Päivittäisiä uutisia seuraamalla ei voi päästä selvyyteen siitä, mistä parhaillaan käynnissä olevassa yhteiskunnallisessa muutoksessa on pohjimmiltaan kyse. Analysoimalla uutisia esimerkiksi yleisemmin vallankäytön ja menneisyyden pohjalta voi saada paremman aavistuksen siitä ”missä nyt ollaan menossa”. Käynnissä olevasta (kolmannesta) ”kehityksen syvätasosta” kuten suurten kulttuuripiirien välisten suhteiden muutoksista selville pääseminen on ”ajan hengen” tunnistamisessa ja havaitsemisessa vaativin tehtävä.
Pyrin kuvaamaan tällä kirjoituksellani henkilökohtaisen näkökulmani käynnissä olevaan ideologiseen, poliittiseen ja taloudelliseen valtapelimuutokseen, jossa lännen ja idän välillä harjoitetaan ”Informaatiosotaa, propagandaa ja kytkentöjä populisteihin” (katso HS 25.2.2016). Siinä ei ole tietenkään kyse vain idän valtapeleistä vaan myös länsimaiden harjoittamasta vallankäytöstä.
Kovien keinojen (sodankäynti jne.) ja pehmeiden keinojen (propaganda, talouspakotteet, tuontikiellot, boikotit, saarrot, tullit jne.) samanaikainen käyttö todistaa nyt maailmanrauhaa uhkaavasta vakavasta ulko- ja sisäpoliittisesta kriisistä. Pahimmassa tapauksessa käynnissä oleva kaaos johtaa kolmanteen maailmansotaan.
Myös taiteilijat tulee ravistella heti protestoimaan käynnissä olevaa vihaan yllyttämistä ja sodankäyntiä vastaan.
*
DADA on kansainvälinen ilmiö. Se voi kuvata mielentilaa, elämäntapaa sekä yhteisöllistä aatetta ja liikettä. Dada liittyy myös taiteeseen.
Dadaistinen ajattelu ja toiminta syntyi ensimmäisen maailmansodan aikana 1914–1918 ja sodan jälkeen.
Dadaistit ilmaisivat suuttumusta yhteiskunnan aiheuttamaa hallitsematonta kaaosta ja sodankäyntiä kohtaan. Suuttumus kohdistui myös konservatiivista taidekäsitystä vastaan, ei pelkästään kapitalistista vallankäyttöä kohtaan.
Vakiintunut taidejärjestelmä nähtiin ongelmana kieroon kasvaneen yhteiskunnallisen kehityksen rinnalla. Taiteessa käynnistettiin siksi vastahyökkäys uudenlaisella taideajattelulla ja -ilmaisutavalla.
Dadaistitaiteilijat halusivat tuhota järjen käyttöön ja logiikkaan perustuneet taidejärjestelmät. He ottivat siksi taiteessa käyttöön esimerkiksi teolliset valmisesineet (ready-made, Marcel Duchampin pisolaari) ja romun sekä hölynpölyn, järjettömyyden, primitiivisyyden ja anarkian.
Dada on taas ajankohtainen, koska käynnissä oleva hallitsematon yhteiskunnallinen vyöry, josta saamme kuulla päivittäin uutisissa, on samaa ilmiötä kuin ensimmäisen maailmansodan aikana.
”SATTUMAN DADA” on keksimäni ilmaisu kuvata dadaistista protestiani tänä päivänä vallitsevaa yhteiskunnallista kaaosta vastaan. Tärkeintä olisi saada sodankäynti loppumaan heti.
Mikä tätä uusinta yhteiskuntaa vaivaa? Nykyisessä ”tietämisen yhteiskuntakehityksessä” (vrt. ”tietoyhteiskunta”) on tultu uusimpien myyttien uusimmalle ristiriitaisuusasteelle.
*
Ikivanhoissa uskonnollisissa kirjoituksissa varoitetaan ihmistä kaikkitietävyydestä ja kaikkivaltiudesta. Nuo kirjoitukset pohjautuvat elämänkokemukseen. Jo muinoin tehtiin havaintoja siitä kuinka ikävästi ”tietävälle viisastelijalle” käy.
Nykyinen länsimainen teollis-tekninen aikakausi on piitannut vähiten iänikuisista varoituksista. Mytologinen eläin on alkanut kuvitella voivansa tuottaa ja varastoida kaiken mahdollisen tietouden maailmasta ja maapallolta.
Nykyihmiset kuvittelevat häkkimäisessä olemassaolossaan myös, ettei enää voi tapahtua mitään järkyttävää kuten maailmansotaa. Se on kuitenkin harha. Kaikki on kuitenkin mahdollista, myös nyt ja huomenna.
Aki-Mauri Huhtisen puhe suursodan mahdollisuudesta (HS 24.2.2016) on ”valtapelipropagandaa”, millä yritetään todistella suomalaisille kaiken olevan nykyisessä uusliberalistisessa kapitalismissa tasapainossa eikä muita yhteiskunnallisen vallankäytön vaihtoehtoja voi olla edes olemassa. Hänen valtaa kosiskelevan johtopäätöksensä mukaan rauha jatkuu maapallolla kunhan vain vallassa ovat oikeat, länsimaiset valtiaat.
Jatkuvaan tietotuotantoon liittyvistä ongelmista on hyvä esimerkki ihmisen sairauksia ja terveyttä koskeva tutkimus. Jos tutkimus on ”todistanut” jotain terveelliseksi jonkin ajan päästä uusi tutkimus ”todistaa” saman seikan epäterveelliseksi, tai päinvastoin. Ja jos seuraa kaikki terveystutkimuksia ja pyrkii noudattamaan omassa arjessa terveydeksi niiden neuvoja ei voi muuta kuin tulla hulluksi.
Descartesilaisuutta henkivällä sanalla ”infrastruktuuri” viitataan taloudellisen kehityksen edellytyksenä oleviin laitteisiin ja järjestelyihin. ”Infra” näkyy aluerakenteessa esimerkiksi liikenneverkkona ja sähkönjakeluverkkona. ”Infra” muodostaa kokonaisuuden mikä heijastaa ajatusta ”tieto on valtaa”. Kaikki perustuu ”infrassa” tietämisen ideaan.
Kun infrastruktuurin sisällä on otettu käyttöön esimerkiksi kännykät, niistä tulee osa koneistetun yhteiskunnan muiden järjestelyjen ja laitteiden muodostamaa kokonaisuutta. Kännykkään liittyvä elämäntapa nivoutuu osaksi kokonaissysteemin muuta teknologista elämäntapaa. Koska kännykän valmistus ja kaupallinen toiminta on käynnistetty ilman soveltavaa tutkimusta tästä saattaa seurata ”tieteen ja tietämisen kirous”.
