Vuoden 1970 eduskuntavaaleissa Keskusta (entinen Maalaisliitto) menetti 13 edustajapaikkaa mutta SMP sai yllättäen 18 paikkaa. SMP:llä oli ollut tuota ennen eduskunnassa yksi ainoa kansanedustajapaikka.
Tämä vuoden 1970 ”protestivaali” samoin kuin sen perillinen, äskettäinen perussuomalainen ”jytkyvaali” selittyy Suomessa aiemmin tapahtuneella yhteiskunnallisella ja kulttuurisella kehityksellä.
SMP:n ja PS:n juuret löytyvät maamme vanhasta protestanttis-isänmaallisesta maaseutukulttuurista sekä entisestä valtapuolue Maalaisliitosta eli nykyisestä Keskustasta.
Venäjän kommunistista vallankumousta koskevassa historiankirjoituksessa ei korosteta riittävästi ”punaisen talonpojan” merkitystä kyseisessä vallankaapauksessa.
Taistelu köyhän talonpoikaisväestön puolesta oli Leninin punaisten tärkeimpiä tavoitteita.
Suomessa vauras talonpoika oli samaan aikaan sitä vastoin uskovainen porvari.
Maaseutu ja maatalouselinkeinojen harjoittaminen oli Suomessa tuolloin aineellisen ja henkisen kulttuurin keskiössä. Kaupungistuminen on Somessa nuori ilmiö.
Konservatiivisiin etuoikeuksiin (privilegioihin) perustunut sääty-yhteiskunta vaihtyi vuosisadan vaihteessa (1800/1900) tuloerojen suurena epätasaisuutena ilmenneeksi luokkayhteiskunnaksi.
Suomi oli tuolloin epäurbaani niukasti teollistunut yhteiskunta.
1800-luvun lopulla alkunsa saanut Maalaisliitto palvoi konservatiivisesti ”itseellistä talonpoikaa” (Santeri Alkio, alunperin sukunimeltään Filander) kuin ”kuningasta”.
Maaseutusuomalaisen eliitin patavanhoilliset arvot, elämäntavat ja tyylit tunnistaa helposti vanhoista mustavakoisista elokuvistamme.
Maatilojen isännät olivat kasvaneet ajatukseen, että rengit ja piiat olivat heille ”jumaluuden siunauksella” tarjottu ”ilmaislahja”.
Palveluväen piti raataa isäntäväen maatilalla napisematta silloinkin kun renki ja piika olivat avioituneet, saaaneet lapsia ja onnistuneet rakentamaan isännän vuokraamalle pikku vuokramaalle pienen asuinrakennuksen (torpan, usein yksi ainoa asuinhuone 3×4 m).
Renkien ja piikojen oli pakko ajatella aina ensimmäiseksi maatilakeskuksen isännän parasta, sillä hän hallinnoi omistamallaan alueella (pellot, metsät, rakennukset) suvereenisti kaikkea toimintaa. Muut joutivat elämään isäntäväen ”siivellä”.
Isot itseelliset maatilakeskukset syntyivät Ruotsin kruunun aikana 1700-luvun puolivälin isojaon jälkeen (hajallaan sijanneiden pikkupalstojen yhdistäminen). Siihenastisen sarkajaon aikainen sosiaalinen kyläelämä kuihtui saman tien. Eriarvoisuus alkoi kasvaa.
Torpparinogelman käsitteleminen oli 1900-luvun alun Suomen eduskunnassa keskeisin lainsäädäntötehtävä. Keskustelu torpparilakien uudistamisesta kiihtyi 1906 työtaistelujen ja torpparilakkojen takia (1905 yleislakon/suurlakon jälkeen).
Vuodet vierähtivät mutta torppariongelmaa ei pystytty ratkaisemaan edusunnassa. Samaan aikaan ympäri Eurooppaa kuohui marxilainen työväenliike.
Tämän kaiken taustalla näkyi vanhan sääty-yhteiskunnan ja uudistumassa olleen yhteiskunnan (teollistuminen, demokratisoituminen jne.) välinen ristiriita.
Suomen 1918 sisällissodassa valkoiset ja punaiset alkoivat ratkaista syntynyttä ristiriitaa ja konfliktia aseilla.
Valkoisten luokkasotavoiton jälkeen Suomesta tuli länsmainen kapitalistinen valtio.
Maailmansotien välinen lapuanliike (mussoliinihenkinen maanviljelijä Vihtori Kosola) yritti viedä sisällissodan lopuun.
