1. Tein taas kerran junamatkan Kauhavalta Turkuun
Uudistin 1980-luvulta lähtien Turun kaupunkikulttuuria ja demokratiaa rakennussuojelulla, yleiskaavoituksella, osallistumis- ja vaikuttamistoiminnalla, esteettömyysprojektilla sekä maahanmuuttajien asumisen parantamisella. Niihin liittyneet tapahtumat ovat vieläkin tuoreina muistissani.
Yhteiskunnallinen muutos on johtanut kuitenkin viimeksi Turussakin ”takapakkiin”. Eli arvorakennusten purkamisen lisääntymiseen, oksettavaan uudisrakentamiseen, yleiskaavoituksen ja osallistumisen hankaloittamiseen sekä esteiden lisäämiseen ja ”ulkopuolisten” nationalistiseen seutuun integroimiseen aiempaakin tiukemmin.
*
Viikko matkani jälkeen luin lakeusmaakunnan valtalehdestä, että Kauhavan VOK:n (=vastaanottokeskuksen) johtaja on ilmoittanut eroavansa tehtävästään (Ilkka 7.7. ja 8.7. 2016).
Kansainvälisen maahanmuuttofasistisen aallokon pärskyntäjälki näkyy nyt nationalististen valtioiden tuppukylissä saakka.
Kiistan taustalla on ollut SPR:n (=punainen risti) ja keskuksen johtajan erimielisyys. Se on liittynyt entisen lentosotakoulun nykyisen omistajan (vuokranantajana LSK = lentosotakoulu) ja ruokahuollon väliseen sopimukseen sekä kiistaan yhteisruokailun lopettamisesta ja korvaamisesta pakolaisten omatoimisella ruokailulla.
SPR ja LSK ovat esittäneet valtapelin päärooleja. Kaiken taustalla kummittelee valtiovalta. Valtiolle on tärkeintä käännyttää sotapakolaisia takaisin ”turvallisiin sotaa käyviin valtioihin” ja lakkauttaa Suomessa vastaanottokeskuksia.
SPR oli johtajan esimies. Kunta on pakotettu seuraamaan esitystä ulkoa lumiukkona. Kuntalaisdemokratiasta ei ole näkynyt prosessissa merkkiäkään.
Keskuksen johtaja oli saanut kirjalliseen varoitukseen SPR:n johtajalta koska johtaja kannatti pakollisen yhteisruokailun hävittämistä ja korvaamista vapaamielisellä ”kulttuuriruokailulla”.
Keväällä ja alkukesällä yhteisruokailussa ei käynyt kolmeen ketään. Syömättömät ruuat saattoivat joutua agraarimaakunnan sikalaruuaksi?
Kauhava elää lentosotakoulun jälkeistä kulttuurimurrosta ja sekoilee sen mukaisesti. Murros etenee samalla tavalla kuin aina, usean eri päävaiheen kautta. Ensin on vaihe A (shokki ja nostalgiapeli), sitten vaihe B (keskinäinen riitely ja syyllisten etsintä) ja seuraavaksi tulevat vaiheet C ja D. Vasta vuosikymmenien päästä murros on tullut kulttuurin uudistamisvaiheeseen E.
Ensin Kauhavalla pelättiin pakolaismiesten raiskaavan pikkutytöt, viimeksi turvapaikanhakijamiehet ovat rikkoneet joidenkin mielestä paikallisia avioliittoja.
Ensin lähti sotakoulu, sitten tuli sotapakolaisten aalto, sitten lopetettiin kyläkoulut, sitten tuhlattiin viimeisetkin rahat keskustan lentosotakoulunostalgiaan (puisto) ja nyt valmistaudutaan lentosotakoulualueen uusiin riitoihin.
*
Keskuksen johtaja on puolustanut pakolaisten kulttuurista ruuanvalmistusta ja ruokailemista sosiaalisena toimintana yhteisön omassa tilassa. Miksi ruokailun on pakko olla konemaisesta ”ruokahuoltoa” eikä inhimillistä vuorovaikutusta. Bisnespyörittelyn takia tietysti.
Miksei ruokailua voi järjestää toisin, vaikka se tulisi rahallisesti halvimmaksi kuin ”miesvahva yhteisruokailun pakkosyöttö?
Toisin ei saa tehdä, jos se merkitsee turvapaikanhakijoiden lähestymistä henkisesti ja näkemistä samanlaisina ihmisinä kuin me olemme itse.
Samaan aikaan kun monet kaupat Suomessa ovat alkaneet myymään eksoottisia arabiruoka-aineitakin, tuppukylämaakunnan Kauhavalla vaaditaan militaristista sotilaskotipakkoyhteisruokailua.
Toisinajattelua pidetään täällä jääräpäisesti kiellettynä.
Minuakin rankaistiin Turussa samantyyppisestä ”virheestä” kuin keskuksen johtajaa. Varissuon etninen puhdistus kerrostalojen peruskorjausten avulla sisälsi samanlaisen tendenssin. Tärkeimmäksi tuli karkoittaa bisnes- ja valtapoliittisista syistä sadat ”omaan lähiöön kulumattomat”, jotta omilla hyväosaisilla olisi vieläkin hyväntuntuisemmat olot.
Kauhavan VOK-johtajan kirjoittelu kolumnistina porvarilliseen maakuntalehteen (=valtapelikone ja valtiomahti) on todennäköisesti päättymässä. Sillä kepu on taas umpisolmussa.
Mytologisen eläimen valtapeliristitulessa voi polttaa nahkansakin.
*
Koska Kauhavan VOK-johtaja toimi kiistassa inhimillisesti, hän toimi oikein.
Esimerkiksi professori Kimmo Lapintie on kirjoittanut, että ”…asuminen on voimakkaasti kulttuurinen ilmiö ja sama koskee sitä tukevia PALVELUJA…” (Monikulttuurinen Suomi – arkkitehtuurin tabu, Arkkitehtiuutiset 2/2009).
Monikulttuurinen mahanmuuttopolitiikka on yksikulttuurisessa kiihkointegrointi-Suomessa kielletty. Suomessa ei saa ottaa huomioon edes toisenlaista ruokakulttuuria? ”Ulkopuolinen” on täällä ulkopuolinen ja syö vaikka armeijan hernesoppaa kun käsketään.