Jos tutkimus paljastaa muutaman kymmenen vuoden jälkeen kännykän aiheuttavan sairauksia (aivosyöpää jne.), kännykän käytön rajoittaminen osoittautuu mahdottomaksi toteuttaa, koska kännykän käytöstä on tullut elimellinen osa uusinta rakenteellista kokonaisuutta. Samanlaisen esimerkin voi tehdä esimerkiksi geenimuunnellusta ruuasta tai otsoniaukosta (siitä ei muuten kerrota enää mitään kansalaisille julkisessa mediassa).
Tämän pohjalta voi väittää, että moderni kehitys on jo kuilun partaalla.
Luotu yhteisöllinen ”yhdenmuotoinen massamaailma” on ”monimuotoisen yksilömaailman” vastainen. Samalla tavalla vastakkaisia ovat yhtenäistämiseen perustuva integrointipolitiikka ja monikulttuurisuuspolitiikka.
Yksilövapauksien korostamista (oleminen, ajattelutapa, kulttuuri jne.) taistelussamassoittamista vastaan ei voi korostaa koskaan liikaa.
Taistelu ”tieto on valtaa”-vallankäyttäjien aiheuttamaa ”subjektin kurjistamista ja tappamista” vastaan on aikakautemme isoin haaste. Jälkistrukturalistien kuvaaman ”subjektin kuoleman” vastaisessa väkivallattomassa vastahyökkäyksessä ”sodankäynnissä” paras ”rynnäkkökivääri” on Jean-Paul Sartren eksistentialismi. Aiheutetun ongelman aikaansaaja (nykyinen valta) ei voi toimia ongelman korjaajana tai hävittäjänä.
Kysymys ”todesta”, tietämiseen pohjautuvasta ”tosiasiasta” sekä ”tietoisuudesta” koskettaa nykyisin enemmän kuin koskaan aikaisemmin kulttuuriamme. Vaihtoehtoisessa maailmankuvassa ”yksilöllinen itselleen oleminen ja sattuma” valtaa alaa.
”Tietoisuuden ongelmaa” valaisee Jussi T. Kosken kirjoitus ”Heikentynyt totuus ja tietoisuuden ongelma” (Tiedepolitiikka 4/95, sivut 13-21). ”Tietoisuuden” ja sattuman vastakkain asettaminen on hedelmällisempää kuin uskommekaan.
*
”Tietämistaikaan” uskominen alkoi keskiajan hengellisen uskonnollis-kristillisen valtapelin heikentyessä. Kaikki tapahtui keskiajalla ”Jumalan armosta”. Uuden ajan alussa Jumalaan uskominen korvattiin uudella Jumalalla, Järjellä, ”ihmisjärjen käytöllä”. Uudistumassa ollut läntinen kulttuuri alkoi irtaantua kristillisyydestä ja otti uskontunnustuksekseen lausahduksen ”tieto on valtaa”.
Kaikki alkoi siitä kun modernin filosofian perustaja, suoraselkäinen matemaatikko ja luonnontieteilijä René Descartes (1596-1650) keksi paeta vuonna 1619 pitkä parransänki leuassa kylmää pakoon lämpimään uuniin ja oleskeli koko päivän uunin lämmössä.
Descartes näki NÄYN. Sen mukaan hänen täytyy uudistaa vanha käsitys IHMISEN OLEMASSAOLON perustasta.
Kasvit ja eläimet olivat Descartesin aikana mekaniikan lakien mukaisia KONEITA.
Ihminen ei kuitenkaan ollut Descartesin mielestä pelkkä kone vaan ajatteleva olento, ihmisessä asui erikseen henki ja erikseen ruumis (kartesiolainen DUALISMI). Henki ja ruumis olivat kuitenkin Descartesin mielestä vuorovaikutuksessa keskenään, Eli kun esimerkiksi pistää piikillä omaa vatsaa se (kipu) tapahtuu MINULLE (päätteli Descartes).
Descartesin ”tieteellisen filosofian” perusta on lähellä tarkkuutta ja varmuutta henkivää matemaattista ajattelua ja asennetta. Siinä ihminen etsii ja löytää varmat käsitykset ja käsitteet sekä tarkat mallit ja metodit, joista voi olla täysin varma ja joita ei voi epäillä.
Tältä pohjalta ainoaksi täysin varmaksi asiaksi tuli se, että hän vakuuttui olemassaolostaan ”ajattelen, siis olen”.
Descartesista tuli modernin filosofisen tutkimuksen ja tieteellisen työskentelytavan alkuunpanija. Siitä käynnistyi ihmisyksilön sekä elollisen luonnon kuolettava kurjuus.
xxxxxxxxxxx
Descartes kehui matemaattisia ja militaristisia ruutukaavamalleja siviilikaupunkien asemakaavoina parhaina ja miellyttävimpinä. Roomalaiset sotilasleirit, natsien ruutukaavan muotoon rakennetut kuolemanleirit, Stalinin työleirit, Guantanamon vankileiri (USA) sekä esimerkiksi Unkarin rajalle pystytetyt piikkilanka-aidat pohjautuvat samaan ajattelutapaan. Sitä vastoin inhimillisessä arjessa ”villisti” syntyneitä ja kehittyneitä aluerakenteita ja -verkostoja hän pilkkasi ja moitti.
Tämän eron ymmärtää kun vertaa esimerkiksi Turun Runosmäkeä ja Vanhaa Porvoota.
Järjenkäytön ja malliston pohjalta meillä on nyt anonyymit monotoniset paksun lompakon ja puoluevallan aikaansaamat tylsät betonikerrostalot ja kokonaiset iljettävät kaupunkien lähiökehät. On vallan betonilaatikoiden sisään tunkemat vesihanat ja vessanpytyt duunareille, alun perin vasemmistolaisille työläisille mutta joita alkoi kuitenkin kiinnostaa eniten perussuomalaisuus sekä maahanmuuttajien hajasijoittaminen ja karkottaminen tänne kuulumattomina ”ulkopuolisina”.
Descartesin järkeilyt kertovat 1600-luvun alun kuvitelmissa eläneen ”kellonkoneistoihmisen” käsityksestä itsestään ja maailmassaolosta. Minulle tulee Descartesista mieleen Hercule Poirotin ilmeet ja liikeradat (kirjailija Agatha Christie ja Poirot-filmisarjat).
