Miksi Helsingin johto haluaa karkoittaa romaanikerjäläiset kaupungista? Miksi Turku halusi kiillottaa kulttuuripääkaupunkiproketilla kaupunkinsa putipuhtaaksi ja ylikiiltäväksi? Miksi Viipurista on karkoitettu kerjäläiset ja siivottu koululaisten harjoilla koko Vanha Viipuri?
Miksi Prahan vanhassa keskustassa kaikki katot on yhtenäistetty punaisella tiilellä?
Miksi ihmiset eivät kysele ”Prahan keskustahelmen” viereisen luonnon taakse kätkettyä ”vitivalkoista horisonttimössöä” betonilähiökehää?
Siksi, että valta haluaa turistien (ison rahantulon lähde) näkevä paikan romanttisesti ”mieltä liikuttavana todellisuutena”.
Mutta se on pelkän ”kuoren näkemistä ilman sisältöä”? Tarina jää siinä pinnalliseksi ja ilman ”konkreettista sisältöä”.
Eikö tärkeintä ole nähdä kaiken sisälle?
Ja kun näkee sisälle se voi tapahtua lukemattomilla eri tavoilla. ”Yhtä kaikille samaa todellisuutta” ei voi olla olemassa.
On oleellista nähdä myös kerjääminen ja köyhyys sekä putsatun ja komistetun vanhan keskusympyräalueen taakse betonikehälle kätkeytyvä moderni lika ja koko kulttuurimme epäonnistuminen.
Jos eläisin täällä Suomessa kuvitteellisen kulttuurin ja myytistön varassa näkisin myös ”vieraissa paikoissa” kuten Pariisissa ”kuvitteellisia näkyjä”, katunäkymiä ilman köyhyyttä ja likaa vaikka nekin sisältyvät ”inhimilliseen olemiseen”.
*
Pelkästään keinotekoisessa ja kuvitteellisessa maailmassa eläminen on luonnotonta ja epäreilua.
Myös kun luen kaunokirjallista tekstiä tahdon ”katsoa lukiessani” kertomuksen sisälle. En halua nähdä koko tarinaa pelkästään pinnassa.
Olen tekstin lukijana ”maailma maailmassa”.
Vasta kun olen päässyt kertomuksen pinnalta tarinan sisälle, näen koko ”todellisuuden” mutta jos jään tuijottamaan pelkkää pintaa paljastan oman sisäisen tyhjyyteni.
*
Jos kirjoitan kuvitteellisen tarinan ja näen että siitä tulee joka kerta pelkkä pinta, minulla on itselläni joku ongelma.
Olen tuolloin käsittänyt maailmassaoloni väärin.
Mutta myös minussa on pinnan alla syvyys ”inhimillinen oleminen”.
Syvyys herättää minussa jatkuvasti uusia kysymyksiä ja syvyyteni on samalla salaperäisyys.
Ja se on sitä ennen kaikkea itselleni.
*
Yritän avata tällä Pariisi-kuvauksellani ”tietoisuuden” janoiselle ihmiselle” jotakin kaupungin sisällöstä.
Tuolloin en näe Pariisissa keskiajalla (1248 rakennetussa) Saint-Chapellessa pelkästään kohti taivasta kiitävää goottilaista rakennustyyliä tai ”hurmoksellisesta taivaanporttia” (suuret lasipinnat ja valomeren sekä mosaiikkimaiset värit) vaan myös kulttuurisen vallan, mikä on halunnut ”näyttää alamaisilleen sitä jotakin” hallitakseen heitä.
Tuo jokin on ”Jumalan hyvyyden läsnäolo”. Se on samalla maallisen vallan viesti kansalle.
Mutta samalla valta kätkee piiloon sen, että Pariisissa kapinointi maallisia valtapelejä vastaan on ollut kautta aikojen hyvin väkevää.
Se on sitä nytkin vuonna 2017.
*
Välimeren ympäristö on ollut antiikista lähtien eurooppalaisen kulttuurin kehto.
Nykyisin RUHRin alue (Saksa), PARIISI (Ranska) ja LONTOO (Englanti) muodostavat Euroopan ydinalueen.
Euroopan kohtalon hetket on luettu viimeksi juuri tuolla alueella ja paikalla (maailmansodat, amerikkalaisten sotilaiden maihinnousu, viimeksi Englannin ero unionista).