Toisenlaisuus on Suomessa rikos yhtä ainoaa oikeaa yhdenlaisuutta vastaan.
Väkivaltaan taipuvainen Suomi on kulttuuriltaan Euroopan muukalaisvihamielisin valtio.
*
Kauhavan tapaus tulisi tutkituttaa asiantuntijoilla. Konfliktin lähempi tarkastelu raottaisi myös rahavallan, poliittisen vallan ja mediavallan osuutta kiistaan. Ja se voisi valaista Suomen turvapaikkapolitiikkaa koskevan ”mustan kulttuuriprofiilin” yksityiskohtia.
Suomalainen nationalismi on kansallinen rasismioppi.
”Kunnon kansalaisena” täytyy täällä vihata sydämensä pohjasta asti ”muukalaisia”. Sillä raha ratkaisee täällä kaiken.
Perussuomalaiselle elämä on ”suora putkenpätkä”, oppi sotilaallisesta suoraselkäisyydestä. Ja piste.
*
Kun lähdin Turkuun, ajattelin, että vapaa liikkuminen ja matkustelu sisältyy luonnostaan vapaana yksilönä olemiseen.
Päinvastainen tilanne eli vapaan liikkumisen rajoittaminen ja estäminen merkitsee vapaalle yksilölle pakkopaitaa. Jos vapaa liikkuminen päättyy, koko yhteiskunta on harhateillä.
Turussa seurasin turkulaisten mytologisten ihmiseläinten käyttäytymistä ja paikallista kulttuuria Aurajoen rantakaduilla.
Pohdiskelin samalla entistä elämääni Turussa ja monia tuolloisia roolejani.
Turkulaiseen kulttuuriin sisältyy omiin pieniin ”kuppikuntiin sulkeutuminen”. Myytin mukaan se on keskiajan loosiperinnettä, mutta konkretia on siinä aivan muuta.
Turkulaisten puhe saattaa kuulostaa muukalaisesta kummalliselta. Esimerkiksi ”et ränttäk sun niis kapakois alvarin tripata ja sen viinan kans klotata (ote Kalevi Wiikin murrekirjoituksesta, Aurora 1/95), ”kyl määki Turuus” (liian suuren ja kylmän Helsingin pelko tuppukyläturkulaisen korveinvälissä) ja ”kaiken takana on nainen” (Matti ja Teppo turkulaisessa filosofoinnissaan).
Olen kuvannut turkulaista kulttuuria lähemmin omakustanteessani ”Turun nykyaika ja tulevaisuus” (2007, ISBN 978-952-99506-3, kappale Turusta ja turkulaisuudesta”).
Paikallisen turkulaisen väestön kulttuuri ja Turun tauti ovat yhden ja saman kolikon kaksi eri puolta.
Italian mafiaakaan ei olisi ilman ikivanhaa erikoista italialaista kotihenkeä ja kulttuuria. Mytologisen eläimen rakentamia ”tautisia demokratioita” on lukemattomia.
Joka suhteessa ”tervettä demokratiaa” ei ole missään.
*
Junan tultua Turkuun näin rautatieaseman edustalla olevassa puistossa rocknuoria ja rockbändin. Tilaisuus liittyi rahastusrokkaamisen vastaisen H2Ö-tapahtuman alkulämmittelyyn.
Muistin kuinka ”Turun pahvilaatikkodemarit” tarjosivat minulle aikoinaan Ruisrokissa ”tukimuki”-oluttautisena ilmaiseksi oluttuoppeja. Eikä siinä tarvittu edes ”pahvilaatikkokassaa”.
Rocktapahtumat organisoi aina rahan ahne valta ja markkinoi juominkijuhlia ”yksilövapautena”. Rockrisupartaisuudessa ei ole kuitenkaan kyse eksistentialistisesta vapaudesta.
Keinotekoinen vapauspeli ”massahurmos ja -rahastus” rockkulttuurinkin muodossa on huijausta verrattuna sitä eksistentialistiseen vapauskonkretiaan.
Turun kaupunkikeskustaan päästyäni näin, että 1980-luvun puolivälissä aloittamani Turun Kauppatorin uudistaminen oli vieläkin kesken.
Turun kulttuuriin sanotaan kuuluneen aina riidanhaluisuus ja päättämättömyys.
*
Tunsin maailmalla käydessäni välillä yksinäisyyttä ja ahdistusta. Mutta ymmärsin, että se sisältyy siihen, että tunnen olevani maailmaan heitetty vapaa yksilö.
En kadu omaa valintaani tehdä omia ratkaisuja ja elää vapaana yksilönä.
Paikasta toiseen Suomessa liikkuminen auttaa ymmärtämään etelän ja pohjoisen eron tässä maassa. Mitä pohjoisemmaksi matkaa sitä rutikuivemmaksi, kansanuskovaisemmaksi ja myyttisemmäksi seudut muuttuvat. Eteläisimpänä on metropoli, pohjoisimpana Lapissa eräkulttuurin perintö.
Sekin ”vapaus” jota näin Turussa ei ollut konkreettista vapautta vaan ”massakulttuurista korvikevapautta”. Kun massa on orjamoraalistettu, sille täytyy järjestää välillä hengitysreikä.
Vapausharhasta irtoava heleä nauru kuulostaa korvissani lyijynraskaalta orjamoraalimörinältä.
Pride-kulkueestakin tulee anarkistinen vastavallankumousliike vasta, kun se osallistuu maailmanvallankumoukseen puolustamalla vapaan yksilön konkreettista vapautta ”itselleen olemiseen”.
Nationalismi-regionalismi-uskoiset ihmiset sitoutuvat takiaisina paikkaan (kuten Turkuun). ”Ihmisapina” näyttää minusta yhä enemmän eläimeltä eikä mytologisen kulttuurieläimen keksinnöt, välineet ja vaatteet ihmetytä minua enää samalla tavalla kuin ennen.
Ne vaikuttavat minusta nykyisin yksinkertaisilta.
Mutta ihmisapina on itse erittäin kiero ja julma elukka. Tästä riittää todisteita vaikka kuinka paljon (siviilielämän riidat ja verinen sodankäynti).