Jean-Paul Sartre oli satoja vuosia tuon jälkeen sitä mieltä, että ihmisen olemassaoloa ei tule tarkastella kartesiolaisittain tietämisen ja tieto-opin pohjalta.
Keskiajan maailmankuvaa, Descartesin aikaista uuden ajan alun maailmankuvaa sekä sen jälkeisiä maailmankuvan muutoksia tarkastelemalla voi päästä selvyyteen kuinka ihminen on käsittänyt olemassaolonsa eri tavalla eri aikakausina.
Monet Suomessa vaikuttaneet ajattelijat ovat joutuneet esittämään ajatuksiaan vieraassa valtiossa, koska Suomi on osoittautunut mielipiteen ilmaisemisen estäjäksi.
Georg Henrik von Wright kertoo Ruotsissa vuonna 1991 pitämässään esitelmässään ”Vetenskapen, människan och miljön” (Sveriges lantbruksuniversität, 1992) modernin tieteen maailmankuvasta.
Von Wright puhuu ensin kolmensadan vuoden erosta Galileon ja Einsteinin välissä. Seuraavaksi hän puhuu siitä kuinka maailmankuvaamme on sisältynyt ajatus siitä, että ”att allt skeende i naturen är strengt LAGBUNDET” (suomeksi: että kaikki luonnon ilmiöt ovat sidoksissa lainmukaisuuteen, von Wright, sivut 2-3). Tuota maailmankuvaa voidaan von Wrightin mukaan ”kan kallas (kausal) deternimistisk världbild”, kutsua kausaaliseksi eli syy-yhteydelliseksi DETERMINISTISEKSI MAAILMANKUVAKSI. Siinä kaikki tapahtuminen määräytyy edeltäneistä ilmiöistä.
Puhe, että jokin on ”luonnonlain mukaista” on edelleenkin arkikäytössä. Samoin kuin ”platoninen rakkaus”. Niiden sisällöstä voidaan olla montaa eri mieltä.
Ihminen kokee ”itselleen olemisensa” sattuman ja kuvittelun kautta.
”Ensin” ihminen uskoi auringon kiertävän maata, sen jälkeen hän ajatteli että maa kiertää aurinkoa, kolmannessa vaiheessa maailmankuva vaihtui valistuksen vaikutuksesta tietouskon ja yhdenmukaistamisen yhdistelmäksi ja neljännen kerran maailmankuvamme muuttui, kun fyysikko Albert Einstein (1879-1955) keksi suhteellisuusteorian ja viidennen kerran kotitietokoneen yleistymisen (1970-luvun) jälkeen, tuolloin alettiin puhua ”tietoyhteiskunnasta”.
Viimeksi mainittu määritelmä (”tietoyhteiskunta”) muistuttaa valitusaatetta, ”joka pyrkii korvaamaan ihmisen mielessä olevat myytit – – tieteellisellä maailmankuvalla” (Ilkka Niiniluoto, Informaatio, tieto ja yhteiskunta, 1989, sivulla 96). Nykyisessä ”uusvalistuksessa” korostetaan varsinkin koulutuksen ja uuden tiedon hankinnan merkitystä.
Tässä yhteydessä pitää puhua enemmän ”konedatasta” ja ”datayhteiskunnasta” kuin ”tiedosta”, sillä tapahtunut ”edistys” on merkinnyt ”datan” mutta ei ”tietämisen” valtaisaa kasvua. Uusin yhteiskunnallinen kaaos liittyy suurelta osin ”tietoyhteiskuntavalistukseen” (kuten yhteiskunnan rakennemuutoksiin ja konflikteihin) ja sen seurauksiin kuten sotiin.
Jaana Venkula on puolestaan esittänyt hyvää kritiikkiä uutta ”tietoyhteiskuntahurmosta” vastaan vedoten hermeneutiikkaan. Käynnissä oleva kehitys viittaa siihen, että Descartesin ajoista alkanut usko tietoon hallitun yhteiskuntakehityksen perustyökaluna on heikentymässä ja murtumassa. Yksilötasolla kehys on viitannut jo pidempään tietouskon romahtamiseen.
Ikivanhojen ”tietämisvaroitusten” laiminlyönnit ovat ne purkautuneet luonnon näivettymisenä ja sodankäyntinä.
Maailmankuvan muutoksilla on ollut aina vaikutusta myös taiteeseen ja arkkitehtuuriin. Siihen liittyneeseen järkiperäiseen tietämiseen pyrkimisellä on ollut vaikutusta luovuutta vaativaan työskentelyyn maailmankuvamuutosten pohjalta.
Einstein loi fyysikkona maailmankuvamme muuttaneen teoriansa alun perin noin 1900-1915 välisenä aikana, Kandinsky maalasi 1910-luvulla ensimmäisiä abstrakteja maaluksia. Tuon jälkeen taide ei kuvannut enää näkyvää (näköiskuva) vaan ”teki näkyväksi” (Paul Klee). Ensimmäinen maailmansota käytiin 1914-1915.
Liikkeellä ollut ”henkinen ravistelu” aiheutti yhteiskunnassa arvoristiriitoja ja valtapoliittisia konflikteja ja verisiä sotia. Tällä hetkellä tapahtuu vastaavanlaista ravistelua. Sen pohjalla on vanha ”länsikulttuurinen tietouskomyytti” (uusin teknologia ja kapitalistinen talous jne.).
Einsteinin mukaan tieteellinen kuvaus pyörremyrskystä ei anna (kuten taiteessa) vaikutelmaa myrskyn välittömästä havaitsemisesta ja kokemisesta (Johdatus filosofiseen ajatteluun, 1982, sivu 33). Tässä esimerkissä näkyy selvästi järkiperäiseen tietämiseen pyrkimisen ja olemassaolon kokemisen ero.
Tietämiseen pyrkimistä hallitsee abstrakti teoria, olemassaoloa konkreettinen ”sattuman vyöry”. Tieteellisen tutkimuksen tekemistäkin varten on yhteisesti sovitut ja hyväksytyt menetelmät ”tieteen lait”, olemassaloon ei vaikuta samantyyppiset ilmiöt.
Evoluution kautta muotoutuneeseen elolliseen luontoon liittyy yksilön olemassaoloa koskettava henkinen ilmiömaailma. Sitä ei pysty edes kuvaamaan sanoin rationaalisen järkitiedon pohjalta. Sen kuvaamista varten on olemassa ”sattuman taide” ja ”itselleen olemisen taide” Kuvateokset, sanateokset, musiikkiteokset jne.).
Mytologisen eläimen ”itselleen oleminen” liittyy sattumaan ja taiteen maailmaan. Tietämiseen pyrkiminen kurjistaa taideteoksen tekemisessä luovuuden perustaa.