SMP ja PS ovat ratkoneet toisen maailmansodan jälkeen samaan vanhaan taustaan juontavaa ristiriitaa omalla tavalla, samalla aikansa eläneeseen suomalaisuus-nationalismi-ideologiaan jumiutuen.
Tämän historiallisen kehityksen taustalla on ikivanha ilmiö ”säteilevä valtakeskus”. Vastaavan tyyppisiä valtailmiöitä on ollut muinoin esimerkiksi Egyptissä.
Siinä yksi tai usempi valtakeskus säteilee ympärilleen aineellisia ja henkisiä resursseja, houkuttelee köyhiä ihmisiä luokseen ja käyttää säilyalueensa sivustoilla eläviä hyväksi (orjina jne.).
”Säteilevän vatakeskuksen” taustalla on valtaan ja vallankäyttöön liittyvät ilmiöt.
Kirjoitin 19.9.2011 sanamalaheti Ilkkaan kirjoituksen ”Vallan totaalisuudesta”. Totesin heti kiroitukseni alussa, että ”Friedrich Nietzschen mukaan totuuden etisintä johtuu halusta hallita”.
Jos joku käyttää hyväkseen ilmaista tai halpaa työvoimaa, hän käyttää hyväkseen tietoa ja valtaa.
Torpparijärjestelmässä ”säteilevän valtakeskuksen” (maatilakeskus) hyväksi käyttämät olivat isäntäväen hyväntahtoisuudesta riippuvaisia renkiä ja piikoja sekä lapsia.
Vanha sääty-yhteiskunnan aikainen ajattelutapa ja kulttuuri ei ole kadonnut mihinkään.
Saman tyyppinen arvomaailma ja ajattelutapa toimii myös nykyisessä kapitalistis-uusliberalitisessa yhteiskunnassa.
Siinäkin konkreettiseti rikas on eri asia kuin konkreettisesti köyhä.
Ikivanha tastelu voimistuvaa ”steilevää valtakeskustaa” vastaan on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan aikaisemmin.
Tästä todistaa vakuuttavasti äskettäin Euroopan unionin (= uusi valtakeskus) aihuttama ulkopoliittinen Ukrainan sota ja itsenäisen valtion Kreikan sisäpolitiikkaan puuttuminen sekä moni muu ajankohtainen ilmiö.
”Vallan säteilykeskuksiin” kuului aikaisemmin ylimmän valtaeliitin asuinpaikat kuten linnoitukset, kartanot ja maaorjuuden varassa toimineet suurtilat (orjuus, feodaalilaitos).
Viimeksi ”säteilykeskuksia” on perustettu uusliberalistisessa valtapelihurmoksessa uskottelemalla, että kun
”rikkaille annetaan vapaus rikastua entisestään kaikki hyötyvät siitä lopuksi”.
Niin ei ole kuitenkaan tapahtunut, kehitys kulkee täysin päinvastaiseen suuntaan.
Entisen päämisterin Jyrki Kataisen puhe ”porvarin työläistymisestä” ja ”työläisen porvarillistumisesta” eli luokkavastakohtaisuuksien katoamisesta nyky-yhteiskunnasta on pötypuhetta.
Vastakohtaisuudet köyhien ja rikkaiden välillä (yleisesti ja aluekohtaisesti) laajenevat ja terävöityvät koko ajan.
Kokoomuksella ei ole siksi seuraavien vuosikymenien aikana mitään sanottavaa huomisen yhteiskunnalle.
Kaksi isoa suomalaista porvaripuoluetta kokoomus ja revisionistidemarit ovat jo pudonneet vallan kahvasta.
Rahavallan pilvenpiirtäjät nousevat New Yorkissa ”rahavallan ylimpinä katedraalaina” kohti jumalallista taivasta säteilläkseen maailmanherrana koko pallomme konkreettiseen elämään.
Ne saattavat kuitenkin joutua jonain päivänä yhteenottoon kapitalismia hyödyntävän kommunistijohtoisen Kiinan kanssa. Sitä seuraisi uusi maailmanherruuden kulttuuri.
Suurkaupunkien ”mammonakeskusten” ulkopuolella avautuu suuressa maailmassa usein kokonaisia slummiutuneita kaupunginosia.
Esimerkiksi Helsingin kohdalla on kuitenkin puhuttu tässä kohtaa pelkistä ”köyhyystaskuista” (pisteittäisitä köyhyysloukuista, rajoittuen esimerkiksi kerrostaloihin) ja niitä uskotaan voitavan ”räätälöidä”.