Mieleeni tuli matkan aikana myös uusia ajatuksia aluesuunnittelusta (nykyiset ongelmat ja uudistamistarve).
Nykyinen alussuunnittelukäytäntö pohjautuu aikansa eläneeseen ajattelutapaan. Sen taustalla on teollistumisen alkuvaihe ja teknokraattinen funktionalismi. Ongelma on siinä saman tyyppinen kuin on EU:ssa.
Unioni toimii vieläkin 1950-luvulle tyypillisellä ajattelutavalla. Britannian EU-ero pakottaa unionia uudistamaan tähänastista ajattelutapaa ja kulttuuria. Kyseinen muutostarve heijastuu myös Suomen sisäpolitiikkaan ja talouteen.
Koneuskoinen funktionalismi syntyi teollisen yhteiskunnan rakennemuutoksen (murrosvaiheen) aikana. Seuraavassa vaiheessa mytologisen eläimen tietousko johti tietävän koneen eli ns. ”tietokoneen” keksimiseen matemaattisen ajattelun ja luonnontieteen pohjalta.
Ihminen alkoi uskoa, että ihminen osaa kehittää aivojemme kaltaisen ”ajattelevan koneen”. Tuo vertaus oli paha erehdys.
Idea ihmisaivojen kaltaisella suorituskyvyllä toimivasta koneesta syntyi suuren väkivaltailmiön eli toisen maailmansodan yhteydessä. Ilman tuota eläimellistä aggressiota (sodankäyntiä) uusi rakennemuutos ei olisi nytkähtänyt eteenpäin.
Väkivaltatilanteessa ihminen keksii eniten uusia entistä ”nerokkaampia” keinoja nujertaa vastapuoli.
Kolmannessa vaiheessa mytologinen eläin alkoi uskomaan voivansa luoda tietämiseen perustuvan yhteiskunnan (ns. ”tietoyhteiskunta”). Tietokoneohjelmoitu sotapeli eli ns. ”kolmas maailmansota” (Ukrainan sota, Syyrian uusin sotavaihe jne.) sai alkunsa kun maapallon luonto oli iskemässä täysillä takasin (ilmastonmuutos).
Tietousko ”tieto on valta” oli johdatellut kone- ja robottihullun mytologisen eläimen ”ikioman helvetin portille”.
Nyt kun silmiemme edessä on ensimmäinen mytologisen eläimen sukupolvi, mikä on kasvatettu ja kasvanut tietokonepelihurmokseen voimme nähdä mihin tämä ”tietoyhteiskuntavillitys” johtaa käytännössä konkreettisesti.
Nyt tapahtuva talousromahdusten tihentyvä ketju murjoo kappaleiksi loputkin ihmisen luomasta ”konekauden järjestyksestä”.
Lopputuloksesta on tulossa yleinen kaaos.
Evoluution, biologian ja hermeneutiikan (filosofia) tuntijat ymmärtävät, että hurmoksellinen kone- ja robottiusko oli ihmiskunnan pahin erehdys.
1600-luvulla alkanut tietousko on hävittämässä nyt ihmislajin maapallolta.
Ajatus matemaattis-tietokonepohjaisesta ”tietoyhteiskunnasta” haisee mytologisen eläimen mielipuolisuudelle. Ihminen irtaantuu siinä itsestään ja kaikesta muusta elollisesta luonnosta ja hävittää lopuksi myös itsensä sukupuuttoon.
Ihminen on tukehtumassa paratiisin kielletyn puun vihreään hedelmään appleen (omenaan).
*
Ihmisen keksimä auto on hyvä esimerkki ihmisen käyttöön ottamasta elukkamaisen yksinkertaisesta laitteesta, johon liittyviä ominaisuuksia ja seurausilmiöitä ihminen on ajatellut todella puutteellisesti. Esimerkiksi auton polttoaine aiheuttaa uusiutumattomien luonnonvarojen riistämistä ja öljyn hinta heilahtelee maailman pörsseissä jatkuvasti laidasta laitaan kulloinkin miten sattuu.
Se, että ihminen on päässyt liikkumaan autoilla nopeasti paikasta toiseen ja että tavaroiden massiivinen siirtäminen alueelta toiselle onnistuu autoilla, junilla ja laivoilla aiheuttaa ympäristöongelmia ja on hävittämässä ihmisen sukupuuttoon maapallolla.
Nostamalla auton konepellin voi kauhistella auton rumaa moottoria, yksinkertaista konetta, minkä eri aikakausina keksityt osiot on ”lätkäisty” yhteen ”epäkokonaisuudeksi”, johon kohdistuu tuon tuostakin häiriöitä.
Ennen vanhaan miehille ja naisille tehtiin hyvin eri näköiset polkupyörät. Uusimmista pyöristä saattaa puuttua sukupuolikorostus mutta se ei todista kokonaisvaltaisemmasta edistyksestä, sillä citypyöräilyinnostus on pohjimmiltaan huijausta ja turhaa, koska se on vallitsevassa liikkumista koskevassa kokonaisongelmassa pelkkää pinnan kiillottamista.
Valtaosa ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta tapahtuu eleillä. Ihmisten seksuaalinen maailma rakentuu eniten semioottisten pelien varassa. Rocknuorten pukeutuminen kuvaa pyrkimystä yksilöllisyyteen mutta valittu tyyli on omaksuttu useimmiten jonkun tyylillisen esikuvan pohjalta. Se on samalla epäeksistentialistista yksilöllisyyttä koska se ei pohjaudu vapaan yksilön omiin valintoihin ja ratkaisuihin.
Samaan aikaan kun etelän kaupunkijupit polkevat autuaina pyörillään, muu Suomi yksityisautoistuu kovaa vauhtia totaalisesti. Kyseisen epäekologisen kehityksen aiheuttaa suurkuntauudistus. Uudistus tähtää lähinnä sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten minimoimiseen yhdistämällä lukemattomia pieniä palvelupisteitä muutamiksi suuremmiksi yksiköiksi. Mutta sen jälkeen kun kaikki taloudellis-toiminnalliset uudistukset on tehty, jäljelle jää aluerakenteen ratkaiseminen, josta on tulossa toivoton yritys, koska ensimmäiseksi sovittuja taloudellisia ja poliittisia uudistuksia ei voi yhdistää maankäytön suunnittelukysymyksiin.