Descartesin järkiuskovaisuudella oli (seuraavat neljäsataa vuotta) valtava vaikutus länsimaisen kulttuurin filosofiseen tutkimukseen ja koko länsimaisen kulttuurin kehitykseen. Descartesin käynnistämä järki- ja tietousko (aikakausi) huipentui kun ”itsevarmojen tietoinsinöörien” luomat konevempaimet (junat, autot, lentokoneet, radiot, tietokoneet, kännykät jne.) yleistyneet kaikkialla maapallolla (moderni teollis-kapitalistinen järjestelmä ja aikakausi).
Koneen muoto näkyi kaikessa ja kaikkialla.
Tätä kehitystä seurasi syvä ristiriita evoluutiossa kehittyneen elollisen luonnon ja käyttöön otetun keinotekoisen järki- ja konesysteemin välille.
1700-luvun lopulla tapahtuneessa Ranskan suuressa vallankumouksessa herättiin ”ylimysvallan hävittämiseen” (juutalaisvainojen kaltaiseen kokonaisten yhteisöjen ”siivoamiseen”) sekä ”oman tavallisen kansan” sivistämiseen ja valistamiseen (valistus).
Tästä kehittyi teollinen yhteiskunta, jossa on keskeistä keinotekoisesti toteutettava (kaiken kattava) kulttuurin ja kansalaisten yhdenmukaistaminen (massoittaminen).
Koska valistus pohjautui järkiperäiseen tietämiseen ja tietouskoon kansanmassojen valistamisen ja sivistämisen takia, julkaistiin tietokirjasarja ”Ensyklopedia”. Siihen oli koottu kaikki tiedonhankinnan alueet (tieteet) sekä taiteet ja taidot.
Koska tietopohjaiset käsitykset ja ajatukset muuttuvat koko ajan,vastaavia kirjasarjoja on pitänyt julkaista aina vain uudestaan. Tietouskovaiset pitävät kyseistä uusiutumiskehitystä kuitenkin ”todellisena edistyksenä”. Tämä päivän mytologien eläimen ”kullattu vasikka” on ”tietoyhteiskunta”.
Valistuksen aikana myös taidetta ja erilaisia taitoja pidettiin hallitun ”tietotaito-kehityksen” luomisen osina. Taiteeseen ja taitoihin suhtauduttiin tietona. Taiteilijat eriytyivät omiksi ”tietäjiksi”, joilla oli tietoa ihmishengen kummallisista, niin sanoakseni ”ihmismielen ennalta arvaamattomista pyörähdyksistä suuntaan ja toiseen”.
Valtaosaa kansanmassasta pidettiin ei-taiteellisina ja osaavina, kansan kohtaloksi tuli muodostaa kokonaissysteemiin kaiken kasassa pitävää yhdenmuotoisuutta. Kaikki piti olla pohjimmiltaan yksi ja yhtä. Kuten natsien tervehdyskin ”Heil Sieg” sanoo. Koko yhteiskunta alkoi muistuttaa valtavaa yksitotista moottoria (konetta), johon sisältyi mitä minkinlaisia osia ja funktioita.
Valistuspropagandaa harjoittaneilla kirjailijoilla on ollut suuri merkitys massojen sivistämisprosessissa (vrt. nykyinen kirjallisuuden poliittinen Nobel-valtapeli). Kirjallisuudessakin tapahtui valistuksen akana ”Romaanin nousu”.
Nykyisin kirjallisuuteen sisältyy sitä vastoin ”romaanilasku”. Se ilmenee ”subjektin kuolemaan”, yksilöllisyyden kurjistamiseen ja joukkojen yhtenäistämiseen ja massoittamiseen (valtaeliitin toimesta) liittyvän fiktiivisen kerronnan leviämisenä kansojen keskuuteen.
Uusimman kirjallisuuden tärkein (universaalinen) tehtävä on puolustaa yksilöllisen subjektin hävittämistä vastustavaa taistelua.
Esimerkiksi Hitler, Mussolini ja Stalin sovelsivat ja hyödynsivät valistuksen ideaa sekä kansanjoukkojen yhtenäistämiseen perustuvaa vallankäyttöä maksimoidakseen oman poliittisen, taloudellisen ja sotilaallisen vallan. Ja aiheuttivat ihmismassojen tappamista. Alkuperäistä marxilaisuutta ja Leninin filosofiaa ei pidä yhdistää noihin tekoihin.
Professori sosiologi Erik Allardtin kirjoitus ”yhteiskuntamuoto ja yhdenmukaisuuden paine” (kirjassa Suomi muutosten yhteiskunta, 1989, sivut 13-25) on valaiseva kirjoitus yhdenmukaistamisen ongelmasta.
Tärkein keino ”yhtenäisyysmassoittumisen päähän pänttäämisessä” on koulu- ja yliopisto-opetus sekä työpaikkaorganisaatioiden vallankäyttö (”yhteen hiileen puhaltaminen”). Vapaasta yksilöstä yritetään tehdä siinä ”ihmiskonetta systeemikoneeseen”.
*
Nykyaikana on vaikea päästä täysin selville siitä mitä kaikkea 1600- ja 1700-luvun ihmiset ajattelivat itsestään ja maailmassaolosta (ihmiskuva ja maailmankuva). Varmaa on kuitenkin se, että se poikkesi radikaalisti nykyajan vastaavista tunnoista ja käsityksistä.
Miksi meidän pitäisi lämmitellä vieläkin ”kylmettynyttä kellonkoneistoamme” lämpimässä uunissa?
Moderni käsitys ihmisyksilöstä ja -yhteisöstä on vaihtunut myös viimeksi nopeasti. Esimerkiksi teoksessa ”Sociology” (Lindberg, Schrag ja Larsen, 1954) esitellään sosiologia aikansa käsityksen pohjalta LUONNONTIETEENÄ. Kun Jean-Paul Sartre kirjoitti 1930-luvun lopulla kirjoituksen ”Minän ulkoisuus” (suomennos, Tutkijaliitto 2004) hän arvosteli psykologien minäkäsitystä. Psykologialla ja sosiologialla on ollut tuohon aikaan samantyppinen perusta.
Psykologien käsitys MINÄSTÄ ”tietoisuudessa” (minästä jossain SISÄLLÄMME) on Sartren mukaan erehdys. Asian laita on aivan toisin, minä on ”ULKONA MAAILMASSA”. Sartren tästä aiheesta kirjoittama teksti on otsikoitu ”Egon transsendenssi”. Puhe ”egoistista” on typeryyttä.