Aloin tutkia asuinlähiöitä 1980-luvulla ja 1990-luvulta lähtien koordinoin Turun lähiöiden uudistamista. Ensin lähiöitä peruskorjattiin (1), sitten uudistettiin (2) mutta kolmannessa vaiheessa lähiöt jätettiin oman onnensa varaan (purettiin lähiöorganisaatiot jne.).
Saksan lähiöuudistusrahat siirrettiin voden 1990 jälken DDR:n peruskorjaamiseen mutta alueesta tuli pohjaton suo ”Merkelin Kreikka”, johon uppoaa loputtomasti rahaa.
Lähiö, uusimman teknologisen arkielämän kehto, alkoi näyttää vallan silmissä aina vain hankalammalta palalta purra.
Isot rakennusliikkeet toivovat tänä päivänä kokonaan uusien kovan rahan asuinalauiden rakentamista ”duunarilähiöden” tilalle.
Uusien lähiötä koskevien pehmosanojen kuten ”köyhyystasku” keksiminen suomalaisen yhteiskunnan terveeksi ylistämiseksi ei kuitenkaan auta jatkossa.
Voimme kohdata nyt kaupungeissa ja uusien suurkuntien syrjäkylillä rikkaat ja köyhät jakavia syviä juopia (segregaatio).
Tämä uusin teollis-tietotekninen yhteiskunta synnyttää kiihtyvällä vaihdilla uusia ”säteileviä valtakeskuksia”.
Tietotekiikka ja atk-robotit viimeistelevät koko tämän homman.
Yhden hengen automatisoidut suursikalat, monitoimikoneiden avulla tapahtuva ”yhden miehen metsätalous” sekä yhden miehen robottitehtaat ovat hyviä esimerkkejä uusimmista kapitalistisista ”säteilyvistä valtakeskuksista”.
Niitä suositaan vaikka ne eivät työllistä kuin yhden henkilön.
Seuravaksi näemme atk-robottifirman, jossa ei ole yhtään työpaikkaa. Joku vain omistaa kyseisen täysin automatisoidun tuotantolatoksen.
Ihmisestä on tulossa joka suhteessa kalliiksi tuleva, haitalinen ja turha olento.
Kone ei kapinoi eikä lakkoile.
Modernien ”säteileven valtakeskusten” ympärillä mylvii nyt kasvava köyhyys ja henkinen tyhjyys, elämän tarkoituksettomuus.
Pakeneminen, alkoholin ja huumeiden käyttö lisääntyy. Ongelmiensa kanssa kamppaleilevat syyttävät eämäntilanteensa pahenemisesta usein maahanmuuttajia. Ja rasismi lisääntyy.
Yksilön ”itselleen oleminen” alkaa menettää merkitystä.
Mitä moninaisimpia ja mitä enemmän uusia tietotekniikan varaan rakennettuja ”yhden miehen rahastuskoneita” ja sieluttomia automaattisia robottifirmoja sitä enemmän työttömiä, köyhiä ja syrjäytyneitä.
Työttömien kansojen joukot vaeltelevat suuntaan ja toiseen löytämättä sisältöä elämään.
”Säteilyviä valtakeskuksia” omistaven rikkaiden tulot ovat kasvaneet viimeksi entisestään ja monet heistä ovat paennet ulkomaille, jottei tarvitsisi maksaa Suomessa veroja.
Tämän tyyppisessä tilanteessa joudutaan pohtimaan ihmisenä olemisen peruskysymyksiä.
Ihmisten välinen vuorovaikutus voi pohjautua evoluution mukaiseen luonnolliseen vuorovaikutukseen tai luonnottomaan keinoteokiseen vuorovaikutukseen.
Ihmisten välinen vuoropuhelu voi tapahtua kasvotusten tai siten, että kone toimii ihmisten välissä (keinotekoinen vuorovaikuts).
Palvelutarjontaa ”uudistetaan” parhaillaan aktiivisesti tietotekniikan avulla tapahtuvalla ”sähköisellä palvelusysteemillä”. Sen taloudelliset edut kostautuvat firmoille kalliisti yleisten yhteiskunnallisten ongelmien kuten työttömyyden kasvuna.
Kohehulluudesta innostunut Helsigin Sanomain toimitus jatkaa Nokia-surutyön linjalla eikä halua havaita tietotekniikan varaan orgaisoidun ”uuden tietoteknisen yhteiskunnan” vaaroja.