Puoli vuosisataa sitten monilla pikkupaikkakunnilla linja-autot kulkivat tunnin välein. Parhaillaan on käynnissä rautatiehenkilöliikenteen alasajo. Matkalippujen korkea hinta on karsinut jo vuosia sitten köyhimmät matkustajat junista. Rautatieasemia suljetaan.
Ostaessani junalipun Kauhavan vanhan asemarakennuksen ulkopuolelle sijoitetusta automaatista yllätyksekseni lipussa sanottiin, että minun on matkustettava Kauhavalta Turkuun Helsingin (Pasilan) kautta. Mahdollisimman pitkä ja rahakas matka sopii köyhtyvälle VR:lle oikein hyvin. Tämäkin esimerkki todistaa omalta osaltaan sitä, että elämme parhaillaan nationalistisen valtiokoneen romuttumisvaihetta.
2. Ihminen ei tunne riittävästi itseään ja maailmassaoloaan
Maailmassa olemisen aikana ihminen joutuu tekemään jatkuvasti uusia valintoja ja ratkaisuja, joidenka sisältö ja mielekkyys avautuu paremmin vasta jälkikäteen.
Omiin valintoihin ja ratkaisuihin liittyy useimmiten myös yhteiskunnallinen sitoutuminen. Myös esimerkiksi suhde uskontoon, avioliittoon ja ammatin valintaan pakottaa tekemään omia ratkaisuja.
Kunka paljon valinnat ja ratkaisut ovat ”omassa olemisessa”, kuinka paljon muiden vaikuttimien esimerkiksi kodin ja yhteiskunnan vaikutuksessa tehtyjä?
Esimerkiksi ammatin valintaan saattaa liittyä monia hyvinkin ristiriitaisia tunteita ja ajatuksia.
Ja kun on valinnut itselleen ammatin, päässyt opiskelemaan ja saanut työpaikan ei voi ymmärtää heti mitä ja miksi tuossa ammatissa jotain tapahtuu.
Omalla kohdallani olin ajatellut muutakin kuin arkkitehdin ammattia. Olin ajatellut ainakin taiteilijaksi ryhtymistä sekä biologiaan tai psykologiaan liittyvää ammattia. Kahteen jälkimmäiseen seikkaan vaikutti teini-iän lintuharrastus (syvä luontosuhde sekä eläinpsykologiaan tutustuminen kirjasta ”Elämää vaistojen varssa” = lintujen ja ihmisen elekielimaailman vertaaminen, Kalevi Raitasuo 1963).
Taiteilijavaihtoehtoon vaikutti kuvantekoharrastukseni, johon sisältyi vapausajatuksia (halu irtaantua yhteisöllisistä paineista).
*
Arkkitehtiopintoihin päätyminen johtui osaksi siitä, että vanhin veljeni opiskeli arkkitehtuuria. Isällänikin oli suunnittelutaitoja. Näin, että hän osasi suunnitella ainakin omakotitalon.
Ymmärsin jo teini-iässä, että arkkitehtuuri ei ole vapaata taidetta. Eniten halusin vapaaksi taiteilijaksi, mutta tuolloiset olosuhteet (ensimmäinen avioliitto jne.) eivät mahdollistaneet taiteilijan uraa. Taidekipinän sain tuntemiltani kuvataiteilijoilta nähdessäni kun he työskentelivät.
Ammatilliseen koulutukseen pyrkiminen ei liity ainoastaan omiin mieltymyksiin vaan myös taloudelliseen toimeentuloon.
Ammattiin työllistyminen on yhteiskunnallinen kysymys. Yhteiskunta on kiistanalainen organisaatio ja valtapeli sekä siitä aiheutuu jatkuvaa kädenvääntöä (talouselämä ja politiikka).
Ihmiset eivät ole tavallisesti paljonkaan selvillä poliittiseen vallankäyttöön liittyvästä ajattelusta ja toiminnasta. Heillä on usein erikoisia käsityksiä yksilön ja yhteiskunnan suhteesta.
Yhteiskuntamme suurimpiin epäkohtiin kuuluu se, että kansalaisille ei opeteta jo koulussa yhteiskunnalliseen vallankäyttöön liittyviä seikkoja. Vallan kohtaaminen on siksi ihmisille usein shokki kun se tapahtuu oman ammatin harjoittamisen (työnteon) yhteydessä.
*
Ihmisillä on liian idealistinen käsitys yhteiskunnasta. Tämän on aiheuttanut valta, joka tunnustaa tekevänsä vain ”kaikkea ja kaikessa hyvää”.
Ihmiset haluavat nähdä Prahassa pelkästään Vanhan Prahan, mutta sen taustalla vaaleana betonimössönä siintävästä modernista lähes slummihenkisestä lähiökehästä he eivät halua tietää mitään, koska se pilaisi ”oman hyvän tunnelman”.
Valta odottaa yksilöiltä orjamoraalisen yhtenäistä ajattelua ja käyttäytymistä ja pitää ihmistä jonkinlaisena pikkukoneena suuressa koneessa.
Yhteiskunnallinen valta on vapaan yksilön pahin vihollinen. Tehokkain vastaisku massan systeemivaltaa vastaan on yksilöllinen anarkia.
Oma yksilöllinen oleminen (lahjat, taipumukset jne.) sekä työntekijän yhteiskunnallinen rooli valitussa ammatissa joutuvat usein ristiriitaan keskenään.
Esimerkiksi kun vapaudesta kiinnostuneelta filosofiselta ja taiteelliselta yksilöltä vaaditaan työssä ehdotonta sitoutumista ja rationaalista tietouskoista ajattelua ja toimintaa, siitä aiheutuu ristiriitainen tilenne, joka on vaikea ratkaista ilman konflikteja.
*
Ihmisillä on aina jokin käsitys yhteiskunnasta, mutta vain harvat tiedostavat sen tarkemmin.