Tähän Sartren ajatteluun sisältyy uudenlainen käsitys ihmisen OLEMASSAOLOSTA. Se poikkeaa radikaalisti Descartesin käsityksestä olemisesta (”ajattelen, siis olen”). Sartre mukaan ”olemassaolo” edeltää ”olemusta”.
Descartes sai oivalluksen oman olemassaolon pohtimiseen uunissa maaten ikään kuin ”kellonkoneistosieluaan sulatellen”. Sartrella olemiskysymys valkeni sitä vastoin keskellä luontoelementtejä (katso Sartren romaania ”Inho”, suomenos 1981, sivu 183).
*
Vuosisatoja myöhemmin filosofi Ludwig Wittgenstein (1889-1951) oli sitä mieltä, että ”tieteellinen filosofointi” on ihmisen inhimillisten mahdollisuuksien ylittämistä tai alittamista. Tämä johtuu ihmisen käyttämästä kielestä.
Ihmisen käyttämä kieli on ”mytologisen eläimen mörähtelyä”, mikä on sidottu tiukasti rajattuun ”mahdollisuuksien häkkiin”. Ajatuksiaan voi lörpötellä vaikka kuinka sanataiteella mutta ”tieteellisessä filosofoinnissa” voi päästä eteenpäin vain vastaan tuleviin rajoihin saakka.
Mytologisen eläimen pitää opetella olemaan myös vaiti.
Filosofinen tutkimus on ollut Wittgensteinin jälkeen (monien mielestä) kikkailua ja viisastelua. Siis turhaa. Viisainta on ”vain olla” ja antaa sattumalle valta. Ihminen ei ole järkiperäinen ja hallitseva ”tieto-olento”.
Mytologisena eläimenä ”itselleen oleminen” eletään keskellä sattumaa. ”Itselleen olemisessakin” voi yrittää luoda omaan ja ympärillä näkyvään kaaokseen järjestystä mutta sattuma ottaa silti lopulta kaiken ”haltuunsa”.
Jean-Paul Sartren 1930-luvun lopulta lähtien (juuri ennen toista maailmansotaa) kehittämä eksistentialistinen ajattelu hyppäsi omana filosofisena kokonaisjärjestelmänä aikakautemme tärkeimpien filosofisten suuntausten analyyttisen, fenomenologis-hermeneuttisen ja marxilaisen filosofian joukkoon.
Sartre oleskeli noihin aikoihin Hitlerin Saksan Berlinissä. Saksassa hän näki natsien luoman yksilö- ja toisinajatteluvastaisen massoittumiskehityksen (kaiken yhdenmuotoistamisen).
Huomion arvosta tässä yhteydessä on eri ajattelijoiden ja filosofien omaksuma ihmiskäsitys sekä luontosuhde.
Sartre piti arvokkaimpana vapaana yksilönä ”itselleen olemista”. ”Sartren humanismi” nosti arvoon yksilönä olemisen ”keskellä maailmaa ja luontoa”. Tällä hän loi vastakohdan nationalistisen ajattelun ja kasvatuksen pyrkimykselle yhtenäistää ja yhdenmuotoistaa ihmiset (massoittuminen). Se merkitsi samalla vastaiskua yhteiskunnallisen vallan aiheuttamalle ”subjektin kuolemalle”.
Descartes piti suurimpana arvonaan rakentaa järjellä (ei orjamoraalisesti uskonnon avulla) massojen tarkkailemiselle, yhtenäistämiselle ja kurissa pitämiselle (orjuuttamiselle) rationaalinen tukipilari. Descartesin ”matemaattis-mekanistinen järkipeli” on johtanut kapitalismin ja teollistumisen kautta ”järkiorjamoraaliin”, utilistiseen luontosuhteeseen (luonnonvarojen rajattomaan hyödyntämiseen), eri kansojen erottelemiseen ja valtioiden aitaamiseen sekä kansojen yhtenäistämiseen ja yhdenmuotoistamiseen (nationalistiseen massoittumiseen).
Descartesin alulle panemaa rationaalista ”filosofista tutkimusta” on seurannut valistus ja nationalismi sekä maailmanhistorian julmimmat sodat sekä elollisen luonnon kurjistuminen maapallonlaajuisesti (ympäristökriisi ja ilmastonmuutos). Koko ihmislajin olemassaolo maapalolla on nyt uhattuna.
*
Siviiliolojenkin puhe on alkanut muistuttaa armeijalle tyypillistä vuoropuhelua. Se on ajattelun ja sanalaisen ilmaisun monimuotoisuudesta armeijamaisesti riisuttua, harmaata ja konemaista kommunikointia osana yksilöllisen subjektin kurjistamista ja hävittämistä.
Samaan aikaan automatisoidun koneellisen aseistuksen ja puunkaadon (”metsätalous”)maksimointiin tähtäävän monitoimikoneen jälki on alkanut muistuttaa Karjalan kannaksen sotarintamamaisemaa (toisen maailmansodan aikainen tykistötulen jälki).
Hitler ja Stalin loivat totaalisesti yhdenmuotoisen (kaikessa yksi ainoa muoto) yhteiskunnan yksipuoluevallan pohjalta. Kaikkien komponenttien piti muodostaa yhteiskunnassa yksi valtava voima (resultantti).
Arvot, asenteet, käsitykset, vuorovaikutusmuodot, ja kaikki muut inhimillisen elämän elementit valettiin samanmuotoisiksi palvelemaan yhden ainoan kansankunnan yhtä ainutta asiaa, yhteistä voittoa yhdellä ainoalla yhteiskunnallisella yhdenmuotoisuudella.
Samalla ”siivota pois” (tappaa ja hävittää) kaikki erilaiset ja vääränmuotoiset ja ”toisin ajatelleet” (keskitysleirit ja kuolemanleirit). Kansallissosialistien tervehdys ”Sieg” (voitto) ja stalinistien vastaavat huudahdukset toimivat signaalina totaalisen yhtenäiseksi kasvatetun kansan, ajattelun ja toiminnan yhdestä ainoasta tavoitteesta, ”sodankäynnistä ja lopullisesta voitosta”.
Viimeksi tämä yhdenmukaistamisen (massoittumisen) hälytyskello on soinut Ukrainan ja Syyrian sodan sekä Euroopan unionin jäsenvaltioiden sisäpoliittisena kuohuntana ”uusnationalismina”, jossa pakolaisvirran takia liikkuvuutta rajoitetaan ja rajoja suljetaan fasistisesti ”ulkopuolisilta”.