*
Pariisin historia on hyvä esimerkki kaupunkikehityksestä, mikä on johtanut paikallisen kulttuurin ja myytistön jatkuvaan uudistumiseen, rikastuttaen jatkuvasti ranskalaista yhteiskuntaa (dialektiikan mukaisesti).
Pariisissa on tärkeää kohdata paikallisia ihmisiä (ranskalaisia) ja aavistaa jotakin paikan nykyisestä kulttuurista, myytistöstä ja sisällöstä.
Juuri nyt pariisilaiset jännittävät sitä kenestä tulee seuraava Ranskan presidentti.
*
Pariisin varsinaisella kaupunkialueella on nykyisin asukkaita yli kaksi miljoonaa. Pariisin seudulla (Ile-de France) on kuitenkin 12 miljoonaa asukasta.
Ranskassa on regioneja, departementteja, arrondissementteja, kantoneita ja kuntia.
Suomessa asiat on tässäkin suhteessa aivan toisin.
Pariisi ja Lontoo ovat metropolialueita ja maailmankaupunkeja. Niiden arkeen kuuluu vapaamielisyys sekä toisinajattelun sietäminen ja monikulttuurisuus.
*
Pariisin lempinimi on ”valon kaupunki”.
Tällä viitataan ainakin aurinkokuninkaaseen ja 1700-luvun lopun suureen vallankumoukseen ja valistukseen sekä impressionismiin.
Jean-Paul Sartre teki eksistentialismillaan Pariisista myös ”vapauden kaupungin”.
*
Pariisilaisista joka viides on syntynyt ulkomailla.
Siirtolaisia ja maahanmuuttajia asuu runsaasti varsinkin Pariisin suurissa kerrostalolähiöissä. Monet noista lähiöistä ovat myös arkkitehtuuriltaan näkemisen arvoisia.
*
Pariisin läpi johtaa Seine-joki.
Pariisin vanhassa kaupunkiytimessä on Ile de la cite. Tuolla saarella on suositut turistinähtävyydet: goottilaista tyyliä edustavat kirkolliset kohteet Notre-Dame ja Sainte-Chapelle.
Pariisin vanhan kaupunkiytimen sivustoilla levittäytyy esikaupunkeja ja lähiöitä, ne pitää ehdottomasti nähdä ymmärtääkseen täydellisemmin Pariisia.
*
Kun Pariisin aatelisto ja papisto ryhtyivät yli kaksisataa vuotta sitten vastustamaan kuningasvaltaa, aurinkokuningas Ludvig XIV siirsi asuinpaikkansa sivummalle Versaillesiin, joka sijaitsee keskustasta lounaaseen.
Versaillesin linna ja ankaran geometrinen puisto henkivät voimakkaasti ihmisen ja luonnon alistamista.
Se heijastelee yksinvaltiaan kuninkaan maailmassaoloa. Siinä kullattu kruunu pyrkii erottumaan jyrkästi ”barbaarimaisesta arkikansasta”.
*
Pariisin kaupunginmuuri purettiin ensimmäisen kerran Ludvig XIV:n aikana ja entisten muurien paikalle rakennettiin isoja bulevardeja.
Myös uudet alati kauemmas Pariisin kaupunkiytimestä rakennetut kaupunginmuurit purettiin. Pariisista tuli näin avoin kaupunki.
Pariisin vanhassa keskustassa (Seinen pohjoissivulla) sijaitsee Louvre.
*
Louvre rakennettiin alun perin 1190 jKr. linnoitukseksi suojaamaan aluetta viikinkien ryöstöretkiltä.
Vanhoista Pariisia esittävistä kuvista näkyy kaupungin reunoilla harjoitettua viljelytoimintaa sekä se, että Louvre oli keskiajalla tornein varustettu korkea linnoitus.
Nykyinen Louvre on rakennettu keskiajan jälkeen monessa eri vaiheessa, moderni pyramidisisäänkäynti on vuodelta 1989 (arkkitehti I. M. Pei).
*
Louvressa toimi vuodesta 1699 lähtien ns. ”salonki” (ranskaksi salon) mikä liittyi julkisiin taidenäyttelyihin.
Salonki avattiin vasta 1791 kaikille taiteilijoille. Vasta ”tuolloin käynnistyi vapaan taiteentekemisen aikakusi”.
Louvresta tuli 1800-luvulla koko Euroopan taide-elämän keskus.