Yhteiskunta, mytologisen eläimen ”muurahaispesä” on jatkuvassa muutostilassa. Ihmisten pitäisi sopeutua yhteiskunnalliseen muutokseen mutta se tuottaa usein suuria vaikeuksia koska ihmisillä on taipumus ”jäädä laakereilleen”.
Äärimmäisissä tapauksissa muutos voi liittyä esimerkiksi kommunistisen yhteiskuntajärjestyksen vaihtumiseen kapitalistiseksi, ja siitä aiheutuu äärimmäisen suurta henkistä ristiriitaisuutta.
Yhteiskunnallinen muutos aiheuttaa aina suuria ristiriitaisuuden tunteita. Toiset haluavat tukeutua muutoksen aikana vanhaan, toiset taas etsivät mieluiten uutta suuntaa myös omalle elämälle.
Ihmisten tunteita kuohuttaa tällä hetkellä esimerkiksi uusliberalismi, uusnationalismi ja kansainvälistyminen.
Oma ammatinvalintani osui arkkitehtuuriin eli talo- ja aluesuunnitteluun. Opintoni suoritin Länsi-Saksassa ja Suomessa.
Mutta vasta kun on kokenut kaikenlaista elämässään, oppii ymmärtämään yksilölliseen maailmassaolooni liittyviä moninaisia ja ristiriitaisia ilmiöitä.
*
Nykyinen kansainvälinen ja kansallinen kehitys todistaa vakuuttavasti siitä, että teollinen yhteiskunta on tullut myös äskettäin uuteen rakennemuutokseen. Tätä kysymystä (rakennemuutosta eri tasoilla) olen pohtinut aikaisemmin kirjoituksessani ”Fyysisen suunnittelun ja kuntasuunnittelun uudet toiminnalliset haasteet” (Julkaisussa Uudistava suunnittelu, Suomen kaupunkiliitto ja kuntatutkimuksen ja -suunnittelun yhdistys ry, 1989).
Kun kansallisvaltion maatalousyhteiskunta teollistuu ja kaupungistuu se synnyttää uusia rakennemuutoksia. Samalla syntyy uudenlaista aluesuunnittelua ja arkkitehtuuria. Viimeksi rakennemuutos on jättänyt uusliberalistisia ja postmoderneja jälkiä.
Mutta kolmekymmentä vuotta jatkunut uusliberalismi on parhaillaan murenemassa ja sen tilalle on tulossa jotain uutta. Oma ehdotukseni siinä on ”vapaa yksilö ja vasemmistolainen maailmanvalta”.
Kritiikin kärki kohdistuu tällä hetkellä 1980-luvulla alkaneeseen uusliberalismiin ja uusnationalismiin.
Neuvostoliiton hajoamisprosessi vaikutti ratkaisevasti uusliberalistisen kapitalismin valtaannousuun (1980-luvun lopulta lähtien). Siinä ”suuri peto riistäytyi valloilleen”. Ja sen pahaa jälkeä täydellisti nykyinen uusnationalismi.
”Heil Hitler, Meil Kosola” (lapuan- ja kauhavanliike).
Vielä hetki sitten kuviteltiin, että liberalismin pohjalle rakentuvalle kapitalismille ei voi olla ikinä mitään muuta vaihtoehtoa.
Nyt ajatellaan, että vaihtoehtoja on pakko löytyä, sillä muussa tapauksessa erarvoisuus paisuu entisestään ja elollinen luonto kuolee kokonaan.
Sitä seuraisi koko ihmiskunnan ”viimeiset ajat”.
*
Sodat jatkuvat. Ilmastomuutos pahenee ja pakolaisvirta sakenee. Kansainvälinen vapaa liikkuminen yskii ja tukkeutuu. Brexit herätti eurooppalaiset unesta. Jotain aivan uutta täytyy syntyä.
Suomessa tuorein esimerkki käynnissä olevasta muutoksesta on kokoomuksen puoluejohtajan vaihtaminen. Juppi-uusliberalisti Stubb sai potkut. Mutta itkukaan ei auttanut enää.
Ja seuraavaksi Suomi, Euroopan sairain mies, on saamassa Kreikkansa.
Kreikkamme saamisen jälkeen hallitusrivit hajoavat murusiksi. Samalla päättyy PS-valtapeli, jossa istutaan taktisista syitä joka hetki samanaikaisesti postmodernistisesti monella eri pallilla. Kulloisenkin populistisen hetken mukaan.
*
Elämä opettaa.
Eksistentialistinen vapaan yksilön ”itselleen oleminen” ja organisaatiovallan valtapeleihin (rahavalta ja poliittinen valta) sitoutuminen ovat vastakohtia.
Sain Turussa apulaisasemaakaava-arkkitehdin viran 1987. Tuota ennen koordinoin 310 ha suurusten puutaloalueiden peruskorjausta Turussa. Turku oli edessäni rähmällään hyvän mainevyöryn takia.
Vanhoista asiakirjoista selvisi, että virkani oli perustettu yleiskaavoitukseen eli suuralueen yleispiirteiseen suunnitteluun liittyvien asioiden käsittelemisen yhteydessä.
Turussa oli ollut vain asemakaava-arkkitehdin virkoja (detaljikaavoitus) virkoja mutta ei joka suhteessa organisoitua omaa yleiskaavoitusta.
En tiennyt tuossa vaiheessa (1980-luvun puoliväli) vielä mitään Nietzschen orjamoraalista, subjektin kuolemasta ja nationalistisesta yhtenäistämisestä. 1970-luvulla olin kiinnostunut Marxin kirjoituksista ja kommunismista.
Myös nationalismin kuvitteellinen massakulttuuri (kansanjoukkojen yhtenäistäminen) aukesi minulle vasta myöhemmin.
Kiinnostuin Michel Foucaultin valtateoriasta ja Spinozan ajattelusta vasta Turun kaavoittajavirassa toimiessani. Eksistentialismiin syvennyin täydellisimmin vasta eläkkeellä.
Spinoza oli kiinnostunut järkitiedosta ja Descartesista aikakautena, jolloin ihailtiin esimerkiksi kellon koneistoa. Ajattelen kuitenkin vapaudesta ja determinismistä sekä sisäisen rauhan ja elämänILON löytämisestä eri tavalla kuin Spinoza. Spinoza uskoi aivan liikaa kaiken järkiperäiseen hallitsemiseen eikä osannut tunnistaa sattuman merkitystä maailmassaolossa.