Oikeasta ”kansainvaelluksesta” läpi Euroopan ei ole kyse kun unionin väestö on nyt yhteensä noin 500 miljoonaa ja jos alueen läpi virtaa vain 0,2 prosentin verran ”muukalaisia” (korkeintaan kaksi miljoonaa pakolaista). Kuvitteellinen (epätodellinen) uusnationalismi on pannut unionin jäsenvaltioiden päät aivan sekaisin. Se on ollut varjonyrkkeilyä.
*
Nationalismi perustuu kuvitteluun. Tämänhetkinen perussuomalaisuusinnostus on massoittumiseen perustuva luulosairaus. Muut puolueet ovat tartuttaneet hädissään itsensä SSS-hallituksemme suosimaan ”PS-tautiin”. Ne pelkäävät vainoharhaisiksi kasvatettujen kansalaisäänten vyörymistä seuraavissakin vaaleissa perussuomalaisille, kun PS-puolue panee kuvaruutuun sinisen leijonan, demarit vastaavat siihen punaisella leijonalla ja vihreät vihreällä. Lopputulokseksi on tulossa raamatullisesti ylikansallisen vastustamista ja se, että Suomi tukee uusien kansainvälisten konfliktien muodostumista. Ja saa muiden vihat päälleen.
Lopputulokseksi on tulossa se, että globaalin ylikansallisen valta ja voima jyrää isänmaallisuuskiihkossaan pyöriskelevän ”olen suomalainen” (musikaalisesti)-rasvapallon allaan niin, ettei siitä jää jäljelle kuin pikkuruinen (epämusikaalinen) tikun pätkä.
”Suomalaisen rodun” paremmuuteen uskominen, ryssävihaan (Venäjän federaation vastaisuuteen) yllyttäminen tai viikoittaiset kansalliset ”Nokia-surupäivät” eivät pelasta Suomea. Samaan aikaan kun maailmantalouden romahtaessa vuosikausia kasvuennusteet ovat romahtaneet toinen toisensa perään ja kommunistis-kapitalistisen Kiinan talous kummittelee, Suomen valtion velka ylitti tammikuussa 2016 sata miljardia (kts. Taloussanomat 24.2.2016). Suomi on saanut kansainvälisiä moitteita ihmisoikeuksien loukkaamisesta (turvapaikanhakijat) ja korruption torjunnasta (OECD, Taloussanomat 24.2.2016). Samaan aikaan Suomen porvarivaltainen ja perussuomalaishenkinen hallitus on pitänyt kansanedustajia tietämättömänä Naton sotaharjoituksista Suomessa. Kekkonen – haloo!
Alkukesällä 2016 nähdään ja kuullaan miten tämä valtiokone alkaa yskiä.
SSS-hallituksemme aikana tapahtunut kehitys todistaa siitä, että nationalistinen, eurooppalainen ja länsimainen ”tietoyhteiskuntakulttuuri” elää syvää murrosta. On täysin mahdollista, että uudet suuret kulttuurit (ehkä juuri henkipainotteinen islamilainen ja materiapainotteinen kiinalainen kommunistinen kulttuuri) saavat seuraavaksi isoimman vallan maapallolla.
Mutta ”tietoviisas” länsivalta (Unioni, USA, Nato jne.) kieltäytyy ikivanhan kulttuurinsa mukaisesti katsomasta ylpeänä itse itseään peilistä.
*
Länsimainen valtaeliitti on vannonut jo vuosisatojen ajan tekevänsä yhtenäistämilleen ja orjuuttamilleen alamaisilleen ”kaikkea hyvää” mutta se toiminta on aiheuttanut aina vain järkyttävämpää pahaa.
Ukrainan ja Syyrian sodan sekä ”uusimman kansainvaelluksen ja nationalismi-innostuksen” jälkeen mitään ei voi pitää ”vallan hyvyytenä” ja hallittuna politiikkana. Lännen oma vallankäyttö vyöryy nyt eteenpäin täysin kaaosmaisesti. Samalla kansainvälisiä ihmisoikeuksia törkeästi loukaten.
Jos tiede on militaristinen, taide on pasifistinen. Jatkossa ”taide on valtaa” enemmän kuin tiede.
Jo riittää ”kultaisten leikkausten” suunniteltu sommitteleminen kankaalle ja sopivien värisävyjen etsiminen paletilla tunteellisimmaksi järkeillyn kokonaisvaikutuksen löytämiseksi maalaukseen! Perinteinen taide ei kerro enää yhtikäs mistään yhtikäs mitään.
*
Olen ”mytologisena kulttuurieläimenä”, ”pasifistina ja ”nuormarxilaisena eksistentialistina” myös ”humanisti”.
”Marxilaisesta humanismista” voi lukea Georg Henrik von Wrightin kirjasta Humanismi elämänasenteena, 1987, sivut 137-147). Sartre on kirjoittanut itse ”eksistentialismista humanismina” (lue Sartren kirjoitus ”Eksistentialismikin on humanismia” kirjasta Ajatukset, Uuden ajan filosofian lukemisto, toimittaneet P. Elo ja T. Salonen, 1993, sivut 113-121).
Myös nuoren Marxin ajatukset ”vieraantumisesta” sekä ensimmäisen modernin ihmisen ja modernin runoilijan Baudelairen värikkäät runot rappeutuvasta ihmisraukasta teollisen kulttuurimme hammasrattaissa panee DADAILEMAAN”.
Omassa DADASSANI värit eivät välky ”teosofisesti heleinä” (Kandinsky) vaan värimaailmani lojuu sammuneena ja pikimustana alueena ihmismielen kaikista alimmalla pohjalla. Kaadan ”DADAILUSSANI” usein ensin läjän mustaa väriä suoraan purkista pinnalle ja annan sen jälkeen värin valua sattuman tietä.
”SATTUMAN DADANI” kuvaa yhteiskunnan nykyistä kaaosta, hallitsemattomuutta ja toivottomuutta.
UUSDADANI on protesti vallitsevaa yhteiskunnallista, nationalismin myrkyttämää massoittumista ja kaaosta sekä veristä sodankäyntiä vastaan. Vallan massoille tyrkyttämä iskulause ”tieto on valtaa” ei merkitse minulle enää yhtään mitään.
Jokaiselle yksilölle on nyt tärkeintä pelastaa oma sisin itsensä, minä. Siinä auttaa parhaiten yksilövapaus ja sattuma!
Miksi niin kutsutut ”taideasiantuntijat” haluavat tästä kaikesta huolimatta kurkistaa taideteosten takapuolelle? Mitä he uskovat sieltä löytävänsä? Ehkä he haluavat lohduttaa ahdistuneena itseään vakuuttamalla itselleen, että ”on hyvä kun tietää, että tietää”.