Viimeksi HS uutisoi ”Tietokoneet ohjailevat meitä yhä taitavammin emmekä edes huomaa sitä” (HS 28.7.2015).
Eikö hyvään hallintokäytäntöön kuulu käynnissä olevien kehityspiirteiden huomaaminen (seuranta), jotta havaittaviin epäkohtiin voitaisiin puuttua heti.
Aivotutkimusta hyödyntävässä GSN-verkkopelien ”taivuttelun tekniikassa” ei ole mitään ihailemista.
Ihmisaivot ei ole kone.
Ilta-Sanomissa oli 1990-luvulla (20.9.1996) ”Päivän rukous”. Siinä sanottiin, että ”PC meidän/joka olet pöydällä/pyhitetty olkoon nimesi/tapahtukoon sinun tahtosi/niin työpaikalla kuin kotoa”.
Kapellimestari Arthur Fuhrmann kirjoitti viisi vuotta tuon jälkeen Helsingin Sanomain mielipidesivulle kirjoituksen ”Minusta ette saa koneen jatkautta” (HS, 30.3.2001). Hän sanoi, että ”Ilmoitan, etten ole kiinostunut mistään netistä, meilistä, tekstiviesteistä, it:stä enkä mistään muustakaan nykyisin ”välttämättömästä” kapineesta.”.
Eksistentialisti Jean-Paul Sartrekin on varoittanut meitä (romaanissa Inho) uskomasta kojeisiin ja koneistoihin sekä tieteelliseen asennoitumiseen (skientismiin) ja ”valmiin maailman ideaan”.
Uusin tietotekniikan ja robottien varaan rakennettu kehitystavoite koskee myös aluerakennetta ja arkkitehtuuria.
Nova Group-kauppakeskusmammutit ja niiden kylkeen nousevat eliittiaunnot (kuten Turun Skanssi) paljastavat suoraan kenen asialla sitä oikein ollaan.
Uusin paha on julki esitetty idea siitä, että aluerakennetta tulisi kehittää tulevien automaattisesti maanteillä liikkuvien atk-autojen pohjalta.
Samaan aikaan rikkampien isot uudet omakotitalot ovat usein arkkitehtuuriltaan postmodernia ”historiallista kartanoklassismia”. Uusi ja vanha törmäävät siinä häikäilemättömästi toisiinsa.
Kun Engel osoitti Turun säätyeliitin keisarillisessa ruutukaavassa 1827 köyhimmille rakennuspaikat (pienille turvekattoisille hökkeleille) kaavan sivustalta (metsää vasten) tämän päivän kaavoittajat etsivät ”kunnon ihmisiä” häiritseville ”ongelmatyypeille” asunpaikkoja kaukaa vieläkin syrjäisemmältä alueelta tellisuusalueiden kyljestä.
Kuopiossa uusien ”häirikkötalojen” vessanpytytkin on teräksestä niin, ettei niitä pääse rikkomaan edes kirveellä.
Samaan aikaan kavoittajat etsivät paksulompakkoisimmille veronmaksajille uusia ”namurakennuspaikkoja” keskeltä kaupunkia ja jopa suojelukohteiden päältä (kuten yritettiin tehdä Turun Haisten lähiössä).
Köyhtyneet kunnat panevat nyt peliin kaiken.
Kansakunnan matokuurissa kaikki on nyt kaupan.
Mutta suurkuntauudistuskin lujittaa eriarvoisuuskehtystä kasvattamalla liikkumisetäisyyksiä niin pitkiksi, ettei autottomat köyhät pääse häritsemään autollisten rikkaiden elämää keskellä kaukaista syrjäkylää.
Kuntajakolain mukaan kuntajoen muuttamisen pitää parantaa palvelujen (julkiset ja kaupalliset palvelut) järjestämistä ja parantamista mutta todellinen kehitys kulkee päinvastaiseen suuntaan.
Kun yksilön ”itselleen olemista” ja ihmisten välistä luonnollista sosiaalista vuorovaikutusta (evoluution mukaista semioottista kasvotusten kohtaamista) korvataan entistä enemmän koneiden välityksellä tapahtuvalla keinotekoisella datavuorovaikutuksella lopputulokseksi on tulossa ”sisältä tyhäksi nakerrettu ihminen”.
Häviäjäksi on tulossa maapallon tuhottu elollinen luonto ja sukupuuttoon kuoleva ihminen.
Sen jälkeen kun koneita ei käytä kukaan kaikki paikat täyttyyvät planeettamme pinnalla ruosteella.