Sattumien vyöry (eikä rationaalinen järki) vie meitä villisti ties minne eteenpäin mutta oma vapauteemme ja ”valumisemme” antaa luonnollisella tavalla tilaa ihmismielen helpotukselle ja ilolle.
Suurin ilo on se kun luonto (todellisuus) voi hyvin.
*
Koin uusliberalismin nousun 1980-luvun lopulla myös ”omassa nahassani”. Se tapahtui siten, että Turun valtaeliitti vastusti jyrkästi yleiskaavoitusta, mutta minä ajoin siitä mitään välittämättä yleiskaava-asiaa aktiivisesti ja se oli Turun hyväksi.
Vanha arvovaltainen ja pahasti alkoholisoitunut arvovaltajohtaja, kaupunginjohtaja Leino vaihdettiin uuteen nuoreen räväkkään ja dynaamiseen perinteisiä rajoja rikkovaan kunnanjohtajaan Juhani Leppään.
Leppä hävitti aktiivisesti julkisen ja yksityisen vallan välistä rajaa ja lopputulokseksi tuli ”Uusin Turun tauti”. Ajan hermolle päästäkseen hän reissasi kaupungin laskuun ”kaiken maailman Docklandit” ja alkoi tyrkyttämään uusiman ajan uusinta kulttuuria Turussakin.
Uusi ”joustava hallintomenettely” merkitsi kaiken byrokratiaksi koetun vanhan ja tunkkaisen hävittämistä. Tärkeimmäksi tuli kapitalistisen bisneksenteon vapaus.
KRL eli kiinteistö- ja rakennustoimen lautakunnasta (kiinteistö- ja kaava-asiat) tehtiin maailmansotien välisenä aikana puolueiden (puoluerahoitus), liikemiesten ja rakennusliikkeiden ”turuntautikone”. Puoluepamput ja ”paksu lompakko” löivät hanskansa yhteen.
Jäsentensä munatkin tervannut (kesäiset ryyppyretket saaristoon) KRL (omertan eli vaikenemisen laki) ristittiin ”superlautakunnaksi”. Sen sihteeri oli nainen, kaikki muut superlautakunnassa olivat miehiä. Miehinen pelleily, humalaisten mörinä ja rämäkkä nauru täytti kaiken.
Myös Juhani Leppä ja Ville Itälä nousivat vallan huipulle tuon valtapelikoneen puheenjohtajan paikalta. Turun kaavapäälliköt esittelivät päätösehdotuksensa KRL:lle.
Apulaiskaupunginjohtaja Juhani Määtän onnistui jakaa lautakunta kahtia. Kiitokseksi siitä hänet pantiin ”ennenaikaiselle eläkkeelle”. Minutkin savustettiin ulos ennen kuin pääsin täyteen eläkeikään.
*
Turun kaupunkialueen yleiskaavoitus (1965-1976) oli päättynyt rakennemuutoksen takia katastrofiin 1970-luvun puolivälissä (öljykriisi). Sen jälkeen ei uskallettu vetää yhtään yleiskaavaviivaa kartalle ja kyseinen suunnittelumuoto haluttiin hävittää kokonaan, sillä se koettiin ”uutta valtapelijoustavuutta” liiaksi rajoittavana menneen ajan suunnittelumenetelmänä.
Koska kannatin uutta yleiskaavakierrosta ja sain siinä tahtoni läpi, kuntavalta antoi minulle täysillä turpiin. Parikymmentä vuotta tuon jälkeen jouduin pakenemaan vainottuna Turusta Kauhavalle.
Turun kaavoituksen johtaja-arkkitehtia, joka vastusti jyrkästi yleiskaavoitusta, ei kutsuttu ensimmäiseen yleiskaavapalaveriin.
Kun yleiskaavapäätös oli tehty, minulle sanottiin: ”tee yleiskaava yksin”.
Kaikki tietävät kuitenkin sen, että Turun kokoisen suuren kaupungin yleiskaava laaditaan aina tässäkin maassa ison työryhmän toimesta, ei koskaan yhden ihmisen työpanoksella.
Monet arvovaltaiset turkulaiset vallankäyttäjät toimivat kulissien takana aktiivisesti estääkseen Turun yleiskaavoittamisen.
Mitä enemmän vastarinta murtui, sitä isommaksi paisui viha. Suomalaisen valtaeliitin mukaan tässä maassa ei ole kuitenkaan ollut ikinä yhtään kiusattua ja vainottua ihmistä. Asia on vain joidenkin omien korvien välissä.
Yleiskaavasta tuli äärettömän arka puheenaihe. Muistan kuinka tuolloin Turun Sanomien toimittajana toiminut Anders Blomin täytyi ottaa ensin konjakkipaukku ennen kuin hänellä riitti rohkeutta laittaa Ketosen lehteen pätkä tekstiä Turun uuden yleiskaavakierroksen tarpeellisuudesta.
Kiitokseksi aloitteellisuudestani sain potkut yleiskaavaprojektista. Kantelu oikeuskanslerille ei johtanut tapahtuneen vääryyden korjaamiseen (johtoryhmästä erottaminen kaupunginjohtajan päätöksellä).
*
Oikeuskansleri valvoo sitä, että kansaa (=puolueita) edustava julkinen valta toimii yleisten SOPIMUSTEN ja vallan eduskunnassa luomien LAKIEN mukaan (sopimuksellisen julkisen vallankäytön ”systeemivalvonta”).
Oman kokemukseni mukaan kantelu oikeuskanslerille on aina ongelma, koska se ei johda koskaan moraalisesti kestävään lopputulokseen.
Hän voi heittää kiistapallon käsistään esimerkiksi valtion tilintarkastajille (säätiövallankäytön ja oikeusvaltiodemokratian ristiriitatilanteessa, esimerkiksi säätiö 2011 Turussa).