*
Avaruuskappaleita ja niiden tähtien liikeratoja universumissa tutkineen avaruustieteilijän, tietokirjailijan nykyisin parrattoman) professorin Esko Valtaojan mukaan ihmiset uskovat nykyisin ”internetin somessa” ihan kaikkeen.
Valtaojan mielestä sosiaalisessa mediassa pitäisi panna heti päälle ”some-miettimistauko.
Pitäisikö meidän alkaa elämään kahtiajaossa ”tosi – epätosi”? Eihän netissä voi olla edes luonnonmukaista sosiaalista vuorovaikutusta.
Funkkiksen ja kommunismin vastustaja Valtaoja ei usko ainoastaan avaruuskappaleiden liikeratoihin sekä planeettojen muotoihin ja massoihin. Valtaoja uskoo fasistisesti 2000-luvun ensyklopediaan eli ”tietoyhteiskuntaan”. Kyseisen hurmoksen kritisointi on johtanut viimeksi suoranaisiin vainoihin.
Sattuman vyöryssä elävän mytologisen ihmiseläimen ymmärtämisominaisuus ja ”datakoneen raksutus” ovat vastakohtia. Niiden vertaaminen on mielipuolista.
Otetaanko netissä seuraavaksi käyttöön somen sijasta ”dataensyklopedia”, kaikenlaiset ”KAIKEN KIRJAT” sekä tosi- ja tietoviisaat professorisivustot?
*
Minun mielestäni IHMISEN EI PIDÄ USKOA MIHINKÄÄN, sillä kaikki on osoittautunut kuvitteluksi ja sattuman vyöryksi.
Eikä tässä ole kyse anarkiasta tai nihilismistä. Kyse on uudentyyppisen MAAILMANKUVAN ja OLEMISKÄSITYKSEN omaksumisesta.
Siihen sisältyy rationalistisen ”tietämisen”, tietopohjaisen ”todellisuuskäsityksen” sekä nationalismitaikauskon (kansakuntakuvittelun) ja laumahenkisyyden (massojen yhtenäistämisen) kritiikki.
*
Ei ihminen voi olla ”tietoinen” tai ”tietää todellista”, kun ”vapaat subjektit” lojuvat vangittuina ja kuolleina pystyssä.
Onneksi kuvittelemista ja luovuutta ei voi hävittää kartesiolaisella järkeilyllä tai ”teräksellä ja verellä” (väkivallalla ja sodalla).
Minulla on ”subjektin kuolemasta” myös omia kokemuksia. Ensin yhteiskuntasysteemi tuhosi alkuperäisen herkän luontosuhteeni pänttäämällä koulussa päähäni ajatusta ”tieto on valtaa” (lintuharrastukseni tyrehtyminen teininuorena). Kirjoitin vuosikymmeniä myöhemmin lintuharrastuksestani Loviisan Sanomiin (”Ennen kuin pintaa nostettiin”, LS 12.10.1999) mutta en puuttunut siinä sisäiseen ongelmaani.
Myöhemmin suunnittelin arkkitehtiopiskelijana 1977 Lapinjärven motellin/hotellin (nykyisin ”Hotelli hanhi”). Minulle alkoi selvitä ”vapaan taiteen” ja arkkitehtuurin olennaisimmat erot. Ne juontavat länsimaiseen kulttuuriimme suuriin erehdyksiin ja aiheutettuihin ongelmiin.
Arkkitehtuuri on kaikkea yhteiskunnallisten vallankäyttäjien suosima valtapeli. Arkkitehtikilpailujakin käytetään yleisesti pelinappulana. Valta pääsee kilpailuissa usein pelaamaan likaista peliään usein miten huvittaa.
*
Ammatillinen opiskelu Länsi-Saksassa ja ammatin harjoittaminen (varsinkin Turussa) imi minusta ulos loputkin alkuperäisestä ”itselleen olemisen” ilosta.
Valtataistelu ”Turun taudin” ilmiöitä vastaan johti siihen, että pakenin ensin merenkulun harrastamiseen (veneily avomerellä) sekä taideharrastukseen. Seuraavaksi hankin nuoruuteni kotikunnasta Lapinjärveltä perheelleni vuoden 1996 lopulla kesäpaikaksi vanhan punaisen mummonmökin.
Seuraavan vuoden kesällä (1997) pidin kuvataidenäyttelyn Lapinjärven kirkonkylän kirjastossa. Loviisan Sanomat kertoi näyttelystäni artikkelissaan ”Puheenvuoroja säilyneen maaseudun puolesta” (LS 29.7.1997). Lapinjärven suomenruotsalaistaustainen kirkonkylä (lapsuuden- ja nuoruudenkotini) on yksi Suomen kauneimmista vanhoista kirkonkylistä, mutta myös sinne on tunkeutunut nykyaika ilmiöineen. Näyttelyni sisälsi perinteisiä naturalistisia kuvia ja samalla uutta modernia tyyliä julistavia maalauksia.
Vuonna 2000 Östra Nyland -lehti kirjoitti seuraavasta Lapinjärven kuvataidenäyttelystäni ”Amatörkonstnär, arkkitekt och pacifist” (ÖN 5.8.2000). Uutisessa ensinnäkin kerrottiin minun laittaneen ateljeerakennukseni oven yläpuolelle (samalla tavalla kuin Turussa, ateljeeni oli Turussa vanhassa tehdasrakennuksessa nimeltä ”Samos”) tekstin ”FACTORY” (fabrik, tehdas). Toiseksi minun kerrottiin tekevän ”taidetehtaassani” isoja värikkäitä pikamaaluksia (”actionpainting”). Niiden pohjalla oli moderni taiteen abstrakti ekspressionismi.
Pitäisikö minun kuitenkin ”virallisen kurjistamisen” jälkeenkin vain kiittää yhteiskuntasysteemiä (valtaa) kaikesta saamastani ”hyvästä huolenpidosta”? Ei tietenkään!
*
VAPAA MINÄ on maailman tärkein asia. Vapaus on luonnollisessa tilassa SATTUMAN varassa, ei keinotekoisten systeemien TIEDON ja VALLAN peruskivellä. Sattuma ei pääse vaikuttamaan yhteiskunnassa ilman väkivallatonta uusinta ”vapausvallankumousta”. Yhteiskunnallisia vaihtoehtojakin on vaikka kuinka monia valta toisin väittää.
Koska yksityisyyden hävittäminen ja yksityisen ihmisen vakoileminen (salaisen poliisin murtautuminen yksityisyyteen, esimerkiksi kännykkään) on rikos ihmisyyttä vastaan siitä pitää tehdä kansainvälinen rikoslaki.