Louvren ”salongin” historia todistaa taiteen ja vallan tiiviistä yhteydestä.
Niin kutsuttu ”reputettujen salonki” (vuodesta 1863) muodostaa oman erillisen tarinansa.
Reputetut työt edistivät ”taidetutkimusta” ja taidekritiikkiä.
*
Ranskan suuren vallankumouksen jälkeen 1850–1970 rakennettiin Pariisiin uusia pitkiä ja leveitä luotisuoria katulinjoja. Tuon jälkeen koko kaupunkirakennetta alettiin modernisoimaan (Haussmann).
Pariisin vanhaa kaupunkirakennetta purettiin samalla laajassa mitassa.
Tämä kaikki heijasti uskoa ihmisjärkeen, valistukseen ja uudistumiseen.
*
Kun yhteiskunnallista vallankäyttöä, uskontoa ja filosofiaa, ”tietouskomusta”, tekniikkaa, taloutta ja taidetta koskevat käsitykset ”kietoutuvat yhteen” ne synnyttävät kokonaisvaltaisen kuvan kulttuurin ja myytistön tilasta.
Ihmisen maailmassa oleminen pohjautuu tuolloin syntyneeseen kulttuuriin ja myytistöön.
*
Pariisissa tuo ”yhteen kietoutuminen” tapahtui ensimmäisen kerran jo yli kaksi tuhatta vuotta sitten (1).
Tuolloinen ”kelttiläinen Pariisi” tunnettiin nimellä Lutetia.
Roomalaiset hävittivät Lutetian jo ennen ajanlakumme alkua ja rakensivat samalle paikalle ”roomalaisen Pariisin”.
Kulttuurin peruselementit alkoivat kietoutua nyt yhteen jo toisen kerran, mutta nyt uudella tavalla muodostaen vähitellen Pariisiin aivan uuden kulttuurin ja myytistön (2).
Seuraavassa (kolmannessa) vaiheessa eli keskiajalla, kristillisen kirkon ja gallialaisten (frankkien) valtapelit uudistivat kolmannen kerran Pariisin kulttuurin ja myytistön (3).
Pariisi on jatkuvan kulttuurin ja myytistön uudistumisen kaupunki.
*
Noin vuoden 1000 jälkeisenä aikana Eurooppaan syntyi muutamassa vuosisadassa lähes 3000 kaupunkia.
Saksassa kaupungit olivat usein pieniä, tähän siihen vaikutti ratkaisevasti viljelmien niukkuus. Metsiä piti siksi kaataa siksi yhä enemmän.
Noin 1000–1200 jKr. välisenä aikana tapahtui Euroopassa viljellyn kaupunkimaan suurta kasvua ja se lisäsi kaupunkien väkilukuja.
Pariisissa oli 1100-luvun lopulla 100 000 asukasta, 1200-luvun lopulla jo 240 000.
Keskiajan jälkeen Pariisin kulttuuri ja myytistö uudistui renessanssin (4), aurinkokuningasvallan (5), Ranskan suuren vallankumouksen ja valistuksen (5, tasavalta), Napoleonin (6, vastareaktio), Ranskan toisen vallankumouksen (7, ”Napoleon-monarkian” lakkauttaminen 1848) sekä keisari Napoleon III:n aikana (8, keisarin vastareaktio).
Tuolloin (8) Pariisin kaupunkisuunnittelun johdossa oli parooni, juristi ja virkamies Georges-Eugene Haussamann. Hän modernisoi suunnittelijoiden ja vallankäyttäjien kanssa koko Pariisin kortteliston, katuverkon, puistot ja vesihuollon. Tämäkin uudistua tapahtui valistuksen pohjalta.
Kulttuurin ja myyttien uudistumisen ketju jatkui Pariisissa seuraavaksi ”kauniina aikakautena” (9, art nouveau). Auto, lentokone, elokuva, puhelin ja gramofoni ilmestyivät nyt kaupunkikuvaan. Seuraavaksi käynnistyi avantgarde. Ja puhkesi pettymykseksi ensimmäinen ja toinen maailmansota (10).
Pariisi oli myös Karl Marxille tuttu paikka.
Marx pakeni vaimonsa kanssa Saksasta Pariisiin 1843, seuraavana vuonna heille syntyi ensimmäinen lapsi (Jenny Marx). Marx tutustui 1844 saksalaiseen teollisuusjohtajan poikaan Friedrich Engelsiin ja heitä tuli läheisiä työtovereita.