Termillä ”yhteiskuntasopimus” viitataan eettiseen JULKISEN MORAALIN YHTEISKUNTAFILOSOFISEEN SOPIMUKSEEN valtiota perustettaessa. Termi ”vallan kolmijako” viittaa puolestaan pyrkimykseen estää vallan väärinkäyttö sopimuksellisessa yhteiskunnassa.
Kolmijaossa lainsäädäntövalta, toimenpanovalta ja tuomiovalta erotetaan toisistaan omiksi lohkoikseen. Siinä (Suomessa) kaksi ensimmäistä ovat läheisessä yhteydessä, mutta tuomiovalta on pyritty irtaannuttamaan muusta vallankäytöstä etäälle autonomiseksi alueeksi.
Valtateorian (Foucault) ja ”vapausteorian” (Sartren eksistentialismi) mukaan on kuitenkin mahdollista esittää kritiikkiä yhteiskuntasopimusta ja kolmijakoa vastaan väittämällä, että tuomiovalta ja ylimmät oikeusjärjestelmät ovat osa kaikkea muuta yhteiskunnallista vallankäyttöä.
Nationalistisessa yhtenäisyysvaltiossa pyhin on ”sovittu julkisen vallan systeemi”. Siinä ”vapausteorian” mukaan julkisen yhteiskunnallisen vallan päävihollinen on eksistentialistisesti vapaa yksilö, joka ei alistu orjamoraaliseen kansakuntamassoittumiseen. Kansakuntamassa ja vapaa yksilö ovat vastakohtia.
Vapaa yksilö on nationalistiselle valtiolle vaarallisin koska vapaa yksilö voi tuottaa julkiselle vallalle siviiliyhteiskunnan sisällä ”häiriötä” myös ilman anarkistista toimintaa. On myös huomattava, että anarkiaa on monenlaista.
Systeemi on kuitenkin itse ison ongelma yhteiskunnalle. Nationalistiset valtiot ovat syyllistyneet itse pahimpiin ihmisoikeusloukkaksiin (rasismi) ja julmimpiin sotiin (kolme maailmansotaa), vaikka ne ovat pyrkineet rakentamaan ”tasapainoista moraalisesti kestävää valtasysteemiä” (sopimus ja vallanjako).
Yhteiskuntafilosofia on aina yhteiskuntafilosofiaa.
*
Yleiskaavariidan jälkeen väänsin vallan kanssa kättä Jokisuumeri-Turun eli Aurajokisuun uudistamisesta. Sain tästä toiminnastani ainoastaan moraalisen voiton (kantelu JSN:lle tuotti hyvän tuloksen, ”Rätt till åsikter” kirjoitti Åbo Underrättelser minusta 19.2.1991). Ja kunnallisvaaleissa sain äänen noin kahdeltatuhannelta turkulaiselta.
Turun kaavoittaminen ja rakentaminen on palvellut aina ensimmäiseksi rahavaltaa ja poliittista valtaa.
Osallistuin julkiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun kirjoittamalla runsaasti myös mielipidekirjoituksia.
Muutama esimerkki. Kaunis talo ei riitä, jos ekologia unohdetaan (Jukka Paaso, HS 4.3.1990). Turku on laiminlyönyt maisemakaavan laatimisen (HS 6.3.1991). Vihreän ehdokkaan kirjoituskoneesta singahtelee päättäjiä arvostelevia vihkosia (HS 6.10.1992).
Demokratiamme ei kestä kuitenkaan toisin- ja vasta-ajattelua, varsinkaan virkamiehen kynästä, vaikka siitä olisi hyötyä yhteiskunnalle.
Ajatukseni ja mielipiteeni ärsyttävät valtapelureita. Minua syytettiin myös siitä, että ajattelen liikaa ja minulla on liikaa missioita. Miksei osallistuja saa kysellä, mitä osallistuminen on? Miksi strategiateksti on fokusoitava niin lyhyeksi, ettei siinä ole enää yhtään sanaa.
Pitäisi vaan sitoutua ja pyörähdellä aivottomana kalikkana organisaatiovallan koneessa aina kun ”kaikkea hyvää” (eli pahaa) ollaan tekemässä. Kaavoitusosasto tuntui minusta kasarmilta. Ja minä olin tuossa kasarmissa ajattelevan yksilö, joka on häirikkö joka asiassa.
Tämä kaikki todistaa siitä kuinka valta muuraa orjamoraalisen massoittamisen yhteiskunnassamme subjektin kuolemaa (kts. jälkistrukturalistit).
Lopulta ”se (minä/lisäys JP) on aina…tietoisuuden sisältönä olevan minuuden ääretön surkastuma (suurella/JP)” (Jean-Paul Sartre, Minän ulkoisuus, Sartre kirjoittanut kyseiset ajatukset alun perin 1937, suomennos Tutkijaliitto 2004).
*
Kaavojen laatiminen tapahtuu virkamiesesittelyn ja poliittisen päätöksenteon pohjalta. Virkamiehille täytyisi luovuttaa aina valtaa niin paljon, että he voivat edistää tehokkaasti myös kaavoituksen avulla kunnan kehittämistä.
Yleiskaavoituksen käynnistämiseen liittynyt toimintani johti siihen, että yleiskaavoja ryhdyttiin valmistelemaan asiallisella tavalla. Yleiskaavavalmistelussa on kuitenkin Turun hallinnossa vieläkin kehittämistä johdon ja esittelyvallan kohdalla.
*
Kun ajattelen maapallon slummiväestön elinolosuhteiden kohentamista tärkeintä olisi pelastaa ensimmäiseksi slummien lapset. Niin kutsuttujen ”kehittyneiden maiden” kaupunkien yleiskaavoitus ja lähiöuudistus (eri näkökulmista käsin) on slummikysymykseen verrattuna toisarvoista.
Vielä 2000-luvun alussa minua pilakattiin paikallisen valtalehden otsikolla ”Jukka Paason yleiskaava”. Vähää ennen eläkkeelle lähtöäni minut erotettiin maahanmuuttajaprojektin sihteerin tehtävästä, koska kokousmuistion ”pilkku oli muka väärässä kohtaa”. Todellinen syy erottamiseen oli aivan muu. Todellinen syy oli se, että kannatin maahanmuuttajien integroinnin sijasta monikulttuurisuuspolitiikan toteuttamista kotouttamisessa.