Ajatus siitä, että koneet jatkaisivat ihmisten lopun jälkeen elämää maallolla on mielipuolinen.
Koneella ei ole ”itselleen olemisen” aistimista.
Koneet eivät voi jatkaa avaruuden kautta tänne syntynyttä evoluutiota.
Karl Marxin luomaa ajattelua kuten näkemyksiä ”vieraantumisesta” (tavarafetismi), Sartren eksitentialismia (”itselleen oleminen”) ja aidosti ja konkreetisesti punaista työväenliikettä tarvitaan sillä niissä on kyse todella tärkeästä vaihtoehdosta, tavallista ihmistä puolustavasta humanismista.
Vanha aave kummittelee vieläkin ja vie paksulompakkoiselta porvarilta myös huomenna yöunet.
Suomalais-rasistinen monikulttuurisuushöpinä
Turun virassani havaitsin, että isot valtapuolueet ja johtavat virkamiehet sekä valtamedia suhtautuvat suvaitsevaisesti rasistisiin puheisiin ja kirjoituksiin koska valta pelkää äänten valuvan vaaleissa isoilta puolueilta äärioikeistolle ja perussuomalaisille.
Toisten mielestä rasitisen keskustelun salliminen on myös tärkeä purkautumiskanava silloin kun kansalaiset tuntevat mahanmuuttajia kohdatessaan itsensä ahdistuneiksi.
Nyt Turun yliopiston tutkija Erkki Railo ihmettelee, miksi valtapoliitikot kommentoivat niin kovin varovaisesti Jyväskylässä äskettäin tapahtunutta natsimielenilmausta, jossa poliisi pidätti useita fasistisesti suuntautuneita nuoria.
Uusin uutinen on se, että Olli Immosen väitetään esiintyneen samassa kuvassa Vastarataliikkeen kanssa ja suomalaisia edustavan kansanedustaja Immosen väitetään yllyttäneen nettikirjoittelullaan natsistisia nuoria väkivallan käyttöön (Norja ja Jyväskylä).
Mediatutkija Anu Koivusen mielestä suomalaispoliitikot pelkäävät tuomita rasisismia, ministerit Sipilä, Stubb ja Soini mukaan lukien (Ilkka 5.8.2015). Suomi ja Ruotsi poikkeavat tässä suhteessa jyrkästi toisistaan.
Vihapuheen ja rasismin läpi sormien katsomisessa on kyse hyvin vaarallisesta ja sairaasta valtapelistä.
Kunta- ja valtiovaltiovalta on rakentanut viime vuosikymmeninä Suomesta pysyvästi läpirasistista valtiota. Sen valtastraregia on ollut tässä kohtaa jo vuosikymmeniä täysin ”perseestä”.
Suomen konservatiivis-nationalistinen ja orjamoraalinen ”sinivalkokansa” saa loukata täällä vapaasti toisenlaisiin arvoihin ja käsityksiin kasvaneita miten huvittaa.
”Tuppukylä-Suomesta” on tullut ”kestorasistinen valtio”, jonka kansanedustuslaitos ei uskalla tehdä loppua sille ”vihapuheliberalismille”, jota kaikenkarvaiset soini- ja halla-ahotohtorit täällä ”maahanmuuttokriittsinä” harjoittavat.
Rasistien ”tieto on valtaa-pelleily” jatkuu ja vie Suomen mainetta maailmalla pohjamutiin.
Muut valtiot ja kansat ovat nauraneet jo pitkään meille päin naamaa.
Minua hävettää.
Likaisesta suomalaisesta ”rasismipaskapallon pyörittelystä” on runsaasti varottavia esimerkkejä.
Perssuomalainen kaupunginvaltuutettu Antti Mäkelä määritteli äskettäin keskustalaisessa sanomalehti Ilkassa (”Monikulttuurisuus on monitahoinen aate”, 1.8.2015) julkaistussa mielipidekirjoituksessa monikulttuurisuuden oikeudeksi saada harjoittaa omia tapoja ja väitti samalla, että aika harva vastustaa Suomessa kyseistä ajatusta.
Saman kirjoituksen mukaan tuo ”monitahoinen aate” on vaarallista ääriajattelua.
Kun perussuomalaiset esiintyvät väkivallan tuomitsevina ”maahanmuuttokriittisinä” vallankäyttäjinä tämä ei merkitse sitä, että perussuomalaisten suhde monikulttuurisuuteen olisi joka suhteessa erilainen kuin suomalaisten natsinuorten monikulttuurisuussuhde.