*
Tärkeintä ei ole se mitä uskoo vaan miten uskoo (Kierkegaard). Tärkeintä ei ole se mitä tekee vaan miksi tekee.
Ei pidä uskoa edistykseen sillä edistys on keinotekoinen ja myytti.
Tärkeintä on antaa sattuman vaikuttaa kaikkeen mitä näkee ja tekee.
Uskonnotkin saivat muinoin alkunsa mieltä ahdistaneesta tunteesta, että ihminen ei voi ikinä tietää ja selittää olemassaoloa sattumien kaaoksellisessa maailmassa (”itselleen olemisessa”) järkeilynsä ja keinotekoisten tietotuotannollisten systeemiensä avulla.
”Fiktiivinen filosofia” on sitä, että antaa kaiken olla silleen.
Siinä kyselee kaikenlaista mutta ei anna vastausta mihinkään. Kun ei tiedä edes uskovansa ei halua myöskään kuvitella mitä voisi uskoa.
*
Yhtenäistetyn orjamoraalisen yhteisön vastakohta on vapaa yksilö. Ja yhdenmuotoisuudenvastakohta on ääretön monimuotoisuus.
Sattumakaaoksessa vyöryminen on järkiperäisen tietäminen ja hallitsemisen vastakohta.
Vapaan yksilön ”itselleen oleminen” pohjautuu sattumaan, sen voi havaita valveilla ja nähtyjä unia jälkikäteen pohtiessa.
”Olemissattuman valussa” eläminen on luovan taiteellisen työskentelyn tärkein lähtökohta. Tärkeintä luovassa työskentelyssä on ”itselleen olemisen” prosessi, ei lopputulos ”taideteos”.
Tärkeintä elämässä on löytää oma itsensä. Ja päästää vapaaksi ”itselleen olemiseen”. Siihen ei tarvita kouluja, ei taidekouluja eikä muita opinahjoja.
Riittää kun oppii ihmettelemään ja tekemään kysymyksiä. Vastausten antaminen on toisarvosta. Kysymykseen vastaaminen merkitsee tietämistä vaikka vastaisi, että ”en minä tiedä”.
*
Olemme ihmisinä taideteoksia (Jean-Paul Sartre). Lisäksi olemme vapaina yksilöinä ”itselleen olemisen taiteilijoita”. Jokaisella tähän maailmaan syntyneellä ihmisellä on oikeus olla eri tavoin itsensä. Tuota perusoikeutta ei saa loukata.
Olen kirjoittanut ”itselleen olemisen taiteesta” Kulttuurivihkojen nettisivuille (katso kirjoittamani blogi, julkaistu 4.9.2015. blogit ja kohta ”yksilön ja taiteen vapaus”). Samoilta nettisivuilta löytyy myös muita taidetta koskevia kirjoituksiani, esimerkiksi ”Dadavalu” (julkaistu 9.6.2015).
Olen kirjoittanut taiteesta myös lehtiin sekä omakustanteisiini (niistä uusimmissa on myös ISBN-numerot ja virallinen jakelu).
Myös paikalliskulttuurisia myyttikokonaisuuksia sekä esimerkiksi muusikkoja, kirjailijoita ja kuvataiteilijoita löytyy maapallolta ääretön määrä.
Maapalolla on noin 130 miljoonaa kirjaa (katso 2013 ilmestyneen Esko Valtaojan Kaiken käsikirja kappaleesta ”Henki”, sivu 197). Niin kutsutut ”Kaikkikirjat” syntyvät nekin sattuman vyörystä ja muuttuvat ennemmin tai myöhemmin fiktiivisiksi kuvitelmiksi, myös esimerkiksi Ken Wilberin ”KAIKEN LYHYT HISTORIA” (2009), Esko Valtaojan kirjasta Kaiken käsikirja puhumattakaan. Suosittelen kuitenkin Jaakko Hämeen-Anttilan Islamin käsikirjaa kaikille perussuomalaismielisille.
*
Ammattitaiteilijoista on kuitenkin vain pieni ryhmä ylikansallisesti ajattelevia ”universaaleja taiteilijoita”. Valtaosa taiteilijoista on kansakuntauskoon vannoutuneita ja sitoutuneita, nationalistisen valtiovallan rahallisesti tukemia henkilöitä (apurahat).
Ammattitaiteilijoiden toimeentulo on heikko koska monimerkityksellistä ja vaikeaselkoista luovaa runoutta (taidetta) ei arvosteta yhtä paljon kuin rationaalista tietotuotantoa (tutkimusta ja siihen pohjautuvia aloja kuten suunnittelua ja kaupallista teollisuutta).
Nykyisin uusliberalistisen valtiovallan silmissä kaikki valtion ja kuntien kassaan rahaa tuottava on kaiken a ja o. Valta on kuitenkin tukehtumassa tähän omatekoiseen pullaansa.
Taiteesta ei ole tullut vielä Suomessa ylikansallisesti rahallista hyötyä tuottavaa ”systeemikonetta” mutta Helsingin Guggenheim saattaa murtaa tähänastisen taidemyytin. Nyt tieteellinen tietotuotanto on etusijalla koska sen avulla voi pärjätä maailmanlaajuisessa kapitalistisessa kilpailussa. Kansainvälistyminen pitää kuitenkin huolen siitä, että kaikki muutkin ”Nokiat” karkaavat suomalaisten näpeistä suureen maailmaan. Kilpailu ”kansakunnan kullasta” on myytti.
”Itselleen olemisen taiteessa” jokainen vapaa yksilö on oma taiteilijansa ja taidesuuntauksia löytyy nykyisin maapallolta yhtä monia kuin on ihmisiä maapallolla. Teollisen aikakautemme yhtenäistämiseen ja yhdenmuotisuuteen nationalismiuskon pohjalta pyrkiminen on luonnoton ja vaarallinen kehitys. Jos rakastaa rauhaa, pitää ajatella ylikansallisesti ja monikulttuuristua.
Pakottamalla massa nationalistiseen yhdenmuotoisuuteen ja kieltämällä vapaa yksilöllisyys (ego, minä), kansainvälisyys ja sattuman merkitys, räjähdysmäisesti lisääntyvän ihmislajin sekä muunelollisen luonnon kutistuminen päättyy ihmiskunnan lopulliseen kuolemaan.
Mutta ei hätää, ehkä miljardien vuosien päästä alkaa planeetallamme uudestaan eläimellisen ihmisen vaellus sattumien vyöryssä.