Ei ole sattuma, että lukuisat kansainvälisesti kuuluisat ajattelijat ja taiteilijat ovat eläneet ja vaikuttaneet Pariisissa. Jean-Paul Sartre kuuluu heistä kuuluisimpiin.
*
Pariisi on toisinajattelun sallimisen ja suosimisen sekä toisinajatteluun innostava miljoonakaupunki.
Pariisin historia todistaa hyvin myös marxilaisen dialektiikan paikkansapitävyydestä. Siinä on vuorotellen (edestakaisin) uudistettu jatkuvasti yhteiskuntaa ja palattu pian sen jälkeen vanhaan valtapeliin. Kunnes on taas alettu taas uudistamaan ja uudistumaan.
*
Kaiken Pariisissa nähdyn kulttuurin ja myytistön uusiutumisen kuvaaminen edellyttäisi laajaa selvitystyötä ja kuvausta.
Kuvaan siksi eri sektoreiden ”yhteen kietoutumisesta” kulttuuriksi ja myytistöksi pelkästään tuon ilmiön luonnetta.
Käytän samalla kahta seuraavaa esimerkkiä:
1. Taiteen ja kaupunkiarkkitehtuurin uudistuminen vaikuttaa ratkaisevasti kulttuurin ja myytistön uudistumiseen. Se tapahtuu yhdessä esimerkiksi ajankohdan ”tieteen” ja tekniikan kehityksen kanssa.
1800-luvun jälkipuoliskolla Saksa ja Ranska kävivät keskenään sodan, se huipentui Pariisin piiritykseen, rauha solmittiin 1871.
Taidemaalari Claude Monet maalasi Pariisissa muutama vuosi tuon jälkeen maailman ensimmäisen impressionistisen maalauksen 1874.
Uusi impressiota (vaikutelmaa) korostanut näkemys taiteesta ja uudenlaisesta värin käytöstä joutui Pariisissa heti ”taideasiantuntijoiden” pilkan kohteeksi.
(Suomeen impressionismi tuli vasta myöhemmin neo-impressionistisessa vaiheessa. Myös moderni abstrakti maalaustyyli yleistyi Suomessa hyvin myöhäisessä vaiheessa.)
*
Impressionistiseen suuntaukseen vaikutti kameran (kone) keksiminen (tämän taustalla oli: uusi ”tiede” ja uusi tekniikka).
Valosta ja väristä alettiin ajattelemaan tuon jälkeen uudella tavalla.
Pariisissa nähtiin impressionistien ensimmäiset näyttelyt 1874-1886.
*
Samaan aikaan tapahtui uudistusta myös Pariisin ”kaupunkiarkkitehtuurin” kohdalla. Sen päärooliin nousi nyt uusi ”valistunut” poliittinen valta (valistus).
Kaupunkisuunnittelusta tehtiin nyt todellinen taloudellinen ja poliittinen valtapelityökalu (Michel Foucault).
Hausmanin johdolla tehty Pariisin diagonaalikatusuunnitelma (suurbulevardit) on vuodelta 1871. Pariisin uudet kadut olivat pitkiä suoria, hyvin leveitä ja valoisia sekä rakennukset suuria.
Uudet kadut mahdollistivat myös näyttävät sotilasparaatit ja kapinoivien kaupunginosien tehokkaan valvomisen ja kurin palauttamisen (valistus).
Pariisin väkiluku kaksinkertaistui noin 1850–70 välisenä aikana.
2. Maaseutu- ja maatalousvaltainen kulttuuri pohjautuu päinvastoin kuin monirakenteinen citykulttuuri yksipuoliseen ja ”tunkkaiseen” perhe- ja sukukulttuuriin.
Maalais- ja maatalouskulttuurille on tyypillistä ”toisten kautta oleminen ja eläminen”. Se on päinvastoin kuin kaupunkikulttuurissa ja eksistentialistisessa ajattelussa.
Maaseutukulttuurissa ei suvaita eksistentialistista ajattelua eikä yksilöllistä vapautta ja ”itselleen olemista”.
Mutta Pariisissa kaikki on toisin.
*
Eksistentialistinen filosofia syntyi Ranskassa Pariisissa vastareaktiona suurten ihmisjoukkojen ”massoittumiselle”.