Tarkastella jotain ilmiötä tai asiaa kriittisesti ja olla rasisti ovat kaksi täyin eri asiaa.
Monikuttuurisuudessa on kyse paljon syvällisemmästä inhimilliseen olemiseen ja elämään liittyyvätä asiasta kuin esimerkiksi ”saada harjoittaa omia tapoja” oman ”aatteensa” pohjalta.
Esimerkiksi Kaija Rossin kirjoituksesta ”Vähemmistöryhmien oikeudet naisten näkökulmasta” (Politiikka, 2003) saa hyvin toisenlaisen käsityksen siitä mihin kaikkeen käsite ”monikulttuurisuus” voi liittyä.
”Maahanmuuttajien integrointipolitiikan” ja ”maahanmuuttajien monikulttuurisuuspolitiikan” isoin ero liittyy suurempaan ja monipuolisempaan suvaitsevuuteen monikuttuurisuuspolitiikkaa harjoittamalla.
Sivistynein väestönosa kannattaa eniten vapaamielistä monikulttuurisuuspolitiikkaa. Sitä vastoin perussuomalaiset kuuluvat suvaitsemattomiin.
Kun monikulttuurisuuspolitiikan yhteydessä tarkastellaan myös yksilöä eksitentialistisesta näkökulmasta (”Itselleen oleminen”) eikä hyväksytä ihmisten luokittelemista (pakolaiseksi, maahanmuuttajaksi, kotoutetuksi, käännytetyksi jne.) aito monikulttuurisuuspolitiikka alkaa näyttää vieläkin humanistisemmalta (kts. myös Michel Foucault, kakenlaisen luokittelun vastustaminen).
Jyväskylän kansallissosialistiset nuoret toimivat ”itselleen olemisessa” orjamoraaliesesti kollektiivisen nationalismiuskon kautta. Heitä ohjaa aikansa elänyt virta.
Eksistentialistiseen sosialismiin uuntautuneet nuoret toimivat sitävastoin ”itselleen olemisen” pohjata tukien toinen toistaan kaikessa itsenäisten ratkaisujen maailmassaolossa.
Ilman suurempaa suvaitsevaisuutta, inhimillisyyttä ja kansainvälisyyttä Suomessa syntyy kokonainen uusäärioikeisto ”uuslapuanliike”.
Jos se tulee se ponnistaa ennen kaikkea perussuomalaisuudesta.
Samalla kasvavat uudestaan Suomessa vastakohtaisuudet eri väestöryhmien kesken. Tämä saattaa johtaa todella vaaralliseen yhteiskuntakehitykseen taloudellisen eriarvoisuuden jyrkentyessä ylikansallisen kehityksen paineessa.
Modernin systeemin tuottama vaurioitunut vammainen yksilö.
Moderni tavaratulva on synnyttänyt viimeksi sen, että eliitti rakentaa asuinpaikkojensa yhteyteen erillisiä varstorakennuksia, joihin tungetaan vuosikymmenien aikana kerääntyneet vanhempien ja lasten tavarat.
Kaikkia tavaroita ei kuitenkaan voi eikä pidä säilyttää, kierrättäminenkään ei hidasta kiihtyvällä vahdilla etenevää mssiivista kapitalistista tavaratulvaa.
Vieraantuminen jatkuu ja onnettomaksi tuleminen syvenee.
Löysin muutama päivä sitten vanhasta ulkorakennuksestamme laatikon, jossa oli satoja pikkutyttäremme 1-5 vuotiaana tekimiä kuvia (piirroksia ja värillisiä kuvia).
Kuvia ilahtuneena katsellessani ja kuvateoksista ”parhaat palat poimiessani” ymmärsin, että olen myös itse modernin organisoidun yhteiskuntakoneen vaurioittama vammainen ihminen.
Kuinka voisin sanoa jotain vapaudessa kasvavan pienen lapsen tekemistä kuvista?
Jos lausun jotain tähän maailamaan syntyneen uuden ihmisen tekemistä kuvista se olisi jotain ”omasta itsestäni” (minun elämys, minun käsitys, minun ajatus jne).
Pitää antaa jokaisen olla vapaa itsensä.
”Itselle olemiseni” on eri asia kuin jonkun toisen oleminen.
Koitan parhaani päästäkseni irti yhteiskuntakoneen minuun syöttämästä orjamoraalisesta törkykasasta.