Ja että olin tehnyt kantelun oikeuskanslerille Turun kulttuuripääkaupunkivuoden epädemokraattisesta hallinnollisesta järjestelystä (säätiö 2011).
1980-luvun lopun ja 2000-luvun alun välissä minua iskettiin vähän väliä monin eri tavoin vyön alle. Kirjoitin lukuisia suunnitteluun liittyviä selvityksiä ja tutkimuksia, mutta ne laitettiin systemaattisesti piiloon alimpaan laatikkoon.
Olin liian filosofinen yksilö kunnan yksitotiseen organisaatiokoneeseen, minkä polttoaineena on puolueiden ja virkamieskunnan valta.
Tässä muutama esimerkki kirjoittamistani ja alimpaan laatikkoon laitetuista monisteista. Mikä osallisuushake (Turun kaupunki 1998, seuraavissakin on maininta ”Turun kaupunki”). Mikä vuorovaikutteisuus? (1998). Pelastakaa lähiö (1998). OMA-Turku osallisuusprojekti (Tavoitteiden ja toiminnan analysointi ja rajaaminen, 1999). Orpona omalla kotikadulla (1999).
Myös Oulussa virkamiehenä vaikuttanut apulaiskaupunginjohtaja Juhani Määttä kuului niihin harvoihin virkamiehiin, joiden kanssa saatoin käydä hedelmällisiä keskusteluja Turun kuntaorgaanin valtapelikulttuurista.
*
Turun Aurajokisuun ja Tampereen Tampellan uudistamissuunnitelmat todistivat siitä, että uusliberalismi mursi noihin aikoihin kaikki esteet tieltään. Myös erään suomalaisen arkkitehtiprofessorin suusta saimme kuulla, että yleiskaavoitus oli aikansa elänyt suunnittelumuoto.
”Kaiken joustavaksi ja nopeaksi tekeminen” ja ”kaiken yksityistäminen” ei kuitenkaan pelasta yhteiskuntaamme, päinvastoin. Yleispiirteisen maankäytön suunnittelun suhteen puutostautinen yhteiskuntakoneemme on ajamassa itse itsensä karille pahemmin kuin koskaan.
Yhteiskunnastamme on ehkä tulossa taas kerran ”hitaasti etenevä etana”.
*
Talouden ja toimintojen hallinnollinen uudistaminen ja maankäytön tarkastelu tulee tehdä samanaikaisesti myös suurkuntauudistuksen ja sote-uudistuksen kohdalla. Muussa tapauksessa prosessi johtaa toiminnallis-hallinnollisen uudistusten jälkeen vaiheeseen, jossa on mahdotonta ratkaista aluerakennetta maankäytön suunnittelulla järkevästi.
Suurkuntien nykyinen joukkoliikenne on tässä hyvä esimerkki. Yksityisautoilu ja taksikuljetus (Kela korvaa vanhusten ruokakassikuljetukset) ei voi olla pitemmän päälle liikkumisratkaisu suuralueilla.
Esimerkiksi hajautetun Kauhavan neljässä palvelupisteissä käyminen johtaa 100 kilometrin matkaan omalla autolla. Lapissa työmatka voi olla 300 kilometriä ja ekaluokkalaisen koulumatka 100 kilometriä. Sen jälkeen kun myös muu joukkoliikenne (kuten rautatiet) on ajettu alas, lopputulos on täysin toivoton.
*
Teollisen yhteiskunnan nousuvaiheessa luotu funktionalistinen ajattelu pirstaloi kaupungin toiminnallisiin osiin (alueisiin ja yhteyksiin), kuten liikkumiseen, asumiseen ja työntekoon tarkoituksenmukaisuuden pohjalta kysymättä, mistä ja kenen tarkoituksenmukaisuudesta siinä oli kyse.
Lopputulokseksi tuli epäinhimillisen konemainen kaupunki (aluerakenteen hajautuminen, yksitoikkoiset metsälähiöt jne.). Koneiden ihaileminen johti termin ”asumikone” käyttämiseen.
Myös uusin kaupunkisuunnittelu pohjautuu funktionalismin ”positivismi-tieteelliseen suunnitteluperiaatteeseen”, vaikka yhteiskunta on kokenut funktionalismin jälkeen jatkuvasti uusia rakennemuutoksia.
Matemaattisella mitoittamisella ja tilastotieteellä on ”funktionalismin suunnitteluperinnössä” vieläkin keskeinen asema. Valitettavasti. Kyseinen perinne täytyisi uudistaa luomalla sen tilalle tähän aikaan ja huomisen näkymiin osuvia uusia suunnitteluperiaatteita.
Funktionalistisen suunnittelun päämittari on ollut työnteko (alun perin teolliset työpaikat). ”Tulevaisuustutkijat” ovat puhuneet myöhemmin esimerkiksi vapaa-ajanvieton muuttumisesta tuoksi päämittariksi.
Uusien suunnitteluperiaatteiden lähtökohta-ajatteluun tulisi kuulua ”iskulauseet” kuten esimerkiksi ”luonnon seuraaminen”, ”luonnollisuus”, ”henkisyys”, ”vapaus”, ”vapaa liikkuminen”, ”kiireettömyys”, ”avoin vuorovaikutus” ja ”suvaitsevaisuus ja monikulttuurisuus”.
*
Suurkunnalla tulee olla yksi ainoa pääkeskus. ”Syrjäkylien” tulee sijaista pääkeskustan lähellä (köyhien ja autottomien liikkuminen). Ruokapaleluja ajatellen uudet perustettavat kaupat on sijoitettava sinne missä köyhimmät ihmiset asuvat. Joukkoliikennettä on kehitettävä uudelta pohjalta niin, että väestö voi liikkua ongelmitta suurkunnan sisällä.
Uuden suurkunnan 2000-luvun kulttuuri tulee pohjautua vapaaseen liikkumiseen ja kansainvälisyyteen.
Kaukolämpö (kuntaorgaanin piiloverotuskone) ja muut kriisitilanteissa haavoittuvat modernit tekniset järjestelmät tulee hävittää ja korvata uusilla paikallisesti toimivilla systeemeillä (takat kerrostaloihin jne.).
