin tuolloin lapsuuteni väkevästä luontosuhteesta, luonto ei ollut minulle enää yhtä väkevästi liikuttava ja koskettava myytti kuin aikaisemmin elämässäni.
Saksasta Suomeen palattuani kohti taivasta, ”tuonpuoleista” kaarrellut hiirihaukka ei puhutellut enää minua yhtä väkevästi kuin ennen.
Olemassaolossani oli tapahtunut muutos. Se masensi minua. Olemassaoloni oli surkastumassa ja kuitumassa kasaan.
*
Turun vuosina (työ Turun kaupungin kaupunkisuunnitteluvirassa ja kotiolot) pyrin ”elvyttämään” entisen luonto- ja taideharrastukseni. Mutta en ollut saada kunnon otetta ”vanhoista intohimoistani” kuten linnuista.
Vasta eläkkeelle päästyäni kun saatoin perehtyä vapaana perusteellisemmin ihmisenä olemiseen liittyviiin kysymyksiin, saatoin samalla ”tarkistaa” myös luontosuhdekäsitystäni.
*
Eksistentialisti Jean-Paul Sartren kirjoituksen ”Minän ulkoisuus” (1936-1937) mukaan (kun ymmärtää ”tietoisuuden” olemuksen oikein) huomaa, ettei minän paikka ole sen keskuksessa. Se ylittää ”tietoisuuden” ja on siten ainutlaatuinen transsendentti objekti, ei subjektiivisuuden ydin.
Sana ”transsendentti” liittyy sanaan ”transsendentaalinen” jolla viitataan tuonpuoleiseen (todellisuuden ylittävään, vastakohtana käsite ”tämänpuoleisuus”).
Vasta nyt ymmärrän se, että lintu on minulle tuonpuoleisuuteen liittyvä tarina , myytti.
Lintu ei ollut minulle ”todellakaan” mikään lentävä ”lihakappale”, joka herättäisi minussa saalistusvaiston. Lintu otti minut kokonaan.
Lintu oli minulle ”enkeli”.
Mutta tuo aistimus ei liittynyt uskontoon. Lintuihin rakastuminen liittyi olemisen aistimiseen.
*
Tuossa aidossa ja terveessä luontosuhteessa ”ihmisen minä (Jukka), subjekti herää eloon” ja linnusta tulee minulle paljon enemmän kuin ”pelkkä eläin”.
Myyttinä koettu luonto liittyy pohjimmiltaan olemiseen.
Kun olemisensa aistii väkevästi, tapahtuu luonnon seuraaminen ja luontoon rakastuu.
*
Lintu oli minulle lapsena ja teininuorena se ”myyttinen väliolento” joka liikkui samalla tavalla kuin muinaisen Kreikan ja Rooman kulttuureissa tämän- ja tuonpuoleisuuden välissä.
Lintu merkitsi minulle olemassaoloa.
Lintu sai minussa aikaan tuonpuoleisen transsendentaalisen aistimisen.
Kristillisessä maailmassa tuota ”vietinviejää” kutsutaan enkeliksi.
Modernin ihmisen sairaan utilistisen luontosuhteen hävittäminen ja uuden terveen luontosuhteen luominen ei ole mahdollista rationalistisen ajattelun ja toiminnan pohjalta.
Linnussa pitää nähdä paljon enemmän, ei pelkkä lintu. Linnussa pitää nähdä syvimmin koskettavaa ja satuttavaa (hermeneuttista).
*
Ihmisen ja eläimen välistä ”vuoropuhelua” ei pidä ”arvioida ja lukea” suoraan ihmisenä olemisen pohjalta.
Ihmisenä olemiseen sisältyy oma ”erillinen olemassaolokokemus”, eläimenä olemiseen sisältyy aivan toisenlainen olemassaolokokonaisuus.
Ihmisten välinen vuorovaikutus pohjautuu jatkuvaan ”kyllä – ei”-alistussuhteeseen (”hyväksyn – en hyväksy” jne.). Tuon suhteeseen pohjalla on ”tieto on valtaa”-uskomus.
Ihmislaji on alistaja-eläinlaji.
Vaikka saa koiran sanalla ”istu” (käsky-sana) istumaan se ei todista mitään siitä, että on onnistunut luomaan vuorovaikutuksen ihmisenä olemisen ja eläimenä olemisen välille.
Ihminen kuitenkin kuvittelee että tuo suhde on tapahtunut.
Mutta se on pelkkä myytti.
*
Ihmisellä ja kaikilla eläinlajeilla on omanlainen ”itselleen oleminen”.
Ihmisen ja eläimen välille on mahdotonta luoda samanlaista vuorovaikutussuhdetta kuin on esimerkiksi kahden ihmisen välillä.
Niin sanottua ”kotieläintä” pitävä ihminen ainoastaan kuvittelee olevansa ”inhimillisessä vuorovaikutuksessa” eläimensä kanssa.
”Tosiasiassa” ihminen on tuolloin eläimen alistaja.
Ihmisellä on ainoastaan kyky kuvitella kykenevänsä luomaan vuorovaikutus itsensä ja (muiden) eläinten välille.
*
Jos ihminen oppii ymmärtämään sen, että muidenkin eläinten (kuin vain ihmislajin) elämään sisältyy OLEMASSAOLO, niin esimerkiksi kaikki kettutarhat tulee kieltää.
*
Anropologi Elisbert Marshall Thomaksen (Thomas) kirjan ”Koirien salainen elämä” (1994) alussa väitetään, että koirillakin on ns. ”tietoisuus”.
Tässäkin väitteessä ihmisen ja koiran oleminen asetetaan samalle tasolle vaikka ne ovat aivan ”eri kerroksissa”.
Ihmiseläimenä olemista (”eläinontologiaa”, ”eläinolemista”) on syytä tarkastella Sartren luoman eksistentialistisen ajattelun pohjalta.
*
Vaikka kasveilla ei ole samantyyppistä olemassaoloaistimusta kuin ihmislajilla ja nisäkkäillä kasveja tulee tarkastella ”evoluution pikkuserkkuinamme” koska olemassaolo-kokemuksemme alkuperä liittyy maapallon ”kasvimaailmaan”.
Kaiken alku on ollut pelkkä vesipisara.
Ja vesipisaraan kaikki myös päättyy.
Ja seuraava elämänjakso alkaa tuosta samasta pisarasta.
*
Pieni kissanpentumme on opettanut minua havaitsemaan ”kissojen maailman”. Kissamme tulee leikkimään kengännauhoijeni päillä aina kun häntä ”huvittaa”.
Minun täytyy vain seurata sivusta sitä, mitä seuraavaksi on tapahtumassa.
Uuden luontosuhteen opetteleminen voi pelastaa vieläkin paljon.
Jukka Paaso