Eksistentialistisen filosofian kehitti pariisilainen Jean-Paul Sartre nähtyään Saksassa ennen toisen maailmansodan syttymistä natsien valtapelin ja rotuopin sekä yksinvaltias Hitlerin valtaannousun.
*
Saksa ja Ranska olivat toisen kerran sodassa keskenään 1914 (ensimmäinen maailmansota), mutta tuolloin saksalaiset eivät onnistuneet hyökkäämään Pariisiin.
Toisessa maailmansodassa natsit onnistuivat miehittämään Pariisin. Pariisi vapauttaminen tapahtui 1944. Jean-Paul Sartren eksistentialismin on usein arveltu syntyneen tuon miehityskauden aikana mutta eksistentialismi syntyi jo sitä ennen Sartren oleskellessa Saksassa.
Sartre oli käynyt Saksassa ensimmäisen kerran 1930-luvun alussa. Hän oli nähnyt tuolloin natsipuolueen toiminnan sekä Hitlerin valtaannousun.
Hän tapasi Saksassa myös filosofi Martin Heideggerin. 1970-luvun alussa Sartre sai tavata eksistentialistina myös Länsi-Saksassa vankilassa istuneita Bader-Meinhof-terroristeja.
*
Seine-joen suuntaisen kadun ”Boulevard Saint Germanian” ympärillä on Pariisin kuuluisat kahvilat.
Niissä on kokoontunut Pariisin älymystöä kuten kirjailijoita ja teatteriyleisöä, kaartinupseeristoa ja venäjän vallankumouksellisia (alueella on nähty myös esimerkiksi Lenin ja Trotski).
Toisen maailmansodan jälkeen Pariisin kahviloiden kuuluisuuksiin lukeutuu myös eksistentialisti Jean-Paul Sartre, Simone de Beauvoir ja kirjailija Albert Camus (Cafe de Flore ja Les Deux Margots).
Pariisi on kaikenlaisten ”uusien tuulien ja tyylien” syntymisen paikka.
*
Pariisissa voi oleskella täysin huomaamattomana. Eikä koskaan niin poikkeavasti, etteikö tulisi muitten silmissä hyväksytyksi.
Seinäjoella asia on päinvastoin.
Luin joskus Seinäjoen kirjastossa paikallista kotiseutujulkaisua, jonka mukaan ”Seinäjoen Törnävä” voisi toimia ”Pohjolan Pariisina”.
Törnävä on vanha sairaala-alue, jossa on muutamia valkoiseksi maalattuja klassistisia kivikerrostaloja. Tuo näky auringon paisteessa ei tee kuitenkaan Seinäjoesta Pariisia.
Sanalla ”Törnävä” viitataan lakeudella mielisairaalaan. Turussa vastaava termi on ”Kupittaa”.
Kyseinen termi (Törnävä ja Kupittaa) liittyy poikkeavan ihmisen pilkkaamiseen.
Tuo puhe on tyypillistä ”tuppukyläpuhetta”.
*
Tangomarkkinoissa ja pub Härmän häjyssä (”Seinäjoen kahviloissa”) pysytteleminen on nykypäivän seinäjokilaisuutta.
1960 perustetun ”Seinäjoen kaupungin” nykykulttuuri on sekasikiömäinen sekoitus lakeuden maaseutukulttuuria ja moderneja tyylejä.
Tuon pintakuoren alta paljastuu ohut ja haavoittuva kaupunkikulttuurikerros.
Alun perin Seinäjoki oli ilmajokilaisen maaseutukylän rataristeys. Seinäjoki ei olisi syntynyt ilman teollisen konekulttuurin painetta.
*
Seinäjoen kirkko ja Aaltokeskusta rakennettiin maalaismaisemaan pellolle.
Aaltokeskuksen kyljessä on Mannerheimiä ”Valkoisen vallan jumalmyyttiä” esittävä näköispatsas.
Varhainen pelto-Seinäjoki oli ”savikatujen kaupunki”. Pellolta Seinäjoki näyttää tänä päivänäkin.
*
Seinäjoen oikea nimi on ”Valkoisten keskusta”.
Seinäjoen aluerakenteen valkoinen värimaailma juontaa funktionaliismiin ja ”lakeuden oman pojan” (kuortanelaisen) arkkitehti Alvar Aallon arkkitehtuuriin sekä ”valkoiseen valtaan”, Suomen sisällissotaan 1918.
